Onko kansalaisillamme malttia olla rehellisiä niin laman kuin talouskasvunkin aikana?

Suomalainen yhteiskuntamalli on mennyt siihen suuntaan, että kaikki työssäkäyvät ihmiset, etenkin silloin, jos on kyseessä ns. ”nuori ammattilainen”, pyrkivät koko ajan liittämään itseensä tietoja tekemistään töistä ja niistä välineistä, joita he käyttävät toimiessaan työssään. On naurettavaa miten leväperäistä ja paksupäistä tämä toiminta voi olla niissä ihmisissä, jotka kokevat esimerkiksi tarvetta ”verkostoitua”, sillä jo sehän kertoo tällaisesta ihmisestä sitä, ettei hänessä oikein ole substanssia.

Nämä nuoret ammattilaiset kehuvat itseään ja pyrkivät hakemaan työpaikoistaan jonkinlaista prestiisiä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset hakevat työpaikkoja ja tekevät hakemuksiinsa cv:itä, mutta minkä takia tällainen headhunttauksen epätoivoinen toive pitää tuoda kaikkien ihmisten keskuuteen esimerkiksi Linkedin-tilien kautta. Ja monesti nämä itseen liitetyt epiteetit ja adjektiivit liikkuvat joskus naurettavuuden alueella, on näitä ominaisuuksia lukiessa luultava, että meidän maailmassamme on paljon täydellisiä ihmisiä! Sitä vastoin kerran vaalien aikaan joku nuorimies oli laittanut vaalijulisteeseen ammatiksi ”Työtön”, ja täytyy sanoa, että tuollainen rehellisyys miellyttää henkilökohtaisesti. Toinen mieleenkäyvä ammattinimike oli ”viihdeyrittäjä”. Eikös se viittaa niinku vähän ilotyttöyteen?

Se jos ihmiset pyrkivät kategorisoimaan itsensä joidenkin ominaisuuksien tai esimerkiksi vaikka kieliosaamisen kautta, vie yhteiskuntaa entistä kapea-alaisempaan maailmankatsomukselliseen itsetajuntaan. Yhteiskunnan itsetajunta tarkoittaa sitä, millaisia asenteita yhteisö antaa jäsenilleen noudetettavaksi, ja millaisista arvoista ja mielipiteistä se palkitsee ja minkä se katsoo kielteiseksi toiminnaksi ja ajatteluksi. Voidaan siis sanoa, että tänä päivänä ihmiset kategorisoivat itsensä, mikä on täysin hullua, koska maailmansivun on vastustettu sitä, jos muut ihmiset ovat pyrkineet kategorisoimaan toisia ihmisiä, mutta nyt ihmiset hyväksyvät itse kategorisoimisen ja levittävät tämän kategorisoinnin aatetta. Kun tällainen ihminen ajattelee, kuka hän on, katsoo hän sen cv:stään.

Minä ajattelin yläasteella meneväni opiskelemaan diplomiekonomiksi, mutta sen jälkeen arvostukseni rahaa kohtaan on vähentynyt. Raha polttelee taskussa, ja sitä saa monesti monesta suunnasta. Johtaja Turhapuron sanoin: ”Mistä sitä tietää, mikä raha kenenkin on? Eihän siinä luje mitään!”. Ja tarkoitan tällä sitä, miten yksinkertaisesta työstä tai porukoilta on helppoa saada rahaa.

Naispuoliset toimittajat kirjoittavat tavallisesti hyvin mielenkiinnottomia juttuja kuten vaikkapa tällainen voisi hyvin olla tietyissä lehdissä ”Miten ommellaan ukolle kikkelinlämmitin talveksi”. Tai vaikkapa: Matti Meikäläinen vilautti kikkeliään Rovaniemen yöjunassa”. Naiset ovat tietystä coyness-nimisestä ominaisuudesta huolimatta kirjoittamassa innokkaasti sukupuolielimien vilahtaessa.

CV:n tulisi sisältää vain ne asiat, jotka voi selittää tarkasti. CV-runous, jossa hakija täyttää kaikki maailman hyveet, on epäilemättä kielteinen asia. Japanin mallista nöyryyttä ja tehokkuutta pitäisi etsiä. Huomasin Japanissa käydessäni, että siellä junanvaunuun tuleva kondari kumartaa tullessaan ovesta. Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä, ihanaa!