Muotoiluja

Olen alkanut miettimään sitä, että puolueettoman maailmankatsomusjärjestelmän tulisi perustua universaalisiin ja yleisesti ymmärrettäviin periaatteisiin. Toisaalta universaalisesti ymmärrettävät periaatteet on tarkoitus johtaa siihen, missä yleinen muokkaantuu erityisiin. Tärkeintä on mielestäni se, ettei ihmisten tarvitse miettiä sitä, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat. Omaa maailmankatsomusta ja tapajärjestelmää ei tule oikeuttaa muiden mielipiteillä niin kauan kuin ne kantavat mukanaan lain- ja oikeudenmukaisuutta. On siis mainittava, että suurin osa epäoikeudenmukaisuudesta aiheutuu sen takia, kun ihmiset tekevät relatiivisia eli suhteellisia arvioita toisista ihmisistä ja asioista. Olennaista on siis se, ettei ihmisiä pakoteta hierarkisiin järjestöihin, jotka ylistävät joitain ja alistavat toisia. Ihmisellä on oikeus muodostaa ajatusjärjestelmänsä omien voimavarojensa pohjalle. Olen itse havainnut sen, että koska en ole harrastanut koskaan kilpaurheilua tai yleensäkään kilpailua sellaisten asioiden yhteydessä, jotka eivät minua kiinnosta, on itsenäiseen ajatteluun tahdottomasti kielteisesti suhtautuvilla average-joeilla taipumusta ajatella, että olisin heidän "periaatteidensa" kautta arvioiden heikko ja sen takia väärässä ajatuksineni. On tämän takia huolestuttavaa ajatella, että tällaiset ihmiset hyväksyvät myötäjuoksevat ja mielipiteettomät luuserit, mutta samalla jo se, jos tiedetään jonkun ilmaisevan vapaasti ja riippumattomasti ajatuksia, riittää siihen että tällaisesta ihmisestä voidaan sanoa mitä tahansa toisille samanlaisille tallukoille. Ja minä en suinkaan ajattele, että vain minulla olisi oikeuttaa kehittää ja ilmaista maailmankatsomustaan, vaan katson että kaikilla on oikeus ja velvollisuus niin tehdä. On siis mielestäni niin, että ihmisille on annettava oikeus kehittää maailmankatsomustaan ja suhtautua sen kautta maailmaan ja ihmisiin. Relatiivinen ajattelu, koska se perustuu olosuhteisiin ja sattumanvaraisuuteen ei ole totuudelle uskollinen tapa ajatella. Periaatteiden tulee olla universaalisia ja ne on löydettävä koko ajan uudelleen ihmisten tavasta ajatella. Minä en ole koskaan sanonut olevani mitään muuta kuin sosialismia vastaan periaatteellisesti. Harmittomuus ja toisten ihmisten ajatusten ja mielipiteiden mukaan kulkeminen on mielestäni väärin ja sen vastaista toimintatapaa tulisi rohkaista koko ajan uudelleen ja uudelleen. Suhteellinen arvostelu on helppoa, koska se alkaa oman minän ylempänä tuntemisesta toisiin ihmisiin nähden. Uusi syvällisyys tarkoittaa sitä, ettei kuljeta pinnoilla, vaan maailmankatsomusjärjestelmä perustuu aiemmin hyväksi koettuihin ja uudestaan ajassa löydettyihin periaatteisiin. Eli mielestäni valmiita periaatteita ei tarvitse eikä niitä pidä toistaa, vaan kaikki periaatteet on nominalistisesti löydettävä uudelleen minkä kautta niistä tulee omakohtaisia. Totuutta on siis tulkittava koko ajan uudelleen kehitettyjen menetelmien avulla. On mielestäni selvää, että läheskään kaikessa ei voida pakottaa ihmisiä ottamaan osaa yhteen jaettuun todellisuus- ja totuuskäsitykseen, ja tämä avautuu jaetun henkisen intimiteetin käsitteen avulla. Mielestäni jaettu henkinen intimiteetti on suuresti ihmisten oikeuksia ja vapauksia vasten, koska todellisuuskäsitys ei tuossa tapauksessa perustu moniarvoisuuteen, minkä myötä politiikankin yhteydessä voidaan puhua niin sanotusta kokemuksen politiikasta. Kokemuksen poltiikka ei koske kaikkea todellisuutta, mutta se koskee kyllä sitä, millaisia arvoja ihmisillä on ja miten he pystyvät tuomaan niitä esille esimerkiksi valtiopäivillä. Performatiiviseksi rooliksi kutsun sellaista kokemuksen politiikan osa-aluetta, jossa ihmisille annetaan oikeus suhtautua tietyllä tavalla esimerkiksi turhantärkeyttä, suhteellisuutta ja minä-minä-asennetta vastaan. Performatiivinen rooli tarkoittaa merkittävällä tavalla etenkin ironian, itseironian ja satiirin roolia politiikan teon tarkastelussa, eli se tarkoittaa asioiden näkemistä itsenäisellä ja autonomisella tavalla. Ideologinen nautinto tarkoittaa sitä, miten politiikassa edetään negaatiolla, reaktiivisuudella ja suhteellisuudella. Ideologinen nautinto on siis päätöksentekijöille keskinäisestä sopimisesta seuraava emootio, jossa poliitiko kieltää omat periaatteensa ja mukautuu konsensukseen, ja tämän takia Suomessakin tulisi voida siirtyä kaksipuoluejärjestelmään, jossa olisi siis ainoastaan yksi iso hallituspuolue ja oppositiopuolue, sillä hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden päällä janaava konsensuspolitiikka ei muuta suomalaista yhteiskuntaa mihinkään suuntaan, vaan poliitikot ovat nautintonsa takia valmiita unohtamaan omat periaatteensa. Mielestäni politiikassa tulee siis pyrkiä tuomaan omaa maailmankatsomustaan esille, eikä siihen kuulu sopiminen oman hyödyn ja nautinnon takia. Suhteellinen tarkoittaa siis sitä, kun joku on puolueellinen suhteessa kokonaiseen ihmisluontoon, ja olen itse filosofiallani pyrkinyt muotoilemaan sitä,, millainen käsitys ihmisestä tarvitaan kaiken politiikan alle, ja siinä mielessä olen varmaan oikeistolainen, että katson, että suomalainen politiikan teko aitona politiikan tekemisenä ei voi perustua ns. hyvinvointiyhteiskuntaan. On korostettava enemmän omaa ihoa lähellä olevia instituutioita ja traditioita, kuten perhettä ja sukua. Yksilöä ei mielestäni koskaan tarvitse asettaa sosialististen ns. sekundaaristen instituutioiden ja järjestelmien koulittavaksi. Kaikilla on siis mielestäni perustavalla tasolla oikeus suhtautua oman maailmankatsomusjärjestelmänsä kautta yhteiskuntaan ja sen piirissä toimiviin instituutioihin. Mielestäni kulttuurien arvo määrittyyy siitä, kuinka vanhoja ne ovat, ja kuinka hienostuneita ja yhteiskunnassa olemiseen tottuneita ihmiset ovat. Mielestäni nykypäivän Euroopassa kehittyneitä valtioita ovat etenkin Saksa, Sveitsi, Hollanti ja Britannia. Esimerkiksi Sveitsissä on pystytty mukauttamaan suuri määrä muualta tulleita yhteiskunnan jäseniksi, eikä lieveilmiöitä ole siellä paljoa ollut. Saksa on aina pystynyt mukauttamaan maahanmuuttajat itseensä, ja yleensäkin Saksan kansa on aina ollut valmis mukautumaan omiin hyväksi katsoittuihin periaatteisiin. Britannia ja Hollanti taas ovat käyneet kauppaa ihmisten kanssa ympäri maailmaa satoja vuosia ja ovat sitä kautta oppineet kansainvälisyyttä ja suvaitsevsaisuutta. Tuohon listaan voidaan, ainakin suhteessa omaan Suomeemme, lisätä vielä Ruotsi, jossa ihmiset monesti ovat monessa mielessä täysin päinvastaisia suomalaisiin verrattuna. Me olemme finnougrinen itäbalttilainen kansa, jossa ei itsessään ole mitään väärää, mutta ero tulee esiin, kun sitä verrataan vanhempiin läntisiin kulttuureihin. Mielestäni yksikään kansa ei ole itsessään täydellinen, vaan sen takia on voitava ottaa oppia toisista kulttuureista, mikä koskee monessa mielessä etenkin suomalaisia, koska vanha kulttuuri nykymuotoinen Suomi ei ole, minunkin esivanhemmista osa puhui pitkälle 1900-luvun puolelle ruotsia ensimmäisenä kielenään, vaikka toisaalta minulla on myös täysin suomenkielistä itäsuomalaista talonpoikaistaustaa. Olen vähän miettinyt sitä, että vaikka äitini äiti oli pitkään raittiusseuran puheenjohtaja Kaavilla, mutta siitä huolimatta hän ei arvostellut läheistensä alkoholinkäyttöä, josta voi huomata sen, että hänen puheenjohtajuutensa ei perustunut toisten arvosteluun ja oman minän parempana pitämiseen, vaan henkilökohtaiseen vakaumukseen, jossa hän selkeästi siinäkin tajusi kokemuksen politiikan. Mielestäni ontokraatit ovat etenkin niitä, joiden ei tarvitse edistää politiikkaansa sen takia, koska muut velvoitetaan toimimaan sen puolesta vaikutteellisella tavalla. Merkitysvalta tarkoittaa sitä, miten politiikassa totutaan siihen, että jonkun tahon, monesti relatiivisen, todellisuus on leimattua ja pysyvää. Merkitys on jonkin asian mieli ja kun siihen lisätään valta, tarkoittaa se sitä, että vallankäytössä toteutetaaan yhden puolueellisen tahon mieltä asioista. Kommentaariaatti lähestyy ihmistä siten, että se toivoo voivansa hyötyä tästä. Mielestäni aina jatkuvasti omaa näkemystään korostavat poliitikot ovat varsin rahvaanomaisia ja kuvottavia, ja omien ”tiimien” pitäjistä ja osanottajista sekä äänestyspäätöksen grillimakkaran kautta tekevistä ihmisistä voidaan puhua varsin syyntakeettoman muodossa. Tuossa tilanteessa tiimien jäsenet mukautuvat poliitikon ympärille, jolloin tämä saa harhaluulon omasta vaikuttavuudestaan. Mielestäni kaikissa vaaleissa ennen vaaleja tulisi kieltää esimerkiksi sanomalehdissä ja televisiossa näytettävät gallupit, sillä itse en näe niissä mitään myönteistä, siinä vain kerrotaan se, kuka kulloinkin kuuluu ontokratiaan, ja koska suuri osa ihmisistä ei tätä ymmärrä, mukautuu varmasti jokin joukko koko kansasta myötäilemään ennalta kerrottua vaalitulosta. Mielestäni myöskin stubbilat ja haavistolat ovat rahvaanomaisia ja kertovat suoranaisesti siitä, millaisen leipää tarjoavan sirkuksen muodossa nykyisiä vaaleja Suomessakin vielä toteutetaan. Jos äänestyspäätös perustuu vaikutelmaan tai vaikutukseen, ei se silkoin voi olla oikea ratkaisu. Olisi mielenkiintoista pohtia sitä, kuinka suuri osa kansasta kuuluu syyntakeellisten joukkoon, jotka voivat itse tehdä äänestyspäätöksen oikeiden periaatteiden kautta, mutta niin kauan kuin nykyisen ”demokratian” muodossa pidetään näitä vaaleja, ei kehittynyttä äänestäjää arvosteta. Reinhold von Beckerin elämänkerta voi valmistua seuraavan yön aikana, toivon ainakin niin. Todella suuri helpotus siinä, että pääsen tekemään muita projekteja tämän jälkeen, on varmasti tulossa. Kävisin mielestäni hyvin yhdessä työn osa-alueessa luennoitsijaksi, vaikka olen joskus kokenut olevani siihen liian epäsosiaalinen. Kuitenkin minulla on kyky muodostaa ajatuksia kirjoittamisen ja puhumisen myötä, joten saumaa tuohon olisi. Minulla on paljon uusia projekteja, hankkeita ja tehtäviä asioita. Siinä mielessä silloin, kun en juo alkoholia, minulla on varsin intensiivinen ja tehokas tapa tehdä töitä. Olen varmaan siinä mielessä saanut porvarillista intoa oman isäni suvusta, ovathan he omassa linjassani osittain jenkkejä. Kommentaariaatti on se taho, joka muistuttaa ihmisiä jatkuvasti kuulumaan yhteen kankearakenteisiin todellisuuskäsitykseen. Tällaiset ihmiset poimivat ideoitaaan ja sääntöjään toisista ihmisistä kuten poliitikoista sen perusteella, miten rajoittunut itsenäisen ajattelemisen kyky heillä on. Keskitysleireillä oli sodan aikaan sellaisia asiakkaita, joita ylläpitäjät nostivat kapoiksi, koska heissä korostui nykyisessä Suomessakin yleinen toisten ihmisten ajatuksien ja sääntöjen toistaminen, minkä takia on sanottu, että he olivat joissain tilanteissa ankarampia ja raaempia kuin varsinaiset keskitysleirien ylläpitäjät. Kapona oleminen alkaa autoritääriesestä luonteesta, muiden ihmisten kanssa yhdenmukaisesta todellisuuskäsityksestä ja omien ajatusten puutteesta. Tässä voidaan esimerkiksi mainita viime syksynä parlamentissamme, aivan kuin ei tärkeämpiä asioita olisi käsiteltäväksi, käyty rasismi ja ”n-sana”-debatti. Kapot tajuavat vain harvoin mitään itse periaatteista, vaan kun kielletään ”n-sana” niin silloin rasismi poistuu eikä kenenkään tarvitse olla kapojen paheksuma. On muistettava että keskitysleireillä kapot saivat tavallisesti lyödäkin jonkun sanan sanojia, joten pitäisi n-sanaa enemmän olla huolissaan siitä, millaisen vallan tällaisen typeryyden takia ns. vartijat antavat heidän pyllyään nuoleville käskijöille. Mielestäni keskustelu n-sanasta kertoi sen lisäksi, että poliitikot väheksyvät suomalaisia ihmisiä, mutta myös sen, ettei tavallisen kansalaisen ajattelukyky ole kovinkaan kehittynyt satojen vuosien aikana. Eihän nykypäivän poliitikot ja kansalaiset edes pysty jakamaan ja käsittämään periaatteita, joiden pohjalta presidentinvaaleissakin äänestyspäätös tulisi mieluiten tehdä. Aristoteles piti valistunutta yksinvaltaa parhaimpana mahdollisena hallintomuotona, koska demokratiassa poliitikot eivät tunne, arvosta tai yhdistä kansaa, eivätkä kansalaiset osaa käsittää politiikkaa ja äänestää oikeiden periaatteiden kautta. Kommentaariaatti, jossa kapot ovat tärkeässä roolissa tukemassa tiettyjä arvoinstituutioita yhdenmukaisella tavalla, pyrkii siis tekemään ihmisistä samanmielisiä ja saman todellisuuskäsityksen sisällä olevia. Se siis tekee n-sanan kaltaisista asioista arvoja, joita se tukee oman mielettömyyden ja vähäpätöisyyden jalustalle nostamisellaan. Kommentaariaatti ei ymmärrä eikä siis tuekaan yksilöllisyydestä alkavia periaatteita. Tunnustushierarkia tarkoittaa kahta eri asiaa, parhaimmassa tapauksessa se korostaa periaatteiden kautta alkavia yhteenliittymiä, joista tulee instituutioita, jotka järjestyvät puolueettomuuden eli valinnan alaisuuden kautta, se ei siis nimestään huolimatta pakota tunnustamaan periaatteita hierarkkisesti siten, että joku kertoisi toisille jonkin olevan arvokasta. Mielestäni ihmisten toiminnasta voidaan selkeästi havaita pyyteellisyyden ja pyyteettömyyden kautta tekeminen ja toimiminen. Mielestäni pyyteelliset relaatiot asioihin ja ihmisiin kertovat aina suhteellisuudesta ja provinsiaalisesta hyödystä ja siihen pyrkimisestä. Voidaan siis sanoa, että jotkut ihmiset pyrkivät toiminnallaan aina omaan hyötyyn sen rinnalla kun joku toinen pyrkisi toiminnan, valinnan ja vapauden kautta tunnistamaan sellaisen toiminnan, joka on pyyteetöntä, eli jonka valinnan vapaus tavallisesti tunnistaa arvokkaaksi. Voidaan siis sanoa, että jonkin asian tunnustaminen on arvokkainta silloin, jos sen arvostaminen ei vaadi mitään provinsiaalista eikä arvostuksen saava taho hyödy siitä mitenkään. Tässä mielessä voidaan ajatella, että oikean uskonnollisuuden tulisi vaatia sitä, että kaikki tapahtuu pyyteettömän hyväksynnän ja avoimuuden muodossa. Uskonto ja siihen perustuva instituutio ei voi siis kieltää kenenkään tuloa siihen. Kuitenkin on sanottava, että parhaimmassa tapauksessa tunnustushierarkia perustuu itsenäisiin instituutioihin, jotka toimivat omien periaatteidensa kautta ilman toisien tottelua. Kaikki tunnustushierarkian instituutiot ovat itsenäisiä, mutta ne kuittenkin tunnustavat eron pyyteellinen-pyyteetön, jonka myötä periaatteet voivat elää yhteiskunnassa. Tässä mielessä tunnustuksen hierarkia tarkoittaa vaan sitä asiaa, että pyyteettömissä instituutioissa yksilöillä on eniten valinnan vapautta. Esimerkiksi seksuaalisuus, syöminen ja juominen ovat asioita, jotka vaativat ihmisiltä jotain tiettyä, eikä niitä voi suuresti vastustaa, minkä takia toisin toimimisen mahdollisuutta niiden yhteydessä on vähemmän. Toisaalta voidaan kuitenkin ajatella, että kapitalismin myötä ihmisillä kuitenkin on mahdollisuuksia esimerkiksi valita omat ruokansa, seksuaalisuuden ja ruokailun muodot, jossa tulee esiin se, että yhteiskunnan institutionaaliset tahot voivat vähitellen muuttua kaikki enemmän valinnan vapautta hallitseviksi. Tunnustushierarkia muuttuu kielteisen muotoiseksi silloin, kun se muodostuu sanan mukaisesti hierarkiaksi. Tässä tapauksessa ontokratia ja kommentaariaatti valtaa jonkun instituution tai instituutioit, ja alkaa pakottamaan ihmisiä mukautumaan instituutioihin, joissa valinnan vapautta ei ole. Siis joku instituutio tai instiuutiot alkavat sanella ihmisille ja muille instituutioille omia sääntöjään ja siis laajentamaan entistä enemmän riippuvaisuutta ja epävapautta.. Tässä mielessä voidaan esimerkiksi nähdä Venäjältä tulleet pyöräilijät mutta esimerkiksi etenkin feminismin ja naiskiintiöt. Feminismi suhtautuu naiseuteen sillä tavoin, ettei siihen suhtautuvalla ole vaihtoehtoja, vaikka siitä huolimatta on totta, että naisen ei tarvitse munasarjojensa takia omaksua feministisiä aatteita, eli tällainenkin asennoituminen tapahtuu valinnan vapauden sisällä.