maanantai 25. toukokuuta 2015

Kaksi Jarl Hemmerin runon käännöstä


Koskikara

Koskikara istuu jäistä trimmatulla koskella. Tunneissa                                                                                                                                                           se meluaa

imevässä, kurisevassa pyörteikkäässä yössä.

Hiljaa se ponnahtaa ja pitkälle syvyyteen                                                                                                                                                                                   sukeltaa                                                                                                                                                             etsien pimeänvaltaamaa

Kosket pauhaavat kuolemaa. Kun näyttävästi yhtä äkkiä                                                                                                                                                     se oli taas

ylhäällä kristallinvihreässä, imien säihkyvää jäätä itseensä

ja vapautuneena kaikesta kohti suuntautuvaa aurinkoa                                                                                                                                                      se jättää

terän kurkusta saahaamaan.

Koskikara, se ei kuiskannut sitä, että olisit                                                                                                                                                                                  kuriseva kyyhkynen

Ennen kuin sinut ympäröi talven halvaama                                                                                                                                                                                side?                                                                                                                                     

Jäinen, nahistunut oli sinun maailmasi. Kuinka voit                                                                                                                                                                maksaa kohtalollesi                                                                            

vaikka helisevän sivukorokkeen kanssa?

Veljet, tiedän sen hyvin! Minä itse                                                                                                                                                                                                kyyhkysenä, olen lennähtänyt

korkealle metsien, meren ja kirkkojen päälle varustettuna                                                                                                                                                                             kimaltavalla ristillä,

kunnes talvi tulee, talvi joka kaiken                                                                                                                                                                                              minulle muuttaa                                                                                                                                             yhteen jäällärääkättyyn koskeen.

Olen vanki kuten sinä, imevien syvyyksien                                                                                                                                                                                nälän vanki,                                                                                           

Se heittää minut yön sokeana kohti pyörteitä, mustia                                                                                                                                                          ja harmaita,                                                                                                                        

Taas pimeys nousee, ja – pyhät vajoavat alas!                                                                                                                                                                         -- laulan,

laulan taas kohti aurinkoa.
 

Talviset vuoret

Henkiaistina silmille kasvavat vuoret.

Kääpiömetsänkarvaisena holvaa sitä mitä miehisyys                                                                                                                                                             tuo

mutta avaruudessa vaeltaa se mikä talven jäätä juo.

Tähdet, hopealla aidatut, ympärillä valkoisen kruunun ja                                                                                                                                                    säilän.

Kosket vyöryävät, metsät vinkuvat, suden takaa-ajo                                                                                                                                                            jatkuu

Vuoret kimaltelevat hetken, ja nukkuvat                                                                                                                                                                                   lumella peiteltyinä taas.

Puolessa välissä sen rinteitä näkyy ihmisenjälkiä

kurota alas laaksoon pian, missä elämä nauraa ja itkee.

Ei mahda mitään vuorelle ihmisruumiin teurastus.

Hiljaa kurisee jotain yöhön, satojen kilometrien päähän,

tuulet päänsä ympärillä, tuovat muutamia pilviä nukkumavällyihin.

ja menee takaisin hiljaa ja suuresti antaen tähtien vilkuntaa                                                                                                                                                                          muille.

Kuuma sydän, sinä joka ryntäät sokeasti kohti                                                                                                                                                                         katkeria haavoja                                                     

Sinä joka juhlit hetkessä turhamaisuudesta, nautinnosta ja                                                                                                                                                                            voitosta,

Älä unohda vuoria, missä turvallisesti ja tuhatvuotisesti                                                                                                                                                      seisoo.

ikuisella, jäisellä viisaudella, ympärillä pyhää katsettaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti