Reinhold von Becker runonkeruumatkallaan

Keväällä 1819 Reinhold von Becker jätti senaatille hakemuksen lehden perustamista varten. Samassa kuussa hän lähti ystäviensä Sanmarkin ja Prytzin kanssa pohjoiseen keräämään kansanrunoutta ja vanhoja laulattamaan. Virikkeenä matkalle olivat varmaan Porthanilta ja Franzenilta tullut viesti siitä, että suomalainen knnsanrunous oli katoamassa, ja runojen laulajat eivät niitä pian enää osanneet. Virikkeenä tälle matkalle oli etenkin kuuluisan tanskalaisen kielentutkija Rasmus Raskin vierailu Turusssa aiempana vuonna. Von Beckerin matkaan asettama tavoite liittyy etenkin ”kerätä Suomen historiaa ja kieltä koskevia tietoja”: Toisaalta on kuitenkin sanottava, että hänen matkaltaan olevat muistiinpanot ja ylöskirjaukset koskevat pelkästään kansanrunoutta. Mukana olleiden Prytzin ja Sanmarkin tehtävä matkalla oli etenkin Lapin luontoon perehtyminen. Kolmihenkinen seurue aloitti matkansa toukokuun 16 päivä. Beckerin ensimmäinen etappi matkallaan oli Uusi-Kaarlepyy, missä hän otti oppia Zacharias Topeliuksesta, jolla tiedettiin olevan jonkinlainen kokoelma Kalevalaan myöhemmin tulleita runoja. Topelius, joka toimi piirinlääkärinä oli saanut joa aiemmin paljon tietoja kansanrunoudesta, koska hän oli aiemmin toiminut virassa Oulussa ja siinä yhteydessä ollut tekemisissä tavallisen maaseudun rahvaan kanssa. Topeliuksen luona Becker kävi läpi tämän runokokoelman ja laati siitä luettelon. Topelius oli varsin mustasukkainen runojensa suhteen, koska hän on myöhemmin kertonut, että Becker oli ”röyhkeällä” tavalla kopioinut Topeliuksen runot verratessaan niitä omiin kokoelmiinsa. Topeliuksen aikeena oli ilmeisesti ollut omien runojensa painattaminen hänen oman minänsä loisteena. Mahdollisesti Topeliukselta saamansa ohjeen turvin Reinhold ja hänen matkakumppaninsa suuntasivat Lohtajalle, missä Reinhold sai muutaman runon kirkkoherra A Törnuddilta. Lohtajasta seurue suuntasi Pohjanmaan rannikkoa pitkin Tornioon, jonne tultiin 5. päivä kesäkuuta. Torniossa Becker ilmoitti kumppaneilleen jatkavansa Itä-Suomeen, vaikka he kulkivat yhdessä vielä Pelloon asti, jossa kumppanien tiet erkanivat, kun Becker jatkoi matkaansa itään kohti Rovaniemeä. Rovaniemellä 24.6 Becker kirjoitti muistiin kuolleeksi ilmoitetun kirkkoherra Fellmanin muitokiven päällekirjoituksen. Rovaniemelle mennessä Becker olikin jo kerännyt varsn merkittävän runosaaliin, mm. Kalevanpojan runon. Jacob Fellmanilta Becker ei näytä saaneen yhtään runoa, ja hän päättikin tukeutua paikallisen lukkarin Gullstenin runoihin Gullstenilta Becker sai yhden Väinämöisestä kertovan runon ja monta muuta. Siinä sitten virisi Beckerin tietämys kansanrunoudesta , jota hän esitteli omassa lehdessään seuraavana vuonna. Gullstenin runo Väinämöisestä oli yksi pisimpiä kansanrunoja ja se koostui Väinämöisen polvenhaavarunosta, laivaretkestä ja Kanteleen synnystä. Koska Porthankaan ei ollut onnistunut keräämään näin monta runoa, on kyseisellä matkan osalla ollut mullistava saavuttuneisuus. Beckerin matka suuntautui sen jälkeen Hyrynsalmen, Kiannon, Puolangan, Suomussalmen ja Kuusamon tienoille. Hänen muistiinpanoissaan on paljon paikallisten kielen murteiden kuvauksia. Kajaaniin hän saapui lännestä Oulujoen vartta pitkin, eikä suoraan pohjoisesta. Elokuun 6. päivänä Becker suunnisti pohjoiseen Paltamoon tapaamaan rovasti K. F. Aejmelaesusta, jolta hän sai toistakymmentä runoa.Rovastin kokoelmassa oli harvinainen Auringon ja kuunpäästöruno, joka Beckerin kokoelmista siirtyi Lönnrotille ja sitä myötä Kalevalaan. Iisalmelle Becker saapui 10. päivä elokuuta, ja Nilsiässä hän kirjasi ylös talonpoika Petter Väänäsen runoja. Becker on mahdollisesti saanut kuulla niitä jo Turussa, kun Väänänen oli ollut valtiopäivillä talonpoikaissäädyn edustajana. Väänänen oli myös saavuttanut mainetta kansanrunojen kalevalamittaa käyttävänä runoseppänä. Sen jälkeen Becker tapasi Pentti Lyytisen Rautalammilla ja sai tältä joitakin runoja. Beckerin runokokoelma sisältää noin 50 vanhaa runoja ja runojen sirpaleita. Kokonaisuutena hänen runonkeruumatkastaan on sanottava, hän ei kuitenkaan suurimmin hakenut spontaanisti runojen kerääjiä, vaan kulki paikoissa, joissa asuvien ihmisten parissa oli vanhoja kansanrunoja. Muutama vuosi matkan jälkeen ilmestyi Elias Lönnrotin väitöskirja De Väinämoine, jota ennen Lönnrot oli saanut virikkeitä Beckerin lehdessään Turun Wiikkosanomissa julkaisemalla tutkielmallaan Väinämöisestä, jota tietyt piirit nimittävät nykyään Esi-Kalevalaksi. Becker keräsi ensimmäisen materiaalin Kalevalasta ja päätti sitoa runoja yhteen, josta Lönnrot sai mallinsa Kalevalan kokoamiseksi. Lönnrot vielä paljon tämän jälkeen piti entistä mentoriaan ja opettajaansa Beckeriä ensimmäisenä kadidaattina juuri perustettuun suomen kielen professorin virkaan, josta Becker ei ollut enää kiinnostunut. Kansanrunoja kesällä 1819 kerännyt Becker ansaitsee paikan Suomen kielen ja kansanrunoudentutkimuksen korkeimmalla korokkeella. Voidaan hyvin perustein sanoa, että ellei Beckeriä olisi ollut, ei olisi tullut myöskään Kalevalaa. Olli von Becker Kirjoittaja on YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka on kirjoittanut elämäkerran Reinhold von Beckeristä