Paralleelisestä yhteiskunnasta

Paralleelisuus tarkoittaa jotain sen luonteista samankaltaisuutta, jossa kaksi tai useampia limittäisten tasojen jäsentä etenee samankaltaiseen suuntaan, vaikka nämä tasot eivät välttämättä ole vuorovaikutussuhteessa toistensa kanssa. On siis olemassa interaktiivista paralleelisuutta ja toisaalta sellaista paralleelisuutta, jonka piirissä ei ole vuorovaikutusta. Tavallisesti esimerkiksi maahanmuuttajien yhteydessä paralleelisuutta on paheksuttu yhteiskunnan aiheuttaman syrjäytymisen alkupisteenä. Näiden mukaan paralleelisia elämiä elävät maan kansalaiset ja maahanmuuttajat on huono asia, koska se eriyttää ihmiset toisistaan esimerkiksi vaikka erilaisille asumisalueille. Yhteiskunnan yhteydessä tätä ei hyväksytä, koska se haluaa tarjota kaikille samaa täysin riippumatta siitä, kuinka päteviä ihmiset olisivat muodostamaan omia yhteisöitään. Sen myötä ihmisiä voidaan kontrolloida helpommin. Tästä voidaan havaita että todellinen pluralismi on vielä saavuttamatta ja jotkut ihmiset elävät vielä heimojohtajien alaisuudessa. Tavallisessa ei-paralleelisessa järjestelmässä pluralismia kokemattomat ihmiset erottuvat toisistaan vain nimensä ja sosiaaliturvatunnuksensa kautta. Poliitikot nauttivat ei-paralleelisesta järjestelmästä sen takia, koska heille on siinä järjestelmässä aina tarjolla soveltuvaa vaalikarjaa kahvikupin tai hernekeiton voimalla. Sitä että pluralismi muuttuisi tavalliseksi yksiyhteisöllisyydeksi, voidaan ehkäistä antamalla vaihtoehtoja. Toisaalta suurin osa ihmisistä ei kyseenalaista ja katsoo virheellisesti, että tuollainen asiantila on täysin tyydyttävä ja hyvä. Ihmiselle on annettava mahdollisuus itsenäisyyteen eikä heitä tule pakottaa ottamaan vastaan kaikille samoja arvoja, jotka eivät muutu, ja jotka asettavat ihmisen löhi-instiuutionsa orjaksi.Ei-paralleelisuus perustuu samankaltaisuuteen ja sitä ylläpitää merkittävällä tavalla nykyaikainen teknologia. Se perustuu myös välineelliseen järkeen, jonka avulla ihmisille tuotetaan kulutushyödykkeiden avulla turhia tarpeita, jotka eivät vastaa sellaisen henkilön tarpeisiin, joka on luova, ja joka ei suhtaudu materiaalisuuteen maailman tärkeimpänä asiana. Ei-paralleelisuuden vastakohta on siis pluralismi, joka tarkoittaa sen kaltaista yhteiskuntajärjestelmää, joka hyväksyy erilaiset arvot, instituutioiden itsenäisyyden ja riippumattomuuden sekä erilliset yhteisöt, jotka voivat olla paralleelisia. Pluralismissa ihmiset saavat kokea arvoja ja suhtautua todellisuuteen omalla tavallaan. Yksi tärkeä kysymys tämän yhteiskunnan muodosta tulevan asian yhteiskunnassa on nykyaikainen ensimmäisen ja toisen asteen koulujen opetussuunnitelma, joka on antiikkinen ja pitäisi poistaa laista. Nykyaikainen opetussuunnitelma ei tue valintaa. Kun lukiot yksityistettäisiin ja poistettaisiin opetussuunnitelma, niin voitaisiin antaa oppilaille mahfolisuus erikoistua jo varhaisessa vaiheessa. Sveitsissä käytettyä oppisopimusmallia tulisi soveltaa ja käyttää Suomessakin. Nykyään kun lukio on vain peruskoulun jatke, pitäisi lukiot erikoistaa ja tarjota niissä eri aloihin kuuluvia aineita, jonka myötä oppilailla olisi jo yliopistoon mennessä tietoisuus omista lahjoistaan ja omista preferensseistään. Nykyään tämä ns. yleissivistävä oppilaitos on aikansa elänyt, ja se vie vain turhaan oppilaiden suuremman osan aikaa ja vielä tavallisesti useampia vuosia. Lukio tulisi järjestää kuten ammattikoulu ja oppilaille tulisi järjestää valtion toimesta oman alansa mukaisia työtehtäviä jo lukioiässä. Myös oppimiskäytännöissä tulisi siirtyä enemmän itsenäisen opiskelun suuntaan, ja sellaisia ihmisiä, jotka haluavat välttämättä notkua luokkaopetuksessa, ei tulisi enää päästää lukioon vaan heitä tulisi rohkaista suuntautumaan käytännöllisiin opintoihin. Millainen paralleelisuus voisi siis käydä siihen, kun ajatellaan kysymystä esimerkiksi maahanmuuttajien näkökulmasta? Sen pitäisi varmasti olla interaktiivista paralleelisuutta, jossa lateraaliset yhteisöt ovat kuitenkin jossain tekemisissä toistensa kanssa. Maahanmuuttajia tulisi rohkaista omaksumaan suomalainen kulttuuri ja onkin niin että ellei se miellytä, voidaan tällaiselle ihmiselle laittaa lunkisti potku persukselle. Monokulttuurin aika on varmaankin ohitse, ainakin siihen palaaminen on vaikeaa, vaikka Suomessa emme vielä ole onneksi samanlaisessa tilanteessa kuin missä ollaan Britanniassa tai Ruotsissa. Työperäinen maahanmuutto on täysin hyväksyttyä vaikka näitäkin ihmisiä tulisi mieluiten ottaa sieltä missä työmoraali on korkea kuten muista Keski- ja Pohjois-Euroopan maista ja kaukoidästä. Mielestäni yhteiskunnassa voitaisiin kokeilla tiettyjä anarkokapitalismin muotoja siinä mielessä, jos ne auttavat niitä yhteisöjä joiden keskellä ne toimivat. Yhteiskunnassa ei tulisi suhtautua sen tai valtion käytänteisiin siten, että ne perustuisivat jonkinkaltaiseen sopimukseen, vaikka kuitenkin vallankäyttäjien yhteydessä tulisi korostaa sitä, ettei mitään vallan symboleita kuten autoja tai vaatteita ihailla, ja tulisi muistuttaa jatkuvasti siitä, että tuollaiset ihmiset ovat tuonkaltaisessa asemassa sen takia, koska vain joku toinen ei ole hänen paikallaan.