Osallistuminen, filosofia ja soveltava etiikka

Kirjoitin filosofian pro graduni Osallistuvasta filosofiasta. Tässä opinnäytteessä käsittelin esimerkiksi Iris Marion Youngin ja Herbert Marcusen filosofiaa. Lisäksi työ sisälsi ajatuksia, jotka olivat peräisin ruotsalaisen valtiotieteen professori Michele Michelettiltä. Tämä osa työstä sisälsi hänen kehittämäänsä teoriaa luovasta osallistumisesta. Osallistuminen tarkoittaa samoihin aktiviteetteihin osallistumista, joka voi monessa yhteydessä laajeta omien käyttövarojensa suhteen. Micheletti käsittelee kirjassaan esimerkiksi sekularisoituneiden uskontoa lähellä toimineiden ihmisten eettisten aiheiden opiskelua. Toinen esimerkki oli kuuluisa Boston Tea Party. Kuitenkin luova osallistuminen käyttää kekseliäisyyttä sen suhteen missä tilanteissa tarkalla solumaisella toiminnalla voidaan saavuttaa sekä epäpoliittisia että poliittisia päämääriä. Luova osallistuminen on siis etenkin kekseliäisyyttä sen suhteen, miten yhteiskuntia voidaan parantaa nykyisestä. Mielestäni filosofinen ajattelu on etenkin kyseenalaistamista, rohkeaa kysymistä ja vähemmän auktoriteettien ja johtajien sanojen toistamista. On siis oltava omaperäinen niin siinä kuinka osallistutaan mutta samanaikaisesti siinä miten pysyviä totuuksia käsitellään ja arvostellaan filosofiassa ja todellisuudessa. Jos ajateltaisiin filosofian tehtävää, niin voidaan sanoa sen tarkoittavan eri näkökulmia ja näiden näkökulmien myötäisiä näkymiä maailmaan ja ihmiseen. Vaikka jotkut toistelevat ettei mielipiteistä voida kiistellä, ja vaikka jotkut väittävät olevan mahdotonta vertailla eri käsitteillä muotoutuvia filosofisia maailmankatsomuksia, niin on sanottava, että filosofiassa tulisi pyrkiä etenkin pysyvyyteen ja objektiiviseen todellisuuskäsitykseen. Tässä voidaan jo havaita, että filosofisen maailmankatsomuksen tulee myös olla universaalinen, kaikenlaisiin olosuhteisiin sitoutuvaa ja sulavaa. Samalla kun filosofia on universaalista, on osallistuminen ja siihen soveltuvat tilanteet monestikin paikallisia ja sekulaarisia. Voidaan siis sanoa, että osallistumisen kautta filosofia saa merkitystä katutasolla ja toisaalta osallistuminen saa yleisyyteen pyrkiviä periaatteita filosofialta. Eli filosofia on saatava kadun tasolle ja kaiken osallistumisen tulee perustua filosofiaan ja sen kautta osallistuvaan filosofiaan. Voidaan siis katsoa, että esimerkiksi tällaisen yhdentymän kautta universaali ja paikallinen yhdistyvät, ja koko tällaista hanketta voidaan siis katsoa molempien binaarisuuksien näkökulmasta: filosofia voi yltää paikalliseksi ja osallistuminen voi nousta universaaliselle tasolle. Miten filosofiaa sitten voitaisiin siirtää katutasolle? Filosofia perustuu periaatteisiin, niiden jatkuvaan kehittämiseen. Filosofian kautta voidaan huomata tietynlaisia asennoitumistapoja, jotka eivät ole todellisuuden ja esimerkiksi suvaitsevaisuuden kannalta kannatettavia asenteita. Tällaisia ovat esimerkiksi ultra core-kapitalismi, jossa kaikki pelkistyy rahaksi, suvaitsevattomat uskonnolliset totalistiasenteet, lasten kasvattaminen tietyllä tavalla ja vaikkapa materiaalinen yltäkylläisyys ja välinpitämättömyys suhteessa ympäristöön, eläimiin ja luontoon. Filosofia pyrkii ihanteellistamaan ihmisen ja antamaan ihmisille ohjeita siitä, miten he voisivat kehittyä ja nousta tasolle, jossa mahdollisimman moni voisi joskus kyetä päättelemään universaalilla ja objektiivisella tasolla. Tässä mielessä parannusta voitaisiin saada etenkin koulutuksen ja opetuksen kautta. Olen jo aikoja sitten todennut, että ainakin toisen asteen kouluihin tulisi saada uusi oppiaine arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jossa olisi tarkoitusta saada oppilaiden ajattelu mielenkiinnonkohteistaan syvällisemmäksi ja objektiivisemmaksi. Eräs narsisti leveili tietyssä vaiheessa minulle tämän kuultuaan epärehellisesti, että hän on ”arvostettu” ihminen. Tietysti ihmisillä saa olla grandioosit harhansa, mutta on naurettavaa ajatella, että ”Mensan jäsen”, joka tämä ihminen kertoi joskus olevansa, luulisi minun tarkoittavan tällä oppiaineella jonkinlaista subjektiivisen itsekeskeistä mielitekoa. Hohhoijaa. Lapsia ja nuoria voitaisiin opettaa asiallisemmiksi antamalla heille oikeanlaisia virikkeitä ja kannustaa heitä huomaamaan myös syvällisten aiheiden tuottavan tarvittaessa nautintoa ja hyvää oloa. Voidaan mainita tällaisen osallistumisen tapahtumana esimerkiksi Linda Liukkaan ohjelmointiin kannattavaa Hello Ruby-ohjelmaa. Siinä on mielestäni hyvin lähennytty tärkeitä asioita edistävällä tavalla oppilaita ja lapsia kohden. Liukasta ei ole turhaan tästä jo pitkään kehuttu. Samalla tavalla filosofiaa tulisi tuoda kouluihin jo paljon nykyistä aiemmassa vaiheessa. Lapsille voitaisiin opettaa esimerkiksi etiikan aatteita jonkinlaisten leikkien kautta, jossa kaikki voisivat roolia vaihtamalla tajuta esimerkiksi kiusaamisen haitallisuuden kaikkien koulun oppilaiden näkökulmista nähden. Lahjakkuutta tulisi aina kaivaa esiin kaikista oppilaista, eikä tyytyä sellaisten oppiladen palkitsemiseen ja kannustukseen, jotka osaavat aiheet ilman motivointia ja ohjausta. Toisaalta on niin, ettei häiriköiden ja tyhmien samassa luokassa menestyjien kanssa olemista voida millään tavalla perustella, koska he aiheuttavat kummillekin ryhmille haittaa oman olemisensa yhteydessä. Mielestäni Helsinki poikkeaa kaikista muista suurimmista kaupungeista siinä, että siellä ihmisten keskuudessa vallitsee samanlainen menestyksen ja etenemisen solidaarinen kannustusasenne kuin tietyissä ulkomaiden kaupungeissa kuten esimerkiksi New York tai Lontoo. Suuremmissa kaupungeissa tietysti menestyminen on tavallisempaa ja siihen suhtaudutaan eri tavalla kuin pienemmillä paikkakunnilla (ainakin Suomessa). Nimenomaan jonkinlaisen yhteisen hankkeen edessä kaikkien tulisi kokea mieluiten solidaarisuutta toisia samassa ajattelun ja toiminnan yhteydessä olevia yksilöitä kohtaan. Aivan kuten Punainen Armeijakunta korosti alkuvaiheistaann asti: ”Rede ohne Handeln unrecht ist!” Osallistuvan filosofian toimintaa voidaan järjestää etenkin kaikenlaisten yhdistysten, järjestöjen ja yhteenliittymien avulla. Kuitenkin mikä poikkeaa osallistuvan filosofian kuvassa, on se, että siinä järjestöt eivät hierarkisoidu ja korruptoidu samalla tavalla kuin on tavallista missä hyvänsä keskistelukerhossa. Tässä tulevat esiin oman filosofiani käsitteet. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, ja ontokraatit ovat ihmisiä, joilla on eniten toiminnan ja mielipiteenvaltaa yhteiskunnassa. Ontofysiikka määrittelee tätä toiminnan mallia. Ontokraatit eivät pidä kyseenalaistamisesta tai heitä kohtaan suunnatusta arvostelusta, toisin sanoen he pyrkivät pitämään muut ihmiset passiivisina ja pieniin nautinnon kohteisiin keskittyvinä, jotta he voivat jatkaa asemassaan olemista. Ontokratia on nimenomaisesti banaalia pahaa tarkoittava ryhmittymä. Filosofisen ajattelun tulee alkaa akiken kyseenalaistamisesta, kuten esimerkiksi Descartes kirjoitti jo neljä sataa vuotta sitten. Ontokratia ei halua kyseenalaistamista, koska se näyttää todellakin sen, millaisia vallanpitäjiä ja esikuvia he spektaakkelin yhteiskunnassa ovat. Kommentaariaatti on ontokratian ylläpitämä arvosteluryhmittymä, joka pyrkii vaikutteellistamaan vapaita ja riippumattomia ihmisiä. Vaikutteellisuus siis tarkoittaa sen määritelmän astetta, kuinka alttiita ihmiset ovat mukautumaan ontokratian ilmaisemaan arvo- ja hierarkiajärjestykseen. Osallistuva filosofia ei korosta sitä, että yhteiskunnassa valta määräisi aina syvällisesti sen, miten tärkeää jonkin työ tai tienaaminen on. Kyseenalaistamaton paha on se kohde, jota ontokraatit eivät halua kyseenalaistettavan. Merkitysvalta on se vallan muoto, mitä kommentaariaatti tavoittelee, eli se tarkoittaa yleistä ja kyseenalaistamatonta tulkintaa esimerkiksi tapahtumien, ilmiöiden ja käsitteiden suhteen. Tällä korostetaan siis sitä, että vallankäyttäjiä seuraamalla ei tulla totuuden tai yleensäkään minkään toivottavan kategorian lähelle. Arvoinstituutiot ja tuki-instituutiot ovat sellaisia yhteisöjä, joihin kommentaariaatti ja ontokratia pyrkivät yleistämään ja kristallisoimaan omat epärehelliset periaatteensa. Tuki-instituutiot suojelevat arvojen ympärillä sitä, ettei yleistettyjä arvoja päästä kyseenalaistamaan vapaiden ihmisten toimesta. Ontokratia siis tämän avulla pyrkii kieltämään preferenssiautonomian muodostumisen, eli se kieltäytyy omien subjektiivisten pyrkimyksiensä perusteella kieltämään sen, että yksilöt saisivat yhteiskunnassa määrätä omista preferensseistään, jotka siis tarkoittavat käsiteltyjä ja tarkastettavia arvoja. Ontokratia yleensä aloittaa vaikutteellisuuteen perustuvan toimintansa, kun ihmiset kokevat ja määrittelevät itselleen arvoja. Arvot alkavat arvotunteista, jotka ovat ennen objektiiviseksi ja yleiseksi tulemistaan subjektiivisia mutta adaptiivisen tulkinnan, indeksaalisen tulkinnan ja joukkopriorisoinnin kautta niistä otetaan esiin objektiiviset totuuden ainekset. Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa tulkinnallista sopeuttamista, jossa yhteydessä tavoitetaan arvon raamit ja tehdään niistä sopivia vapaille ja riippumattomille ihmisile. Arvojen suhde tulee aina olla sellainen, että helppousindeksi on tasapainopisteessään. Helppousindeksi määrittää yhteiskunnassa tapahtuvaa työn ja arvottamisen määrää. Kun ontokratia vallitsee, on helppousindeksi miinuksella, koska useimmiten vielä tähän liittyy ontokratian kohdalla valtionvelan lisäämistä ja lainarahalla elämistä. Helppousindeksi myös määrittää sen, miten maksimointiavaruus suhtautuu ihmisten vapauteen ja epävapauteen. Maksimointiavaruus on äärimmäisimmän toimivuutensa puolella silloin kun yhteiskunnassa on eniten vapautta, objektiivisuutta ja universaalisuutta. Silloin vapaiden ja riippumattomien ihmisten määrä on suurin, samalla kun ontokratian vallitessa toteutetaan suhteellisia, relatiivisia ja reaktiivisia arvoja, jotka eivät ole arvoja ollenkaan, vaan takaavat ontokratian johtohenkilöille miellyttävän tyhjän olemisen tilan. Maksimointiavaruus siis näyttää sen, onko yhteiskunnassa toteutettava arvojen kokonaisuus universaalinen, koska jos arvo on universaalinen, on sen toteuttaminen maksimoitava suuremmaksi mahdolliseksi arvojen toteutumiseksi. Ontofysiikka siis alkaa siitä, että kyseenalaistaminen ja itsenäinen päättely on tärkein ihmisen tehtävä maailmassa ja jokaisessa sen yhteiskunnassa. Myötäily, mukailu ja tyhmä ihailu vievät tavallisesti ihmisiltä mahdollisuuden parantaa omaa ja toistensa asemaa. Jos ajatellaan vaikka entisen pääministerimme, tämän henkisen pikkutytön, toimintaa ja poliittista koettelua, niin voidaan sanoa, että hän todellakin tussun arvoa korostavana ihmisenä ja vielä lisäksi sosialistina on tyypillisin ontokratian edustaja suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka hän onkin ollut viime aikoina suuntautumassa pois oman ”isänmaansa” (ei mennyt ko. Miehen hautajaisiin) politiikan teosta. Monesti ontokratiaan kuuluu sellaisia ihmisiä, jotka katsovat oman ”ajattelunsa” olevan yleistä ja sen takia kaikille yleistettävää. Nämä pääasiassa naispuoliset harmittomat joukkoon mukautujat nauttivat jokaikisestä joukkokokouksesta samanikäisten ihmisten kanssa. Tämän kategorisen ihmisryhmän voi havaita mistä hyvänsä ihmisryhmästä, eli näillä ei ole missään muuta tarkoitusta kuin vain kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä on tavallisesti tulkittu naisten piirteiksi, mutta tällä miehien munia (etenkin henkisesti) leikkaamaan pyrkivällä politiikalla halutaan tehdä miehistä samanlaisia hepsankeikkoja. Jos ihmisellä on filosofisen ajattelun lahja, on hänellä usein myös selväpiirteinen käsitys yksilöstä ja yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Koska ontokraateilla eli punaisilla ja punavihreillä ei ole minkäänlaista käsitystä ihmisten samankaltaisista oikeuksista ja velvollisuuksista, voidaan minunkin kaltaiseni ihminen demonisoida ja viedä oikeuteni aivan kuten varmasti minun kaltaiselleni totuuden puhujalle sopii. Se on totta, että ontokraatit eivät ole missään kehityksen vaiheessa pystyneet sietämään totuuden puhujia, koska se on heille jotain mitä EI KERTA KAIKKISESTI SAA TEHDÄ! Tähän liittyy esimerkiksi se, jos sanoo naisten pystyvän heikommin esimerkiksi joihinkin työtehtäviin tai opiskeluun. Minulle tuo ei ole uusi ajatus, ja voin sanoa, että jokainen kaltaiseni mies ajattelee niin, että tuo on vain julkinen salaisuus, josta puhumista ontokraatit eli punaiset ja punavihreät ovat vain yrittäneet kieltää ja estää. Miesvastaisuus on Suomessa yleistä, mutta naisvastaisuudesta ja tussunhoitomainoksien kritisoinnista saa stigmat osakseen. Jos ajatellaan vaikka miesten ja naisten keskimääräisiä elinikiä Suomessa tänä päivänä, niin on käsittämätöntä miten miesten sairauksia ei hoideta paremmin ja tiheämmin kuin tyypillisiä naistensairauksia. Osallistuvan filosofian on korostettava oikeistolaista älymystöä ja pyrittävä vahvaan yksilön käsitteeseen niin työssä, taloudessa, kansalaisyhteiskunnassa kuten myös yksilöiden kotielämässä. Ryhmissä luhnustelua tulisi jo koulun aikaan estää ja kehottaa lapsia ja nuoria olemaan enemmän yksin ja sitä kautta edistyä henkisessä kasvussa. Osallistuva filosofia on siis suunnattu punaisia ja punavihreitä vastaan. Oikeistolaisen älymystön tulisi löytää oikeiston aatteista ne kohdat, jotka ovat niissä parasta, eli toisin sanoen sokean ja itseensä suuntautuvan laumahengen vähentämiseen. Ryhmiin tulisi hakeutua vasta sitten, kun yksilö on suunnitellut omat aatteensa ja ei ole halukas kieltämään niitä muiden ihmisten takia. Oikeistolainen älymystö korostaa sitä, että ihmisillä on oikeus muodostaa itse oma maailmansa ja minänsä. Se tarkoittaa sitä, ettei kenenkään yksilön tarvitse kieltää omia arvojaan ja ajatuksiaan, mutta myöskin kenenkään ei tarvitse suostua toisten ihmisten ajatusten orjaksi. Kaikki mitä tehdään tulisi olla valinta, koska pelkästä ärsykealttiudesta ja velttousohjautuvuudesta ajautuminen ei kerro siitä, mikä on ihmisyksilön tehtävä maailmassa. Osallistuva filosofia tai filosofinen osallistuminen ei siis tarkoita tavallista norsunluutornifilosofiaa eikä toisaalta myöskään minkäänlaista tavallista pelkän yhteiskuuluvuuden takia harrastettua yhteiskunnallista toimintaa. Marcuse kirjoitti aikanaan mm. yksiulotteisesta ihmisestä, joka on tietysti jokseenkin perustava ajatus. Osallistuvan filosofian tulisi ottaa talouselämään jonkinlainen välinpitämätön asenne, eli vaikka se ei kiellä oikeutta kapitalismiin, pyrkii se kuitenkin vähentämään konsumerismia ja elintasoestetiikkaa. Olisi siis korostettava laadukkaiden ja kestävien tuotteiden oikeutta tulla myydyksi. Rihkaman ostaminen on vaaraksi sekä luonnolle ja eläimille että myös koko maapallolle. Pitäisi siis pohtia sitä, miten toteutettavia filosofiset aatteet ja maailmankuvat voivat olla suhteessa todelliseen maailmaan. Tässäkin pitäisi varmasti käyttää jonkinlaista kokeilevaa asennetta, jota jo esimerkiksi Mao korosti esseessään ”Käytännöstä”.