Ilmoitus

Minun ei tarvitse julistaa muuttumistani kuin joku uususkovainen.

Kirje isälleni

Me emme ole koskaan päässeet kunnolla puhumaan asioista. Ehkä tapani tuoda kokemuksia ja asioita esiin ei ole muistuttanut sinun tapaasi suhtautua asioihin. Kun katson peiliin, niin näen ensimmäisenä sinut. Olen mielestäni perinyt paljon hyviä ominaisuuksia myös sinun puoleltasi, vaikka Beckereiden ja Järveläisten geenit ovat tehneet minut jollain tavalla eroavaksi sinusta. Olisi banaalia ja makaaberia puhua ja mainita älykkyyttä ja muita ominaisuuksia, jotka kuitenkin ovat vain ominaisuuksia, joista älykkyys ei välttämättä ole tärkeintä. Mielestäni sinä et aina ole ollut tasapainossa itsesi kanssa, jossa yhteydessä avautuminen olisi välttämätöntä siihen, että voisit tulla avoimemmaksi. Olet sanonut aina, ettet voi muuttua, mutta siinäkin olisi paljon tekemistä sillä, minkä voisit itse sallia itsellesi. Olemme eri tavalla kouluttautuneita ihmisiä, ja meillä on varmasti myös jonkinlaista eroa elämän intresseissä. Olen muutamalle kaverille kertonut kokevani yhteyttä suhteessa sinuun Kafkan kanssa. Myös hänen isänsä oli toimelias ja pidettykin ihminen, mutta poikansa poikkesi suuresti hänestä. Myös minä koin joskus kurinpitosi kohtuuttomana ja sinua itsekeskeisenä siinä, kun ilmaisit asioita ja yritit pitää jöötä kotioloissa. Myös minuun on luotu suuria odotuksia, jotka lankesivat sinulla kotityrannin rooliin. Varmaan on niin, vaikken halua Arvi-ukkia kritisoida, että isättömyyden kokemus on siirtynyt linjassasi eteenpäin. Alma Vehviläinen ja hänen vaiheensa ovat siirtyneet varmasti sukupolvissa eteenpäin. Kafkaesque tulee monesti mieleen siitä, miten mölysit ja osoitit tahtoasi kuin pahinkin sirkuksen leijonankesyttäjä, mutta kuitenkin samalla et ollut läsnä ja tietyllä tavalla häivytit roolisi ja asemasi isänä pois, aivan kuin isoäitisi suhteessa ei isää nähty. Mielestäni tuo on perustunut itselläsi vähintäänkin omaan päätökseen ja ratkaisuun. Olet suhtautunut minuun aina kohtuuttomalla ankaruudella ja julmuudellakin. Ikään kuin isän pitäisi olla kova kurinpitäjä, jonka ei tarvitsisi koskaan lähestyä lastaan emotionaalisesti ja henkisesti. Sitä on kieltämättä jäänyt puuttumaan. Sen perinnön, jonka olet minulle antanut, ei ole ollut tarpeeksi paljon, joten esimerkiksi nimen vaihtaminen ei ole mikään ihme – meinasin jo lukiossa ensimmäistä kertaa ottaa äitini suvun nimen. Talonpoikaisen karkeuden ja henkisen julmuuden takia äidin sukua ei tuotu millään tavalla kotona esiin ennen kuin aloin avaamaan ovia toiseen puoleen itsestäni. Tulet aina olemaan isäni – mutta en voi teeskennellä olemattomia, koska millään lämmöllä minua ei ole kasvatettu. Koska olet niin luoksepääsemätön ihminen – monen asian summana – en voi teeskennellä, että olisin koskaan ollut kasvatuksesi kohteena onnellinen. - Tämä minun on sanottava. Minä pidän sinua isänäni siitä huolimatta. Ei ole toista isää.

Aatelista, perinteistä ja perinnöstä

Mielestäni omat esivanhemmat ovat paljon samanaikaisesti eläviä sukulaisia tärkeämpiä esikuvia kulttuurisuvusta tulleelle. Etenkin kun kyse on tällaisesta mökkiläistyneestä pikkusuvusta. Se on totta, että Becker-suku on talonpoikaistunut viimeisen sadan vuoden aikana, mutta ei se tosiasia kiellä sitä, että suvullamme on esivanhempia etenkin naisenpuolisten linjojen kautta ympäri Eurooppaa. Minun linjassani viimeisin suora esi-isäni avioitui aatelisen naisen kanssa vuonna 1830, joka leidi oli Johanna Fredrika von Schrowe. Sen jälkeen tulleet esivanhempani ovat avioituneet neljässä polvessa talonpoikaisten naisten ja miesten kanssa. Mikä tekee esivanhemmista suvun nykyhetkeä tärkeämmän on siinä, että kaikki voivat kunnioittaa heitä, koska suvussa on aina aatelisella tavalla korostettu heitä ja muistutettu aina kaikkia suvun jäseniä muistamaan esivanhempien ja muiden sukuhaarojen sukulaisten vaiheita ja mainetekoja. Ja vaikka kyseessä ei ole koskaan kovin varakkaana tunnettu suku, ovat esivanhempani ja sukulaiset painaneet monella tavalla vaikutuksensa suomalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin, taiteeseen, armeijaan, tieteeseen ja jopa uskontoon. Minun enollani on nimissään yksi vaimonsa edeltävästä avioliitosta saatu poika, joka on kaikkien muiden enoni lasten tavalla ottanut osaa esimerkiksi isovanhempiemme hautajaisiin. Kuten sanottua, suku on mökkiläistynyt viimeisen sadan vuoden aikana, vaikka mielestäni suku on saanut itseensä joidenkin jälkeläisten kohdalla porvarillista työteliäisyyttä, joka on aina aatelissukujen piirissä tulkittu ulkoa päin tulleena ominaisuutena. Viinaanmenevyys on ollut yksi suvussa edellisten sukupolvien aikana ilmennyt piirre. Nämä dna-testit eivät aina kerro totuutta ainakaan kovin pitkällä jänteellä. Lisäksi voi olla monesti niin, ettei vertailukohtaa löydetä, joka pelkistää tuloksia. Ainakin tekemäni Myheritage-testi on täysin epäluotettava, eikä se katsomani mukaan ylity jommankumman vanhemman kolmansia serkkuja pidemmälle. Minulla on englantilaista, saksalaista, ruotsalaista, baltiansaksalaista, hollantilaista, venäläistä, ranskalaista, liettualaista, virolaista, latvialaista, turkkilaista, skotlantilaista, irlantilaista ja puolalaista alkuperää. Tätä ei poista mikään merkityksetön ja huonolla haulla toimiva testi, joka voi lisäksi, kun näköjään confidential-tietoa on jaettu runsaasti eri yhteyksiin ja henkilöille, että toisaalta voisin sanoa, ei minun alkuperäni kuulu mattimeikäläisille, koska he eivät voi kateudessaan sitä tunnustaa. Aatelissuvuissa olennaista ovat perinteet, kuten vaikka suuret illalliset suurien juhlien aikaan, jolloin on suvussani aina kokoonnuttu yhteen. Kasvatuksessa voidaan parhaassa tapauksessa tuoda esiin hyveitä, jotka ovat etenkin aatelisia hyveitä, joihin lasken nöyryyden ja suurisieluisuuden, joiden lisäksi voisi sanoa myös tunnetun termin "magnanimity". Esi-isät tuijottavat kuvistaan ja muotokuvistaan, ja aatelisessa suvussa on parhaimmillaan pyrkimys saavuttaa vähintäänkin sellainen olemisen ja saavutuksien taso, joihin esivanhemmat ovat työllään ja kamppailullaan pyrkineet. Loppujen lopuksi aatelisuuden velvoite, noblesse oblige kehottaa sen alla työtään tekeviä muistamaan esi-isien teot ja pyrkimään heidän vertaisikseen. On sanottava näiden testien suhteen, että kun Hjallis Harkimo oli sukuni salat-ohjelmassa, jossa hänen ulkomaille sijoittuvat sukulaissuhteensa, jotka tulivat käytännössä hänen äitinsä, Doris Hackmanin kautta, näkyivät testissä 1500-luvulla eläneiden sukulaisten perusteella. Kyllä tuossa on ainakin käytetty tarkempaa ja suuremman geenipoolin omaavaa testitahoa. Minulla sentään on baltialaisia sukulaisia noin kolmesataa vuotta noiden arvioiden jälkeen. Minä nimiäidistäni tulleena, voin sanoa, että monikulttuurisuus ja kulttuurien välisyys tavoitetaan etenkin joko persoonallisten tai perinnöllisten ominaisuuksien kautta, vaikka joissain tilanteessa se voi olla pakkoa. Minä olen aina ollut kiinnostunut etenkin saksalaisesta ja englantilaisesta kulttuurista. Tähän minua ei ole pakotettu, ja voin sanoa kiinnostuksen ja asioihin perehtymisen tulleen minulle täysin sisältä käsin. Minulla on sekä veren, kiinnostuksien, omien taitojen ja tietämyksen sekä korkeakulttuurisuuden kautta tullut tarve ymmärtää suomalaista kulttuuria hallitsevampia kulttuureita, minkä lisäksi on noussut tarve ottaa oppia isommista kulttuureista, joissa esimerkiksi kulttuuriasioita tarkastellaan paljon vastuullisemmalla intensiteetillä esimerkiksi suomalaiseen ja suomenkieliseen kulttuuriin nähden. Minut on tehnyt aateliseksi perimä, perinteet, esi-isien velvoittavat katseet, identiteetti ja kasvatus. On lopuksi sanottava, että koin hyvin helpottavana tiedon, että enoni vanhimmalla tyttärellä Hanna Stirlingillä on kanssani 13,5 prosenttia jaettuja geenejä. Tämä todistaa jo ainakin sen, etten ole aatelissuvun piiriin lusmuilemaan tullut äpärälapsi. Se siitä.

Paras suomalainen yhtye ja Gösta!

Osallistuminen, filosofia ja soveltava etiikka

Kirjoitin filosofian pro graduni Osallistuvasta filosofiasta. Tässä opinnäytteessä käsittelin esimerkiksi Iris Marion Youngin ja Herbert Marcusen filosofiaa. Lisäksi työ sisälsi ajatuksia, jotka olivat peräisin ruotsalaisen valtiotieteen professori Michele Michelettiltä. Tämä osa työstä sisälsi hänen kehittämäänsä teoriaa luovasta osallistumisesta. Osallistuminen tarkoittaa samoihin aktiviteetteihin osallistumista, joka voi monessa yhteydessä laajeta omien käyttövarojensa suhteen. Micheletti käsittelee kirjassaan esimerkiksi sekularisoituneiden uskontoa lähellä toimineiden ihmisten eettisten aiheiden opiskelua. Toinen esimerkki oli kuuluisa Boston Tea Party. Kuitenkin luova osallistuminen käyttää kekseliäisyyttä sen suhteen missä tilanteissa tarkalla solumaisella toiminnalla voidaan saavuttaa sekä epäpoliittisia että poliittisia päämääriä. Luova osallistuminen on siis etenkin kekseliäisyyttä sen suhteen, miten yhteiskuntia voidaan parantaa nykyisestä. Mielestäni filosofinen ajattelu on etenkin kyseenalaistamista, rohkeaa kysymistä ja vähemmän auktoriteettien ja johtajien sanojen toistamista. On siis oltava omaperäinen niin siinä kuinka osallistutaan mutta samanaikaisesti siinä miten pysyviä totuuksia käsitellään ja arvostellaan filosofiassa ja todellisuudessa. Jos ajateltaisiin filosofian tehtävää, niin voidaan sanoa sen tarkoittavan eri näkökulmia ja näiden näkökulmien myötäisiä näkymiä maailmaan ja ihmiseen. Vaikka jotkut toistelevat ettei mielipiteistä voida kiistellä, ja vaikka jotkut väittävät olevan mahdotonta vertailla eri käsitteillä muotoutuvia filosofisia maailmankatsomuksia, niin on sanottava, että filosofiassa tulisi pyrkiä etenkin pysyvyyteen ja objektiiviseen todellisuuskäsitykseen. Tässä voidaan jo havaita, että filosofisen maailmankatsomuksen tulee myös olla universaalinen, kaikenlaisiin olosuhteisiin sitoutuvaa ja sulavaa. Samalla kun filosofia on universaalista, on osallistuminen ja siihen soveltuvat tilanteet monestikin paikallisia ja sekulaarisia. Voidaan siis sanoa, että osallistumisen kautta filosofia saa merkitystä katutasolla ja toisaalta osallistuminen saa yleisyyteen pyrkiviä periaatteita filosofialta. Eli filosofia on saatava kadun tasolle ja kaiken osallistumisen tulee perustua filosofiaan ja sen kautta osallistuvaan filosofiaan. Voidaan siis katsoa, että esimerkiksi tällaisen yhdentymän kautta universaali ja paikallinen yhdistyvät, ja koko tällaista hanketta voidaan siis katsoa molempien binaarisuuksien näkökulmasta: filosofia voi yltää paikalliseksi ja osallistuminen voi nousta universaaliselle tasolle. Miten filosofiaa sitten voitaisiin siirtää katutasolle? Filosofia perustuu periaatteisiin, niiden jatkuvaan kehittämiseen. Filosofian kautta voidaan huomata tietynlaisia asennoitumistapoja, jotka eivät ole todellisuuden ja esimerkiksi suvaitsevaisuuden kannalta kannatettavia asenteita. Tällaisia ovat esimerkiksi ultra core-kapitalismi, jossa kaikki pelkistyy rahaksi, suvaitsevattomat uskonnolliset totalistiasenteet, lasten kasvattaminen tietyllä tavalla ja vaikkapa materiaalinen yltäkylläisyys ja välinpitämättömyys suhteessa ympäristöön, eläimiin ja luontoon. Filosofia pyrkii ihanteellistamaan ihmisen ja antamaan ihmisille ohjeita siitä, miten he voisivat kehittyä ja nousta tasolle, jossa mahdollisimman moni voisi joskus kyetä päättelemään universaalilla ja objektiivisella tasolla. Tässä mielessä parannusta voitaisiin saada etenkin koulutuksen ja opetuksen kautta. Olen jo aikoja sitten todennut, että ainakin toisen asteen kouluihin tulisi saada uusi oppiaine arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jossa olisi tarkoitusta saada oppilaiden ajattelu mielenkiinnonkohteistaan syvällisemmäksi ja objektiivisemmaksi. Eräs narsisti leveili tietyssä vaiheessa minulle tämän kuultuaan epärehellisesti, että hän on ”arvostettu” ihminen. Tietysti ihmisillä saa olla grandioosit harhansa, mutta on naurettavaa ajatella, että ”Mensan jäsen”, joka tämä ihminen kertoi joskus olevansa, luulisi minun tarkoittavan tällä oppiaineella jonkinlaista subjektiivisen itsekeskeistä mielitekoa. Hohhoijaa. Lapsia ja nuoria voitaisiin opettaa asiallisemmiksi antamalla heille oikeanlaisia virikkeitä ja kannustaa heitä huomaamaan myös syvällisten aiheiden tuottavan tarvittaessa nautintoa ja hyvää oloa. Voidaan mainita tällaisen osallistumisen tapahtumana esimerkiksi Linda Liukkaan ohjelmointiin kannattavaa Hello Ruby-ohjelmaa. Siinä on mielestäni hyvin lähennytty tärkeitä asioita edistävällä tavalla oppilaita ja lapsia kohden. Liukasta ei ole turhaan tästä jo pitkään kehuttu. Samalla tavalla filosofiaa tulisi tuoda kouluihin jo paljon nykyistä aiemmassa vaiheessa. Lapsille voitaisiin opettaa esimerkiksi etiikan aatteita jonkinlaisten leikkien kautta, jossa kaikki voisivat roolia vaihtamalla tajuta esimerkiksi kiusaamisen haitallisuuden kaikkien koulun oppilaiden näkökulmista nähden. Lahjakkuutta tulisi aina kaivaa esiin kaikista oppilaista, eikä tyytyä sellaisten oppiladen palkitsemiseen ja kannustukseen, jotka osaavat aiheet ilman motivointia ja ohjausta. Toisaalta on niin, ettei häiriköiden ja tyhmien samassa luokassa menestyjien kanssa olemista voida millään tavalla perustella, koska he aiheuttavat kummillekin ryhmille haittaa oman olemisensa yhteydessä. Mielestäni Helsinki poikkeaa kaikista muista suurimmista kaupungeista siinä, että siellä ihmisten keskuudessa vallitsee samanlainen menestyksen ja etenemisen solidaarinen kannustusasenne kuin tietyissä ulkomaiden kaupungeissa kuten esimerkiksi New York tai Lontoo. Suuremmissa kaupungeissa tietysti menestyminen on tavallisempaa ja siihen suhtaudutaan eri tavalla kuin pienemmillä paikkakunnilla (ainakin Suomessa). Nimenomaan jonkinlaisen yhteisen hankkeen edessä kaikkien tulisi kokea mieluiten solidaarisuutta toisia samassa ajattelun ja toiminnan yhteydessä olevia yksilöitä kohtaan. Aivan kuten Punainen Armeijakunta korosti alkuvaiheistaann asti: ”Rede ohne Handeln unrecht ist!” Osallistuvan filosofian toimintaa voidaan järjestää etenkin kaikenlaisten yhdistysten, järjestöjen ja yhteenliittymien avulla. Kuitenkin mikä poikkeaa osallistuvan filosofian kuvassa, on se, että siinä järjestöt eivät hierarkisoidu ja korruptoidu samalla tavalla kuin on tavallista missä hyvänsä keskistelukerhossa. Tässä tulevat esiin oman filosofiani käsitteet. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, ja ontokraatit ovat ihmisiä, joilla on eniten toiminnan ja mielipiteenvaltaa yhteiskunnassa. Ontofysiikka määrittelee tätä toiminnan mallia. Ontokraatit eivät pidä kyseenalaistamisesta tai heitä kohtaan suunnatusta arvostelusta, toisin sanoen he pyrkivät pitämään muut ihmiset passiivisina ja pieniin nautinnon kohteisiin keskittyvinä, jotta he voivat jatkaa asemassaan olemista. Ontokratia on nimenomaisesti banaalia pahaa tarkoittava ryhmittymä. Filosofisen ajattelun tulee alkaa akiken kyseenalaistamisesta, kuten esimerkiksi Descartes kirjoitti jo neljä sataa vuotta sitten. Ontokratia ei halua kyseenalaistamista, koska se näyttää todellakin sen, millaisia vallanpitäjiä ja esikuvia he spektaakkelin yhteiskunnassa ovat. Kommentaariaatti on ontokratian ylläpitämä arvosteluryhmittymä, joka pyrkii vaikutteellistamaan vapaita ja riippumattomia ihmisiä. Vaikutteellisuus siis tarkoittaa sen määritelmän astetta, kuinka alttiita ihmiset ovat mukautumaan ontokratian ilmaisemaan arvo- ja hierarkiajärjestykseen. Osallistuva filosofia ei korosta sitä, että yhteiskunnassa valta määräisi aina syvällisesti sen, miten tärkeää jonkin työ tai tienaaminen on. Kyseenalaistamaton paha on se kohde, jota ontokraatit eivät halua kyseenalaistettavan. Merkitysvalta on se vallan muoto, mitä kommentaariaatti tavoittelee, eli se tarkoittaa yleistä ja kyseenalaistamatonta tulkintaa esimerkiksi tapahtumien, ilmiöiden ja käsitteiden suhteen. Tällä korostetaan siis sitä, että vallankäyttäjiä seuraamalla ei tulla totuuden tai yleensäkään minkään toivottavan kategorian lähelle. Arvoinstituutiot ja tuki-instituutiot ovat sellaisia yhteisöjä, joihin kommentaariaatti ja ontokratia pyrkivät yleistämään ja kristallisoimaan omat epärehelliset periaatteensa. Tuki-instituutiot suojelevat arvojen ympärillä sitä, ettei yleistettyjä arvoja päästä kyseenalaistamaan vapaiden ihmisten toimesta. Ontokratia siis tämän avulla pyrkii kieltämään preferenssiautonomian muodostumisen, eli se kieltäytyy omien subjektiivisten pyrkimyksiensä perusteella kieltämään sen, että yksilöt saisivat yhteiskunnassa määrätä omista preferensseistään, jotka siis tarkoittavat käsiteltyjä ja tarkastettavia arvoja. Ontokratia yleensä aloittaa vaikutteellisuuteen perustuvan toimintansa, kun ihmiset kokevat ja määrittelevät itselleen arvoja. Arvot alkavat arvotunteista, jotka ovat ennen objektiiviseksi ja yleiseksi tulemistaan subjektiivisia mutta adaptiivisen tulkinnan, indeksaalisen tulkinnan ja joukkopriorisoinnin kautta niistä otetaan esiin objektiiviset totuuden ainekset. Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa tulkinnallista sopeuttamista, jossa yhteydessä tavoitetaan arvon raamit ja tehdään niistä sopivia vapaille ja riippumattomille ihmisile. Arvojen suhde tulee aina olla sellainen, että helppousindeksi on tasapainopisteessään. Helppousindeksi määrittää yhteiskunnassa tapahtuvaa työn ja arvottamisen määrää. Kun ontokratia vallitsee, on helppousindeksi miinuksella, koska useimmiten vielä tähän liittyy ontokratian kohdalla valtionvelan lisäämistä ja lainarahalla elämistä. Helppousindeksi myös määrittää sen, miten maksimointiavaruus suhtautuu ihmisten vapauteen ja epävapauteen. Maksimointiavaruus on äärimmäisimmän toimivuutensa puolella silloin kun yhteiskunnassa on eniten vapautta, objektiivisuutta ja universaalisuutta. Silloin vapaiden ja riippumattomien ihmisten määrä on suurin, samalla kun ontokratian vallitessa toteutetaan suhteellisia, relatiivisia ja reaktiivisia arvoja, jotka eivät ole arvoja ollenkaan, vaan takaavat ontokratian johtohenkilöille miellyttävän tyhjän olemisen tilan. Maksimointiavaruus siis näyttää sen, onko yhteiskunnassa toteutettava arvojen kokonaisuus universaalinen, koska jos arvo on universaalinen, on sen toteuttaminen maksimoitava suuremmaksi mahdolliseksi arvojen toteutumiseksi. Ontofysiikka siis alkaa siitä, että kyseenalaistaminen ja itsenäinen päättely on tärkein ihmisen tehtävä maailmassa ja jokaisessa sen yhteiskunnassa. Myötäily, mukailu ja tyhmä ihailu vievät tavallisesti ihmisiltä mahdollisuuden parantaa omaa ja toistensa asemaa. Jos ajatellaan vaikka entisen pääministerimme, tämän henkisen pikkutytön, toimintaa ja poliittista koettelua, niin voidaan sanoa, että hän todellakin tussun arvoa korostavana ihmisenä ja vielä lisäksi sosialistina on tyypillisin ontokratian edustaja suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka hän onkin ollut viime aikoina suuntautumassa pois oman ”isänmaansa” (ei mennyt ko. Miehen hautajaisiin) politiikan teosta. Monesti ontokratiaan kuuluu sellaisia ihmisiä, jotka katsovat oman ”ajattelunsa” olevan yleistä ja sen takia kaikille yleistettävää. Nämä pääasiassa naispuoliset harmittomat joukkoon mukautujat nauttivat jokaikisestä joukkokokouksesta samanikäisten ihmisten kanssa. Tämän kategorisen ihmisryhmän voi havaita mistä hyvänsä ihmisryhmästä, eli näillä ei ole missään muuta tarkoitusta kuin vain kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä on tavallisesti tulkittu naisten piirteiksi, mutta tällä miehien munia (etenkin henkisesti) leikkaamaan pyrkivällä politiikalla halutaan tehdä miehistä samanlaisia hepsankeikkoja. Jos ihmisellä on filosofisen ajattelun lahja, on hänellä usein myös selväpiirteinen käsitys yksilöstä ja yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Koska ontokraateilla eli punaisilla ja punavihreillä ei ole minkäänlaista käsitystä ihmisten samankaltaisista oikeuksista ja velvollisuuksista, voidaan minunkin kaltaiseni ihminen demonisoida ja viedä oikeuteni aivan kuten varmasti minun kaltaiselleni totuuden puhujalle sopii. Se on totta, että ontokraatit eivät ole missään kehityksen vaiheessa pystyneet sietämään totuuden puhujia, koska se on heille jotain mitä EI KERTA KAIKKISESTI SAA TEHDÄ! Tähän liittyy esimerkiksi se, jos sanoo naisten pystyvän heikommin esimerkiksi joihinkin työtehtäviin tai opiskeluun. Minulle tuo ei ole uusi ajatus, ja voin sanoa, että jokainen kaltaiseni mies ajattelee niin, että tuo on vain julkinen salaisuus, josta puhumista ontokraatit eli punaiset ja punavihreät ovat vain yrittäneet kieltää ja estää. Miesvastaisuus on Suomessa yleistä, mutta naisvastaisuudesta ja tussunhoitomainoksien kritisoinnista saa stigmat osakseen. Jos ajatellaan vaikka miesten ja naisten keskimääräisiä elinikiä Suomessa tänä päivänä, niin on käsittämätöntä miten miesten sairauksia ei hoideta paremmin ja tiheämmin kuin tyypillisiä naistensairauksia. Osallistuvan filosofian on korostettava oikeistolaista älymystöä ja pyrittävä vahvaan yksilön käsitteeseen niin työssä, taloudessa, kansalaisyhteiskunnassa kuten myös yksilöiden kotielämässä. Ryhmissä luhnustelua tulisi jo koulun aikaan estää ja kehottaa lapsia ja nuoria olemaan enemmän yksin ja sitä kautta edistyä henkisessä kasvussa. Osallistuva filosofia on siis suunnattu punaisia ja punavihreitä vastaan. Oikeistolaisen älymystön tulisi löytää oikeiston aatteista ne kohdat, jotka ovat niissä parasta, eli toisin sanoen sokean ja itseensä suuntautuvan laumahengen vähentämiseen. Ryhmiin tulisi hakeutua vasta sitten, kun yksilö on suunnitellut omat aatteensa ja ei ole halukas kieltämään niitä muiden ihmisten takia. Oikeistolainen älymystö korostaa sitä, että ihmisillä on oikeus muodostaa itse oma maailmansa ja minänsä. Se tarkoittaa sitä, ettei kenenkään yksilön tarvitse kieltää omia arvojaan ja ajatuksiaan, mutta myöskin kenenkään ei tarvitse suostua toisten ihmisten ajatusten orjaksi. Kaikki mitä tehdään tulisi olla valinta, koska pelkästä ärsykealttiudesta ja velttousohjautuvuudesta ajautuminen ei kerro siitä, mikä on ihmisyksilön tehtävä maailmassa. Osallistuva filosofia tai filosofinen osallistuminen ei siis tarkoita tavallista norsunluutornifilosofiaa eikä toisaalta myöskään minkäänlaista tavallista pelkän yhteiskuuluvuuden takia harrastettua yhteiskunnallista toimintaa. Marcuse kirjoitti aikanaan mm. yksiulotteisesta ihmisestä, joka on tietysti jokseenkin perustava ajatus. Osallistuvan filosofian tulisi ottaa talouselämään jonkinlainen välinpitämätön asenne, eli vaikka se ei kiellä oikeutta kapitalismiin, pyrkii se kuitenkin vähentämään konsumerismia ja elintasoestetiikkaa. Olisi siis korostettava laadukkaiden ja kestävien tuotteiden oikeutta tulla myydyksi. Rihkaman ostaminen on vaaraksi sekä luonnolle ja eläimille että myös koko maapallolle. Pitäisi siis pohtia sitä, miten toteutettavia filosofiset aatteet ja maailmankuvat voivat olla suhteessa todelliseen maailmaan. Tässäkin pitäisi varmasti käyttää jonkinlaista kokeilevaa asennetta, jota jo esimerkiksi Mao korosti esseessään ”Käytännöstä”.

Työskentelystä

Kuten moni on varmaan aivan vahingossa huomannut, niin osaan kirjoittaa ja teen sitä aktiivisesti. Muut harrasteet ovat musiikki, kirjallisuus ja kääntäminen. Olen kuitenkin huomannut, että monet jopa yliopistossa filosofiaa lukeneista ihmisistä eivät pysty minkäänlaiseen vakavasti otettavaan omaperäisyyteen ja uusiin ajatuksiin. Sen takia en joskus lue päiväkausiin, koska olen huomannut muiden ajatuksien alkavan vaikuttaa omaan ajatusten tuottamiseen. Toisaalta rentoutuessa ja paineita päästellessä voi lukea kirjoja ja katsoa elokuvia ja dokumentteja. Silloinkin on tehtävä ero oman ajattelun ja muiden ajattelun välillä. Olen saanut ikääni nähden kirjoitettua jo paljonkin ainakin suureen osaan verrattuna. Monet voisivat varmaankin hämmästyä, kun kerron käyttäväni kirjoitukseen pienen murto-osan kaikesta ajastani. Kuitenkin porvarillinen työteliäisyys, joka on tullut isäni ja äitini äidin suvuilta yhdistettynä Beckereiden nahjusmaisuuteen, on tärkeä asia minulla ja haluan tiettyinä aikoina saada paljon aikaa, mikä tarkoittaa pelkistetysti sivuja, paljon sivuja. Olen tiettyjen projektien aikaan kirjoittanut jopa kolmisenkymmentä sivua valmista tekstiä yhden vuorokauden aikana. Voi olla, jos en olisi niin perso viinalle, olisi väitöskirjani jo valmiina ja minulla jonkinlainen professorin virka jossain yliopistossa. Työ on jotain joka pitää ihmisen kiinni maailmassa ja todellisuudessa. Sen takia olen joskus harkinnut minäni myymistä liike-elämään, koska olen jo saanut kokemusta osakesijoittelusta. Kuitenkin jos olisin ruvennut nöösipoikana lukemaan kansantaloustiedettä, ekonomiikkaa tai lakitiedettä, ei henkinen horisonttini olisi edes tämänkään verran laaja. En ole koskaan tehnyt työtä kasista neljään tai yhdeksästä viiteen. Mielestäni luovaa työtä tekevä ihminen rajoittaa omaa luovuuttaan, jos hän mukautuu porvarilliseen päivätahtiin. Kuitenkin tästä kieltäytyminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi ylläpitää porvarillista työnteon mallia. Mielestäni yliopistollisten virkojen jaussa pitäisi kiinnittää huomio siitä kuinka paljon ja millä tahdilla tällainen ihminen pystyy ilmaisemaan omaa ajatteluaan. On naurettavaa huomata miten länsimaisen filosofian historian henkilöt ovat etenkin viime aikoina inkorporoineet oman minänsä älylliseen huoraamiseen ja tyhjäkäyntiin, ja joiden elämän jälkeen tällaiset filosofit muistetaan korkeintaan yhdestä tai kahdesta käsitteestä, joiden keksimiseen menee luovalta ja aidolta ihmiseltä viisi minuuttia. Vaikka en ole koskaan tienannut paljon, olen kuitenkin saanut harrastettua varsin tehokasta työskentelyä, jos ajatellaan että saan kymmenessä minuutissa kirjoitetusta kolumnista noin 75-200 euroa lehdestä riippuen. Kirjoittamisessa menestymisen tulee pohjautua siihen, että sitä harrastaa ja ei sulje silmiään yhdeltäkään kirjoittamisen lajilta. Joskus jonkinlainen sanaleikki aiempien tietynlaista kieltä ja aiheistoa käsitelleiden ihmisten ajatusten kanssa voi olla hyvinkin hauskaa ja kehittävää – ainakin siinä tulee avoimeksi suuremmalle määrälle kirjoituksen lajeja kuin vain silloin, jos mieltää itsensä pikkuihmiseksi, jolle ei kuulu suurempien ihmisten asiat ja ilmaisun tavat. Jos eläisin 80-90 vuotiaaksi kuten vaikka Jörn Donner, on varmaa, että kirjallinen tuotteliaisuuteni ylettyisi mahdollisesti Mika Waltarin tuotteliaisuuteen. Koska tiedän, ettei noin käy, pitää minun olla tehokkaampi pienemmässä ajassa. Toisaalta kun ei tarvitse suunnitella eläkepäiviä, antaa sekin ihmiselle aitoutta ja aktiivisuutta elämässä. Mielestäni luova ihminen elää etenkin omien projektiensa kautta. Olen sanonut muutamaan otteeseen, etten voi vielä kuolla, koska minulla on tärkeitä projekteja tehtävänä, eikä se, että pikkuporvarillisella tavalla haluaisin kietoutua elämään, ikään kuin sillä olisi itsestään jonkinlainen arvo. Haen lähiaikoina apurahoja seuraaviin projekteihini, joista yksi tärkeä on väitöskirja. Olen kuitenkin väikkärin aiheen yhteydessä muuttanut suunnitelmiani. Nykyinen aihe liittyy etenkin kulttuurifilosofiaan ja kulttuurintutkimukseen. Pääpointti tulee keskittymään sopivimman elämäntavan muodostelemiseen ja arviointiin. Haluan siis väitöskirjallani antaa vaihtoehdon sille elämäntavalle, jonka mukaan tärkeintä on hankkia rahaa eläkkeellä oloa varten, ja miettiä sitä, mikä olisi sopivin elämäntapa tiettyjä indeksaalisia mittareita varten. Mukana on tietysti etiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa kuten esimerkiksi valtioajattelun historian raameja tarkastelevalla otteella. Tarkoituksena olisi siis kertoa, millaisen yhteiskunnan ajatteleva ihminen – tai filosofi – loisi, jos hän saisi päättää asian. Asialla on monia puolia, eikä se keskity vain esimerkiksi jonkin puolueen jäsenkirjaan. Väitöskirjani tulee olemaan toistaiseksi oma Magnum Opukseni, joka tulee ohjaamaan filosofista harrastuneisuuttani eteen päin seuraaviin projekteihin. Ohjaavina hahmoina kirjallisuudessa ovat aristokraatit ja oikeistolaiset ihmiset. Aion hakea lähiaikoina apurahoja väitöskirjaa ja seuraavia muita projekteja varten. Mielestäni ihmisestä, oli hän sitten minkäikäinen tai minkälaista palkaa saava, voidaan sanoa onko hänessä asiaa vai ei. Asiattomat ihmiset ovat kuin kärpäsiä, niitä houkuttaa samat pienet huvinsa ja samalla he ohjautuvat kaikki samalla, toisistaan poikkeamattomilla tavoilla elämässä. Kuitenkin heidän ininänsä on vain ärsyttävää, mutta samoin kuin kärpäset, ne eivät lopulta tuota asialliselle ihmiselle suurempaa haittaa. Työtä voidaan lopulta tehdä monenlaisia syitä varten. Ne voivat kehittää ihmistä, antaa hänelle emotionaalista mielihyvää tai vähemmän tärkeässä asiassa: antaa tienata rahaa. Olen esimerkiksi itse oman eläinrakkauteni takia jossain vaiheessa aikonut kouluttautua eläinten hoitajaksi, vaikka minulla on saman aikaisesti myös korkeampi yliopistollinen loppututkinto filosofiassa, elämänkatsomustiedossa ja antiikin kulttuurissa. Eläinten auttaminen tuottaisi minulle varmasti mielihyvää. Toisaalta filosofiaan olen suuntautunut etenkin henkisten ja älyllisten asioiden takia, mikä ei todellakaan ole yleistä edes mainittujen filosofian opiskelijoiden ja opettajien keskuudessa. Pentti Linkola kirjoitti sen oikein, kun hän mainitsi tosiasian, jonka mukaan ns. ajattelevista ihmisistäkin vain murto-osa ajattelee todella ja perusteellisesti – myös armottomasti oman hyvinvoinninkin kustannuksella. Joillain ihmisillä on enemmistöä parempi kyky pystyä keskittymään olennaisiin asioihin ja nimenomaan sellaisiin asioihin, jotka ovat todella merkityksellisiä – mitätön ihminen joko keskittyy epäolennaisuuksiin tai vaihtoehtoisesti ei pysty havaitsemaan todellisuuksia vaikka niille nähtävällä tavalla altistuisi. Kulttuurista ja henkisestä todellisuudesta pitää siis osata hahmottaa sille olennaiset asiat, joilla on todellista merkitystä. Vaikka en ole koskaan ansainnut suurta määrää rahaa työn teolla, katson kuitenkin ettei suurta materiaalista ansiota saavat ihmiset ole velvoitettuja kärsimään siitä, jos he tekevät työtä, josta saavat suhteellisesti korkeampaa ansiota. Työn teolle on aiemmin sanotun mukaisesti monta erilaista syytä, eikä niitä tarvitse sen takia vertailla toisiinsa. Kuitenkin on varmasti niin, että monessa tapauksessa esimerkiksi sukupuoli ohjaa ihmisen työhön jota tekee ja siihen millainen tutkinto hänellä on. On sanottava, että esimerkiksi lukiossa yhdet parhaimmista opettajista olivat naispuolinen matematiikan opettaja ja miespuolinen englannin opettaja. Tässä voidaan havaita se, että jotkut ihmiset altistuvat sellaiselle opille ja tieteelle, joihin heillä on itsestäänselviä ominaisuuksia. Silloin voidaan sanoa, että tuollaisen tapaan ohjautuva opiskelija ei ole muuta kuin karjalaumaa, jota ohjataan sähköpiiskoilla hakaten samanlaisia reittejä pitkin teuraalle. Minä en alkuun ollut hyvä filosofiassa, vaan siihen johti se, kun aloin ottaa asioista oppia ja lukea tekstejä, jotka olivat tuolloin ikäiselleni hyvin poikkeuksellisia ja joidenkin mielestä varmaan vaikeitakin. Olen varmaankin jonkinlainen boheemi huomioiden työntekoni, sen ajallisen sijoittumisen ja päihteiden käytön. Tästä huolimatta olen mielestäni saanut paljon aikaan etenkin henkisten asioiden parissa. Uraputkessa olevat ihmiset eivät loppujen lopuksi voi selittää sitä, minkä takia he jotain tekevät tai mitä he siitä, mitä tekevät, ansaitsevat. Mielestäni olennaisinta maailmassa on se, että ihmiset tietävät sen mitä merkitystä heidän työllään ja olemisellaan on. Tässä mielessä olen kehitellyt myös omaa psykoterapian muotoa, jota kutsun Zweckmässigkeit- tai tarkoitus-suuntautuneisuuden psykoterapiaksi. Hyvinvointiarkeologian kautta on voitava tarkkailla sitä, millaisia asioita yksilö pitää arvokkaina ja millaisia asioita hän on pitänyt merkityksellisinä ja arvokkaina aikaisemmin. On varmasti niin, että parhaiten itsensä tuntevat ihmiset ovat eniten kyvyllisiä vaativiin asemiin, koska on selvää, että jos prioriteetit ovat pillu/kyrpä ja rahat, auto ja kakarat, ei ole väliä millaista työtä tuollaiset ihmiset tekevät, ainakin jos se on harmitonta sellaisten ihmisten kohdalla, joista todella on johonkin. Yksilö joko kulkee valitsemaansa tietä tai vaihtoehtoisesti ohjautuu tavallisimpien ärsykealtistuksiensa kautta läpi koko elämänsä. Ja on tietysti selvää, että tuollaiset harmittomat ihmiset elävät kaikista pisimpään, jonka kautta voidaan havaita selkeästi, että tärkeämpää kuin elämän pituus on elämän syvyys.

Runo

Kapina, kapina, kapina, kapina, kapina, kapina, kapina, kapina, kapina, kapina, kapina, kapina kapina, KAPINA!

Muita artikkeleita tulossa

-Reinhold von Becker pedagogina ja Kalevalan alkuunpanijana – Kalevala, Lönnrot, Snellman ja Runeberg ja muita vähäpätöisyyksiä. -Reinhold von Becker ja hänen Finsk Grammatik-kirjansa mullistavuudesta -Miten Reinhold von Beckeriä on muistettu ja arvostettu - Patsas tai katu johonkin suurimmista kaupungeista -Reinhold von Beckerin yksityisestä ja jälkeläisten elämästä Aion ottaa yhteyttä lähiaikoina Pariisin kaupunkiin ja painostan heitä siitä, että Adolf von Beckerin kotitalon seinään laitetaan sininen laatta, joita on ympäri kaupunkia taiteilijoiden ja kirjailijoiden asuttamilla alueilla.

Reinhold von Becker ja suku Kangasniemellä ja lähialueilla

Mikkeli kuului aikoinaan jopa von Becker-suvun Luhangan haaran tapahtumien ja seuraelämän vieton keskuksiin. Suvun hallussa on ollut mm. Hallitustorin laidalla oleva korttelin laajuinen kivitalo, joka kuului isoisäni isoisän isälle. Mikkelissä on myös Molanderin mäki, joka viittaa isoisäni isoisän sisareen Rosa Molanderiin (os. von Becker), jolla oli Mikkelissä limonaditehdas. Kangasniemellä on aikoinaan ollut kaksikin von Becker-suvun haaraa ja muut olivat Luhangassa, Heinävedellä sekä Ruotsissa Länsigöötanmaalla. Kangasniemen haarojen perustajat olivat Reinhold von Beckerin isä Anders von Becker ja tämän veli Abraham Gideon von Becker. Anders opiskeli tykkimiestaitoa Ruotsissa ja palasi Suomeen kersantin arvoisena Viaporin tykistöön. Sittemmin hän otti kersanttina eron ja asettui maanviljelijäksi ja kartanonherraksi Kangasniemelle, missä hän oli isäntänä vastuussa sekä Paappalan ja Hännilän kartanosta. Suurempi ja maa-alueeltaan laajempi kartano oli Sarvikoski, joka perustui vanhaan Ohensalon rälssisäteriin, joka paloi 1920-luvulla mutta ei korjattu eikä rakennettu uudestaan. Anders oli paikallinen mahtimies, joka mm. rakennutti myllyn Äkrynkoskeen, jota käyttivät silloin kaikki alueen talolliset. Etenkin Anders ja kapteenin arvoinen Abraham Gideon osallistuivat Kustaan sotaan, missä Anders haavoittui. Andersin poika oli Gustaf von Becker, joka oli sotilasarvoltaan kapteeni ja myöhemmin tilanherra ja maanmittausinsinööri. On sanottu että perinnetieto kertoo Gustaf von Beckerin, tykkimiehenä kuin isänsä, tykistä tulleen kuulan tappaneen venäläisten komentajan ruhtinas kenraali Dolgorukin. Tästä on kirjoittanut esimerkiksi Tigerstedt Savolax brigadens män-kirjassa. Gustaf perusti 1820-luvulla Tamaranjokeen tuolloin merkittävän yksiraamisen sahamyllyn. Hän otti myös samoihin aikoihin osaa Puulaveden laskemiseen ja tutki noita vesialueita. Kapteeni Abraham Gideon von Becker taisteli upseerina Kustaan sodassa ja Suomen sodassa. Hän oli vuonna 1812 mukana vastustamassa uuden kirkon perustamista hänen omille mailleen Kaijanmäelle. Abraham Gideon von Beckerin ainoa aikuisiälle asti elänyt poika oli Georg Gustaf Gideon von Becker, maanmittausinsinööri kuten serkkunsa, Hän oli ajamassa hanketta, jonka mukaan Hirvensalmen läntiset alueet ja hänen oman kartanonsa ympröivät maat liitetiin Kangasniemeen. Georg Gustaf rakennutti tullimyllyn Luusuniemeen vuonna 1831. Sarvikosken sahan Ohensalon kylään hän perusti vuonna 1842. Köyhäinhoitoa hän harrasti olemalla mukana pitäjän varmojen ja luotettavien ihmisten joukossa 1830-luvulla. Kangasniemestä muotoutui suvun keskuspaikka Luhangan ja Sysmän lisäksi,. Maaomaisuus Kanganiemellä on tullut pääasiassa reittä pitkin, eli Andersin ja Abraham Gideonin äidin vapaaherratar Maria von Beckerin (os. von der Pahlen) kautta perintönä. Sehän tiedetään että Kangasniemen varhaisvaiheessa koko pitäjä oli suurelta osin pelkkää Pahlenien rälssimaata. Hännilän, Paappalan ja Sarvikosken lisäksi suvun Kangasniemen haaroille kuuluivat ainakin Mehtoniemen ja Putkisaaren huvilat sekä Reinikkalan ja Ylähovin kartanot. Kanganiemen haaroissa yleisiä miesten ammatteja olivat lainoppinut ja maanmittausinsinööri. Pääosin sotilasammatin valinneista suvun jäsenistä eivät olleet suhteellisesti korkeita upseereita. Kapteeni ja esikuntakapteeni ovat näiden joukossa yleisimmät sotilasarvot. Upseerivirassa korkeammalle tasolle päässeistä esimerkiksi on aiemmin mainitun Gustafin samanniminen poika, josta tuli Suvikkaan kartanon omistajuuden lisäksi eversti. Kangasniemen tuhannet hehtaarit ja helppo elämä alaisten työtä vierestä katsellessa villitsivät suvun jäseniä niin, että vanhoina poikina ja tyttöinä kuolleita sukulaisia hakeutui sinne olemaan jonkinlainen shirt-tail relation – maleksiva sukulainen. On mainittava esimerkkinä hurjista tarinoista sellainen, että yksi suvun jäsen karkasi vankeudesta, johon hänet oli syyllistetty ja tuli sisarensa emännöimään Reinikkalaan kartanoon, sisar Fredrika Johanna, avioliiton kautta Jung, löysi hänet ruispellolta, jonka jälkeen tämä suvun jäsen vietti aikaansa lähinnä Reinikkalan ylisillä, ja kun keisari oli vaihtunut, sai hän tulla turvallisesti ulkomaailmaan ja sen jälkeen häntä nimitettin ”löytökapteeniksi” Tällä miehellä oli yksi lapsi Alfred Wenceslav von Becker, josta tiettävästi tuli kenraali. Professori Ohto Manninen on löytänyt Venäjän sisällissodan valkoisia upseereja käsittelevistä tiedoista, että sieltä löytyy Alfred Alfrevits von Becker, joka on sittemmin kuollut 1945 Berliinin taistelun aikana. Tästä linjasta ei ole täyttä varmuutta, mutta tietoa voisi varmasti hankkia moonesta erilaisesta lähteestä. Yhden vanhan Luhangan haaran jälkeläisiin kuulunut vanha armo, oli sanonut, että Beckereiden ohjaavat voimat ovat riskien otto ja levottomuus. Levottomuuden ja riskien oton halun lasken myös omiksi piirteiksini. Kotiseutu Savossa kuului tärkeänä osana Reinhold von Beckerin työhön ja olemiseen. Tämä nyt julkaistava kirja kertoo hänen vaiheistaan ja on ensimmäinen elämäkerta hänestä ja työstään. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka on tehnyt elämänkerran sukulaisestaan Reinhold von Beckeristä

Reinhold von Beckerin pedagogin työ ja hänen uudistuksensa suomen kielessä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä

Reinhold von Becker oli ehkä luonteeltaan sopiva opettajaksi. Beckerin ura alkoi Franzenista ja Porthanista, ja hänen kohdallaan häntä seurasivat etenkin Runeberg, Snellman ja Lönnrot, sekä esimerkiksi Wolmar Styrbjörn Schildt, joka sen lisäksi että oli historian oppilas Reinholdin aikana oli myös Reinholdin toinen serkku. Suvussa on ollut paljon opettajia ja pedagogeja, ja toisaalta myös taiteilijoita, tutkijoita ja sotilaita. Reinholdin luonnetta on kuvattu hilljaiseksi, idearikkaaksi ja vaatimattomaksi käytökseltään että puheeltaan. Reinhold opetti siis tosiaan esimerkiksi Snellmania, joka omaksui suoraan Reinholdin käsityksen yhteisen kielen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Becker oli yhtä mieltä siitä, että kansakunta syntyy kansalaisten välisen ymmärryksen kautta, ja tämänhän kieli mahdollistaa. Reinhold ei kuitenkaan ollut suoranaisesti filosofi, ja Snellman poimi virikkeensä kirjoista, jossa yhteydessä hähen läheinen suhteensa oli saksalaiseen filosofiin Hegeliin, ja toisesta näkökulmasta hän kuului niinsanottuihin oikeistohegeliläisiin, Snellman siis katsoi kaiken olemisen perustuvan hengen erilaisin kehitysasteisiin. Tässä tärkeä teos oli Snellmanille oli Phänomenologie des Geistes. Reinhold ei suunnitellut utopioitaan kovin pitkälle, ja voidaan katsoa Snellmanin kehitelleen ajatusta maailmanhengestä etenkin kirjassaan Läran om staten (Yleinen valtio.oppi). Lönnrot jatkoi kansanrunouden ja historian ja kansatieteen tutkimuksia mistä Reinhold oli aloittanut työnsä. Päätoiminen virka oli piirinlääkärinä. Snellman innostui suomen kielestä ja korosti sen voimaa liittää valtion kansalaisia Snellmanin mukaan hengen kehityksen kautta, jota johdatti kansallishenki, joka esimerkiksi yhdisteli maaperän sellaiseen asemaan, jonka jälkeen voisi kehittyä suomalainen kirjallisuus. Suomen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1831, ja Reinhold oli tuossa perustamisessa mukana ensmmäisten joukossa. Kuitenkin hän ei liiemmin halunnut olla järjestötoiminnassa ja sen kaikesssa teennäisyydessään mukana. Lönnrot tapasi Beckerin arkkiatri Törngrenin tilalla Vesilahden Laukon kartanossa, missä Lönnrot oli kotiopettajana, ja Reinhold lomaili siellä perheensä kanssa, koska arkkiatri oli sukua Reinholdin vaimolle. Reinhold von Beckeriä voidaan varmasti pitää välittäjänä, joka on vastaanottanut tietoa, kehitellyt sitä ja tehnyt omia hypoteeseja, tutkimuksiaan, ja tästä on seurannut Beckerin kiinnostus suomen kieltä kohtaan. Kun mietitään miten vanhan aatelissuvun vesa otti työkseen suomen kielen renessanssin aloittamisen, voidaan sanoa, että vaikka Becker oli aatelissuvusta jäsen ja säätyläiset oleskelivat toistensa parissa, on perheen varallisuus ollut varakkaimpien talonpoikien tasolla. Ruotsin kielen hallitseminen toi kuitenkin tarvittua prestiisiä. Varallisuudesta tuohon aikaan kertoo myös se tosiasia, että Becker sai Erik Ekestubben nuorille aatelisille mutta köyhille ylioppilaille tarkoitetun stipendin Kuitenkin tuo stipendi oli varsin pieni, ja Becker joutui rahaa vastaan antamaan yksityistunteja mm. Matematiikassa. - sitähän Becker harrasti pitkään vaikka oli tullut valituksi historian apulaisprofessuuriin. Kuitenkin on varmaan niin, että Beckerin kotona Kangasniemellä oli varmasti jonkinlainen kotikirjasto, koska hän käytti myöhemmin tutkimuksissaan kirjoja, joita oli todella vaikeaa löytää ja jotka eivät olleet saatavilla esimerkiksi Turun Akatemian tai Upsalan yliopiston kirjastoissa. Reinhold von Beckerin kolme poikaa alkoivat kaikki Reinholdin jalanjäljissä opettajiksi ja pedagogeiksi.: vanhin poika Frans Josef oli ensin farmasian ja farmakologian professori, minkä jälkeen hän erikoistui silmälääkäriksi ja oli itse asiassa ensimmäinen oftalmologian professori Suomen yliopiston vaiheen alussa. Isotätini Lempi totesi jossakin yhteydessä, että kun ylioppilaat kokoontuivat vuonna 1848 Kumtähden kentälle juhlimaan, oli siellä kannettu lippu Frans Josef von Beckerin suunnittelema. Keskimmäinen poika oli professori ja akateemikko Adolf von Becker joka sitä vastaan että olisi aloittanut työnsä tuomarina, jotka opinnot hän itse asiassa sai valmiiksi, niin kuitenkin hänestä tuli taidemaalari, jonka uran yhteydessä hänestä tuli tunnettu nuorempien taiteilijoiden opettaja. Näitä esimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi Aksel Gallen Kallela, Albert Edelfelt, Helena Westermarck ja esimerkiksi Ellen Thesleff. Thesleff lähti ovet paukkuen Adofln luokasta, koska Becker ei voinut ymmärtää esim. ekspressionismia ja ei pitänyt sopivana, että hänen oppilaansa olisi innostunut uudesta tyylistä. Kolmas poika oli Carl Hugo. Hän matkusteli paljon ja seurusteli etenkin kreivi Carl Robert Mannerheimin kanssa. He julkaisivat kahdestaan mm. venäläisvastaista Basiliski-ylioppilaslehteä. Carl Hugo opiskeli esimerkiksi Munchenissa ja Pariisissa. Opettajana ja pedagogina Carl Hugo osoitti myös lapsenmielistä luovuutta julkaisemalla joitain satukokoelmia. Becker oli myöhemmän Suomen marsalkka Mannerheimin kummisetä ja uskollinen ohjaaja. Carl Hugo työllistyi etenkin opettajana Helsingissä, ja Böökin lyseossa, missä hän ohjasi nuorta Mannerheimia ylioppilaaksi asti, samalla kun kummipoika Mannerheim ei tahtonut olla kovin hyvä pänttääjä Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka on kirjoittanut elämäkerran Reinhold von Beckeristä

Reinhold von Becker ja Turun Wiikkosanomat

Reinhold von Becker on tullut tunnetuksi myös oman lehtensä, Turun Wiikkosanomien päätoimittajana. Hän jätti keväällä 1819 hakemuksen senaatille lehden perustamisesta. Peruste oli etenkin se, että rahvaan sivistystasoa voitaisiin näin lisätä. Edeltäjänä Beckerin lehdellä oli ainoastaan Antti Lizeliuksen Tietosanomat, joka ilmestyi yli neljäkymmentä vuotta aikaisemmin kuin hänen lehtensä. Lehti oli alusta alkaen tarkoitettu etenkin rahvaan sivistyksen ja valistamisen ylläpidoksi. Becker oli oppinut suomen kieltä jo kotiseudullaan Savon Kangasniemellä, eli hänen kotikielensä ei ollut suomi vaan ruotsi. Myöhemmin hänen poikansa Adolf on todennut sen, että suomen kielen opiskelu ja opettaminen oli isälleen erityiskiinnostuksen aihe, joka ei juuri siirtynyt hänen jälkeläisilleen. Adolf von Becker on myöhemmin kirjoittanut ruotsiksi: Että vaikka töitäni ei arvostettaisi Sysmässä, ei se tarkoita niiden olevan arvottomia, jossa yhteydessä Sysmällä viitataan Suomen von Beckereiden alkukotiin. Mielestäni voidaan kirjoittaa, että Beckerin lehdellä oli suuntimia sekä valistusajan aatteita kohtaan mutta siinä tuotiin myös esiin kansallisromanttiseen pyrkimykseen viittaavaa suuntautumista esimerkiksi kansanrunouden ja suomalaisten historian kannalta. Monet näistä toiseksi mainituista historian kuvauksen esiinkuvaukset voidaan löytää myös vajaat sata vuotta sitten ilmestyneistä Aarno Karimon teossarjan osista ”Kumpujen yöstä”. Becker sai vuoden 1820 alkuun mennessä luvan lehtensä julkaisemiseksi. Tätä voidaan pitää poikkeuksellisena jo siltä kantilta, että lehden ainoa kieli oli suomi. Lehti sai pian ensimmäisenä vuotenaan poikkeuksellisen yli 2000 lukijan levikin, joka oli yli kaksi kertaa enemmän kuin kaikissa muissa samaan aikaan julkaistuissa lehdissä. Lehteä lukivat Beckerin kotiseudulla kaikki säätyläiset, joiden joukossa oli paikallisen von Becker-sukuhaaran jäseniä.Lehti tarjosi kaikenlaista sisältöä, joka oli etenkin yleissivistävää. Onhan varmaan ollut niin, että harva suomalainen tuohon aikaan oli edes kuullut puhuttavan elefanteista tai strutseista. Lehdessä julkaistiin ensimmäinen suomen kielisillä paikannimillä ja kuvauksilla varustetu Euroopan kartta, joka sekin on varmasti luonut kiinnostusta lukijoissa – voi olla, että suurin osa lukijoista ei edes aikaisemmin voinut määritellä Eurooppaa ja sen valtakuntia. Beckerin lehteä luettiin etenkin Turussa ja sen ympäryksissä, ja yksi mielenkiintoinen lehtiartikkeli oli Reinhold ”Vilpitön tutkielma”, jossa hän tiedusteli ja loi pohjaa asiassa koskien suomen kielen opetuksesta Turussa ja sen lähistöllä. Kirjan julkaisuasusta on sanottava, että eniten keskustelua herättävä juttu oli d-kirjaimen poisjättäminen ensimmäisenä lehden julkaisun vuonna. Vaikka Becker noin vuoden jälkeen otti taas mukaan d-kirjaimen, on hän sanonut, että koska aiemmin oli korostettu kirjasuomen yhteydessä läntistä rantakieltä ja vanhentunutta raamatun kieltä, oli jo aikakin ottaa Savon kieli ja itämurteet mukaan arvosteluun siitä, miten suomalaista kirjakieltä tuli harrastaa ja kirjoittaa. Yksi lehden merkittävimmistä artikkeleista oli ”Suomen kansan eesmenneistä ajoista”; josta esimerkiksi Elias Lönnrot on ottanut kovasti oppia. Becker jättäytyi lehdestään pois vuonna 1822, koska on oletettu, että hän sai omasta mielestään oman kansallisen ja valistuksellisen ohjelmansa esiin tuotua. On kuitenkin sanottava, että Becker tuli varmasti hyvin toimeen lehtensä tuloilla, minkä kohdalla on muistettava se, miten innolla Becker suhtautui tietomääräsä jakamiseen, ja sen takia on oletettava, että vaikka joku voisi tämän tulkita naiiviksi, oli Beckerin pyekimys lehtensä julkaisemissessa oli korkeammalla idealistisella tavalla. Becker on etenkin korostanut puhtaan suomen kielen muotoa, johon svetisismit ja muualta tullleet vaikutteet olivat heikentäneet sen ilmaisuvoimaa ja saanut aikaan sen, etteivät kaikki ihmiset ymmärtäneet oman maansa kirjakieltä. Itämurteet olivat tuohon aikaan paljon hallitsevammassa asemassa suomen kieliryhmittymien osalla, johon nähden oli ristiriitaista, että suomen kirjakielessä oli vallinnut rantasuomalaisten ja vanhentuneen pipliasuomen tulkinta suomen kielestä. Tästä nousi riita Mnemosyne-lehdessä, jossa tulivat esiin Beckerin vastustajat ja taas toisaalta hänen kannattajansa. Merkittävin kannattaja oli Arwidsson nimimerkillään puoltaja. Vastustajia olivat etenkin Johan Gabriel Linsen ja Matthias Gottlund, jotka eivät pitäneet itämurteiden kirjausuomeen tuomisesta. Sittemmin vanhemman Gottlundin poika C.A. Gottlund aloitti käyttämään töissään pelkästään Savon kieltä. Muina debatin osina olivat esimerkiksi Robert Frosterus ja filosofian professori Gabriel Palander, jotka otttivat enimmäkseen neutraalin kannan. Kuitenkin voidaan katsoa, että Lönnrot päätyi oamaan kantaansa suomen kirjakielen muotoon, jossa hän yhdisti itäiset ja läntiset murteet. Lehtensä kautta Becker oli tiedon ja valistuksen soihdunkantaja, joka halusi kuitenkin muistaa sen, että historian opetusten kautta voidaan muuttua ja kehittyä. Lehtensä kautta hän on myös suuri savolainen kielimies. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka on kirjoittanut elämänkerran Reinhold von Beckeristä

Reinhold von Becker historioitsijana

Reinhold von Beckeristä tuli 1810-luvulla historioitsija, vaikka hän oli aina suuntautunut myös matematiikkaan, jossa hän antoi opetusta, ja hänen yksi väitöskirjansä De Crepusculis tarkoittaa Sarastusta ja liittyi aiempiin harrasteisiin. Reinholdilla oli jo nuorena miehenä ollut pyrkimys harrastaa sekä matematiikkaa että historiaa, joissa aineissa hänellä oli jo Porvoon Gymnaasissa ollut kaksi tärkeää opettajaa: Alopaeusten veljekset. Myös historian professori Ranckenin ennenaikuinen kuolema takasi Beckerin mahdollisuudet edetä historian tutkijana ja hänestä tulikin pian historian apulaisprofessori, jossa toimessa hän useammalla vuosikymmenellä edusti historian professorin sijaista etenkin hajamielista professori Avellania tuuraten. Avellanista on kerrottu, että hän ei aina muistanut edee omaa nimeään. Avellan luennoitsi pääasiassa antiikin historiaa, joissa tutkimuksissa hän lujasti pidättäytyi antamaan tietoja oman näkemyksensä kautta ja hän haki tukea luentoihinsa etenkin tunnetuilta antiikin ajan kirjailijoilta. Becker tunnetaan paremmin historoitsijoiden keskuudessa siitä, että hän ensimmäisenä ilmoitti luentokurssillaan käsittelevänsä etenkin Suomen historiaa, jossa saavutuksessa hän oli todellakin ensimmäinen mies laatuaan. Historian opetuksen mentoreina Beckerille voidaan pitää etenkin Frans Mikael Franzenia ja Henrik Gabriel Porthania. Reinholdin kuoleman jälkeen yliopiston kirjastonhoitaja Sven Gabriel Elmgren kirjasi päiväkirjaansa Alexander Blomqvistin tuoneen hänelle isoja paperikasoja, joihin perehdyttyään Elmgren sanoi Reinholdin olleen historoitsijana ”högst medelmåttig” eli korkeintaan keskinkertainen. Vaikka jotkut ovat väittäneet, ettei Becker tehnyt tutkimuksessaan omaperäisiä hypoteeseja eikä ainakaan aina perustellut niitä tarkemmin, niin on kuitenkin sanottava, että omaperäiseksi hänen tutkimuksensa tekee korostunut kiinnostuneiseuus lappalaisia ja Lapin asukkaita kohtaan. Hän tulkitsi lappalaisten olevan Suomen alkupeäisiä asujoita, jota hypoteesia hän korosti tuomalla esiin Lappiin ja lappalaisiin liittyviä paikannimiä, kuten Finnmark, ja tähän hypoteesiin tukeutuen hän väitti lappalaisten olevan Suomen alkuperäisiä asukkaita, joiden asuinalue oli kutistunut suomalaisten tunkeuduttua lappalaisten alueille. Suomalaisia Becker on katsonut viihtyneen aiemmin aina Veiksel-jokea ja nykyistä Saksan pohjoisrannikkoa myöten. Omaperäiseksi Beckerin historian kirjoittamisen tekee, että hän esitteli teoriansa sen suhteen että Suomen historia jakaantui hänen mukaansa kahdeksaan erilaiseen periodiin. Vuonna 1833 julistettiin historian professorin virka hakuun, ja tuolloin kandidaatteina ilmestyivät Becker, Gabriel Rein ja A.J. Sjögren. Sjögren jättäyryi hausta pois, koska oli saanut uuden ja paremmin palkatun viran Pietarista. Hakijoita siis oli enää kaksi: Becker ja Rein. Konsistori eli professoreiden kokous valitsi ennakkosuosikikseen Beckerin, mutta Reinin taustalla oli enemmän yksityisiä tukijoita, jotka saivat keinoteltua Reinin asemaan, vastoin professoreiden mielipidettä.Tästä syystä on kerrottu poikansa Adolfin todenneen, että isänsä laskeutui tämän jälkeen kulttuurielämän korkealta Parnassovuorelta ja keskittyi etenkin senaatissa olleeseen virkamiehen paikkaansa eli lakien ja asetusten suomentajaksi, jossa sivussa hän vielä kohtalaisen pitkän ajan toimi historian apulaisena Keisarillisen Aleksanterin yliopistossa Helsingissä. Becker ei kuitenkaan julkaissut professuurihaku-väitöskirjansa De Comitatu Raseborgensi (Eli Raaseporin kreivikunnan historiasta) jälkeen enää yhtään omaa historian alan tutkielmaa. Hänestä on sanottu, että hän historian professuuriin hakemisen tultua estetyksi monen mielestä epäoikeudenmukaisella tavalla, vetåytyi omaan yksityismaailmaansa ja seurusteli lähinnä muiden kaikenlaista kokeneiden vanhojen yliopiston professoreiden ja opetushenkilöstön kanssa. Historioitsjana voidaan Reinholdia kuvata jo Kuopion triviaalikoulun lopputodistuksen antamalla ilmaisulla: ”Vaatimattoman luonteenlaadun omaava huippulahjakas oppilas”. Becker opetti historiaa myös esimerkiksi Johan Ludvig Runebergille ja Johan Vilhelm Snellmanille. Ja voidaan kirjoittaa esimerkiksi Snellmanin omaksuneen valtio- ja yhteiskuntaan liittyneen tulkintansa varmasti ainakin osittain Reinholdilta, vaikka monet varmaa tässä kohdassa korostavatkin Hegeliä filosofisena aihioiden antajana. Kuitekin Becker korosti kieltä kansakunnan ylläpitävänä voimana, josta Snellman jatkoi omissa kirjoissaan ja kirjoituksissaan. Huomioiden Beckerin luonteen laadun, ei olisi varmaan nykypäivän näkökulmasta liian pitkälle vietyä, että hän oli autismin kirjolla, kuten monet muut todella lahjakkaat ihmiset. Historioitsijana Becker ei ehkä ollut parhaimmillaan mutta historian kahdeksanosaisesta tulkinnasta ja ensimmäisestä Suomen historian luentokurssista hänet tullaan muistamaan myöhemminkin. Olli von Becker Kirjoittaja on YTM, oikeustieteen opiskelija, joka on kirjoittanut elämäkerran Reinhold von Beckeristä

Reinhold von Becker ja hänen suomen kielen uudistamiseen liittyvät tekonsa

Reinhold von Beckerin kieleen liittyvä työ oli jos mikä osoitus kiellisestä luovuudesta. Sittemmin esimerkiksi kirjailija-ohjaaja Juha Hurme on julkisuudessa tuonut esiin sen, että jokaisen sivistyneenä itseään pitävän suomalaisen on tunnettava Reinhold von Beckerin nimi ja teot. Perusteen hän käytti sitä, että kaikki suomalaiset, vaikka eivät olisi siitä tietoisiakaan, käyttävät hänen keksintöjä joka päivä. Ja tuo keksiminen liittyy hänen suomen kieleen tuomistaan sanoista ja ilmaisun tavoista. Huomioiden sen, että Reinholdin vanhempien ja suvun kieli oli ruotsi, on kummastusta herättävää, mistä hän on kotinsa ulkopuolella omaksunut niin puhtaan itämurteisen suomen kielen. Vaikka jotkut kirjoittivat Reinholdin lehden yhteydessä, että hänen kielensä ei ole varsinaisesti mitään murretta, niin on luultava, että hän lapsena ja nuorena omaksui perusteelliesti oman maakuntansa Savon kielen. Beckerin kirjallinen luovuus uudissanojen osalla kesti miltei koko hänen aikuiselämänsä. Ensin Turum Akatemiassa opiskelijana ja tutkijana, sitten Turun Wiikkosanomien yhteydessä ja lopulta oman vuonna 1824 julkaistun kielioppinsa kautta. Kuitenkin tuohon voidaan varmasti vielä lisätä hänen noin parinkymmenen vuoden aikainen toimintansa senaatin kielenkääntäjänä. Hän siis sepitti sanoja itse, mutta myös haki savonmurteesta sanoja, jotka hän asetti tunnetumpaan kontekstiin ja merkitykseen, joita ovat esimerkiksi eläke, kokeilla, sijainen, sivistää, sivistys ja sivistyä. Sivistys on aiemmin tarkoittanut pellavan riipimistä valmiiksi. Lisäksi sivistäminen on Savossa tarkoittanut siistimistä ja ympäristön puhtaana pitämistä. Onkin niin, kuten emeritusprofessrori Ohto Manninen on todennut, että 1820-luvulla, vaikka maan ainoa yliopisto sijaitsi Turussa, oli sen sivistys peräisin Kangasniemeltä. Muita Beckerin keksimiä uudissanoja ovat mm. hallinto, huonekalu, ihmiskunta, ilmapuntarie, kalusto, keksintö, laitos, lausunto, lukio, etuus, kurinpito, varteenottaa, verovapaus, vuosikertomus, mielekäs, ylläpitää, napa, nide, nisäkäs, rohto, sanomalehti, toimenpide, valtameri, virasto, vuosikerta ja väestö. Samalla kun ajatellaan, että eläke tarkoittaa syytingiä voisi tuloke tarkoittaa jatkuvaa yhtä suurta ansiota, joka tulee ihmiselle ennen varsinaista vaivannäköä ja työtä. Etenkin senaatissa Beckerin tuli pyrkiä etsimään osuvia ilmaisuja sen aikaisen ruotsin kielisen lakitekstin yhteydessä. Tuohan on monesti kääntäjän työssä merkityksellistä, jos hallitsee molemmat kielet, joiden pohjalla luo uusia ilmaisuja toiseen kieleen. Samalla kun Reinhold huolehti kansan valistuksesta ja tiedon lisäämisestä Suomessa, toimi Reinholdin serkku, tuomari ja laamanni Carl Johan von Becker alueellisen pyrkimykseeen auttaa köyhiä ihmisiä, ja julkaisipa hän vielä kokonaisen kokoelma omia runojaan ”Försök i skaldekonsten”. Eli Reinhold huolehti hengen ravinnosta, ja samalla serkkunsa huolehti ruumiin ravinnosta. Voidaan hyvin perustein sanoa, että Reinholdin työ ja keksimänsä sanat loivat uudenkaltaista renessanssia suomen kieleen. Edeltäjiä ei ollut paljoakaan ja seuraajia tuli vasta yli vuosikymmen päästä mm. Wolmar Schildtin, joka oli Reinholdin pikkuserkku, C.A. Gottlundin, Samuel Roosin, joka hänkin oli sukuliitteessä Reinholdiin ja Elias Lönnrotin myötä. Hänen kielellistä luovuttaan tosiaan pitää korostaa sinä mielessä, etteivät hänen vanhempansa puhuneet suomea ja hän oppi sen vasta nuorella iällä talonpoikien lapsilta. Varmaan on lapsenakin niin, että jotta voi ottaa osaa leikkeihin, on kielen oltava samanlainen ja samalta kuulostava, Miten tämä suomen kielen renessanssi loi itselleen alaa esimerkiksi isoisäni isoisän äidin suvussa, von Schroweissa. Ensimmäiset aatelissuvun säätyvaltiopäivillä suomen kieltä käyttäneet olivat Pehr Evind Svinhufvud, jonka äiti oli von Becker, Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen ja Johan Gerhard von Schrowe. Etenkin Schrowe-suvusta voidaan sanoa, että siellä, vaikka tietysti osasivat ruotsia hyvin, oli ensimmäiseksi kieleksi tullut jo Putkijärven kartanon aikaan suomen kieli. Schrowe-suvusta löytyy myös ainakin yksi kirjailija: Uno von Schrowe, jota pidetään ensimmäisenä Itä-Hämeen suomenkielisenä taidekirjailijana. Myöhemmin on laskettu Beckerin kehittämiä sanoja olevan ainakin 100-200. Becker varmasti nykypäivänä sopisi loistavasti Suomen tv:n huonosti suomennettujen sarjojen ja elokuvien kehittyneemmäksi kääntäjäksi. On mainittava että Beckerin setä meni avioon Järnefelt-sukuisen naisen kanssa, jossa suvussa suomenmielisyys alkoi varhain. Toinen Reinholdin serkku taas meni avioon Mathilda Björksténin kanssa, joka oli Runebergin muusan Emilie Björkstenin sisko. Samalla kun esimerkiksi Tikkasten täysin suomenkielisestä suvusta tuli Paavo Tikkasen avioliiton Tengström-suvun edustajan kanssa ruotsinkielinen suku, on von Becker-suku suomenkielistynyt viimeisen sadan vuoden aikana. Reinhold von Becker vain näytti tietä tälle muutokselle. Olli von Becker YTM, oikeustieteen opiskelija ja kirjoittanut Reinhold von Beckerin elämäkerran.

Reinhold von Becker runonkeruumatkallaan

Keväällä 1819 Reinhold von Becker jätti senaatille hakemuksen lehden perustamista varten. Samassa kuussa hän lähti ystäviensä Sanmarkin ja Prytzin kanssa pohjoiseen keräämään kansanrunoutta ja vanhoja laulattamaan. Virikkeenä matkalle olivat varmaan Porthanilta ja Franzenilta tullut viesti siitä, että suomalainen knnsanrunous oli katoamassa, ja runojen laulajat eivät niitä pian enää osanneet. Virikkeenä tälle matkalle oli etenkin kuuluisan tanskalaisen kielentutkija Rasmus Raskin vierailu Turusssa aiempana vuonna. Von Beckerin matkaan asettama tavoite liittyy etenkin ”kerätä Suomen historiaa ja kieltä koskevia tietoja”: Toisaalta on kuitenkin sanottava, että hänen matkaltaan olevat muistiinpanot ja ylöskirjaukset koskevat pelkästään kansanrunoutta. Mukana olleiden Prytzin ja Sanmarkin tehtävä matkalla oli etenkin Lapin luontoon perehtyminen. Kolmihenkinen seurue aloitti matkansa toukokuun 16 päivä. Beckerin ensimmäinen etappi matkallaan oli Uusi-Kaarlepyy, missä hän otti oppia Zacharias Topeliuksesta, jolla tiedettiin olevan jonkinlainen kokoelma Kalevalaan myöhemmin tulleita runoja. Topelius, joka toimi piirinlääkärinä oli saanut joa aiemmin paljon tietoja kansanrunoudesta, koska hän oli aiemmin toiminut virassa Oulussa ja siinä yhteydessä ollut tekemisissä tavallisen maaseudun rahvaan kanssa. Topeliuksen luona Becker kävi läpi tämän runokokoelman ja laati siitä luettelon. Topelius oli varsin mustasukkainen runojensa suhteen, koska hän on myöhemmin kertonut, että Becker oli ”röyhkeällä” tavalla kopioinut Topeliuksen runot verratessaan niitä omiin kokoelmiinsa. Topeliuksen aikeena oli ilmeisesti ollut omien runojensa painattaminen hänen oman minänsä loisteena. Mahdollisesti Topeliukselta saamansa ohjeen turvin Reinhold ja hänen matkakumppaninsa suuntasivat Lohtajalle, missä Reinhold sai muutaman runon kirkkoherra A Törnuddilta. Lohtajasta seurue suuntasi Pohjanmaan rannikkoa pitkin Tornioon, jonne tultiin 5. päivä kesäkuuta. Torniossa Becker ilmoitti kumppaneilleen jatkavansa Itä-Suomeen, vaikka he kulkivat yhdessä vielä Pelloon asti, jossa kumppanien tiet erkanivat, kun Becker jatkoi matkaansa itään kohti Rovaniemeä. Rovaniemellä 24.6 Becker kirjoitti muistiin kuolleeksi ilmoitetun kirkkoherra Fellmanin muitokiven päällekirjoituksen. Rovaniemelle mennessä Becker olikin jo kerännyt varsn merkittävän runosaaliin, mm. Kalevanpojan runon. Jacob Fellmanilta Becker ei näytä saaneen yhtään runoa, ja hän päättikin tukeutua paikallisen lukkarin Gullstenin runoihin Gullstenilta Becker sai yhden Väinämöisestä kertovan runon ja monta muuta. Siinä sitten virisi Beckerin tietämys kansanrunoudesta , jota hän esitteli omassa lehdessään seuraavana vuonna. Gullstenin runo Väinämöisestä oli yksi pisimpiä kansanrunoja ja se koostui Väinämöisen polvenhaavarunosta, laivaretkestä ja Kanteleen synnystä. Koska Porthankaan ei ollut onnistunut keräämään näin monta runoa, on kyseisellä matkan osalla ollut mullistava saavuttuneisuus. Beckerin matka suuntautui sen jälkeen Hyrynsalmen, Kiannon, Puolangan, Suomussalmen ja Kuusamon tienoille. Hänen muistiinpanoissaan on paljon paikallisten kielen murteiden kuvauksia. Kajaaniin hän saapui lännestä Oulujoen vartta pitkin, eikä suoraan pohjoisesta. Elokuun 6. päivänä Becker suunnisti pohjoiseen Paltamoon tapaamaan rovasti K. F. Aejmelaesusta, jolta hän sai toistakymmentä runoa.Rovastin kokoelmassa oli harvinainen Auringon ja kuunpäästöruno, joka Beckerin kokoelmista siirtyi Lönnrotille ja sitä myötä Kalevalaan. Iisalmelle Becker saapui 10. päivä elokuuta, ja Nilsiässä hän kirjasi ylös talonpoika Petter Väänäsen runoja. Becker on mahdollisesti saanut kuulla niitä jo Turussa, kun Väänänen oli ollut valtiopäivillä talonpoikaissäädyn edustajana. Väänänen oli myös saavuttanut mainetta kansanrunojen kalevalamittaa käyttävänä runoseppänä. Sen jälkeen Becker tapasi Pentti Lyytisen Rautalammilla ja sai tältä joitakin runoja. Beckerin runokokoelma sisältää noin 50 vanhaa runoja ja runojen sirpaleita. Kokonaisuutena hänen runonkeruumatkastaan on sanottava, hän ei kuitenkaan suurimmin hakenut spontaanisti runojen kerääjiä, vaan kulki paikoissa, joissa asuvien ihmisten parissa oli vanhoja kansanrunoja. Muutama vuosi matkan jälkeen ilmestyi Elias Lönnrotin väitöskirja De Väinämoine, jota ennen Lönnrot oli saanut virikkeitä Beckerin lehdessään Turun Wiikkosanomissa julkaisemalla tutkielmallaan Väinämöisestä, jota tietyt piirit nimittävät nykyään Esi-Kalevalaksi. Becker keräsi ensimmäisen materiaalin Kalevalasta ja päätti sitoa runoja yhteen, josta Lönnrot sai mallinsa Kalevalan kokoamiseksi. Lönnrot vielä paljon tämän jälkeen piti entistä mentoriaan ja opettajaansa Beckeriä ensimmäisenä kadidaattina juuri perustettuun suomen kielen professorin virkaan, josta Becker ei ollut enää kiinnostunut. Kansanrunoja kesällä 1819 kerännyt Becker ansaitsee paikan Suomen kielen ja kansanrunoudentutkimuksen korkeimmalla korokkeella. Voidaan hyvin perustein sanoa, että ellei Beckeriä olisi ollut, ei olisi tullut myöskään Kalevalaa. Olli von Becker Kirjoittaja on YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka on kirjoittanut elämäkerran Reinhold von Beckeristä