torstai 29. helmikuuta 2024
Etiikasta ja taloudesta taas
Aloitan seuraavaksi väitöskirjan kirjoittamisen, Aihe liittyy etiikkaan ja talouteen. Tietysti pääaihe on se, miten taloudessa ja taloudellisuudessa tulisi ottaaa huomioon hyvän elämän periaatteet. Olen alkanut ajattelemaan, että ihmisille tulisi maksaa heidän ominaisuuksistaan eikä siitä mitä joku ihminen on alkanut tiettyyn aikaan opiskelemaan tai työskentelemään. Mielestäni ominaisuuksien kautta arvottaminen alkaa siitä, että jonkun tavoitteen saamisen on täytynyt vaatia jonkinlaista vaivaa, eli helppousindeksin tulee olla tasapainopisteessään. Helppoudella vaurastuminen vie tavallisesti toisilta ihmisiltä heidän vapauttaan. Ihmiset jakaantuvat vapaisiin, riippumattomiin, epävapaisiin ja manipuloiviin ihmisiin. Manipuloivat ihmiset ovat aina niitä, jotka saavat eniten hyötyä helpoimmasta mahdollisesta päämäärien tavoittelusta. Rahan saannin tulisi aina vaatia työntekoa ja vaivannäköä. Itsessään raha ja vauraus ei ole väärin, vaan se on, jos ihminen ei ole joutunut koskaan käyttämään ominaisuukiaan vaurautensa hankkimisessa. Ontokratia eli olemisen valtaa hallussaan pitävät ihmiset selviytyvät tavallisesti elämästään ilman vaivan näköä. Mitä enemmän helppousindeksi on painottunut miinusasteeseen, on manipuloijilla enemmän valtaa epävapaisiin ihmisiin ja vapaus yhteiskunnassa on vähimmillään. Etenkin kuluttaminen itsensä takia edistää epätasa-arvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta maailmassa, mikä johtaa esimerkiksi siihen, että jotkut ihmiset selviävät elämästä helpommalla kuin toinen. On selvää, että kapitalismi on ainoa mahdollinen oikeudenmukaisuutta ylläpitävä talouden toiminnan kokonaisperiaate. Kuitenkin etiikan tuominen talouden yhteyteen tarkoittaa etenkin sitä, että kapitalismin jakomenetelmiä tarkastetaan sen takia, että eläminen voisi olla mahdollisimman samankaltaisia ominaisuuksia vaativa missä päin maailmassa hyvänsä. Manipuloivat ihmiset, eli kommentaaeriaatti ja ontokratia saavat myös eniten valtaa yhteiskunnassa ellei oikeudenmukaisuutta ja eettisyyttä oteta huomioon kaikessa talouteen liittyvässä. On totta, että ihminen ei tarvitse elämänsä edellytyksiä varten kaikkea sitä, mitä esimerkiksi länsimaissa ihmisiä kannatetaan ostamaan. Vaikka minusta ei koskaan tulisi sellaista Pentti Linkolaa, joka rennasti lintuja ja kävi kalastamassa ja myymässä pyydystämiään kaloja kyläläisille, en minäkään ajattele, että ihminen tarvitsisi kaiken mitä nykypäivänä ostettavaksi tarjotaan. Itse kulutan etenkin kirjoja varten, matkustelen jokseenkin paljon ja myös alkoholia ja sikareita menee toisinaan. En kuitenkaan koskaan ole ryhtynyt tavoittelemaan elintasoestetiikkaa tällaistenkaan asioiden merkillä ja suosiolla. Kirjat laajentavat sivistystä, matkustamisessa mieli avaroituu ja etenkin kulttuuriin liittyvää tietämystä tulee koko ajan enemmän , vaikka hiilijalanjälkeä on pahoiteltava. Alkoholi ja nikotiini on tavallista nautinnonhaluista kulutusta, vaikka olen viime aikoina alkanut Linkolan kertoman tavoin ajattelemaan, että loppujen lopuksi suurin osa viinoista on ”helvetin pahanmakuisia”. Vapaus yhteiskunnassa tarkoittaa etenkin eettistä ja oikeudenmukaista taloutta, jossa ihmisiä palkitaan enemmän ominaisuuksien kuin opportunismin kautta. Siinä mielessä joku voisi alkaa ajattelemaan, että tarkoittaisin jonkinlaista sosialismia, mutta tässä on sanottava ihanteiden ylittävän tarpeet, joista jälkimmäistä kommunistit nykyäänkin painottavat. Mielestäni olennaista ihmisten keskuudessa on se, millaisia asioita ihminen arvostaa ja minkälaisia harrastuksia hänellä on. Se mistä ihminen on kiinnostunut, kertoo suurella tavalla siitä, minkälaista ihmisyyden tasoa hän itsessään edustaa. Monet epäkypsän kapitalismin korostavat ihmiselämän piirteet ovat väärin aivan samalla tavalla kuin sosialismiin liittyvät piirteet. Epäkypsä kapitalismi johtaa kateuteen ja ahneuteen, samalla kun sosialismi johtaa ihmisen vapauden väheksyntään ja eläimellisyyteen, koska kaikkien tulee olla samanlaisia kuin kaikki muutkin ovat. Taloudellisuuden käsite, joka ei itsessään liitä talouteen vaan jonkinlaiseen asenteeseen, on kuitenkin hyödyllinen siinä mielessä, kun ajatellaan sitä, mitä varten talousjärjestelmä on ja minkälaisia periaatteita siihen liittyy. Kapitalismi perustuu syvimmässä mielessään toisista hyötymiseen ja vaihtoasenteeseen. Tämän takia kaikenlaiset kamasaksat huijaavat laillistetusti ihmisiä ja saavat siitä taloudellista hyötyä. Mielestäni kuitenkin rahan yhteydessä tulisi ajatella sitä, millä tavalla yksilö on ne ansainnut, eikä suoranaisesti vaan tilillä olevaa saldoa. Jos tämän ajatuksen haluaisi valmistaa, tulisi raha määritellä tasoittain, eli jonkinlainen moraalisiin ominaisuuksiin perustuva valutaan allekoiminen määrittäisi sen millaisia tarkoituksia varten kullakin tavalla hankittua rahaa voitaisiin kapitalismiin perustuvassa talousjärjestelmässä käyttää. Mielestäni esimerkiksi koulujen yksityistäminen tulisi tehdä myös siinä järjestyksessä, että entiset oppilaat voisivat halutessaan tietyssä järjestyksessä ottaa osaa entisen koulunsa varallisuuden tukemiseksi, vaikka tietysti tämä liittyy kokonaisvarallisuuteen eikä kaikkia voitaisi voida pakottaa noudattamaan tällaista järjestystä. Voitaisiin esimerkiksi ajatella, että hyväntekeväisyydestä voitaisiin jollain tavalla palkita ainakin kulttuuripolitiikan piirissä. Etiikan, talouden ja kulttuurin suhteita on siis käsiteltävä ja tarkasteltava uudelleen, ne kuitenkin varmasti liittyvät toisiinsa siinä tavassa, että vaikka käytössä olisi kapitalismi, tulisi rahan merkitystä ja siihen liittyvän huomion merkitystä pohtia uudelleen. Mielestäni raha ei ole tärkeintä maailmassa, ja voin mielestäni sanoa tämän siitä huolimatta vaikka eettinen kapitalismi on ainoa mahdollinen yhteiskunnallista vapautta ylläpitävä talousjärjestelmä. Vaikka rahalla toimivaa taloutta tulisi tehdä lapsille ja nuorille selväksi, vaikka koko ajan on korostettava sitä, miten etiikka liittyy talouteen. On esimerkiksi ajateltava sitä uudessa mielessä sen mukaan, että aitoa sekulaaria etiikkaa ylläpitävät henkilöt olisivat niitä, joita etenkin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa eniten kunnioitettaisiin. Sokrates, Platon ja Aristoteles mm. ajattelivat, että politiikan tulee olla yhteydessä filosofiaan, ts. filosofien tulisi tulla kuninkaiksi tai kuninkaiden tulisi alkaa aktiivisesti alkaa opiskelemaan filosofiaa. Mielestäni nykyaikainen suomalainen yhteiskunta, joka korostaa kaikkea muuta kuin eettisyyttä, on ehkä johtanut suomalaisia ihmisiä harhaan, koska mahdollisesti kulttuurin nuoruuden takia suhtautuminen talouteen on kaksijakoista ja varsin kehittymätöntä. Kulttuuripolitiikka ja kulttuurinen tietämys ovat tärkeitä asioita, joita niitäkin tulisi korostaaa talouden yhteydessä. Koska suomalainen kulttuuri on varsin nuori ja kehittymätön, tulisi kulttuurivaihtoa etenkin vanhojen eurooppalaisten kulttuurien kanssa korostaa. Mielestäni kulttuuri on samanlainen morfologinen järjestelmä, mutta kulttuureja voidaan arvioida sen perusteella miten vanhoja ja kehittyneitä ne ovat. Voidaan mielestäni sanoa, että monessa mielessä sellaiset kulttuurit ovat kehittyneitä, jotka pystyvät realistisella tavalla korjaamaan ongelmiaan ja pitämään yllä itselleen historian saatossa tulleita kulttuurisia ominaisuuksiaan. Joku voi luulla, että itseni kohdalla se on johtunut taustasta, mutta on kuitenkin sanottava, että olen ollut itsenäisesti kiinnostunut aina etenkin saksalaisesta ja brittiläisestä kulttuurista. Sen olen huomannut matkustellessa ja ulkomailla asuessa, että jos suomalaisella ihmisellä on alttius havainnoida kulttuurisia ominaisuuksia ja yhtenäisen kulttuurin käsitystä, voi hän ajautua pois persuajattelusta, jonka mukaan suomalainen kulttuuri olisi jotenkin hyvin kehittynyt ja autonominen muiden kulttuureiden suhteen, joka voidaan helposti tulkita suvaitsemattomaksi ja paremmasta tietämättömäksi kulttuurisovinismiksi, jota on ilmennyt monta kertaa viime vuosisadallakin. On siis käsitettävä kulttuurin käsite ja ymmärrettävä se, että rakenteeltaan kulttuuri on kaikkialla samanlainen, vain kehittyneisyys ja historia kertovat sen arvosta. On varmasti niin, että kultturin ja etiikan käsitteiden kokonaisvaltainen ja universaalinen periaate tulisi käsittää ensin ennen kuin ihminen keskittyy talouden hyväksikäyttämiseen oman itsekkään etunsa korottamana. Mielestäni kulttuurin, etiikan ja kapitalismin tulee perustua universalismiin, koska muussa tapauksessa epäoikeudenmukaisuus, kulttuurinen sovinismi ja pienimielisyys sekä halukkuus kokeilla sosialistien jeremiaadien riemujulistusta voi yleistyä ja tulla jossain esiin. Monikansallinen taustani etenkin äidin puolelta on kannustanut minua ottamaan selvää kehittyneemmistä kulttuureista. Toisaalta sekin, millaista ajatusta persut yrittävät painottaa, eli että kaikilla kulttuureilla on samanlainen oikeus kunnioittaa itseään muiden kustannuksella on väärin, koska näidenkin tulisi tajuta se, että kulttuurit eivät ole samanarvoisia, mutta eriarvoisuuden korostaminen johtaa rasismiin, kulttuuriseen sovinismiin ja sulkeutumiseen omaan maailmaan, joka johtaa sekä kehittymättömimpien että korkeampiarvoisten kulttuurien väheksyntään. Eettisyys tarkoittaa oikeudenmukaisuuden ja vapauden korostamista tärkeimpinä yhteiskunnallisina periaatteina. Ontokratia pyrkii hyötymään toisista ihmisistä etenkin talouden ja kuluttamisen kannalta, jossa se kommentaariaatin avulla alkaa toistamaan käsityksiä siitä millaista elämää ihmisten tulisi yleisesti noudattaa ja tämä tarkoittaa etenkin niin sanotun pinnallisen julkkiskulttuurin korostamista, jossa ”julkkikset” saavat uudenlaisen aristokratian sädekehän, joka on etenkin tavallisille ja yksinkertaisille ihmisille hyvin tärkeää ja kunnioituksen arvoista. Median tarjoama kuva julkkiksista on maailma, jossa pintapuolesta kiinnostuneet ihmiset haluavat eniten toimia, vaikka kyseessä on kuitenkin täysin keinotekoinen spektaakkelimaailma. Kuitenkin ontokratia käyttää olemisen valtaansa etenkin spektaakkelin kautta, jossa julkkiksille, kuten antiikin Kreikassa oli jumalten kohdalla totuutta, luodaan sädekehä, jonka myötä syntyy käsitys eriarvoisuudesta ja korkeammista ominaisuuksista. Kommentaariaatti koostuu etenkin olemisen valtaan kapoina tulleita ihmisiä, joiden tekemät arviot todellisuudesta epävapaat ihmiset ottavat sellaisenaan. Kapoilla eli kommentaariaatin kärkijoukolla on tapa liittää itsensä oman kuvitelmansa mukaisesti porukkaan, jolla hänen mielestään on itseään enemmän oikeuksia ja vapauksia. Tämän perusteella kommentaariaatti alkaa nimenomaisesti kommentoida sellaisia ihmisiä, joiden yläpuolelle hän on kuvitellut päässeensä, eli katsoo ontokratialta saamiensa arvojen olevan yleispäteviä, ja tämä voi pahimmassa tapauksessa johtaa yhtenäiskulttuuriin, jossa valtaa pitävät ihmiset mukauttavat isensä muihin ihmisiin, eivätkä voi ajatellakaan ontokratian antamien valheperiaatteiden kyseenalaistamista. Vaikutteellisuus kertoo siitä, kuinka altis ihminen on ottamaan korkeammalta tahoilta periaatteita oman toimintansa pohjaksi. Ontokratia haluaa sopeuttaa todellisuudessa oman suhteellisen todellisuutensa toisten ihmisten noudatettavaksi totaalisena ja absoluuttisena käsityksenä. Tämä tapahtuu etenkin ihmisten arvostelun kautta, vaikka mielestäni siihen ei tulisi millään tavalla suhtautua. Ihmisiä tulisi arvottaa etenkin heidän ominaisuuksiensa perusteella, ja perustavimpia näistä ominaisuuksista ovat etenkin älylliset ja moraaliset ominaisuudet. Jos ei ajatella älyllisiä ja moraalisia ominaisuuksia johtaa se siihen, että kulttuuri muuttuu alakantaiseksi ja ontokratia ja sen kapot pakottavat ihmisiä ajattelemaan kaikesta yhdellä tavalla ja tämän myötä suvaitsevaisuutta ylläpitävä moniarvoisuus vähenee merkityksessään. Ihminen ei ole olennainen, hänen ominaisuutensa ja halua ohjautua arvokkaimpien periaatteiden kautta kertoo hänelle minkä arvoinen hän lopulta on. Moniarvoisuus ja sen salliminen ei tarkoita sitä, että kaikki elämää ohjaavat periaatteet olisivat samanarvoisia sillä tässä tulee esiin etenkin ironia ja performatiivisen roolin käsite, eli tämä tarkoittaa sitä, että ihmisille annetaan moniarvoisuutta tukeva periaate, joka tarkoittaa sitä, että jokaisella yksilöllä on voitava olla oma performatiivin roolinsa, jonka kautta he voivat nominalistisesti tulkita todellisuutta ja arvoja. Kulttuuripolitiikkaa tulisi rahoittaa entistä enemmän ja tietysti myös koulutusta-. Raha ei perustavimmassa muodossaan ole muuta kuin miksi sen annetaan tulla. Sillä ei ole itsessään minkäänlaista arvoa. Talouden ja etiikan välisen suhteen pohdinnassa tulisi etenkin ottaa huomioon ne merkitykset joiden mukaisella tavalla rahan käsitettä tulkittaisiin. Muistan lapsuudesta rippikoulusta sen, että mukana oli vähän erilainen ja muiden hylkimä poika, jolla kohosi itsetunto välittömästi sen jälkeen kun pääsi tekemisiin parempien piirien kanssa. Tämä on etenkin se asia, missä kommentaariaatin kapot aloittavat toimintansa kun saavat itselleen hyötyä ja hyväksyntää. Toinen kamasaksoista kertova juttu oli Huutokauppakeisarissa, jonka yhdessä jaksossa lihava pariskunta oli Virossa köyhemmän veljeskansan aarteita hakemassa. Kun saivat tingittyä ja tingattua erään tärkeän esineen myyjältä pienellä korvauksella, alkoi nainen hakea maanisesti kännykästään tuotteen hintaa myyjän seisoessa vielä vieressä. Ja sitten tietysti hihkuttiin ja tanssiittiin kun saatiin marginaalinen määrä voittoa. Tämä jos mikä on epäeettistä ja töykeästi tunkeilevaa taloutta ja kauppiastoimintaa. Olin kerran tähän liittyen Barcelonassa ja menin ensimmäiseen kunnolliselta vaikuttaneeseen tapaspaikkaan, jossa maksettuani kävi ilmi, että tarjoilu ei ollut varsin laadukasta. Sitten joku mies tuli sisään ja kysyi möikö nainen minulle ruokaa, jonka jälkeen annettiin high fiveja, ja ylistettiin miten saivat minulta turistina rahat pois. Voittojen saaminen on etenkin etiikkaan liittyvä asia. Mielestäni se on olennaista elämässä, jos ihminen voi elää omien ihanteidensa kanssa ja samalla hyväksyä muut ihmiset ja tulla arvostetuksi muiden ihmisten toimesta. Esimerkiksi sosialistien korostamat tarpeet eivät tarkoita samaa mitä ihanteet tarkoittavat. Ihmisillä on siis oikeutta itse tulkita omia ihanteitaan, koska arvot ja ihmiset eivät ole samanarvoisia, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että korkeampiarvoisia arvoja hallitseva ja korkeampiarvoisena ihmisenä oleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että silloin olisi oikeus suhtautua vaatimattomampiin ihmisiin mitenkään ylimielisesti tai eriarvoisesti. Kaikenlaiset ihmiset voivat olla vapaita ja etenkin riippumattomia, mutta se vaatii tämän etenkin pyyteellisten ja pyyteettömien arvotunteiden laadun erottamista. Voidaan sanoa varmasti Platonin tavalla, vaikka hänen käsityksensä ei ajasta johtuen ollut kovin kehittynyt, että ihmisiä voidaan jaotella sen mukaan, mikä heidän toimintaansa ohjaa. Filosofeja ja hallitsijoita ohjaa pää eli aivot, sotilaita ja alempia valvojia ohjaa rinta eli intomielisyys, samalla kun käytännöllisten ammattien harrastajia ohjaa etenkin vatsa. Tämä malli on hyvin käyttökelpoinen. Kun Platon käytti vertaustaan, jossa hän nimitti eri tasoisia ihmisiä jalometalleihin, että myös kuparista tullut ihmisyksilö voi tulla kullaksi, eli hän ajatteli nykyaikaisesti sanoen sosiaalista mobilisaatiota korostaen. Etiikka taloudessa tarkoittaa etenkin sitä, että rahan merkitys vähenee ja siihen liitetään hyvää elämää ja kulttuuria yhdistäviä piirteitä. Raha ja valuutta tulisi mielellään jopa erottaa sitä siinä mielessä, millaisia periaatteita sen hankkimisessa on toteutettu. On kirjoitettava siitä, mikä on mielestäni vähintäänkin kehittymätön asenne, kun tv-sarjassa Seitsemän päähenkilöt etsivät itse myymäänsä ja käytännössä itse varastamaansa lottolappua, ja lupaavatpa vielä siinä tavoitteessa auttaville toisille ihmisille siivuja. Minun mielestäni sattumanvaraisesti onnella rikastuminen on täysin väärin, sillä se korostaa nimenomaan sitä piirrettä rahan käsitteessä, että siihen suhtaudutaan ontokratian ja kommentaariaatin ohjaaman vaikutteellisuuden ja merkitysvallan avulla. Koska monet asiat nykymaailmassa liittyvät rahaan, kuvittelevat jotkut heikkoluonteiset ihmiset, että tämä on asia, jota pitää hamstrata, koska kaikki muutkin näkyvät niin tekevän. Kun joku vaikutusvaltainen porukka asettaa jonkin asian johonkin, alkaa heikkoluonteinen moniarvoisuutta tuntematon ja ilman todellisia arvoja toimiva ihminen toimimaan samalla tavalla: niinhän se on. Yhtenäiskulttuuria korostavat ihmiset voivat olla pahimmassa tapauksessa kaikista julmimpia ja yksisuuntaisia. Etiikkaa ja arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä tulisi opettaa varhaisemmassa vaiheessa koulussa, ja rahan merkitystä tulisi pohtia ja pyrkiä muodostamaan se kokonaisesti uudelleen.
keskiviikko 21. helmikuuta 2024
Isoisäni isä ja hänen nimensä
Olen saanut tietooni, että isäni isän isä oli amerikkalainen Suomesta peräisin ollut siirtolaismies, jonka jälkeläisiä asuu edelleen ympäri Yhdysvaltoja. Nimi jääköön julkisesti sanomatta (vielä tässä vaiheessa), kuten on varmaan tarkoitettu.
Vaiheita
Olen viime aikoina miettinyt enemmän Ukrainan sotaa. Tällä hetkellä aion ottaa selvää siitä, onko minulla mahdollisuutta päästä taistelutehtäviin rintamalle. Osaan ampua, vaikka en ole käynyt formaalista suomalaista asepalvelusta. Aloitin asepalveluksen kesällä 2007, mutta jalan murtumisen takia jouduin jättämään sen kesken, vaikka olisin itse halunnut, että murtuma olisi hoidettu armeijassa ja olisin päässyt sen jälkeen jatkamaan asepalvelusta. Sitten kun aihe nousi uudelleen esiin, olin tuohon aikaan enemmän kiinnostunut filosofian opiskelemisesta yliopistossa kuin sotaleikistä ja ryynäämisestä metsissä. Oikea sotatilanne on tietysti aivan eri asia. Olen puoliksi von Becker, ja tässä suvussa on aina ollut upseereita ja vielä tänäkin päivänä reservin upseereita. Kuitenkin olisin täysin tyytyväinen sotilaan asemasta etulinjassa. Minun täytyy varmasti olla yhteydessä asiasta Ukrainan suurlähetystöön. Mahdollinen kuolema taistelutehtävissä ei pelota minua tällä hetkellä yhtään, miehien tehtävä on pitkin historiaa ollut kaatuminen sotakentällä tärkeiden arvojen puolustamisen takia. Olen joskus kirjoittanut siitä miten filosofiakin voidaan nähdä paralleelisena sotimiselle. Nuoret urhoolliset miehet ovat aina pohtineet, ajatelleet, purkaneet esteettisia ajatuksiaan runoutena ja sotineet. Monessa mielessä taiteilijuus rinnastuu sotimiseen. Lahjakkaimmat ja urhoollisimmat miehet ovat purkaneet haluaan osallistumiseen näiden asioiden hallitsemisella. Olen menettänyt viime aikoina, kun tämä ajatus on tullut mieleeni, kaiken kuolemaan liittyvän pelkoni. Täyttämällä paikkani sotimisen kautta voisin vähentää mielessäni sitä epäonnistumisen tunnetta, joka mieleeni tuli siitä, kun en saanut asepalvelusta suoritettua aiemmin. Mikä asia minuun on myös tuonut ramman tunnetta on pihtipolveni, jotka korjaamatta jääneinä aiheuttavat sen, että minun sääreni sojottavat vastakkaisiin suuntiin, ja luonnollinen asennon tekeminen ei ole mahdollista. Kuitenkin eräs vanhempianikin vanhempi ystäväni, joka on reservin upseeri on minulle sanonut, että sotatilanteessa katsotaan enemmän muita ominaisuuksia kuin sitä, osaako sotilas tehdä asennon. Suomalaisten velvollisuus on puolustaa Ukrainaa ja antaa sille kaikki mahdollinen apu. Monessa mielessä vapaan Euroopan tulevaisuus määritellään siellä. Filosofoiminen ja taiteen tekeminen ovat aina kuuluneet valveutuneiden ja virkeiden miesten tehtäviin sotimisen ohella. Siinä mielessä olen sen takia aina pyrkinyt opillisella sivistymisellä lähenemään etenkin sitä mikä on tärkeää, olennaista ja pohjaavimpaa. Näiden asioiden hallitsimisen kautta katson tehneeni tehtäväni. On todella ikävää, jos en pääse rintamalle vain sen takia, koska en ole aiemmin kokenut näitä asioita yhtä tärkeäksi ts. kun en ole käynyt aiemmin asepalvelusta. On kuitenkin sanottava sekin, että vuonna 2007 sota tuntui niin etäiseltä ja historiaan jääneeltä asialta, ettei nuo asiat tuntuneet tuolloin läheskään yhtä tärkeiltä. Vaikka joku viherpiipertäjä pasifistihumanisti voisi väheksyää sotimista asiana, johon ei paljoa järkeä ja herkkyyttä vaadita, on minun luonteeni varmasti sellainen, mahdollisesti joidenkin mukaan niin suora ja yksinkertainen, että voin myöntää sen, että mieluummin antaisin panokseni ja mahdollisesti henkeni taistelutkentällä kuin opettamalla viiherpiipertäjä-vaihtoehtoihmisille tietoteoriaa ja estetiikkaa yliopiston luentosalissa. Minä vain satun olemaan niin suora ja militantti ja en herky pienistä asioista, että sotiminen voisi olla filosofoimisen ja kirjailun lisäksi itselleni sopiva tehtävä. Minussa on varmaan sellainen perustava ristiriitaisuus, että tietyt ihmiset näkevät minut ei niin perinteisenä miehenä, jossa korostuu jonkinlainen herkkyys, ja toiset hyvin tyypillisenä militanttina miehenä, jota jotkut voivat varmaan pitää jonkinlaisena epäherkkänä junttina. Voin todellakin todentaa sen, että omasta mielestänikin minussa on näitä ristiriitaisia piirteitä. Mutta kuten olen jo tässä kirjoittanut, miehen pitää mielestäni olla valmis sotimaan tarvittaessa, vaikka olisikin ns. siviilielämässään kuinka herkkätunteinen runoilija tai mikä filosofi hyvänsä. Ja koska suomalainen yhteiskunta on monen asian kautta tehnyt minulle välillisesti selväksi, ei minulla katsota olevan minkäänlaista tarvetta filosofina, ainakin sellaisena, joka eläisi sillä, on varmaan parasta antaa oma panoksensa tykinruokana ja mahdollisimman monta ryssää tappavana sotilaana. En kuitenkaan tunne eläväni enää pitkään, joten kunniallinen poistuminen sotilaana houkuttaa minua tällä hetkellä enemmän kuin ajatus siitä, että olisi paskavaipoiossa makaava letkuihin kiinnitetty vammainen siihen pisteeseen asti, mihin vielä elintoiminnot kestävät. Se käytännöllinen asia, sen lisäksi etten ole saanut edes sotilaan peruskoulutusta vaikka osaankin ampua monilla aseilla, joka minua mietityttää on se, tuleeko Ukrainassa osata ukrainaa tai venäjää, koska käskyt ainakin on ymmärrettävä heti, vaikka kuitenkin tiedän, että Ukrainassa on varmasti tälläkin hetkellä läntisiä vapaaehtoisia, jotka eivät osaa yhtään ukrainan tai venäjän kieltä. Sotiminen ja kaatuminen vapaan Euroopan ja vapaan maailman puolesta voisi sovittaa ne huonot teot ja siitä johtuneen itseinhon, joka on eristänyt minut ulos jopa monen sukulaiseni piiristä. Mutta ennen kaatumista luonnollisesti mahdollisimman monen ryssän eliminoiminen kuuluu vankasti lähiajan suunnitelmiini. Olen kuitenkin vähän ulalla sen kanssa, miten kauan peruskoulutusvaihe kestää, jos yleensäkään sotilaskoulutusta saamaton ihminen voi liittyä Ukrainan joukkoihin, vaikka kyllä ryssälläkin on paljon kouluttamatonta sotilasmateriaalia. Minä olen niin kokonaisvaltainen ihminen, että vaikka olen opiskellut filosofiaa ja suunnittelen siitä väitöskirjan tekemistä, sopisivat minulle mielestäni hyvin kaksi sellaista ammattia, mitkä ovaat olleet äitini suvussa suvun miesten yleisimpiä tehtäviä: lakimies ja sotilas. Lisäksi tietysti suvussa on ollut paljon maanviljelijöitä ja kartanonherroja, ja voin sanoa, että vaikka monen mielestä vaikutan enemmän urbaanilta tyypiltä, olisi minulle herrasmiesmaanviljelijänä toissijaisesti oleminen aivan mahdollinen tehtävä. Kävin muutama viikko sitten Pariisissa, ja laskeskelin myöhemmin, että olen käynyt siellä viisi kertaaa vajaan kahden vuoden aikana. Yleisimmiksi matkakohteikseni Euroopaassa ovat tulleet Britannia ja Ranska sen takia, koska Saksaan menemiseen liittyy tietty virheestä johtunut asia, joka on ollut tiellä sinnen menemisen aikeelle. Tunnen Pariisin nykyään jopa paremmin kuin Lontoon, vaikka on sanottava, että gallialaiseen luonteeseen liittyy jotain sellaista vierasta, mihin minä frankkiperäisenä germaanina en varmaan koskaan pääse osalliseksi. Pariisissa kuitenkin varmasti kliseenomaisesti kiehtoo taiteellisuus ja vapaus ja yleinen henkiseen eksellenssiin liittyvä ilmapiiri, vaikka on sanottava, ettei nykyään taiteilijoita ja kirjailijoita löydä yhtä varmasti vaikka Domesta, vaan monet heistä ovat Pariisissakin vetäytyneet omiin työhuoneisiinsa, johon ei enää liity toisinainen punaviinin latkiminen ja kessuttelu. Tiedän kuitenkin sen, että monet minut tuntevat ihmiset pitävät minua ihan fiksuna tyyppinä, joten sen takia olen edelleen kiinnostunut väitöskirjan tekemisestä filosofiasta. Kuitenkin huomaan että minussa on sotilaaseen ja lakimieheen liittyviä holistisia piirteitä, jossa korostuu toisaalta pyrkimys oikeudenmukaisuuteen mutta toisaalta myös halu taistella ja sotia. Vaikka jotkut minut jonkinlaisena taidehumanistina aistivat ihmiset eivät tällaista lausuntoa minulta helposti ottaisikaan. Sotiminen on miesten ikuisuustehtävä ihmisten historiassa samoin kuin esimerkiksi filosofoiminen. Ja siinä mielessä pidän itseäni perinteisenä miehenä, että minulla on velvollisuudentunto, jota tietysti nämä kutsuntaupseerit, joille kävin näyttelemässä hullua kesällä 2008 vapautuksen saamiseksi, eivät vielä tänäkään päivänä voisi sitä täysin ymmärtää ja vastaanottaa. Taiteilija voi olla parhaimmassa tapauksessa myös militantti ja sotilas, ja tästä esimerkkinä voidaan pitää esimerkiksi kuvataiteilija Vilho Lampea, joka ekspressionististen ja Limingan lakeuksia kuvaavien töidensä kautta tuli tunnetuksi myös kiivaana asepalveluksen, Lapuan liikkeen ja IKL:n kannattajana, vaikka monet ihmiset etenkin hänen kotipaikkakunnallaan pitivät häntä varmaankin jonkinlaisena epäkäytännöllisenä eksentrikkona. Etenkin hänen omakuvansa kommunikoivat samaan aikaan epätavallisesta taiteilijasta mutta samanaikaisesti myös maskuliinisesta miehestä, jota ohjaa koko ajan voimakas velvollisuudentunto. Ostin äskettäin Paavo Rintalan kirjoittaman ohuen romaanin Jumala on kauneus, jonka päähahmona pyörivä taiteilija on helppoa tunnistaa juurikin Lammeksi. Lampi ajatutui kuitenkin tyypilliseen taiteilijankohtaloon 30-luvulla, kun hän hyppäsi 36- tai 37-vuotiaana talvella Oulussa sillalta tehden näin itsemurhan. Jos hän olisi elänyt sota-aikaan asti, olisi hän varmasti lähtenyt innostuneena puolustamaan omaa isänmaataan. Olen viime aikoina muutamalle ystävällenikin sanonut, että miten ihmeellistä on nykypäivän Suomessa miten helposti täällä pääsee esimerkiksi viihdemusiikilla kansakunnan kaapin päälle. Niin surkeita lyriikkoja kirjoittavia ”taiteilijoita” on nykyään niin paljon, että on toki todettava se, että erikoiset melodialtaan olevat helppotajuiset ja usein vielä huonoa englantia sisältävät renkutukset tulevat suosituiksi. Kirjallisesti ja taiteellisesti lahjakkaita muusikoita on nykyään Suomessa etenkin kevyen musiikin alalla huomattavan vähän. Aiemmin oli Repe Helismaa ja Georg Malmsten. Myöhemmin etenkin Junnu Vainio, Gösta Sundqvisst, Juice Leskinen ja Kari Pesonen. Nykyään ei ole oikein ketään. On sanottava Puolikuu-yhtyeen hitistä Nyt loppuu todellisuus, että suomalaisessa kevyessä musiikissa ei varmaan koskaan ole ollut yhtä intensiivistä ja sanoitukseltaan ja melodialtaan yhtä täydellistä kappaletta. Se on todellakin intensiivinen, laulaja (K. Pesonen) tuntuu olevan jonkinlaisessa poppamiehen transsissa kappaletta laulaessaan. Göstä oli mielestäni paljon parempi sanoittaja (saati laulaja) kuin Juice Leskinen, koska Juice kappaleet ovat monesti pienimuotoisista elementeistä koostuvia pikkutauluja, jonka jälkeen taiteilija on siirtynyt aina johonkin toiseen pittoreskiin ja pienimuotoiseen kuvaukseen. Hän ei koskaan pystynyt kirjailijan urallaan kirjoittamaan romaania, vaan hänen tuotoksensa olivat pienimuotoisia ja laajoja skaaloja vuorollaan koettelevia kokonaisuuksia. Hänessä oli varmaan autismin tuomaa yksipiirteisyyttä, jossa samoista aihepiireistä koostuvat laajat skaalat olisivat toistuneet. Hän kohdisti aina huomionsa johonkin tiettyyn ja sen jälkeen aina toiseen. Oinaspiirteisyyteni takia, kuten heistä sanotaan, että oinaat eivät opi koulussa lukemaan, koska eivät halua kuunnella ohjeita, minussa on tiettyä kärsimättömyyttä, minkä takia en esimerkiksi halua kuunnella mielelläni paljoja ohjeita, mutta kuitenkin on sanottava, että lukemaan opin jo viisivuotiaana, yli kahta vuotta aiemmin kuin aloitin koulun. Monet opettajat ovat nähneet minussa koulun ja yliopiston aikana paljon myönteistä ja myös usein tuoneet sen esiin. On sanottava kuitenkin että minussa on tiettyjä pysyvyyksiä, jotka ovat aina ohjanneet minua eteenpäin. On kuitenkin sanottava, että etenkin yläkoulu oli minulle vaikeaa aikaa, koska siellä ei esimerkiksi opetettu sellaisia aineita, joista olin aina luonteeni takia ollut kiinnostunut. Ekselleerasin etenkin historiassa, jonka kokeista sain tavallisesti kymppejä täysillä pisteillä. Kuitenkin esimerkiksi antiikkia, vanhoja kieliä ja filosofiaa ei siellä opetettu, ja esimerkiksi luonnontieteet oli erotettu kuudeksi aineeksi: matematiikka, fysiikka, kemia, fysiikkakemia, biologia ja maantieto, jotke eivät minua kiinnostaneet, ehkä maantietoa lukuunottamatta. Ja tietysti urheilua korostetiin, jos menestyi siinä niin silloin sai kulkea pitkin käytäviä pää eniten pystyssä ja arvostella niitä, jotka eivät siinä liiemmin menestyneet tai olleet siitä ollenkaan kiinnostuneita. Joidenkin mielestä rikon jatkuvasti niin sanottuja perinteitä vastaan ja olen kuviensärkijä. Toisten mielestä saatan vaikuttaa hyvin perinteiseltä ja historian arvoa korostavana traditionalistina, olenhan aina samalla tavalla menestynyt aina etenkin historian opiskelussa ja ollut siitä kiinnostunut. Kuitenkin minulla ei koskaan ole ollut aietta opiskella historiaa yliopistossa, enkä ole suorittanut yliopistossa yhden yhtä kurssia historian oppiaineessa, ellei lasketa antiikin kulttuurin opintoihin liittyneitä antiikin historiaan liittyviä kursseja. Koin lukion lopussa, kun olin saanut herätykseni filosofiaan, että historian opetus näytti liian helpolta ja yleissivistykseen liittyvältä, että olisi tuntunut hullulta erikoistua siihen yliopistollisena oppiaineena. Kuitenkin on sanottava, että koen uskomattoman sympaattisena sen, jos joku haluaa lukea historiaa yliopistossa, ja tuon tien kulkevat ihmiset ovat monesti etenkin suuresti yleissivistyneitä ihmisiä. Minussa on joidenkin näkemän perinteisyyden lisäksi kuitenkin ollut aina halua löytää ja kokeilla uutta, ja tämän tarkoituksen on filosofian opiskeleminen mahdollistanut. Voidaan sanoa, että filosofian opiskelemisella olen aina halunnut kehittyä ajattelijana ja päästä tekemisiin laajempien henkisten skaalojen kanssa. Kuitenkin on sanottava, että taustani tuen ja jonkinlaisen vaurauden ansiosta olen voinut opiskella yliopistossa pelkästään opillisen sivistyksen hankkimisen takia, eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta opiskella yliopistossa rahan ja ammatin hankkimisen takia. Minä tulen nykyisin hyvin toimeen taloudellisesti, etenkin kun ennakot kirjoista ja apurahat alkavat taas vähitellen vuotamaan minulle. Joku voisi sanoa elämäntaapaani niukaksi, mutta olen mielestäni jo aika tarkkaan määritellyt sen, mikä minua kiinnostaa rahalla hankitttavissa asioissa ja ne ovat etenkin matkustaminen, kirjat, alkoholi ja sikarit. Minulla ei ole autoa eikä edes pyykinpesukonetta, mutta on sanottava myöskin, etten ole niitä kyllä koskaan kokenut tarvitsevinaakaan. Olen tyytyväinen siihen, että saan lukea, kirjoittaa, pohtia asioita ja toisinaan myös kääntää etenkin runoja. Olen saanut valmiiksi tämän hetken suurimman hankkeen eli Reinhold von Beckerin elämänkerran, vaikka olen kuitenkin vielä tekemässä ennen kustantajille lähettämistä siihen tiettyjä muutoksia ja lisäyksiä. Kalle Päätalo kuvasi joskus sitä tunnetta, kun kirjan on saanut valmiiksi jotakuinkin tällaisella tavalla, että jos en olisi mies, niin ennemmin itkun pullauttaisi, että on se niin suuri helpotus kun vapautuu kirjan aiheuttaman paineen alta. En suuremmin nauti elämänkertojen kirjoittamisesta, vaan on varmaankin totta, että Reinhold, Adolf ja Uno ovat etenkin tulleet kohteikseni sen takia, koska minulla on heihin sukulaisyhteys. Osaan nykyään entistä paremmin esimerkiksi ruotsin kieltä ja tietysti myös muutamia muita kieliä sen lisäksi. Kielitaito tietysti kehittyy yleisesti koko ajan kun vain altistuttaa itseään koko ajan eri kielille. Olen esimerkiksi lukenut viime aikoina alkukielellä Marcel Proustin A la recherche du temps perduta, ja sain itse asiassa koko moniosaisen sarjan Jyväskylän yliopiston kirjaston kirjadyykkauksen yhteydessä. Olen saanut sieltä sanottavasti myös muutamia muita merkittäviä ja kiinnostavia teoksia, kuten esimerkiksi Wolfgang Hildesheimerin elämänkerran Mozartista. Haluaisin kuitenkin vielä kirjallisen harrastuneisuuteni kautta kokeilla innovatiivisia ja uudenlaisia jonkinlaiseen avantgardeen liittyviä tapoja ilmaista kirjallisesti itseään. Mielestäni minulla kuitenkin on kirjallista ilmaisukykyä, ja ehkä tämän takia joidenkin mielestä en käy tyypillisen ja perinteisen miehen rooliin, vaikka sekään ei kokonaisuudessaan ole totta.
lauantai 17. helmikuuta 2024
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)