Nuoruuden -kulttuuri ja jopa korkeakulttuurikytkennöistä

Olin yläasteaikana kova rock-musiikin harrastaja, ja minua miellyttivät esimerkiksi Black Sabbath, ZZ Top, Queen, Lemmy Kilmister, AC/DC jne. Lukioaikana pääsin enemmän tekemisiin klassisen musiikin kanssa, ja ostin parin vuoden aikana Anttilan alakerrassa sijainneesta levyliikkeestä ainakin 250 levyä. Nykyään en kuuntele juuri muuta kuin klassista musiikkia, vaikka joskus itsekseni kotona ollessa minulla on tapana tarkastella myös kevyen musiikin klassikoita, vaikka en ole kuitenkaan sellainen päiväperhonen, että seuraisin esimerkiksi nykypäivän uusinta musiikkia. Olen soittanut viulua ja pianoa ja aiemmin myös bassoääneni takia laulanut kuorossa. Olin lukioaikaan varsinainen kulttuuri ja yhteiskunnallsiten lehtien tilaaja ja minulle tulivat ainakin mm. Richard Wagner-seuran jäsenlehti, Kaltio, Kerberos, Hiidenkivi, Parnasso, Kokoomuksen jäsenlehti Nykypäivä ja Veikkaaja. Olin ensimmäistä kertaa 17-vuotiaana SWS:n kokouksessa oopperatalolla ja olin varmasti ylivoimaisesti nuorin paikalla olleista. Muistan hyväntahtoisesti räkänokkaa ohjanneet ja kaitsineet keski-ikäiset ja vanhemmat daamit ja herrat. Sittemmin luovuin SWS:n jäsenyydestä, koska en jaksanut maksaa sen jäsenmaksua. Olen nykyään myös Suomi-Seuran jäsen. En myöskään ole pitkään aikaan ollut minkään puolueen jäsen, vaikka lähipiirini tietää aika hyvin näkemyksiäni. Koin mieltymystä natsismin sirkusmaisiin puoluekokouksiin, ja kerroin ensimmäisessä suuressa haastattelussani sinisilmäisesti Alfred Rosenbergin ajatuksissa olevan jonkinlaista historian ja kulttuurintuntemusta, enkä tajunnut, että tuollaisen sanomisen olivat vasemmistolaiset kieltäneet totaalisesti jo aikaa sitten. Sen jälkeen jotkut tyhmät alkoivat pitää minu natsina, ja hyvinhän sitä muistutinkin pitkissä enkelinkiharoissani, kaunispoikamaisuudessa ja samettitakeissani ja kaksirivisissä ulstereissani. Ihailin varmaan tuohon aikaan vielä erilaista voimaa kuin mitä ihailen nykyään. Olisin tuohon aikaan ilomielin ollut SS-upseeri, mutta sen jälkeen käsitykseni todellisesta ja pysyvästä vallasta on kyllä muuttunut. Saatoin olla armeijassa aika hauska tapaus, kun en saanut pihtipolvisia ja vastakkain suuntaan sojottavia sääriäni yhteen oikeaoppisen asennon tekemiseen. Sittemmin oikeustieteestä kiinnostuttuani Runebergin aseetonta vastarintaa edustanut Landshövdingen on tullut itselleni tärkeäksi runoksi. Toisaalta runo von Essen kertoo suorasta esivanhemmastani ja Ukko Lode myöskin sukulaisestani. Olin tosi kova poika vielä yläasteella, kun kiinnostuin lyriikasta ja kirjoittelin auttavia runoja jo lukion ensimmäisenä vuonna, sillä muut saattoivat haukkua minua homoksi, mutta tällaisten alaluokkaisten räkänokkien arvon tietää. Jo ala-asteella opettaja kysyi oppilaiden sukutaustasta, ja kerroin silloin pontevasti periytyväni baltiansaksalaisesta aatelissuvusta, joka tietysti herätti hilpeyttä heikkolahjaisempien parissa. Muistan että yhdeksännen luokan keväällä oppilaiden keskuudesta suosituimmuuden perusteella valittu lautakunta jakoi kaikki oppilaille tarkoitetut palkinnot toisilleen – ja sanotaan vielä että varhaisnuoret eivät edes ymmärrä, mitä korruptio tarkoittaa. Sosiaalista dominanssia harrastivat jääkääkän pelaajat, jotka saivat aina arvostella muita toisia enemmän. Muistan erään tuollaisen alaluokkaisen laumanjohtajan, joka jossain neljännellä luokalla tuli kahden apurinsa kanssa haistattelemaan minulle paskaa, kun olin jalkapallossa ollut antamassa vapaapotkua ja kierteinen veto kaartoi jo ylänurkkaan, kun kyseinen primitiivi laittoi päänsä siihen väliin – varmaan koska olisi itse halunnut maalin tehdä – niin olin sannonut, että maali siitä olisi tullut, jos kyseinen jolppipoika ei olisi laittanut päätään väliin. Sävy oli uhmaava ja pätemishaluinen – et sie tiiä mittään, niin se ee ollut, haista paska! On se vaan surkuhupaisaa että jo tuossa iässä häiriköt havaitsevat sen, että suurin osa tavallisista arvostaa eniten sitä kun tullaan porukalla paikalle kuin että toimittaisiin yksilölähtöisesti. Minä en sanonut mielipiteitäni koskaan muulla kuin omalla selkänahallani ja korvien resistanssilla. Lahjakkain ala- ja yläasteella samalla luokalla ollut poika oli paikallisen mielisairaalan ylilääkärin poika, joka on nyt diplomi-insinööri. Kaikki luokan vähälukuiset tytöt yläasteella olivat kyllä perusnörttejä, jotka menestyivät hyvin koulussa. Vaikka, ja uskon sen johtuvan siitä, että en ole koskaan oinasmaisesti halunnut enkä osannut kuunnella ohjeita, menestyin yläasteella eri aineissa epätasaisesti sen mukaan vaihtuen mistä olin kiinnostunut, valittiin minut koulun kolmihenkiseen joukkueeseen uutistietämystä tiedustelevaan kilpailuun, jossa etenimme alueen finaaliin. Tietysti minulle lankesi vastaaminen kaikkiin kysymyksiin. Lisäksi olin yläasteella täpärästi toinen koulun sisäisessä taloustietokilpailussa, ajattelinhan vielä tuolloin ryhtyväni ekonomiksi. Vaikka jotkut olisivat voineet luulla koulumenestyksen perusteella, että olisin alkanut lukemaan yliopistossa historiaa, ei se ole koskaan ollut minulla edes aikeena. Historiantutkimus on ollut aina minulle hyvään yleissivistykseen kuuluva harrastus, jota täytyy pitää koko ajan yllä kokonaisen sivistyskäsityksen eheyden ylläpitämisen takia. Minusta joku psykiatri on sanonut samaa, kun tuli puhetta joskus toistuvista raivokohtauksistani, että JK Paasikiven tavoin, minä en ole tosi asiassa hullu, vaan sen sijaan minä en ole koskaan saanut kunnollista ja täydellistä kasvatusta, mikä on aiheuttanut ailahtelevuutta käyttäymisessä tietyin ajoin. Kuitenkin raivoan tavallisesti lähipiirilleni, enkä ole menettänyt asiallisuuttani koskaan missään tilanteessa esimerkiksi kodin ulkopuolella. En opiskellut lukiossa muita kieliä kuin englantia ja ruotsia. Olin kuitenkin kohdannut jo sukupiirissäni saksan ja ruotsinkin kieltä, sillä sen lisäksi en ole koskaan oppinut yhtä mieluisasti koulussa kuin omana aikanani. Kirjoitin Lyseossa abimatrikkeliin, että koulu on ollut hyvä, ja että oppiminen on tapahtunut hyvin säännöllisesti ja kelpoisasti koulun ulkopuolella iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina. Jos en olisi keskittynyt noihin aikoihin tyttöihin, joka johtui varmaan siitä, että koska nuoret ihmiset antavat automaattisesti suurempaa arvoa sille, joka on ”hyvän näköinen”, ja koska huomasin tuon huomion koskettavan myös itseäni, syntyi jonkinlainen kissa ja hiiri-leikki, jossa nautin tyttöjen huomiolla pelaamisesta. Pari syvempääkin tutustumisyhteyttä oli, mutta Lyseon ulkopuolella. On naurettavaa, miten kehittyneet ihmiset yhdistävät oman minäkuvansa kollektiiviin, jonka takia esimerkiksi Lyseossa minua jotkut yksinkertaiset pitivät heikkolahjaisena tai vähintäänkin outona, ja toisaalta lukiolaisrahvaan piirissä Linnanpellossa olin salaperäinen ja enigmaattinen älykkö, joka ei liiemmin seurustellut toisten samanikäisten kanssa. Kissat ovat aina olleet minulle rakkaita, ja ollessani kymmenvuotias keväällä 1999 sain itselleni ensimmäisen lemmikkikissan, abessinialaisen Arthurin, jonka ”siirtosumman”, joka oli 2500 mummonmarkkaa, maksoin omista rahoistani. Koska olin nuorena niin saita, saattoi minulla ala-asteaikanakin olla omassa kätkössäni useita tuhansia markkoja rahaa. Se tietysti mahdollisti toisinaan isojakin hankintoja, kuten nyt vaikka Arthurin ostamisen. Kasvattaja oli äitini työkaveri, joka on sittemmin jäänyt eläkkeelle ja muuttanut käsittääkseni Yhdysvaltoihin. Kuten monilla ala-asteikäisillä räkänokilla, jotka ovaat lukeneet kirjoja, olin kiinnostunut kovasti luonnontieteistä, eläimistä ja esimerkiksi dinosauruksista. Myös harjoittelin maailman maat ja pääkaupungit jo ala-asteella. Mummoni luona kasasin yleensä etenkin tietoteoksia kehään ympärilleni lattialla ja hankin autuaasti tietoa erilaisista aineista. Jo tuolloin tapanani oli lukea useampia teoksia samanaikaisesti. Leikin myös poikien tapaan lapsena etenkin leikkiautoilla. Toiset suosikit olivat tinasotilaat. On kuitenkin sanottava, että sukupuolista poikkeavuutta joidenkin mielestä varmaan edusti se, että etenkin serkkujen luona leikin lähinnä tyttöjen kanssa, joista varmasti suurimman vaikutuksen näihin päiviin asti on tehnyt itseäni runsaat kaksi vuotta vanhempi Heidi, joka on myös yhteiskuntatieteen maisteri. Toisaalta vuotta minua nuoremmalla Jennalla oli tyypillistä nolata mimut itsensä ja naapurin tytön kanssa vetämällä housuni nilkkoihin, millaiset tavat eivät toki ole harvinaisia tuossa kyseisessä perheessä. On naurun arvoista, miten Lyseossa, jossa joku oli osallistumassa ns. Viksu-kilpailuun, ja suunnittelin tuolloin AKS:n perustajamarttyyri Bobi Sivenin vertaamista Wagnerilaisiin myyttisiin sankareihin kuten Siegfriediin. Siitä olisi varmasti tullut jonkinlainen taiteellis-/historiallis-/kulttuuritieteinen juttu. Mutta lopulta jätin sen kesken, ja aika alkuun. Muistan Heidistä mm. sen, miten hän oli eräänä kesänä rakentanut itselleen poljettavan veneen, jolla liikuimme porukoiden ja Kirsti-tädin mökkien välisellä vesialueella. Heidi on älykäs nainen. Äitini puolen sukulaisilla oli vielä noin viisitoista vuotta sitten tapana kokoontua viettämään etenkin juhannusta porukoiden mökille, koska se on suurin ja lisärakennukset ja piha ovat suurin sukulaisten mökeistä. Mökkimme on rakennettu isoisältäi Leolta ennakkoperintönä saadulle tontille, ja huvilan nimi on Mäntyniemi (vähän tunnetumpaa samannimistä rakennusta ei ollut vielä tuolloin edes suunniteltu), ja ukki sai kyseiset maat haltuunsa, kun valtio pakkolunasti ukilta nykyiseen timanttilouhokseen kuuluvia maita, joiden vastineena tulivat kolme noin samankokoista tonttia. Pääpointti oli se, että viina virtasi ja kaikki olivat kellon edetessä aikamoisessa kännissä. Minun piti varhaisteininä vartioida mökin sisällä, ettei kissa päässyt pihalle ja ettei kukaan jättänyt ovia auki, sillä niin ”leveetä” tuo oleminen monilla oli. Kirjoitan seuraavassa henkilökohtaisemmassa vaiheiden kuvauksissa etenkin nuoruuden matkoistani. Nyt saa riittää toistaiseksi.