Miksi tarvitsemme arvoja

Arvot ovat tavanmukaisen määritelmänsä mukaisesti jotain sellaista, mihin kohdistuu ihmisestä tai ihmisistä lähtöisin oleva arvostamisen tunne tai impulssi. Arvot ovat siis ihmisperäisen arvostamisen kohteita, joissa käsitteellistyy jonkun tietyn niminen ”arvo”. Arvo voi tarkoittaa esimerkiksi vaikka jonkinlaista ihmiselämän osa-aluetta, kuten esimerkiksi sivistys, olemassaolon muotoa ja olosuhdetta kuin vapaus, tai esimerkiksi ihmiselämän osarakennetta kuten esimerkiksi perhe. Useimmin arvo siis tarkoittaa jotain olosuhdetta tai rakenteellista vastaavuutta, jolla on yhtäläisiä piirteitä ihmiselämän jonkin osan kanssa. Arvon olemassaolon syytä pohtiessa voi siis sanoa, että ihmiset tarvitsevat arvoja ainakin sen takia, että he voisivat korostaa arvoilla jotain ihmiselämään kuuluvaa piirrettä ja osa-aluetta. Näillä arvojen korostamisilla siis pyritään kiinnittämään huomio johonkin sellaiseen ihmisen ja ihmiselämän piirteeseen, jota tahdotaan jostain syystä korostamaan. Syy voi olla hyötyperäinen, itseisarvoinen tai välineellinen. Hyötyperäisellä arvostamisella pyritään näyttämään oma minä tai oma viiteryhmä jossakin tietyssä valossa, josta voi olla hyötyä sen myötä myöhemmässä tilanteessa, eli hyötyperäisellä arvostamisella pyritään saamaan palkkiota epäaidolla arvostamisella. Siinä voidaan myös pyrkiä saamaan omaan minään jonkinlaisia jostain arvosta kertovia merkkejä, sillä voihan joku haluta esimerkiksi vaikuttaa enemmän suomenruotsalaiselta, pidemmältä, kauniimmalta tai rikkaammalta kuin todellisuudessa on. Välineellinen arvostaminen on sukua hyötyperäisen arvostamisen kanssa, mutta se ei aina kuitenkaan pyri yhtä suorasti epärehellisyydellä tavoiteltuun hyötyyn. Välineellisellä arvostamisella voidaan siis ”välineellisesti” pyrkiä antamaan arvostamisella tiettyjä viitteitä siitä, että tuon arvostamisen takia ihminen voi seurausuhteessa olla jotain tai olla pyrkimässä jonkinlaiseen sellaiseen arvostamisen kohteeseen, jonka avulla voidaan hyötyä jostain arvostamisesta tai arvostamisen kohteesta. Itseisarvoinen arvostaminen tarkoittaa aidointa mahdollista arvostamisen muotoa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen arvostaminen suuntautuu suorimmin sellaisiin asioihin, joiden arvostaminen liittyy läheisesti hänen omaan minäänsä tai sellaisen ryhmän olemukseen jonka jäsen hän on tai jonka ryhmää hän omien ominaisuuksiensa kautta selkeästi edustaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että suomalainen ihminen, joka puhuu/kirjoittaa/ymmärtää selkeästi ruotsia, ja jolla on maailmankatsomuksessaan selkeästi Keski-Eurooppaan viittaava läntinen näkökulma, voidaan selkeästi samaistaa esimerkiksi suomenruotsalaisten ryhmään, mikäli hän haluaa liittää itseensä tuollaisen määreen. Arvostamisessa ja arvojen myöntämisessä siis kuitenkin on myös sellainen piirre, että ihminen voi itse päättää arvostamisestaan ja arvojensa kohteista vaikka hänessä olisikin jotain sellaisia ominaisuuksia, jotka voisivat liittyä joihinkin ryhmiin tai asioihin, joissa on jotain samaa hänessä olevien ominaisuuksien kanssa. Itse asiassa tämä arvoista ja arvostamisesta päättäminen onkin sellainen asia, joka muodostaa vahvalla tavalla sen kokonaisuuden mitä tarkoitamme arvoilla ja arvostamisella. Arvo siis on kuten sanottua, arvostamisen kohde, ja se syntyy tiedostetusta sisäisestä toiminnasta, joka näyttää ihmiselle sellaisia asioita, jotka usein ovat merkitseviä hänen aktiviteettiensa kannalta. Esimerkiksi mensan jäsen jolla on urheilijan vartalo, ei välttämättä arvosta älykkyyttä tai vaihtoehtoisesti urheilua ja urheilusuorituksia. Arvostaminen on tietämistoimintoa, jolla on lisäksi liitteensä perimmäisessä käytännöllisessä elämässä. Arvon syntyminen voidaan siis löyhästi formuloida sanomalla, että mitä universaalimpi mieli ihmisellä on, niin sitä universaalisempia arvoja hän myös tavallisesti pyrkii muodostamaan. Arvojen kohteet eivät myöskään ole kaikilla samalla tavalla käsitteellistettyjä ja rajattuja, vaan ihmisen tulisi parhaassa tapauksessa voida määritellä ja rajata arvot itse, mikä on tavallista, ellei ihminen halua arvostaa sellaisia arvojen kohteita, jotka ovat valmiiksi rajattuja ja aidattuja. Tämä on kuitenkin yleistä esimerkiksi nuorten ihmisten kanssa, jotka eivät ole vielä kehittyneet älyllisesti tarpeeksi paljon. Arvoissa siis on oma yhteisöllinen elementtinsä, joka aiheuttaa sen, että arvostamisen kohteiden eli arvojen määritelmät eivät tavallisesti ole lähtöisin jonkun yksittäisen yksilön aivotoiminnasta. Kuitenkin ihmiset voivat oman minänsä ja aivotoimintansa perusteella päättää sen miten yhteisöllisiä heidän arvojensa rajaukset ovat ja minkä osan he tuovat siihen itseltään. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi älymystön edustajat, joiden tehtäväksi tavallisesti katsotaan se, että heidän on tuotettava yhteiskuntaan arvoja, ovat monesti sellaisia ihmisiä, että he haluavat määritellä tarkasti itselleen ne arvot, joiden mukaan he päättävät elää. Eli voidaan sanoa, että tarvitsemme arvoja etenkin sen takia, koska voimme niiden avulla huomata sen, millaisia asioita ihmisessä ja ihmisen yhteisössä on. Ja on tärkeää tiedostaa myös vastakkaisia arvoja, koska niiden avulla voimme tarkistaa itsellemme valittujen arvojen rajauksia ja määritelmiä. Arvoista voidaan myös hyötyä kielteisessä muodossa siten, kun joku ihmisten ryhmä muodostaa jollekin arvoille kielteisenä nähtyä sisällystä, ja pyrkii siis sen avulla joko vähentämään tiettyjen arvojen suosiota tai vähentämään joihinkin arvoihin luottavien ihmisten arvostusta. Toinen kielteinen tapa, joilla arvoja voidaan hyödyntää on se, kun jokin taho voi johdatella jonkin ihmisen tai ihmisten ryhmän arvostamaan sellaista arvoa tai arvojen joukkoa, joiden sisällöstä he eivät ole täysin varmoja ts. eivät siis tiedä mitä ovat myöntyneet arvostamaan. Kommentaariaatti pyrkii tekemään sellaisista arvoista joista se saa eniten hyötyä institutionaalisia arvoja, joista se pyrkii muodostamaan arvoinstituutioita. Eli kommentaariaanisen vaikutteellisuuden alla elävät ihmiset eivät todellisuudessa ole saaneet itse päättää arvoistaan, vaan arvot on päätetty ja valittu hänelle kommentaariaatin toiminnan myötä. Voidaan sanoa, että monesti arvojen vallitseviksi tulemisessa tapahtuu adaptiivinen tulkinta, eli siis yksilöperäiset subjektiiviset mieltymykset ovat muuttuneet sen kautta objektiviisiksi, joiden katsotaan olevan yleispäteviä mahdollisimman monelle ihmiselle. Esimerkiksi voidaan sanoa, että marxismin alkupiste oli Karl Marx ja Friedrich Engels, ja heidän muodostamat ja muiden edelleen levittämät aatteet ovat malliesimerkki siitä, miten jonkun yksittäiset ajatukset voidaan sopeuttaa miljoonille muille ihmisille objektiivisena totuutena. Aatteilla joista muodostetaan yhteisöllisen toiminnan ja adaptiivisen tulkinnan myötä arvoja, voidaan siis helposti oikeissa olosuhteissa pakottaa ihmisiä konformistiseen toimintaan. Esimerkiksi politiikassa on monella alalla tyypillistä luottaa johtajaperiaatteeseen, eli johtajan asemaa ei usein pyritä haastamaan, ja tuo haastamatta jättäminen on itse asiassa yksi tuollaisista arvoista, jotka on pakotettu suurelle ihmisten ryhmälle. Kollektiivisella arvojen ohjailulla poliitikot monesti pyrkivät saamaan suuntaa ihmisten toivotulle toiminnalle, ja tuollaiset ohjeet monesti omaksutaan ilman minkäänlaista syvempää ajatustoimintaa.