Oikeuttamisesta

Oikeuttaminen tarkoittaa syyn tai tarkoituksen roolia painottavaa käsitettä toiminnan filosofiassa. Oikeuttamisella pyrimme löytämään selityksen jonkin ilmiön olemassaolemiselle. Tuo ilmiö voi myös olla esimerkiksi teko, joka pyritään perustelemaan. Oikeuttaminen on tärkeää siinä, jos joku ilmiö tai sen olemassaolo tulee selittää. Esimerkiksi jos halutaan olla eettisiä on silloin järkevää perustella jonkun tekonsa oikeutus. Esimerkiksi kulutushyödykkeitä tai vaikka ruokaa ostaessa ollaan nykypäivänä tulee valmistajan olla tarkka siitä, että he kertovat kaikesta siitä, mitä ruoka sisältää tai esimerkiksi millaisia välineitä ja materiaaleja kulutushyödykkeiden valmistamisessa on käytetty. Reilu kauppa ja luomu ovat tänä päivänä monille tärkeitä asioita. Niiden tulee siis vielä tiukemmin oikeuttaa oma nimikkeensä, sisältönsä ja tulojen distribuutio useimmin vähävaraisille valmistajilleen. Teko tarkoittaa toimintaa joka on yleistä, eli siis teko on yksi toiminnan muoto, samaan aikaan kun myös tekemättä jättäminen on toimintaa. Teot voivat olla yksittäisiä tai niitä voi olla perheyhtäläisesti useampia saman toiminnan piirissä. Oikeuttaminen voi olla niin eksternaalista eli ulkoa käsin tullutta selitystä tai internaalista eli sisäisesti tullutta selitystä. Ulkoisella selityksellä voidaan perustella tekoa esimerkiksi järjen ohjaaman toiminnan ja käytännön mukaisesti joitakin tekoja, joille ei voi antaa internaalista selitystä. Internaalinen selitys tarkoittaa sisäisten toiveiden, tunteiden, intuition ja motivaation mukaista selittämistä. Esimerkiksi voidaan antaa sisäinen selitys ja oikeutus siten, jos tilanteessa on esimerkiksi tuttu ihminen jonka toimintaa pitää perustella, ja silloin oikeutus tulee siitä, jos ihminen muistaa teon tekijän ja hänen aikaisemman toimintansa, jonka perusteella hänellä voi olla sisäistä tietoa oikeutuksen perusteeksi. Eksternaalinen selitys on etenkin behavioristinen tapa selittää ja oikeuttaa ihmisten toimintaa sen ulkoisten perusteiden kautta. Esimerkiksi uutta työntekijää otettaessa voidaan luottaa täysin siihen millaiset paperit tällaisella ihmisellä on. Eksternalismi on siis etenkin asiaperäinen tapa oikeuttaa tekoja ja asioita samalla kun internalismi on enemmän ihmiskeskeinen tapa oikeuttaa. Oikeuttamisen tavan tulee siis olla sellainen, että sen voidaan katsoa sopivan mahdollisimman monelle. Esimerkiksi aatteen perusteella ei voida perustella minkäänlaisia tekoja, koska aate tarkoittaa mielestäni laajalle levitettyä pseudoajatusta, joka monesti pyritään antamaan ihmisille jonkinlaisen puhtaan järjen ajatustuotteena. Ajatus taas perustuu etenkin syihin, jossa esimerkiksi jos joku kuvittelee Sartren filosofian olevan korkeinta maailmassa, niin hän etsii sille perusteen hänen tuotannostaan. Kuitenkin tuokin ajatus on vain pseudoajatus, sillä todellisuudessa monia asioita ei voida vertailla, vaan asiat voivat olla eri ihmisillä hyvin monilla erilaisilla tavoilla. Oikeutusta tulee siis pohtia uudelleen. Esimerkiksi se jos ihminen sanoo punaisen pallon olevan punainen, oikeuttaa hän sen näköhavainnollaan. Kuitenkin tässäkin tulee esiin se, että oikeutuksen lajeja on useampia, ja kaikki niistä ei ole niin suuresti tiedollista varmuutta sisältäviä. Pallohan voi olla osittain vaikka sininen. Voisi siis katsoa, että esimerkiksi aisteilla todistettava oikeutus on monesti varsin pätevää. Kuitenkin ihminen voi olla värisokea tai esimerkiksi hän voi pitää vihreän väristä palloa punaisena ja punaista palloa vihreänä. Oikeutus siis perustuu etenkin sopimukselliseen sovinnaisuuteen, eikä voida hakea minkäänlaista universaalia oikeutusta, sillä sopimuksellisen sovinnaisuuden ulkopuolella on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi vammaisuuden perusteella pysty ottamaan osaa tähän todellisuuden sopimusluonteeseen. Ihmisen tulee siis perustellessaan oikeutusta luonnollisilla asioilla, myös hallussapitää jonkinlaista sopimusluonteeseen kuuluvaa käsitystä luonnollisista asioista. Toisaalta joku voi sanoa lehtien tippuvan puusta kylmyyden ja ravinteettomuuden takia, samalla kun joku ajattelee, että Jumala määrää sen, milloin jonkinlainen ruska tapahtuu. Joku voi sanoa oikeutukseksi, että jokin asia tuntuu hyvältä, samalla kun joku toinen voi sanoa samasta asiasta, että hän teki sen muuttaakseen jotain käsitystä toisten ihmisten silmissä. Sama toiminta voi siis sisältää myös monia erilaisia oikeuttamisen akteja. Joku voi syynä oikeuttaa jonkin teon siten, että se esimerkiksi olisi seurannut kausaalisuhteessa jostakin aiemmasta teosta, samalla kun seurauksen kautta oikeuttaen joku voi sanoa, että tällainen toiminta antoi edellytykset jollekin sitä kausaalisuhteessa seuraavaan toimintaan. Oikeuttamisessa voidaan siis ilmeisestikin pitää yhtä hyvin syy-oikeutusta samalla kun seuraus-oikeutusta. Oikeuttaminen suhteessa asioihin pitäytyy myös yhteiskunnallisten tabujen takia vain tietyissä asioissa, jotka voidaan oikeuttaa. Sen takia ihmiset pyrkivät selityksellä oikeuttamaan tekonsa silloin, kun tämä teko kuuluu jonkinlaisen moraalikäsityksen sisään.