Arvoristiriidoista ja voiko mielipiteistä kiistellä

Arvojen luonteen katsotaan tavallisesti merkitsevän sitä, että siinä suuntaudutaan ja arvostetaan erilaisia asioita. Arvotunne on asia, jonka kautta ihminen tunnistaa arvot ja ne kiinnittyvät yhteisöelämässä tietynlaisiin objektiivisiin kiinnikkeisiin, joka tapahtuu adaptiivisen tulkinnan kautta. Ihmiset voivat arvostaa erilaisia asioita siihen liittyen, miten voimakkaasti he kokevat arvonsa. Mielestäni tuo varianssi mikä vallitsee ihmisten toiminnan ja ajattelun tasolla, on loppujen lopuksi synnynnäinen ero, johon ei voida vaikuttaa kuin kosmeettisesti.Tietysti yksi vaihoehto suhtautua ihmisten arvojen perustaan, on miettiä sitä, miten tehokkaita ja kehittyneitä arvot ovat. Arvojen ja asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin opettamisella voitaisiin vaikuttaa siihen, että ihmisten arvot yhtenäistyisivät. Esimerkiksi sijoittuminen poliittisella kentällä on monesti yksilöllistä ja aivojen toiminnasta johtuvaa eroavaisuutta, vaikka voidaankin sanoa, että vasemmistolaisten järjestelmien joko totalitaaristen tai demokraattisten, vaikutus on ominainen heikkoluonteisille ihmisille, jotka haluavat elää toisten ihmisten kustannuksella välittämättä suurista linjoista ja järjestelmän resursseista. Sekä kommunismi että natsismi ovat sosialistisia eli vasemmistolaisia järjestelmiä, ja ne ovat varmasti monen vasemmistolaisen ihmisten mielestä aktiivisesti tavoiteltava päämäärä. Arvoja käsittelevät tavasti tietoa jakavat ihmiset kuten journalistit, opettajat, kirjailijat ja tutkijat. Mielestäni poliiikan parissa jaettavat arvot ovat monesti reaktiivisia ja sen takia ne ovat epäpäteviä, ja en usko, että esimerkiksi eduskunnassa olisi 200 hengen joukko superihmisiä, jotka itse pystyisivät määrittämään itselleen arvot noudatettavaksi. Käsitteen reaktiivisuus tarkoittaa sitä, että se on otettu monta kertaa vastaam monilla tahoilla ja sen takia kun se presentoidaan ei siinä ole paljoakaan jäljellä alkuperäisestä arvosta. Ainakin tällainen suunnanmuutos vaatisi eduskunnan perusteellista uudistamista ja perustuslain rukkausta. Toisaalta pieni ryhmä, joka käsittelee arvoja ja monesti monia syvällisemmin, ovat itsenäiset ja riippumattomat ajattelijat. Voidaan sanoa, että monesti eniten arvoihin suuntautuva ryhmä ovat jonkinlaisia ideologioita edustavat ihmiset. Arvoristiriidat käsittelevät siis niitä ongelmia, joita syntyy siitä, kun ihmiset pyrkivät toimimaan omien arvojensa näyttämällä tavalla sellaisessa kontekstissa, jossa mukana on myös toisia ihmisiä jotka mahdollisesti edustavat tiettyyn yksilöön nähden vastakkaisia arvoja. Arvorisiriitoja syntyy etenkin silloin kun ihmiset joutuvat tekemisiin toistensa kanssa, ja näinhän tapahtuu usein, että ihmiset jotka edustavat tiettyjä muutokseen pyrkivjä päämääriä ja arvoja, monesti yrittävät kollektiivistaa arvojaan sen takia että he pääsisivät mukavuudenhalun ja itsetärkeyden takia esimerkiksi kansanedustajaksi eduskuntaan. Tässä kohtaa on varmaan tehtävä jonkinlainen ero yhteisöllisten ja yksilöllisten mielipiteiden ja arvojen välillä. Yhteisöllisiä arvoja on varmasti voitava yhtenäistää jonkinlaisen joukkopriorisoinnin tasaavan vaikutuksen avulla. Joukkopriorisointi tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa koetaan tärkeäksi säilyttää tiettyjä yhteiskuntaan ja kansaan liittyviä, niiden kannalta tärkeitä institutionaalisia rakenteita. Monilla ihmisillä on yhteisöllisten arvojensa kautta pyrkimys sopeutua toisten ihmisten arvoihin, mikä ei tietysti yksilönvapauden kannalta ole myönteinen asia. Arvoristiriitoja voi tulla mielenkiinnon kohteiden variaatioista, jorka saavat ihmiset joskus tappelemaan toistensa kanssa. Voidaan sanoa, että joukkopriorisointi voidaan helpommin taata, kun kulttuurin yhtenäisyyttä ei vaaranneta liian suurella arvojen variaatiolla, koska ne monesti ovat tiettyjä länsimaisia instituutioita matalemmalla sopeutumisen asteella. Sopeutumisessa yksi tärkeä asia on se, että se voisi parhaimmassa tapauksessa liittyä siihen, miten ihmiset asuvat toistensa lähellä ja voivat jakaa toistensa arvot keskenään. Arvoristtiriitoja tapahtuu myös yhteiskunnallisten järjestelmien välisenä toimintana, jossa pahin seuraus on sota ja maiden raunioittaminen. Tähänhän on jo pitkän aikaa sitten tullut Yhdistyneet Kansakunnat, joka ei sekään ole aina pystynyt estämään sotaa kahden tai useamman kansakunnan välillä. Nato on tietysti lähes yhtä vanha instituutio kuin YK, mutta sekään ei saa aina kaikkien kansakuntien puoltoa omien interventioidensa tueksi. Myös tyontekijöiden ammattijärjestör, joiden äärivasemmistolaiset politrukit esittävät vaatimuksiaan työnantajille, pyrkii aina tuomaan kommunismista juontavia reaktiivisia käsitteitä ja retoriikkaansa työnantajien liiveihin. Joukkopriorisointi ei voi tapahtua, jos yksi osapuoli pyrkii antamaan toiselle osapuolelle omat yhteisölliset arvonsa täysin ehdottomina, ja lakoilla uhaten. Mielipiteet eivät ole minkäänlaisia solipsistisia reliikkejä, joita ei voisi haastaa ja ravistella. Mistä sitten kiistellään jos emme kiistele mielipiteistä. Onhan selvää, että esimerkiksi totalitaristisia ja demokraattisia sosialisteja voidaan käännyttää oikealla tavalla ajatteleviksi ihmisiksi, kun he erkaantuvat vähän näistä purppuranpunaisista pilvilinnoistaan. Onhan selvää, että miehuus, jota sosialistit ja feministit eivät ole vielä pystyneet täysin hävittämään Suomesta, perustuu ja perustaa oikeistolaista ajattelua, joka arvostaa konservatiivisesti instituutioita ja kansakuntaa, sekä sosiaalista liberaalisuutta vähemmistöjä ja etenkin kehittyneitä vähemmistöjä kohtaan. Kulttuurimarxistit väittävät, että koulun avulla kansamme nuoret jäsetnet, voidaan muokata omaksumaan vasemmistolaisia ja feministisiä arvoja ja näin ollen menettämään yhteytensä todella juurevaan ja uudenaikaiseen poliittiseen ajatteluun. Yksilöllisillä arvoilla tulisi taata se, että arvot tulevat oikeasta lähteestä eikä kommunistien ja natsien ajatuspajoista.