Arvo tarkoittaa käsitteellistettyä arvostuksen kohdetta. Arvot ovat peräisin subjektiivisesta sentimentaalisesta kokemisesta, jonka typistystä kutsutaan arvotunteeksi. Eli ihmisen arvottaminen on ennen objektivaatiota täysin subjektiivista. Arvo muokataan objektiiviseksi adaptiivisen tulkinnan kautta, joka tarkoittaa tulkinnallista sopeuttamista. Tässä vaaditaan sosiaalista kompetenssia ja huomioimisen taitoa. Kuitenkin vaikka ihminen arvottaessaan ei näe arvojensa objektiivista merkitystä, tulee hänen muokata arvonsa objektiivisiksi, missä yhteydessä arvoista poistetaan subjektiiviset elementit. Arvojen tulee olla etenkin yleisiä ja ristiriidattomia. Tämä tarkastetaan maksimointiavaruuden sisällä, joka on matriisi, joka ilmaisee sen, onko arvo riittävän pätevä yleistettäväksi universaaliselle tasolle. Eli objektiivisten arvojen on sovittava kaikille ja niiden tulee olla sellaisia, ettei niiden toteuttamisesta aiheudu haittaa toisille ihmisille tai eläimille. Arvo päätetään siis adaptiivisen tulkinnan eli tulkinnallisen sopeuttamisen, joukkopriorisoinnin eli arvon yleistämisen ja preferenssiautonomian eli arvon merkityksen sopeuttamisen kautta. Tulkinnallinen sopeuttaminen tarkoittaa sitä, mistä kulmasta arvo tulee tulkita ja ottaa katsasteluun. Joukkopriorisointi tarkoittaa sitä, millaisia piirteitä arvosta korostetaan ja miten arvot voivat olla yleistettävissä ihmisyhteisöjen noudatettavaksi. Preferenssiautonomiaan liittyy niin sanottu performatiivinen rooli, joka on tärkeä arvojen yhteydessä sen takia, koska sen avulla arvojen ja ihmisen välillä säilyy niin sanottu ironiaetäisyys, joka siis säilyttää ihmisen mahdollisuuden tulkita arvoja uudelleen ja vaihtaa niitä, jos ne vaikuttavat ajavan yhteiskunnan tilanteeseen, jossa niihin aletaan suhtautua liian vakavasti. Eli liiallisesta vakavuudesta arvojen suhteen voi seurata kaikenlaista totalitarismia ja teokratiaa. Silloin voidaan myös alkaa vainota sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole samanlaisia kuin omasta mielestään oikealla tavalla ajattelevat. Vapaus on perustavin arvo ja esimerkiksi tasa-arvon käsite ei ole läheskään yhtä tärkeä universaalisessa merkityksessä, koska se kieltää ihmisten eroamisen toisistaan monella tavalla. Vapaus antaa mahdollisuuden ajattelulle, objektiiviselle arvottamiselle ja henkisen korkeuden tavoittamiselle. Työnteko on myös yksi perustava arvo, sillä ihmiset on luotu työskentelemään oman olemassaolonsa ja oman pärjäämisensä eteen. Jos ihmiset eivät työskentelisi niin ei olisi minkäänlaista sivilisaatiota ja korkeakulttuureita. Laiskuus on mielestäni suurin pahe, mitä ihmisten keskuudessa on, ja matalammin kehittyneissä kulttuureissa laiskuus on yleisempää kuin korkeakulttuurien piirissä. Velttous ja tietämättömyys periaatteista ja ajattelun rajoittuneisuus ovat myös asioita, joita tulisi yhteiskunnassa oikeanlaisilla arvoilla ja arvostamisella ehkäistä. Kouluun tulisi ottaa uusi oppiaine nimeltään arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jonka yhteydessä voitaisiin oikaista nuorten käsitystä oikeista arvostamisen kohteista. Subjektiiviset mielipiteet ovat objektiivisten arvojen vastapositio. Ne koostuvat etenkin tarpeista eikä ihanteista, kuten objektiiviset arvot koostuvat. Subjektiiviset mielipiteet ovat siis etenkin ruumiillisiin tunteisiin ja tarpeisiin liittyvää arvostamista, johon liittyy monia kautta historian paheiksi katsottuja ja sisäisesti mielivaltaisia asioita. Subjektiiviset mielipiteet ponnahtavat yhtäkkiä esiin yksilössä hänen ruumiinsa toiminnan kautta, samalla kun objektiiviset arvot tavoittuvat vain ajattelulla ja oman minänsä tutkiskelulla. Eli on selvää, että subjektiiviset mielipiteet ovat määrällisesti suuremmassa asemassa kuin objektiiviset arvot, jotka ovat vaikean tavoitettavuutensa takia laadullisesti suurempia ja arvokkaampia. Tässä tilanteessa yksilöltä vaaditaan erottelukapasiteettia, joka jakaa subjektiiviset mielipiteet ja objektiiviset arvot kahteen selkeästi erottuvaan ryhmittymään. Jos ihmisellä ei ole erottelukapasiteettia, on hän alttiimpi ajautumaan elämään subjektiivisten mielipiteiden osoittamalla tavalla, joka on itsekästä, relatiivista ja reaktiivista. Objektiiviset arvot nimenomaan erottavat ihmisen eläimistä, joilla ei ole kykyä objektiivisten arvojen tavoittamiseen tietoisuuden puutteen takia. Subjektiivisten mielipiteiden mukaan eläjät siis ovat heikkoluonteisia ja eivät voi harrastaa mitään korkeampaa kuin omien himojensa ja halujensa toteuttamista ja purkamista. Ihmisellä siis on tietoisuus tai sielu, jonka ansiosta ihminen voi erottautua subjektiivisten mielipiteiden aiheista. Arvot siis alkavat vapaudesta, jonka myötä ihminen voi toimia ja työskennellä oman onnensa eteen ja tavoitella suurempaa. Kuitenkin ihmisille on annettava mahdollisuus sitoutua instituutioihin, joiden tulisi olla itseriippuvaisia, eikä yhteiskunnassa voida toteuttaa sellaista politiikkaa, joka on sopeuttamassa arvostamista subjektiivisiin mielipiteisiin esimerkiksi tuottamalla instituutioihin ontokratian kommentaariaatin välittämää merkitysvaltaa ja vaikutteellisuutta. Massat ovat epävapaita, ja heidän manipuloijansa eli ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät vähentämään objektiivisten arvojen merkitystä yhteiskunnassa. He pyrkivät siihen, että ihmiset eivät pyrkisi mihinkään korkealle tasolle yltävään ajatteluun tai arvottamiseen. Maksimointiavaruuden vääristyminen johtaa ennen pitkää helppousindeksin ja tasapainopisteen vääristymiseen sen myötä, kun subjektiiviset mielipiteet hyväksytään arvoiksi. Ontokratia pyrkii vähentämään ihmisten ponnistelua omien päämääriensä suuntaan ja sen takia se tarjoaa ihmisille vain kuusituntista työpäivää, luottamusmiesten vaatimuksia, sosiaalitukia ja merkityksetöntä olemista ja leipää ja sirkushuveja, kuten esimerkiksi vaikka television katselua, elintasoestetismiä ja sometilien seuraamista ja julkkisten mukahauskojen päivityksien tykkäämistä twitterissä, facebookissa ja instagramissa. Arvot ilmaistaan etenkin vapauden ilmapiirissä ja sisällä, eli instituutioiden sisälle on annettava riittävän suuri vapaus preferenssiautonomian kautta. Subjektiiviset mielipiteet viedään politiikan tasolle instituutioiden vapauden viemisellä ja niiden rinnastamisella toisiinsa, jolloin riippuvuussuhteista seuraa epävapaus ja objektiivisten arvojen katoaminen. Kaikki kehitys maailmassa on syntynyt vapaasta ajattelusta ja objektiivisten arvojen arvostamisesta, ja subjektiivisia mielipiteitä edistävät uustaistolaiset sosialistit ja perussuomalaiset rasistit pyrkivät tuomaan yhteiskunnan sisään muutosta ja ajattelua ehkäisevää ristiriitaisuutta, jonka myötä kaikki pyritään pitämään samana. Nämä molemmat poliittise tahot ovat syntyneet reaktiivisuudesta suhteessa muutoksiin, jotka ovat välttämättömiä ihmisten piirissä. Nämä tahot eivät hyväksy live and let live-periaatetta, eli he suhtautuvat suvaitsemattomasti muihin ihmisiin. Kun eletään ja annetaan elää, ei ihmisten ryhmiä erotella, vaan hyväksytään yhteinen tavoite, eli objektiivisiin arvoihin suuntautuminen ja joka tarjoaa kaikille ihmisille samanlaisen vapauden tavoitella onnellisuutta ja tehdä työtä omien päämääriensä eteen. Tasa-arvo ei ole minkäänlainen arvo vaan subjektiivinen mielipide, jota varten tasa-arvon ajajat itseasiassa esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon ajamisella tekevät itse erottelun sukupuolten välille, jonka he tunnistavat etenkin erilaisten pissimisvärkkien perusteella. On selvää, että ihmisten tulisi tehdä enemmän työtä, ja se, että sosialistit ajavat kuusituntista työpäivää kertoo sen, että heidän toimintansa motiivina on ontokratia, joka pyrkii viemään ihmisiltä vapauden korostamalla tyhjää ja velttoa olemista työnteon ja produktiivisen tekemisen kustannuksella. Arvot syntyvät siis etenkin tekemisestä, jonka pohjalla oleva vapaus mahdollistaa. Tämän takia arvot eivät voi olla staattisessa roolissa, jossa oletetaan, että ne säilyisivät jatkuvasti samanlaisina vaikka uusia ihmisiä syntyy koko ajan ja kuolee koko ajan. Arvo on etenkin selkeä maailmankatsomuksellinen horisontti, joka pysyy koko ajan uutta havainnoitsevana eikä sen tarvitse muotoilla vapauden ja työnteon lisäksi muita arvokäsitteitä. Objektiivisuus perustuu etenkin muutoksen mahdollisuuden havainnoitsemiseen eli kaikenlainen postmoderni ajattelu on kumottava, vaikka arvot tunnistetaan etenkin nominalistisesti. Kuitenkin nominalismista huolimatta arvoilla on vankka pohja ihmisen tiedostumattomassa. Tiedostumattomaan alaan kuuluvat syväsymbolit, jotka kätkevät sisäänsä koko ihmisen kehityksen aikaisen historian. Ontokratia pyrkii kommentaariaatin välityksellä tuomaan arvoinstituutioihin vertailukohdallisia symboleita, jotka siis ovat pelkästään paperitiikereitä, eli ne näyttävät symboleilta, mutta niiden olemassaolo perustuu reaktiivisuuteen suhteessa objektiiviseen ajatteluun ja arvottamiseen. Ne siis kilpailevat keskenään ja vertailevat itseään jatkuvasti toisiinsa. Tämä tuottaa yhteiskuntaan monessa tapauksessa jonkinlaisen elintasoestetismin, jossa työnteko ohjataan tavoittelemaan jatkuvasti jotain jonkin määritellyn kentän sisäisiä olekkeita, eli niillä pyritään toteamaan ja todistamaan olemisen valtaa, eli sitä mihin ontokratia on kommentaariaatin välityksellä ihmisiä ohjaamassa. Ihmisen ei tule olla vaikutteellinen sen takia, koska silloin hänelle voidaan tuputtaa staattisia ja muuttumattomia arvoja, joista yksi on reaktiivisuuden periaate, eli silloin toimitaan suhteessa johonkin eikä nähdä toimintaa ja työntekoa itseisarvoisena päämäärään suuntautuvana toimintana. Eli tällaiset työtehtävät ovat etenkin johonkin reagoimista ja sosialistista hyysäämistä eikä toimintana joka rakentaa jotain yksilön ja muiden ihmisten hyvinvoinnin eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti