Nuoruuden ikävaiheesta ja viisaudesta

Nykyään kuulee paljon puhetta ”nuorisovaltuustojen” tarpeellisuudesta, ja muistankin, että kun kirjoitin lukioikäisenä lehteen niiden tarpeettomuudesta, kirjoitti joku niistä heti seuraavaan lehteen että kirjoituksiani ei tarvitsisi enää julkaista. Mielestäni idea nuorisovaltuustoista on tullut vanhemmilta nuoriin alentuvasti suhtautuvilta henkilöiltä. Ne ovat vain jotain jossa nk. nuoriso (valtuustonuoriso on pieni vähemmistö) saa puuhastella keskenään, innota ja teeskennellä osallisuutta jossain suuremmassa.      
                                   

Mitä sitten ovat tällaisen nuorison arvot? He ajattelevat, että kun on jotain uutta ja nuorta niin sen on myös oltava hyvää. He siis huumaantuvat uutuudesta. Voidaan sanoa, että se, jos edustaa jotain ikäryhmää ei takaa minkäänlaista yhteiskunnallista merkittävyyttä. Arvomittarit on saatava jostain muualta. Olisi mielestäni tunnistettava nuoruus tietynlaiseksi haitta-ajaksi useimmille yksilöille. Monet heistä pilkkaavat kaikkea semmoista mikä ei ole nuorekasta ja samalla matalalla henkisellä asteella. Mitä suurin osa nuorista sitten ovat: he ovat välinpitämättömiä, ajattelemattomia, ”elämänvaiheessaan” tuskastelevia reppanoita, joista yksinkertaisimmat ajautuvat kiusaamiseen ja muuhun häiriökäyttäytymiseen. He ”ajattelevat” (sitä olisi ehkä parempi kutsua jonkinlaiseksi primitiiviseksi vietiksi) että meillä on väliä, koska ”me” ollaan ”nuoriso”. Ehdotan, että kouluihin tulisi ottaa uudeksi oppiaineeksi arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kehittäminen. Se voisi auttaa nuoria siinä, että useampi heistä olisi aikuisuuden kynnyksellä valmiimpi sen antamiin velvoitteisiin. Ja opettajaksi tulisi koulusta valita henkisesti vanhin opettaja. Tästä tullaan siihen, mikä on ihmiskunnassa merkityksenarvoista ja mikä todella ansaitsee huomiota. Se on viisaus.                                                                                                                                               

Viisaus on jotain  mikä tulee ilmi oikeanlaiselle ihmiselle, se siis vaatii havainnointikykyä. Viisaus on tietynlainen olemuksen ja olemisen laatu. Oikeanlaisissa kirjoissa on ehkä eniten viisautta. Viisautta ei hankita olemalla tekemisissä toisten samanikäisten kanssa, se on pikemminkin este viisaudelle. Viisaus hankitaan olemalla nöyrä ja avoin. Vanhempien, kokeneempien ja viisaampien ihmisten kanssa tekemisissä olemisella on suuri merkitys viisauden löytämiselle. Viisauden löytämisessä on tärkeää se, että osaa tunnistaa sen, mikä on todellisesti arvokasta ja jolla on ajassa jonkinlaista pysyvyyttä. Tämän takia arvostelukyvyn opettaminen kouluissa hillitsisi häiriökäyttäytymistä ja sitä, ettei kenenkään tarvitsisi olla kiusattava. Viisaudessa on tärkeää, että arvostellaan oikeanlaisilla perusteilla, sillä, että tunnistetaan syvällinen ja ajassa pysyvä.                                                                                                                                                                                                        

Kiusaajat ovat ehkä matalimmalla tasolla olevia nuoria. He katsovat, että sosiaalisen tason dominointi korvaa sen, ettei menesty koulussa. Se on kypsyyttä ja pystyvyyttä, jos voi ohittaa esimerkiksi nuoruuden ikävaiheeseen kuuluvat haitat ja keskittyä siihen mikä on tärkeää: viisauteen ja sen hankkimiseen – sillä on lopulta suuri merkitys nuoruuden jälkeen tulevaan elämään.