Oppimistilanteesta

Suomalainen koulujärjestelmä perustuu vieläkin opetusjärjestyksessään menneisiin aikoihin tai vaihtoehtoisesti 70-luvulla koulutukseen tulleisiin taistolaisiin menetelmiin, joissa ei nähdä sitä, millainen opettajan ja opetettavan välisen relaation ja oppimistilanteen ja tiedonvaihtamisen ideaalisimman muodon tulisi olla sen takia, että opettaminen voisi tavoittaa sen tärkeimmän tarkoituksen. Koulussa on tärkeää, että lapset ja nuoret oppivat, ja kaikki sellainen opetus, joka ei pääse tuohon päämäärään on turhaa ja väärin. Muinainen opetusmenetelmä, jonka variaatiot vieläkin vallitsevat kouluissamme perustaa opetuksen opettajan tietopankkiin, joista talletetaan osia oppilaille, mutta aina kuitenkin opettajan keskeisen roolin kautta ja avustuksella. Voidaan sanoa, että tavallisin opetustilanteen osa koostuu siitä, kun opettaja tuo esiin jonkin tiedon alan, jonka opiskelijan tulee omaksua ja sen jälkeen muodostella sitä omien sanojensa ja ajatuksiensa mukaan. Oppimistilanteen osalliset ovat opettaja, opiskelija ja kolmas silmä. Kolmas silmä tarkoittaa itsekritiikkiä ja sitä tiedon alaa, joka jää tapahtumassa koskematta. Oppimistilanteen uudistamisessa tulee päästä eroon etenkin menneistä valheellisista käsityksistä opetustilanteen osallisista, koska niissä on kaikissa samaa toisistaan, eli ne eivät siis ole vain jotain tiettyä, jossa ei kosketeta muita osallisia. Opettamisessa ja oppimisessa tulisi koko ajan formuloida ja muodostaa uudelleen tiedon vaihtamisen ideaalisinta muotoa, ja tiedonvaihtamista tulisi opettaa kouluissa ja oppilaitoksissa omana aineenaan. Myös arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä tulisi opettaa kouluissa koska sen avulla opiskelijat saisivat selvyyttä siitä, mihin maailmassa ja elämässä tulisi pyrkiä, johon sisältyy varmasti myös se, että tiedossa on pyrittävä vain oikeaan tietooon. On oltava armoton totuudenmukaisuudessa, vaikka kuitenkaan luovuutta ei saa väheksyä tai asettaa heikompaan asemaan suhteessa tieteelliseen tietoon. Opettamisessa tulisi korostaa etenkin tiedon välitystä ja sitä mikä voisi olla sen parhain mahdollinen tapa. Siinä on huomioitava ideaalisin tiedon vaihdon rooli. Ja kaikessa tiedossa on pyrittävä ehdottomuuteen, ja sen takia opiskelijoiden arvoja on kehitettävä siihen suuntaan, missä tiedon piirissä ei lopulta enää voida olla epärehellisiä tai pyrkiä provinsiaaliseen hyötyyn tiedon avulla. Tiedonvaihdossa on siis pyrittävä etenkin rehellisyyteen ja puhtauteen. Näin ollen voidaan tiedonvaihto ja opetustilanne formuloida kaavalla A=BxC, jossa opetus on informaatio kerrottuna tiedonvaihtamisen kyvyllä. Oppilaille tulisi opettaa informaatiotiedonvaihtoa, joka korostaisi etenkin opetustilanteen mahdollisia variaatioita. Opettamisessa on myös hyödyttävä erilaisista opetustilanteen roolien vaihtamisesta, jossa opettajat on laitettava oppilaan rooliin ja opiskelijat opettajan rooliin, vaikka myös on harrastettava opettajan ja oppilaan välissä olevan tiedonvälittäjän roolia, joka voidaan myös henkilöidä ainakin havainnollisessa pyrkimyksessä. Oppimistilanteen kehittämisessä tärkein asia siis on se, ettei opettajaa enää missään tilanteessa voida pitää absoluuttisen ehdottomana auktoriteettina suhteessa opetettaviin asioihin, ja tuota valtasuhdetta tulisi voida myös opetustilanteessa kritisoida. Opetustilannetta tulee siis oppimistilanteissa pyrkiä formuloimaan koko ajan uudelleen sen hetkisten tarpeiden näyttämällä tavalla. Oppimistilanteen ja -suhteen tulisi siis ideaalisimmillaan olla sitä että opettajia opetetaan ja että oppilaat opettavat, ja noita suhteita tulisi koko ajan pyrkiä määrittelemään sisällöllisesti uudelleen. On mietittävä tiedonvaihdon käsitettä, ja tuota käsitettä ei tulisi sotkea taloudellisessa elämässä tavoiteltavaan hyötyyn, vaan sen tulisi olla etenkin itseisarvoista tiedon etsintää ja tiedon etsinnän ja erottelun merkitystä tulisi korostaa oppimisessa kaikilla tasoilla. Siinä pitäisi korostaa tiedonvaihdon opettamisen sisällön aluetta. On siis olennaista että koulussa on korostettava tiedon käsitettä ja sen takia tieteenfilosofiaa ja tietoteoriaa olisi opetettava kouluissa ainakin yläastetasolta alkaen. Etiikkaa ja tutkimuksen etiikkaa tulisi opettaa jo ala-asteelta alkaen. Opettajan roolia tulisi vähentää ainakin siinä määrässä, ettei oppilaiden tarvitsisi vertailla vastauksiaan toisten oppilaiden kanssa, koska jokaisella olisi itsellään omana jo niin vahva tiedollisten periaatteiden kokoelma, että he voisivat kokea olevansa oikeassa jo silloin, kun he pysyisivät uskollisina niille periaatteille, jotka heille tulisi koulussa opettaa. Silloin opettaja subjektiivisena persoonana ei enää tulisi esiin samalla tavalla kuin aiemmin, koska on selvää että tämä subjektin rooli heikentää joidenkin oppilaiden oppimistuloksia. Tuomalla opetukseen tiedon käsite, ideaalisin tiedon vaihto ja kritiikki, voitaisiin tehdä oppilaan ja opettajan roolista entistä tasa-arvoisempi ja sopusuhtaisempi.