Inhimillisyys, ironia ja itseironia

Inhimillisyys tarkoittaa sitä, että mikään ihmiseen ja ihmisyyteen liittyvä ei ole vierasta. Tavallisesti tämä käsitys on liitetty humanistisiin tieteisiin ja ihmistieteisiin. Ihmisenä oleminen ja siihen liittyvät piirteet ovat kaikki humanistin kiinnostuksen alla. Siinä mielessä eräs pikkutyttö, joka oli samoihin aikoihin samassa koulussa, on todennut valtiotieteelliseen vaihtonsa yhteydessä olevansa ”entinen humanisti” mikä ilmaus naurattaa minua kovin. Entinen humanisti on varmaan tarkoittanut sitä, että aiemmin ei ole ollut pikkuporvari, mutta muiden piirteiden kautta on muuttanut mielensä ja humanismi on jäänyt häneltä taakse. No niin. Humanismi ja inhimillisyys tarkoittaa etenkin kaiken ihmisperäisen ymmärtämistä ja sen tuntemisen kultivointia. On sanottava esimerkiksi tämä, että joskus vuosikaudet sitten pieraisin lähes täydessä elokuvateatterissa kovaäänisen kaksiosaisen pierun juuri sillä hetkellä kun mainokset olivat alkamassa ja salin valot hämärtyneet. Monet nauroivat, vaikka eivät välttämättä paikantaneet päästäjää. Nauru tuollaisessa tilanteessa liittyy juuri inhimillisyyden tunnistamiseen. Suuri sosiaalinen faux pas näyttää ihmisille sen, että kaikki ovat ruumiittensa kautta osallisia tällaisesta groteskista toimintaperästä. Julkinen pieru kertoo siis siitä, että me kaikki olemme lopultakin samanlaisia ihmisiä ainakin sen kautta että kaikilla on pyllynsilmä. Inhimillisyyden takia harrastetaan myös huumoria, joka ei kuitenkaan ole amerikkalaistyylistä slapstickiä, jossa pyrkimys on nolata jokin taho tai joku ihminen. Ironia tarkoittaa epäsuoraa vitsailua eri asioiden kustannuksella. Siinä mielessä ironia ei tarkoita samaa kuin sarkasmi, koska sarkasmilla on oma yhteytensä slapstick-huumoriin. Ironiassa pyritään tuomaan esiin kaksi ilmaisun tarkoitusperää, joista vain ironiaa ymmärtävät tajuavat sen mitä kullakin ilmaisulla haetaan. On monesti sanottu, että etenkin maaseudulla asuvat ja kaikkialla asuvatt uskovaiset eivät monestikaan ymmärrä ironiaa, ja varmasti koko väestöstä merkittävästi sofistikoitunrita ironia harrastajua ja ymmärtäjiä on korkeintaan kymmenen prosenttia. Rahvas ei etenkään suosi politiikan ironisoimista tai poliittisissa asemissa olevien ironisoimista. Esimerkiksi Englannissa on ollut tapana, että politikkaan tuodaan keveyttä sen kautta, kun esimerkiksi poliitikkojen provinsiaalisia tavoitteita ironisoidaan. On sanottava esimerkiksi sellainen tilanne, jossa ilmeni ironiaa, oli kun joissain aiemmissa vaaleissa käytiin läpi ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita, oli tiivistys yhdestä italialaisesta ja hänen politiikastaan, kun mies oli tuiterissa ohjelmissa ja sanoi sammaltaen ”Viinit ruokakauppaan”. On sanottava englantilaisista huumorin lähteistä esimerkiksi Spitten Image.ohjelma, jossa pyritään ironisoimaan poliitikkoja ja heidän toisistaan eroavia yksilönpiirteitä. Esimerkiksi 1990-luvulla terveysministeriniä toiminut Kenneth Clarke kuvattiin jatkuvasti kännissä olevana punkerona. Itseironia tarkoittaa etenkin kaikkinaisen inhimillisyyden tunnustamista, ja siinä pyritään relaamaan ihmisiä rennommiksi, jotka kaikki voivat itseironian kautta tunnustaa olevansa vain toisiaan paljon muistuttavia ihmisiä. Itseironia on tarkoitettu suojelemaan myös ihmisten omia luonteenpiirteitä ja omia kiinnostuksen kohteitaan kuten harrastuksia ja ammattia. Itseen suunnattu ironia on tarkoitettu etenkin lunkiuden ja rentouden edistämiseen. Siinä ei etenkään oteta itseä vakavasti, ja sillä voidana hyvinkin kieltäytyä esimerkiksi tyypillisempien eläimisten toimintamallien harrastamisesta. Itseironia on vieläki vaikeampaa kuin ironia saati sarkasmi, koska siinä kyseenalaistetaan omaa minää, joka ei ole tyypillistä etenkään diktaattorin tavalla toimivien ihmisten keskuudessa. Itseironian harrastamisella etenkin britit jakavat omaa henkistä intimiteettiään ja kohteliaisuuttaan sen takia, että kaikki voisivat kokea olevansa samaa yhteisöä, joka on saanut aikaan myös sen, että etenkin intialaiset maahanmuuttajat monesti hallitsevat englantilaisilta tulleen huumorin muodon. Se on sanottava, että Suomessa itseironiaa ei harrasteta, koska kaikki jonkinlaisessa itse kokemassaan asemassa olevat ihmiset ovat tarkkoja siitä, etteivät näytä inhimillistä puoltaan. Itseironia tulkitaan siis etenkin nuorten naisten keskuudessa heikkoudeksi, joka lopettaa kiinnostuksen itseironiaa harrastavaan mieheen. Mielestäni kuitenkin, kuten ihmisiä voidaan arvostella sivistyksen tasostaan, voidaan myös tiettyjä kulttuureita pitää pidemmän historian ja kehittyneemmän sisällön omaavina kulttuureina. Itseironia, ironia ja satiiri litityvät etenkin brittiläiseen kulttuuriin, ja koska vain harvoilla Suomessa asuvilla ihmisillä on kanttia sitä käyttää tai edes ymmärtää, kertoo se mielestäni siitä, ettei suomalainen yhteiskunta ole niin kehittynyt ja pitkähistoriainen kuten vaikkapa Yhdistynyt Kuningaskunta. Satiiri taas on myös Spitten Image-ohjelmaan liittyvä huumorin ja elämänasenteen tapa, jossa pyritään tuomaan groteskilla ja burleskilla tavalla esiin niitä ihmisiä, jotka meitä esimerkiksi monien maiden parlamenteissa edustavat. Suomen televisiosta satiirisina ohjelmina voidaan pitää etenkin Iltalypsyä, Presidentin kansliaa ja Itse Valtiaat-ohjelmaa. Poliittisen satiirin kirjoittainen onnistuu monesti etenkin sellaisilta älykkäiltä ihmisiltä, jotka ovat aiemmin toimineet jonkinlaisessa poliittisessa asemassa, vaikka on sanottava, että Suomen eduskuntakin on vielä nykyisin niin kehittymätön 200 ihmisen yhteisö, ettei sielläkään enemmistö ymmärrä etenkään satiiria tai myöskään ironiaa tai itseironiaa. Ollaan suvaitsevaisia ja välittömiä – nämä tavoitteet tulevat toteen silloin, kun asioita voidaan ilmaista myös valtakriittistä ironiaa. Ironian, satiiriin ja itseironian tarkoitus on kyseenalaistaa valtaa pitävät ihmiset ja opettaa heidät nauramaan itselleen, vaikkakaan suurin osa näistä ei varmastikaan osaa ottaa näitä ilmaisun tapoja vastaan. Britanniassa kansalaisilla on aina ollut enemmän yksilön vapauksia ja oikeuksia kuin manner-Euroopassa, ja voidaankin sanoa, että Britanniassa valtio ja kruunu palvelee kansalaisia, kun taas monessa muussa maassa kansalaiset on tarkoitettu palvelemaan valtiota ja kruunua. Tämä voimakas yksilöydentuntu, joka on levinnyt kaikkialle brittiläiseen yhteiskuntaan, on mahdollistanut sen, ettei poliitikkoja koeta vallankäyttäjiksi, vaan äänestäjiensä ja muun kansan palvelijoiksi. Palvelusvirka on nimittäin sellainen, että siinä kiitetään niitä tahoja, jotka ovat mahdollistaneet asemassa olemisen. Tuleehan englanninkielestä ja Englannista ilmaus ”How can I serve you”, Britanniaa sanotaan eksentrisyyden keskuspaikaksi maailmassa ja sehän tarkoittaa vapaata ja omiin asioihinsa keskittynyttä yksilöä. Etenkin englantilaiset pystyvät eksentrisyydestään luomaan huumoria, jonka tarkoitus on myös tuoda esiin uudenlaisia periaatteita ja ja tapoja elämän elämiseen. Eksentrisyydessä kunnioitetaan yksilön käsitettä ja oikeutta olla kiinnostunut sellaisista asioista kuin itse haluaa. Vahva yksilön käsite on antanut briteille oikeuden kyseenalaistaan vallan pitäjiä ja ottaa heihin suoraa yhteyttä, jos joku kansalainen kokee. Satiiri on siis ihmisten pyrkimysten kyseenalaistamista sellaisissa tilanteissa, joissa niitä etenkään ei voisi olla. Satiirissa myös monesti kuvataan kohteena olevan henkilön ominaisuuksia äärimmäisessä ja korostuvassa merkityksessä. Itseironia tarkoittaa sitä, että omaa roolia ja asemaa ei korosteta, vaan annetaan ihmisten olla avoimia ja ottamaan vastaan palautetta aivan keneltä tahansa ihmiseltä ja ihmisiltä. Itseironia on siis itsen vähättelyä, jonka etenkin Suomessa jotkut nuoret naiset kokevat heikkoutena ja huonona itsetuntona, vaikka totuus on usein aivan päinvastainen. Itseironiaa harrastavan ei tarvitse korostaa itseään, teeskennellä ja tulkita ympäristöjen valtatasapainoa. Itseironia on siis mielestäni etenkin avoimuutta maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. On varmaa niin, että koska nykyinen suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri on niin nuori, että täällä ei vielä saa ottaa lunkisti etenkään poliittisissa viroissa. Ironia siis tarkoittaa joidenkin mielestä ”epäsuoraa ivaa”, mutta mielestäni se tarkoittaa etenkin olemassaolon ja ihmisten toisiaa muistuttavien ominaisuuksien tunnustamista, ja siinä voidaan ajatella tuotavan esiin sen, että ihmisten ei tulisi olla turhan tärkättyjä, vaan ihmisten pitäisi pitää jonkinlainen keveys toisten kanssa harrastettavassa kommunikaatiossa. Ironia siis hyväksyy sen, että ihmisillä on heikkouksia ja niitäkään ei tuoda esiin sellaisella tavalla, jossa ne jonkun yksilön kohdalla voimakkaasti tuomittaisiin, Siinä mielessä ironia on myös liberaalilla tavalla ajattelevien harraste. Ironia on siis etenkin sitä, että siinä ei korosteta vastakkainasetteluja pintapuolisten syiden takia ja annetaa tiettyjen asioiden olla. Tietysti ironian ja itseironian harrastamista varten tarvitaan myös ihmisiö, jotka voivat todistetun ironian havaita. Jos suuri osa ihmisistä kokee ironian ja asioiden korostamisen ja kääntämisen heikkoutena tai suoranaisena hulluutena, ei ymmärrystö voida varmaankan kovin helpolla tavoitella. Olen monesti manipuloinut mediaa ironialla. Esimerkiksi muistan sen, kun ensimmäistä kertaa Düsseldorfissa asuessani vuonna 2009 laitoin Savon Sanomiin tietyn vitsin eräästä tapaamisesta junassa. Uskon ihmisten reaktioista, että he pitivät minua tyhmänä ja tyyppinä, joka ei vain ymmärrä asioita. Olin minä tosiaankin kovin ihastunut siihen tyttöön, kuka hän sitten olikin. Sanaa kuuleva ihminen ymmärtää kaiken suoraan ja rehellisesti. Yksi poliitikan piiriin liittyvä mainio satiirinen tv-sarja on ollut 1980-luvulla Britanniassa tehty Yes Minister ja sen spin-off Yes Prime Minister, joista ensimmäinen alkaa, kun Konservatiivien Jim Hacker voittaa parlamenttivaaleissa paikan parlamenttin ja josta tehdään sen jälkeen ministeri pieneen ja varsin merkityksettömään ministeriöön. Näissä kahdessa sarjassa hauskin on kuitenkin ministeriön virkamiehistön pomo Sir Humphrey Appleby, jolta tuollaisen roolin näytteleminen, jossa viljellään ironiaa ja itseironiaa vaikka samalla myös virkamiehistö pysyttäytyy välimatkan päässä ministeriön kunkin aikaisesta ministeristä. Nöyryys ja ylperys ovat varmaan perusteellisimmat englantilaisen ihmisen ominaisuudet. Yhdistyneen Kuningaskunnan mottokin on Dieu et mon Droit, eli Jumala ja minun oikeuteni. Mielestäni poliittinen korrektiivisuus on monasti alemmasta keskiluokasta tulevien poliitikkojen ja toimittajan planttujen harraste, ja siinäkään ei todella pyritä minkäänlaiseen keveyteen ja rentouteen, pikemminkin se haluaa poistaa kevytmielisen leikinlaskun yhteiskunnasta. On sanottava että tämän ironian vastaisen suuntauksen edistäjinä ovat etenkin naiset ja sosialistit – sellaiset ihmiset, jotka eivät tajua suvaitsevaisuuden oikeata muotoa, vaan ottavat senkin vakavasti ja sanoja tuijottaen. Myös hyvin vakavamielisesti ja suu verta valuen olevat ihmiset tekevät monesti työtään ja suhtautuvat arkeensa liian vakavasti. En ole esimerkiksi koskaan ymmärtänyt näitä jopa ikäisiänikin ihmisiä, jotka ovat suunnitelleet paperilla valmiiksi sen, millaisesta virasta he aikovat jäädä eläkkeelle ja missä asemissa he silloin ovat. Ironia ja itseironia ovat etenkin ihmisen inhimillisen heikkouden ja peiteltyjen huonojen ominaisuuksien ja asenteiden laittamista kokonaiskuvaan inhimillisestä ja humaanista ihmisluonteesta. Monesti suvaitsevaisuus ja inhimillisyys liittyvät etenkin herkkiin ihmisiin, vaikken tarkoita tässä ihmisiä (pääasiassa naisia), jotka itkeskelevät pienistä asioista toistuvasti. Mielestäni esimerkiksi facebookin itkusilmä-emoji tulisi poistaa kokonaan, koska loppujen lopuksi, ketä se palvelee ja mitä edistää, jos sdat tai tuhannet ihmiset (pääasiassa naiset) toistavat surullisen tilanteen yhteydessä kollektiivista nyyhkimistä. Empatiaa voi kokea myös järjellisesti, jolloin se on kehittyneemmässä muodossaan. Ei sisällä tunteiden sisään jäämistä ja omien tunteiden paapomista. Mielestäni sääli ja suru etenkin kun siihen liittyy itkeskeleminen on jotain mitä minä en siedä. Toisaalta en siedä toisia kumoavia miehisiä luonteita, jotka eivät välitä paskan vertaa mistään asiasta. Molemmissa on omat hyvät puolensa. Mielestäni pitää olla altis ja empaattinen, mutta itkseksellä ei saa. Välinpitämättömyys ja kovuus, jotka yhdistetään etenkin tavallisesti miehiin, ei ole itkeskelyä vähemmän ärsyttävää. Totisuus ja suora ilmaisu voi olla joidenkin maaseudun ihmisten kohdalla ärsyttävää. On mainittava esimerkki, kun minä kirjoitin jokunen vuosi sitten mielipidekirjoituksen lehteen siitä, miten hyvä oli että Halla-aho valittiin Persujen puheenjohtajaksi, ja miten olisi pikaisesti ryhdyttävä liittymään persuihin. Kun joku vastasi kommenttiin seuraavassa lehdessä ja käytti ironiaa kuvatakseen sitä, miten Halla-aho on äärioikeistolainen (kirjoittajan mielestä), oli mummoni heti lähettämässä minulle lehteä, koska hän kuvitteli suoranaisella ymmärryksellään, että kommentin tekijä olisi kannustanut ja tukenut ironian valossa tekemääni kirjoituksen pätkää. Monesti on niin, että näkyvässä asemassa olevan ihmisen on vaikeaa korostaa Suomessa itseironiaa tai inhimillisyyttä, koska johtajien oletetaan olevan vahvoja ja heidän oletetaan ansaitsevan erikoiskohtelua ja heidän annetaan ympäröidä itsensä kovaa valtaa korostavilla symboleilla ja viittauksilla. Mielestäni vähiten epäitsekkäitä ihmisiä tulisi ottaa poliittiisin virkoihin ja jatkuvan itsekritiikin ja korruption tarkkailun kautta varmistettava se, että he myös pysyisivät epäitsekkäinä. Kaikki sellaiset tekijät ja symbolisuudet pitäisi esimerkiksi kansanedustajan asemasta poistaa ja katsoa sitten ketkä näistä kokevat lakien säätämisen yhä tärkeäksi asiaksi omassa elämässään. Millään tavalla heidän olemuksena ja liikkumisensa ei tulisi olla suuri ihme nykypäivän maailmassa, jonka pyrkimyksen kehittäjinä ovat etenkin Britannian politiikka ja Ruotsin tapa inen keskusteleva ja kuunteleva demokratia. Vapaus on tärkein asia politiikassa ja siihen tarvitaan yksilöitä, eikä toisten perässä laahaavia epäyksilöitä, jotka eivät osaa olla mitään mieltä mistään, vaikka se koskettaisi heitä pienen verran. Alexander von Schönburgin kirja Tyylikkään köyhäilyn taito on oiva esimerkki siitä, että miten saksalainen kreivi voi olla rehellinen omasta muuttuneesta rahatilanteestaan ja antaa saman harrastamiseen liittyneille ihmisille hienostuneita huomioita kulttuurielämästä ja etenkin sen siteestä rahaan ja tienaamiseen. Schönburgin kreivit menettivät Saksan jaossa viimeiset kartanonsa Itä-Saksan puolelle. Kuitenkin Schönburg kirjoittaa kirjassaan että hänen sukunsa köyhtyminen alkoi jo useita satoja vuosia sitten, jonka jälkeen on ollut yhtä taloudellista alamäkeä – vaikka aatelille tyypilliseen tapaan tätä ei olla arkipäivän elämässä huomattukaan. Kuitenkin Alexander von Schönburgistakin oli tullut ns. Etage Adelia eli kerrostalossa asuvaa aatelia. Kuitenkin Schönburg otti kirjassa kuvatun lamasta johtuvan irtisanomisensa lunkisti ja keveillä mielin. Se oli minulle kirjassa yllätys, kun kirjoittaja kertoi, että tosiasiassa shamppanja valmistetaan huonommista rypäleistä jotka erotetaan toisista rypäleistä, joista tehdään viiniä. Koska Schönburgin vaimo, joka nimittäin oli ruhtinassuvun prinsessa, saivat he joskus kutsuja Britannian kuninkaallisilta, koska vaimo oli kohtalaisen lähes sukulainen prinssi Philipin kanssa. Kuitenkin rahvaan käsitys aatelista, se että kaikki ovat olleet satojen vuosien ajan aina hyvin rikkaita on klisee ja mielikuva, joka ei ole totta. Epäilen esimerkiksi suomalaisista nuorista aatelissukujen edustajista, että suurin osa heistä asuu kerrostalossa ja joskus mahdollisesti vanhoissa ja rumissa kerrostaloissa. Mieleni tekisi kirjoittaa enemmän runoja ja lauluja, koska häijyyteni huumorissa on alkanut viime aikoina taas kukkia varsin ptikästä aikaa. Aion toimittaa kustantajille Reinholdin lisäksi yhden runokokoelman ja yhden essee/artikkeli-kokoelman. Mielestäni kehä on monessa mielessä kierretty yhteen kun voidaan sanoa, ettei tueta minkäänlaista kateutta muita ihmisiä ja heidän asioitaan kohtaan. Aion kirjoittaa kaikkien muiden aiemmin ilmaistujen hankkeiden lisäksi tutkielman ja mahdollisesti kirjan monen linjan kautta sukulaisiini kuuluvasta Britannian ensimmäisestä normannikuninkaasta William the Conquerorista. Noin vuosi sitten tuli dokumentti televisiosta Suomessa, jossa kerrottiin normannivalloitusta kuvaavaasta ns. Bayeuxin seinövaatteesta. On ymmärtettävää että noin 950 vuotta sitten tapahtuneista asioista on varsin vähän lähdetietoja tai ainakaan varsinaisia kuvauksia asioista. Olen nähnyt Bayeuxin seinävaatteen myös henkilökohtaisesti tuossa muutama vuosi takaperin, Olen myös muutamaan otteeseen miettinyt brittien Ateenan Parthenonista varastamia friisin koristeluja, jotka brittiläinen aatelismies Elgin toiimitti Britanniaan missä ne ovat edelleen British Museumin kokoelmissa. Tuota voidaan varmasti pitää 1800-luvun brittien johtaman imperialismin ääri-ilmenemänä. Ovatha italialaisetkin palauttaneet Abessinian sodassa varastamansa obeliskin Etiopiaan. Mielestäni itseironian käyttäjät ja ymmärtävät ihmiset ovat paljon kehittyneempiä, kun jatkuvasti sosiaaliseen dominanssiin pyrkimistä, jossa pitää koko ajan vahdata sitä, miltä vaikuttaa ja millaisen kuvan ja käsityksen antaa muille ihmisille, jonka pitää olla etenkin kuva vahvuudesta ja dominansissta. Ironia ja itseironia kertovat kehittyneistä kielellisistä ja kulttuurisista ominaisuuksista. Niillä voidaan etenkin vältellä tappelemista ja nujakointia – toisin sanoen: merkityksettömiä mikrotason tapahtumia.