Yleistä eduskuntavaaleista

Jälleen lähenemme säännöttäisiä eduskuntavaaleja. Minä en ole vaaleissa ehdolla, koska Kokoomus ei minua listoilleen ottanut, ja kahden muun vaihtoehdon kohdalla koin ehdolle lähtemisen epätyydyttäväksi, koska en olisi heidän listoillaan todennäköisesti päässyt läpi. Olin tehnyt kuluarviointeja, ja olisin todellakin lähtenyt vakavahenkisesti mukaan, jos Kokoomus olisi paremmasta tiedosta ottanut minut listoilleen. Lisäksi olen tällä hetkellä muuttamassa lähiaikoina ulkomaille, joten eduskuntaan pääseminen ei olisi tukenut varsinaisia tavoitteitani. No niin, hieman tulevista vaaleista. Marinin ja Purran kohtaaminen vaalitentissä, josta olevaa kuvaa joku oli nimittänyt vuoden luontokuvaksi, oli hyvin avaava. Kumpikaan heistä ei näytä olevan tietoinen politiikasta, joka on pian kaikkialla Euroopassa käyttöön otettu. Mielestäni politiikan todellisuus on suvaitsevaisuutta heikompia kohtaan (vaikkei kategorisesti määritellen) ja klassisen markkintalousliberalismin käyttöönotto. Politiikassa on siis voitava joukkopriorisoida käytäntöjä, arvoja, asenteita ja arvostelukykyä. Tämä sen takia, kuten esimerkiksi Paavo Lipponen on sanonut Erkki Tuomiojasta, että politiikassa on voitava nähdä yhteisiä periaatteita ja ajatuksia, eikä jatkuva taisto tuulimyllyjä vastaa ole monestikaan kovin tehokasta poliittisten tavoitteiden esiintuomista. Mielestäni rasismi on väärin, vaikka se ei kuitenkaan tarkoita tiettyjen ihmisten ryhmien suosimista. Eli vähemmistöjen kohdalla on tuettava sitä, että he voivat omalla toimintakyvyn parantamisella integroitua yhteiskuntaan, eli esimerkiksi sosialistien tavoite siitä, ettei lahjakkuudella ja kompetenssilla ole mitään merkitystä esimerkiksi sosialistien mallin mukaan järjestetyssä koulujärjestelmässä. Maahanmuuttajatkin on saatava käsittämään se, että jollei osallistu millään tavalla yhteiskunnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, on heidän täällä olonsa turhaa sekä itsensä että myös suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Sama on sanottava muille ihmisille, jotka eivät pysty tuottamaan yhteiskunnalle hyötyä työn ja opiskelun kautta. Olisi nähtävä se, että ihmisen on itse otettava vastuu omasta pärjäämisestään, koska se sosialistien politikka, jossa ihmiset valitaaan asemiinsa huutoäänestyksellä ts. tutummuuden ja massoja miellyttämisen kautta, ei mielestäni ole kovin miellyttävää missään yhteiskunnassa. Ihmisille ei voi vain ladata rahaa ja kuvitella että he sen avulla muuttuvat. Sosiaalituilla eläminen passivoi lähes kaikkia ihmisiä, vaikka onkin sanottava, että jotkut, joilla on parempia ominaisuuksia, voivat hyötyä niistä sillä tavoin, että he pääsevät jaloilleen ja pääsevät haluamaansa opiskelu-/työpaikkaan. Eli sosiaalitukien avulla tulisi juuri pyrkiä preventoimaan sitä, että ihmiset kehittyvät ja heidän ominaisuutensa kehittyvät valtion tietyn ajan sisällä tarjoamasta tuesta. Kuitenkin on aika naurettavaa, jos sosialisti uskoo, että kaikki joskus tukia saaneet/saavat olisivat suoranaisesti tämän takia sosialistien äänestäjiä. Vaikka ihminen kannattaisi Kokoomusta, on hänkin sosialistien tavalla oikeutettu saamaan rahallista apua valtiolta. Mielestäni Jussi Halla-aho, kaikkine autismin kirjoon viittavine ominaisuuksineen, oli mielestäni puheenjohtajuuden vaatiman älykkyystason mielessä Purraa korkeammalla. Kuitenkin hänessä oli mielestäni yksioikoisuutta ja monomaanisuutta maahanmuuton vastustamisessa, jonka takia hän ei ole poliitiikassa ollessaan kovin omavaraiselta näyttänyt. Se Impivaara, joka tässä maassa vallitsisi ilman muualta tänne tulleita ja roolinsa tehokkaasti hoitaneita ihmisiä, koostuisi lampaannahkoihin ja jalkarätteihim pukeutuvasta rahvaasta, jonka on laitettava suhteessa paljon pettua leivän sekaan, jotta olisi virtaa lähteä metsään maalaamaan metsoja. Sosialistit ovat yhtä ristiriitaisia kuin Perussuomalaiset, vaikka onkin sanottava niiden kannattajakunnan koostuvan toisiinsa nähden lähes samanlaisesta työväenluokkaisesta rahvaasta. Mielestäni rahan syytäminen muussa kuin kehittymisen ja kehittämisen mielessä on pohjaton aukko, jonka epätoivoiseen täyttämiseen sosialistit ovat aina valmiita, kun heidät erehdytään saamaan Suomessa suurinta kannatusta puolueiden joukossa. Platon kirjoitti Valtiossa, että vallanpitäjät on saatava opiskelemaan filosofiaa tai vaihtoehtoisesti filosofien olisi tultava vallanpitäjiksi. Mielestäni poliitiikka on etenkin periaatteiden ilmaisemista, joita voidaan vertailla sen kannalta millainen yhteiskuntaa määrittävä historiallinen tilanne on olemassa. Hyväksyn tietysti myös sosialistit demokraattisessa järjestelmässämme, mutta on vaikeaa havaita aitoa huolta ihmisten takia esimerkiksi Sanna Marinissa. Vastaan kimputtaminen, toisten arvojen arvostelu sanomatta itse mitään omaperäistä, ja pystyssä olevat sormet jo heti kun toinen on aloittanut puheensa, kertovat mielestäni siitä, että Marin ei ymmärrä sitä, miksi politiikkaa tehdään. Voi olla, että kun paksu pölykerros on monien kirjastoissa laskeutunut Marxin Pääoman ja Kommunistisen puolueen manifestin päälle, ei sosialisteilla ole enää jäljellä vakavasti otettavia suoraan politiikan kokonaisuuteen eikä toisen poliitikkojen periaatteisiin suunnattuna olevia periaatteita tai arvoja yleensäkään. Siinä mielessä on mielenkiintoista, miksi sosialistiset poliitikot eivät anna isosta palkastaan vähintäänkin merkittävää osaa köyhille. Kumma kyllä, lastenvaaliohjelmassa esiintynyt Vasemmistoliiton Li Andersson ei sittenkään muistanut omaa palkkaansa. Kuitenkin olisi juuri parasta, jos kansanedustajat muistaisivat palkkansa, ja tajuaisivat millaista työtä tuollaista suhteellisesti jonkun kannalta arvioiden korkean palkan vuoksi tulisi tehdä. Niin köyhiä kansanedustajat eivät ole, etteikö virasta voisi tehdä täydellisesti luottamusviran, johon ei kuulu korkeata palkkaa. Eli mielestäni Purran näkyvimmin ajama maahanmuuton vastustaminen ja toisaalta toisen työväenpuolueen eli sosialistien tehokkuutta ja työstä palkitsemista vastustavat mielipiteet ovat molemmat yhtä kehittymättömiä ja paikallaan stagnaattisesti pysyviä leperryksiä. Ne ovat siis epäolennaisia, koska olisi tärkeämpiäkin asioita kiisteltäväksi kuin mitä ovat maahanmuuton vastustaminen ja sosialistien rahvaalle kuin lapselle suuhun lusikoidut eväät. Sellaisia on esimerkiksi sosialistien läpiviemä peruskoulu-uudistus, joka pakottaa lahjakkaammat lapset sietämään sellaisten ihmisten häirintää, joiden paikka ei enää peruskoulun jälkeen tulisi olla samassa koulussa, johon lahjakkaammat ja kompetentimmat oppilaat menevät. Opetussuunnitelma tulisi poistaa viimeistään yläkouluun mentäessä, jonka jälkeen suomalaiset koulut voisivat esimerkiksi maakuntien sisällä järjestämään yksilöityä eri opiskelualojen sisään muodostuvaa koulutusta, jossa erikoistuminen aloitetaan viimeistään varhaisteini-ikään tulleiden oppilaiden mielenkiinnon kohteisiin. Tietysti tämä vaatii jo sitä, että lapsia on kannustettava alakoulun yksilöidyn opetuksen, kodin ja esimerkiksi koulujen sisäisten kerhojen avulla ottamaan vastuu omien opintojensa etenemisestä ja oman erikoisalan löytämisestä. Mielestäni arvostelukykyä (eli voitaisiin sanoa, mikä on ”proper” kussakin tilanteessa), asenteita ja niiden haittaavuutta toimintakyvyn kannalta ja arvojen omaksumista voitaisiin Tunnukseton uskonnonopetus on yhdistettävä elämänkatsomustiedom opetukseen, koska ne molemmat käsittelevät maailmankatsomuksia. Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kriitikin ohessa on tarkasteltava sitä, mikä on tehokasta ja mikä on arvostamisen arvoista, mitkä ovat elämää hyödyttäviä ja toisaalta epätoivottavia asenteita. Arvostelukyvyn kritiikissä tulisi käyttää jonkinlaista harkinnan metatasoa tai ontotasoa. On siis opetettava sitä, millaisia ovat olleet aiemmat virheet, jotka ovat johtuneet huonosta arvostelukyvystä, ja mikä on suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin historiassa johtunut huonosta arvostelukyvystä. Siinä mielessä tähän uuteen aineeseen tulisi lisätä filosofiamn ja elämänkatsomustiedon lisäksi ainakin historiaa ja vielä erikseen etiikan eri alalajeja kuten bioetiikka ja yleisemmin soveltava etiikka. Esimerkiksi Amartya Sen, Martha Nussbaum ja Peter Singer ovat korostaneet toimintamahdollisuuksien parantamista suhteessa bkt:hn ja köyhyyden poistamiseen, tässä hauskan luonteisia kirjoja ovat esimerkiksi Nussbaumin Capability Approach ja Singerin Practical ethics. Muutenkin Singer on tämän alan johtava nimi, ja antaisi vaikka paidan päältään, jos joku aidossa köyhyydessä elävä ihminen menisi sitä häneltä pyytämään. Vaaleista on sanottava vielä, että toivon, että saamme pääminsiteriksi maahamme järkevän kokoomuslaisen miehen, joka ei halua esiintyä julkisuudessa jälkiteininä - pissiksenä.

Runo

Porvarillisuuden vastainen tunteminen kuin tien entisen sulkeminen! politiikan piiriin olen joskus halunnut välinpitämätöntä mökkiläisyyttä olen myös kalunnut! olen sitä mieltä, että tilanteet eivät suorasti määritä miestä niin kuin piki ei ole pelkästään tiestä latvaan tahtoisin mä nousta kuusen korkean täyttää haluaisin mä neidon norkean Jumalat jotka ottavat kantaakseen kerran ei se osu heihin vain yhden verran voisin maalata, tehdä suosikkiteoksen kuin myrkyttää kaikki kautta yhden seoksen pian te tulette kuulemaan minusta taas ei kukaan estä minua olemaan tässä yhdessä maas meidän on kulttuuria edistettävä, laajennettava alaa edessämme meidän taajennettava mutta minä tulen vielä vastaas kerran että voisimme olla tyytyväisiä riittävän verran!

Raha ja minä

En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta, paitsi ehkä silloin yläasteella, kun olin vielä ryhtymässä ekonomiksi. Kotonani oli sellainen vaikeneminen henkisten asioiden ja periaatteiden suhteen, että tietyssä vaiheessa olin niin täynnä materiaalista hyvinvointia ja rahan tunkemista että ryhdyin opiskelemaan pääaineena filosofiaa. Ja kuten monet tietävät, filosofia ei ainakaan Suomessa luo erittäin suuria työskentelymahdollisuuksia. Tämän takia olen opiskellut myöhemmin oikeustiedettä, kirjallisuutta ja kauppatiedettäkin. Olen joskus sanonut läheisille, että olen ”ylittänyt” rahan tason, mikä ei kuitenkaan tarkoita samanlaista asiaa kommunistien mielessä. Olen tottunut rahan puolesta helppoon, vaikka noudatankin nykyään varsin merkitsevästi boheemin elämää, jossa korostuu vapaaehtoinen köyhyys. Eli arjessani ei esiinny pröystäilyä ja tavaroiden ostamista joidenkin merkkien takia kuin harvoin. Tietysti elopainoa on niin runsaasti, että Suomessa on helpointa turvautua vain Dressmaniin. Olen tietysti ulkomailla teettänyt räätälinliikkeissä esim. kokonaisia pukuja. Tietysti olen tyytyväinen siihen, että minulla on itselläni ja vanhemmillani on laajahko kirjasto, voin matkustaa aina silloin kun haluan jonnekin, ja mikä parasta saan harjoittaa lempitointani eli kirjoittamista läppärillä. Lisäksi minulla on suuri kokoelma sukuuni liittyviä papereita, joita on hauskaa välillä selata Myös a4:sta menee kuten myös pienempiä muistilappuja ja luonnospapereita. Minulla on kitara, piano ja viulu. Olen alkanut harrastamaan öljyvärimaalausta ja hiilellä piirtämistä, jotka tuovat jo itsessään niissä tulevan flow-tilan kautta hyvää oloa ja arjessa jaksamista. Se on sanottava, että jos minulla olisi lapsia, olisin jo nyt sellaisessa työssä, josta saisi riittävän summan rahaa kasaan. Minulla on vain kissa, jonka hoitamiseen ei kulu paljon rahaa. Olen myös suunnitellut ottavani kilpikonnan ja ehkä lintuja, vaikka äitini on sanonut, että kissiliinin kanssa arjesta tulisi vilkasta: taulut tippuisivat seiniltä jne. Mitä tarkoitan rahan ylittämisellä on se, että minun ei tarvitse välittää omasta tilipussistani ja etenkään siitä, miltä se näyttää muille. Raha on vaihdossa todentuva kaupan elementti, jota ilman ei kauppaa voisi olla. Sen takia olen verrannut rahaa poletteihin, jotka ovat erimuotoisia.Tiettyä ostotapahtumaa varten tarvitaan vastaava summa arvon muodostetta eli rahaa. Joku voisi sanoa, että kun taustaan liittyy raha ja esimerkiksi tietty metsä- ja maaomaisuus, niin silloin saa joskus luottoa. Olen aina tottunut siihen, että rahaa on ollut tarpeeksi esimerkiksi aiemmin tarkoitettujen asioiden mahdollistamisessa. Kirjojen ostamisen lisäksi minulle tärkeää on se, että pääasen matkustamaan säännöllisesti ja monissa paikoissa. Ehkä se, etten katso esimerkiksi vaatteiden yhteydessä (minkä lisäksi minulla ei ole ollut koskaan autoa) niiden merkkiä vaan olennaista on se, että ne ovat kestäviä ja pidempään käyttöön tarkoitettuja. Olen monesti joistakin merkkivaatteista poistanut merkkikyltin. Vanhempani ovat selkojärjen kautta ajattelevia enemmän käytännön kuin teorian ihmisiä. Kun kiinnostuin lukiossa filosofiasta on se varmaan ollut johdosta siitä, miten minulla oli kapinallisen asenne saamaani kehnosti muodostettua sisällötöntä muodollisuutta vastaan. ”Onko huone siivottu?!” - tässä isäni ensimmäinen lausahdus hänen tultuaan töistä. ”Onko läksyt tehty!?” ja ”Pese hampaas!” olivat ehkä muita säännöllisesti esiintyneitä. Hän ei ottanut koskaan minkäänlaista kantaa eikä koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta itse läksyihin, vaam hän tyytyi kantilaisen velvollisuusetiikan tavalla tiedustelemaan asioiden tilaa. Äitini tunnuslause on ”ei saa erottua joukosta”, vaan on siis mentävä niin sanoen minne lauma vaan pyrkii viemään, ja tiedän tästäkin erään sukulaisen.,..hm..jopa lähisukulaisen. Isäni maksiimin ”Elä tie niin kun minä tien, vuan tie niin ku minä sanon” ja äini yllämainitun maksiimin vuoksi tekee helpommaksi ymmärtää minkä takia tällaisen kasvatuksen (seuraamisen) saaneet ihmiset kehittyvät militantiksi vastarintatyypiksi. Erilainen suhtautumiseni materiaan ja rahaan on kehittnyt suoraan siitä, koska näin minulle kotona valehdeltiin, että muka velvollisuutensa tekemällä voisi joskus saada rahaa, jota isänikin, joka tienasi jonkin huomattavasti keskitasoa korkeamman päällikkötason palkan ennen kuin jäi eläkkeelle. Minä olen alkanut kehittämään teoriaa miten kapitalismi ja hyväntekeväisyys voitaisiin yhdistää ja miten tämä malli saataisiin kokonaan universaaliselle tasolle. Minun ei ole koskaan tarvinnut ajatella rahaa, koska sitä on aina riittänyt. Filosofian lukemisen aloittaminen merkitsi varmaan kaipuuta rahan arvon vähentämiseen. Minun mottoni on: uskalla poiketa joukosta!

Koillis-Savon laulu

Kivikkoiset rauhaisat pellot välissä kumpujen Mutkittelevat pimeät tiet järvien ja poukamien välissä Isovanhempien maa, joka ottaa aina iloiten vastaan Uusi maa, uusi ala, jonka alle heittäytyneet omat juuret Maa jonne aina palata saattoi ja juhlia Kielestä elelee vahvasti kuavilaisuus - esivanhemmat Tuusniemi ollut aina suvun lukiokkaiden maata Juicen masentava Juankoski jolla ei ole alkoa Metsittyneeet pellot jääneet, kun talous on muuttunut Esivanhempien maa, jossa veret sekoittuneet Koillis-Savo sinä vahvasti elelet suonissani ja järjessäni Pellon pientareet joilla kuhilaat kulkivat Oi Koillis-Savo! Sä et koskaan katoa ihmisissä sama savolaisuuden tunto – ehkä voimakkain kaikista Kuavista olen minäkin tullut Vanha Virrantalo ja uudempi Virranportti jossa suku on aina kotoisesti kätkeytynyt Vaikka korskahtelisi joskus Pohjanmaa Ei Kuavin veri koskaan vapise Koillis-Savo aina sinua kantaa saan ja välilä sinä minua kuin pienokaista kantaa saat Oi koillinen Savon maa, rakas herkkä paluun maa siellä minäkin kenties uudestaan joskus olla saan Kansa syrjässä elänyt ja maan itselleen rakentanut eikä veriliite sinuun ole koskaan katkeutunut Vaikka kansa on puheeltaan totista on sen murre kuitenkin sympatian saavaa saksalainen heimo kaukaa Hämeestä tänne tullut täysi muukalainen seudulla aiemmin ollut Sun kumpujesi alle kätkeytynyt lapsena paikalle vierelle mummon pötkähtänyt Melttusen rantoja talo nuollut eikä suku ole siitä koskaan kuollut Suku joka ei lähde täältä koskaan pois vaikka vauraampaa elämä muualla olla vois

Jaettu henkinen intimiteetti yhteiskunnassa

Jaettu henkinen intimiteetti tarkoittaa yhteiskunnan tasolla esimerkiksi sitä, että sen ollessa riittävän vahvana, ei yhteiskuntaan tule anarkiaa, ja jonkinlaiset yhteiset arvot voidaan tunnistaa. Jaettu henkinen intimiteetti tarkoittaa siis sitä alustaa, jolle arvojen päättäminen perustuu. Voidaan siis sanoa, että kun yhteiskunta on paralleelissa suhteessa sen toimintaan, silloin yhteiskunta kehittyyy samassa tahdissa, ja tuossa tahdissa korostuu jaetut arvostukset ja arvostelmat. Sen kohdalla kun ajatellaan henkistä intimiteettiä silloin tulee esiin käsite performativinen rooli. Monilla ns. tavallisilla ihmisillä on taipumusta ajatella kehittymättömästi. Siihen sisältyy vallan symbolisuuden, valtailluusion ja kehittymättömien arvohierarkioiden omaksumista ja niiden toimintaan mukautumista. Esimerkiksi jos ajatellaan vaikka ironiaa, itseironiaa tai satiiria, niin voidaan havaita sen yhteydessä se perustavin ero, mikä erottaa esimerkiksi brittejä ja suomalaisia on juuri erilainen maailman hahmottamiskyky. Suomalaiset nostavat omia poliitikkojaan jalustalle ja sitten uskovat tämän jalustalle nousemisen olevan pelkästään kyseisen poliitikon ansiota, jonka yhteydessä tulee mieleen esimerkiksi Sanna Marin ja hänen ”ihmiskasvoinen politiikkansa”. Tavallinen suomalainen ei ymmärrä eikä monessa mielessä hyväksy jalustalle nostettujen ihmisten satirisointia tai ironisointia. Esimerkiksi Britanniassa koetaan kansalaisen perusoikeudeksi suhtautua poliitikkoihin ironian ja satiirin valossa. Toisaalta myös brittiläiset poliitikot suhtautuvat itseensä leikillisesti ja itseironialla, koska se on tyyli, jonka avulla brittiläinen kulttuuri säilyttää itsessään mahdollisuuden kansalaisen ja yksilön käsitteen vahvistamiseen. Sardonisen ironinen kommentti voi olla joskus keskustelun lamaava, koska siihen ei voi vastata kuin ironialla sillä muuten siihen tosissaan vastaava ihminen kuten poliitkko tekisi itsensä naurunalaiseksi ainakin älykkäämpien ihmisten mielestä. Jaettua henkistä intimiteettiä pitää tietyssä tilanteessa rajoittaa ja siinä tulee esiin termi performatiivinen rooli. Se tarkoittaa käytäntöön ja omaan elämään sisältyvää yksilöllistä näkemystä oman maailman ja ihmisen hahmotuskyvystä. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että monessa yhteydessä on hyväksyttävä jonkinlainen monimallisemantiikkaa, koska jos semantiikka on suvaitsematon sanellaan silloin ihmisille käsitteet ja arvostukset liittessä valtaan. Mielestäni on olennaisempaa, että tavallisilla on jonkinlainen uskomusjärjestelmä, kuin se, että kaikki kelluisivat vain sattumanvaraisuuden merellä, antaen itselleen illuusioita sisällöttömillä käsitteillä, joista ei mitään ymmärrä. On tietysti selvää, että tieteellinen maailmanhahmotustapa on paras, mutta siinäkin on muistettava konteksti. Mielestäni olennaisimmatkin käsitteet ovat nominalistisia ja instrumentaalisia, eli se on totta, että samat ilmiöt voidaan ilmaista monella eri käsitejärjestelmällä. Kuitenkin yhteiskunnassa tulee olla jonkinlaiset jaetut käsitteet ainakin tietyissä yhteyksissä, koska ilmiöitä kuvaavilla termeillä täytyy olla samankaltainen viittauskohde. Myöskään politiikasta ei tulisi omaksua suoraan käsitteitä ja muodostaa poliittisen korrektisuuden mukaista konsensusta, jossa sanelu tulee suoraan korkeammaksi katsotulta taholta. Episteemisellä reitillä totuuteen ei siis mielestäni ole merkitystä ja kaikkein pahinta on se, jos maailmanhahmotus muodostuu ihmisille heidän kokemansa hierarkkisuuden takia. Muistan esimerkiksi sen, kun yksi entinen ystäväni, pikkuporvarillinen ja punavihreä nahjus, tulkitsi minun tarkoittavan ihmisten tappamiseen alkamista, kun käytin joskus termiä radikalisoituminen, jolla tarkoitin kuitenkin yhteiskunnallisen toiminnan vakavaksi tulemista. Voidaan siis mielestäni sanoa, että totuus ja todellisuus on tietyllä tavalla ainakin humaniteetin alueella keksittävä uudestaan. Olisi parasta, jos ihmiset katsoisivat itsellään olevan oikeuden kehittää tarkkoja käsitteitä, joilla haluaa omaa kuvaamisjörjestelmäänsä tuoda esiin. Ja tämä oikeus sisältyy etenkin performatiiviseen rooliin, jonka voidaan katsoa takaavan yksilöille vapauden itsenäiseen todellisuuteen yhteiskunnan sisällä. Tuo vapaus tarkoittaa esimerkiksi ironiaa, satiiria ja itseironiaa. Olen viime aikoina huomannut esimerkiksi Alkossa, että saatan sanoa, jos joku innokas asiakaspalvelija hyökkää kimppuun, että ”Jos minä otan tämän” tai ”ehkä minä otan tämän”, joka tietysti epäkohteliaille maalaisille tarkoittaa sitä, että ehkä en ota tätä ja vaan pröystäilen maksukyvylläni ja palautan vielä juoman hyllyyn. Mielestäni yksittäisen yksilön käsitteelle on annettava suuri painoarvo. Jos ajatellaan kehittyneintä huumoria, niin mielestäni voidaan sanoa, että esimerkiksi brittiläinen 1980-luvulla tehty Blackadder on ironiassaaan ja satiirisuudessaan huippukamaa. Rowan Atkinson, joka näytteli pääosaa, oli myös käsikirjoituksessa mukana, ja yleisesti luullaan, että Atkínsonilla, joka on valmistunut Cambridgen yliopistosta, on 178:n älykkyysosamäärä. Jos ajatellaan ironiaa ja itseironiaa suhteessa todellisuuteen, niin voidaan katsoa, että Blackadder-tyyppinen huumori tuo performatiivisen roolin ihmisten keskuuteen. Mielestäni itseironia on kehittyneen ja vanhan kulttuurin piirre. Olen alkanut pitkästä aikaa ajattelemaan, että ruotsalainen yhteiskunta on monessa asiassa paljon kehittyneempi kuin suomalainen. Hierarkioiden ja vallan symbolien osuus päätöksenteossa ei ole läheskään samalla kehittymättömällä tasolla kuin Suomessa. Esimerkki on siitä, että Ruotsissa teititellään tunnetusti vain kuningasta, minkä lisäksi ruotsalaiset hallitsevat keskustelun taidon, ja sen yhteydessä kuunnellaan kaikkia eikä vain kuviteltujen hierarkioiden huipulla olevia. Ironia suuntautuu etenkin vallan kritisointiin, ja sitä on korostettava etenkin suhteessa olemisen valtaan ja sen käsikassaraan kommentaariaattiin ja sen levittämään merkitysvaltaan ja vaikutteellisuuteen. Eli olemisen valta perustuu siihen, että sitä ei voi millään lailla kritisoida edes koko valtakunnan tasolla. Kommentaariaatti nimenomaisesti kommentoi yksilöitä ja pyrkii laittamaan heidän rekisteriinsä marginaalin, ja lopulta tuota marginaalia hyväksikäyttäen se tekee yksilöistä vaikutteellisia, mikä koko ajan lisää ontokratian merkitysvaltaa, eli se tarkoittaa sodan termein aseiden heittämistä maahan ilman taistelua. Vaikutteellisena ihminen menettää oman ajattelunsa merkityksen tunnun. Vaikutteellisena ihminen omaksuu olemisen vallan eli ontokratian sanelemat arvot vastustamatta, joita totellessaan he tulevat samanlaiseksi kuin kaikki muut tavalliset ihmiset – eli niin kuin Das Man, - kaikki eikä ketään. Mielestäni on huumorin mielessä tärkeää, että ihmiset havainnoivat maailmaa huumorin varjolla. Kehittynein huumori ei ole sarkastista esimerkiksi yksilöä loukkavaa vitsin iskemistä. Kehittynein huumori on havainnoivaa, arjen pienistä asioista nousevaa huumoria. Suomessa katsotaan vieläkin olevan tärkeää sen, että korkeissa asemissa olevien on annettava lausuntoja jonkinlaisista mikrokonflikteista, joiden merkityksen kuka hyvänsä voisi omantuntonsa ja etiikan tajunsa kautta ymmärtää. Suomessa poliitikot kohtelevat äänestäjiään vieläkin aivan kuin pikkulapsia. Poliitikoilla on ”tiimejä” kuin ala-asteen jalkapallopelissä. Lisäksi on naurettavaa, että poliitikot jakavat itseään äänestäneet ja toisia äänestäneet ryhmiin provinsiaalisilla vaalien jälkeisillä lehdissä olevilla ”kiitoksilla”. Mielestäni voidaan sanoa, että tavallisella tallukalla on Suomessa vieläkin kiinteä havainnointikyky, joka kohdistuu etenkin jaettuun henkiseen intimiteettiin. Se on tavallisille ihmisille aivan kuin jonkinlainen aita, jota ei voi ylittää koska siitä seuraa yhteiskunnallista reprimaatiota. Onkin todella niin, että, jos jollakin yksilöllä on taipumusta itsenäiseen ajatteluun, niin silloin tällaisen ihmisen tulisi olla sellainen kuin on, ilman minkäänlaisia pidikkeitä. Jos suurin osa suomalaisista ei ymmärrä ironiaa, ei se tarkoita sitä, ettei sitä voisi Suomessakin käyttää. Reaktiot siihen ovat tavanomaisia, koska jotkut kuvittelevat sen olevan haukkumista tai tarpeetonta ilkeyttä. Kuitenkin ironia ja satiiri ovat maailmankirjallisuuden tasollakin kehittyneintä lajia ja ne kohdistuvat aina asioihin eikä yksilöihin. Ironian käyttö ja sen ymmärtäminen vaatii älykkyyttä ja itse koen perineeni sen aika suoranaisesti äitini isältä ja hänelle se on tullut oman isänsä kautta. Ironisena voidaan pitää tapahtumaa kun ukkini isä kuoli keväällä 1955. Sitä voidaan pitää miehekkäänä lähtönä, sillä kertoman mukaan edellisenä iltana hän oli antanut kellonsa ja vaakunasormuksensa Hilda-mummolle ja mennyt nukkumaan, ja aamuun mennessä hän oli kuollut rauhassa omaan sänkyynsä ja omaan makuukammariinsa. Ironia ja satiiri syntyy monesti ulkopuolisuuden tuntemuksesta, joka voi olla vaikuttunut mahdollisesti toisten ihmisten tyhmyydestä. Siihen liittyy tavallisesti myös jonkinlaiset periaatteet, joiden kautta maailmaa hahmotetaan. Ironia ja satiiri syntyvät monesti vanhemmasta kulttuurista, josta on tullut myöhemmin vähemmistö karkeiden maalaisten keskelle. Mutta se on todettava uudestaan, että ironia ja satiiri kertovat kehittyneemmästä kulttuurista, minkä takia sitä esitetään useim esimerkiksi Svenska Teaternissa, ja minkä takia karkeat ja väärissä asioissa ja arvostamisessa liian suoria olevat ihmiset eivät sitä tapaa ymmärtää. Lähipiirissäni on yksi esimerkki totisesta maalaisuudesta, jota eivät korkeammat kulttuuriset virikkeet ole suuremmin muuttaneet, ja se on isäni äiti. Eli voisi yhteenvetona todeta, että jaettu henkinen intimiteetti ei ole kaikissa tilanteissa sopivaa, koska se tekee ihmiset tietämättömäksi itsestään ja maailmasta. Monesti jonkinlainen ulkopuolisuuden kokemus, ainakin silloin kun siihen liittyy älykkyyttä, on suosiollista eri asioiden havaitsemisessa, sillä se tarjoaa mahdollisuuden luoviin ja innovatiivisiin ratkaisuihin. Ainakin se jättää tavalliset tallukat epätietoisuuden tilaan kihisemään kateudesta ja vihasta.

Suomen koulujen henkisen ja älyllisen tason alasajosta ja Suomen nuorison ja lasten juvenilisoinnista

Vasemmisto haluaa ”segregaatiota” ehkäistäkseen ja ”inkluusiota” tuodakseen asettaa vastuun häiriköiden ja heikkolahjaisten oppilaiden huonosta koulumenenstyksestä paremmin pärjäävien lasten ja paremmin pärjäävien lasten vanhempien harteille. Heidän mielestään lahjakkuus ja mahdollisuus valita koulu ovat jotain, mikä pitää heidän mielestään kieltää. Minä en voi ymmärtää tätä vasemmiston pyrkimystä estää paremmin pärjäävien oppilaiden menestys ja heidän mahdollisuutensa pärjätä koulussa paremmin kuin toiset. On selvää, että erityisryhmät ja eri aloja painottavat koulutuslinjat tulee pitää kouluissa ja entisestään lisätä niitä koulutuksen varhaisvaiheillekin. Lisäksi aloja täytyy kehittää enemmän kuin mitä ovat esimerkiksi nykyiset taide- ja liikunta-aineita painottavat koulut. Kouluihin on lisättävä aloja entistä enemmän. Sinne on saatava ainakin uskottavaa yhteiskuntatiedettä, kuten soveltavaa etiikkaa, psykologiaa, taidehistoriaa, antiikin filosofiaa, historian opintoihin historian filosofiaa, nykyaikaista filosofiaa, antiikin filosofiaa, antiikin historiaa ja antiikin kulttuuria. Vasemmistolla on holistinen käsitys yhteiskunnasta, jonka mukaan paremmista perheistä tulevien lastenkin on kannettava huonommin toimeentulevia häiriköitä harteillaan. Pitäisikö paremmista perheistä tulevat pikkulapsetkin laittaa päiväkotiin, jossa olisi esimerkiksi vain toisia purevia lapsia? Mihin tämä todellisen ja vakavasti otettavan koulu- ja opetusjärjestelmän alasajaminen perustuu? Vasemmistolaiset eivät ota kuitenkaan huomioon sitä, että kun lahjakas lapsi masennetaan kiusatuksi alisuoriutujaksi, on hän myöhemmin epätodennäköisemmin maksamassa samalla luokalla olleiden häiriköiden myöhempää olemassaoloa tulosiirtojen muodossa. Miltä tämä kuulostaa heidän mielestään. Lasten ja nuorten juvenalisointi on lopetettava ja annettava heille mahdollisuus saavuttaa oma alansa ja oman lahjakkuutensa kohde. Juvenalisointi on sitä, että lahjakkuuden ilmeneminen kielletään, mikä itsessään voidaan katsoa poliittisen vasemmiston holistiseksi tavoitteeksi, vain sen takia, että kommunistisen manifestin sanoma saadaan tuotua holistisella tavalla yhteiskuntaan. Malliksi on Suomessakin otettava Britannian koulutuslaitos. Entinen Konservatiivien kansanedustaja Oliver Letwin totesi jo vuonna 2003 Indenpendent-lehden mukaan, että hän menisi mielummin kadulle kerjäämään, kuin laittaisi lapsensa oman alueensa Lambethin paikallisiin julkisiin kouluihin. Koulujen yksityistäminen ja erikoistaminen on aloitettava valtakunnan tasolla. Ensiksi voitaisiin perustaa humanistisia tieteitä ja kielitieteitä opettavia kouluja, luonnontieteitä opettavia kouluja, taideaineita opettavia kouluja ja ilmaisutaitoa opettavia kouluja. Myöhemmin erikoispainottuneisuus voitaisiin edistää noiden koulujen sisällä vielä entistä suurempaan ja pidemmälle viedympään erikoistuneisuuteen, jossa esimerkiksi luonnontieteellisissä kouluissa opetettaisiin erillisesti biologiaa, fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa.. Juvenalisointi on lopetettava, sillä se vie maasta tulevast veronmaksajat. Nykyaikainen suomalainen yhteiskunta on jo etenkin Helsingissä segregoitunut, eikä sille voida mitään. Sille ei ainakaan voida mitään Kommunistisen manifestin ilosanoman tuomisella kouluihimme. Segregaatio ja inkluusio eivät ole sellaisia mahtisanoja, joiden takia kilpailukyky tulisi vaarantaa kouluissamme. Koulua ei ole tarkoitettu siihen, että siellä vain jeesusteltaisiin yhdessä toisille kädet käsissä, että "olemme kaikki täsmälleen samanaarvoisia", vaan koulussa on tehtävä ensimmäinen erottelu lahjakkaiden ja lahjattomien välille. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kai "elitistisiä" huomioita

En tiedä, kutsutteko tätä elitismiksi vai miksi, mutta minun on sanottava, että mitä enemmän yliopistoihin tulee sukujensa ensimmäisen polven ylioppilaita, niin sitä enemmän jatkuu poliittisisesti vasemmistolaisten terrorisointi omalla ”poliittisella korrektisuudellaan”. Taito ottaa etäisyyttä muihin ja ei vain olla osa yhtä kokonaista alkulimakasaa kertoo monesti siitä, että tällaisella ihmisellä on jonkinlaista lahjakkuutta, mikä muilta monesti puuttuu. Minulla etenkin äitini suvussa on ollut yliopistossa opiskelleita siitä lähtien, kun niitä alettiin yleisemmin Eurooppaan perustamaan, eli jotenkin 1400-luvulta alkaen. Olen vasta myöhemmin taustaani miettiessä tajunnut sen, miten etuoikeutettu lapsi ja nuori olen ollut. Aikaisemmin otin kaiken vain itsestäänselvyytenä, koska ei esimerkiksi lapsi pysty varhaisessa vaiheessa tekemään tuollaisia erotteluja. Ja vielä sekin oli vaikuttamassa asiaan, kun vanhempani ja isovanhempani ovat miltei aina eläneet sivistyneistölle tyypilliseen tapaan hyvin askeettisesti, ei ole koskaan tullut tarvetta pröystäillä materiaalisella hyvällä, joka on pitkään koitunut etenkin äitini suvun jäsenten kohdalle. Rahaa on joko ollut aina, tai vaihtoehtoisesti sitä on aina polvesta polveen hankittu muiden näyttämän esimerkin tavalla. Vasemmistolaiset ihmiset, opiskelijat ja opettajat haluavat olla puhumatta suoraan asioista, koska he tajuavat, että heidän olemassaolonsa suorastaan perustuu siihen, ettei aiemmin tiedettyjä asioita ja totuuksia saa tänä päivänä heidän mukaansa esille, koska ne koskevat poliittista korrektisuutta! Mielestäni etenkin tietyille aloille yliopistoissa kouluttautuvista henkilöistä pitäisi olla ainakin jonkinlainen projektiili paremmin toimeentulevista ja pidemmän historian omaavista perheistä. Tavallisesti ylemmän luokan perheissä jo lapsille opetetaan itsehillintää tärkeiden asioiden kohdalla, koska se on järkevää pidemmän aikavälin kannalta. Voidaan käyttää vaikkapa tällaista esimerkkiä, kun minä ja veljeni saimme lapsena aina lauantaisin pienet karkkipussit, minkä lisäksi karkkia ei saanut lisää muulloin kun juhlapäivinä, samalla kun koulussa oli rikkinäisten perheiden lapsia, joista toinen kotiin jäänyt vanhempi antoi lastensa käydä ostamasssa karkkia joka päivä ja tulla näin hillittömäksi ja kyltymättömäksi. Tämä on tietysti vain yksi esimerkki oikeanlaisen kasvatuksen piirteistä. Voin itse sanoa, että olen nykyään kyltymätön vain monesti viinan kanssa, koska freelancerointi tarjoaa tähän mahdollisuuden ja olen kanavoinut suuresti arkeani tähän asiaan. Kuitenkin sekä isäni että äitni suvuissa on kaikissa esiintynyt juoppoutta sukupolvien joissakin jäsenisssä, ja itse olen kaikesta päättäen tällainen. Vasemmistolaiset tuovat politiikkaan nono-sanat ja nono-asiat, joka toteutuu pelkästään sen takia, koska se voisi jollain tavalla huonontaa heidän asemaansa tai heikentää heidän uskottavuuttaan. Ja mikä pahinta, vasemmistolaiset ovat onnistuneet tunkemaan poliittisen korrektisuuden myös oikeiston joihinkin heikkomielisiin jäseniin, saati sitten poliittisesta keskustasta! Minä katson, että historian ymmärtäminen ja arvostaminen on tärkeä asia maailmassa ja se on näiden rahvaan ja keskiluokan rahvaanomaisten nousukkaiden kesken unohdettu. Ymmärtääkseen kulttuuria on silloin ymmärrettävä historiaa, ai niin, paitsi poikkeuksella mutta vain silloin, jos yksilöllä tai hänen suvuillaan ei ole minkäänlaista historiaa. Ja tämä on nykyään yleistä yleisempää! Nämä hillittömät, historiattomat ja kulttuurittomat ihmiset ovat nykyään kansakuntamme valtavirtaa, valitettavasti niin. Minä en esimerkiksi ole koskaan ollut niin riippuvainen merkityksettömästä seksistä, että sitä pitäisi olla koko ajan vastakkaisen sukupuolen edustajilta baareissa tai haalarijuhlissa vonkumassa. Etenkään äitini suvussa älykkyys ei ole koskaan ollut harvinaista, minkä takia voi ohittaa täysin pintakulttuurin oletukset ja olla yksin jos siltä tuntuu. Nykyaika korostaa ”sosiaalisuutta”, ”verkostoutumista” ja vuorovaikutustaitoja ja tämän huuhaan kustannuksella kaikki tärkeämpi voidaan laittaa suoraan romukoppaan! Ihmisten on saatava sanoa mielipiteensä, ajatuksensa ja arvonsa, vaikka ne eivät olisi ajassa pintapuolisesti suosittuja ja vaikka jotkut pintapuoliset ihmiset kokisivat niiden ”loukkaavan” itseään. Tulee mieleen Sladen baronetin kertoma toteama saksalaisista: ”kurkussa kiinni tai polvillaan jalkojen edessä”, ja tuo oli kieltämättä aika naseva huomio. Venäläiset taas epärehellisiä, jotka projektoivat heikkouden- ja toivottomuuden tunteitaan ”suureen johtajaan”, jonka tulee olla ”vahva” vain sen takia, että he saisivat tällä voimakkuuden näyttelyllä itselleen edes pienen sirun toivoa. Paras huomioitsija ja kritiikin esittäjä on yksittäinen ihminen, joka osaa tajuta asiat, eikä tule yhdistysihmiseksi tai järjestöihmiseksi, sillä yhdistykset ja järjestöt tuhoavat ainakin heikkojen ihmisten kohdalla kaikenlaisen resilienssin ja mahdollisuuden nähdä asiat niin kuin ne ovat. Minä kai olen elitisti, koska monet rahvaan ihmisistä kutsuvat sillä nimellä ihmistä, jonka se katsoo olevan jollain tavalla ”out of current mode”. Ja sitä minä todella olen – out of current mode – enkä silti pidä itseäni ketään heikompana. On tietysti niin, että kun rahvasta ja keskiluokkaa tunkee nykyään kaikkiin sellaisiin koulutuksiin ja työtehtäviin, jotka olivat aiemmin tarkoitettuja nitä paremmin ymmärtäville ihmisille, sanotaan nyt vaikka esimerkiksi juristit ja tuomarit, niin kaikenlainen epätoivottavuus ainakin pitkäjänteisyyden suhteen katoaa kansakunnasta ja yhteiskunnasta. Oikeita rikoksia ei tutkita ja vakavasta rikollisuudesta ei anneta riittävän suuria tuomioita. Onko tämän rinnalla jokin jostakin vinkkelistä tulkittu tekstinpätkä tärkeämpää? Olen saamassa Reinhold von Beckerin elämäkerran valmiiksi, Virittäjä-lehti on kyllä hyvä lähde näitä asioita varten, tulostin sieltä tänäänkin lukuisia aiheeseen liittyviä artikkeleita, vaikkei netissä digitoitu materiaali yllä kuin vuoteen 1939. Jos esimerkiksi Reinholdin aloittaessa lehtityönsä Suomessa olisi vallinnut keskiluokan ja rahvaan valta, olisi hänen hankkeensa hautautunut kaikenlaisen epämerkitsevän paskan alle, tai vaihtoehtoisesti ei esiin olisi ilmautunut yhtään halukasta lehdistön esitaistelijaa, joka olisi ottanut lehden omalle vastuulleen moniksi vuosiksi. Reinhold on menneen elitismin esitaistelija, joka tuotti hyötyä monelle rahvaan edustajalle, koska hänelläkin oli samanlainen pyrkimys, jonka olen joskus ollut huomannut itsessäni – nimittäin se, että kansanvalistus on oikein. Kuitenkin Suomessa jo ruotsinkielisyyteen viittaava sukunimi saati sitten ruotsin kielen julkinen käyttäminen voi olla monille alkukantaisille rahvaan edustajalle liikaa, jonka jälkeen tällaisen ihmisen kannanottoihin ei tarvitse kiinnittää minkäänlaista huomiota. Vaikka minua on kutsuttu sovinisttiksi, koska hyväksyn aivan täysin sen ajatuksen, että mitä enemmän seksiin ja sukupuoliseen vuorovaikutukseen nainen on suuntautunut, sitä vähemmän hän pystyy esittämään objektiivisia ajatuksia ja toimimaan älyllisesti kompetentilla ja oikealla tasolla. Ja tähänhän perustuu se, minkä takia keski-iän ja menstruaation ylittäneet naiset ovat monesti järkevämpiä. Varmaan vanha Nietu on joskus kirjoittanut, että älyllisesti suuntautuvissa ja kompetentimman oloisissa naisissa on yleisesti jotain eroavaisuutta seksuaalisuuden ilmaamisen tavaltaan. Hyväksyn tämän ajatuksen täysin, enkä pelkästään satoja vuosia vanhojen kirjojen perusteella, vaan myös sen perusteella minkä kokemuksen olen itse saanut. Seksuaalisesti aktiivinen nainen on taipuvainen suuntautumaan sosiaalisen dominoinnin pyrkimykseen, mikä jo itsessään vie häntä pois älyllisten asioiden piirissä, koska koko sosiaalisen käsite ei ole totta muualla kuin kaikenlaisten sosiologien ja sosiaalipolitiikan ”tutkijoiden” toisilleen jakamisssa lippusissa ja lappusissa. Koko sosiaalisen käsite on kehitetty sen takia, että rahvas, keskiluokka ja naiset ovat saaneet tavan päteä sen avulla. Eli he kuvittelevat kaiken olevan sosiaalista ja ihmissuhteisiin liittyvää peliä, joka on jo itse epä-älyllisyydessään kuvottavaa puhetta. Keskiälyisillä ihmisillä on tapana tulkita ihmisten toimintaa sen kautta, että siinä aina ilmenisi jonkinlainen sosiaalisesti tulkittava viesti. Jos minä menen kaupassa ensin kassalle ja lähdenkin sen jälkeen takaisin taaimmalle hyllylle, ei se tarkoita sitä, että minä haluaisin antaa kassatytölle viestin tulla sinne minun kanssani, vaan todellakin haen sieltä sitä asiaa, jonka olen meinannut sinne unohtaa. Sosiaalisesta puhuminen ja ihmisten tyhmyys sosiaalisen manipuloinnin suhteen on saanut aikaan sen, että keskiälyiset mukautuvat sosiaalisen elämän viidakon lakeihin, joita monesti ohjailee itsensä dominanttina kokevan naikkosen tärkeilyt ja tylytykset, jotka nekin motivoituvat pääasiassa seksuaalisuudesta ja seksuaalisuuden tuomisesta sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei aiemmin tarvinnut ottaa huomioon. Olen kirjoittanut tästä, miten vastenmielistä on erotella naisia ja miehiä heidän genitaaliensa eroavaisuuden perusteella, ja hyväksyn täysin sen, että naiset saavat parhaimmassa tapauksessa osallistua myös sellaisiin aktiviteetteihin, joissa on aina ollut enemmän miehiä, mutta ongelma on vain se, ettei suurin osa naisista siihen kykene, ja siitä he saavat syyttää vain itseään. Samalla kun naiset ovat hyviä opettelemaan asioita ulkoa ja sen jälkeen toistamaan ne papukaijamaisesti tenteissä ja kokeissa, niin monesti miehet ovat sellaisia ihmisiä, jotka osaavat oppia asioita, jotka muuttavat heitä ja jotka todellisesti koskettavat heidän sieluaan. Joku on sanonut, että mieheen verrattuna nainen on vähintääkin sieluton tai ainakin sielu poikkeaa miehen sielusta. Mielestäni sielun vakavuutta ja tosiasiallisuutta voidaan pohtia siinä, kun nähdään miten se toimii ja miten se kehittää itseään. Jotkut naiset väittävät pitävänsä ”fiksuista” miehistä, mutta monesti tuo on vain jonkinlaista kunnollisuutta tai vaihtoehtoisesti kykyä naurattaa naista alkukantaisilla sarkastisilla huomioilla, joiden yhteydessä tavanomainen nainen nauttii siitä, kun mies noin rohkeasti asettaa itsensä toisten miesten yläpuolelle. Huippuälykkyys on jotain, mitä lähes kaikki naiset eivät ymmärrä tai koe viehättävänä. Etenkin silloin, jos huippuälykäs ihminen on vielä lisäksi älyllisesti suuntautunut, eikä alenna itseään naisen takia. Toinen asia on maahanmuuttajat. On voitava sanoa, että jos tänne vapaaehtoisesti tulleet ihmiset eivät pärjää asioiden suomalaisilla standardeilla, niin että heidän tänne tulemisensa ja täällä olemisensa on voitava kyseenalaistaa. Enkä tietysti tällä tarkoita sitä, että tämän takia rotuvihaa tulisi levittää ja suhtautua ennakkoasenteeltaan kielteisesti kaikkiin maahanmuuttajiin, vaan sitä, että ihmisten sopeutumisen astetta Suomessa tulisi voida tarkkailla.