Vaihtoehtoisten maailmojen teoria

Monismi tarkoittaa sellaista totuuskäsitystä, joka olettaa vain yhden totuuden, maailman tai Jumalan. Esimerkiksi Spinoza oli monismin kannattaja, vaikka voidaankin sanoa, että 1600-luvulla ei oikein voinut puhua mistään pluralismeista ilman rankaisua. Relativismi ja pluralismi tarkoittavat sitä vastoin sellaista totuuskäsitystä, jonka mukaan totuuksia, arvoja ja todellisuuksia voi olla paljon vaikka ne esii ntyisivätkin samassa todellisuusjärjestelmässä. Voidaan vertailla yhden maailman ja useita maailmoja sisältäviä järjestelmiä esimerkiksi miettimällä niiden itsessään olevaa vapautta ja yksilönoikeuksia. Voidaan varmasti sanoa, että monismi tukee jonkinlaista yksioppisuutta, vastoin kuin maailmankatsomuksellinen ja totuusjärjestelmiin kohdistuva pluralismi korostaa vaihtoehtojen mahdollisuuksia. Pluralismia voidaan myös kutsua semanttiseksi pluralismiksi, joka korostaa sen yhteyttä kieleen ja kielellä kommunikoimiseen. Voidaan myös kirjoittaa, että pluralismissa parallelismin tulee olla interaktiivista paralleellisuutta siten, että nämä semanttiset maailmat voivat olla jatkuvassa tekemisissä toistensta kanssa. Voidaan varmasti kirjoittaa, että monistisessa totuuskäsityksessä kaikki todellisuus on varsin determinoitua, se noudattaa vain yhtä sääntöjärjestelmää. Etenkin vapauskäsitys voi varmasti olla erilaista kuin pluralistisessa järjestelmässä, jossa vapaudet ovat paremmin turvattuja. On varmaan sanottava, että onhan toki niin, että yhteiskuntajärjestelmässä, jonka täytyy pysyä pystyssä, tulee kaikkien noudattaa lakia ja toisten oikeuksia ja vapauksia. Kuitenkin voidaan sanoa, että näiden järjestelmien pakottavuutta voidaan varmasti jotenkin höllentää tutkimalla jatkuvasti sitä vallankäytön muotoa, jota oikeusjärjestelmä ja poliisi normaalisti ylläpitävät ja antaa jatkuvasti palautetta siitä, että niiden toiminta ei voi muuttua uhkaamis- tai pakottamisjätjestelmäksi. Voidaan varmaan kuitenkin sanoa että monistisessa järjestelmässä lähes kaikki on ehdotonta. Se on sosialistista pakottamisjärjetelmää, joka katsoo että he voivat totalistisesti ohjailla ihmisiä miten tahansa poliittisen vallan verukkeella. Näiden kahden järjestelmän sisältö määrittyy siitä, miten ne ovat aste-eroineen suhteessa toisiinsa. Niissä siis täytyy olla oikeanlainen indeksikaalisuus, jonka voidaan katsoa johtavan preferenssiautonomiseen päättelyyn, jossa ihminen määrittelee suhteensa vapauteen ja moraaliin. Monismin ja pluralismin eroa voidaan käsitellä siten, että monet nykymaailman ilmiöt eivät enää noudata monismia, jonka aika oli Suomessakin varmaan jo 1960-luvulla tulossa loppuunsa. Pluralismin toteuttaminen vaatii sitä että välttämättömyys kierretään. Mitä vikaa siinä voisi olla? Ovathan ihmiset tehneet avaruuslentoja ja louhineet väyliä läpi Alppien, minkä takia tässä ei voitaisi samalla tavalla kiertää noita moraalifilosofien ongelmia. On vain löydettävä oikeanlainen teoria. Vaihtoehtoisissa maailmoissa olisi varmasti mahdollisuudet palvoa monia Jumalia ja valita tekonsa ja sanansa vaihtoehtoisista mahdollisuuksista. Voidaan sanoa, että VM.teoria tulee ajankohtaiseksi silloin kun voidaan huomata poikkeavuus tiettyjen esimerkiksi arvollisten ristiriitojen välillä, esimerkiksi kun nähdään se miten arvot jakautuvat monesti piiloarvoihin ja virallisiin merkitysarvoihin. Siinä voidaan havaita se, että merkitykset perustuvat merkitysvaltaan, jota yhteiskunnallinen hallintajärjestelmä, kommentaariaatti, ohjailee. Kommentaariaatti ei tarkoita mitään sen suuntaista että se olisi joku yhteiskunnallinen valtamäärittymä, vaan se perustuu ennen kaikkea sille, että sen toimintaa ylläpitävät ennen kaikkea manipulointia harrastavat ihmiset, koska tuollaisten ihmisten mukaiset instituutiot ja ihmiset harrastavat joko tiedottomasti tai tietoisuuden mukaan ihmisten yhteiskunnallisen ja yksilöllisen vapauden vientiä tekemällä heidät riippuvaiseksi ja vaikutteelliseeksi. Voidaan helposti sanoa, että moraalinen ja uskonnollinen absolutismi useimmin johtaa yhden todellisuuden teoriaan, joka on varsin antiikkinen ja raamattuvyöhykkeeltä tulevan näköinen teoria. Uudenaikaisen pluralismin kannattajien tulisi siis opiskella sitä miten näennäisdeterminismi kierretään yhteiskuntajärjestelmän sisällä. Voidaan varmasti havaita, että tiettyjä fysiikan kemian ja biologian sisältämiä lakeja ei voi suuremmin kiertää vaikka nykypäivänä on varmasti edistytty siinäkin. Kuitenkin voidaan varmasti sanoa, että esimerkiksi erilaisia arvoja ja käsityksiä voidaan käsitellä pluralismin nimellä. On sanottava pakottaville ja totalitaristista järjestystä ylläpitäville yhteiskuntajärjestemille, että ei, me osaamme jakaa vallan paremmin kuin miten te itse teette. Pluralismia on mietittävä myös yhteiskunnassa elävien vähemmistöjen järjestyksen kautta. Voidaan varmaankin sanoa, että vähemmistöryhmittymät voidaan jakaa yhteiskunnallisen kompetenssin ja siinä pärjäämisen myötä kehittyneiksi ja vähemmän kehittyneiksi ryhmiksi. Eli siis voidaan sanoa, että mitä enemmän ihmisellä on yhteiskunnallista kompetenssia ja ,kykyä havaita itsensä erillisenä suhteessa muihin ihmisiin, sitä enemmän hän voi preferenssiautonomisen harkinnan myötä miettiä vapaasti suhteutuuko hän asioihin vapauden vai vastuun kautta. Tiettyjen vähemmistöryhmien tulisi siis parhaassa tapauksessa keskittyä etenkin vastuun puolelle, jonka jälkeen yhteiskunta voi palkita vähemmistöryhmittymiä suuremmalla vapaudella. Vaihtoehtoisista maailmoista on siis sanottava, että ne tarkoittavat ennen kaikkea semanttisia maailmoita, jotka voivat tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia pysyvinä pidetyille totuuksille, joita ei ole aiemmin voitu arvostella niiden väitetyn pysyvyyden takia. Ihmiset voivat itse kokea kuuluvansa johonkin semanttiseen maailmaan esimerkiksi sen takia, koska he voivat esimerkiksi kokea älyllistä ristitiitaa jotakin arvoa kohtaan tai esimerkiksi eivät pysty ajattelemaan todellisuudesta muuten kuin auktoriteettien ja välittäjien kautta. Korkeimmalle kehittyneimpänä maailmana siis voidaan pitää etenkin sellaista maailmaa joka on tasapainossa preferenssiautonomian kautta, eli siis yhteiskunta jakautuu osiin sen kautta, miten niissä on toteutunut vastuu ja vapauden välinen suhde.