Imitaatiokilpailustamme

Ihmisellä voi olla monta motiivia itsensä samanlaisena toisten kanssa näyttämiseen. Ensimmäinen motiivi on ehdottomasti se, että ihmisellä on tietyssä määrin tarve kuulua joukkoon eli olla tietyn sisäryhmän jäsen ja tulla tunnustetuksi ryhmän jäsenenä. Mitä sitten on samuus? Se on nykypäivänä etenkin senlainen laatu, jonka mukaan ihmiset ilmenevät ulkoiselle maailmalle, mutta etenkin sellaisille ihmisille, joiden ryhmään ihminen tahtoo samaistua. Ihmiset näkevät tavanomaisesti jonkinlaista hyötyä johonkin ryhmään kuulumisesta.Ihmiset voivat tietyssä määrin muokata omaa minäänsä sekä pysyvästi mutta etenkin myös sen mukaan, miten ihminen ilmenee toisille ihmisille. Tästä voidaan siis ajatella, että tuota tehdessään ihminen antaa jonkinasteisen arvon toisten ihmisten mielipiteille ja havainnointikyvylle. Tällainen ihminen siis elää etenkin toisia ihmisiä varten tai pikemminkin heidän takiaan. Filosofi George Berkeleyhan ajatteli että ”oleminen on havaituksi tulemista”; mutta hän ei välttämättä tarkoittanut suoraan tätä asian puolta. Nuorella ihmisellä on tavallista tulla tunnustetuksi vertaisryhmänsä parissa ja jossain määrin myös saada tunnustusta vanhemmilta opettajilta, vaikka tämä toinen piirre ei koske nuorison roskaväen osaa. Ihmisillä siis selkeästi on joissain tilanteissa imitoida toisiaan. Myönteisenä tätä voidaan varmaan pitää esimerkiksi nuorten taiteilijoiden piirissä, mutta toisaalta voidaan myös sanoa, että esimerkiksi Helsingin yliopiston opiskelijoita ei tunnista toisistaan, sillä he esimerkiksi pukeutuvatkin toisiinsa nähden yhtäläisellä tavalla. On siis sellaisia asioita, joissa on kannatettavaa pyrkiä yhdenmukaisuuteen, esimerkiksi maailmankirjallisuuden ja taiteen piirissä, mutta mennessään pelkästään ulkokultaisiin asioihin, voidaan sanoa, että silloin on tarrattu lillukanvarsiin. Imitaatio on siis sitä että siinä pyritään mukautumaan toisiin. Se on uskomusta siitä, että johonkin asetettuun tavoitteeseen pitää pyrkiä, mikä ei itsessään ole väärin. Siinä kuitenkin annetaan arvoille liian suuri ohja ja rooli, ja siinä arvot ovat etenkin yhteisöstä tulleita arvoja. Siinä pyritään jonkinlaiseen olemukselliseen konsistenssiin, joka ei itsessään synnytä mitään omaperäistä. Imitaatiossa siis reagoidaan samoin ja pyritään olemaan samoin, ja on sanottava, että kun kysytään voiko siitä hyötyä, niin ollaan tultu arkaluonteiseen asiaan. Onko matkimisella hyötyminen siis oikein, jos se ei loukkaa ketään? Ainakin se on niin yleistä, että on varsin turhaa miettiä sen oikeutusta. Ihmiset voivat siis kilpailla samanlaatuisuudessa, jossa voittaja on se, joka on eniten samanlainen. Voidaan sanoa, että kun kaikilla tulisi olla samanlaatuinen oikeus vapauteen ja valintaan, ei sen tulisi kuitenkaan olla oikeutta toisten matkimiseen. Sen tulisi olla oikeutta omaperäisyyden kehittämiseen ja ilmaisuun. Miten siis omaperäinen ihminen poikkeaa imitoijasta? Hän poikkeaa imitoijasta siten, että tällainen ihminen on antanut itselleen vallan vaikuttaa muiden silmissä minkälaiselta hyvänsä, koska hänen omaperäisyytensä on hänen mielensä ja luovuutensa lähde. Imitoija panee suuren merkityksen toisten mielipiteelle ja ei siksi pysty omaperäisyyteen. Imitoijat siis tavallisesti aistivat vallan ja sen symbolit ja sen takia he haluavat samaistaa itsensä noihin symboleihin. Voidaan varmaan sanoa, että suurin osa ihmisistä on imitoijia tai pikkuporvareita, johon nimitykseen heidät voidaan myös hyvin samaistaa. Voidaan sanoa, että jollei ihmiset tietäisi kulttuurihistoriaa ja muuta historiaa, eivät he voisi myöskään valtapyrkimyksissä imitoida toisiaan. Aina kun on tietoa vallan sijainnista, tullaan aina myös matkimaan ihmisiä hyötytarkoituksessa. Ihmiset jotka tahtovat yhteisöön konformisuuden pakkohyväksyntää, hyötyvät varmasti omasta samuuteen pyrkimisestään. On niin, että samuuden etsintä on yleistä etenkin yhteiskunnan heikoimman aineksen keskuudessa. Kuitenkin voidaan sanoa, että erilaisuuden pakkoetsintä esimerkiksi yliopisto-opintojen tai taiteilun, joihin ei todellisuudessa ole lahjoja, on myös väärin, ja suurin valta omaperäisyyteen tulisi antaa ihmisille joilla todellisuudessa on lahjoja muidenkin kuin vain omasta mielestä. Imitaation pyrkimisen vastakohta voisi olla sellainen todellisuus, jossa ei olisi valmiita kuvia ja kasvoja, eli ei valmiita esikuvia, joihin ohjattaisiin samaistumaan. Siinä siis annettaisiin omalle ilmaisulle tilaa. Samuuteen pyrkiminen on tyypillistä totalitaristissa yhteiskunnissa. Eli voidaan sanoa, että lähtökohdat voivat olla samat, mutta tulos voi olla ja sen tulee olla erilainen. Voidaan sanoa, että paras mahdollinen samanlaisuus on sellaista samanlaatuisuutta, jossa kaikki pyrkivät itse määrittelemään oman hyvänsä.