Päällimmäisiä muistoja varhaisnuoruuden ensimmäisestä yksin Eurooppaan tekemästäni matkasta kesällä 2006

Aloitin yksin matkustamisen Euroopassa seitsemäntoistavuotiaana kesällä 2006. Mukana oli vanhempien kirje siitä, että minulla oli heidän oikeutensa lentää yksin lentokoneilla, kulkea julkisissa ja varata hotelleja. Aloitin matkan Köpiksestä ja jatkoin sieltä Saksaan. Köpiksessä ei mielestäni ole juuri minkäänlaisia kiinnostavia katsomisen kohteita, ainoana jotka muistuvat mieleen on kuninkaallinen linna, Davidin ja pienen merenneidon patsaat. Tanskasta jatkoin junalla Saksaan ja vierailin ensimmäisten paikkojen joukossa äitini serkun Pirjo Spitzerin luona Dinslakenissa Ruhrin alueella. Mielestäni äitini serkku oli selkeästi innokas tapaamaan minut ja otti minut sydämellisesti vastaan ja kestitsi minua kotonaan. Pirjo on nykyisin eläkkeellä omasta erityisopettajan virastaan ja hänen miehensä Manfred on rautatieinsinööri. Oli mukavaa olla suurella helteellä heidän varjoisessa, isossa ja monikerroksisessa omakotitalossaan. Dinslaken on pieni paikkakunta kun mennään Duisburgista pohjoiseen. Siellä käytiin syömässä ja katselemassa paikallisia vähälukuisin nähtävyyksiä. Dinslakenista Pirjo halusi pakata minut poikansa luokse Düsseldorfiin, joka oli silloin suorittamassa viimeisiä tuomarikokeitaan oikeustieteellisessä. Nuoret saksalaiset ovat loppujen lopuksi niin ruumiillisia, että huomasin Timo Spitzerin väheksyneen sitä, että en ole mikään erityisen pitkä. Timolla oli ainakin tuohon aikaan brasilialainen nainen kierrossa, jonka kanssa juttelin enemmän kuin Timon kanssa. Timo osaa äitinsä kertoman mukaan ainakin seitsemän kieltä, ja ilmeisesti vielä varsin sujuvasti. Tuossa yhteydessä siis menin ensimmäistä kertaa Düsseldorfiin, josta oli myöhemmin tuleva keskeinen majapaikkani Saksassa. Muistan, että sen jälkeen kävin ainakin Berliinissä ja Leipzigissä, ja Berliiniin oli juuri ennen tuota rakennettu uusi mahtipontinen Hauptbahnhof. Olin jo ennen matkaa tiennyt minne suuntaan Saksassa ja Leipzigin lähistöllä ja tuo paikka oli Nietzschen hauta Röcken bei Lûtzenissä, jonne suuntasin suoraan asemalta taksilla. Koin suurta pyhiinvaellushenkeä paikan päällä ja muistaakseni kokemus oli nin vahva, että silmäni kyyneltöityivät. Sitten, kun piti lähteä takaisin Leipzigiin, huomasin, ettei minulla ollut kulkuneuvoa, ja sitten kun menin erään lähellä sijainneen omakotitalon ovelle ja näytin niin surkealta, lupasi talon isäntä viedä minut takaisin Leipzigiin minkä hän sitten tekikin. Sen jälkeen pyhiinvaellusmatka jatkui Baijerin alueeen Bayreuthiin, jonne tulin junalla Nürnbergistä. Siellä kävin Wagner-museossa ja katsomassa Festspielhausia sen korkealla mäellä. Bayreuthissa muistaakseni asuin viiden tähden Bayerischer Hof-hotellissa lähellä rautatieasemaa. Myös aiempi Leipzigin hotelli oli hieno ja ainakin neljä-plus- tasoinen. Ostin Bayreuthissa ollessani antiikkikaupasta mm. Wagnerin pääreliefin ja tiettyjä muita pieniä taide-esineitä. Nürnbergissä asuin vanhassa luksushotellissa Meridianissa, jossa oli henkilökuntaa niin paljon, että etuovella oli oven asiakkaille avaava portieeri, minkä lisäksi edes hissin oveakaan ei tarvinnut itse avata. Minulle tuli kuitenkin hotellista sellainen käsitys, että se oli jo elänyt loistonsa päivät, mitä voidaan sanoa myös populaarikulttuurin sisäisestä Grand Hotel Budapestista. En muista enää kaikkia sellaisia juttuja, kuten esimerkiksi missä vaihdoin junaa, mutta kävin varmasti seuraavaksi Münchenissa, jossa oli jalkapallofaneja, koska samana vuonna vietettiin Saksassa jalkapallon maailmanmestaruuskisoja. En kuitenkaan käynyt yhdessäkään pelissä tuolloin. Münchenissa ostin itselleni vaatteita, koska edelliset olivat jo likaisia. Ostin myös yhdestä jalokiviliikkeestä kultaisen kantasormuksen, joka minulla on vieläkin porukoilla. Sen jälkeen kävin ainakin Kotkanpesässä, Hitlerin vuoristopäämajassa Saksan ja Itävallan rajalla. En varmaan ole koskaan ollut niin paljon maapinnan yläpuolella kuin silloin. Jos olisi ollut huonompi kuski, olisi tapahtunut tosi pahoin. Muistan, että koska minulla oli rinkka, ja istuin tuolla kahvilan pöytään, tuli sisältä vihaisen näköinen viiksekäs baijerilainen (huudosta päätellen) työntekijä, joka ajoi minut aika nopeasti loitommalle. Muistan, kun olin lähdössä pesästä pois, olin jo astumassa linja-autoon, kun kyseisen matkaseurueen johtaja otti minusta hellävaraisesti takista niskan kohdalta otteen ja sanoi ystävällisesti, että sinä et kuulu meidän ryhmään. En muistaakseni kyseisellä matkalla yöpynyt ollenkaan Itävallassa, vaan jatkoin suoraan läpi Brennerin solan Italiaan. Italiassa suuntasin ensimmäisenä Venetsiaan, joka ensinäkemältä tyydytti minua suuresti. Hyvä ruoka, ilmasto, ystävälliset ihmiset ja kaupungin poikkeavuus olivat suuren nautintoni kohteena. Afrikasta tulleita laittomia kaupustelijoita seisoskeli monessa paikassa, ja täytyi ihmetellä sitä vilkkautta ja nopeutta, jolla ko. Ihmiset koppasivat tavaransa nyyttiin ja lähtivät juoksemaan, kun näkivät paikalle tulevat siviiliasuiset poliisit. Otatin itsestäni kuvan Piazza San Marcolla, vai mikä se sitten olikaan. Venetsiasta suuntasin jokusen päivän jälkeen etelään ja siirtyin seuraavaksi Firenzeen, joka oli myös kovin mukava kaupunki. Siellä vietin jokusen päivän. Sieltä jatkoin etelään Sisiliaan asti. Palermossa en edes yöpynyt, vaan kävin syömässä, ryypyllä ja jatkoin takaisin mannermaalle jatkavaan junaan. Tuossa junassa oli mielenkiintoinen tapaaminen, kun samaan loosiin tuli noin 30-40-vuotias mies, joka tarjosi minulle heti Palermosta ostamiaan kerma- ja suklaaleivoksia. Lämpötila oli lähellä neljääkymmentä astetta, mutta kohteliaisuuden takia yritin syödä kaiken tarjotun, vaikka yökkäysreaktio oli monesti aika lähellä. Sittemmin myöhemmin loosiin tuli kaksi raksamiestä, jotka ihmettelivät vaitonaisuuttani ja varmaan heidän mielestään epäitalialaista epäsosiaalisuuttani, ja jossakin vaiheessa, vaikken tuolloin todellakaan italiaa osannut perusfraasien lisäksi, toinen raksamiehistä sanoi jotenkin näin, että kuka tuo luulee olevansa. Mihin leivosmies vastasi oikein draamallisella äänellä, että ”hän on vain bambino”. Sitten juna tuli varhain aamulla Roomaan, jossa jäin poin junasta. Asema ei kuitenkaan ollut pääasema Termini. Muistan miten aamulla, kun raksamiehet ja leivosmies olivat vielä lepäämässä, ja kun nousin valmiiksi poistumaan junasta ja kun käytävässä nostin käteni ja heitin tervehdykset, veti toinen lähempänä ovea maannut raksamies oven nopeasti kiinni sanomatta mitään. Muistan miten asemalla yritin kysyä ilmeisesti rautatievirkailijalta vaikuttaneelta keski-ikäiseltä tai vanhemmalta mieheltä, miten pääsisin Terminin asemalle. Hän sanoi ensin kohteliaasti, kun keskusteli vielä toisen kanssa, että ”odota bambino#”, minkä jälkeen hän sitoi käsivartensa olkapäälleni ja kysyi mikä oli hätänä. Hänen ohjeillaan pääsin tosiaankin keskustaan, missä majoituin hotelli Patriaan, aika lähelle Via Settembrea. Ilmastointi toimi täydellisesti ja hotellissa oli mukavan viileää. Ai niin, pitää sekin mainita, että kirjoitin matkan aikana jokuisia matkakirjeitä erääseen lehteen, ja Patriassakin käytin sen takia kohtalaisen aktiivisesti respan faksia. Roomassa, kuten muuallakin Italiassa, ruoka oli hyvää ja ravitsevaa. Hotellin respassa oli vastaanottovirkailijana aivan suomalaisen näköinen vaaleapiirteinen mies, joka kuitenkin kysyttäessä sanoi olevansa Ukrainasta. Roomassa katsoin tärkeimpiä nähtävyyksiä ja kävin mm. Vittorio Emanuele toisen monumentilla, ja tietysti myös katsomassa antiikin aikaista kaupunkia, vaikka tutustuin tarkemmin Roomaan vasta täysikäisenä tehdyillä myöhemmillä matkoilla. Se on jäänyt mieleeni, kumma kyllä mitä sitä muistaakin, että kun menin lähellä Espanjalaisia portaita voileipäbaariin ja minulla oli coca cola-pullo mukana, veloitti kassa tuonkin ikään kuin heiltä ostettuna. Havaitsin sen vasta jälkikäteen. Roomaan olisin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, mutta viiden päivän jälkeen nousin Terminissä pohjoiseen menevään junaan. Ennen Sveitsiin menoa kävin sekä Domodossolan pikkukaupungissä alppien juurella ja Brigin kaupungissä Sveitsin puolella, jonka erotti Domodossolasta raja ja rautatietuneli. Domodossolassa pidin pienen kaupungin ilmapiiristä, ja oli mukavaa tarkastella kaupunkia aamuvarhaisella paikallisella piazzalla, missä töihinsä menevät ihmiset kävivät nauttimassa espressonsa ja samalla näin senkin, että monet joivat ensimmäisen espresson kahvilan tiskillä ja ottivat sen jälkeen toisen mukaansa. Muistot Domodossolasta ja Brigistä ovat hyviä, vaikka olen tietysti käynyt molemmissa myöhemmin useita kertoja. Sveitsissä en muistaakseni tällä matkalla yöpynyt, vaan jatkoin suoraan Zürichiin, mistä lensin takaisin Suomeen.