Vedentöllin naiset
Maisa Vedentölli huokaisi syvään ja laski alas verkkarinsa ja alushousunsa. Valkovuotoisen etuosan keskellä ammotti suuri punainen pallonmuotoinen veritäplä. Kuukautiset olivat alkaneet ja Maisa ei tiennyt miten niihin olisi suhtautunut. Muutenkin tämä kauan odotettu tapahtuma ei kuitenkaan enää tuntunut niin helpolta vastaanottaa kuin mitä asia jo vuosikausien aikana oli tuntunut. Äiti, Tuulikki, oli paljon poissa kotoa ja nuorin sisar ei vielä ollut sillä tasolla, että olisi voinut keskustella näistä asioista Maisan kanssa. Lisäksi Maisan neljä veljeä eivät todellakaan olleet sellaisia tahoja, joiden kanssa Maisa olisi voinut puhua näistä asioista, hän halusi etenkin estää sen, että hänen veljensä olisivat saaneet tietää hänen olevan vielä näin epävarma kehossaan tapahtuvien naisellisten muutosten edessä. Samalla kun Maisa suunnitteli wc:ssä vaatteiden vaihtoa, sisään tuli talon isäntä Marko, metsuri ja kaadetun metsän omistaja. Hänen työpäivänsä ei ollut ollut hyvä, ja äidiltä peritty kuumaluonteisuus pyrki hänessä esille. Marko kiinnitti huomiota eteisen lattiaan, joka oli taas täynnä siihen suoraan heiteltyjä ulkovaatteita ja kenkiä. ”Pojat!”, hän karjaisi, mutta lähes samalla hän sai mieleensä sen, miten turhaksi tällainen äänen korottaminen oli aina ennenkin koitunut. Maisa tuli wc:stä ja kivahti isälleen: ”Et viittis faija paukutella sitä ovea tuohon malliin, täällä voi olla katos vaikka joku nukkumassa ja silleen.” ”Mihin aikaan äitis tulee kotiin, onko se soittanut? Mulle sillä ei näytä nykyisin olevan mitään sanottavaa.” ”En tiedä, ties minkälaisten nylkyttävien joulupukkien luona se nytkin on käymässä.” ”Maisa! Et sä voi puhua tuohon malliin omasta äiteestäsi”, Marko muistutti. ”Sama se, voin olla puhumatta siitä ollenkaan, se voisikin ehkä olla kaikille täysin parasta.” Samalla aikaa kun isä ja murkkuikään tullut tytär vaihtoivat ajatuksia perhedynamiikasta toistensa kanssa, pieni Isa tuli pienimmästä makuuhuoneesta, hieroi silmiään ja hihkaisi Markon nähdessään: ”Isi sä oot jo tullu kotiin!” Marko kietaisi pikku-Isan syliinsä ja yritti leperrellä lapselle leikkisällä äänensävyllä. ”Ei kai sun ja mutsin välille oo tullu jotain uutta ja pahaa”, Isa kysyi. ”EI lapseni, meillä ei äidin kanssa ole tällä hetkellä minkäänlaisia (ainakaan selkeästi näkyviä) ongelmia.” Samaan aikaan Vedentöllintietä käveli Markon taloa kohti Markon äiti Kyllikki, joka omasi selkeän näkemyksen Markon ja Tuulikin avioliiton tilasta. Se oli lopussaan ja tuo kammottava gangsteriakka saisi hävitä lopullisesti raitilta ja suvusta. Kyllikki tuli talon pihalle, jossa hän ei suunnannut etuovelle, vaan taakse, ja siellä saunanovesta sisälle, koska Marko oli estänyt Kyllikkiä tulemasta taloon sisälle takavarikoimalla tältä tämän avaimet ja pitämällä sellaisia ovia lukossa joissa oli lukko. Kyllikki meni hiipien keittiöön ja täytti jääkaappia leivonnaisilla ja leivällä. Samalla hetkellä Marko tuli keittiöön ja suuttui silminnähtävästi äitinsä läsnäolosta talossa. ”Kyllikki! Enkö minä ole sata kertaa sanonut, että meille ei tarvitse tuoda mitään? Me kyllä pyydämme erikseen jos jotain tarvitsemme.” ”Mutta Marko, leipooko se vaimosikaan todella mitään ja mitä haittaa minun huolenpidostani voisi kenellekään teistä olla? Näin täällä on tehty aina ja tullaan tekemään aina vastakin, se on jämpti niin!” ”Ei tehdä enää sen jälkeen kun minä asennan lukon saunanoveen!” ”Kiittämätön kakara, yritä vaan käydä minua vasten, niin saat nähdä mikä siitä odottaa palkkiona.” Sitten Kyllikki näki olevansa tälläkin kerralla epätoivottu vieras ja alkoi suuntautua kohti etuovea. Mennessään ovesta, Kyllikki nappasi oven pieleen pieneen naulakkoon jätetyn talonavaimen mukaansa. Kello läheni jo kymmentä ja Marko sekä lapset olivat vajonneet sohviin katsomaan televisiota. Kymmenen jälkeen Marko kuuli auton tulevan pihaan ja hän nousi sitten ylös ja näki vaimonsa tulevan autosta. Tuulikki tuli sisään, katsoi dramaattisesti miestään, tuli sitten lähemmäs ja lausui: ”Minä otan sinusta avioeron.”
Maisa Vedentölli huokaisi syvään ja laski alas verkkarinsa ja alushousunsa. Valkovuotoisen etuosan keskellä ammotti suuri punainen pallonmuotoinen veritäplä. Kuukautiset olivat alkaneet ja Maisa ei tiennyt miten niihin olisi suhtautunut. Muutenkin tämä kauan odotettu tapahtuma ei kuitenkaan enää tuntunut niin helpolta vastaanottaa kuin mitä asia jo vuosikausien aikana oli tuntunut. Äiti, Tuulikki, oli paljon poissa kotoa ja nuorin sisar ei vielä ollut sillä tasolla, että olisi voinut keskustella näistä asioista Maisan kanssa. Lisäksi Maisan neljä veljeä eivät todellakaan olleet sellaisia tahoja, joiden kanssa Maisa olisi voinut puhua näistä asioista, hän halusi etenkin estää sen, että hänen veljensä olisivat saaneet tietää hänen olevan vielä näin epävarma kehossaan tapahtuvien naisellisten muutosten edessä. Samalla kun Maisa suunnitteli wc:ssä vaatteiden vaihtoa, sisään tuli talon isäntä Marko, metsuri ja kaadetun metsän omistaja. Hänen työpäivänsä ei ollut ollut hyvä, ja äidiltä peritty kuumaluonteisuus pyrki hänessä esille. Marko kiinnitti huomiota eteisen lattiaan, joka oli taas täynnä siihen suoraan heiteltyjä ulkovaatteita ja kenkiä. ”Pojat!”, hän karjaisi, mutta lähes samalla hän sai mieleensä sen, miten turhaksi tällainen äänen korottaminen oli aina ennenkin koitunut. Maisa tuli wc:stä ja kivahti isälleen: ”Et viittis faija paukutella sitä ovea tuohon malliin, täällä voi olla katos vaikka joku nukkumassa ja silleen.” ”Mihin aikaan äitis tulee kotiin, onko se soittanut? Mulle sillä ei näytä nykyisin olevan mitään sanottavaa.” ”En tiedä, ties minkälaisten nylkyttävien joulupukkien luona se nytkin on käymässä.” ”Maisa! Et sä voi puhua tuohon malliin omasta äiteestäsi”, Marko muistutti. ”Sama se, voin olla puhumatta siitä ollenkaan, se voisikin ehkä olla kaikille täysin parasta.” Samalla aikaa kun isä ja murkkuikään tullut tytär vaihtoivat ajatuksia perhedynamiikasta toistensa kanssa, pieni Isa tuli pienimmästä makuuhuoneesta, hieroi silmiään ja hihkaisi Markon nähdessään: ”Isi sä oot jo tullu kotiin!” Marko kietaisi pikku-Isan syliinsä ja yritti leperrellä lapselle leikkisällä äänensävyllä. ”Ei kai sun ja mutsin välille oo tullu jotain uutta ja pahaa”, Isa kysyi. ”EI lapseni, meillä ei äidin kanssa ole tällä hetkellä minkäänlaisia (ainakaan selkeästi näkyviä) ongelmia.” Samaan aikaan Vedentöllintietä käveli Markon taloa kohti Markon äiti Kyllikki, joka omasi selkeän näkemyksen Markon ja Tuulikin avioliiton tilasta. Se oli lopussaan ja tuo kammottava gangsteriakka saisi hävitä lopullisesti raitilta ja suvusta. Kyllikki tuli talon pihalle, jossa hän ei suunnannut etuovelle, vaan taakse, ja siellä saunanovesta sisälle, koska Marko oli estänyt Kyllikkiä tulemasta taloon sisälle takavarikoimalla tältä tämän avaimet ja pitämällä sellaisia ovia lukossa joissa oli lukko. Kyllikki meni hiipien keittiöön ja täytti jääkaappia leivonnaisilla ja leivällä. Samalla hetkellä Marko tuli keittiöön ja suuttui silminnähtävästi äitinsä läsnäolosta talossa. ”Kyllikki! Enkö minä ole sata kertaa sanonut, että meille ei tarvitse tuoda mitään? Me kyllä pyydämme erikseen jos jotain tarvitsemme.” ”Mutta Marko, leipooko se vaimosikaan todella mitään ja mitä haittaa minun huolenpidostani voisi kenellekään teistä olla? Näin täällä on tehty aina ja tullaan tekemään aina vastakin, se on jämpti niin!” ”Ei tehdä enää sen jälkeen kun minä asennan lukon saunanoveen!” ”Kiittämätön kakara, yritä vaan käydä minua vasten, niin saat nähdä mikä siitä odottaa palkkiona.” Sitten Kyllikki näki olevansa tälläkin kerralla epätoivottu vieras ja alkoi suuntautua kohti etuovea. Mennessään ovesta, Kyllikki nappasi oven pieleen pieneen naulakkoon jätetyn talonavaimen mukaansa. Kello läheni jo kymmentä ja Marko sekä lapset olivat vajonneet sohviin katsomaan televisiota. Kymmenen jälkeen Marko kuuli auton tulevan pihaan ja hän nousi sitten ylös ja näki vaimonsa tulevan autosta. Tuulikki tuli sisään, katsoi dramaattisesti miestään, tuli sitten lähemmäs ja lausui: ”Minä otan sinusta avioeron.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti