Pohdintaa

Aloitan lähiaikoina väitöskirjan suunnittelun ja kirjoittamisen. Uskon voivani hyödyntää siinä vuosia sitten kokoamaani tutkimussuunnitelmaa. Väitöskirjan toimitan joko brittiläiseen yliopistoon tai Helsingin yliopistoon. Olen niin täynnä tätä Suomea ja vittumaisia ihmisiä, että muutto ei tulisi tällä hetkellä liian aikaisin. Olen täysin täynnä tätä Reinhold von Beckerin elämäkertaa, mitä en haluaisi jättää viimeiseksi isoksi työkseni. Tämä suku – nämä sukulaiset ja perheen jäsenet ovat minun ristini, ja en näköjään tule pääsemään näistä eroon muuten kuin vain tekemällä totaalisen elämänmuutoksen. Väitöskirjani tulee käsittelemään talouden ja etiikan välistä suhdetta, jossa on tarkoitus kuvailla sellaista elämäntapaa, joka voisi olla johdattamassa ihmisiä eettisempään ja filosofialle läheisempään olemiseen. Olen esimerkiksi ajatellut sitä, miten Haluatko miljonääriksi kilpailussa osanottajat alkavat kesken kaiken kuvitella palkintorahan olevan heidän omia rahojaan ja lopettavat siksi kilpailun kymmenen tai viidenkymmenen tuhannen vaiheessa. Jos minä osallistuisin tuohon, jatkaisin joko miljoonaan euroon tai väärään vastaukseen, minkä lisäksi antaisin palkintosummasta suurimman osan hyväntekeväisyyteen. Minä en todellakaan ole koskaan ollut perso rahalle, tai erotellut ihmisten arvoa rahaan liittyen. Kun ihminen ylittää rahan tason arvostuksissaan, seuraa siitä paljon eettisempi ja filosofialle uskollisempi tapa suhtautua yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. Mielestäni on aivan turhaa maksaa ihmisille sitä enemmän, mikä on sellaista mikä heille riittää. Kuitenkin on kirjoitettava, että minä en ole missään nimessä tullut sosialistiksi, olen vaan alkanut havaita sen, että ihminen voi omilla valinnoillaan lähestyä validimpaa ja autenttisempaa elämäntapaa, jossa raha ei ole tärkein asia. Olen täysin tyytyväinen siihen, jos minusta joskus tulisi filosofian tutkija, vaikka on sanottava että olen jo nyt kirjoittanut enemmän filosofiasta kuin monet filosofiaa eläkeikään asti opettaneet taatat. On tietysti sanottava, että tulen sellaisesta taustasta, mitä monella esimerkiksi samanikäisellä ihmisellä ei ole. En ole koskaan joutunut näkemään nälkää tai ollut janoinen. Olen myös saanut matkustaa enemmän kuin useimmat ikäisistäni ihmisistä ovat. Lisäksi riippuvaisuus kirjoista aiheuttaa aina sen, ettei maailmanympärysmatkalle ole voinut koskaan lähteä reppu selässä. Siinä mielessä olen varmasti riippuvainen etenkin omasta kirjastostani. Lisäksi kissani on tullut miltei kuuden vuoden aikanaa niin tärkeäksi itselleni, että ilman sitä muuttaminen toiseen maahan ei voisi olla mahdollista. Etiikka käsittelee moraalisia asenteita, jotka ovat tärkeitä sopivan yhteiselon ylläpitämiseen ihmisten kesken. Talous taas on sellaista asennoitumista maailmaan ja ihmiseen, jossa ensimmäisenä periaatteena ovat raha ja sellaiset voitimet, jotka muuttavat yhteiskunnallisia ja suunnallisia prosesseja. Ilman taloutta ja asennetta siihen ei kukaan voi nykypäivänä tulla toimeen, mutta kun siihen tuodaan etiikka, voidaan silloin katsoa sitä, mitkä noudattimet taloudessa tulisi ottaa huomioon, jotta esimerkiksi banaalia pahaa ja epäoikeudenmukaisuutta ei ilmenisi. Kun etiikka ja talous yhdistetään, tulee siitä esiin sellainen periaatteellisuus, joka korostaa etiikan kautta myös sellaisia arvoja, jotka eivät ota huomioon taloutta ensimmäisenä yhteiskunnallisen toiminnan periaatteena. Sosialistit ajattelevat, että paremmin talousjärjestelmässä toimivia ihmisiä tulisi rankaista periaatteistaan tulonsiirroila. Kuitenkin mielestäni ihmisellä on oikeus päättää itse miten suuresti arvostaa rahaa. Kuitenkin tätä asennettani, jota voitaisiin kutsua esimerkiksi uus-syvällisyydeksi, voidaan kuvata siten, että raha ei ole tärkein asia elämässä. Siihen liittyy myös se, että pystytään käsittelemään isompiakin summia rahaa, eikä esimerkiksi olla sille niin alttiita, kuin esimerkiksi parodisessa Rikkaat ja rahattomat-sarjassa ns. rahattomat ihmiset kyynelehtivät ja virnuilevat kun saavat korkeimmillaan parin tonnin kokoisen pääoman käytettäväksi viikossa. Minun asenteeni on kehittynyt siitä, että en arvosta kovin suuresti rahaa, vaikka olen kieltämättä kirjallisen boheemin elämässäni hallinnut suhteellisesti suuriakin rahasummia. En siis ole kateellinen enkä katso 200000 euroa vuodessa tienaavien ystävieni ja sukulaisteni olevan millään tavalla itseäni korkeammassa asemassa. Voidaan siis sanoa, että tässä eettinen asennoituminen on kehittänyt näkemyksiäni. Katson esimerkiksi eläinten olevan sellainen eettistä omatuntoa vaativa aihe, että olen jossain vaiheessa lähestynyt vihreitä näkemyksiä monista asioista. Koin kerran, kun näin eräässä eurooppalaisessa eläintarhassa miten eläinten hoitajat ruokkivat ja huolehtivat eläimistä , syvää empatian tunnetta, ja olen sen jälkeen alkanut ajattelemaan, että voisin itse joskus tehdä muiden töideni ohessa vapaaehtoisesti joitain tunteja työtä eläinten hoidon parissa. Mielestäni, vaikka esimerkiksi äitini voi olla eri mieltä, sopisin hyvin sellaisiin työtehtäviin, joissa voisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, vaikkapa itse näen sen potentiaalisemmaksi toteutumaan Britanniassa kuin Suomessa. Suomalaiset ovat moness mielessä välinpitämättömiä, töykeitä ja epäkohteliaita juntteja, vaikka suomalaistenkin ihmisten piirissä on tietysti varianssia. Jos minä sattumalta rikastuisin suhteellisesti, en aloittaisi niin sanottua elintasoesteetikkojen elintasoelämää. Olen matkustanut joskus lentokoneen bisnesluokassa ja olen ollut ulkomailla pitkiäkin jaksoja viiden tähden hotelleissa, mutta kuitenkaan en ole koskaan arvioinut ihmisten luokkaa sen perusteella, miltä he näyttävät tai millä tasolla he pystyvät rahaa käyttämään. Jukka Keitele on joskus haastattelussa sanonut, ettei ole harvinaista että kulttuurisuvusta lohkeaa enemmän tai vähemmän fasistinen vastarintatyyppi, joka ei yleisesti mieti sitä miltä hän tai hänen ajatuksensa vaikuttavat muiden ihmisten mielestä, ja ainakin omasta mielestäni voin hyvin sopetutua ja omaksua tuollaisen ajattelutavan. Aitoa yläluokkaa edustava ihminen ei ajattele miltä hänen autonsa tai vaatteensa näyttävät. Sen olen alkanut monissa professoreiden, kirjailijoiden ja taiteilijoiden kodeissa huomaamaan, että kirjojen määrä on monessa mielessä tekijä, jonka yhdistän kulttuuriseen tietämykseen, itsetuntoon ja avarakatseisuuteen tavallisen banaalisti sanotun älykkyyden merkkinä. Pentti Linkola ei pelkästään ollut Beckereiden sukulainen, vaan hän oli luonnonmullistus suomalaisen yhtenäiskulttuurin sisällä. Tietysti on sanottava, kuten älykkäämmät ihmiset voivat varmasti havaita, että hän ei ollut rahvaasta noussut kalastaja, vaan pitkän sivistysihanteen kantamien vanhempien ja heidän sukujensa jälkeläinen, jonka suvuissa oli hänen itse sanomansa mukaan jonkinlainen dynastia yliopistolla Helsingissä, kun hänen isänsä oli yliopiston rehtori ja hänen äitinsä isä kansleri. Tietyistä asioista kieltäytyminen on etenkin sellainen tapa elää, jossa on tilaa muutokselle. En kuitenkaan katso rahvaan piirissä olevaa käsitystä asioista kieltäytymisestä, joka monelle merkitsee etenkin viinasta kieltäytymistä, tähän liittyvänä. Arvostan protestanttista uskoa sen takia, koska sen piirissä vallitsee usein ns. positiivinen kristillisyys, joka ei suhtaudu yhtä kielteisesti elämässä ilmeneviin asiohin kuin esimerkiksi jotkut puritanistiset kristityt. Asioista kieltäytyminen varmasti näiden ihmisten mukaan on arvostettavaa, koska silloin pääsee taivaaseen, mutta kuitenkin se voi olla myös elämästä kieltäytymistä. Kun on saanut kokemusta Michelin-tähdillä varustetuista ravintoloista ja kun on ollut all inclusive-hotelleissa, on silloin saanut kokemuksen vauraudesta, joka ei kuitenkaan pysy sellaisena koko ajan. Olen huomannut sen, etten minä kaipaa koko ajan hummeria ja sampanjaa, vaan tyypillisesti taiteellisen boheemin arjen osana ovat myös tilanteet, joissa rahaa ei sanottavasti ole. Kulttuurinen pääoma ja historiallinen ja kulttuurinen tietoisuus ovat mielestäni keskeisimpiä yläluokan piirteitä, sillä ne vaativat itsetunnon lisäksi omaatuntoa ja näkemyksen ja vakaumuksen selkeäpiirteisyyttä. Arvostan paljon enemmän sitä, jos tyypillä on kirjoja verrattuna siihen kustantaako hän minulle joskus illallisen jossain ravintolassa. En myöskään ole koskaan iskenyt naisia antamalla heille käsitystä vauraudesta. Siinä mielessä olen omaksunut, oman hippi-ihanteeni lisäksi, sen käsityksen, että miehen ja naisen on voitava itse taata itselleen haluamansa elintaso. Mielestäni naisen ostaminen lahjoilla ja elintasotuotteilla on vastenmielistä, johon jotkut miehet katsovat olevansa velvoitettuja. Siinä mielessä en välitä rahalla kilpailemisesta, se ei tee minulle itsestään minkäänlaista vaikutusta. Valitettavasti talousjärjestelmän sisällä jotkut ihmiset vertailevat toisiaan sen perusteella, kuinka suurta potentiaalia heillä on kuluttaa rahaa. Minä en yksinkertaisesti halua ostaa naista, en ole Amsterdamissakaan koskaan ostanut huoraa punaisten lyhtyjen alueella, koska tuo ajatus jo pelkästään tuottaa minulle vastenmielisen olon. Mutta monet revan perässä olevat miehet, joihin on isketty käsitys siitä, ettei heillä ole näillä markkinoilla muuten pelimerkkejä, jatkavat tuollaista kehityssuuntaa, joka mielestäni alentaa naisia ja myös samalla miesten henkistä puolta Kulttuurin pääoma on paljon materiaalista tärkeämpi ja tämän takia sopisin varmaan monen mielestä yliopistovirkaan. Olen kirjoittanut paljon enemmän filosofiasta kuin useimmat professorit Suomenmaassa. Kuitenkin siellä arvostetaan enemmän mielistely- ja hierarkiapolkua. Tässä ei väliä ole niin kulttuurilla kuin historiallakaan. Uusi syvällisyys voisi tarkoittaa etenkin sitä, että kunnioitettavat asiat ja arvostetut arvot valitaan itse, eikä sopeuduta esimerkiksi talouden oravanpyötään, koska se käytännöllisten asioiden takia vaikuttaa pakolliselta. Olen huomannut joskus sen, että etenkin jotkut koppavat naiset suhtautuvat kielteisesti ja pyrkivät ärsyttämään sellaisilla asioilla, jos he kuvittelevat miehen arvostavan jotain asiaa erityisesti. Minä olen huomannut eräässä primitiivisessä suvun piirissä olevassa henkilössä sellaista, että kun näkevät sen, minkälainen voittoasenne itselläni on arvostamieni asioiden kanssa, kuvittelevat he naurettavalla pikkupoikamaisella uhoilulla provosoivansa minua. He ovat itseäni matalammalla tasolla senkin takia, koska minun arvojani ja asenteita ei voi vahingoittaa millään tavalla, koska olen luopunut provokaatiosta toiminnan virikkeenä jo aikoja sitten. Siinä mielessä olen varmaan jopa kehittynyt, koska ihmisten provokaatio, nauraminen ja kommentointi ei tee minulle minkäänlaista vahinkoa – minun periaatteeni ovat sen verran syvällisemmällä tasolla, ettei jonkun kadun Reiskan mielipide asioista niihin millään lailla vaikuta. Provokaatio kevyistä syistä, koska siinä on aina pyrkimys riidan aiheuttamiseksi, ei tee minuun nykyään minkäänlaista vaikutusta. Ihmiset saavat provosoida ja haastaa riitaa millaisella tavalla hyvänsä, mutta minun mielenrauhaani se ei vaikuta millään tavalla. Monesti tällaiset ihmiset katsovat, että heidän on saatava haltuunsa ja lietsoa sellaisia tunteita sen ympärillä että laajempaa merkitystä kantava yksilö alkaisi kantamaan huolta jokaisen Reiskan mielipiteestä omaansa nähden. Nimenomaan tämä: pitää saada omasta mielestään sosiaalinen dominanssi, jota täytyy varjella pikkumielisillä teoilla ja sanoilla ja siihen liittyvää voimasuhdetta tulee koko ajan pitää yllä ts. pakottaa toiset ajattelemaan samalla tavalla. Olen havainnut, että monessa mielessä tämä on monen miehen, mutta toisaalta myös tiettyjen naisten, aina päällimmäinen pyrkimys sosiaalisissa suhteissa ja yhteiskunnassa, vaikka kyseinen ihminen voisi nykypäivänä olla tohtori tai professori. Olen aina ollut tässä mielessä kapinallinen, koska minun ei ole koskaan tarvinnut valvoa toisten ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia, sanoipa yksi samaan aikaan nelosluokalla ollut häirikkö tuolloin minusta.”Hirtetään se!” Se että pitää olla tietoinen jostain ajatuksesta tai ajatuksen mukaan toimivasta ihmisestä, on monesti tällaisen jengitoimintana jo koulussa purkautuvan ilmiön osoituksena. Joitain ei saa arvostella tai vaikuttaa laittavan minkäänlaisen kritiikin alle, samalla kun toisista saa sanoa mitä hyvänsä ja arvostella heitä kuinka pienimielisten perusteiden kautta hyvänsä. Voisin sanoa, että itselleni vastarintainen asenne on tullut aina etenkin tämän asian kautta, etten ole koskaan ollut tietoinen toisten sallimista mielipiteistä tai sosiaalisen dominanssin hallinnan pyrkimyksistä. Tuo primitiivinen näiden mukaan parempien ihmisten kritiikiltä suojelu ja samanaikainen toisten alistaminen toistuvat monissa erilaisissa yhteisöissä. Sosiaalinen dominanssi ja valtavirtausten aistiminen on monesti yhdynnän pyrkimykseen suuntautumista. Että saataisiin saada oma itse näyttämään tavoitellulta ja toiset huonommilta on monesti tämän pyrkimyksen osana. Eli yksinkertaisesti sanoen: minä olen parempi kuin sinä, on tämän kilpailun kohteena. Tällaisia asennoitumisia toistetaan koko ajan ihmisten yhteiselämässä, ja uusi syvällisyys on etenkin tämän vastustamista. Tässä tietyt ajattelua ja toimintaa ohjaavat periaatteet ovat sellaisia, joita ei voida vahingoittaa toisten ihmisten toimesta. Uuden syvällisyyden mukainen ihminen on etenkin yksilö, ja tekee yksilöyteensä ja toimintaansa liittyvät toimenpiteet yksilöyden kautta. Tässä tilanteessa ihminen ei mieti ja vahtaa koko ajan sitä, millaisena toiset ihmiset pitävät tätä yksilöä tai mitä he ajattelevat hänen arvoistaan, ajatuksistaan ja kannanotoistaan. Minua ei ole koskaan saanut alkamaan ajattelemaan pelkästään suosittujen asenteiden ja sosiaalisen dominanssin pyrkimyksen kautta. Tässä mielessä tehdyt arvostelmat ja arvostelut eivät minua kosketa. Ja vaikka tämä rahvaan asenteellinen asennoituminen ja kateus saisi milliaisia piirteitä hyvänsä – minua ei murreta.