Reflektointia

Ulkomaille lähteminen on aina uusi alku, ja nyt tämä alku merkitsee sitä, etten tule enää pysyvästi Suomeen palaamaan. Olen monesti miettinyt, vaikka pysyn aina suomalaisena, että pysyvä paikkani saattaa olla muualla. Selkäkipu on vielä toistaiseksi vaivannut, vaikka voi olla niin, että lämpimämpään ilmanalaan mentäessä sekin voi alkaa helpottaa. Kissani on ainoa toverini, joka lähtee ulkomaille kanssani. Kuitenkin, jos kohtaisin nykyään riittävän tasokkaan naisen, menisin sen kanssa avioon mahdollisimman pian. Haluan, että ainakin joku minuun liitteessä oleva ihminen jatkaa maan päällä minun nimeni käyttämistä minun jälkeeni. Ei ole ihme, jos mieleeni tulee liitteessä itseeni ns. Twilight-tvsarja, jossa mies on vampyyri – muistutinkn joskus nuoruudessa nuorta Edward Cullenia. Mielestäni eräs nainen, jonka uskon tavanneeni aikaisemman elämäni dramaattisessa tilanteessa, muistaa minut yhä, ja mahdollisesti vielä jonkinlaisella lämmöllä. Hänellä on suloisin puheääni, mitä olen yhdelläkään samalla älyn määrällä varustetulla naisella kuullut. No, ehkä parempi siirtyä yleisempiin aiheisiin. Olen miettinyt sitä, mikä tekee politiikassa jonkinlaisen todellisen substanssin, johon kiinnitetään sen piirissä huomiota. Minulla on ollut yksi kaveri, joka on pikkupoliitikko paikallisella tasolla. Olen huvituksella pistänyt merkille sen, miten hän näkee valtaa joissain tietyissä poliittisissa puheissa, joille jotkut ovat antaneet painoarvoa, aivan kuin poliitikko olisi jonkinlainen taikuri, joka ilmestyy suhteellisesti pienessä merkityksessä paikalle ja taikoo asialle uusia ulottuvuuksia. On selvää, että suurin osa esimerkiksi kansanedustajista, saati sitten kunnallispoliitikoista, mukautuvat eduskunnassa ryhmän paineeseen, joka ei kovin suuresti suosi briljeeraamista ja erottumista. Eli voidaan sanoa, että vaikkapa kansanedustajana erottautuminen vaatii siviilirohkeutta ja poikkeuksellista älykkyyttä. On aivan turhaa kuvitella, että joukkoon mukautuminen ja sen ennakkoluulojen perusteella tehdyt poliittiset puheet kantaisivat itsessään jonkinlaista poikkeuksellista merkitystä tai väriä. Siinä mielessä olen alkanut ajattelemaan, vaikka olin aiemmin suunnitellut äänestäväni presidentinvaaleissa Haavistoa, että Jussi Halla-aho on noista ehdokkaista, joka pystyy analyyttisella tyylillään selkeästi erottumaan muista. Ja poliitikon olennainen piirre on se, että hän tekee päätökset omasta nurkastaan harkitsemalla, eikä sohimalla keskustavasemmistolaisten ehdokkaiden omasta ennakkoluulojen viidakosta. Ja mielestäni poliitikon on tehtävä ideologiaansa ja mielipiteitään koskevat päätöksensä omasta näkökulmastaan, eikä kuvittelemalla kaikille sopivaa näkökulmaa. Presidentin virassa, vaikka se on Suomessa menettänyt entistä enemmän merkitystään, tulee olla johtajuutta ja etenkin arvojohtajuutta. Ainoa asia, joka minua on Halla-ahossa mietityttänyt on se, että jotkut väittävät hänen olevan Venäjämyönteinen, joka ei kuitenkaan ilmeisesti todella vaikuta olevan totta. Halla-aho on kehittynyt poliitikkona ja ideologina, ja häneen on tullut todellisen valtiomiehen piirteitä, vaikka hän aloittikin uransa varsin poterosta, vaikka kuitenkin samanaikaisesti kannatetusta poterosta. Edith Södergran on jonkin verran mietityttänyt itseäni viime aikoina, olen vuosia sitten kääntänytkin hänen lyriikkaansa. Mieleeni ovat jääneet etenkin nämä säkeet. ”siivet kuljettavat hänet maahan, jossa kaikki mitä hän tekee annetaan anteeksi, ylpeiden ja merkityksettömien päivien maa, kaukana poissa kohtalosta”. Minun pitäisi kirjoittaa enemmän, mutta myös kaunokirjallisuutta ja lyriikkaa välissä. En ole koskaan kokenut olevani runoilija, koska teen sitä joskus täysin tilapäisenä välituotteena. Olen kuitenkin koonnut muutama kuukausi sitten viimeaikaisista runoistani muutaman kymmenen tuotteen kokoelman, jonka olen suunnitellut lähettäväni ensin Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun ja sen jälkeen kustantajalle, jos arvostelijat antavat sille edes kohtuulliset arvostelut. Minun on kuitenkin kirjoitettava siihe vielä paljon uusia runoja, koska olen pannut merkille niiden olevan tasaisempaa laatua, kuin jos niitä verrataan esimerkiksi muutaman vuoden takaisiin runoihini. Olen miettinyt musiikin säveltämistä ja sanojen kirjoittamista, vaikka ensiksi mainittuun minulla ei tällä hetkellä ole täydellisiä kamppeita. Jos en olisi tällainen kampura ruumiillisesti, eli mieleni ja ruumiini eivät ole yhdenmukainen yksikkö, uskon, että minusta olisi tullut mahdollisesti ammattiupseeri, ja on mielenkiintoista että jotkut kehityspsykologit katsoneet samanlaatuisiksi sellaiset kehityssuunnat, että tuleeko pojasta sotilas vai runoilija. Molemmat suunnat vaativat varmaan vain tiettyjen osien vaimennusta, vaikka molemmat puolet voisivat myöhemminkin ilmetä samassa henkilössä. Uno von Schrowe kuoli aika erityisellä tavalla: hän oli hullaantunut jo Suomessa (hän kuoli 1886 Görbersdorfissa Saksan Sleesiassa, nyk. Puola) jonkinlaisesta terveydellisestä hihhuliliikkeestä, jossa sanottiin olevan täysin terveellistä nukkua vaikka keskellä talvea ikkuna auki ja avoimen ikkunan alla. No, hänpä sai keuhkotaudin eikä siitä parantunut ja menehtyi nuorella iällä. Kuitenkin hän sai tehtyä kohtalaisen tuotannon, jos huomioidaan, että hän kirjoitti runonsa suomen kielellä, joka ei ollut lyriikan kieleksi kovin kehittynyt vielä tuossa vaiheessa. Minulla on hänen Viljo Tarkiaisen toimittamana vasta vuonna 1913 ilmestynyt kokoelmansa ”Runoja”: Häntä sanottiin Itä-Hämeen ensimmäiseksi taiderunoilijaksi, ja olen epäillyt, että hän on saattanut kirjoittaa Itä-Hämeen maakuntalaulun Itä-Hämeen laulun. En ole kuitenkaan mistään löytänyt sen sanoja, enkä luonnollisesti tiedä sitäkään kuka sen on sanoittanut. Adolf von Becker on varmaankin suvun tunnetuin jäsen tällä hetkellä, ja aion kirjoittaa hänestä elämänkerran, joka luonnollisesti keskittyy hänen elämänvaiheisiinsa ja von Becker-suvun historiaan hänen elämänsä aikana. Kuvataiteen keskusarkistossa on kohtalainen kirjekokoelma, joka käsittää etenkin hänen kirjeenvaihtoaan Ateneumin tuonaikaisen intendentin Schaumanin kanssa. Kuitenkin varmasti Ranskasta löytää myös hänen papereitaan ja kirjeitään, ellei niitä ole jo aikaisemmin siirretty Suomeen. Adolf von Becker maalasi laajan taidetuotannon, ja jo hänen maalauksiensa arvioinnista ja arvostelusta voi varmasti täyttää pitkän matkaa yhtä elämänkertakirjaa. Aikaisemmin hänestä on kirjoitettu vain hänen tuotantoaan suppeasti esittelevä artikkelikokoelma Pariisin tien viitoittaja – Adolf von Beckerin elämä ja tuotanto. Hänethän on haudattu Nizzan venäläiselle hautuumaalle, kuten eräs tuttu ranskalainen taidehistorioitsija sai pari vuotta sitten selville. Itse etsin hänen hautaansa yli viisitoista vuotta sitten Veveyssä.

Kuulumisia

Olen tällä hetkellä viimeistelemässä Reinhold von Beckerin elämäkertaa. Siihen tulee enää viimeiset loppusilaukset. Äitini ja etenkin erään tohtorin arvoisen sukulaisen kehotuksesta olen jättänyt alusta pois kokonaisen luvun, jossa käsitellään kysymystä siitä oliko suomalaisen von Becker-suvun aateloinnille oikeutusta Ruotsissa olleen aatelisen suvun suomalaiseen nähden olleen sukuyhteyden kautta vai ei. Tummimmat sukusalaisuudet on parasta pitää pienen joukon sisällä. Kuitenkin tuo asiantila, jos se on totta, tuo itselleni inhimillisyyden tajun, että muillakin on ollut taipumusta vääryyteen ja asioiden muunteluun. Kuitenkaan vaikka aatelointi olisi tapahtunut vääryydellä, ei se poista sitä tosiasiaa, että tämän suvun jäsenet ovat antaneet vahvan panoksensa suomalaisenkin kulttuurin kehitykseen viimeisten vuosisatojen aikana, ja olen ylpeä siitä että saan itse olla mukana jatkamassa tuon perinteen jatkumista, vaikken halua liioitella omaa vaatimatonta merkitystäni. Olen alkanut huomamaan ihmsissä, mutta etenkin vanhemmissa ihmisissä, sen miltä he ovat todennäköisesti nuorempana näyttäneet, ja kaipa tuo voi olla todistus siitä että olen jo 35-vuotiaana kasvanut jo henkisesti jonkin verran. Olen myös huomannut, että elämä on nykyisin tasaisempaa, suuria mielenkuohuja ilmenee vain harvoin jne. Kuitenkin voidaan sanoa, että itsessäni varmaan monen mielestä on kypsyyttä, joka varmasti miellyttää myös joitain henkisesti kypsiä naisiakin... Olen muuttamassa ulkomaille lähiaikoina. Paikkaa en vielä sano, koska se on salaisuus. Koen tästä kinoksessa olemisesta poistumisen miellyttävänä ja en aio palata Suomeen. Ja sanoisin, että asuttuani nyt suhteellisesti kaukana vanhemmistani runsaan parin vuoden ajan, olen harjaantunut sellaiseen itsenäisyyteen, ettei yksin ulkomailla oloon sisälly itselleni tällä hetkellä minkäänlaisia pelkotiloja – olen alkanut tulla juttuun erilaisten vaikeuksien ja ongelmien kanssa ja pysty nykyään motivoitumaan niiden ratkaisuun ja elämän jatkamiseen. Kielitaitoni on mielestäni parantunut entistä enemmän viime aikoina: luen sujuvasti suomen lisäksi saksaa, englantia, ranskaa, ruotsia, latinaa ja kohtalaisen hyvin espanjaa, norjaa, tanskaa, italiaa ja eestiä. Muinaiskreikassa olen myös koko ajan kehittynyt. Olen miettinyt sukutaustaani, ja voin sanoa siitä sen, että isäni äiti on mutkattomin omista isovanhemmistani, joista hän on myös viimeinen elossa oleva. Hän ei liioittele omaa osaansa ja on sen takia hyvin inhimillinen. Hän ei tosiaankaan teeskentele mitään, ja osaa suhtautua toisten teeskentelemiseen ja näyttelyyn voimakkaalla ja hauskalla ironialla. Hän jos kuka on kohdannut sellaista esimerkiksi työssään, minkä rinnalla esimerkiksi oma äitini kaikissa hyvissä ominaisuuksissaan vaikuttaa pikkuporvarilliselta ja tyttömäiseltä silmien sulkemiselta. Minulla on joskus tapana vähän pelleillä mummoni kanssa, vaikka hänellä on kyky ironiaan toisten ihmisten suhteen, on hänessä itsessään hieman hymyilyttävää totisuutta, jonka kautta hän kuvittelee kaikkien toisten ihmisten olevan häntä kohtaan suoria ja rehellisiä, mikä aiheuttaa sen, että hän harvoin ymmärtää huolellisesti peiteltyä itseään kohtaan suunnattua ironiaa. Siinä mielessä minua hymyilyttää hänessä se, että hän katsoo, että hänen on näytettävä koko ajan etenkin moraalista esimerkkiä omille läheisilleen kuten minulle. Hän sanoo usein ”kaikkienhan meijän pittää”, ja kun häneltä kysyy sitä, että kuka niin määrää, ei hän tavallisesti osaa sanoa siihen mitään. Eli ”kaikki me” on hänestä etenkin hän itse, koska hän on niin moitteeton ja täydellinen oman arkensa pyörittämisessä, ja sen takia vertaukset Hyacinth Bouquetiin eivät ole kaukana todellisuudesta. On ikävää, että minulla ei ole nykyään paljon jatkuvia kontakteja ihmisiin, siis sellaisia että puhuisin joidenkin kanssa päivittäin. Tämän takia mummolleni soittaminen täyttää joskus sosiaalisuuden tarvetta. Olen alkanut ajattelemaan, että olen varmaan siihen verrattuna, millainen olin lapsena ja varhaisnuorena, kääntynyt enemmän sisäänpäin, ja tullut havainnoivaksi kaunosieluksi, joka katsoo oman kirjallisen harrastuksensa tärkeäksi. Siinä mielessä olen poikkeuksellinen sukuhaarassani, koska isääni ei voi missään mielessä kuvata kaunosieluksi, hän on enemmänkin ns. nyrkkimies, joka purkaa ärtynyttä ja kiihtynyttä oloaan möykkäämällä ja heristämällä nyrkkiä. Toisin sanoen, on varmaan aika tavallinen ja perinteinen mies. Minä taas käsittelen tunteitani ja joskus jopa yritän muokata niistä taidetta. Sen takia minua harvoin saa mölisemään toisille ihmisille tai käyttäytymään hyökkäävästi tai loukkaavasti. Luin äsken Jenny Liljan tutkimusta Uuno Kailaasta, joka oli todella mielenkiintoinen lyyrikko mutta myös etenkin kääntäjänä. Joku on sanonut Kailaan metamorfoosin entiseen minäänsä nähden tulleen etenkin homoseksuaalisuuden tukahduttamisesta, mutta tuossa voi olla myöskin liiallista asioiden pelkistämistä seksuaaliseksi reduktioksi. Monet taiteelliset miehet eivät halua sukupuoliyhdyntää miehen kanssa, vaikka he voivat monesti poiketa omalta luonteeltaan ja seksuaali-identiteetiltään niin sanotuista tavallisista miehistä. Siinä mielessä joskus lesboutta kokeilevat naiset saattavat olla samankaltaisia, koska esimerkiksi tavallinen raaka coitus ilman suurempaa yhteyttä ja miellyttämistä viehättää tietysti etenkin työväenluokkaisia miehiä ja naisia. Minä en ole koskaan pitänyt yhden yön suhteista, vaikka niitäkin olen aiemmin huvin vuoksi koettanut, koska ne jättivät minut kylmäksi kuin pakastimen, en siis kokenut minkäänlaista vibaa ennen tai jälkeen. Monesti me syvälliset ihmiset koemme olevamme yksin tässä keskinkertaisuuksien, raakalaisten ja pelkistäjien maailmassa. Marx on etenkin raakalainen. Monessa mielessä nykyaikainen kulttuuri on pelkistävä ja vulgaari. Yksikeinoisimmat asiat ovat alkaneet määrittämään sitä, miten inhimillinen korkeus ja oikeiden asioiden kunnioittaminen nähdään ja minkälaisten perusteiden kautta arvostelu tehdään. Monet tavanomaiset miehet ja naiset ovat joskus ilmaisseet minulle, ettei puhekykyni ja etenkin kielellinen lahjakkuuteni ole muuta ja muuta varten kehitetty kuin naisille lirkutteluun. Voi että miten pahasti ovat väärässä! Olen aina ollut enemmän henkisyyttä kuin ruumiillisuutta korostava ihminen, vaikka se ei tarkoita sitä, ettenkö kykenisi myös ruumiilliseen läheisyyteen oikeanlaisen naisen kanssa. Ongelma on vain se, että etenkään nuoret naiset eivät tavallisesti ole kovinkaan henkisesti kypsiä, vaikka sekin varmaan johtuu siitä, että nykyaikainen kulttuuri pitää naisia reduktiivisina ja deterministisinä olentoina, jotka on tarkoitettu vain seksiä varten, ja koska nuoret naiset ovat monesti riippuvaisia toisten ihmisten mielipiteistä ja ajatelmista, omaksuvat jotkut heistä monesti tuon julkisuuden tuoman roolin. Henkisesti kypsiä naisia kyllä on, mutta jos ei lasketa mukaan varhain kypsiä ja huippulahjakkaita naisia, tulee henkinen kypsyys naiselle monesti etenkin iän mukana, kun, kuten olen joskus aiemminkin kirjoittanut, mies on tai ei ole viisas, eikä tavallisesti muutu sen suhteen iän myötä.Minun kanssani keskustelleet ihmiset sanovat nykyään tavallisesti, että minulla on laaja tietomäärä etenkin omista mielenkiinnonkohteistani, ja hyvä ja selkeä puhetapa ja laaja sanavarasto. On harmillista, että yhteiskunta eristää monesti minun kaltaiseni ihmiset, mutta sekin on varmaan johtunut omista intresseistäni ja siitä, etten ole osannut myydä omaa osaavuuttani muille ihmisille. Kyllä minä uskon minullakin olevan sopivan paikan tässä maailmassa, jossa useimmat ihmiset toimivat varsin samanlaisten ja pelkistettyjen periaatteiden mukaisesti ja kautta. Nimenomaan jaettu henkinen intimiteetti, josta olen aiemminkin usein kirjoittanut, on monesti estämässä sitä, että ihmiset voisivat erityistyä jo mahdollisimman varhaisella asteella, eli kaikkea pidetään tavallisena, helppona ja vaadittavana, eikä nähdä sitä, että jo lukiossa tulisi lasten erikoistua omiin mielenkiinnonkohteisiinsa. Kun ei vaadita mitään muuta kuin normia, niin ei se tuota kovinkaan toissistaan poikkeavia ja uniikkeja nuoria. Tiedän yhden aikaisemman kaverin, joka on nimenomaan tuollainen suorittaja, joka on aina ollut tarkka siitä, että kaikki pitää tehdä pikkuvirkamiesten ja opettajien näyttämän mallin mukaan. Hän myös menestyi liikunnassa, ja muistan miten jalkapallossa tai salibandyssa hän voihkaisia aina itsekriittisesti pienen erheen kohdalla ”NOH!!”. Koulussa menestyvät ne, jotka haluavat vastata vaatimuksiin, ja etenkin alemman tason vaatimuksiin. Mutta entäs sitten, kun paikalle tulee tyyppi, joka ei ensinnäkään halua mukautua vaatimuksiin, mutta toisaalta ei niitä oikeastaan edes näe? Sisäinen motivaatio oman paikkansa löytämisessä on tärkeää, ja etenkin peruskoulussa oppiaineita tulisi kehittää sisäisesti monimuotoisemmaksi ja vähentää niiden kokonaismäärää. Pitäisi miettiä myös sitä, millaiseksi eri aineita opiskelevien nuorten tietoon perustuva maailmankatsomus voi kehittyä, ja millaisia aineksia siinä varmasti pitäisi olla. Pitäisi perustella se, minkä takia jokin hankittava ja esiteltävä taito ja tieto on tarpeellista. Siinä mielessä mielestäni filosofian lisääminen kaikkien aineiden pohjalle ja sisälle olisi tarpeellista. Kaikkia tieteitä tulisi hahmottaa etenkin filosofisesta tiedosta eriyttämällä. Olen siitäkin kirjoittanut miten filosofiaa tulisi opettaa jo pienille lapsille esimerkiksi leikkien ja pelien kautta. Tässäkin asiassa olen miettinyt, että voisin antaa oman kontribuutioni asiaan kirjoittamalla filosofisen lastenoppikirjan. Nykyaika ei korosta kuin pelkistetyssä muodossa esimerkiksi internetin kautta annettua tietoa, ja se korostuu nykypäivänä, kun ”kaiken oleellisen” voi lukea wikipediasta ja googlen hakukoneesta. Sosiaalinen media, apit ja helppousteknologia, joka jatkaa ihmisten tuudittamista henkiseen velttouteen, ovat nykypäivänä tärkeimpiä asioita hyvin monille ihmisille. Henkinen velttous, joka toteutuu esimerkiksi siinä, kun kuvitellaan jostain aiheesta saatavan kaiken tiedon, kun googletetaan ja luetaan puoli minuuttia, on etenkin vaarallisen spiraalin alkukohta. Helppousteknologia eli käytännöt, joiden on tarkoitus nopeuttaa erilaisten toimintojen toteuttamista on vaarallista, koska ihmiset alkavat kuvittelemaan, että helppousteknologia tarjoaa myös kaiken tiedon yhtä helpolla tavalla, mikä ei todellakaan syvällisemmin ajatellen ole tosiasia. Kirjoja luetaan nykyisin entistä vähemmän, mitä enemmän nuoria ikäluokkia saapuu heille tarjotun helppousteknologian pariin. Mielestäni helppousteknologia tulisi opetuksellisesti ja tiedollisesti erottaa siitä ajatuksesta, jonka mukaan sen tarjoama tieto asioista riittäisi sen takia, koska se on helppoa. Mutta niin se vain on: ihmiset, jopa koulutetut ihmiset ovat niin henkisesti velttoja, että hyväksyvät tämän pelkistetyn tiedon, koska eivät lue ja eivät osaa piilottaa asioita mielensä kätköihin. Helppousteknologia myös heikentää lukemisen lisäksi asioiden mieleenpainamista, koska sen ollessa saatavilla esimerkiksi kuunnellut äänikirjat ovat suositumpia kuin normaalit kirjat, koska lukemisen kognitiivinen prosessointikin alkaa olla monille liian vaikeaa. Ja kun nuoruteen tavallisesti mutta virheellisesti liitetään uudenaikaisuus, ei kukaan ala kyseenalaistamaan tätä systeemia, jonka uudenaikaisuudesta levitetään koko ajan virheellisesti tietoa. Tosi asiassa suurin osa nuorista tottuu ja mukautuu siihen, mikä heille tarjotaan heidän aikansa mukaisena, ja tässäkin mielessä on mielestäni väärin kuvitella, että jonkin ikäinen ihminen on aina samanlainen toisten samanikäisten ihmisten kanssa. Kysyin kerran äitini serkulta Maija-Liisa Lahdelta ja hänen mieheltään arkkitehdilta, että voinko yöpyä heidän luonaan, kun kävin noin viisitoista vuotta sitten Jyväskylässä asuessani muualla. Kake vastasi tähän, että KAVERIT. No hei joo, mitä jos mulla ei ole kavereita? On virheellistä kuvitella että nuorella ihmisellä olisi automaattisesti samanikäisiä kavereita. Olen kuitenkin oppinut sosiaalisemmaksi (mutta en mukaudu pintapuolisiin käsityksiin ja odotuksiin asioista), mutta on sanottava, että monet ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä ovat monesti minua vanhempia. On minulla facebookissakin noin 150 kaveria, vaikka en ole sinnekään niitä aktiivisesti hamstrannut. On ollut tyypillistä, että olen joskus ollut aktiivisesti tekemisissä jonkun tietyn kaverin kanssa intensiivisellä ja jatkuvalla (katkuvalla) tavalla, jonka jälkeen olen katkaissut välit näihin ihmisiin, koska usein he ovat vaikuttaneet kateellisilta, pikkumielisiltä ja epäaidoilta. En ole tavannut vielä yhtään sellaista ikäistäni ihmistä, jossa en herättäisi vähintäänkin pikkuhiljaa kaivertamaan alkavaa kateutta pelkästään sillä minkälainen minä olen. Vähättely on aina ollut se asia, jota olen kaikista vähiten sietänyt. Henkinen ja maailmallinen horisonttini on varmaan niin laaja, etten ole koskaa tyytynyt siihen, jos joku kateellinen ihminen on halunnut mielestään asettaa minut johonkin lokeroon, ja tällaisia lokeroita on monta. Nussiminen ja into siihen, ajatusten omaperäisyys ja alkuperä, fyysinen koko, motiivit henkisyyteen ja älyllisyyteen jne. Eli koska en ole kuin noin 170-senttiä pitkä, ja koska minulla ei ole joka hetkellä virtahevon nussimisintoa, ja koska älyllistän voimakkaasti, niin joo, sehän johtuu siitä, että yritän sillä päteä, etenkin naisille. Olen aina ollut kiinnostunut eniten älyllisyydestä, tiedosta, sen käsittelemisestä ja henkisistä asioista, mikä ei tee minua kuitenkaan impotentiksi, sillä uskon, että jos mukavaan ja älykkääseen naiseen olisi kunnollinen henkinen yhteys, olisi silloin ruumiillinen läheisyyskin palkitsevampaa. Lähestysmistapani on aina ollut henkinen sen takia, koska minä vain aivorakenteeni takia lähestyn asioita henkisestä vinkkelistä. Mutta olen pannut merkille senkin, että jos nuorelle naiselle menee puhumaan älyllisistä asioita, on heillä tapana kuvitella sen pyrkivän suoranaisesti oman itsensä takia etenkin panemisen haluun. Tietysti kehittymättömät ja epätaiteelliset naiset eivät tavallisesti pysty avoimuuteen, vaan suojelevat sitä paikkaansa kuin viimeisiä siemenperunoita tai ruisleivän juurta. Avoimuus, suoruus ja älyllisyys, eli siis se, että ihminen sanoo asiat niin kuin hän kokee, eikä piilottelisi ja olisi arvaamaton, eli ilman piilotettuja agendoita, sellaisen ihmisen kanssa olisi mukavaa olla. Vaikka olen joskus halveksinut näyttelijöitä, niin on sanottava, että heissä on monesti sellaista avoimuutta, iloisuutta ja mukautumisen kykyä ja halua, joka viehättää minua nykypäivänä etenkin ihmistyyppinä. Haluaisin taas kirjoittaa muutaman näytelmän. Olen miettinyt aiemmin kirjoittamieni näytelmien luettamista, jollain tosi kovalla teatteriohjaajanimellä, kuten esimerkiksi Juha Hurmeella. Siirryn Reinholtin jälkeen keskittymään etenkin väitöskirjaan, jonka aihetta olen saanut jo mielestäni aika hyvin hahmoteltua. Todennäköisesti teen sen Aalto-yliopistoon, koska kaksi professoria, joiden toivon ryhtyvän väikkärin ohjaajiksi, opettavat ja tutkivat nykyisin siellä. Varaan huomenna liput.

Currents and concurrents

Life is a weird and odd thing of adversity But even still I know nothing better than to come with you to explode inside you I want to give my toil to you Even if that comes with toxic taste I have not been on the same level and space with you, you sweetest of the sweet you hermit of being kind and warm my movements are swift and audacious Your mindset is still in my spirit and mind I want to explore your body and mind I want to sleep in your sheets and on your whiteness I hasten to you, if you forbear me and my hastenness.

Runo

Rohkaisetokaisen itseni kieleltäydyn sinua - sinusta hän taiteili jalalta nousi sitten käsilleen "käsillä olevan maailmanmukaisuus" nostat takaisin sä takaisin nostat mut pukkina olin koko joulun unohdin kokonaan koko koulun kiinnostuin kuitenkin aiheesta touhun takaisin luoksesi lopulta joudun

Temperance and audacity

I know nothing better but you - you great wench of animosity I try to make things work with you - you great of the greatest bitch but my mind is so full of englishness and we do not do so much of sex You - you ultimate enemy of mine, witch whore of no spiritual power, but in your buttocks, which are best I can strech my cock a bit still even when you have nothing to pay for it It's my destinal thing to do for you of which I have struggled and toiled for

Laulakaa, juokaa, naikaa!

Nuoren on mentävä maailmalle, kuten, Anna, sinulle sanoin. Tehkää kaikkea, kokekaa kaikkea satuttakaa itseänne niin että jää syviä jälkiä koska elämän läpi ei pääse kokematta myös kolhuja, opin kappaleita nouskaa ylös nuoruuden huumassa tuhoisessa laulakaa, juokaa, naikaa! ottakaa elämästä lujasti kiinni älkääkä päästäkö siitä heti irti! elämää on ravisteltava kuin pensasta jotta olennainen jäisi kiinni kuolleiden lehtien on annettava pudota Lentäkää meren yli maahan jossa on alkoholitonta viinaa jossa on kofeiinitonta kahvia jossa on pilluttomia naisia ja jossa on kyrvättömiä miehiä älkää tyytykö lähialueisiin! sillä joskus on mentävä kauas että voisi tarkasti nähdä lähelle! laulakaa, juokaa, naikaa! tehkää kaikki mitä luulette myöhemmin katuvanne älkää tyytykö kapean elämän selityksiin sillä kaikki on tuolla - teidän kaikkien vapaasti nähtävänä ja koettavana kuin encierrossa lähestyvä härkä kuin Bunolin tomaattisota kuin protestanttien herrasmiesten paraati Ulsterissa kuin rock-festivaali Novi Sadissa kuin uuden maan läpi kulkeva 66 kuin Englannin kuninkaallinen uljuus ja aristokraattinen loisto kuin Saksan perinpohjainen ja jämerä soturikansa kuin Ranskan viheröivät viinialueet kuin Shakespeare & Company kuin Portobello Road kuin Friedrichshainin boheemit kuin Belgradin linnoitus Savan mutkassa kuin Nordrhein-Westfalenin saksalainen liberalismi kuin Ateenan Akropolis kuin Rooman Termini kuin Krakovan romanttisen nuhjuinen keskusta kuin linnavuori Ljubljanassa kuin meidän Bourbonien koillis-Ranska kuin Dublinin murre kuin Uruguayn Atlantin rannikolla sijaitseva hippikaupunki kuin New Yorkin skyscraperit kuin Sininen moskeija Istanbulissa kuin munkkiluostarit Nepalissa kuin meidän skottien Skotlanti kuin San Franciscon jyrkästi kulkevat raitiovaunut kuin Tokio kun kirsikankukat kukkivat kuin Pariisin Pantheon mutta muista kaikesta etenkin tää jos rohkeutta ilman olet, ja et kaikkea halua nähdä kuin monet ja mahdollisesti vielä epäuskoa koet et silloin kaikkea nää!

Väitöskirjan aiheen pohdintaa

Olen ryypännyt viime aikoina paljon, vaikka nyt olenkin päättänyt pitää mahdollisimman pitkän katkon. Aion ottaa asioista selvää, tehdä suunnitelmia, valmistella Reinholdin elämäkerran kustantajalle ja saada pian väitöskirjan tutkimussuunnitelman valmiiksi ja hankkeen johonkin yliopistoon. Väitöskirjani käsittelee etiikan ja talouden välistä suhdetta. Näkökulma tarkentuu soveltavan etiikan, peliteorian ja luovan osallistumisen tarjoamin välinein. Soveltava etiikka tarkoittaa sellaista eettistä ajattelua, joka sisältää vaihtoehtoja, eikä se ole niin tarkka ja jyrkkä kuin normatiivinen etiikka. Peliteorian soveltamista on harjoitettu monen tieteenalan sisällä, ja sen tärkeimpiä luojia ovat John Forbes Nash ja John von Neumann. Peliteoria käsittelee sosiaalitieteiden sisällä sitä, miten ihmiset pyrkivät maksimoimaan itselleen tulevan hyödyn omasta toiminnastaan, jonka tulee aina olla valinnanalaista. Luovaa osallistumista on käsitellyt etenkin Tukholman yliopiston valtiotieteiden professori Michele Micheletti, ja se tarkoittaa yksinkertaisesti selvitettynä sitä, miten ihmiset voivat yhdistää luovuuden ja osallistumisen sen kaltaisiin hankkeisiin ja tavoitteisiin, joissa pieni määrä yksilöitä voi mahdollistaa suuremman tulosseuraavuuden. Luova osallistuminen on kekseliästä ja määrätietoista osallistumista, jossa tietyt solumaiset yksilöiden joukot pyrkivät osallistumaan yhteiskunnan sisällä siten kuin miten kriittinen massa tekisi. Kriittisyys on yksi merkittävä luovan osallistumisen piirre, ja se nimensä mukaisesti on etenkin ulkoparlamentaarinen voima. Luova osallistuja ei hyväksy annettuna karkeita tapoja, joilla ihmisiä on tavallisesti tuotu yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Luovuus tässä on etenkin uudenlaisten osallistumistapojen luomista, johon voidaan viitteellisesti lisätä esimerkiksi Martha Nussbaumin ja Amartya Senin luoma toimintamahdollisuuden lisääminen, ja etenkin absoluuttisessa köyhyydessä elävien ihmisten aktivoiminen ottamaan osaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja sen kehittämiseen ja kasvattamiseen. Mielestäni on varsin turhaa että kehitysapu koordinoidaan nykyisessä muodossa, jossa ajatellaan, että suoranainen rahan syytäminen köyhemmille muuttaisi heidän olemassaolonsa pohjaa. Olen kirjoittanut jo tästä, että kehitysmaihin tulisi perustaa kehitysapuvirkamiesten virkoja, joka voitaisiin liittää tällaisten maiden lainsäädännöstä päättävien ihmisten ryhmiin. Paljon olennaisempaa kuin rahan syytäminen kehitysmaihin on sellainen pyrkimys, joka koskettaa koko yhteiskuntaa ja sen kehittymisen ydintä. Koulutus on varmaankin näistä olennaisin ja eniten muihin yhteiskunnan osa-alueisiin liittyvä. Absoluuttisessa köyhyydessä elävät ihmiset on herätettävä rakentamaan hyvinvointia itsellensä ja kaikille muille ihmisille. Kuitenkin hyväntekeväisyys on tärkeä piirre ja väylä, jolla absoluuttisessa köyhyydessä olevia ihmisiä voidaan auttaa. Esimerkiksi Peter Singer on korostanut tätä niin, että esimerkiksi korkeimmin tienaavien ihmisten olisi annettava tuloistaan tietynlainen siivu siihen, että kaikista köyhimpiä ihmisiä autettaisiin. Mielestäni suhteellinen köyhyys on etenkin suhteellista, että mielestäni nämä erot ovat niin pieniä, että on oikeudenmukaista, että ihmiset saavat hyötyä siitä, vaikkapa he olisivat keskittyneet työssään pelkästään rahan tienaamiseen. Tässä mielessä näkökulma on nominalistinen ja pluralistinen: ihmisille on annettava oikeus pyrkiä elämässään omiin tavoitteisiinsa, eikä jonkinlainen kehittymätön henkistä intimiteettiä jaetusti korostava kyttäämissuuntaus ei saisi olla niin voimakkaasti esillä yhteiskunnassa, joka pyrkii hyväksymään moniarvoisuuden ja ihmisten oikeuden pyrkiä elämässä ja maailmassa omiin tavoitteisiinsa. Peliteoriaankin voidaan yllättävää kyllä liittää myös eettinen tietoisuus, eli toisin sanoen se, että oman henkilökohtaisen voiton maksimointi ei saata olla kaikissa yhteyksissä mitenkään korkeamoraalista. Olisi siis peliteorian yhteydessä määriteltävä se, kuinka paljon ihmisille annetaan oikeuksia pyrkiä moniin tavoitteisiin, ja tässä tärkeä esiin tuleva käsite on monimalliajattelu, joka liittyy myös moniarvoiseen logiikkaan. Olisi siis tarkasteltava sitä, mille asteelle oman pluralismin salliman autonomian tasoa pitäisi voida yleistää. Preferenssiautonomia on tässä yhteydessä tärkeä käsite. Ihmisten on voitava valita se, millaisilla areenoilla he haluavat kilpailla, ja näiden areenoiden lukumäärää ei mielestäni tulisi millään tavalla keinotekoisesti säätää. Ihmiset saavat valita itse ne kehät, joissa he haluavat kilpailla sellaisilla säännöillä, jotka kehän jäsenet haluavat keskenään sopia. Tämä siis tarkoittaa jonkinlaista sekularisoituneen yhteiskunnan, joka jossain mielessä hyväksyy monikansallisuuden yhteiskunnan joillakin tasoilla, hyväksymistä, joka antaa mahdollisuuden ihmisille pyrkiä itsensä valitsemiin suuntiin ja päämääriin. Tässä mielessä peliteorian strategiaoppi korostaa etenkin oman tiensä ja suuntansa valintaa. Peliteoriassa siis määritellään sellaiset koordinaatistot, jotka ohjaavat ihmisiä heidän itsensä valitsemien ja määrittelemien pelien kohdalla. Tässä mielessä soveltava etiikka on valvomassa sitä, ettei käytetä jonkinlaista kaikenlaisiin peleihin, tilanteisiin ja ilmiöihin yleisesti soveltuvaa etiikkaa, koska se monesti tuo jonkinlaisen suvaitsemattomuuden ja banaalin pahan luonnosteleman eettisen pakottamisen. Tämä on ainakin totta länsimaisessa yhteiskunnassa, joka korostaa voimakkaasti yksilöiden vapauksia ja oikeuksia. Etiikka tarkoittaa moraalista koodistoa siitä, mikä voidaan katsoa hyväksi ja onnellisuuden olosuhteiden mukaiseksi toiminnaksi ja ajatteluksi. Mielestäni se tarkoittaa etenkin sen takaamista, miten ihmiset voivat toimia toistensa kanssa sekä yhteiskunnassa mutta myös pienemmissä yhteisöissä kuten työpaikalla ja koulussa. Talousjärjestelmä on toisaalta se, miten ihmiset voivat hyötyä tekemästään työstä ja pitää yllä sekä henkilökohtaista mutta myös yleistä hyvinvointia. Tässä mielessä etiikka määrittää jollain tavalla sitä, miten ihmiset toimivat ja hyötyvät yhteiskunnassa omasta työstään. Absoluuttinen köyhyys on ehdottomasti paha asia, johon kaikkien paremmin toimeentulevien ihmisten pitäisi suuntautua oikeanlaisella tavalla. Toisaalta suhteellinen köyhyys on asia, johon ihmiset voivat vaikuttaa omien päämääriensä priorisoinnilla. Sen takia mielestäni olisi olennaisempaa, että pääomaverotus olisi tiukempaa kuin ansiotyön verotus, joka monessa mielessä on ahkerampien ihmisten riistämistä omien parempien ominaisuuksiensa takia. Luova osallistuminen tuo tähän sen näkökulman, millaisilla kentillä ihmisten tulisi toimia sen takia, että he voisivat vapaammin pyrkiä omiin päämääriinsä ja samalla tuottaa hyötyä myös sellaisille ihmisille, jotka eivät pärjää yhteiskunnassa yhtä hyvin. Ihmiset siis mielestäni saavat valita ne omat kehänsä ja areenansa, jonka kautta he voivat tuoda esiin omaa tiettyyn asiaan keskittyvää lahjakkuuttaan. Etiikan ja talouden suhde kuuluu siihen, mikä on oikeudenmukaista taloutta silloin kun siinä huomioidaan moraalinen velvoite. Singer on kirjoittanut esseessään The right to be rich or poor, että kaikki ihmiset eivät pyri kaikessa olemisessaan oman taloudellisen hyvinvoinnin maksimointiin. Jotkut ohjautuvat enemmän etiikasta kuin talousjärjestelmästä, joka tarjoaisi heille mahdollisuuden hankkia etenkin BKT:n kautta määriteltyä hyvinvointia. Tässä kun voidaan havaita se, etteivät kaikki halua vain rahaa, voidaan nähdä se, että ihmsillä on erilaatuisia tavoitteita yhteiskunnassa ja yhteistoiminnassa toisten ihmisten kanssa. Tämä on jossain mielessä lähellä termiä Umweltpedägokik, joka käsittelee monipuolisesti sitä, millaisiin pyrkimyksiin ihmiset tavallisesti liittävät toimintansa tavoitteet, ja Umwelthan tarkoittaa ympäristöä. Kirjoitan myöhemmin perusteellisemman selvitykseni siitä, millaiseksi koulutusjärjestelmää tulisi Suomessakin kehittää. Etiikka ja talous siis tarkoittaa yhdessä sitä, millainen toiminta ja hyötyminen hyväksytään ottaen huomioon moraalifilosofian periaatteet. Mielestäni etiikan tulisi olla etenkin soveltavaa ja monenlaiset päämäärät hyväksyvää etiikkaa, ja siinä mielessä se liittyy etenkin monimalliajatteluun ja moniarvologiikkaan. Ihmisiä tulisi siis tulojen sijaan arvottaa etenkin arvojen, päämäärien ja periaatteiden kautta. Yksityistynyt, eriytynyt ja kehittynyt yhteiskunta tarkoittaa nimenomaisesti sitä, että ihmisille annetaan mahdollisuus käyttää ja kehittää lahjojaan ja jollain tavalla hyötymään omista lahjoistaan. Siinä mielessä toiminnan pidikkeet tulisi määritellä tarkemmalla tavalla. Mielestäni Robert Nozickin kehittelemä yövartijavaltio olisi jollain tavalla malli sellaisesta yhteiskunnasta, johon tulisi Suomessakin pyrkiä. Mielestäni olisi hyvin olennainen Zeitenwende Suomessakin, jos ihmisten tietoisuutta huonommalla elintasolla elävien ihmisten kohtaloiden suhteen lisättäisiin, ja voitaisiin määritellä se, miten yksilöiden ja kansalaisten tulisi osallistua absoluuttisen köyhyyden poistamiseen. Mielestäni on turhaa ja mm. sen takia en ole vasemmistolainen, että jos kiinnitettäisiin huomio vain suhteellisessa köyhyydessä olevien ihmisten laiskuuteen, koska on varmaa, että Suomessakin rikas ihminen on saanut tehdä työtä oman hyvinvointinsa eteen, vaikka täysin eri asia on se, jos ihminen rikastuu toisten ihmisten tuottamalla hyödyllä, kuten esimerkiksi vaikka osakekaupoilla. Singerin artikkelin sanoin ihmisille on annettava yhteiskunnassa oikeus siihen, että saa vapaasti olla sekä rikas tai köyhä. Tässä mielessä luova osallistuminen tarkoittaa yhteiskuntaan suuntautuvaa ohjausta, jossa materiaalisesti vähäinen yhteisö voi luoda hyvinvointia tiettyjen päättäväisien ja oikeita periaatteita kunnioittavien päämäärätietoisilla toimilla. Pluralistinen peliteoria tarkoittaa sitä, miten se huomioi erilaiset tilanteet, joissa ihmiset tavallisesti haluavat määrittää strategiansa toisten pelin osapuolien kanssa, ja pelaajat saavat itse määrittää pelit omien arvojensa mukaisiksi. Ihmisiä ei siis voida pakottaa ottamaan osaa sellaisiin peleihin, joiden kautta määrittyviä periaatteita ja pyrkimyksiä he eivät voi hyväksyä.Tässä mielessä kaikkien ei tarvitse hyväksyä samoja kilpailun periaatteita ja päämääriä, vaan he voivat itse suunnitella ja päättää ne pelit, joihin he haluavat yhteisin päämäärin mukautua. Luova osallistuminen tarkoittaa tässä mielessä sitä, että erilaiset strategiat hyväksyvät pelit voivat joskus olla rakentamassa erilaisia tapoja nähdä osallistumisen ja yhteiskunnan muuttamisen. Soveltava etiikka taas tarkoittaa sitä, ettei ihmisiä pakoteta normatiivisiin periaatteisiin ja monesti banaaliin pahaan johtaviin periaatteisiin, vaan arvottaminen tehdään aina yksilöllisesti ja noiden periaatteiden luomiseen jokainen aikuinen ihminen voi osallistua. Tässä mielessä voidaan sanoa, ettei yhteiskunnassa ole normatiivista reaalista pohjaa, koska etiikkakin voi kehittyä jatkuvasti ja siinä on muistettava periaatteena etenkin se, että ihmisten toiminta mahdollistuu, ja samalla kun siihen tuodaa eettinen näkökulma, voivat nämä kaksi ulottuvuutta hyödyntää myös toisiaan. Soveltava etiikka tarkoittaa periaatteiden soveltamista yksittäistapauksiin. Luova osallistuminen hyväksyy pluralistiset osallistumisen kanavat. Peliteoriassa mietitään sitä, miten tietyn ihmismäärän ja pelin periaatteet sopivat yhteisöt voivat kehittää pelien strategioiden kokonaisuutta, missä esimerkiksi tietynlaiset pelit ja niiden strategiat voivat kehittää uudenlaisia pluralistisia menetelmiä yhteiskunnallsen hyvinvoinnin eteen.