Välittämisestä ja välinpitämättömyydestä

Haluan nyt kirjoittaa sellaisesta teemasta, joka koskettaa kaikkia ihmisten ja asioiden välisiä suhteita ja etenkin pitämisen alueella tapahtuvia suhteita. Aihe on välittäminen ja välinpitämättömyys. Välittäminen tarkoittaa syvimmillään välittäjänä toimimista. Välittäjyys ei aina ole pelkästään huumeiden välittämistä, vaan kaikki ihmisistä lähtöisin oleva välittäminen on välittäjyyttä ihmisten ja asioiden välillä. Lähes kaikkeen toimintaan voidaan liittää perinteinen subjekti-predikaattisuhde, joka tarkoittaa sitä, että toiminnan osista toinen on toimija ja toinen toiminnan kohde tai sen suorittaja. Välittäminen on jonkinlaisen asenteen omaksumista toiminnan kohdetta tai toimittavaa kohden minkä avulla toimijan toiminta voisi helpottua, välittäminen on siis etenkin välittämisen kohteena olevan ihmisen tai asiatahon toiminnan helpottamista. Kuitenkaan kaikki jotka välittävät eivät ota eri tavoilla kantaa välittämisen kohteena olevan ihmisen tai asiatahon toimintaan, vaan voivat tuottaa niin sanotun emotionaalisen sumpun välittämisen kohteena olevan ihmisen tai asian ja kohteena toimivan asian välille. Välittäminen voi siis kohdistua niin joitakin arvo- ja suorituspäämääriä omaavaa ihmistä kohtaan tai jonkinlaisia myönteisiä tuntemuksia herättävää asiaa kohtaan. Jotta kaikki kannanottaminen jonkin asian tai ihmisen puolesta voisi olla hyödyllistä siinä mielessä, että asia tai ihminen voisi saavuttaa omat arvopäämääränsä, olisi kaikki toiminta ja välittäjänä toimiminen oltava tarkasti formuloitua asian tai ihmisen pyrkimysten ja arvojen tarpeiden osoittamalla tavalla. Monesti välittämiseen johtava asiapiirre on pitäminen joka liittyy ihmisten luontaiseen tapaan kokea velvollisuuksia joitain institutionaalisia tahoja kohtaan. Pitäminen ei aina ole instituutioista lähtöisin olevana kaikkein innovatiivisinta välittämistä, se on yksi välittämisen muoto joka muodostetaan instituutioissa valmiiksi. On kai sanottava, että instituutioiden tulisi oman kehittymisensä mahdollistamisen vuoksi voitava valmistaa sisällään tapoja ottaa kantaa instituutioiden rakentumiseen, rakentamisessa mukana olevien ihmisten kautta. Täytyisi luoda edellytykset sille, että ihmiset voisivat innovatiivisella tavalla suhtautua instituutioihin ja instituutiot voisivat odottaa ihmisiltä oman valistavan toimintansa avulla oikeanlaista suhtautumista merkittäviin instituutioiden olemista koskettaviin kysymyksiin. Välinpitämättömyys on kai jonkinlainen välittämisen vastakohta. Välinpitämättömyys on sitä, kun jokin asia jätetään oikeiden tai väärien perusteiden vuoksi huomiotta. Se on myös arvoihin liittyvä asia, siinä jätetään tekemättä yleinen arvostusten filosofiaan liittyvä arvottamisen tapahtuma. Vaikka voitaisiinkin sanoa, että välinpitämättömyys voisi oikeissa olosuhteissa olla enemmänkin hyve kuin pahe, niin on olemassa kuitenkin lukuisia esimerkkejä tilanteista, joissa välinpitämätön asenne ja toiminta olisivat suorastaan vaarallisia. Esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi toiminta vaaleissa ja toiminta sotatilan ilmaantuessa. Voidaan siis sanoa, että merkittävin oikeanlainen välittäminen on tarpeellista aina sen kaltaisissa tilanteissa, joissa osa ihmisistä ei ota osaa tai kantaa. Jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuutena on toimia yhteistoiminnassa instituutioiden kanssa siten, että niiden toiminta voisi juurtua syvemmin kansaan ja että niiden toiminta voisi suuremmassa määrin huomioida myös toiseuden periaatteen vaatimukset. Toiseuden periaate tarkoittaa tässä sen tosiasian havaitsemista, etteivät kaikki ihmiset voi ottaa samalla tavalla osaa kaikkien toisistaan erkaantuneiden instituutioiden toimintaan. Siksi instituutioiden ja ihmisten välisiä raja-alueita tulisi voida muokata, siten, että insituutiot voisivat jatkuvasti saada tietoa ihmisten populaation koostumuksesta ja ihmiset voisivat saada tietoa siitä, miten he voisivat olla hyödyllisimpiä yhteisön jäseniä. Ihmisten kannattaa olla kiinnostuneita siitä, mihin he rahansa pistävät ja missä he haluavat olla mukana. On kuitenkin mielestäni niin, että instituutioita tulisi kehittää siihen suuntaan, että yksilöt voisivat valita instituutioiden väliltä ja tämä ei kuitenkaan rajoittaisi heidän elämänpiiriään, koska insituutioita kehitettäisiin ihmiskasvoisempaan mikrokosmosmuotoiseen suuntaan. Pitkä marssi instituutioiden halki vaatii samanaikaisesti insituutioiden toiminnan edistämistä hetkessä sekä uusien innovaatioiden ja tiedon toiminnan edistäjistä ja ihmisten onnellisuudesta tuomista insituutioiden sisälle ja toimintaan. Toiminta insituutioiden sisällä on se asia, johon välittämisen kehittämisellä tulisi kiinnittää ihmisten huomio. Olisi edistettävä sitä tietoutta, joka yhteiskunnassa on niistä asioista, joita on välttämätöntä pitää tärkeinä ihmiskunnan pyrkimysten edistämisen kannalta.