Yrittäjyys ja ”Nu måste du!”

Harkitsin vakavasti muutama vuosi sitten kirja-antikvariaatin omistajaksi ryhtymistä. Ala on Suomessa epävakaa, eivätkä kaikki edes pelkästään matalasti koulutetut ihmiset tavallisesti osta kirjoja – Päätalon pysähtyneisyys ja kesäteatteri riittää heille kulttuurista. Eli oli siis epävarmaa olisiko tuollaisesta liikkeenharjoittamisesta edes päässyt omilleen. Hagelstamin antikvariaatti Fredrikinkadulla Helsingissä on varmasti yksi harvoista suomalaisista vanhoja kirjoja myyvistä liikkeistä, joka tekee todella tuottoa. Mutta se olisikin ollut idealistinen yritys, koska pidän etenkin antiikkisista kirjoista. Mietin myös, että kirja-antikvariaatin yhteyteen voisi järjestää erilaisia kirjallisia aktiviteetteja, kuten esitelmätilaisuuksia ja runomatineoita, ja yhteistyötä paikallisten kirjailijoiden ja runoilijoiden kanssa.

Kuitenkin suvussani on yksi iloinen pienyrittäjä, kun pikkuserkkuni Teemu osti itselleen vanhan kauppa-auton, ja rupesi kulkemaan Pohjois-Karjalan pitäjiä pelkästään lähiruokaa myyvällä ”makuvankkurillaan”. Tämän myötä syrjäseutujen vanhukset saavat ruokaa lähelle kotioveaan ja samalla he ostavat tahtomattaan lähiruokaa, sillä Teemulla on hyvät yhteydet etenkin pienempiin elintarvikkeita ja aineksia tuottaviin ihmisiin.

Kuitenkin on niin, ettei pienyrittäjäksi ilahduttavia esimerkkejä lukuunottamatta haluta. Ihmiset kokevat tavallisesti että he eivät voi nähdä niin paljon vaivaa mitä se vaatii, eikä siitä tuleva palkka (niin henkinen kuin materiaalinenkaan) ole tarpeeksi suuri. Kuitenkin tarvitsemme yrittäjiä lisäämään alueitten palvelumahdollisuuksia ja eläväistä kulttuuria – paikka elää merkittävällä osuudella omista yrittäjistään. Tämän takia yrittäjiä tulisi kannustaa entistä enemmän, ja yrityksen perustamiseen tulisi antaa nykyistä enemmän erilaisia tukia kuten starttirahaa. Lisäksi tiloja ja infrastruktuuria tulisi kehittää pelkästään yrittäjät mielessä.

Yrittäjyyden olemus elää ehkä parhaiten suuremmilla paikkakunnilla, jossa edessä nähtävä päivittäinen kulttuuri perustuu erilaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Silloin kaikki elävät ja kantavat vastuuta laajasta yrittäjien yhteisöstä. On minun mielestäni niin, että jo pelkästään 10 tuhannen asukkaan pitäjissä tulisi olla kirjakauppa, ja kirjaharrastusta ja lukemista tulisi kannustaa aloitettavaksi jo esikoulussa, ja tästä tulisi karsia sellaista luuloa, jonka mukaan esimerkiksi nuoret lapset eivät olisi kyvyllisiä kommunikoimaan vanhempien ihmisten kanssa esimerkiksi kirjoittamisen välityksellä.

Olen jo kolmatta vuotta toiminut sukuni toimikunnan jäsenenä Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailua ohjastamassa Kangasniemen Beckerin koulussa, ja on sanottava, että nämä lapset osaavat jo tuossa iässä kirjoittaa paljon paremmin kuin mitä itse osasin. Eli kirjoittamisella kommunikoiminen ja lähdeaineiston hankkiminen kirjallisista lähteistä ei siis suinkaan ole tasossaan heikentynyt Suomenmaassa. Voi olla niin, että nykyteknologian kehittäminen ei ole vienyt niiltä kirjasta pitämistä, joilla todella on kirjallisia lahjoja. Niillä jotka valitsevat tabletin kirjan sijaan jotain puuttuu.

Yrittäjiä tulisi rohkaista siihen, että he lähtisivät pelotta ja ennakkoluulotta muodostamaan omaa taloudellis-kulttuurisen aktiviteetin mukanaan tuomaa elintärkeätä projektiaan erilaisilla paikkakunnilla. Mielestäni jokaisella paikkakunnalla tulisi olla riittävästi pienyrittäjiä, ammattilaisia, ja ihmiset tulisi kasvattaa siihen, että ostopäätös kaupassa sisältää myös palvelun, joka on ainakin viisikymmentä prosenttia ostoksesta. Koska kulutuksessa tulisi nähdä kasvot, jotka Levinaan mukaan tarkoittavat sitä, että kun ihminen näkee ne, tulee hän vaikuttuneeksi omasta vastuustaan suhteessa kaikkeen, ja sen takia tulisi ajatella, että tietynlaisessa kuvainnollisessa mielessä yrittäjän kasvot näkemällä, kuluttaja vakuuttuu siitä, että kaikki tarvittava ei löydy kasvottomuutta ja kanta-asiakaskortteja suosivista suuryrityksistä ja megamarketeista.

Olli von Becker

YTM

Kapitalismi ja kulttuuri yhdistyvät lähikaupoissa ja lähiruuassa

Nähdäkseni, jotta voi ymmärtää kulttuuria, on ensin tehtävä erottelu muuttuvaan, muuttumattomaan ja muuttajaan. Muuttumaton on ydin, kulttuuri, jonka instituutiot kuuluu säilyttää. Muuttuva on jotain sellaista, mikä ei olennaisella tavalla liity tietyn kansan elintapaan. Muuttaja on ne suuntaukset, jotka määrittelevät esimerkiksi suomalaista kulttuuria ulkoakäsin.

Tällainen muuttaja on etenkin vapaa markkinatalous. Se muuttaa kulttuuria siten, että ihmiset saavat ostaa laajasta valikoimasta tuotteita haluamaansa, ja voivat myös itse tuoda markkinoille tuotteita myytäväksi. On tärkeää että kapitalismin piirteitä havainnoidaan suhteessa ympäröivään kulttuuriin, koska siinä joskus voi olla myös sellaisia piirteitä, jotka jäävät vaille huomiota sellaisten ihmisten piirissä, jotka eivät ole tietoisia siitä, miten ja millaisia asioita tulee säilyttää siitä huolimatta, vaikka ihmiset saavat valita kaupassa haluamansa tuotteet ostettavaksi.

On tärkeää että säilytetään pienet kaupat, jotka myyvät ihmisille päivittäistarvikkeita. Se on tärkeää sen takia, koska tuo kaupankäynnin muoto on aina Euroopassa maissa kuten Englannissa, Saksassa, Ranskassa ja Puolassa läpi aikojen ilmentänyt kapitalismin liitettä ihmisten päivittäiseen olemiseen ja kulttuuriin. Lähiöissä ja niiden ulkopuolella sijaitsevat marketit edustavat pelkästään kapitalismin kulttuurin ylittänyttä muotoa, ja niissä kulutusta harrastetaan, ja sitä jopa propagoidaan, pelkästään kuluttamisen itsensä takia. Aikaisemmin etenkin oppineissa perheissä tavanomaiset päivittäiseen elämään liittyvät toimet ja edellykkeet järjestettiin askeettisesti ja silloin ei siis ollut samanlaista kerskakulutuksen ja tavaroiden keksimisen kulttuuria, joka vallitsee tänä päivänä lähes kaikkien suomalaisten ihmisten keskuudessa.

Sukuni aiemmalla kotipaikkakunnalla oli läheinen järvi, jossa ulkopuolisten kalastaminen oli tiettynä aikana kiellettyä, koska sillä haluttiin antaa paikallisille ihmisille, jotka elivät kalastuksesta, mahdollisuus harjoittaa elinkeinoaan. Ja näinhän se onkin, tuottajia ei tulisi verottaa kovemmin vaan suuria vähittäismyyjiä. Lähiruokaa ja lähipalveluita tulisi arvostaa enemmän kuin nykypäivänä. Kulttuurin ja kapitalismin välinen suhde tarkoittaa sitä, ettei markkinoille oteta etenkin ulkomaista tusinakamaa, joka saadaan suurissa erissä kaikkein halvimmalla.

Koska pienet liikkeet ostavat tukusta ja tuottajilta pienempiä eriä, joutuvat he siten myös pyytämään tuotteistaan kovemman hinnan. Tätä kaikki naiivit pikkuporvarilliset ihmiset eivät tajua: että kaikessa hinnassa on myös osa siitä, millä joidenkin ihmisten tulee elää. Ja näinhän se onkin, ei voida ajatella että esimerkiksi välikätenä tuottajilta tulevaa ruokaa myyvät yritykset voisivat vaurastua suuresti ja siten saada mahdollisuuden ylläpitää matalampia hintoja, koska tuona välittäjäkätenä rikastuminen on jo kyseenalainen asia. Ainakin se on kyseenalaista silloin, jos se vaikuttaa palveluiden lähitarjontaan.

Tarvitaan reipasta ja reilua yrittäjäverta, että voitaisiin säilyttää pienet kivijalka- ja lähikaupat. Esimerkiksi pienet r-kioskiketjun ulkopuoliset kioskitkinhan on jo Suomesta hävinneet – rahaa ei riitä edes puodinpitäjän elättämiseksi. Tulisi tukea sitä, että kauppaa voisi harjoittaa myös ketjujen ulkopuolella, vaikka voidaankin sanoa, että se ei ole tässä suurin paha. Tulisi tukea eurooppalaista pientaloutta, sillä se on perinteisintä siinä kapitalismissa, mitä Euroopassa on koskaan harrastettu.

Olli von Becker

YTM

Alustus Beckerin koulun kevätjuhlaan Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailijoiden palkitsemiseksi v. 2018

Hyvät nuoret,

Sadut heijastavat nykypäivää ja menneisyyttä, ja siinä ne ovat loistavia kansanperinteen lähdeaineistona. Vanhimmat sadut juontavat juurensa tuhansien vuosien taakse, jossa niitä voidaan löytää esimerkiksi sumerilaisista nuolenpääkirjoituksista ja egyptiläisistä hieroglyfiteksteistä. Noista voidaan löytää samanlaisia satuaihelmia kuin vielä 1900-luvulla kirjoitetuista saduista. Ensimmäiset eurooppalaiset paremmin tunnettavat sadut on kirjoitettu todennäköisesti vasta keskiajalla. Sadut voidaan lajitella moniin erilaisiin kategorioihin kuten eläinsatuihin, jonka perinne alkoi jo antiikissa kreikkalaisesta Aisopoksesta, ja muihin kuten novelli-ja pilasatuihin. Satujen tulkinnassa on korostettu esimerkiksi vertauksellisuutta, joka pyrkii etsimään jonkin todellisuutta syvemmän tason merkitystä ja esimerkiksi vuodenaikoja ja siirtymäriittejä. Yksi satujen tulkinnan laji pyrkii esittämään ne sen ajan todellisuuden piirteinä, jotka siis kertoisivat siitä, miten tiettynä aikana on eletty ja muodosteltu tarinoita. Tämän tulkinnan mukaan siis saduissa olisi osia niistä käsityksistä ja ajattelutavoista, jotka ovat vallinneet tiettynä aikana ja ne siis olisivat suoranaista historiallista tietoa tietystä ajasta. Esimerkiksi Reinhold von Becker keräsi muistiin tietoja kansanperinteistä perinteenkokoamismatkoillaan, ja voidaan sanoa, että jossain mielessä sadut ja kertomukset ovat suoranaista tietoa menneisyydestä ja ne voidaan jossain mielessä tulkita osaksi kansanperinnettä ja -mytologiaa. Niistä voidaan myös saada tietoa siitä, miten samanlaista ihmisten ajatus- ja kuvittelukyky on historian saatossa ollut, sillä aiheet niissä säilyttävät monesti piirteitä aiemmista saduista. Tämä on niin sanotun antropologisen tulkinnan mukainen tulkintamalli, ja se korostaa ihmisten yhtäläisyyttä maailman- ja ajanlaajuisesti. Sadun leviäminen, alkuperä ja kehitys ovat piirteitä, joita korostetaan satujen tulkinnassa. Reinhold von Beckerin keräämät sadut olivat kansansatuja, jotka perustuvat ikivanhaan suulliseen kansanperinteeseen, ja ne sisältävät useimmin paljon esimerkiksi toistoa. Reinhold von Beckerin nuorin poika Carl Hugo von Becker kirjoitti paljon satuja, ja hänen saduissaan voidaan nähdä hänen isältään tullut mieltymys kansanperinteen ja kansansatujen keräämiseen, sillä hänen satunsa ovat suoraan sanoen varsin pitkäveteistä toistoa sisältäviä. Merkittäviä kansainvälisiä satujen kirjoittajia ovat olleet esimerkiksi HC Andersen, Selma Lagerlöf, Grimmin veljekset ja suomalaisista Zacharias Topelius.

Tänä vuonna palkittavista kirjoituksista ensimmäinen oli hyvin epätavallisen kypsä huomioiden kirjoittajan iän. Siinä oli havaittavissa epätyypillisen kypsää rakenteen hahmottelua ja aikatasoja. Myös kirjoituksen aihe oli hyvin eurooppalaiseen satuperinteeseen sopiva ja sopusuhtainen. Kirjoituksesta ilmenee lisäksi erikoislaatuinen ja ikäiselleen epätyypillinen mielikuvitus ja tarinan sommitteleminen. Toisessa palkittavassa kirjoituksessa oli mielenkiintoista muinaisten satuperinteiden myyttisten hahmojen kuvaaminen ja yleinen myönteinen asenne ihmisyyttä ja siihen kuuluvia tekoja ja odotuksia kohtaan. Kolmas palkittava kirjoitus oli hyvä esimerkki kansainväliseen satuperinteeseen kuuluvista eläinsaduista, jossa mieleen tulee esimerkiksi kreikkalaisen Aisopoksen faabelit eli tuon aikuiset, moraalista opetusta sisältävät eläinsadut. Myös kirjoituksen luonne oli hyvin sympaattinen ja sopusointua eläinten välillä ilmaiseva, joka toi tekstiin sopivaa ihmismäisyyttä. Näiden kolmen kirjoituksen lisäksi kaksi seuraavaa saavat kunniamaininnan ja sitä seuraavan lahjakortin. Yleisesti kirjoituksien taso oli tänä vuonna hyvä, ehkä sen takia, että etenkin tämänikäiset nuorukaiset sopivat satujen kirjoittajaksi hyvin mielikuvituksensa eläväisyyden takia.

Von Becker-suku jatkaa Professori Reinhold von Beckerin stipendin myöntämistä hänen mukaansa nimetyssä koulussanne myös tulevina vuosina. Lopuksi toivotan kilpailun palkittaville, muille oppilaille ja opettajille hyvää kesää.

Von Becker-suvun toimikunnan puolesta,

Olli von Becker

Kulmahenkisyydestä kasvottomuuteen

Suomalainen taloudellinen järjestelmä, suomalaisille ihmisille kehittynyt kulttuurinen kaupankäynnin luonne ja suomalaisen kulttuurin nuoruus on korvannut aikaisemman keskieurooppaisiin kulttuureihin viittaavan, ihmisiä ja heidän paikantuntoaan suojelleen kulmahenkisyyden kasvottomalla suurkorporaatioiden massiivisen tason kapitalismilla ja siitä seuranneella kasvottomuudella ja paikantunnottomuudella. Kun ajattelemme keskieurooppalaisia kulttuureita ja niissä kulttuuriin tulleita kaupankäynnin piirteitä, niin voidaan havaita, että niissä suuryritysten kapitalismi ja kasvottomuus ei ole korvannut matalamman tason kapitalismia ja kulutusjärjestelmään kuuluvia pienyrityksiä.

Kaupungissa käytiin ja käydään edelleen pienissä saman seudun ruokakaupoissa ja kivenjalkakaupoissa. Nykyisin suurissakin kaupungeissa etenkin lapselliset perheet suosivat suuria marketteja, joiden yhteydessä ihmisen päätöksessä ostaa kaupasta jotain ei luo minkäänlaista jälkeä kulttuuriseen kasvotunnisteeseen. Tässä kulttuurissa päätös mennä markettiin on jotain samansuuntaista kuin päätös ostaa tissejä ja rikosuutisia sisältävä iltapäivälehti. Tämä suurien päivittäistavarayritysten kulttuuri suosii suuria järjestelmiä ja kasvottomuutta. Ostopäätös ei luo näissä liikkeissä kulttuurista yhteyttä kuluttajan ja kaupan omistajan välille.

Ennen etenkin Helsingissä porvarillisissa perheissä oli palvelija, johon ei todellisuudessa tuloihin nähden aina olisi ollut oikeasti varaa, ja tuo ihminen suoritti perhekunnan päivittäistavaroiden hankkimisen. Sen myötä kun palvelijoiksi ei enää ole haluttu ja kun niihin ei enää ole ollut varaa, hoitivat perheen naisihmiset päivittäistavaroiden hankkimisen lähellä kotia, siten, että kaupankävijään luotiin persoonallinen yhteys, ja monesti tuon tuttavallisuuden osoituksena oli se, että ihmisen sanaan luotettiin, ja ostokset voitiin merkitä kuukausittain hoidettavaan omaan persoonalliseen tiliin.

Tänä päivänä kun kaupankäynnin helpot edellytykset on viety kivijalkakaupoilta, ei yksittäinen asiakas merkitse mitään näille suuryrityksille, ja heidän työntekijöilleen ei ole työstään mitään suurempaa merkitystä kuin se, että enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti ja epäkohteliaasti suoritetusta työstä saadaan riittävä palkka.

Kun kulmahenkisyys on muuttunut kasvottomuudeksi, on samalla myös asiakaspalvelun standardit kärsineet, ja kaupankassa tai asiakas ei välttämättä sano toiselle edes päivää. Kulmahenkisyys ei suinkaan tarkoita mitään takapajuisuutta, kuten kriittinen lukija voisi olettaa. Kulmahenkisyys tarkoittaa etenkin sitä, että kaikilla alueilla missä on ihmisiä säilytetään eläväinen kulttuuri, ja pienet yritykset ovat tuollaisen kulttuurin olemassaolon ydinehto.

Miksi meidän pitäisi luopua elämäntavasta, joka on kaikille eurooppalaisille yhteistä pelkästään sen takia, että meidän pitäisi suostua kulttuurimme heikompiin piirteisiin kuten taipumukseen tukea etenkin suurten yritysten olemassaoloa pihiyden tai helppouteen suuntautuneen epätahdon takia? Suomessa tulisi tukea pieniä ja keskitason yrityksiä tavallista enemmän. Tätä voitaisiin nimittää niin sanotuksi matalamman asteen kapitalismiksi, jossa yritykset eivät tavoittele massiivisia tuottoja eläväisen kulttuurin olemassaolon kustannuksella.

Olli von Becker

YTM

Maahanmuutosta

Radikaali ja huippuälykäs konservatiivipoliitikko, kirjailija, professori ja prikaatinkenraali Enoch Powell kirjoitti viisikymmentä vuotta sitten tunnetun maahanmuuttokriittisen puheensa, jota media nimitti The rivers of blood-puheeksi, joka viittasi Vergiliuksen Aeneis-runoelmaan. Siinä hän toi esiin järkiperäisesti käsitettäviä asioita maahnamuuton haitoista. Poliittisesti korrektiset ihmiset kauhistuivat kun joku sanoi julkisesti kielteisen kantansa ”yleisestä mielipiteestä” – maahanmuun hyväksymisestä. Nyt nykypoliitikot ovat lopultakin palauttaneet mieleensä hänen sanomansa.

Sosialistit ovat aloittaneet poliittiseen ideologiaansa syvällisesti kuuluvan uudenlaisen alhaison ja proletariaatin luomisen tukemalla Suomen yltiöliberalistista maahanmuuttopolitiikkaa. Kaverini luokalla oli sellainen maahanmuuttajapoika, joka sanoi aina kun opettaja kysyi häneltä vastausta kotitehtävään, että ”en minä tiedä!” julmistuneena ikään kuin hänen ei olisi tarvinnut siihen vastata. On selvää, että kaukaisista maista otettavat maahanmuuttajat vain harvoissa tapauksissa työllistyvät ja ovat vielä sitäkin harvemmin kokoamassa korkeampaa kansallista bruttokansantuotetta. Pienet iloiset koltiaiset, wannabe-gangstat ovat toki iloisia siitä, että saavat viettää keskenään aikaa koulussa, ja siihen siellä tehty useille heille jääkin.

Kun istuin kerran Brysselin rautatieaseman edustalla lähestyi minua hyvin ruskettunut nainen heimoasussaan ja pyysi rahaa. Hänellä oli puolet suvustaan mukana. Koska minulla oli pieniä hilkkuja taskussani, annoin kristillisesti ne hänelle. Kuitenkaan tuo ei heille riittänyt vaan toinen heimolainen tuli polpattamaan minulle omalla kielellään. Kun vaihdoin paikkaa, koko suku juoksi perässäni, hyppelevät leveästi virnistelevät nassikat mukanaan, ja eivät lähteneet, ennen kuin sanoin kutsuvani poliisin. Silloin heimo hävisi vikkelästi omille kulmakunnilleen.

Tuo on tavallista sellaisten kerjäläisten kesken, jotka eivät tee sitä sen takia että eläisivät nälkärajalla – vaan tällaiset ihmiset alkavat usein inisemään enemmän rahaa. Suomalainen yhteiskunta eriarvoistuu samalla kun maahanmuuttajia otetaan matalamman elintason maista. Kulutus lisääntyy ja ihmiset eriarvoistuvat sosiaalisten arvojen määrittelyn kautta. Sosialistit ovat tyytyväisiä tähän koska he saavat sääliä ja paapoa tulokkaita ja vaatia samalla heille vieläkin enemmän tulonsiirtoja.

Heikomman elintason maista tulevat eivät voi kulttuurinsa, kielitaitonsa, tapojensa ja moraalikäsityksensä puolesta sopeutua kovinkaan helposti Eurooppaan, vaan siihen menee useita sukupolvia, ja vielä silloinkin voidaan olla heimoasuasteella. Etenkin Pariisissa huomaa sen, että tietyt kaupunginosat ovat täysin mustien asuttamia ja samalla aikaa integraatiota ei tapahdu. Oikeudentaju on liitteessä ihmisen etiikkaan ja käsityskykyyn suhteessa oikeaan käytökseen. Esimerkiksi eurooppalaisille vieras impulsiivisuus ja aggressiivisuus käytös on monesti tyypillistä tietyille maahanmuuttajien ryhmille. Luin äskettäin lehdestä eräästä kehitysmaasta, jossa oli hyväksytty laki siitä,, että mies voi pitää puista keppiä naiselle näkyvällä paikalla, jotta nainen ”pysyisi pelokkaana”. Tietyille maahanmuuttajien ryhmille kuuluva jatkuva tulonsiirroilla rakennettu huolettomuus ja iloisuus ja ei huolta huomisesta-asenne ovat piirteitä, jotka osoittavat sen, etteivät he kykene esim. luovaan työhön, koska se vaatii laajaa tunne-elämää eikä impulsiivista tarpeentyydytystä..

Tämä kansainvaellus tulee tulevina vuosikymmeninä johtamaan kammottavaan segregaatioterroriin ja sosiaaliseen anarkiaan, jonka myötä ihmiset alkavat ajattelemaan oman lähiyhteisönsä jäsenistä kielteisesti- Poliitikkojen on mietittävä tarkkaan haluavatko he luoda Suomeen oman slummialaluokkansa ja samalla sitoa valtio velkaan, vai auttaa suomalaista yhteiskuntaa pysymään rohkeasti eurooppalaisena ja länsimaisena yhteiskuntana.

Olli von Becker

YTM

.

Käytöksen muodoista

Aito hyvä käytös on mielestäni etenkin spontaania ja pyyteetöntä. Sillä ei siis opportunistisesti tavoitella etua ja hyötyä, koska nämä kaksi asiaa ovat moraalittomia päämääriä. On kuitenkin tosiaan senkin kaltaista hyvää käytöstä, jonka voi kohdata esimerkiksi vaikka Lontoon Harrodsissa, jossa t-paitaan ja shortseihin pukeutunutta miestä kutsutaan kohteliaasti ja välimatkaa antaen Sireksi.

Mitä siis on huono käytös? Siinä tavoitellaan etenkin omaa hyötyä opportunistisella toiminnalla. Siinä siis asetetaan käytös vastaamaan sitä, mikä on tuossa tilanteessa tällaisen ihmisen provinsiaalisten päämäärien mukainen. Oikeanlainen käytös on siis sellaista käytöstä, jolla ei pyritä mihinkään, esimerkiksi jotkut ihmiset hakevat toisista ihmisistä hyötyä ja tuo on täysin tällaisen käytöksen vastaista. Toisista ihmisistä hyötyä hakevat ihmiset ovat todellakin alhaisia matelijoita, he haluavat mielistelylleen palkinnon, mikä on täysin pyyteettömyyden vastaista. Kohtelias ja pidättyväinen käytös on itseisarvoista, siitä itsessään saa hyvän mielen.

Aateli ja intellektuellit ovat aina pitäneet hallussaan oikeutta lyödä rikki porvariston käytösmalleja, jotka he ovat saaneet korkeampia matkimalla. Tässä tulee esiin grobianismi, eli porvariston käytösmallien rikkilyöminen sen takia, koska porvariston käytösmallit ovat olemassa vain naurettavan heidän kutsumansa moraalisesti arveluttavan pyyteellisen ”hyvän käytöksen” takia, ja se perustuu heillä pelkästään tungeksivan alaluokan vahvistumisen pelkoon.

Grobianismi liitttyy aateliin ja yläluokkaan. Grobianistinen kartanonemäntä voi Asfa-Wossen Asseraten loistavan kirjan mukaan todeta vierailleen, että he voivat rauhassa ottaa lisää hummeria, koska sitä on vielä ulkona tarpeeksi sikojen syötäväksi. Asserate tietää myös kartanonrouvan ohjeen hummerikeitolle. Sen mukaan keitto on parhainta ”pierunlämpöisenä”. Asserate, Etiopian prinssi kertoo eräästä iäkkäästä puoliaatelisesta, monokkelia ja baskeria käyttäneestä arkkitehdin tyttärestä, joka kirjallisessa matineassa Rimbaudin tekstiä resitoidessa huudahti kovaan ääneen ”PASKA!”, ja hänen mukaansa tuo sana on nykyään yhteistä kaikille yhteiskuntaryhmille, vaikka sitä ei vielä Theodor Fontanen aikana pidetty yleisenä.

Asserate tulee vanhasta kuningassuvusta, joka pitää alkuperänään erästä Israelin kuningasta. Samoin kuin intialaiset maharadzat, myös Abessinian knningassuku ja korkea-aateliset ovat pitäneet jo kauan tavallista vaaleampaa ihonväriä arvon merkkinä, ja Etiopian viimeinen keisari Haile Selassie näyttikin vain hyvin ruskettuneelta eurooppalaiselta. Mengistu, kommunistisen vallankaappauksen johtaja sai kokea syrjintää tummien piirteidensä takia. On symbolista että kommunistisen dynastian kukisti vanhaan perinnölliseen aateliin kuulunut mies, myöhempi Etiopian pääministeri, Meles Zenawi.

Hienostuneeseen käytökseen kuuluu kohtelias mutta painokas puhetapa, jonka voi helposti omaksua esimerkiksi ranskalaista korkeakirjallisuutta alkukielellä lukemalla. Saksan kieleen kuuluu loogisuus ja jämäkkyys, mutta ranska saattaa olla hienostuneempi salonkikieli. Konditionaalin käyttöä ei kannata kohteliaassa puheessa unohtaa. Kielen ei tule olla ahdistavaa, pakottavaa tai alentavaa. Kohteliaassa keskustelussa osapuolille annetaan tilaa, eikä puhuta esimerkiksi uskonnosta.

Koulutus tuo ihmisille käytöstapoja, mutta ei kuitenkaan aina vie ihmisistä pois alhaisia piirteitä, kuten joukossa hevostelua – sitä että joidenkin itseluottamus lisääntyy kun porukassa on muita laumasta innostuvia joukkoihmisiä. Hienostuneen käytöksen tulee siis olla täysin itselähtöisä, sen ei tule motivoitua kuin itsestään.

Olli von Becker

YTM

Oikeuttamisesta

Oikeuttaminen tarkoittaa syyn tai tarkoituksen roolia painottavaa käsitettä toiminnan filosofiassa. Oikeuttamisella pyrimme löytämään selityksen jonkin ilmiön olemassaolemiselle. Tuo ilmiö voi myös olla esimerkiksi teko, joka pyritään perustelemaan. Oikeuttaminen on tärkeää siinä, jos joku ilmiö tai sen olemassaolo tulee selittää. Esimerkiksi jos halutaan olla eettisiä on silloin järkevää perustella jonkun tekonsa oikeutus. Esimerkiksi kulutushyödykkeitä tai vaikka ruokaa ostaessa ollaan nykypäivänä tulee valmistajan olla tarkka siitä, että he kertovat kaikesta siitä, mitä ruoka sisältää tai esimerkiksi millaisia välineitä ja materiaaleja kulutushyödykkeiden valmistamisessa on käytetty. Reilu kauppa ja luomu ovat tänä päivänä monille tärkeitä asioita. Niiden tulee siis vielä tiukemmin oikeuttaa oma nimikkeensä, sisältönsä ja tulojen distribuutio useimmin vähävaraisille valmistajilleen. Teko tarkoittaa toimintaa joka on yleistä, eli siis teko on yksi toiminnan muoto, samaan aikaan kun myös tekemättä jättäminen on toimintaa. Teot voivat olla yksittäisiä tai niitä voi olla perheyhtäläisesti useampia saman toiminnan piirissä. Oikeuttaminen voi olla niin eksternaalista eli ulkoa käsin tullutta selitystä tai internaalista eli sisäisesti tullutta selitystä. Ulkoisella selityksellä voidaan perustella tekoa esimerkiksi järjen ohjaaman toiminnan ja käytännön mukaisesti joitakin tekoja, joille ei voi antaa internaalista selitystä. Internaalinen selitys tarkoittaa sisäisten toiveiden, tunteiden, intuition ja motivaation mukaista selittämistä. Esimerkiksi voidaan antaa sisäinen selitys ja oikeutus siten, jos tilanteessa on esimerkiksi tuttu ihminen jonka toimintaa pitää perustella, ja silloin oikeutus tulee siitä, jos ihminen muistaa teon tekijän ja hänen aikaisemman toimintansa, jonka perusteella hänellä voi olla sisäistä tietoa oikeutuksen perusteeksi. Eksternaalinen selitys on etenkin behavioristinen tapa selittää ja oikeuttaa ihmisten toimintaa sen ulkoisten perusteiden kautta. Esimerkiksi uutta työntekijää otettaessa voidaan luottaa täysin siihen millaiset paperit tällaisella ihmisellä on. Eksternalismi on siis etenkin asiaperäinen tapa oikeuttaa tekoja ja asioita samalla kun internalismi on enemmän ihmiskeskeinen tapa oikeuttaa. Oikeuttamisen tavan tulee siis olla sellainen, että sen voidaan katsoa sopivan mahdollisimman monelle. Esimerkiksi aatteen perusteella ei voida perustella minkäänlaisia tekoja, koska aate tarkoittaa mielestäni laajalle levitettyä pseudoajatusta, joka monesti pyritään antamaan ihmisille jonkinlaisen puhtaan järjen ajatustuotteena. Ajatus taas perustuu etenkin syihin, jossa esimerkiksi jos joku kuvittelee Sartren filosofian olevan korkeinta maailmassa, niin hän etsii sille perusteen hänen tuotannostaan. Kuitenkin tuokin ajatus on vain pseudoajatus, sillä todellisuudessa monia asioita ei voida vertailla, vaan asiat voivat olla eri ihmisillä hyvin monilla erilaisilla tavoilla. Oikeutusta tulee siis pohtia uudelleen. Esimerkiksi se jos ihminen sanoo punaisen pallon olevan punainen, oikeuttaa hän sen näköhavainnollaan. Kuitenkin tässäkin tulee esiin se, että oikeutuksen lajeja on useampia, ja kaikki niistä ei ole niin suuresti tiedollista varmuutta sisältäviä. Pallohan voi olla osittain vaikka sininen. Voisi siis katsoa, että esimerkiksi aisteilla todistettava oikeutus on monesti varsin pätevää. Kuitenkin ihminen voi olla värisokea tai esimerkiksi hän voi pitää vihreän väristä palloa punaisena ja punaista palloa vihreänä. Oikeutus siis perustuu etenkin sopimukselliseen sovinnaisuuteen, eikä voida hakea minkäänlaista universaalia oikeutusta, sillä sopimuksellisen sovinnaisuuden ulkopuolella on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi vammaisuuden perusteella pysty ottamaan osaa tähän todellisuuden sopimusluonteeseen. Ihmisen tulee siis perustellessaan oikeutusta luonnollisilla asioilla, myös hallussapitää jonkinlaista sopimusluonteeseen kuuluvaa käsitystä luonnollisista asioista. Toisaalta joku voi sanoa lehtien tippuvan puusta kylmyyden ja ravinteettomuuden takia, samalla kun joku ajattelee, että Jumala määrää sen, milloin jonkinlainen ruska tapahtuu. Joku voi sanoa oikeutukseksi, että jokin asia tuntuu hyvältä, samalla kun joku toinen voi sanoa samasta asiasta, että hän teki sen muuttaakseen jotain käsitystä toisten ihmisten silmissä. Sama toiminta voi siis sisältää myös monia erilaisia oikeuttamisen akteja. Joku voi syynä oikeuttaa jonkin teon siten, että se esimerkiksi olisi seurannut kausaalisuhteessa jostakin aiemmasta teosta, samalla kun seurauksen kautta oikeuttaen joku voi sanoa, että tällainen toiminta antoi edellytykset jollekin sitä kausaalisuhteessa seuraavaan toimintaan. Oikeuttamisessa voidaan siis ilmeisestikin pitää yhtä hyvin syy-oikeutusta samalla kun seuraus-oikeutusta. Oikeuttaminen suhteessa asioihin pitäytyy myös yhteiskunnallisten tabujen takia vain tietyissä asioissa, jotka voidaan oikeuttaa. Sen takia ihmiset pyrkivät selityksellä oikeuttamaan tekonsa silloin, kun tämä teko kuuluu jonkinlaisen moraalikäsityksen sisään.

Paralleelisestä yhteiskunnasta

Paralleelisuus tarkoittaa jotain sen luonteista samankaltaisuutta, jossa kaksi tai useampia limittäisten tasojen jäsentä etenee samankaltaiseen suuntaan, vaikka nämä tasot eivät välttämättä ole vuorovaikutussuhteessa toistensa kanssa. On siis olemassa interaktiivista paralleelisuutta ja toisaalta sellaista paralleelisuutta, jonka piirissä ei ole vuorovaikutusta. Tavallisesti esimerkiksi maahanmuuttajien yhteydessä paralleelisuutta on paheksuttu yhteiskunnan aiheuttaman syrjäytymisen alkupisteenä. Näiden mukaan paralleelisia elämiä elävät maan kansalaiset ja maahanmuuttajat on huono asia, koska se eriyttää ihmiset toisistaan esimerkiksi vaikka erilaisille asumisalueille. Yhteiskunnan yhteydessä tätä ei hyväksytä, koska se haluaa tarjota kaikille samaa täysin riippumatta siitä, kuinka päteviä ihmiset olisivat muodostamaan omia yhteisöitään. Sen myötä ihmisiä voidaan kontrolloida helpommin. Tästä voidaan havaita että todellinen pluralismi on vielä saavuttamatta ja jotkut ihmiset elävät vielä heimojohtajien alaisuudessa. Tavallisessa ei-paralleelisessa järjestelmässä pluralismia kokemattomat ihmiset erottuvat toisistaan vain nimensä ja sosiaaliturvatunnuksensa kautta. Poliitikot nauttivat ei-paralleelisesta järjestelmästä sen takia, koska heille on siinä järjestelmässä aina tarjolla soveltuvaa vaalikarjaa kahvikupin tai hernekeiton voimalla. Sitä että pluralismi muuttuisi tavalliseksi yksiyhteisöllisyydeksi, voidaan ehkäistä antamalla vaihtoehtoja. Toisaalta suurin osa ihmisistä ei kyseenalaista ja katsoo virheellisesti, että tuollainen asiantila on täysin tyydyttävä ja hyvä. Ihmiselle on annettava mahdollisuus itsenäisyyteen eikä heitä tule pakottaa ottamaan vastaan kaikille samoja arvoja, jotka eivät muutu, ja jotka asettavat ihmisen löhi-instiuutionsa orjaksi.Ei-paralleelisuus perustuu samankaltaisuuteen ja sitä ylläpitää merkittävällä tavalla nykyaikainen teknologia. Se perustuu myös välineelliseen järkeen, jonka avulla ihmisille tuotetaan kulutushyödykkeiden avulla turhia tarpeita, jotka eivät vastaa sellaisen henkilön tarpeisiin, joka on luova, ja joka ei suhtaudu materiaalisuuteen maailman tärkeimpänä asiana. Ei-paralleelisuuden vastakohta on siis pluralismi, joka tarkoittaa sen kaltaista yhteiskuntajärjestelmää, joka hyväksyy erilaiset arvot, instituutioiden itsenäisyyden ja riippumattomuuden sekä erilliset yhteisöt, jotka voivat olla paralleelisia. Pluralismissa ihmiset saavat kokea arvoja ja suhtautua todellisuuteen omalla tavallaan. Yksi tärkeä kysymys tämän yhteiskunnan muodosta tulevan asian yhteiskunnassa on nykyaikainen ensimmäisen ja toisen asteen koulujen opetussuunnitelma, joka on antiikkinen ja pitäisi poistaa laista. Nykyaikainen opetussuunnitelma ei tue valintaa. Kun lukiot yksityistettäisiin ja poistettaisiin opetussuunnitelma, niin voitaisiin antaa oppilaille mahfolisuus erikoistua jo varhaisessa vaiheessa. Sveitsissä käytettyä oppisopimusmallia tulisi soveltaa ja käyttää Suomessakin. Nykyään kun lukio on vain peruskoulun jatke, pitäisi lukiot erikoistaa ja tarjota niissä eri aloihin kuuluvia aineita, jonka myötä oppilailla olisi jo yliopistoon mennessä tietoisuus omista lahjoistaan ja omista preferensseistään. Nykyään tämä ns. yleissivistävä oppilaitos on aikansa elänyt, ja se vie vain turhaan oppilaiden suuremman osan aikaa ja vielä tavallisesti useampia vuosia. Lukio tulisi järjestää kuten ammattikoulu ja oppilaille tulisi järjestää valtion toimesta oman alansa mukaisia työtehtäviä jo lukioiässä. Myös oppimiskäytännöissä tulisi siirtyä enemmän itsenäisen opiskelun suuntaan, ja sellaisia ihmisiä, jotka haluavat välttämättä notkua luokkaopetuksessa, ei tulisi enää päästää lukioon vaan heitä tulisi rohkaista suuntautumaan käytännöllisiin opintoihin. Millainen paralleelisuus voisi siis käydä siihen, kun ajatellaan kysymystä esimerkiksi maahanmuuttajien näkökulmasta? Sen pitäisi varmasti olla interaktiivista paralleelisuutta, jossa lateraaliset yhteisöt ovat kuitenkin jossain tekemisissä toistensa kanssa. Maahanmuuttajia tulisi rohkaista omaksumaan suomalainen kulttuuri ja onkin niin että ellei se miellytä, voidaan tällaiselle ihmiselle laittaa lunkisti potku persukselle. Monokulttuurin aika on varmaankin ohitse, ainakin siihen palaaminen on vaikeaa, vaikka Suomessa emme vielä ole onneksi samanlaisessa tilanteessa kuin missä ollaan Britanniassa tai Ruotsissa. Työperäinen maahanmuutto on täysin hyväksyttyä vaikka näitäkin ihmisiä tulisi mieluiten ottaa sieltä missä työmoraali on korkea kuten muista Keski- ja Pohjois-Euroopan maista ja kaukoidästä. Mielestäni yhteiskunnassa voitaisiin kokeilla tiettyjä anarkokapitalismin muotoja siinä mielessä, jos ne auttavat niitä yhteisöjä joiden keskellä ne toimivat. Yhteiskunnassa ei tulisi suhtautua sen tai valtion käytänteisiin siten, että ne perustuisivat jonkinkaltaiseen sopimukseen, vaikka kuitenkin vallankäyttäjien yhteydessä tulisi korostaa sitä, ettei mitään vallan symboleita kuten autoja tai vaatteita ihailla, ja tulisi muistuttaa jatkuvasti siitä, että tuollaiset ihmiset ovat tuonkaltaisessa asemassa sen takia, koska vain joku toinen ei ole hänen paikallaan.

Taiteen teoriasta

Taidetta tehdään sen takia, koska läpi historian ihmisillä on ollut potentiaali luoda taidetta. Tämä on nähty jo varhaisimpien ihmisten luolissa, jonka seinämaalauksilla on varmaan ollut tarkoitus ilahduttaa kaiken taiteen tavalla, mutta myös jättää näistä ihmisistä jälkiä tulevilla sukupolville. Taide voi olla esittävää tai abstraktia. Ne erotetaan toisistaan sen myötä, kun mietitään mitä taide on. Eli taide voi olla muotoa seuraavaa, jossa malli otetaan toisten ihmisten töistä, ja toisaalta se voi olla taidetta itsensä takia, johon koulukuntaan kuuluvat ainakin surrealismi ja dada, ja jossain mielessä myös taiteilija omaa tunne-elämystään osoittava ekspressionismi. Miten taidetta sitten pitäisi tulkita? Taidetta pitäisi mielestäni arvioida taiteen sisällä, eli siis ulkoakäsin tuleva arvostelu on monesti sellaista, ettei siinä tiedetä taiteen historiaa ja taiteen tekemisen merkitystä. Taide aidoimmillaan ei voi pitää yllä tabuja, uudenaikaisen taiteen aikakaudella kaikkien ihmisten on saatava puhua taiteesta omalla kielellään. Taiteen täytyy siis johtaa vallankumouksellisuuteen siinä mielessä että vallankumous taiteessa on jatkuvaa. Taiteessa siis täytyy yhdistää muotoa ja ideoita. Keitä sitten ovat taiteen tekijät? Voidaan kliseisesti sanoa, että taidetta tekevät usein sellaiset ihmiset, jotka näkevät parhaiten todellisuuteen. Voidaan myös sanoa, että taiteen tekijät monesti boheemiyhteisönsä ja siitä seuraavan sosiaalisen asemansa mataluuden takia, tekevät taidetta sen itsensä vuoksi ja siinä se eroaa muusta tuotannollisesta toiminnasta, Monesti voidaan myös sanoa olevan niin, että mitä erikoisempi henkilö on, sitä suurempi todennäköisyys on se, että hän voi tehdä taidetta ilmaisten samalla omaa sisäistä maailmaansa. Taiteeseen kuuluu vapaus, ja sen takia taiteen tekijätkin haluavat usein korostaa omaa vapauttaan ja riippumattomuuttaan. Kun ajatellaan että taidetta voidaan tehdä toisten ihmisten antamalla metodilla ja toisaalta sitä voidaaan tehdä omalla metodilla, niin jonkinlainen toiminnan järjestyneisyys on yksi tärkeimmistä taiteen perusteista. Kaikki siis tarvitsevat sisäisen mallin siihen, että he voivat tuottaa taidetta, ja mallia voidaan kutsua myös skeemaksi. Mikä sitten taiteessa on tärkeintä. Sitä on se, että sen täytyy vastata ja osua johonkin ymmärrettävyyden väylään. Onko sitten tärkeää että taide näyttää joltain? Tässä mielipiteet vaihtelevat siinä, haluaako taiteilija seurata muiden antamaan perinnettä vai haluaako hän luoda uusia metodeja taiteen luomiseen. Jos näitä vallankumouksellisia ei olisi koskaan ollut, maalattaisiin vieläkin mehtoja metsässä. Taiteen tehtävä on vastata johonkin havainnonmuodon tarpeeseen. Sen on siis löydettävä ihmisestä sija, johon se voidaan liittää. Taide on vallankumouksellista silloin kun se yhdistää uusia tai vanhoja ideoita ja muotoja itseensö, Assosiaatioautonomia on tärkeä piirre tässä. Tämä liittyy myös mielikuvitukseen ja sen vapauteen, Assosiaatioautonomian mukaan ihmiselle on annettava tietty vapaus yhdistellä asioita mielessään ja muodostaa niiden perusteella jonkinlaista taidetta. Luovuus perustuukin siis merkittävällä tavalla siihen, että ideoita ja muotoja yhdistellään ennakkoluulottomasti. Mikä sitten on taiteen olemus ja oleminen. Taiteen tehtävä on vastata ihmisten kauneudentarpeeseen. Taidetta voidaan tehdö sovinnaisesti, vaikka usein se ei riitä siihen, että taidetta voitaisiin pitää hyvänä. Taiteen tulisi aina ottaa huomioon se, mihin asti sen välineillä voidaan taiteessa edetä. Metodi ei siis saisi rajoittaa sitä, millaista taidetta sen avulla voidaan tehdä. Esimerkiksi käsitetaide ja performanssitaide ovat sellaisia taiteita, joita metodi ei rajoita, vaan joita voidaan metodinsa avulla jopa äärettömästi laajentaa. On tärkeätä miettiä sitä, millaiset asiat kulkevat taiteen marginaalissa ja jotka ovat taiteen ehdottomia ääriehtoja. Taide vaatii aina mielikuvitusta, keskittymiskykyä ja luovuutta. Taide ei siis ole koskaan itsessään annettuna vaan se tulee aina tulkita uudelleen huomioiden ne komponentit jotka esimerkiksi esityksen ajankohta taidetta tekevälle yksilölle esittelee. Samalla tavalla miten teatterissa esitetyt näytelmät tulee tulkita uudelleen huomioiden esityksen reunaehtojen potentiaalin. Miten taide sitten eroaa yhteiskunna muista toimista ja olemisesta. Se eroaa siten, että estetiikka vaikuttaa kaikkeen sellaiseen toimintaan, jonka ihmiset suorittavat välineellisesti. Esimerkiksi matematiikassa etsitään monesti esteettisesti hienostunutta ratkaisua. Estetiikka etsii kaunista ja sellaista mikä on ylevää, vaikka nykypäivän näkökulmasta kaikkea tänä päivänä tehtävää taidetta ei voida pitää suoranaisesti nimityksen ylevä mukaisena. Kuitenkin taide on monesti suurta tarkkuutta ja presisioteettia vaativa harraste. Tarkkuuden myötä taiteellisssa harrasteissa kehitytään eli esimerkiksi vaikka jollain ihmisen iällä ei ole tässä asiassa minkäänlaista merkitystä. Tämän takia voidaan havaita että taide on aktiviteetti jonka harrastamisen ihminen voi aloittaa jo nuorena lapsena, ja niin onkin että todella lahjakkaaksi pyrkiessä toiminta pitää aloittaa jo lapsena.

Sosiaalisista arvoista ja kognitiivisesta prosessista

Kognitiivinen prosessi tarkoittaa ihmisen tiedonhankintakykyyn liittyvää toimenpidettä, jonka avulla ihminen pyrkii tiedolliseen selvyyteen jostain asiasta. Ihminen käyttää kognitiotaan suhtautuessaan erilaisiin tiedollisiin asioihin. Kognitiivinen prosessi voidaan jakaa erilaisiin osiin. Kognitiivisen prosessin myötä ihminen alkaa tajuamaan sitä, mikä on järjenmukaista. Arvot taas tavallisesti kertovat vain siitä, mikä on yhteiskunnassa soveliasta, ja minkä yhteisön johtajat ovat määritelleet sopivaksi käytökseksi. Kognitiivisen prosessin myötä tehdään havaintoja ulkoisesta ja sisäisestä. Kognitio toimii siten, että sen avulla voidaan havaita se, mitä oikea on riippumatta yhteisöstä. Mielestäni sosiaaliset arvot tavallisesti johtavat siihen, ettei tiedettä ja soveltavaa etiikkaa hyväksytä yhteisössä suunnan antajaksi. Tässä mielessä kaikenlainen arvojen ylikorostuminen johtaa ainakin jossain mielessä eettiseen absolutismiin, joka on suljettu ja itsekorjaantumaton järjestelmä, joka suhtautuu osaan ihmisistä tuomitsevasti ja rankaisevasti. Tämä absolutismi monesti johtaa siihen, että joitakin instituutioita ei tunnisteta vaikka ne kuuluisivat olennaisena osana yhteiskuntaan ja sen historiaan. Jos sosiaalisia arvoja ja kognitiivista prosessia pyritään yhdistämään toisiinsa, nostaa se vieläkin enemmän vastustusta ja älämölöä, ja on varmaa, että käsitys todellisuudesta heikkenee. Tämä tapahtuu monesti esimerkiksi uskonnon ja ihmisten sosiaalisen käyttäytymisen arvosteluna. Arvot eivät monesti voi vastustaa sitä, jos ihmiset alkavat käyttämään arvioissaan enemmän logiikkaa ja itsenäistä järjenkäyttöä. On tärkeää miettiä sitä, mihin sosiaaliset arvot laajimmillaan voivat johtaa. Se johtaa monesti todellisuudentajun heikkenemiseen ja se monesti johtaa älylliseen epärehellisyyteen. Älyllinen epärehellisyys tarkoittaa sitä, kun ihmiset eivät uskalla kuulla oman järkensä ääntä vaikka heillä voisi ollakin potentiaali sen käyttämiseen. Tällaisessa yhteiskuntatilanteessa itseisarvoiset instituutiot alkavat muuttua keskenään arvoja edustaviksi arvoinstituutioiksi ja niitä suojeleviksi tuki-instituutioiksi. Tuolloin ihmisten arvot muuttuvat vastaamaan instituutioita hallitsevien ihmisten suosimiksi arvoiksi. Sosiaaliset arvot siis hillitsevät ihmisten vapaata arvostustoimintaa ja loogisen päättelyn muotoa. Tietyt sosiaalisiin arvoihin liittyvät väitelauseet muuttuvat monesti tavallisen kansan piirissä vastaamaan absoluuttista totuutta. Tämä liittyy etenkin vallan symboleihin, joiden perusteella ihmiset alkavat kunnioittamaan joitakin ihmisten ryhmiä sen takia, koska näiden symboleiden mukaan he ansaitsevat valta-aseman, tällaiset ihmiset siis vaikuttuvat helposti sellaisista asioista joita heillä itsellään ei ole, kateus ja viha ovat toiselta puolelta kunnioitusta. Sosiaaliset arvot siis ovat monesti järjenvastaisia. Arvot ovat siis monesti tarkoitettu nimen omaan ohjaamaan, eli näyttämään sitä mikä on ihmisille kunnollista ja hyväksyttävää ja sen mukaan näitä arvoja rikkovat ihmiset saavat ,monesti osakseen muun yhtisön pilkan ja halveksunnan. Samalla kun arvot ohjaavat, antaa logiikka ja järjenkäyttö ohjeen suunnasta, joka tarkoittaa silloin älyllisesti rehellistä suuntaa. Voidaan sanoa, että esimerkiksi brittipoliitikko Enoch Powellin viisikymmentä vuotta sitten pitämää maahanmuuttokriittistä Rivers of blood-puhetta seurasi kaksoisreaktio, eli toiset katsoivat hänen sanoneen järjellisesti totuuden, kun taas jotkut tunteelliset ja tyttömäiset ihmiset reagoivat puheeseen tunteella, joka on kaikkien sosiaalisten arvojen pohjana. Yliopistoissa on enemmistö tyttöjä, ja samalla yliopistoon kuuluva kyseenalaistaminen ja kriittisyys on vähentynyt, sillä nämä asiat vaativat munaa, jota ei monella naisella ole. Siinä kun sosiaaliset arvot alkavat määräämään ihmisten päivittäistä elämää, tapahtuu monesti sellaista mikä on etiikan vastaista. Esimerkiksi sosiaaliset arvot voivat suhtautua kielteisesti aborttiin tai vaatia naisten ympärileikkausta. Sosiaaliset arvot ovat siis sääntöjä ja normeja, jotka yhteisössä johtajina toimivat ihmiset vahvistavat ja säätävät. Pitäisi korostaa ihmisten keskuudessa omaa arvottamista, ja arvoja kokiessakin voidaan pyrkiä universaaleihin ja järjellä tavoiteltaviin arvoihin, sillä täydellisimmät arvot lähestyvät adaptiivisen tulkinnan myötä objektiivista todellisuutta. Sosiaaliset arvot eivät kuitenkaan käy läpi arvojen luonnetta pohdiskelevaa adaptiivista tulkintaa, vaan ne pakotetaan ihmisten omaksuttavaksi valmiina ja annettuina, vaikka ne eivät vastaa objektiivista todellisuutta. Tähän johtajien luomiin arvoihin yhteiskunta on aina ajautunut sen takia, koska suurin osa ihmisistä ei havaitse vallan vale- tai lumeluonnetta. V allan omksumiseen ihmisten tuella liittyy siihen, miten ihmiset ovat tavallisesti suhtautuneet valtaan ja vallan symboleihin.Tämä liittyy siihen, miten ihmiset kokevat tietynlaista kuvitelmavaltapotentiaalia. Siihen liittyy esimerkiksi se, kun ihmisten oikeudet ja arvojen itsenäinen kokeminen heikentyy sen myötä, koska vallan katsotaan olevan omaisuutta, ja tuon arvion todellisuutta käsitetään esimerkiksi eduskuntavaalikausien määrän mukaisesti.

Missiä pierettää

Hän oli aina kokenut itsensä hienommaksi, kultivoituneemmaksi ja eniten myönteistä esimerkkiä muille koko ajan antavaksi kuin muut. Sen takia hän omasta mielestään olikin saanut paikan Miss Suomi-kilpailun finaalissa, jota hän oli odottanut pikkutytöstä alkaen.. Hän oli tietysti ulkoisesti soma, vaikka ei ollutkaan aivan yhtä pitkä kuin suurin osa muista finalisteista. ”Hieno nainen tietää kaiken siitä, miten tulee olla, itsensä kuin myös muiden ihmisten kanssa,” hän ajatteli. Hän oli kokenut missiksi tulonsa olevat syytä siitä, miten täydellinen, moitteeton ja tahraton prinsessa hän itse koki olevansa. Hän oli vieraillut äskettäin tuoreen poikaystävänsä luona, joka oli aina hänen seurassaan päästellyt kovaäänisesti ilmojaan pihalle, ja nykyään hän ei enää edes pyydellyt niitä anteeksi. Nainen oli hyväksynyt tämän sen takia, koska hän ei juuri sillä hetkellä jaksanut etsiä itselleen toistakaan poikaystävää. Lisäksi hän koki, että kun mies on sikamainen, voi hänen oma prinsessaroolinsa olla näkyvämmässä asemassa. Hän oli juuri ennen tätä aikaa alkanut missikiertueelle, jonka myötä hän kävi muiden kanssa läpi Suomen suurimpia kaupunkeja. Hänen parhaimpia missikavereitaan kiertueella olivat Sanna ja Sonja, vaikka hän kokikin etteivät he vastanneet hänen omaa luonnettaan kovinkaan merkittävästi.. Sanna oli kasvanut uskonnollisessa perheessä ja hänen antamansa ohjeet ja neuvot olivatkin hyvin suuresti jokaisen ihmisen itseyttä ja minuuden autonomiaa pienentäviä ja vähätteleviä. Sonja taas oli saanut vapaan kasvatuksen, käynyt Steinerkoulun, ja ei välittänyt niin suuresti stiff upper lip-ihmisistä. Olipa nainen nähnyt vessassa käydessään, että Sonja oli edellisenä jättänyt sinne wc-pönttöön merkittävän selvät jarrutusjäljet. Hän oli aina paheksunut epäsiisteyttä ihmisissä, ja nyt hän katsoi Sonjaa paheksuvasti kun näki hänet käytävällä, ja Sonja ei voinut keksiä sille syytä, ihmetteli vain tietämättä tai älyämättä mitään.. Eräänä päivänä kun missikiertue oli tullut hänen entiselle kotipaikkakunnalleen, päätti hän vierailla vanhan ja viisaan isoäitinsä luona. Isoäiti oli estotton nainen ja olikin aina korostanut lapsiensa ja lastenlapsiensa kanssa sitä, että ilmat voi päästää välillä pihalle sekä ylä, että alapäästä. Hän olikin aina pitänyt isoäitiään sen takia rahvaanomaisena, vaikka arvostikin tämän elämänkokemusta. Isoäiti oli nytkin kännissä ja ei pystynyt kontrolloimaan ilman pääsemistä ulos sekä ala- että yläpäästä. Hänen huonetoverinsa kiertueella oli estoton Sonja, joka monesti toi huoneeseen mukanaan panokavereita, joiden vieressä omalla sängyllään maaten hän oli yrittänyt nukkua viereiseltä sängyltä kantautuvasta voihkeesta huolimatta. Eräänä päivänä hänen vatsaansa alkoi särkeä, eiväthän missit syöneet kiertueen aikana juuri mitään eläin- eikä kasviperäistä, minkä takia hän ihmetteli tämän hänelle poikkeuksellisen vatsakivun syytä. Kuitenkin hän ajatteli että urheasti hän lähtisi kiertueen seuraavaan lehdistötilaisuuteen ja sinne hän menikin muiden perässä.. Kun hän katsoi toisten ehdokkaiden puleerattuja naamoja ja haistoi ilmasta näiden henkeen käyviä tuoksuja alkoi hän miettiä sitä, minkä takia missien tulee aina näyttää parhaimmalta, ”jotkut ilmeisesti ajattelevat ettei nainen voi näyttää rumalta eikä haista”. Kun hän istui lehdistöpöydän takana, hänen vatsansa alkoi huutaa voimakkaalla äänellä, joka kuului varmasti lehdistönpenkeille asti. Kuunneltuaan ensin toisten teennäisiä vastauksia, niin lehdistön edustaja, joka näytti tämän kotipuolen paikallislehden toimittajalta, kysyi tämä naiselta, mikä on missin tärkein tehtävä ja kuuluvatko missien teot jotenkin korostetusti moraaliseen maailmaan. Hän alkoi vastaamaan että missit voivat näyttää monella tavalla muille esimerkkiä omalla olemisellaan ilmenemisellään ja valinnoillaan. Kuitenkin kesken vastauksensa hän tunsi kuinka hänen anuksestaan alkoi virrata ilmaa ulos, ja samalla kuului kova pärisevä ääni, joka vielä kaikui puisesta penkistä: PRÖÖÖÖÖÖT. Nainen punastui ja käänsi katseensa alas. Kuitenkin tuo lehdistötilaisuus oli jo naisen onneksi lopussa ja missit palasivat sen jälkeen takaisin hotellille. Muut missit käytävällä vastaantullutta Sonjaa lukuunottamatta välttelivät katsekontaktia naisen kanssa ja jotkut ilmiselvästi virnuilivat hänelle hiljaa mutta pilkallisesti. Sanna tuli käytävässä vastaan ja alkoi päivitellä naisen käytöstä, ja hän sanoi tälle että hän voi unohtaa haaveet kilpailun voittamisesta. Sen jälkeen Sanna sanoi, että hän mielellään lopettaisi entisen ystävyytensä naisen kanssa ja siihen hän ei ehtinyt kommentoida mitenkään. Hänen mieleensä tuli silloin todella aidolta tuntuvan isoäitinsä neuvo, jonka hän koki nyt voivansa ymmärtää ja olevansa aitoudessa lähempänä totuudellisuutta kuin aikaisemmin. Hän meni huoneeseensa ja pian sinne ilmestyi myös Sonja. Sonja yritti lohduttaa häntä ja sanoi tälle, että anaaliseksin jälkeen hänestä purkaantui ilmaa kuin rikkoutuneesta ilmapallosta. He kävivät lepäämään ja sen jälkeen yhtäkkiä Sonjan puolelta kuului pitkä ja majesteetillinen PRÖÖÖÖT, Silloin nainen koki, että asialla ei todellisuudessa ollut kenellekään mitään merkitystä ja hän itse nosti kannikkaansa, ja yhtäkkiä kuului hänen anuksestaan PRÖÖÖT. Sen jälkeen naiset alkoivat piereskelemään vuorotellen samalla kun nauroivat toisensa päästöille ja haistelivat uteliain sieraimin omiaan. Suuri ongelma oli ratkaistu ja koskaan ei enää tarvitsisi näytellä jotain sellaista mitä ei todellisuudessakaan olisi.

Oikeustietoa nuorille

Mielestäni olisi tärkeää korostaa kouluopetuksessa oppilaiden omien etujen ja itselleen kuuluvan hyvän hallintaa. Jokaisesta tulisi siis tehdä oma asianajajansa. Tämä mahdollistettaisiin sillä, kun tajuttaisiin, että Suomi on oikeusvaltio, ja suurin osa vallankäytöstä tapahtuu lain sisällä, ja jotta lakeja voisi hahmottaa, on niistä saatava ensin tietoa. Nykyaikainen koulujärjestelmä korostaa pelkästään velvoitteita oikeuksien kustannuksella, Ja nyt tilanne on muuttunut vieläkin drastisempaan suuntaan, koska yliopisto-opiskelijoista yli kuusikymmentä prosenttia Suomessa on naisia. Naiset ovat tavallisesti ahkeria puurtajia, eli kilttejä tyttöjä, joilta puuttuu lähes aina merkittävästi miessukupuoleen liittyvä kyseenalaistamisen taito. Jos haluaa olla aidosti ja rakentavasti kriittinen, ei riitä että kyseenalaistetaan vain jotain oppisisältöihin kuuluvia asioita, vaan opetustilannekin on kyseenalaistettava. Ja sekään ei itse riitä, vaan kaikki, ehdottoman kaikki ympäröivä ja sisäinen tulee kyseenalaistaa.

Opetukseen, tapahtui se sitten ala-asteella tai yliopistossa kuuluu vallankäytön elementti, joka ei suhtaudu tasa-arvoisesti kaikkiin oppilaisiin ja opiskelijoihin. Esimerkiksi opettajan tai luennoitsijan henkilökohtaiset taipumukset näkyvät tavanomaisesti kaikessa siinä, miten hän arvostelee oppilaitaan. Koska suurin osa opettajista on naisia, niin on selvää, että heihin liittyvät henkilökohtaiset ja sosiaalisesta jatkuvuudesta seuraavat preferenssit määrittelevät sitä, miten he arvioivat oppilaitaan. Koska koulu suosii kilttejä tyttöjä, kärsii siitä sellainen porukka, joka ei saa itselleen sopivaa opetusta ja koulutusta. Itse asiassa tästä koulutusjärjestelmämme palvomisesta ja opettajan sanan hurskaasta kuuntelusta, seuraa se, etteivät opiskelijat erota itseään toisista opiskelijoista, ja ovat tiukasti samaa mieltä kaikista asioista ystäviensä ja opiskelijatovereiden kanssa.

Koska oppilaita pitäisi valmentaa toimimaan koko EU:n, ei, vaan koko maailman alueella, on selvää, että kieltenopetukseen tulisi saada enemmän kulttuurituntemuksen tunteja. Kulttuurintuntemuksessa siis pyrittäisiin saamaan kielen opetukseen autenttinen sävy, joka olisi uskollinen tietynkaltaisen kulttuurin tavoille ja historialle. Kulttuurintuntemusta tulisi oppilaille esitellä myös sen kautta, kun opetetaan kielten historiaa ja niiden alkuperää. Kulttuurintuntemuksessa tulisi korostus olla tiettyjen yhteiskuntaa ohjaavien instituutioiden toimirakenteen selvittämisessä. Samalla oikeusoppia tulisi ottaa kouluihin nykyistä enemmän. Koska koulujen tulisi pyrkiä siihen, että siitä läpi puskeva ihminen olisi valmiimpi elämään kuin ennen koulunkäyntiään, on selvää, että oikeusjärjestelmän tunteminen on yksi tärkeimmistä asioista tässä. Oppilaiden tulisi siis olla selvillä siitä, millaiset heidän oikeutensa ovat sen takia, koska ns. jokapäiväinen paha on ilmiö, joka ilmestyy aina sinne, kun joku ihminen tai ihmisten ryhmä vaikuttaa olevan tietämätön oikeuksistaan tai kun se on selkeästi jonkin yhteiskunnallisen instituution välittämän valtasäteen sisällä.