Olennaista elämässä on olennaisuus

Olen miettinyt viime aikoina sitä, mikä antaa elämälle merkityksellisyyttä ja tarkoituksen. Näkemykseni voi olla joidenkin mielestä erikoinen, ja sehän johtuu siitä, että olen lukenut yliopistossa filosofiaa. Mielestäni olennaista elämässä on se, että ihminen käsittää ja arvottaa asioita oikealla tavalla. Eli mielestäni vaikka kannatankin moniarvoisuutta, on siinäkin kyse lähinnä instrumentaalisuudesta, eli monien vaihtoehtojen kautta voidaan edetä olennaisempaan. Mielestäni on hyvä, että saamme Suomeen lopultakin oikeistohallituksen, koska mielestäni oikeisto edustaa miehekkäämpää politiikan teon tapaa. Sosialistit, jotka ovat tavallisesti oman feminiinisen ajattelunsa vankeja, tekevät politiikkaa reaktiivisuuden ja relatiivisuuden kautta. Onhan selvää, ettei sosialismi merkitse nykymaailmassa enää mitään ja sen takia heidän politiikkansa koostuu muille puolueille mutta etenkin Kokoomuksen käsityksille rätkyttämisestä. Mielestäni politiikassa tarvitaan omia arvoja, joiden kautta voidaan olla proaktiivisia. Mielestäni riidan haastaminen politiikassa on kuin nalkuttavan vaimon avautumisen kuuntelemista, ja sen takia sosialistit osaavat sen parhaiten. Se on tärkeää että seistaan omilla jaloilla, eikä se että arvostellaan toisten käsityksiä. Vasemmistolaisuus perustuu muutenkin kateuteen ja toisten ihmisten käsityksiin suuntautumiseen. Mielestäni elämässä on olennaista omien käsityksien kehittäminen ja sen jälkeinen proaktiivinen toiminta käsityksien jatkuvaksi kehittämiseksi. Proaktiivisessa toiminnassa toimija on vapaa, minkä takia se ei sovi sosialisteille. He eivät halua eivätkä kannusta vapautta – he korostavat sitä, että kaikkien ihmisten tulee olla samalla tavalla riippuvaisia muista, eli toisin sanoen yhteiskunnan tulee perustua siihen, että valtio ja yhteiskunta tulevat ennen yksilöä ja että kaikkien arvot on samaistettava samanlaisten periaatteiden alle. He haluavat tehdä ihmisistä epäautonomisia ja kyvyttömiä yksilöllisten valintojen tekemiseen. Eli kaikenlainen ajattelu pitää sosialistien mielestä rajoittaa vain tietoon huoneen koosta ja siihen minkälaista ravintoa ihminen tarvitsee elintoimintojensa ylläpitämiseksi. Vasemmistolaisesti ajattelevat ihmiset ovat tavanomaisesti hyvin reseptiivisiä ja he omaksuvat ”vaikutteita” ja toisten ihmisten tuottamia ajatuksia. Itse olen huomannut, vaikka olenkin lukenut paljon, että omakohtaisiksi ja erottuvaksi ajatukset tulevat, kun ne tuottaa itse esimerkiksi kirjoittamalla. Tämän takia naisistuneissa yliopistoissa ihmiset voivat saada koulutuksen vaikka filosofiassa, mutta siitä huolimatta voivat toistella ja briljeerata toisten käsitteillä ja ajattelulla. Tällaisia ihmisiä kohtaa enemmän kuin itsenäisiä ja autonomisia omien ajatusten ilmaisijoita ja kehittäjiä. Olen huomannut myös sen, että autistiset piirteet yksilöissä antavat monesti tällaisille ihmisille piirteitä itsenäisestä ajattelusta. Mutta tämähän on naismaisille keskinkertaisuuden edustajille ennennäkemätöntä ja siksi tälla tavalla toimiva yksilö voi saada kohtuuttomasti huomiota, vaikka ei olisi sitä koskaan halunnut. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen ylioppilas

Suoraan sanoen

Minä olen viime aikoina vetäytynyt entistä enemmän omiin oloihini. Isovanhempien kuolema oli auttamatta myös jonkinlainen vedenjakaja, jonka jälkeen muiden sukulaisten kanssa tekemisissä oleminen on tuntunut samantekevältä. Lisäksi sekä isäni että äitini suvuissa ihmiset ovat eri tavalla koulutettuja, joten mielekkäitä keskustelun aiheitakaan ei suuremmin ole. Muutamia kunnollisia ihmisiä löytyy molemmilta puolilta, onhan äidin puolen noin 30 jäsenen miehenlinjaisessa suvussa ainakin neljä reservin upseeria, joten vanha soturisuku on saanut tässäkin mielessä jatkoa ainakin jonkin verran. Toinen enoistani on hyvä keskustelija ja osaa tehdä hyvin olennaisia kysymyksiä keskustelussa. Voin sanoa, että hän on ehkä läheisin sukulaiseni tällä hetkellä. Isän puolen vähät sukulaiset ovat porvarillisia muodosta ja tienaamisen määrästä kiinnostuneita ihmisiä, joista monella on insinöörin tai dippainsinöörin koulutus. Koska he ovat niin kiinnostuneita rahasta, ja samalla kun minä olen tottunut jo jonkinlaiseen vapaaehtoiseen köyhyyteen ja boheemisuuteen, ei yhteisiä kiinnostuksen kohteita paljoakaan ole. Kuitenkin sedälläni on ilmeisesti vielä tänäkin päivänä kohtalaisen laaja yksityiskirjasto. Alexander von Schönburg on kirjoittanut hienon kirjan Die Kunst des stilvollen Verarmens, jossa hän kertoo mm. sukulaisistaan, jotka menettivät DDR:n alueelle jääneet sukutiluksensa ja olivat sen jälkeen kerrostalossa elävää ns. Etage-Adelia. Schönburg kertoo kuinka isänsä ajoi ladalla, kuinka vaatteet tuli kierrättää eri-ikäisillä sukulaisilla ja miten hän koki rikkaampien sukulaisten kutsut esimerkiksi metsästämiseen lähtemiselle kiusallisiksi, koska arvon matalin määrittäjä eli raha tuli noissa tilanteissa esiin. Kuitenkin Schönburg on kreivi ja hänen vaimonsa on sukua Prinssi Philipille. Tampere on surkea loukko, jossa vallitsee suoranainen vihamentaliteetti sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka uskaltava olla eri lailla sitä mitä ovat. Muutan ulkomaille lähiaikoina, ja uskon mentaliteettien olevan siellä kehittyneempiä ja sivistyneempiä. Suomessa kaikki pakotetaan ”tasa-arvoon” ja yhtenäiskulttuuriin, jossa elävä tyhmyys määrittelee esimerkiksi sen, kuka tällaisessa kulttuurin irvikuvassa pääsee esimerkiksi johtavaan asemaan. Kansa ansaitsee sellaiset johtajat, jotka se saa, ja sen takia täytyisikin olla puolueeton tyhmien johtajiemme ja heidän kannattajiensa suhteen, koska he eivät todellakaan tiedä mitä tekevät. Sosiaalidemokratia ei tule palaamaan maassamme enää johtavaan asemaan, ja jos niin sattumalta joskus vielä kävisi, täytyy ihmetellä tämän kansan paksupäisyyttä. Olen sitä mieltä, että vähänkin kultivoituneemman kulttuuri-ihmisen ei tulisi jäädä Suomeen, koska täällä ei todellakaan ymmärretä ainakaan huippuälykkäitä kulttuuri-ihmisiä. Suomessa on epätyypillistä, jos jotenkin julkisuudessa toimiva ihminen kehtaa ilmaista väittämiä ja havaintoja keskinkertaisten ihmisten tyhmyydestä. Silloin aletaan vinkumaan ”sosiaalisesta” ja ”tasa-arvosta”; jotka käsitteet todellisuudessa ilmenevät vain kaikenlaisten ”sosiaalipolitiikan” tutkijoiden toisilleen jakamissa lippusissa ja lappusissa. Suomalainen ei tavallisesti voi olla älyllisesti keveämielinen, etenkään jos tällainen ihminen sanoo jotain yleisyyksistä tai jos hän kritisoi valtaa pitäviä ihmisiä. Mielestäni hyvä periaate monille olisi ”inhimillisesti ihmisten keskellä” mutta ”kovasti ja suoraan yleisyyksien yhteydessä”. Tragikoomista on, että edellä mainittu malli on täysin päinvastainen suomalaisten suuren enemmistön joukossa. Ihmiset, joilla on kanttia seurata omia periaatteitaan ja toimia itsensä parhaaksi katsomalla tavalla, tulevat tässä alemman keskinkertaisuuden kulttuurissa haukutuksi ja pilkatuksi. Tuomitsevat idiootit, jotka tuovat ihmisten keskelle papyruksista tulkitsemiaan periaatteita, jotka heidän mukaansa kertovat absoluuttisesti oikeassa olevasta todellisuudesta, ovat Suomessa valtavirtaa – täällä jopa yksityishenkilöiden uhkailu jonkin tahon toimesta on oikeutettua, koska rahvas etenkin Tampereella kokee suurta nautintoa siitä, jos itseään parempi ja ominaisuuksiensa kautta näkyvämpi ihminen kokee jotain pahaa. Suomessa ollaan nimenomaan julmia ja ajattelemattomia ihmisten kesken samalla kun yleisyyksiä ei pystytä objektiivisuuden mielessä ilmaisemaan ja tavoittamaan, vaan korkeintaan halutaan teeskennellä sitä, että jokin objektiivinen periaate ohjaisi näiden ihmisten toimintaa. Vaikka jossain mielessä katsonkin että esimerkiksi Mooseksen laeissa on jotain hyvin perustavaa moraalisesti, niin olen tullut ajattelussani siihen tulokseen, että objektiiviset moraalilait etenkin silloin, kun niitä pakotetaan ja propagoidaan vapaille ihmisille, voivat johtaa kohtuuttomuuteen monessakin mielessä. Käsittelen väitöskirjassani köyhyyden eettisiä tulkintoja, enkä siinä yhteydessä korosta sitä, että ihmiset saisivat jaksamista arkeensa vain joidenkin uskonnollisten periaatteiden tai vaikkapa kansallishengen kautta, vaan ihmisille on annettava materiaalisia edellytyksiä siihen, että he voivat itse tiettyjen periaatteiden kautta parantaa omaa tilannettaan. Suhteellinen köyhyys ei itsessään ole minkäänlainen epätoivottavuus, koska ihmiset ovat tienanneet aina erilaisia summia, ja suhteellisen köyhyyden määritelmä tarkoittaa vain yleisiä tuloeroja, jotka minun mielestäni voi oikeuttaa toisenlaisten arvon kriteetien kautta. Absoluuttinen köyhyys on täysin eri asia ja sitä vastaan tulisi voida taistella kaikenlaisilla korjausmalleilla. Kuitenkin esimerkiksi Sen ja Nussbaum ovat korostaneet toimintamahdollisuuksien periaatetta absoluuttisen köyhyyden poistamisessa. Eli jos absoluuttista köyhyyttä pyrittäisiin poistamaan pelkästään tulonsiirtojen avulla, olisi tämä kuin Kalkuttan musta aukko. Paremminkin ihmisiä tulee voida aktivoida heidän resurssiensa mukaisesti ja kannustaa heitä tekemään työtä sen eteen, että heidän elämänolosuhteensa voisivat parantua. Kehitysmaihin voitaisiin perustaa jonkinlaisia kehitysapuvirkamiesten positioita, jotka olisivat mukana paikallisessa päätöksenteosta ja valvoisivat ihmisten elinolosuhteiden parantamista etenkin siellä missä kurjuutta on. On selvää, että absoluuttisessa köyhyydessä eläneet ihmiset, jotka on sen jälkeen otettu Eurooppaan eivät useimmissa tapauksissa onnistu pitämään huolta itsestään itsenäisesti. Maahanmuutto on tämän menneeseen juuttuneen köyhyyden konseption mukainen seuraus, joka perustuu rahan syytämiseen sellaisille, jotka eivät ole tehneet mitään rahan saannin eteen. Lisäksi on kirjoitettava siitä, miten kaikenlainen eurooppalaiselle sivistysihanteelle vastainen ajattelu lisääntyy Euroopassa sen myötä, kun sosialistit ovat jumittuneet ajatukseen, jonka mukaan suhteellinen köyhyys on niin hirveä asia, että sitä täytyy muuttaa ja ottaa muualta maailmasta köyhät ihmiset Suomeen elämään sosiaalituilla, joita niitäkin pitäisi heidän mukaansa kasvattaaa entistä suuremmiksi. Keskiluokka ei tarvitse enemmän rahaa, koska heillä ei ole sitä koskaan ollut. Verotuksen yhteydessä tulisi auttaa absoluuttisesti köyhiä (joita ei Suomessa ole) ja niitä, jotka ovat asettaneet tienaamisen kovalla työnteolla omaksi päämääräkseen. Keskiluokka on perinteisesti kaikkialla velttoa, ja sen takia tulisi käsitellä työnteon ja ansaitsemisen periaatteita näkyvämmällä tavalla. Älykkäämmillä ihmisillä on varmasti miltei minkälaisessa kulttuurissa hyvänsä nykypäivänä tulla hyväksytyksi, koska etenkin Suomessa on tyypillistä, että poikkeavia ihmisiä kyylätään jatkuvasti ja heille monet pyrkivät antamaan excommunicaatio-tuomion. Poikkeavalle ihmiselle vain harvoin on tilaa ”seurakunnassa”. En usko näin olevan muualla, nimittäin sen suhteen, että Suomessakin transut tapaavat olla psykopaatteja, olivat he sitten olevinaan kuinka hartaita ja hurskaita pastoreita/nuorisopedagogeja jne. Se on käsittämätöntä minkälaisen huomion Suomessa saa ihminen, jolla on kanttia sanoa asioista oman mielipiteensä ja ajatuksensa tai yleensäkin jos tällainen ihminen suuntautuu voimakkaasti yleisiin tai objektiivisiin periaatteisiin. Soveltava etiikka tarkoittaa teoreettisen etiikan teorioiden soveltamista uudenlaisiin eettisiin kysymyksiin. Toisaalta luova osallistuminen tarkoittaa sen kaltaista yhteisötoimintaa, joka ei arkaile ottaa erilaisia yhteiskunnallisia kiistakysymyksiä oman harkintansa alle. Michele Michelettin ja Andrew S. McFarlandin kirjasta Creative participation kerrotaan monista yhteiskunnallisista toimintatavoista, jossa on merkitystä etenkin mikropiirillä eli lähipiirillä. Luovuus osallistumisen yhteydessä tarkoittaa sitä, että monenlaisia yhteiskunnan ketjun ja ympäristön aiheita voidaan ottaa harkinnan alaiseksi sitä varten, että osallistuminen eli oman paikkansa kantaminen voisi mahdollistua. Yksi varsin perinteinen esimerkki oli ns. Boston tea party, jonka yhteydessä amerikkalaiset kaatoivat brittiläisen teelaivan lastin satama-altaaseen, koska he halusivat tällä tavalla edistään Yhdysvaltojen irtoamista Isosta Britanniasta mutta etenkin sen amerikkalaisille asettamista veroista ja tuontitulleista. Yksi aihio tuossa kirjassa käsitteli uskovaisten piiristä tulleiden sekularisoituneiden nuorten sekulaarista elämänkatsomusopetusta. Luovassa osallistumisessa siis pyritään löytämään uusista aiheista kollektiivisen osallistumisen välineitä. Soveltava etiikka käsittelee uusia perustavampia eettisiä ongelmia, joihin voidaan laskea lääketieteen ja terveydenhuollon ongelmia käsittelevä bioetiikka. Yksi soveltavan etiikan alalajeista on hakkerietiikka, eli onko sillä yksityishenkilöä kyyläävällä/kyyläävillä mulkeroilla oikeus kytätä, kuunnella ja katsella yksityishenkilöä salaa. Mielestäni näin ei ole. Yksi tärkeä soveltavan etiikan alalaji on eläinten kohtelun etiikka, joka on tullut itselleni hyvin tärkeäksi. On mielestäni olennaista, vaikka ihminen söisikin eläinperäistä ruokaa, että eläintä ei satuteta sen kasvun ja elämän aikana. Mielestäni voidaan hyvin tulkita tietyillä eläimillä olevan jonkinlaisen tietoisuuden, vaikka ne eivät ainakaan nykytiedon valossa tavallisesti pystykään reflektoimaan samalla tavalla ympäristöään ja itseään kuin ihminen. Mielestäni yksilön ei tarvitse välittää henkisesti kollektiivisista ajatelmista, koska ne vievät pois ihmisellä olevaa arvostelu- ja päättelykykyä. Henkinen kollektiivisuus kuulukin aivan tavallisesti vain rivikansalaisen, kymmenen uutisten katunäkymän ohikulkijaan ajatelmiin. Olen huomannut sen, että miten tyhmempi yksilö on, niin sitä kiinnostuneempi hän on etenkin niin sanotuista kollektiivisista tabuista ja voiteluaineesta muiden samanlaisten tollukoiden toiminnan välissä. Tavalliset ihmiset siis elävät asenteiden ja ennakkoluulojen puristuksessa, jonka kautta he yrittävät muodostaa muka yleiseen tai objektiivisuuteen viittaavia periaatteita. Tosi asiassa nämä heidän ”periaatteensa” ovat pelkästään heidän yksinkertaisuudestaan johtuvia oheistuotteita. Vapaa boheemi älykäs ihminen ei tunnista rahvaan jäsenen kanssa sitä, mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Loppujen lopuksi etiikassakin on enimmäkseen kysymys vain voimakkaiden yksilöiden ylläpitämästä esimerkistä, sillä rahvaan edustajat eivät todellakaan ohjaile periaatteitaan minkäänlaisen etiikan kautta – se arvostaa voimakkuutta, toisten nujertamista ja epäoikeudenmukaisuuden hyväksyttämistä. Average-Joe ei tunnista hyvyyttä tai etiikkaa – se pelkää ja sen takia ylikunnioittaa niitä, joilla on heidän mukaansa eniten valtaa. Tässä tulee hyvänä esimerkkinä isäni, joka on täysin epäpoliittinen ja näissä yhteyksissä alatyylisyyksiin vetoava henkilö, jonka mukaan vaaleissa tulisi äänestää sitä, mikä pääsee hänen mukaansa varmasti valituksi. Sama asenne on kaikilla saman rahvaan edustajilla – he aina arvostavat sitä, jolla on eniten valtaa heidän oman käsityksensä ja omien itsestään kertovien arvostelmien mukaisesti. Thrasymakhos oli Platonin Valtiossa sofisti, joka kertoi voimakkaampien vallan olevan aina parhainta ja yksinkertaisinta oikeudenmukaisuutta. Platon taas ajatteli että vartijaluokassa oleva ihminen, filosofi, on ainoana mahdollisuutena siinä kehityksessä, jos yhteisöelämään halutaan oikeudenmukaisuutta ja eettisyyttä. Isäni myös samalla tavalla kuvittelee, että fyysinen valta on aina se, jolla on eniten merkitystä, ja tämän kautta saadaankin esiin aika osuva määritelmä siitä, millainen ihminen hän on. Hän kutsuu kirjojani ”aapisiksi ja lorukirjoiksi”, koska hän pelkää ja ei voi sietää sellaisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kirjojen mukana tulevasta sivistyksestä. Jos jossain määrin koen olevani ns. kolmannen kulttuurin ihminen, niin ei todellakaan tarvitse mielestäni ihmetellä, miksi olen lähestynyt aina voimakkaammin Beckerien historiaa ja sukupiiriä. Isäni on yksinkertainen maalainen, joka ei siedä mitään sellaista, jonka hän katsoo itseään paremmaksi, eli toisin sanoen hän haluaa olla aina oikeassa ja pyrkii siihen, että hänen elämän periaatteensa ovat kaikkia muita parempia. Amerikassa siitetty isäni isä oli aivan toista maata tähän verrattuna – hänellä oli kirjoja, ja äitini on kertonut, että ukki antoi hänelle syntymäpäivinä ja jouluina aina lukuisia paksuja kirjoja. ”Kukkaan muu ei ou sammoo mieltä ku sinä!” Ei tarvitse ihmetellä, että jos tällaisesta ihmisestä sattuu tulemaan toisinajattelija ja ”loner”. Luultavasti isäni autoritarismiin ja ehdottomuuteen asennoitumalla olen tullut itsenäiseksi ajattelijaksi, ja voin jossain mielessä jopa kiittää häntä siitä. Minä en muistuta isääni millään muulla tavalla, kuin että puheäänemme muistuttaa suurin piirtein samaa. Yksilöllisyyden, kirjasivistyksen, taiteellisen lahjakkuuden ja sukuperimään liittyvän ylpeyden olen perinyt äitini suvulta, ja on hauskaa ajatella niitä, joiden mielestä yhä se, että otin äitini suvun nimen olisi jokin suuri rikos. Tietysti jos ei ole elänyt minun kokemaani elämää, eikä edes pyri sitä ymmärtään, niin joku tuomitseva idiootti voi tietysti saada oikeutuksen käsitykselleen. Ja on muistettava sekin, että isäni sukunimi tuli hänen isänsä äidiltä. Minun ensimmäinen mieslinjainen nimisukulainen on äitini isä, eli tässäkin on olemassa jo yhden sukupolven läheisempi liite tähän nimeen. Aatelisten tanssiaisiin en ole koskaan halunnut, ja on lapsellista ja kateellista kuvitella, että olisi halunnut pyrkiä joihinkin piireihin sen varalla, että minulla on äitni sukunimi. Kollektiivi ja yksilö – tästä ovat johtuneet monessa mielessä suuri osa omista ongelmistani. Rahvas on kollektiivia ja he elävät vain toistensa aavisteluista, virheellisistä asenteista ja poskettomista ennakkoluuloista. Ajattelija ei voi olla yhtä kuin kollektiivi vaan hänen täytyy olla yksilö. Rahvaan jäsen ei voi olla yksilö, koska silloin muut ihmiset saisivat hänen mielestään suuremman oikeuden arvostella itseään. Rahvas ei ajattele eikä ilmaise väittämiä, koska se erottaisi hänet laumastaan, missä on niin rauhallisen tuudittavaa olla olematta mitään mieltä mistään.

Virrantalossa ja Virranportissa

Nämä kaksi maatilan rakennusta ja pientä kartanoa ovat jääneet isovanhempieni kautta ikuisesti muistiini ja historiaani. Virrantalo oli kuulunut aikanaan satoja vuosia Hallikaisten suvulle, eikä se ollut aiemmin perinteinen aateliskartano. Kun isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker osti vuonna 1875 tilan, oli se silloin pitäjän suurin tila maa-alaltaan ja aikaisempi päärakennuskin suurempi kuin mitä se oli vuoden 1975 peruskorjauksen jälkeen. Virrantalo oli meidän serkusten kesäparatiisi etenkin 90-luvulla. Virrantalossa oli myös 90-luvun loppuun asti karjaa, ja vielä senkin jälkeen mummolla oli lampaita ja kanoja. Otimme samanikäisten serkusten kanssa osaa maatilan töihin, ja olen itsekin lypsänyt lehmää, luonut lantaa ja ollut ajamassa lehmiä pellolle ja takaisin navettaan. Vaikka nykyaikana kaupunkilainen saattaa nyrpistää nenäänsä navetassa olemiselle ja siellä usein leijuvalle tuoksulle, niin meille se kuului vain asiaan. On kuitenkin siitä sanottava, että kaupungissa asuneet isän puoleiset isovanhempani koki tuoksumme varsin ikäväksi meitä hakemaan tultuaan, ja kaupungissa mummo laittoi aina rytkymme pesuun välittömästi sisään tulemisen jälkeen. Sekä isoisäni isoisä että isoisän isä Frans Edvard kertoivat vieraille kummitusjuttuja. Isoisäni isoisän aikaan Virrantalossa vieraili myös taiteilija Adolf von Becker, joka oli isoisäni isoisän pikkuserkku. Eräänä kesänä hän maalasi Kaavin kirkkoon alttaritaulun, joka kuitenkin paloi kirkon mukana vuonna 1980. Sukulaissuhteet ovat aina etenkin isovanhempien elämisen aikaan olleet tiiviit, ja sukuun avioliiton kautta tulleet ovat aina kunnioittaneet ja ottaneet osaa tähän suku- ja perhekeskeisyyteen. Tietysti etenkin mummolle ovat aina tuottaneet päänvaivaa parin enoni vaimot, jotka eivät samalla tavalla kunnioittaneet suvun perinteitä ja suvun tapahtumiin osallistumista. Kuitenkin tyttäriensä miehiin mummokin on suhtautunut aina hyvästi ja lämpimästi. Isoisäni isoisä opiskeli Hämeenlinnan Lyseossa ja isoisäni isä Kuopion Lyseossa. Isoisäni, vaikka hän menestyi siinä koulussa, minkä hän kävi, ei kuitenkaan lähtenyt koulutielle, koska hänet valittiin kolmanneksi vanhimpana poikkana jatkamaan maataloutta Virrantalossa. On sanottava, että ukista aistimani transsendentaalista esoteerista rauhaista olemista, jossa merkitystä oli aina etenkin vastuulla ja velvoitteella, voidaan kuvata samalla tavalla, miten eräs samassa koulussa ollut aikalainen kuvasi toista aatelismiestä, Britannian pääministeriä Alec Douglas-Homea: ”A votary of the esoteric Eton religion, the kind of graceful, tolerant, sleepy boy who is showered with favours and crowned with all the laurels, who is liked by the masters and admired by the boys without any apparent exertion on his part, without experiencing the ill-effects of success himself or arousing the pangs of envy in others. In the 18th century he would have become prime minister before he was 30. As it was, he appeared honourably ineligible for the struggle of life”. Ukki oli isänsä ja isoisänsä tavalla mukana kaikissa etenkin paikallisissa luottamustoimissa, ja hän jos kuka oli se, jonka nähtiin pystyvän kantamaan vastuuta. Ukkini ei kiroillut koskaan ja hänen käytöksensä oli aina miellyttävää – sen piirteen havaitsin hänessä, että hän etenkin kuunteli tarkkaavaisesti ja teki hyvin teräviä ja ironisia huomioita ja havaintoja. Hän jos kuka on jäänyt mieleeni ”yläluokkaisena” hahmona. Mummokin oli ehdottomasti toimelias ja aikaansaava ihminen, ja jos joskus vanhoissa aatelissuvuissa voidaan katsoa ilmenevän jonkinlaista henkistä velttoutta, niin mummoltani tulleiden geenien avulla olen voinut keskittyä olennaiseen ja saada siinä hyvin paljon aikaankin. Mummolla oli vahva työetiikka eikä hän koskaan julkisesti valitellut mitään. Sanotaan, että paria päivää ennen poismenoaan Kaavilla, lääkäri oli kysynyt, että koskeeko teihin, johon mummo oli huutanut kovaäänisesti ”Ei koske!”. Melttusen virtauksen paikalle rakennettiin vuonna 1994 uusi talo, Virranportti, mihin isovanhemmat sukujuhlallisuuksien kautta muuttivat. Virrantaloon muutti asumaan enoni Markku, vaikka hänkin myöhemmin muutti omaan isoon omakotitaloonsa Virran rannalle, noin puoleenväliin molemmista päätaloista. Lisäksi Markun talon ja Virrantalon väliin sijoittuu ukkini vanhemman veljen Reinon tila Rantala ja hänen poikansa Matin eli siis äitni serkun rakentamia rakennuksia. Virrantalon takana nousee korkea mäki, jossa pudotusta on korkeimmalla kohdalla kolmisenkymmentä metriä. Mäellä on myös sijainnut raippakivi, jossa rikollisia on aiempina vuosisatoina rankaistu. Isoisäni isoisä oli nimismies, vaikka hän olikin aiemmin Kuopiossa asuessaan toiminut lääninkanslistina ja lääninsihteerinä. Hänen isänsä Luhangassa 1801 syntynyt isänsä Otto Reinhold oli häradsbokhållare ja kamarikirjuri senaatissa ja hänellä oli lakimiehen koulutus Turun Akatemiasta. Isoisäni isoisä tunnettin aina hyvin reiluna ja oikeudenmukaisena nimismiehenä, ja oli tunnettua, että hän maksoi itse omasta pussistaan monesti köyhempien ihmisten verot, etteivät he olisi joutuneet siitä vastuuseen. Ukkini on myöhemmin 80- ja 90-luvuilla esittänyt isoisäänsä Luikonlahden kesäteatterin näytelmissä. Virrantalo ja Virranportti siis kuuluvat Luikonlahden kylään, jonka nimi tulee siis ”luikosta” eli joutsenesta, se siis tarkoittaa vanhalla suomella ”Joutsenten lahtea”. Kylällä oli aiemmin koulu, jota sukulaiseni olivat päähenkilöinä perustamassa, ja mm. kauppa ja posti. Nykyään kaikki nuo on lakkautettu ja kylällä on vain hiljainen huoltoasema, jossa vieraillessa tulee kieltämättä mieleen Tankki täyteen-tvsarja. Isovanhempani siis muuttivat vuonna 1994 Virranporttiin, joka on tilava talo ja siinä on mm. neljä makuuhuonetta. Alakerrassa oli lisäksi biljardisali ja talossa oli myös oma sauna. Nykyisessä Virrantalossa on viisi makuukammaria. Lisäksi Virrantalon sisällä on vanha kellari, joka on arviolta satoja vuosia vanha ja kuulunut jo aikaisempaan Hallikaisten hallinnoimaan päärakennukseen. Itse en ole koskaan siellä käynyt, vaikka mummoni toistuvasti säilytti siellä ruokia, koska en ole koskaan sietänyt edes ajatusta rotista ja hiiristä. Virrantalon pihapiiriin kuuluu myös navetta, useita aittoja, riihi, useita traktori- ja muita säilytysvajoja ja ulkosauna. Tiellä joka ohittaa talon ja menee lähellä olevan Retusen järven rantaan, on talon takana olevan mäen korkeimmalla kohdalla myös ollut karjan säilytyspaikka, jossa on tavallisesti karjan aikana pidetty vasikoita. Vaikka joku voisi kuvitella minua kokonaan kaupunkilaiseksi, niin voin sanoa minussa elävän vahvana kokemukset isovanhempien kotitilalta ja maaseudulta yleensä. Olen joskus harkinnutkin Kaaville muuttamista. Nykyään Virrantalo on tyhjillään ja se kaipaisi kipeästi uutta peruskorjausta. Niin kauan kuin esimerkiksi kylpytiloissa olevat kosteusvauriot korjataaan, ei ole toivoa sinne muuttamisesta. Voin sanoa, että aina kun kävelen ja oleskelen Virrantalossa, Virranportissa ja niiden maisemissa, koen vahvaa liitettä sukuuni ja sukulaisiini. He ovat jättäneet näille alueille niin syvät jäljet työllään ja olemisellaan, että toivoisin olevan joskus mahdollista palata sinne suuremmaksi ajaksi. Virranportti, vaikka ukkini elikin pitkän aikaa sinne muuttamisen jälkeen, on aina vastannut mielessäni esi-isiemme brittiläisten aatelisten käsitettä Dowager House, jonne tilan vanha leski muuttaa, kun nuorempi polvi ottaa vastuun päätalosta. Olenkin ukin hautajaisissa pitämäni puheen mukaan alkanut ajatella tästäkin sukuperinnöstä ja ukista etenkin brittiläisten standardien mukaan (johtuu varmaan osittain anglofiilisyydestäni, joka on tietysti monelle varsin selittämätön asia) Leo von Becker 3rd Lord of Virrantalo. Enoni Markku on aina ollut hyvin tietoinen sukuperinnöstämme ja suhtautuu alueeseen, missä hän on eniten asunut syvällä kunnioituksella ja pieteetillä, siitä huolimatta vaikka omien sanojensa mukaan hän on kokenut eniten kulttuurista liitettä etenkin saksalaisiin. Perinteisten elinkeinojen kunnioittaminen ja asuinseudun ja maan kunnioittaminen on johtanut siihen, että jotkut sukulaisista ovat omaksuneet aiempaan nähden erilaisia ammatteja. Kuitenkin siihen, että voi pärjätä nykyisen laisella Koillis-Savon alueella, on elinkeinoihin suhtauduttava nöyryydellä, sillä muuten tuollaisella alueella ei monesti ole elämisen edellytyksiä. Isoäitini äidin suvun kautta monelle suvun naiselle on tullut tärkeäksi käsitöiden harrastaminen. Olihan mummoni äidin isä rukkimestari, eli hän valmisti ompelemisessa tarvittavia välineitä. Äitinikin ompelee mielellään ja yksi hänen sisaristaan opettaa käsitöiden tekemistä. Mummoni on aikanaan valmistanut ensimmäisen ja sittemmin yleiseen käyttöön vakiintuneen Koillis-Savon kansallispuvun, jota mm. eräs hänellä läheinen kansanedustaja on pitänyt presidentin linnan juhlissa. Jos Asfa Wossen Asserate on joskus satiirisesti kuvannut tyypillistä ja viehättävää kartanon rouvan ronskiutta ja grobianismia tavalla, jossa rouva voi todeta vieraille, että voivat ottaa lisää hummeria, koska sitä on ulkona vielä sikojen syötäväksi, tai että hummerikeitto on parhaimmillaan ”pierun lämpöisenä”, niin voin sanoa, että tuon voi yhdistää isoäitiini – hänessä oli aina ronskiutta, joka vaikutti ukkini tasaiseen ja vaatimattomaan olemiseen nähden viehättävältä ja joskus jopa ilahduttavalta ja myönteisellä tavalla ”huvittavalta”, vaikka hän kuului siihen ihmisten joukkoon, joka ei todellisuudessa päästelisi minkäänlaisia ”henkilökohtaisia päästöjä”: Mummon ruuat olivat legendaarisia maukkaudessaan ja maanläheisyydessään. En ole koskaan syönyt yhtä hyvää sianlihapaistia tai karjalan piirakoita, kuin mitä ne olivat mummon tekeminä. Mummoni oli myös ukkini kanssa se parisuhdetta selkeimmin ”ohjaileva” taho, ja ukkini jollain tavalla jopa myöntyi omaan rooliinsa ja ei tavallisesti protestoinut sitä vastaan. Ukkiani seurasin aina hyvin suurella kunnioituksella ja pieteetillä, ja jos haluttaisiin käyttää termejä yläluokkaisuus tai hienous (tai populaarienglantilaista ilmausta ”posh”) niin itse en ole koskaan pystynyt olemaan näiden käsitteiden mukainen edes vähääkään ukin mielessä. Mummo oli primus motor, mutta ukkini toi olemiseen ja olemisen laatuun briljanttisuutta ja yläluokkaisuutta. Ukkini oli syvästi musikaalinen ja hän soitti pianoa, selloa ja kontrabassoa ja hän lauloi vuosikymmenet kuorossa Luikonlahdessa. Uskon, että hitusen ukin musikaalisuudesta ja taiteellisesta lahjakkuudesta on siirtynyt myös itselleni. Mummoni toimi vuosikymmenet etenkin Marttajärjestössä, ja siellä hän oli paikallisyhdistyksen ohjaava voima. Mummo istui kunnanvaltuustossa, kuten ukkini ja hänen isänsä. Etenkin ukkini lempilapsiin kuului koululautakunta, jonka piirissä hän oli mukana kauemmin kuin kokonaisuudessaan kunnanvaltuustossa. Beckereiden suvussa on aina ollut pedagogeja ja valistajia, ja tästä voin voimakkaasti tunnistaa myös jotain itseeni liittyvää. Isoisäni isäkin varmasti pyrki nimen muutoksella Virrantaloksi, lähentymään tavallista kansaa – valistajia, suomenkielen ja suomenkielisen väestönosan ja etenkin talonpoikien osan kohentajia suvussa on ollut aina, siitä huolimatta vaikka suku oli pitkään pelkästään ruotsinkielistä. Isoisäni isoisä naitatti kolme tytärtään Virrantalon entisille torppareille, jotka saivat papin aamenen jälkeen vapautensa. Siinä mielessä suku ei ole ainakaan viime aikoina ollut reaktionaarista, omissa perinteisissä asemissaan pysyttelevää taantumuksellista joukkoa, vaan esimerkiksi koulutuksen kaikkinaisella edistämisellä on samanaikaisesti annettu oikeus matalammista oloista tulleille ihmisille kouluttautua ja kehittyä opin tasolla. Virranportin vieressä oleva Melttusvirta on yleisemmässäkin Suomen historiassa tunnettu siitä, että vuonna 1808 Sandelsin joukot puolustautuivat Nykyisin Virranportin takana olevilla rinteillä virran yli hyökkääviä ryssiä vastaan. Tästä tapahtumasta on myöhemmin löytynyt todisteita mm. pistimiä ja aseiden osia, sekä venäläisten virran rannassa olevan joukkohaudan kautta. En ole koskaan varsinaisesti ihaillut maalaiselämää, mutta Virrantalon ja Virranportin kautta olen oppinut sitä sietämään. Nämä paikat ovat antaneet minulle suuren määrän siitä, miksi nykyään kutsun itseäni.

Yleistä eduskuntavaaleista

Jälleen lähenemme säännöttäisiä eduskuntavaaleja. Minä en ole vaaleissa ehdolla, koska Kokoomus ei minua listoilleen ottanut, ja kahden muun vaihtoehdon kohdalla koin ehdolle lähtemisen epätyydyttäväksi, koska en olisi heidän listoillaan todennäköisesti päässyt läpi. Olin tehnyt kuluarviointeja, ja olisin todellakin lähtenyt vakavahenkisesti mukaan, jos Kokoomus olisi paremmasta tiedosta ottanut minut listoilleen. Lisäksi olen tällä hetkellä muuttamassa lähiaikoina ulkomaille, joten eduskuntaan pääseminen ei olisi tukenut varsinaisia tavoitteitani. No niin, hieman tulevista vaaleista. Marinin ja Purran kohtaaminen vaalitentissä, josta olevaa kuvaa joku oli nimittänyt vuoden luontokuvaksi, oli hyvin avaava. Kumpikaan heistä ei näytä olevan tietoinen politiikasta, joka on pian kaikkialla Euroopassa käyttöön otettu. Mielestäni politiikan todellisuus on suvaitsevaisuutta heikompia kohtaan (vaikkei kategorisesti määritellen) ja klassisen markkintalousliberalismin käyttöönotto. Politiikassa on siis voitava joukkopriorisoida käytäntöjä, arvoja, asenteita ja arvostelukykyä. Tämä sen takia, kuten esimerkiksi Paavo Lipponen on sanonut Erkki Tuomiojasta, että politiikassa on voitava nähdä yhteisiä periaatteita ja ajatuksia, eikä jatkuva taisto tuulimyllyjä vastaa ole monestikaan kovin tehokasta poliittisten tavoitteiden esiintuomista. Mielestäni rasismi on väärin, vaikka se ei kuitenkaan tarkoita tiettyjen ihmisten ryhmien suosimista. Eli vähemmistöjen kohdalla on tuettava sitä, että he voivat omalla toimintakyvyn parantamisella integroitua yhteiskuntaan, eli esimerkiksi sosialistien tavoite siitä, ettei lahjakkuudella ja kompetenssilla ole mitään merkitystä esimerkiksi sosialistien mallin mukaan järjestetyssä koulujärjestelmässä. Maahanmuuttajatkin on saatava käsittämään se, että jollei osallistu millään tavalla yhteiskunnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, on heidän täällä olonsa turhaa sekä itsensä että myös suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Sama on sanottava muille ihmisille, jotka eivät pysty tuottamaan yhteiskunnalle hyötyä työn ja opiskelun kautta. Olisi nähtävä se, että ihmisen on itse otettava vastuu omasta pärjäämisestään, koska se sosialistien politikka, jossa ihmiset valitaaan asemiinsa huutoäänestyksellä ts. tutummuuden ja massoja miellyttämisen kautta, ei mielestäni ole kovin miellyttävää missään yhteiskunnassa. Ihmisille ei voi vain ladata rahaa ja kuvitella että he sen avulla muuttuvat. Sosiaalituilla eläminen passivoi lähes kaikkia ihmisiä, vaikka onkin sanottava, että jotkut, joilla on parempia ominaisuuksia, voivat hyötyä niistä sillä tavoin, että he pääsevät jaloilleen ja pääsevät haluamaansa opiskelu-/työpaikkaan. Eli sosiaalitukien avulla tulisi juuri pyrkiä preventoimaan sitä, että ihmiset kehittyvät ja heidän ominaisuutensa kehittyvät valtion tietyn ajan sisällä tarjoamasta tuesta. Kuitenkin on aika naurettavaa, jos sosialisti uskoo, että kaikki joskus tukia saaneet/saavat olisivat suoranaisesti tämän takia sosialistien äänestäjiä. Vaikka ihminen kannattaisi Kokoomusta, on hänkin sosialistien tavalla oikeutettu saamaan rahallista apua valtiolta. Mielestäni Jussi Halla-aho, kaikkine autismin kirjoon viittavine ominaisuuksineen, oli mielestäni puheenjohtajuuden vaatiman älykkyystason mielessä Purraa korkeammalla. Kuitenkin hänessä oli mielestäni yksioikoisuutta ja monomaanisuutta maahanmuuton vastustamisessa, jonka takia hän ei ole poliitiikassa ollessaan kovin omavaraiselta näyttänyt. Se Impivaara, joka tässä maassa vallitsisi ilman muualta tänne tulleita ja roolinsa tehokkaasti hoitaneita ihmisiä, koostuisi lampaannahkoihin ja jalkarätteihim pukeutuvasta rahvaasta, jonka on laitettava suhteessa paljon pettua leivän sekaan, jotta olisi virtaa lähteä metsään maalaamaan metsoja. Sosialistit ovat yhtä ristiriitaisia kuin Perussuomalaiset, vaikka onkin sanottava niiden kannattajakunnan koostuvan toisiinsa nähden lähes samanlaisesta työväenluokkaisesta rahvaasta. Mielestäni rahan syytäminen muussa kuin kehittymisen ja kehittämisen mielessä on pohjaton aukko, jonka epätoivoiseen täyttämiseen sosialistit ovat aina valmiita, kun heidät erehdytään saamaan Suomessa suurinta kannatusta puolueiden joukossa. Platon kirjoitti Valtiossa, että vallanpitäjät on saatava opiskelemaan filosofiaa tai vaihtoehtoisesti filosofien olisi tultava vallanpitäjiksi. Mielestäni poliitiikka on etenkin periaatteiden ilmaisemista, joita voidaan vertailla sen kannalta millainen yhteiskuntaa määrittävä historiallinen tilanne on olemassa. Hyväksyn tietysti myös sosialistit demokraattisessa järjestelmässämme, mutta on vaikeaa havaita aitoa huolta ihmisten takia esimerkiksi Sanna Marinissa. Vastaan kimputtaminen, toisten arvojen arvostelu sanomatta itse mitään omaperäistä, ja pystyssä olevat sormet jo heti kun toinen on aloittanut puheensa, kertovat mielestäni siitä, että Marin ei ymmärrä sitä, miksi politiikkaa tehdään. Voi olla, että kun paksu pölykerros on monien kirjastoissa laskeutunut Marxin Pääoman ja Kommunistisen puolueen manifestin päälle, ei sosialisteilla ole enää jäljellä vakavasti otettavia suoraan politiikan kokonaisuuteen eikä toisen poliitikkojen periaatteisiin suunnattuna olevia periaatteita tai arvoja yleensäkään. Siinä mielessä on mielenkiintoista, miksi sosialistiset poliitikot eivät anna isosta palkastaan vähintäänkin merkittävää osaa köyhille. Kumma kyllä, lastenvaaliohjelmassa esiintynyt Vasemmistoliiton Li Andersson ei sittenkään muistanut omaa palkkaansa. Kuitenkin olisi juuri parasta, jos kansanedustajat muistaisivat palkkansa, ja tajuaisivat millaista työtä tuollaista suhteellisesti jonkun kannalta arvioiden korkean palkan vuoksi tulisi tehdä. Niin köyhiä kansanedustajat eivät ole, etteikö virasta voisi tehdä täydellisesti luottamusviran, johon ei kuulu korkeata palkkaa. Eli mielestäni Purran näkyvimmin ajama maahanmuuton vastustaminen ja toisaalta toisen työväenpuolueen eli sosialistien tehokkuutta ja työstä palkitsemista vastustavat mielipiteet ovat molemmat yhtä kehittymättömiä ja paikallaan stagnaattisesti pysyviä leperryksiä. Ne ovat siis epäolennaisia, koska olisi tärkeämpiäkin asioita kiisteltäväksi kuin mitä ovat maahanmuuton vastustaminen ja sosialistien rahvaalle kuin lapselle suuhun lusikoidut eväät. Sellaisia on esimerkiksi sosialistien läpiviemä peruskoulu-uudistus, joka pakottaa lahjakkaammat lapset sietämään sellaisten ihmisten häirintää, joiden paikka ei enää peruskoulun jälkeen tulisi olla samassa koulussa, johon lahjakkaammat ja kompetentimmat oppilaat menevät. Opetussuunnitelma tulisi poistaa viimeistään yläkouluun mentäessä, jonka jälkeen suomalaiset koulut voisivat esimerkiksi maakuntien sisällä järjestämään yksilöityä eri opiskelualojen sisään muodostuvaa koulutusta, jossa erikoistuminen aloitetaan viimeistään varhaisteini-ikään tulleiden oppilaiden mielenkiinnon kohteisiin. Tietysti tämä vaatii jo sitä, että lapsia on kannustettava alakoulun yksilöidyn opetuksen, kodin ja esimerkiksi koulujen sisäisten kerhojen avulla ottamaan vastuu omien opintojensa etenemisestä ja oman erikoisalan löytämisestä. Mielestäni arvostelukykyä (eli voitaisiin sanoa, mikä on ”proper” kussakin tilanteessa), asenteita ja niiden haittaavuutta toimintakyvyn kannalta ja arvojen omaksumista voitaisiin Tunnukseton uskonnonopetus on yhdistettävä elämänkatsomustiedom opetukseen, koska ne molemmat käsittelevät maailmankatsomuksia. Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kriitikin ohessa on tarkasteltava sitä, mikä on tehokasta ja mikä on arvostamisen arvoista, mitkä ovat elämää hyödyttäviä ja toisaalta epätoivottavia asenteita. Arvostelukyvyn kritiikissä tulisi käyttää jonkinlaista harkinnan metatasoa tai ontotasoa. On siis opetettava sitä, millaisia ovat olleet aiemmat virheet, jotka ovat johtuneet huonosta arvostelukyvystä, ja mikä on suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin historiassa johtunut huonosta arvostelukyvystä. Siinä mielessä tähän uuteen aineeseen tulisi lisätä filosofiamn ja elämänkatsomustiedon lisäksi ainakin historiaa ja vielä erikseen etiikan eri alalajeja kuten bioetiikka ja yleisemmin soveltava etiikka. Esimerkiksi Amartya Sen, Martha Nussbaum ja Peter Singer ovat korostaneet toimintamahdollisuuksien parantamista suhteessa bkt:hn ja köyhyyden poistamiseen, tässä hauskan luonteisia kirjoja ovat esimerkiksi Nussbaumin Capability Approach ja Singerin Practical ethics. Muutenkin Singer on tämän alan johtava nimi, ja antaisi vaikka paidan päältään, jos joku aidossa köyhyydessä elävä ihminen menisi sitä häneltä pyytämään. Vaaleista on sanottava vielä, että toivon, että saamme pääminsiteriksi maahamme järkevän kokoomuslaisen miehen, joka ei halua esiintyä julkisuudessa jälkiteininä - pissiksenä.

Runo

Porvarillisuuden vastainen tunteminen kuin tien entisen sulkeminen! politiikan piiriin olen joskus halunnut välinpitämätöntä mökkiläisyyttä olen myös kalunnut! olen sitä mieltä, että tilanteet eivät suorasti määritä miestä niin kuin piki ei ole pelkästään tiestä latvaan tahtoisin mä nousta kuusen korkean täyttää haluaisin mä neidon norkean Jumalat jotka ottavat kantaakseen kerran ei se osu heihin vain yhden verran voisin maalata, tehdä suosikkiteoksen kuin myrkyttää kaikki kautta yhden seoksen pian te tulette kuulemaan minusta taas ei kukaan estä minua olemaan tässä yhdessä maas meidän on kulttuuria edistettävä, laajennettava alaa edessämme meidän taajennettava mutta minä tulen vielä vastaas kerran että voisimme olla tyytyväisiä riittävän verran!

Raha ja minä

En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta, paitsi ehkä silloin yläasteella, kun olin vielä ryhtymässä ekonomiksi. Kotonani oli sellainen vaikeneminen henkisten asioiden ja periaatteiden suhteen, että tietyssä vaiheessa olin niin täynnä materiaalista hyvinvointia ja rahan tunkemista että ryhdyin opiskelemaan pääaineena filosofiaa. Ja kuten monet tietävät, filosofia ei ainakaan Suomessa luo erittäin suuria työskentelymahdollisuuksia. Tämän takia olen opiskellut myöhemmin oikeustiedettä, kirjallisuutta ja kauppatiedettäkin. Olen joskus sanonut läheisille, että olen ”ylittänyt” rahan tason, mikä ei kuitenkaan tarkoita samanlaista asiaa kommunistien mielessä. Olen tottunut rahan puolesta helppoon, vaikka noudatankin nykyään varsin merkitsevästi boheemin elämää, jossa korostuu vapaaehtoinen köyhyys. Eli arjessani ei esiinny pröystäilyä ja tavaroiden ostamista joidenkin merkkien takia kuin harvoin. Tietysti elopainoa on niin runsaasti, että Suomessa on helpointa turvautua vain Dressmaniin. Olen tietysti ulkomailla teettänyt räätälinliikkeissä esim. kokonaisia pukuja. Tietysti olen tyytyväinen siihen, että minulla on itselläni ja vanhemmillani on laajahko kirjasto, voin matkustaa aina silloin kun haluan jonnekin, ja mikä parasta saan harjoittaa lempitointani eli kirjoittamista läppärillä. Lisäksi minulla on suuri kokoelma sukuuni liittyviä papereita, joita on hauskaa välillä selata Myös a4:sta menee kuten myös pienempiä muistilappuja ja luonnospapereita. Minulla on kitara, piano ja viulu. Olen alkanut harrastamaan öljyvärimaalausta ja hiilellä piirtämistä, jotka tuovat jo itsessään niissä tulevan flow-tilan kautta hyvää oloa ja arjessa jaksamista. Se on sanottava, että jos minulla olisi lapsia, olisin jo nyt sellaisessa työssä, josta saisi riittävän summan rahaa kasaan. Minulla on vain kissa, jonka hoitamiseen ei kulu paljon rahaa. Olen myös suunnitellut ottavani kilpikonnan ja ehkä lintuja, vaikka äitini on sanonut, että kissiliinin kanssa arjesta tulisi vilkasta: taulut tippuisivat seiniltä jne. Mitä tarkoitan rahan ylittämisellä on se, että minun ei tarvitse välittää omasta tilipussistani ja etenkään siitä, miltä se näyttää muille. Raha on vaihdossa todentuva kaupan elementti, jota ilman ei kauppaa voisi olla. Sen takia olen verrannut rahaa poletteihin, jotka ovat erimuotoisia.Tiettyä ostotapahtumaa varten tarvitaan vastaava summa arvon muodostetta eli rahaa. Joku voisi sanoa, että kun taustaan liittyy raha ja esimerkiksi tietty metsä- ja maaomaisuus, niin silloin saa joskus luottoa. Olen aina tottunut siihen, että rahaa on ollut tarpeeksi esimerkiksi aiemmin tarkoitettujen asioiden mahdollistamisessa. Kirjojen ostamisen lisäksi minulle tärkeää on se, että pääasen matkustamaan säännöllisesti ja monissa paikoissa. Ehkä se, etten katso esimerkiksi vaatteiden yhteydessä (minkä lisäksi minulla ei ole ollut koskaan autoa) niiden merkkiä vaan olennaista on se, että ne ovat kestäviä ja pidempään käyttöön tarkoitettuja. Olen monesti joistakin merkkivaatteista poistanut merkkikyltin. Vanhempani ovat selkojärjen kautta ajattelevia enemmän käytännön kuin teorian ihmisiä. Kun kiinnostuin lukiossa filosofiasta on se varmaan ollut johdosta siitä, miten minulla oli kapinallisen asenne saamaani kehnosti muodostettua sisällötöntä muodollisuutta vastaan. ”Onko huone siivottu?!” - tässä isäni ensimmäinen lausahdus hänen tultuaan töistä. ”Onko läksyt tehty!?” ja ”Pese hampaas!” olivat ehkä muita säännöllisesti esiintyneitä. Hän ei ottanut koskaan minkäänlaista kantaa eikä koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta itse läksyihin, vaam hän tyytyi kantilaisen velvollisuusetiikan tavalla tiedustelemaan asioiden tilaa. Äitini tunnuslause on ”ei saa erottua joukosta”, vaan on siis mentävä niin sanoen minne lauma vaan pyrkii viemään, ja tiedän tästäkin erään sukulaisen.,..hm..jopa lähisukulaisen. Isäni maksiimin ”Elä tie niin kun minä tien, vuan tie niin ku minä sanon” ja äini yllämainitun maksiimin vuoksi tekee helpommaksi ymmärtää minkä takia tällaisen kasvatuksen (seuraamisen) saaneet ihmiset kehittyvät militantiksi vastarintatyypiksi. Erilainen suhtautumiseni materiaan ja rahaan on kehittnyt suoraan siitä, koska näin minulle kotona valehdeltiin, että muka velvollisuutensa tekemällä voisi joskus saada rahaa, jota isänikin, joka tienasi jonkin huomattavasti keskitasoa korkeamman päällikkötason palkan ennen kuin jäi eläkkeelle. Minä olen alkanut kehittämään teoriaa miten kapitalismi ja hyväntekeväisyys voitaisiin yhdistää ja miten tämä malli saataisiin kokonaan universaaliselle tasolle. Minun ei ole koskaan tarvinnut ajatella rahaa, koska sitä on aina riittänyt. Filosofian lukemisen aloittaminen merkitsi varmaan kaipuuta rahan arvon vähentämiseen. Minun mottoni on: uskalla poiketa joukosta!

Koillis-Savon laulu

Kivikkoiset rauhaisat pellot välissä kumpujen Mutkittelevat pimeät tiet järvien ja poukamien välissä Isovanhempien maa, joka ottaa aina iloiten vastaan Uusi maa, uusi ala, jonka alle heittäytyneet omat juuret Maa jonne aina palata saattoi ja juhlia Kielestä elelee vahvasti kuavilaisuus - esivanhemmat Tuusniemi ollut aina suvun lukiokkaiden maata Juicen masentava Juankoski jolla ei ole alkoa Metsittyneeet pellot jääneet, kun talous on muuttunut Esivanhempien maa, jossa veret sekoittuneet Koillis-Savo sinä vahvasti elelet suonissani ja järjessäni Pellon pientareet joilla kuhilaat kulkivat Oi Koillis-Savo! Sä et koskaan katoa ihmisissä sama savolaisuuden tunto – ehkä voimakkain kaikista Kuavista olen minäkin tullut Vanha Virrantalo ja uudempi Virranportti jossa suku on aina kotoisesti kätkeytynyt Vaikka korskahtelisi joskus Pohjanmaa Ei Kuavin veri koskaan vapise Koillis-Savo aina sinua kantaa saan ja välilä sinä minua kuin pienokaista kantaa saat Oi koillinen Savon maa, rakas herkkä paluun maa siellä minäkin kenties uudestaan joskus olla saan Kansa syrjässä elänyt ja maan itselleen rakentanut eikä veriliite sinuun ole koskaan katkeutunut Vaikka kansa on puheeltaan totista on sen murre kuitenkin sympatian saavaa saksalainen heimo kaukaa Hämeestä tänne tullut täysi muukalainen seudulla aiemmin ollut Sun kumpujesi alle kätkeytynyt lapsena paikalle vierelle mummon pötkähtänyt Melttusen rantoja talo nuollut eikä suku ole siitä koskaan kuollut Suku joka ei lähde täältä koskaan pois vaikka vauraampaa elämä muualla olla vois