Oppimistapahtuman todellisesta merkityksestä

Tavanomaisessa, jo aikoja vallineessa käsityksessä opettamisesta vallitsee tietynlainen perusroolimerkitys, jonka mukaan oppimistapahtuman ihmiset jakaantuvat opetettaviin ja opettaviin. Tämän mukaan opettaja puhuu ja johdattelee, ja oppilaat kuuntelevat ja saavat uusia tiedonvälähdyksiä mieleensä. Tähän on mielestäni löydettävä täysin uudenlainen algoritmi, jonka mukaan oppimistapahtuman luonnetta voitaisiin hahmottaa. Tätä luonnetta voitaisiin miettiä esimerkiksi sosiaalitieteisiin sovellettavan peliteorian mallien avulla. Tässä opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa voitaisiin joskus jopa miettiä sellaista, että heidän roolejaan voitaisiin joskus tarkoin määritellyissä olosuhteissa vaihtaa ja muuttaa. Itse asiassa oppimistapahtuman roolien tulisi tulla koko ajan uudelleen tulkituksi jokaisessa opetustilanteessa. On tärkeää miettiä tässä oppimisen päämääriä. Siinä pitäisi kannustaa yhdessä oppimiseen, myöskin siinä mielessä että joskus opettaja voisi samalla oppia myös, eikä tulisi ajatella siten, että opettaja on jonkinlainen tietopankki, joka vain huomioimatta oppimistapahtumaa laskee tiedonjyväset opetettavien tavoiteltaviin. Tässä järjestelmässä tulisi kysyä enemmän ja olla miettimättä valmiita vastauksia valmiisiin kysymyksiin. On opetettava etenkin kysymään ja etismään kokonaisvaltaisuutta ja vallankumouksellisuutta tulkinnassa, koska kaikkea todellisuutta tulee koko ajan tulkita uudelleen. Oppimisen oikea ilmapiiri syntyy kun kaikki kysyvät ja antavat kaikkien vastata. Kysymyksiä ja vastauksia on voitava tarkastella kaikilla hierarkiatasoilla, ja minkäänlaisia kysymyksiä ei tulisi eristää pelkästään joidenkin tiettyjen ihmisten käsiteltäväksi, eli toisin sanoen, kaikkia inhimillisiä asioita tulisi voida tarkastella oppimistapahtumassa, eli siis minkäänlaisia kysymyksiä ei tulisi ohittaa epämerkityksellisinä. Nimenomaan oppilaan mahdollisesti huonosti muotoilluista kysymyksistä tulisi löytää syväsymbolien tasolla oleva merkitys, jonka avulla voitaisiin tarkastella asian todellista luonnetta, jota oppilas ei välttämättä alkeellisen tietämystasonsa takia pysty suorasti muotoilemaan. Opettajan luonnetta mietittäessä on korostettava sitä tosiasiaa, että tieto ei ole koskaan valmis, ja tietämistapahtuman luonnetta voidaan jatkuvasti ja koko ajan muotoilla uudestaan, eli tiede on fallibilisitista eli itsensä kumoavaa. Opettajia on kannustettava itseopiskeluun ja oppimiseen oppilaiden kanssa, jossa yhteydessä opettajan on laskeuduttava norsunluutornistaan ja hän ei voi koskaan väheksyä yhdenkään oppilaan kysymyksiä epämerkityksellisinä tai alkeellisina. Oppilaiden roolia mietittäessä on sanottava, että oppilaiden on kyseenalaistettava ja kysyttävä. Oppilaiden on pyrittävä itsenäiseen ajatteluun ja ajatusten kehittämiseen. Itsenäiseen ajatteluun suuntautuessa on huomioitava se, ettei oppimistapahtuma voi perustua valmiiseen syöte-palaute-järjestelmään, vaan näiden kahden binaarisen vastakohdan tulee voida sulautua toisiinsa niin, ettei kumpikaan näistä ääripäistä vastaa täydellisesti jommankumman oppimistapahtuman osan roolia. Kun mietitään opettajan ja oppilaan välistä interaktiota, niin on mietittävä sitä, miten symboleita välitetään toisille. Näiden symboleiden tulee todellakin olla syväsymboleita, eikä pinnallisia ja hälvemerkityksisiä vertailukohdallisia symboleita, jotka kuuluvat enemmänkin ihmisten sosiaaliseen vuorovaikutukseen eikä tietämiseen ja tiedon hankinnan luonteeseen. Vertailukohdalliset symbolit voivat päästä osaksi jotain alkeellista tietämistapahtumaa silloin jos kommentaariaatti pääsee läpäisemään oppimistapahtuman ennen kuin tapahtuman osille saadaan välitettyä tiedollisia arvoja, joiden avulla he voivat pyrkiä syvälliseen tiedonsaamisen luonnerooliin. Syväsymboleita välitettäessä tulee siis ottaa huomioon se, että oppilaille ja opettajille on ensin mahdollistettava esivalmius siihen, että he voivat päätellä syväsymboleiden tasolla. Esseiden kirjoittamista olisi harrastettava jo alkeellisilla oppimistasoilla ja myöskin kirjallisuutta ja itsenäistä tiedonhankintaa kirjallisuudesta tulisi ottaa oppimistapahtuman suunnittelun malliksi. Nuoriakaan oppilaita ei tulisi väheksyä siinä kun ajatellaan, millaisia tiedonkokonaisuuksia he ovat valmiita ottamaan vastaan. Vertailukohdallisista symboleista elävät ihmiset eivät tajua sitä, mikä on syvällisen tiedon etsimisen luonne syväsymboleiden tasolla. Symboleiden opettamisessa on pyrittävä yhtäläiseen intersubjektiiviseen syvätodellisuuteen, eli siinä on mietittävä sitä, miten symboleita voidaan ns. näyttää toisille ihmisille. Opetettaville on opetettava enemmän filosofiaa ja opetettava symboleiden tulkinnassa symbolisten muotojen teoriaa, josta voidaan saada merkittävää tietoa esimerkiksi Ernst Cassirerin teoksesta Der Philosophie des symbolischen Formen. Kouluun on myös lisättävä etenkin vertailevaa kielentutkimusta, kulttuurintuntemusta ja taidehistoriaa. Tämä sen takia, koska ilman niitä, oppilaita ei voida sopeuttaa kaikkea oikein tulkitseviksi yhteiskunnan ja universaalisen ihmisyhteisön jäseniksi.