Reinhold von Becker ja Turun Wiikkosanomat

Reinhold von Becker on tullut tunnetuksi myös oman lehtensä, Turun Wiikkosanomien päätoimittajana. Hän jätti keväällä 1819 hakemuksen senaatille lehden perustamisesta. Peruste oli etenkin se, että rahvaan sivistystasoa voitaisiin näin lisätä. Edeltäjänä Beckerin lehdellä oli ainoastaan Antti Lizeliuksen Tietosanomat, joka ilmestyi yli neljäkymmentä vuotta aikaisemmin kuin hänen lehtensä. Lehti oli alusta alkaen tarkoitettu etenkin rahvaan sivistyksen ja valistamisen ylläpidoksi. Becker oli oppinut suomen kieltä jo kotiseudullaan Savon Kangasniemellä, eli hänen kotikielensä ei ollut suomi vaan ruotsi. Myöhemmin hänen poikansa Adolf on todennut sen, että suomen kielen opiskelu ja opettaminen oli isälleen erityiskiinnostuksen aihe, joka ei juuri siirtynyt hänen jälkeläisilleen. Adolf von Becker on myöhemmin kirjoittanut ruotsiksi: Että vaikka töitäni ei arvostettaisi Sysmässä, ei se tarkoita niiden olevan arvottomia, jossa yhteydessä Sysmällä viitataan Suomen von Beckereiden alkukotiin. Mielestäni voidaan kirjoittaa, että Beckerin lehdellä oli suuntimia sekä valistusajan aatteita kohtaan mutta siinä tuotiin myös esiin kansallisromanttiseen pyrkimykseen viittaavaa suuntautumista esimerkiksi kansanrunouden ja suomalaisten historian kannalta. Monet näistä toiseksi mainituista historian kuvauksen esiinkuvaukset voidaan löytää myös vajaat sata vuotta sitten ilmestyneistä Aarno Karimon teossarjan osista ”Kumpujen yöstä”. Becker sai vuoden 1820 alkuun mennessä luvan lehtensä julkaisemiseksi. Tätä voidaan pitää poikkeuksellisena jo siltä kantilta, että lehden ainoa kieli oli suomi. Lehti sai pian ensimmäisenä vuotenaan poikkeuksellisen yli 2000 lukijan levikin, joka oli yli kaksi kertaa enemmän kuin kaikissa muissa samaan aikaan julkaistuissa lehdissä. Lehteä lukivat Beckerin kotiseudulla kaikki säätyläiset, joiden joukossa oli paikallisen von Becker-sukuhaaran jäseniä.Lehti tarjosi kaikenlaista sisältöä, joka oli etenkin yleissivistävää. Onhan varmaan ollut niin, että harva suomalainen tuohon aikaan oli edes kuullut puhuttavan elefanteista tai strutseista. Lehdessä julkaistiin ensimmäinen suomen kielisillä paikannimillä ja kuvauksilla varustetu Euroopan kartta, joka sekin on varmasti luonut kiinnostusta lukijoissa – voi olla, että suurin osa lukijoista ei edes aikaisemmin voinut määritellä Eurooppaa ja sen valtakuntia. Beckerin lehteä luettiin etenkin Turussa ja sen ympäryksissä, ja yksi mielenkiintoinen lehtiartikkeli oli Reinhold ”Vilpitön tutkielma”, jossa hän tiedusteli ja loi pohjaa asiassa koskien suomen kielen opetuksesta Turussa ja sen lähistöllä. Kirjan julkaisuasusta on sanottava, että eniten keskustelua herättävä juttu oli d-kirjaimen poisjättäminen ensimmäisenä lehden julkaisun vuonna. Vaikka Becker noin vuoden jälkeen otti taas mukaan d-kirjaimen, on hän sanonut, että koska aiemmin oli korostettu kirjasuomen yhteydessä läntistä rantakieltä ja vanhentunutta raamatun kieltä, oli jo aikakin ottaa Savon kieli ja itämurteet mukaan arvosteluun siitä, miten suomalaista kirjakieltä tuli harrastaa ja kirjoittaa. Yksi lehden merkittävimmistä artikkeleista oli ”Suomen kansan eesmenneistä ajoista”; josta esimerkiksi Elias Lönnrot on ottanut kovasti oppia. Becker jättäytyi lehdestään pois vuonna 1822, koska on oletettu, että hän sai omasta mielestään oman kansallisen ja valistuksellisen ohjelmansa esiin tuotua. On kuitenkin sanottava, että Becker tuli varmasti hyvin toimeen lehtensä tuloilla, minkä kohdalla on muistettava se, miten innolla Becker suhtautui tietomääräsä jakamiseen, ja sen takia on oletettava, että vaikka joku voisi tämän tulkita naiiviksi, oli Beckerin pyekimys lehtensä julkaisemissessa oli korkeammalla idealistisella tavalla. Becker on etenkin korostanut puhtaan suomen kielen muotoa, johon svetisismit ja muualta tullleet vaikutteet olivat heikentäneet sen ilmaisuvoimaa ja saanut aikaan sen, etteivät kaikki ihmiset ymmärtäneet oman maansa kirjakieltä. Itämurteet olivat tuohon aikaan paljon hallitsevammassa asemassa suomen kieliryhmittymien osalla, johon nähden oli ristiriitaista, että suomen kirjakielessä oli vallinnut rantasuomalaisten ja vanhentuneen pipliasuomen tulkinta suomen kielestä. Tästä nousi riita Mnemosyne-lehdessä, jossa tulivat esiin Beckerin vastustajat ja taas toisaalta hänen kannattajansa. Merkittävin kannattaja oli Arwidsson nimimerkillään puoltaja. Vastustajia olivat etenkin Johan Gabriel Linsen ja Matthias Gottlund, jotka eivät pitäneet itämurteiden kirjausuomeen tuomisesta. Sittemmin vanhemman Gottlundin poika C.A. Gottlund aloitti käyttämään töissään pelkästään Savon kieltä. Muina debatin osina olivat esimerkiksi Robert Frosterus ja filosofian professori Gabriel Palander, jotka otttivat enimmäkseen neutraalin kannan. Kuitenkin voidaan katsoa, että Lönnrot päätyi oamaan kantaansa suomen kirjakielen muotoon, jossa hän yhdisti itäiset ja läntiset murteet. Lehtensä kautta Becker oli tiedon ja valistuksen soihdunkantaja, joka halusi kuitenkin muistaa sen, että historian opetusten kautta voidaan muuttua ja kehittyä. Lehtensä kautta hän on myös suuri savolainen kielimies. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka on kirjoittanut elämänkerran Reinhold von Beckeristä