Työskentelystä

Kuten moni on varmaan aivan vahingossa huomannut, niin osaan kirjoittaa ja teen sitä aktiivisesti. Muut harrasteet ovat musiikki, kirjallisuus ja kääntäminen. Olen kuitenkin huomannut, että monet jopa yliopistossa filosofiaa lukeneista ihmisistä eivät pysty minkäänlaiseen vakavasti otettavaan omaperäisyyteen ja uusiin ajatuksiin. Sen takia en joskus lue päiväkausiin, koska olen huomannut muiden ajatuksien alkavan vaikuttaa omaan ajatusten tuottamiseen. Toisaalta rentoutuessa ja paineita päästellessä voi lukea kirjoja ja katsoa elokuvia ja dokumentteja. Silloinkin on tehtävä ero oman ajattelun ja muiden ajattelun välillä. Olen saanut ikääni nähden kirjoitettua jo paljonkin ainakin suureen osaan verrattuna. Monet voisivat varmaankin hämmästyä, kun kerron käyttäväni kirjoitukseen pienen murto-osan kaikesta ajastani. Kuitenkin porvarillinen työteliäisyys, joka on tullut isäni ja äitini äidin suvuilta yhdistettynä Beckereiden nahjusmaisuuteen, on tärkeä asia minulla ja haluan tiettyinä aikoina saada paljon aikaa, mikä tarkoittaa pelkistetysti sivuja, paljon sivuja. Olen tiettyjen projektien aikaan kirjoittanut jopa kolmisenkymmentä sivua valmista tekstiä yhden vuorokauden aikana. Voi olla, jos en olisi niin perso viinalle, olisi väitöskirjani jo valmiina ja minulla jonkinlainen professorin virka jossain yliopistossa. Työ on jotain joka pitää ihmisen kiinni maailmassa ja todellisuudessa. Sen takia olen joskus harkinnut minäni myymistä liike-elämään, koska olen jo saanut kokemusta osakesijoittelusta. Kuitenkin jos olisin ruvennut nöösipoikana lukemaan kansantaloustiedettä, ekonomiikkaa tai lakitiedettä, ei henkinen horisonttini olisi edes tämänkään verran laaja. En ole koskaan tehnyt työtä kasista neljään tai yhdeksästä viiteen. Mielestäni luovaa työtä tekevä ihminen rajoittaa omaa luovuuttaan, jos hän mukautuu porvarilliseen päivätahtiin. Kuitenkin tästä kieltäytyminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi ylläpitää porvarillista työnteon mallia. Mielestäni yliopistollisten virkojen jaussa pitäisi kiinnittää huomio siitä kuinka paljon ja millä tahdilla tällainen ihminen pystyy ilmaisemaan omaa ajatteluaan. On naurettavaa huomata miten länsimaisen filosofian historian henkilöt ovat etenkin viime aikoina inkorporoineet oman minänsä älylliseen huoraamiseen ja tyhjäkäyntiin, ja joiden elämän jälkeen tällaiset filosofit muistetaan korkeintaan yhdestä tai kahdesta käsitteestä, joiden keksimiseen menee luovalta ja aidolta ihmiseltä viisi minuuttia. Vaikka en ole koskaan tienannut paljon, olen kuitenkin saanut harrastettua varsin tehokasta työskentelyä, jos ajatellaan että saan kymmenessä minuutissa kirjoitetusta kolumnista noin 75-200 euroa lehdestä riippuen. Kirjoittamisessa menestymisen tulee pohjautua siihen, että sitä harrastaa ja ei sulje silmiään yhdeltäkään kirjoittamisen lajilta. Joskus jonkinlainen sanaleikki aiempien tietynlaista kieltä ja aiheistoa käsitelleiden ihmisten ajatusten kanssa voi olla hyvinkin hauskaa ja kehittävää – ainakin siinä tulee avoimeksi suuremmalle määrälle kirjoituksen lajeja kuin vain silloin, jos mieltää itsensä pikkuihmiseksi, jolle ei kuulu suurempien ihmisten asiat ja ilmaisun tavat. Jos eläisin 80-90 vuotiaaksi kuten vaikka Jörn Donner, on varmaa, että kirjallinen tuotteliaisuuteni ylettyisi mahdollisesti Mika Waltarin tuotteliaisuuteen. Koska tiedän, ettei noin käy, pitää minun olla tehokkaampi pienemmässä ajassa. Toisaalta kun ei tarvitse suunnitella eläkepäiviä, antaa sekin ihmiselle aitoutta ja aktiivisuutta elämässä. Mielestäni luova ihminen elää etenkin omien projektiensa kautta. Olen sanonut muutamaan otteeseen, etten voi vielä kuolla, koska minulla on tärkeitä projekteja tehtävänä, eikä se, että pikkuporvarillisella tavalla haluaisin kietoutua elämään, ikään kuin sillä olisi itsestään jonkinlainen arvo. Haen lähiaikoina apurahoja seuraaviin projekteihini, joista yksi tärkeä on väitöskirja. Olen kuitenkin väikkärin aiheen yhteydessä muuttanut suunnitelmiani. Nykyinen aihe liittyy etenkin kulttuurifilosofiaan ja kulttuurintutkimukseen. Pääpointti tulee keskittymään sopivimman elämäntavan muodostelemiseen ja arviointiin. Haluan siis väitöskirjallani antaa vaihtoehdon sille elämäntavalle, jonka mukaan tärkeintä on hankkia rahaa eläkkeellä oloa varten, ja miettiä sitä, mikä olisi sopivin elämäntapa tiettyjä indeksaalisia mittareita varten. Mukana on tietysti etiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa kuten esimerkiksi valtioajattelun historian raameja tarkastelevalla otteella. Tarkoituksena olisi siis kertoa, millaisen yhteiskunnan ajatteleva ihminen – tai filosofi – loisi, jos hän saisi päättää asian. Asialla on monia puolia, eikä se keskity vain esimerkiksi jonkin puolueen jäsenkirjaan. Väitöskirjani tulee olemaan toistaiseksi oma Magnum Opukseni, joka tulee ohjaamaan filosofista harrastuneisuuttani eteen päin seuraaviin projekteihin. Ohjaavina hahmoina kirjallisuudessa ovat aristokraatit ja oikeistolaiset ihmiset. Aion hakea lähiaikoina apurahoja väitöskirjaa ja seuraavia muita projekteja varten. Mielestäni ihmisestä, oli hän sitten minkäikäinen tai minkälaista palkaa saava, voidaan sanoa onko hänessä asiaa vai ei. Asiattomat ihmiset ovat kuin kärpäsiä, niitä houkuttaa samat pienet huvinsa ja samalla he ohjautuvat kaikki samalla, toisistaan poikkeamattomilla tavoilla elämässä. Kuitenkin heidän ininänsä on vain ärsyttävää, mutta samoin kuin kärpäset, ne eivät lopulta tuota asialliselle ihmiselle suurempaa haittaa. Työtä voidaan lopulta tehdä monenlaisia syitä varten. Ne voivat kehittää ihmistä, antaa hänelle emotionaalista mielihyvää tai vähemmän tärkeässä asiassa: antaa tienata rahaa. Olen esimerkiksi itse oman eläinrakkauteni takia jossain vaiheessa aikonut kouluttautua eläinten hoitajaksi, vaikka minulla on saman aikaisesti myös korkeampi yliopistollinen loppututkinto filosofiassa, elämänkatsomustiedossa ja antiikin kulttuurissa. Eläinten auttaminen tuottaisi minulle varmasti mielihyvää. Toisaalta filosofiaan olen suuntautunut etenkin henkisten ja älyllisten asioiden takia, mikä ei todellakaan ole yleistä edes mainittujen filosofian opiskelijoiden ja opettajien keskuudessa. Pentti Linkola kirjoitti sen oikein, kun hän mainitsi tosiasian, jonka mukaan ns. ajattelevista ihmisistäkin vain murto-osa ajattelee todella ja perusteellisesti – myös armottomasti oman hyvinvoinninkin kustannuksella. Joillain ihmisillä on enemmistöä parempi kyky pystyä keskittymään olennaisiin asioihin ja nimenomaan sellaisiin asioihin, jotka ovat todella merkityksellisiä – mitätön ihminen joko keskittyy epäolennaisuuksiin tai vaihtoehtoisesti ei pysty havaitsemaan todellisuuksia vaikka niille nähtävällä tavalla altistuisi. Kulttuurista ja henkisestä todellisuudesta pitää siis osata hahmottaa sille olennaiset asiat, joilla on todellista merkitystä. Vaikka en ole koskaan ansainnut suurta määrää rahaa työn teolla, katson kuitenkin ettei suurta materiaalista ansiota saavat ihmiset ole velvoitettuja kärsimään siitä, jos he tekevät työtä, josta saavat suhteellisesti korkeampaa ansiota. Työn teolle on aiemmin sanotun mukaisesti monta erilaista syytä, eikä niitä tarvitse sen takia vertailla toisiinsa. Kuitenkin on varmasti niin, että monessa tapauksessa esimerkiksi sukupuoli ohjaa ihmisen työhön jota tekee ja siihen millainen tutkinto hänellä on. On sanottava, että esimerkiksi lukiossa yhdet parhaimmista opettajista olivat naispuolinen matematiikan opettaja ja miespuolinen englannin opettaja. Tässä voidaan havaita se, että jotkut ihmiset altistuvat sellaiselle opille ja tieteelle, joihin heillä on itsestäänselviä ominaisuuksia. Silloin voidaan sanoa, että tuollaisen tapaan ohjautuva opiskelija ei ole muuta kuin karjalaumaa, jota ohjataan sähköpiiskoilla hakaten samanlaisia reittejä pitkin teuraalle. Minä en alkuun ollut hyvä filosofiassa, vaan siihen johti se, kun aloin ottaa asioista oppia ja lukea tekstejä, jotka olivat tuolloin ikäiselleni hyvin poikkeuksellisia ja joidenkin mielestä varmaan vaikeitakin. Olen varmaankin jonkinlainen boheemi huomioiden työntekoni, sen ajallisen sijoittumisen ja päihteiden käytön. Tästä huolimatta olen mielestäni saanut paljon aikaan etenkin henkisten asioiden parissa. Uraputkessa olevat ihmiset eivät loppujen lopuksi voi selittää sitä, minkä takia he jotain tekevät tai mitä he siitä, mitä tekevät, ansaitsevat. Mielestäni olennaisinta maailmassa on se, että ihmiset tietävät sen mitä merkitystä heidän työllään ja olemisellaan on. Tässä mielessä olen kehitellyt myös omaa psykoterapian muotoa, jota kutsun Zweckmässigkeit- tai tarkoitus-suuntautuneisuuden psykoterapiaksi. Hyvinvointiarkeologian kautta on voitava tarkkailla sitä, millaisia asioita yksilö pitää arvokkaina ja millaisia asioita hän on pitänyt merkityksellisinä ja arvokkaina aikaisemmin. On varmasti niin, että parhaiten itsensä tuntevat ihmiset ovat eniten kyvyllisiä vaativiin asemiin, koska on selvää, että jos prioriteetit ovat pillu/kyrpä ja rahat, auto ja kakarat, ei ole väliä millaista työtä tuollaiset ihmiset tekevät, ainakin jos se on harmitonta sellaisten ihmisten kohdalla, joista todella on johonkin. Yksilö joko kulkee valitsemaansa tietä tai vaihtoehtoisesti ohjautuu tavallisimpien ärsykealtistuksiensa kautta läpi koko elämänsä. Ja on tietysti selvää, että tuollaiset harmittomat ihmiset elävät kaikista pisimpään, jonka kautta voidaan havaita selkeästi, että tärkeämpää kuin elämän pituus on elämän syvyys.