Pentti Linkola oli ainutlaatuinen tapaus maamme mentaalisessa historiassa. Hän uskalsi ajatella siten, miten itse koki parhaaksi ja oikeaksi. Tätä pitäisi pitää oikeimpana tapana ajatella ja ilmaista ominta ajattelua. Ajattelu on suuressa mielessä epäsosiaalista toimintaa, joka ei onnistu kaikenlaisilta yleisöiltä ja seurueiden jäseniltä. Siinä ei voida etenkään miellyttää muita ihmisiä, sillä joukot ja massat suhtautuvat aina epäluuloisesti itsenäiseen ajatteluun, joka ei pyri ensisijaisesti miellyttämään ja rauhoittelemaan muita ihmisiä. Sellainen ajattelu, joka pyrkii miellyttämään muita ihmisiä, ei ole ajattelua ollenkaan, vaan siinä ilmaistaan sellaisia subjektiivisia mielipiteitä, jotka suuntautuvat pintapuolisella tasolla ihmisiin samanvertaisesti mutta syvällisempää tasoa tavoittamatta. Ajattelussa pitää mennä syvälle, eikä siinä voida yliarvostaa jotain tahoa, ihmisiä tai instituutioita, vaan ajatus tulee ilmaista kaikkivaltaisella tavalla. Ajattelu on kuten mainitsin aikaisemmin, epäsosiaalista toimintaa ja siinä ravistellaan todellisuutta sen takia, että sellaiset asiat, jotka eivät siihen kuulu, tippuvat ja irtoavat ja vain pysyvämmät invariantit eli pysyvyydet jäävät paikalleen. Todellisuus on etenkin objektiivisten arvojen mukaista toimintaa. Objektiiviset arvot johdattavat ihmisiä ajattelemaan, eli suuntautumaan kohti ihannetta, samalla aikaa, kun subjektiiviset mielipiteet koostuvat hatarasti käsitetyistä ja käsitellyistä tarpeista ja ruumiillisista tuntemuksista. Vain objektiivisuudella voi olla pysyvää merkitystä, ja sen takia ne tahot, jotka edistävät subjektiivisia mielipiteitä, pyrkivätkin valtaamaan merkitystä niiltä merkitysvallalla, joka liittyy vaikutteellisuuteen, kommentaariaattiin ja ontokratiaan. Ontokratia eli olemisen valtaa hallussaan pitävä ryhmittymä pyrkii antamaan ihmisille etenkin sen, mitä he haluavat pintapuolisesti ja tässä he eivät etenkään pyri siihen, että ihmiset alkaisivat ajattelemaan itsenäisesti ja syvällisesti. Ontokratia hyödyntää kommentaariaatiksi kutsuttua ryhmittymää, joka hyödyntää olemisen valtaa, vaikutteellisuutta ja ideologista nautintoa. Tässä se pyrkii samanmukaistamaan kaikenlaisen ajattelun tekemällä siitä riippuvaista joistakin tarpeista, eli se on syvässä mielessä etenkin materialistinen suuntaus. Kaikki sellaiset tahot, jotka tarjoavat ihmisille mieluummin leipää ja sirkushuveja kuin henkistä vapautta, pyrkivät orjuuttamaan ihmisiä pintapuolisimpiin tarpeisiinsa. Kommentaariaatti siis koostuu etenkin reaktiivisista kommentoijista, jotka yksipuolistavat kaikenlaista ajattelu jo olevaan, jonka he eivät katso voivan muuttua. Tässä ilmenee siis etenkin niin sanottu postmodernistinen ajattelu, joka katsoo kaiken ja maailman olevan jo valmis, eikä katso sen voivan kehittyä uudenlaisesta ajattelusta. Vaikutteellisuus on se säde, joka pyrkii yhdenmukaistamaan kaikenlaisen ajattelun viemällä siltä merkitysvaltaa, eli siis säätelemään niitä ominaisuuksia, joiden yhteydessä ajattelua tarkastellaan, eli se siis pyrkii vähentämään ajattelun merkitystä ja lisäämään sellaista merkitystä, joka tukee etenkin pintapuolisempien tarpeiden edistämistä vapaan ajattelun sijasta. Ideologinen nautinto tarkoittaa sitä, kun jollekin poliittiselle taholle annetaan viesti siitä, että niiden asioita on ajettu kuitenkin huomioimatta sitä, onko uudistuksilla ollut todellista merkitystä. Se on siis placebomainen tunne siitä, että jotakin on kuultu, ja politiikassa onkin kehitetty varsinaisia peittely-yrityksiä, joilla pyritään tietoisesti lisäämään ideologista nautintoa sen sijasta, että otettaisiin joku taho huomioon yhteiskunnassa. Ideologisella nautinnolla pyritään etenkin ajattelun vähentämiseen ja ehkäisemiseen ja tässä voidaan havaita sen yhteys subjektiivisiin mielipiteisiin. Ontokratia eli olemisen valtaa hallussaan pitävä taho haluaa etenkin sitä, että kaikki pysyy ennallaan eli että yhteiskunta ja todellisuus pysyy staattisena eikä minkäänlaista muutosta tai kehitystä tapahdu. Sen takia se tekee etenkin rakenteellista politiikkaa eli se pyrkii siihen, että tietyt politiikkaa ja ajattelua luonnehtivat kentät pysyvät ennallaan, eikä ajattelua ja merkitsevää keskustelua ilmene. Tämä mahdollistetaan etenkin jumiuttamalla ja samauttamalla ajatuksia ja arvoja tietynlaisten kyseenalaistamattomien rakenteiden alle. Tämähän vähentää ajattelun ja arvottamisen merkitystä, kun suunta tietynlaiseen muutokseen estetään totaalisesti ja huomioimatta ajattelun kohdetta eli objektiivisia arvoja. Kun ihmiset ohjataan ilmaisemaan subjektiivisia mielipiteitä ajattelun sijaan, voidaan sillä hyödyntää esimerkiksi sellaista päämäärää, jonka mukaan esimerkiksi niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida kyseenalaistaa, eikä tuoda esiin sille soveltuvia vaihtoehtoja. On selvää, että esimerkiksi poliitikot omaksuvat parlamentissa tai kunnanvaltuustossa ollessaan konsensuksen mukaisen puhetavan, jonka senkin tarkoitus on yhdenmukaistaa ja ehkäistä itsenäistä ajattelua ja arvottamista. Kommentaariaatti on siis ontokratian käsikassara, joka pyrkii vaikutteellisuuden ja merkitysvallan välityksellä tekemään ihmisten ajattelusta subjektiivisia mielipiteitä, jolloin ajattelua voidaan parhaimmalla tavalla kontrolloida, ehkäistä ja säädellä. Ne jotka katsovat Linkolan ajattelun olevan hullua tai liian pitkälle menevää, ovat eniten riippuvaista toisista ihmisistä ja heidän ruumiistaan tulevista subjektiivisista mielipiteistä. Vaikka ei täysin hyväksyisikään kartesiolaista dualismia, niin on sanottava, että ruumiillisilla tuntemuksilla, jotka vaikuttuvat täysin subjektiivisella tavalla, on taipumus vähentää henkisellä tasolla ja ihanteiden tasolla ilmenevää ajattelua ja objektiivisten arvojen merkitystä. Tämän kommentaariaatti tekee siten, että se pyrkii yleistämään joitakin ihmisten ryhmiä ja luomaan niille vertaisryhmiä, joka on selkein ilmentymä siitä, ettei sen tavoitteisiin kuulu ajattelun yleistyminen ihmisten keskuudessa. Instituutioiden tulisi yhteiskunnassa määräytyä etenkin ajattelun ja henkisen vapauden kautta. Kommentaariaatti pyrkii tekemään instituutioista toisistaan riippuvaiseksi ja esimerkiksi voidaan sanoa, että sosialistien johtaman hallituksen peruskoulu-uudistus tarkoittaa sitä, ettei se kunnioita instituutioiden autonomiaa ja nuorten ihmisten mahdollisuutta valita eli tietynlaista preferenssiautonomiaa. Tässä uudistuksessa sosialistit ovat päättäneet katsoa vain nuorten ikää, eli tässä yhteydessä unohtaa kaikki muut merkityksellisemmät tekijät, jotka tekevät nuorista keskenään erilaisia. Kommentaariaatti ja ontokratia pyrkii muovaamaan itseriippuvaisista instituutioista tuki-instituutioita ja arvoinstituutioita, joista ensimmäiset toimivat poliisin tavalla ja ovat tarkoitettuja tukemaan arvoinstituutioita, jotka palvelevat jalustalle nostettuna esikuvina siitä, mihin suuntaan jonkin osa-alueen mukainen ajattelu pitää ontokratian mukaan ja kommentaariaatin suorittamana suunnata. Esimerkiksi nuorten vapaus valita itsensä mukainen koulutie ehkäistään sillä, että on suoritettu peruskoulu-uudistus, jonka myötä nuoressa katsotaan vain ikää ja ollaan huomaamatta sitä, että nuoret voivat poiketa toisistaan mielenkiinnonkohteidensa ja henkisen tasonsa mukaan. Myös ei voida puhua esimerkiksi siitä, että työn tekoa tulisi yhteiskunnassa lisätä, koska sosialistit ovat tunkemassa velttouttavaa hyvinvointiyhteiskuntaansa ja huuhaata kuuden tunnin työpäivästä kaikenlaisen tähän viittaavan ajattelun päälle ja esteeksi. Eli arvoinstituutiot sisältävät konsensusta ylläpitäviä piirteitä, jotka ovat selkeästi riippuvaisia toisistaan, vaikka instituutioiden tulisi olla itsenäisiä ja ihmisten henkisestä profiilista johtuvia. Eli silloin muodostetaan instituutio tai vaikka yrityskin, kun ihmisten ajattelu ja henkiset ihanteet vaativat jonkin asian totuuteen tuomista. Instituutiot eivät voi olla ilman tarkoitusta, liittymättä ajattelun tarpeisiin. Tässähän voidaan huomata esimerkiksi se, että sosialismissa ihmisille ei anneta vaihtoehtoja, vaan promotointi pyrkii keskittymään yhteen tai pieneen määrään asioita. Samalla tavalla ontokratia pyrkii keskittämään kommentaariaatin avustuksella arvot ja ajattelun yhteen asiaan, joka muka selittää koko ilmiön tyhejntävästi, eli sillä on selvä merkitys tarpeisiin palaamisessa. Vapaat instituutiot tarkoittavat sellaista järjestelmää, jossa on oikeus valita, ja sen takia kapitalismi voi tarjota monia vaihtoehtoja jo esimerkiksi niin tunnustushierarkiassa matalalla asteella olevassa tasossa kuin ravinnossa. Mitä enemmän mahdollisuuksia kapitalismi tarjoaa tuotteiden tarjonnassa, sen korkeammalle henkisessä tasossa ja merkityksessä ravinnon ja ruumiillisten tarpeiden taso voi yhteiskunnallisessa tunnustushierarkiassa nousta. Ajattelua tarvitaan etenkin sen takia, koska ihmisille on annettava yhteiskunnassa oikeus valita eikä tulla pelkistetyksi yhteen pintapuolisimpaan esimerkkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti