Rakkaus

 Jos täyttä rakkautta ei voi olla,

voin minä hyvin olla se nolla.

Miten arvo päätetään ja ilmaistaan

Arvo tarkoittaa käsitteellistettyä arvostuksen kohdetta. Arvot ovat peräisin subjektiivisesta sentimentaalisesta kokemisesta, jonka typistystä kutsutaan arvotunteeksi. Eli ihmisen arvottaminen on ennen objektivaatiota täysin subjektiivista. Arvo muokataan objektiiviseksi adaptiivisen tulkinnan kautta, joka tarkoittaa tulkinnallista sopeuttamista. Tässä vaaditaan sosiaalista kompetenssia ja huomioimisen taitoa. Kuitenkin vaikka ihminen arvottaessaan ei näe arvojensa objektiivista merkitystä, tulee hänen muokata arvonsa objektiivisiksi, missä yhteydessä arvoista poistetaan subjektiiviset elementit. Arvojen tulee olla etenkin yleisiä ja ristiriidattomia. Tämä tarkastetaan maksimointiavaruuden sisällä, joka on matriisi, joka ilmaisee sen, onko arvo riittävän pätevä yleistettäväksi universaaliselle tasolle. Eli objektiivisten arvojen on sovittava kaikille ja niiden tulee olla sellaisia, ettei niiden toteuttamisesta aiheudu haittaa toisille ihmisille tai eläimille. Arvo päätetään siis adaptiivisen tulkinnan eli tulkinnallisen sopeuttamisen, joukkopriorisoinnin eli arvon yleistämisen ja preferenssiautonomian eli arvon merkityksen sopeuttamisen kautta. Tulkinnallinen sopeuttaminen tarkoittaa sitä, mistä kulmasta arvo tulee tulkita ja ottaa katsasteluun. Joukkopriorisointi tarkoittaa sitä, millaisia piirteitä arvosta korostetaan ja miten arvot voivat olla yleistettävissä ihmisyhteisöjen noudatettavaksi. Preferenssiautonomiaan liittyy niin sanottu performatiivinen rooli, joka on tärkeä arvojen yhteydessä sen takia, koska sen avulla arvojen ja ihmisen välillä säilyy niin sanottu ironiaetäisyys, joka siis säilyttää ihmisen mahdollisuuden tulkita arvoja uudelleen ja vaihtaa niitä, jos ne vaikuttavat ajavan yhteiskunnan tilanteeseen, jossa niihin aletaan suhtautua liian vakavasti. Eli liiallisesta vakavuudesta arvojen suhteen voi seurata kaikenlaista totalitarismia ja teokratiaa. Silloin voidaan myös alkaa vainota sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole samanlaisia kuin omasta mielestään oikealla tavalla ajattelevat. Vapaus on perustavin arvo ja esimerkiksi tasa-arvon käsite ei ole läheskään yhtä tärkeä universaalisessa merkityksessä, koska se kieltää ihmisten eroamisen toisistaan monella tavalla. Vapaus antaa mahdollisuuden ajattelulle, objektiiviselle arvottamiselle ja henkisen korkeuden tavoittamiselle. Työnteko on myös yksi perustava arvo, sillä ihmiset on luotu työskentelemään oman olemassaolonsa ja oman pärjäämisensä eteen. Jos ihmiset eivät työskentelisi niin ei olisi minkäänlaista sivilisaatiota ja korkeakulttuureita. Laiskuus on mielestäni suurin pahe, mitä ihmisten keskuudessa on, ja matalammin kehittyneissä kulttuureissa laiskuus on yleisempää kuin korkeakulttuurien piirissä. Velttous ja tietämättömyys periaatteista ja ajattelun rajoittuneisuus ovat myös asioita, joita tulisi yhteiskunnassa oikeanlaisilla arvoilla ja arvostamisella ehkäistä. Kouluun tulisi ottaa uusi oppiaine nimeltään arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jonka yhteydessä voitaisiin oikaista nuorten käsitystä oikeista arvostamisen kohteista. Subjektiiviset mielipiteet ovat objektiivisten arvojen vastapositio. Ne koostuvat etenkin tarpeista eikä ihanteista, kuten objektiiviset arvot koostuvat. Subjektiiviset mielipiteet ovat siis etenkin ruumiillisiin tunteisiin ja tarpeisiin liittyvää arvostamista, johon liittyy monia kautta historian paheiksi katsottuja ja sisäisesti mielivaltaisia asioita. Subjektiiviset mielipiteet ponnahtavat yhtäkkiä esiin yksilössä hänen ruumiinsa toiminnan kautta, samalla kun objektiiviset arvot tavoittuvat vain ajattelulla ja oman minänsä tutkiskelulla. Eli on selvää, että subjektiiviset mielipiteet ovat määrällisesti suuremmassa asemassa kuin objektiiviset arvot, jotka ovat vaikean tavoitettavuutensa takia laadullisesti suurempia ja arvokkaampia. Tässä tilanteessa yksilöltä vaaditaan erottelukapasiteettia, joka jakaa subjektiiviset mielipiteet ja objektiiviset arvot kahteen selkeästi erottuvaan ryhmittymään. Jos ihmisellä ei ole erottelukapasiteettia, on hän alttiimpi ajautumaan elämään subjektiivisten mielipiteiden osoittamalla tavalla, joka on itsekästä, relatiivista ja reaktiivista. Objektiiviset arvot nimenomaan erottavat ihmisen eläimistä, joilla ei ole kykyä objektiivisten arvojen tavoittamiseen tietoisuuden puutteen takia. Subjektiivisten mielipiteiden mukaan eläjät siis ovat heikkoluonteisia ja eivät voi harrastaa mitään korkeampaa kuin omien himojensa ja halujensa toteuttamista ja purkamista. Ihmisellä siis on tietoisuus tai sielu, jonka ansiosta ihminen voi erottautua subjektiivisten mielipiteiden aiheista. Arvot siis alkavat vapaudesta, jonka myötä ihminen voi toimia ja työskennellä oman onnensa eteen ja tavoitella suurempaa. Kuitenkin ihmisille on annettava mahdollisuus sitoutua instituutioihin, joiden tulisi olla itseriippuvaisia, eikä yhteiskunnassa voida toteuttaa sellaista politiikkaa, joka on sopeuttamassa arvostamista subjektiivisiin mielipiteisiin esimerkiksi tuottamalla instituutioihin ontokratian kommentaariaatin välittämää merkitysvaltaa ja vaikutteellisuutta. Massat ovat epävapaita, ja heidän manipuloijansa eli ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät vähentämään objektiivisten arvojen merkitystä yhteiskunnassa. He pyrkivät siihen, että ihmiset eivät pyrkisi mihinkään korkealle tasolle yltävään ajatteluun tai arvottamiseen. Maksimointiavaruuden vääristyminen johtaa ennen pitkää helppousindeksin ja tasapainopisteen vääristymiseen sen myötä, kun subjektiiviset mielipiteet hyväksytään arvoiksi. Ontokratia pyrkii vähentämään ihmisten ponnistelua omien päämääriensä suuntaan ja sen takia se tarjoaa ihmisille vain kuusituntista työpäivää, luottamusmiesten vaatimuksia, sosiaalitukia ja merkityksetöntä olemista ja leipää ja sirkushuveja, kuten esimerkiksi vaikka television katselua, elintasoestetismiä ja sometilien seuraamista ja julkkisten mukahauskojen päivityksien tykkäämistä twitterissä, facebookissa ja instagramissa. Arvot ilmaistaan etenkin vapauden ilmapiirissä ja sisällä, eli instituutioiden sisälle on annettava riittävän suuri vapaus preferenssiautonomian kautta. Subjektiiviset mielipiteet viedään politiikan tasolle instituutioiden vapauden viemisellä ja niiden rinnastamisella toisiinsa, jolloin riippuvuussuhteista seuraa epävapaus ja objektiivisten arvojen katoaminen. Kaikki kehitys maailmassa on syntynyt vapaasta ajattelusta ja objektiivisten arvojen arvostamisesta, ja subjektiivisia mielipiteitä edistävät uustaistolaiset sosialistit ja perussuomalaiset rasistit pyrkivät tuomaan yhteiskunnan sisään muutosta ja ajattelua ehkäisevää ristiriitaisuutta, jonka myötä kaikki pyritään pitämään samana. Nämä molemmat poliittise tahot ovat syntyneet reaktiivisuudesta suhteessa muutoksiin, jotka ovat välttämättömiä ihmisten piirissä. Nämä tahot eivät hyväksy live and let live-periaatetta, eli he suhtautuvat suvaitsemattomasti muihin ihmisiin. Kun eletään ja annetaan elää, ei ihmisten ryhmiä erotella, vaan hyväksytään yhteinen tavoite, eli objektiivisiin arvoihin suuntautuminen ja joka tarjoaa kaikille ihmisille samanlaisen vapauden tavoitella onnellisuutta ja tehdä työtä omien päämääriensä eteen. Tasa-arvo ei ole minkäänlainen arvo vaan subjektiivinen mielipide, jota varten tasa-arvon ajajat itseasiassa esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon ajamisella tekevät itse erottelun sukupuolten välille, jonka he tunnistavat etenkin erilaisten pissimisvärkkien perusteella. On selvää, että ihmisten tulisi tehdä enemmän työtä, ja se, että sosialistit ajavat kuusituntista työpäivää kertoo sen, että heidän toimintansa motiivina on ontokratia, joka pyrkii viemään ihmisiltä vapauden korostamalla tyhjää ja velttoa olemista työnteon ja produktiivisen tekemisen kustannuksella. Arvot syntyvät siis etenkin tekemisestä, jonka pohjalla oleva vapaus mahdollistaa. Tämän takia arvot eivät voi olla staattisessa roolissa, jossa oletetaan, että ne säilyisivät jatkuvasti samanlaisina vaikka uusia ihmisiä syntyy koko ajan ja kuolee koko ajan. Arvo on etenkin selkeä maailmankatsomuksellinen horisontti, joka pysyy koko ajan uutta havainnoitsevana eikä sen tarvitse muotoilla vapauden ja työnteon lisäksi muita arvokäsitteitä. Objektiivisuus perustuu etenkin muutoksen mahdollisuuden havainnoitsemiseen eli kaikenlainen postmoderni ajattelu on kumottava, vaikka arvot tunnistetaan etenkin nominalistisesti. Kuitenkin nominalismista huolimatta arvoilla on vankka pohja ihmisen tiedostumattomassa. Tiedostumattomaan alaan kuuluvat syväsymbolit, jotka kätkevät sisäänsä koko ihmisen kehityksen aikaisen historian. Ontokratia pyrkii kommentaariaatin välityksellä tuomaan arvoinstituutioihin vertailukohdallisia symboleita, jotka siis ovat pelkästään paperitiikereitä, eli ne näyttävät symboleilta, mutta niiden olemassaolo perustuu reaktiivisuuteen suhteessa objektiiviseen ajatteluun ja arvottamiseen. Ne siis kilpailevat keskenään ja vertailevat itseään jatkuvasti toisiinsa. Tämä tuottaa yhteiskuntaan monessa tapauksessa jonkinlaisen elintasoestetismin, jossa työnteko ohjataan tavoittelemaan jatkuvasti jotain jonkin määritellyn kentän sisäisiä olekkeita, eli niillä pyritään toteamaan ja todistamaan olemisen valtaa, eli sitä mihin ontokratia on kommentaariaatin välityksellä ihmisiä ohjaamassa. Ihmisen ei tule olla vaikutteellinen sen takia, koska silloin hänelle voidaan tuputtaa staattisia ja muuttumattomia arvoja, joista yksi on reaktiivisuuden periaate, eli silloin toimitaan suhteessa johonkin eikä nähdä toimintaa ja työntekoa itseisarvoisena päämäärään suuntautuvana toimintana. Eli tällaiset työtehtävät ovat etenkin johonkin reagoimista ja sosialistista hyysäämistä eikä toimintana joka rakentaa jotain yksilön ja muiden ihmisten hyvinvoinnin eteen.

Mitä on ihmisyys – ihmisten ja eläinten erosta

Ihmiset eroavat tietyiltä ominaisuuksiltaan selkeästi eläimistä, vaikka alkuperämme onkin niissä. Ihmisen tietoisuus ja tietyt aivojen rakenteista johtuvat poikkeamat kuten kollektiivinen tietoisuus esimerkiksi sivilisaation piirteistä on olennaisella tavalla poikkeavaa kuin millään eläinlajilla. Eläimet useimmiten kilpailevat toistensa kanssa esimerkiksi mahdollisuudesta elää, mahdollisuudesta saada ravintoa ja mahdollisuudesta lisääntyä ja paritella. Voidaan sanoa, että aggressiivisuus ja tietyt materiaaliseen maskuliinisuuteen viittaavat piirteet ovat jäänteitä menneiltä ajoilta, ja nuo piirteet voivat olla aiheuttamassa eläinteen toimintaan viittaavaa käyttäytymistä. On todettu jo aikoja sitten, että tulevaisuudessa ihmisten testosteronitasot laskevat ja ihmisistä tulee hauraamman rakenteisia samalla kun aivot ja pää kasvavat. Olen huomannut muutamassa sukulaisessani aggressiivisuutta, jota olen aina pitänyt alaluokkaisten ihmisten piirteenä. Aggressiivisuus voi johtaa ongelmiin lain kanssa, perheväkivaltaan ja toisten ihmisten kohtuuttomaan ja epätasa-arvoiseen arvosteluun. Mikä sitten on se merkittävin piirre, joka erottaa ihmisen esimerkiksi vaikka gorilloista. Kaikkien kädellisten on todettu olevan korkealla tasolla älyllisesti, mutta ihmisen erottaa muista kädellisistä korkealle kehittynyt tietoisuus ympäristöstään, itsestään sekä kulttuurista ja sivilisaatiosta. Ihmiset pystyvät siis muokkaamaan käytöstään riippuen siitä millaisessa ympäristössä ihminen toimii ja on tekemisissä. Esimerkiksi darwinismissa ilmenevät piirteet eivät ilmene samalla tavalla ihmisten kuin eläinten keskuudessa. Nykypäivänä ihmisten ei suuremmin tarvitse kilpailla olemassaolostaan eläinten lailla, vaikka jonkinlaista halua esittäytyä jonkinlaisena lauman parhaana tai auktoriteettina ilmenee kuitenkin selkeästi etenkin aggressiivisten ihmisten keskuudessa. Tämä ei siis ilmene pelkästään vain miesten keskuudessa, koska eräässäkin ohjelmassa itse kutsumansa kiiltokuvaparin naispuolinen osa sanoi pihalla rikkaruohoja korjatessa, että rikkaruohot on vihollinen, joka pitää tuhota. Eli primitiivisimmät ihmiset, jotka haluavat korostaa omaa minäänsä ja merkitystään joutuvat tuolla tavalla kilpailemaan toisten alkukantaisten ihmisten kanssa viimeiseen hengenvetoon asti. Voidaan siis sanoa, että kilpailunhalu, joka liittyy monessa tapauksessa aggressiivisuuteen, on ihmisessä jäänne evoluution aiemmasta vaiheesta, jossa kilpailun hävinnyt osapuoli todellakin tuhottiin samalla tavalla kuin tuo nainen halusi tuhota rikkaruohot.On siis selvää, että jonkinlainen inhimillisyys, toisten huomioiminen ja sosiaalinen kompetenssi erottaa ihmisen selkeästi eläimistä, eli toisin sanoen kilpailutilanteesta ei tehdä niin totaalista, että siinä toinen osapuoli demonisoitaisiin, ja sen takia koettaisiin itsekohottavaa nautintoa siitä, kun toinen on saatu kukistettua. Ihmiset voivat siis myös noudattaa sääntöjä eri tavalla kuin eläimet, eli pyrkimys hyvään elämään ei tarkoita sitä, että sen tavoittelemisessa pitäisi kukistaa kilpailutilanteessa toinen osapuoli. Eli häviäminen tai voittaminen ei ihmisten keskuudessa kanna samanlaista symbolimerkitystä kuin vaikka apinoiden piirissä. Eli ihmisten keskuudessa ihmisille annetaan useampia mahdollisuuksia tavoittaa omat päämääränsä, eikä kenenkään minä kanna minkäänlaisen superihmisen piirremerkitystä. Ihmisille annetaan mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteensa kun he saavat käsityksen itsestään ja siitä mitä he haluavat. Nykyaikainen julkkiskulttuuri on aiheuttanut sen, että etenkin nuorten ihmisten käsitykset itsestään ja siitä mitä haluavat on yhdenmukaistunut ja tämän myötä jotkut ihmiset saavat joidenkin mielestä onnistua useammin kuin muut. Tämä lauman johtajuuteen liittyvä kuvittelu aiheuttaa sen, että joillakin ihmisillä katsotaan olevan merkittävästi enemmän valtaa kuin toisilla, jotka eivät halua seurata näitä pintapuolisimpia trendejä ja kuvitteluja. Esimerkiksi tavanomainen suomalainen suhtautuu esimerkiksi julkkiksiin tai poliitikkoihin siten, että heidän merkitystään liioitellaan ja monesti vielä halutaan saada ”nimmari”. Todellisuudessa tosinta ihmisyyttä on se, kun ihminen toteaa omat rajansa ja mahdollisuutensa ja näkee samalla myös toisten ihmisten rajat ja mahdollisuudet. Inhimillisyys eli esimerkiksi asettuminen toisen ihmisen asemaan on tekijä, joka selkeimmällä tavalla erottaaa ihmiset eläimistä. Kun inhimillisyys puuttuu, voi joku olla riittävän itsevarma vaikka tappaakseen. Tietyillä aloilla vallitseva pintapuolisuus ja tunteettomuus on tekijä, joka aiheuttaa yhteiskuntaan ja kulttuuriin sen, että inhimillisyyttä rikotaan toistuvasti ja monien kunnollistenkin ihmisten keskuudessa. Kulttuurin tulisi inhimillistää ihmisiä ja kerrottava heille, ettei tappio tai tavoitteeseen pääsyn estyminen ole mikään pysyvä tuomio, vaan elämä ja maailma tarjoaa ihmisille koko ajan mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseen.

Runo

 Taide

Oi taide, sinä jumalatar

korkealla seisot pitkillä jaloillasi

aina uusi ja ylheä kuvajatar

taiteen suuren todistat taloillasi

nostat kaiken arvoon arvaamattomaan

teet eron tylsään tarpeettomaan

viet elämää ylöspäin moraalista

ei löydy kirkkoa joka romaanista

olet yksin mutta ylpeänä

kaikilta kulmiltasi yhtä kiinteänä

kuin hirvi riennät eteenpäin jatkuvasti

samalla kun pikkuihmiset parkuvat katkerasti

Voisinko sinulle antaa panokseni

sanoa sinua joskus omaksi talokseni

Mutta ei! Olet liian korkealla

täytät kuitenkin elämän monen orgialla

Miksi Linkoloita tarvitaan

Pentti Linkola oli ainutlaatuinen tapaus maamme mentaalisessa historiassa. Hän uskalsi ajatella siten, miten itse koki parhaaksi ja oikeaksi. Tätä pitäisi pitää oikeimpana tapana ajatella ja ilmaista ominta ajattelua. Ajattelu on suuressa mielessä epäsosiaalista toimintaa, joka ei onnistu kaikenlaisilta yleisöiltä ja seurueiden jäseniltä. Siinä ei voida etenkään miellyttää muita ihmisiä, sillä joukot ja massat suhtautuvat aina epäluuloisesti itsenäiseen ajatteluun, joka ei pyri ensisijaisesti miellyttämään ja rauhoittelemaan muita ihmisiä. Sellainen ajattelu, joka pyrkii miellyttämään muita ihmisiä, ei ole ajattelua ollenkaan, vaan siinä ilmaistaan sellaisia subjektiivisia mielipiteitä, jotka suuntautuvat pintapuolisella tasolla ihmisiin samanvertaisesti mutta syvällisempää tasoa tavoittamatta. Ajattelussa pitää mennä syvälle, eikä siinä voida yliarvostaa jotain tahoa, ihmisiä tai instituutioita, vaan ajatus tulee ilmaista kaikkivaltaisella tavalla. Ajattelu on kuten mainitsin aikaisemmin, epäsosiaalista toimintaa ja siinä ravistellaan todellisuutta sen takia, että sellaiset asiat, jotka eivät siihen kuulu, tippuvat ja irtoavat ja vain pysyvämmät invariantit eli pysyvyydet jäävät paikalleen. Todellisuus on etenkin objektiivisten arvojen mukaista toimintaa. Objektiiviset arvot johdattavat ihmisiä ajattelemaan, eli suuntautumaan kohti ihannetta, samalla aikaa, kun subjektiiviset mielipiteet koostuvat hatarasti käsitetyistä ja käsitellyistä tarpeista ja ruumiillisista tuntemuksista. Vain objektiivisuudella voi olla pysyvää merkitystä, ja sen takia ne tahot, jotka edistävät subjektiivisia mielipiteitä, pyrkivätkin valtaamaan merkitystä niiltä merkitysvallalla, joka liittyy vaikutteellisuuteen, kommentaariaattiin ja ontokratiaan. Ontokratia eli olemisen valtaa hallussaan pitävä ryhmittymä pyrkii antamaan ihmisille etenkin sen, mitä he haluavat pintapuolisesti ja tässä he eivät etenkään pyri siihen, että ihmiset alkaisivat ajattelemaan itsenäisesti ja syvällisesti. Ontokratia hyödyntää kommentaariaatiksi kutsuttua ryhmittymää, joka hyödyntää olemisen valtaa, vaikutteellisuutta ja ideologista nautintoa. Tässä se pyrkii samanmukaistamaan kaikenlaisen ajattelun tekemällä siitä riippuvaista joistakin tarpeista, eli se on syvässä mielessä etenkin materialistinen suuntaus. Kaikki sellaiset tahot, jotka tarjoavat ihmisille mieluummin leipää ja sirkushuveja kuin henkistä vapautta, pyrkivät orjuuttamaan ihmisiä pintapuolisimpiin tarpeisiinsa. Kommentaariaatti siis koostuu etenkin reaktiivisista kommentoijista, jotka yksipuolistavat kaikenlaista ajattelu jo olevaan, jonka he eivät katso voivan muuttua. Tässä ilmenee siis etenkin niin sanottu postmodernistinen ajattelu, joka katsoo kaiken ja maailman olevan jo valmis, eikä katso sen voivan kehittyä uudenlaisesta ajattelusta. Vaikutteellisuus on se säde, joka pyrkii yhdenmukaistamaan kaikenlaisen ajattelun viemällä siltä merkitysvaltaa, eli siis säätelemään niitä ominaisuuksia, joiden yhteydessä ajattelua tarkastellaan, eli se siis pyrkii vähentämään ajattelun merkitystä ja lisäämään sellaista merkitystä, joka tukee etenkin pintapuolisempien tarpeiden edistämistä vapaan ajattelun sijasta. Ideologinen nautinto tarkoittaa sitä, kun jollekin poliittiselle taholle annetaan viesti siitä, että niiden asioita on ajettu kuitenkin huomioimatta sitä, onko uudistuksilla ollut todellista merkitystä. Se on siis placebomainen tunne siitä, että jotakin on kuultu, ja politiikassa onkin kehitetty varsinaisia peittely-yrityksiä, joilla pyritään tietoisesti lisäämään ideologista nautintoa sen sijasta, että otettaisiin joku taho huomioon yhteiskunnassa. Ideologisella nautinnolla pyritään etenkin ajattelun vähentämiseen ja ehkäisemiseen ja tässä voidaan havaita sen yhteys subjektiivisiin mielipiteisiin. Ontokratia eli olemisen valtaa hallussaan pitävä taho haluaa etenkin sitä, että kaikki pysyy ennallaan eli että yhteiskunta ja todellisuus pysyy staattisena eikä minkäänlaista muutosta tai kehitystä tapahdu. Sen takia se tekee etenkin rakenteellista politiikkaa eli se pyrkii siihen, että tietyt politiikkaa ja ajattelua luonnehtivat kentät pysyvät ennallaan, eikä ajattelua ja merkitsevää keskustelua ilmene. Tämä mahdollistetaan etenkin jumiuttamalla ja samauttamalla ajatuksia ja arvoja tietynlaisten kyseenalaistamattomien rakenteiden alle. Tämähän vähentää ajattelun ja arvottamisen merkitystä, kun suunta tietynlaiseen muutokseen estetään totaalisesti ja huomioimatta ajattelun kohdetta eli objektiivisia arvoja. Kun ihmiset ohjataan ilmaisemaan subjektiivisia mielipiteitä ajattelun sijaan, voidaan sillä hyödyntää esimerkiksi sellaista päämäärää, jonka mukaan esimerkiksi niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida kyseenalaistaa, eikä tuoda esiin sille soveltuvia vaihtoehtoja. On selvää, että esimerkiksi poliitikot omaksuvat parlamentissa tai kunnanvaltuustossa ollessaan konsensuksen mukaisen puhetavan, jonka senkin tarkoitus on yhdenmukaistaa ja ehkäistä itsenäistä ajattelua ja arvottamista. Kommentaariaatti on siis ontokratian käsikassara, joka pyrkii vaikutteellisuuden ja merkitysvallan välityksellä tekemään ihmisten ajattelusta subjektiivisia mielipiteitä, jolloin ajattelua voidaan parhaimmalla tavalla kontrolloida, ehkäistä ja säädellä. Ne jotka katsovat Linkolan ajattelun olevan hullua tai liian pitkälle menevää, ovat eniten riippuvaista toisista ihmisistä ja heidän ruumiistaan tulevista subjektiivisista mielipiteistä. Vaikka ei täysin hyväksyisikään kartesiolaista dualismia, niin on sanottava, että ruumiillisilla tuntemuksilla, jotka vaikuttuvat täysin subjektiivisella tavalla, on taipumus vähentää henkisellä tasolla ja ihanteiden tasolla ilmenevää ajattelua ja objektiivisten arvojen merkitystä. Tämän kommentaariaatti tekee siten, että se pyrkii yleistämään joitakin ihmisten ryhmiä ja luomaan niille vertaisryhmiä, joka on selkein ilmentymä siitä, ettei sen tavoitteisiin kuulu ajattelun yleistyminen ihmisten keskuudessa. Instituutioiden tulisi yhteiskunnassa määräytyä etenkin ajattelun ja henkisen vapauden kautta. Kommentaariaatti pyrkii tekemään instituutioista toisistaan riippuvaiseksi ja esimerkiksi voidaan sanoa, että sosialistien johtaman hallituksen peruskoulu-uudistus tarkoittaa sitä, ettei se kunnioita instituutioiden autonomiaa ja nuorten ihmisten mahdollisuutta valita eli tietynlaista preferenssiautonomiaa. Tässä uudistuksessa sosialistit ovat päättäneet katsoa vain nuorten ikää, eli tässä yhteydessä unohtaa kaikki muut merkityksellisemmät tekijät, jotka tekevät nuorista keskenään erilaisia. Kommentaariaatti ja ontokratia pyrkii muovaamaan itseriippuvaisista instituutioista tuki-instituutioita ja arvoinstituutioita, joista ensimmäiset toimivat poliisin tavalla ja ovat tarkoitettuja tukemaan arvoinstituutioita, jotka palvelevat jalustalle nostettuna esikuvina siitä, mihin suuntaan jonkin osa-alueen mukainen ajattelu pitää ontokratian mukaan ja kommentaariaatin suorittamana suunnata. Esimerkiksi nuorten vapaus valita itsensä mukainen koulutie ehkäistään sillä, että on suoritettu peruskoulu-uudistus, jonka myötä nuoressa katsotaan vain ikää ja ollaan huomaamatta sitä, että nuoret voivat poiketa toisistaan mielenkiinnonkohteidensa ja henkisen tasonsa mukaan. Myös ei voida puhua esimerkiksi siitä, että työn tekoa tulisi yhteiskunnassa lisätä, koska sosialistit ovat tunkemassa velttouttavaa hyvinvointiyhteiskuntaansa ja huuhaata kuuden tunnin työpäivästä kaikenlaisen tähän viittaavan ajattelun päälle ja esteeksi. Eli arvoinstituutiot sisältävät konsensusta ylläpitäviä piirteitä, jotka ovat selkeästi riippuvaisia toisistaan, vaikka instituutioiden tulisi olla itsenäisiä ja ihmisten henkisestä profiilista johtuvia. Eli silloin muodostetaan instituutio tai vaikka yrityskin, kun ihmisten ajattelu ja henkiset ihanteet vaativat jonkin asian totuuteen tuomista. Instituutiot eivät voi olla ilman tarkoitusta, liittymättä ajattelun tarpeisiin. Tässähän voidaan huomata esimerkiksi se, että sosialismissa ihmisille ei anneta vaihtoehtoja, vaan promotointi pyrkii keskittymään yhteen tai pieneen määrään asioita. Samalla tavalla ontokratia pyrkii keskittämään kommentaariaatin avustuksella arvot ja ajattelun yhteen asiaan, joka muka selittää koko ilmiön tyhejntävästi, eli sillä on selvä merkitys tarpeisiin palaamisessa. Vapaat instituutiot tarkoittavat sellaista järjestelmää, jossa on oikeus valita, ja sen takia kapitalismi voi tarjota monia vaihtoehtoja jo esimerkiksi niin tunnustushierarkiassa matalalla asteella olevassa tasossa kuin ravinnossa. Mitä enemmän mahdollisuuksia kapitalismi tarjoaa tuotteiden tarjonnassa, sen korkeammalle henkisessä tasossa ja merkityksessä ravinnon ja ruumiillisten tarpeiden taso voi yhteiskunnallisessa tunnustushierarkiassa nousta. Ajattelua tarvitaan etenkin sen takia, koska ihmisille on annettava yhteiskunnassa oikeus valita eikä tulla pelkistetyksi yhteen pintapuolisimpaan esimerkkiin.

Aforismi

 Naiset pitävät eniten niistä miehistä, jotka eivät ota heitä vakavasti.

Disenchantress

She is cold as a stone

to anxiety extremely prone

she can say a word too much

and my mindset is suddenly

as successful as Hitlers putsch

tell her that deine Mann

needs psychiatric help

after that she yelled and yelled and yelled

She doesn't care about me a bit

even in those days when

I had in my mouth a tit

Noble stiff upper lip to extreme

that is in our house so mainstream

she cares by buying me books

she is extremely interested

how everything looks

She cares about thoughts of others

her best reference point are her brothers

both drunks and intellectually casteless

to me both have been extremely tasteless

This story doesn't ever end

it moves about, it bends

Runo on kuollut

Runokin on lopulta kuollut

tuhon liekkejä innolla nuollut

kapsahtanut napakasti katajikkoon

vaikuttanut selvästi raajarikkoon

joka halusi runoilla, kuitenkaan mutta

ei halunnut sitä tämä lutka

oli hän itse todellinen syöjätär

sydänten toisten heikkimäinen myyjätär

oli syvältä tullut kuin ikitursas olisi

ja ääneni silloin kovasti kolisi

en haluaisi kuitenkaan turhaan julmistella

koska aiheeni voi muita jopa kulmistella

ottaa aivoon monta tavallinen aate

joilla työnä on toki erilainen raadate

voisinko löytää runon uudelleen taas

että kaikki kunnolla voisi olla maas

Mutta ei! Kaikki on virhettä

Totuus itsessään virhe, ilman virkettä

ei runoa voi tulla

Ei Roomaa tuhoa itse Sulla

ei riitä eritteet ulosanniksi

ei nenän niistäminen pantiksi

runo voi elää vain ja ainoastaan silloin

kun siihen paneudumme innolla joka illoin

runoa et voi hävittää, pantata, myydä

vaikka sen lukisi itse vanha jyyrä

kuni kaiken todeksi toteaisi

ei silloin sairautta runo poteaisi

Suvun rappio

Jokaisella on oikeus grandiööseihin harhoihinsa. Näin ajattelin ainakin aiemmin. Kansan kosto on aina massojen kostoa heidän parempina pitämilleen ihmisille, jonka he yrittävät suistaa jalustaltaan. Henkisesti feminiinisten ihmisten tapa, joka lähenee tuota massojen asennetta, on alentaa ylempi ihminen kokonaan siten, ettei hän osaa kerrassaan mitään tärkeinä pitämiään asioita tai hieman yksinäiseltä vaikuttavalla ihmisellä ei ole kerrassaan yhtään kaveria tai ystävää. Massojen tapa suhtautua on väärä, koska tällaiset asiat ovat suhteellisia ja eivät ole riippuvaista pelkästä performanssista massan edessä, ainakaan itse en koe sitä tärkeäksi. Massojen tapa suhtautua asioihin on siis se, että se päättää kollektiivisella katseellaan toiset ihmiset huonoiksi tai hyviksi, ja tämä arviointi on kollektiivista ja totaalista. Mutta sitten on tämä aristokratian tapa suhtautua asioihin. Aristokraatti ei yleensäkään edes tunnusta jonkinlaista kollektiivista identiteettiä ja hän ei anna kollektiivin määrittää sitä, miksi hän itsensä tunnustaa. Aristokraatti liikkuu siis kollektiivin yläpuolella ja ei anna toisten ihmisten mielipiteiden muuttaa omaa identiteettiään. Baronettisuvusta tullut kirjailija Edith Sitwell kirjoitti aikanaan, että älymystön jäsen ja aristokraatti ovat hyvin samankaltaisia – he ajattelevat massojen mielipiteiden ja kateutumien yläpuolella. Voidaan sanoa, että aristokraatti on liberaali, ja hän ei anna kollektiivin tuomioita, sillä kollektiivin osa on aina tuomita, moralisoida ja sanoa viimeinen sana, mihin aristokraatti ei halua ottaa osaa vaan suhtautuu asioihin mieluummin väliä pitävällä ironialla. Kollektiivi on mustavalkoinen, kaksijakoinen ja vastapuolta demonisoiva yhteenliittymä, joka tietää aina saavansa massojen keskuudessa sananvaltaa ja ääntä, koska massat eivät yleensäkään ajattele eivätkä ne ole mitenkään kummoisella henkisellä tasolla. Oma sukuni on rappeutunut pahoin, ja voin huomata tuollaista kollektiiviksi muuttumista molemmissa vanhemmissani ja etenkin äitini puolen sukulaisissa. Kollektiivin jäsen on tietoinen kuvitelmissaan toisten ihmisten mielipiteistä ja tekee sekä ilmaisee itseään koko ajan tuollainen kollektiivin silmä itsensä yläpuolella. Voin sanoa, että etenkin isäni on pikkuporvari ja kollektiivin ohjailema ihminen. Hän on mm. kerrankin sanonut, että kun sanoin, miten vähän ystäviä minulla on, että ”mitäs kirjoitat lehtiin”. Eli omien ajatusten ilmaisu on joidenkin mielestä kiellettyä sen takia, koska sillä ei saa itselle kavereita? Äitini ei ole missään nimessä kaikilta puolin aristokraatti aatelisuudestaan huolimatta. Hän on hyvin pelokas ihminen ja pelkää etenkin pinnallisella tasolla toisista poikkeamista. Olihan hänen vaalilauseensa lapsuudessani: ”ei saa erottua joukosta”. Eli tämä aristokratian renessanssi, joka on seurannut henkisestä tasostani on todellakin jonkin merkityksellisen palaamista maan päälle synkeän ja pimeän ajan jälkeen. Kirjoittihan Spengler aikanaan että kulttuurin viimeinen vaihe, sen itsensä kieltäminen tuo vielä kerran esiin sen koko olemassaolon alkusymbolin. Äidissäni on jäljellä aristokraatin arvokkuutta, mutta samalla kertaa se on tuonut emotionaalisen kylmyyden, epäspontaaniuuden, epäluovuuden, innostumattomuuden ja ylikäyvän lannistamisen. Aristokraatit ovat aina korostaneet yliminänsä murtamista auktoriteettien edessä. Tämä on toteutunut minun lapsuudessani ja nuoruudessa sillä, että isän valta ja isän sana on ollut tärkeintä, jota en ole minä saanut kyseenalaistaa, eikä sitä ole äitini koskaan kyseenalaistanut, vaikka kaikenlaisia epäoikeudenmukaisuuksia ja julmuuksia etenkin henkisellä tasolla on toteutunut kaiken aikaa. On ristiriitaista, että tämä aristokraattinen paternalismi on löytänyt toteuttajansa isässäni, joka kaikesta epäinhimillisestä autoritaarisuudestaan huolimatta ei tiedä edes isänsä isää, koska isoisäni oli lehtolapsi, eikä totuutta isästä ole tiettävästi koskaan kerrottu edes isoisälleni, joka oli pieni lapsi kun äitinsä kuoli. Ennen arvostettiin aristokratian piirissä erilaisia asioita. Ralph Waldo Emersonin korostama ”animaalinen ihminen” on tullut tämän suvun miesten esikuvaksi, sillä niin sanotun mieslinjaisen suvun piirissä korostetaan nykyisin vain panemisen intoa, urhoilua ja materiaalista maskulinismia ja pullistelua. On varmaan niin, että kun älylliset lahjat ovat vähentyneet, korostavat nämä ihmiset sen takia materiaalisuutta, koska heillä ei ole muuta tapaa päteä, eli kun henkiset lahjat eivät riitä, niin silloin tyydytään pelkästään materiaalisiin, onhan aristokraatilla, vaikka rappeutuneellakin, oltava joku syy kokea itsensä toisia paremmaksi. Olisi kuitenkin ajateltava niin sanottua paluuta ytimeen, eli todellisten ja tärkeiden asioiden piiriin, jotka eivät korostu niin sanotussa mieslinjaisessa suvussa. Minulla on ehkä yksi älykäs serkku äidin puolella ja hänkin sattuu olemaan naislinjaisesta suvusta. Muut korostavat mm. mäestä putoamista, ja on mielestäni todella alentavaa, että esimerkiksi eräs toimittaja on korostanut varsin alentavalla tavalla äitini suvun nimestä tulevan mieleen ensimmäisenä mainitut mäkihyppääjät. Voi kysyä onko turhempaa tapaa käyttää aikaansa, nuoruuttansa ja elämäänsä kuin tuollaisen lajin harrastaminen, mutta siitä huolimatta kaikki tässä aktiviteetissa saadut helyt ja pokaalit pitää saada hyllyyn ja hylly täyteen tällaisellla huuhaalla ja ajanhukalla, joka ei vaadi mitään ja josta ei tule olemaan minkäänlaista hyötyä tai etua myöhemmässä elämässä. Mutta sittenhän sukuun on ilmaantunut myös persuja, joka on todellisen proletarisoitumisen piirre, sillä vielä isoisäni isä oli kaksikielinen, ja tällainen suvaitsemattoman, kielitaidottoman, epäkansainvälisen ja konservatiivisen puolueen kannattaminen kertoo siitä, että painotus ajattelutavassa on ehdottomasti siirtynyt kohti kollektiivin ja massan ajattelemisen tapaa. Eipä siinä, mitäpäs kaupankassat, metsurit ja peltisepät tekisivät aristokratialla tai aristokraattisella mielenlaadulla. Mutta tuo toisten ihmisten demonisointi, joka liittyy tavallisesti monissa tapauksissa infantiiliin machoiluun ja ruumiinkulttuuriin on todella inhottava ja vastenmielinen piirre, sillä sehän on suoraa johdosta massojen totaliteeteista, jossa joku jonka aseet on viety ja joka on paljastettu heidän mielestään jollain tavalla huonoksi, on totaalisen huono, ei osaa mitään ja josta voidaan tehdä muitakin kaikinnollisia arvioita, joiden tarkoitus on hänen demonisoimisensa. Toisin kuin isäni, minä mieluummin ilmaisen vapaasti ajatuksia kuin että olisin seurueen jäsen, jossa on tärkeää se, ettei poikkea siitä ajatustavasta, jonka seurueen vaiettu konsensus eli ei liian pitkälle ajattelussa meneminen määrittää. Ehkäpä äitini suvun miesten machoilu liittyy siihen, että lähes kaikki heistä ovat pienikokoisia, ja kun he eivät pärjää henkisenä parhaimmistona, katsovat he, että kun tappelee ja puolustautuu ruumiillisesti, tuo se heille jonkinlaista prestiisiä ja paremmaksi tunnetun ihmisen tunnetta. Muistan esimerkiksi yhden naislinjaisen serkkuni isän, miehen, josta tulee mieleen Toisenlaisten trendien Timo, vaikka voi olla että Timo on vähän älykkäämpi. Hänen poikansa on ehdottomasti perinyt isänsä proletaarisen pelon parhaimmuuden edessä ja on todella kuvottava ja epämiellyttävä pikkuihminen, joka asettuu kiusaajan porukkaan mairittelemaan ja olemaan välinaurajana, koska hän haluaa tällä tavalla ehkäistä pienen ihmisen pelkoaan siitä, että häntä kiusattaisiin. Koska olin tuon pikkuihmisen kanssa samassa koulussa ja koska hän oli varmaan kertonut isälleen, ettei minulla ole kavereita, niin tavattuani tuon isän kerran Kuopiossa sattumalta, näytti hän, kun kerroin meneväni tapaamaan yhtä kaveriani terassille, siltä, ettei minulla voi olla yhtäkään kaveria ja että kerron vain disinformaatiota. Tuo on pelkistys kollektiivin ajattelusta, eli koska moni ihminen ja kollektiivin jäsen oli nähnyt minut monesti yksin, niin sen takia ei ole mahdollista, että minulla olisi yhden yhtä kaveria, eli tämä on mielestäni varsin mustavalkoinen ajatus. Mutta näin kaksijakoisia ja binaarisia massojen jäsenet ovat. Toiset ovat totaalisen hyviä ja toiset totaalisen huonoja, mutta minusta oikea tie löytyy näiden keskeltä. Kaiken suhteellisuus tulisi muistaa joka asiassa. Pikkuporvarit ajattelevat muotoa ja toisten ihmisten mielipiteitä siitä. Eli ihminen on jonkin muotoinen eikä siitä taivu erilaiseksi koskaan. Isäni äiti on äärimmäisen pikkuporvarillinen ihminen ja hänessä korostuu voimakkaasti tuo kahtiajakautuneisuus. Eräällä sukulaisellani taas on kova tarve pitää itseään muita parempana. Kerran hän yltyi painisille karjuttuaan ensin minulle, että ”LUULETKO SINÄ OLEVAS MINUA PAREMPI!” Kyllä, en vain luule, vaan tiedän olevani sinua parempi. Minä en kuitenkaan tässäkään yhteydessä olisi halunnut tuoda sitä esiin, sillä mielestäni ihminen ilmenee vain tekojensa ja ajatuksiensa kautta, ilman sitä, että jonkun pitäisi olla keskustelussa korkeammassa asemassa. Mutta siis tämä: että pitää olla jotenkin toisia parempi, on suvussa ilmenevä viimeinen aristokratiasta kertova piirre. Vahinko vain, ettei sille enää ole katetta.

Tuhanteen kertaan tapettu

Te teitte sen minulle sittenkin

niin moneen kertaan puhuitte

irvailitte selän takana ja edessä

ette antaneet minulle mahdollisuutta

puolustautua, puhua sijani edestä

Olinko väärässä jo silloin?

Petitkö minua jo silloin luottamuksellani?

Sanoinko kaiken väärin sinulle?

Oliko kaikki vain näyteltyä?

Havaitsinko vain esitettyä inhimillisyyttä?

Eikö kukaan koe olleensa tässä väärässä?

minussa elää vahva mies

joka ei haluaisi vielä mennä

joka haluaisi kuulla lapsensa naurun

joka haluaisi vanheta jonkun kanssa

joka menisi oikeassa järjestyksessä

ja ei jättäisi tätä sukua tähän tilaan

jossa kaikki on jo mennyttä

ja mitään suurempaa ei ole tulossa

mutta minut on tapettu tuhanteen kertaan

ehkä vielä sitäkin enemmän

raadeltu sanoilla ja teoilla

jätetty yksin kärsimään, kitumaan:

kuitenkin tahtoni on vahva -

se etsii, löytää ja lunastaa!

Runo

 Laki rikkoo meitä!

katkoo pois auenneita teitä

jos haluat olla rauhassa

olla muuta kuin paikka nauhassa

silloin sinut sotketaan jokaiseen

itsensä näyttäneeseen, mokaiseen

mutta jos jaksat pyöriä ja pyöriä

jatkuvasti toisten kanssa hyöriä

silloin sinulle lavellaan kultainen tie

joka jokaiseen suuntaan viedä lie

on tämä maailma muuttunut omituiseksi

kaikki tosi tehdään vähemmän mahdolliseksi

jaetaan palkinnot tyhmille, tarpeettomille

elämän sisään koskaan jalkaantumattomille

mitä minun sitten pitäisi tehdä nyt

on lasti jo kauan sitten rytkähtänyt

housuun verteään mutta tunkkaiseen

aivan kuin mihin moni runkkaisee

Nykyaikaisesta some- ja julkkiskulttuurista

Mielestäni tiedostusvälineiden ja sellaisten tiedonantovälineiden, jotka jakavat tietoa suuremmilla tiedotusmäärällä ei tulisi edes kommentoida ihmisten yksityisiä asioita ja kuvia esimerkiksi instagramista, twitteristä tai facebookista. Mielestäni nämä kanavat ovat täysin yksityisiä, eikä niissä jaettujen asioiden tulisi kiinnostaa ihmisiä. Mielestäni tämä, että näin tehdään, johtuu jonkinlaisesta teknologisesti jatketusta uteliaisuudesta, joka luonnehtii meidän aikaamme. Joistakin poikkeavista ihmisistä tehdään nolaavalla ja uudelleennimeävällä tavalla somehuomion kohteita, joka voi jopa alkaa vaikuttaa kyseessä olevien ihmisten yksityiselämään ja miten he pystyvät toimimaan julkisissa tiloissa toisten ihmisten kanssa. Tiedonjaon tulisi keskittyä pelkästään yleisyyksiiin, yleisiin asioihin, eikä jonkun jakama ”seksikäs” kuva tai liioitellussa mielessä korostettu ”hauska” kommentti tai vitsi kuulu näihin asioihin. Yleensäkin myös hauskuuden merkitys on muuttunut ja kadonnut tämän somekulttuurin myötä. Monessa tapauksessa muiden medioiden toitottama hauska kommentti ei ole nähnytkään minkäänlaista hauskuutta, mutta siitä huolimatta myös muuten yleisiin asioihin keskittyneet mediat alkavat jakamaan tällaisia älyttömyyksiä ja väittämään ihmisille, että tuollaisessa kommentissa olisi jonkinlaista hauskuutta. Nykypäivänä ”somevaikuttajaksi” voi tulla pelkästään sellaisen asian takia, että joku ihminen näkyy tai kuuluu jatkuvasti jonkinlaisen liitteen takia. Esimerkiksi teinimäisiä älyttömyyksiä radiossa jakavat ihmiset saavat nykypäivänä monesti tuollaisen ”aseman” myötä myös somevaikuttajan aseman. Se että näkyy tai kuuluu, ei monestikaan tarkoita sitä, että tuollainen näkyminen tai kuuluminen olisi kovinkaan merkityksellistä minkään henkisen korkeuden kautta tai välityksellä. Somekulttuuri on muuttanut etenkin nuorten ihmisten asioihin suuntaamaa arvostusta merkittävällä tavalla, ja sen takia nykypäivänä nuoret pitävät ”julkkiksen asemaa”, eli julkkista ilman minkäänlaista muuta merkitystä tai liitettä tärkeimpänä ja parhaimpana mahdollisena asemana. Tämä julkkiskulttuuri on aiheuttanut sen, ettei nykypäivänä nuorten ihmisten parissa muita asioita kuin sellaisia, jotka ovat somevaikuttajien mukaan ”cooleja” tai ”kuumia”, pidetä minkäänlaisessa arvossa. Rohkeasti oman alansa ilman siihen liittyvää somevaikuttajien cooliutta valitsee nuorista ihmisistä vain henkisesti ja älyllisesti pätevimmät, muut opiskelevat vain viestintää tai jotain joka liittyy yleensä tiedonvälitykseen, radioon ja teeveeseen. Kuitenkin aikaisemmin koulutuksella oli senkinlaista merkitystä, että pelkästään valmiiksi älykkäimmät eivät vain hyötyneet siitä. Sen takia kouluihin tulisi ottaa uudeksi oppiaineeksi arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jonka myötä nuorten arvostelukyky voisi kehittyä nykyistä paremmaksi. Tämän aineen myötä myös filosofiassa ja elämänkatsomustiedossa voitaisiin korostaa etenkin arvoteorian ja etiikan merkitystä yhteiskunnassa pärjäämisessä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Sosiaalisesti "edistyneet”

Minä en yksinkertaisesti halua olla osa peleissänne. Olen niin monesti nähnyt sen, miten toisten ihmisten henkinen ja psyykkinen hallinta johtaa pahuuteen niissä tai siinä, joka saa hallita ihmisten ajattelua ja toimintaa. Ja tämä valta on todellakin sellaista valtaa, joka turmelee kantajansa. Olen niin monesti nähnyt sen, miten sosiaalinen yhteenliittymä ja ryhmät muuttavat sen henkilön, joka osaa toimia "oikein" näissä yhteyksissä. Ja tuo toimiminen ei todellakaan vaadi kovinkaan suurta lahjakkuutta. Olen pohtinut mielessäni ajatusta, jonka mukaan meidät autistit on tosiasiassa säästetty siltä, että pitäisi kokea jonkin epämerkityksellisen olevan tärkeää, ja sen myötä tuhlaamaan elämän sellaisen asian keskellä, jolla ei ole elinikää eikä minkäänlaista pitkälle jatkuvaa merkitystä. Olen kuitenkin iän myötä alkanut oppia, että tietynlainen kohteliaisuus ja normaalilta näyttäminen on joissakin yhteyksissä tärkeää, koska onhan tietysti selvää, ettei epäkohteliaisuus ja toiselle sosiaalisen vuorovaikutuksen tapahtuman osalle pahana näyttäytyminen ole mistään kotoisin. Sosiaalinen on tietyllä tavalla niin kuin veljeni sanoman mukaan siivoaminenkin vain jotain sellaista, jota ei tarvitse ajatella mutta joka pitää kuitenkin tehdä. Minulla on toisinaan ollut ongelmia tiettyjen arkipäivän rutiinien ylläpitämisessä, koska minulla on varmaan syntymäperinteisesti tapa suhtautua asioihin sillä tavalla, että niitä on ajateltava. Sen takia, jos päivässä on vain tiskattava astiat ja vietävä roskat, voi tulla tietynlainen ahdistustila, jota nimetän ajattelijan taudiksi, joka sisältää sen, että kun yrittää katsoa kauaksi ja tavoittaa korkeita ja pitkälle meneviä ajatuksia, voi tulla ahdistuksen myötä tilanteeseen, jossa ei näe edes lähelle, ja sen takia jotkin päivittäisten asioiden toimittamiset voivat alkaa tuntua vaikeilta ja niihin voi liittyä paranoidista kaikissa asioissa suuresti ja tarpeettomasti huolehtimista. Ajattelijan tauti on siis sitä, että kun tähyilee kaikissa asioissa kauaksi, ei loppujen lopuksi joskus pysty huomaamaan edes lähellä olevia asioita ja näkemään edes lähelle, vaikka edes materiaalisesti, koska joskus olen huomannut tuossa tilassa sen, että saatan etsiä jotain kadonnutta asiaa kaikkialta, mutta loppujen lopuksi murehdittuani ja huolehdittuani löydän asian jalkojeni edestä, josta se olisi pitänyt tavallisesti ensimmäisenä huomata. En ole koskaan ollut lahjakas sosiaalisesti, mutta nykyään huomaan tietyt asiat, jotka on vain tilanteen miellyttävänä pitämisen takia tehtävä. Kuitenkaan en ymmärrä niitä sosiaalisesti edistyneitä ihmisiä, jotka loukkaantuvat siitä, kun joku ei halua ottaa osaa heidän hallitsemiinsa piireihin, ja monet tällaisista ihmisistä alkavat loppujen lopuksi kutsumaan tällaista ihmistä kehitysvammaiseksi tai jollain tavalla rajoittuneeksi ”Mr. Beaniksi”. Muistan esimerkiksi ala-asteen viimeiseltä luokalta erään entisen kaverin, joka oli sittemmin löytänyt itselleen sopivampia kavereita, joka tuli tunnilla, kun paperiin piirrettiin elämässä tärkeitä ihmisiä, katsomaan, varmaan oletuksen kanssa, että olisin piirtänyt hänen nimensä keskeisimpään ympyrään, ja alkoi herjata minua sosiaalisesti rajoittuneeksi kun en ollut maininnut häntä parhaimpana kaverina. Juuri noin nämä niin sanotusti sosiaalisesti edistyneet toimivat, kuulin mm. erään kerran kun menin käymään koulussa terveydenhoitajan luona, kun tämä tuon aikaisen luulemani mukaan kaverini kertoi äidilleen, että ”Olli pakotti tekemään niin”, vaikka hän oli luonteensa perusteella aina ollut jonkinlainen initiaattori kaikenlaisessa toiminnassa. Kuten on nähty taistolaisissakin, niin edistyminen voi joidenkin mielestä olla oikea suunta, vaikka esimerkiksi sosiaalisesti edistyneenä oleminen ei aina kerro henkisestä tai minkäänlaista muustakaan korkeudesta, vaan nämä ihmiset kuvittelevat joissain yhteyksissä olevansa parempia kuin muut, ja sen takia he herjaavat meitä, jotka emme ole ja jotka emme halua kuulua ”sosiaalisesti edistyneisiin”.

Politiikan merkitys ohentunut ja kadonnut

On tosiasia, että poliitikot alkavat ajan mittaan parlamentissa ollessaan muistuttamaan toisiaan. Tämä tapahtuu samanlaisten sanojen, puheenaiheiden ja no-no-aiheiden omaksumisella. Politiikassa kielletään ja estetään puhumasta ihmisille oikeanlaisilla ja innovatiivisilla puhetavoilla. Politiikka muuttaa lopulta poliitikot samanlaisiksi, koska se valtamanipuloi poliitikot puhumaan vain samanlaisista typistetyistä aiheista, joiden käsittely etenee parlamentisssa valtamanipuloivalla tavalla, joka sulkee pois tietynlaiset puhetavat ja uusien aiheiden omaksumisen ”diskurssiin”. Politiikka jota tehdään virka-aseman sisällä on siis tarkoin määriteltyä korkeammalla tasolla, joka ehkäisee esimerkiksi vaikka linkolalaisen tavan suhtautua politiikan teon aiheisiin. Poliitikot tulevat virka-aseman sisällä ollessaan omaksumaan tietynlaiset estetyt aiheet, joista pidetään tarkasti huolta kaikenlaisten kukkahattutätien toimesta, eli esimerkiksi kansallisessa parlamentissa vallitsee normien ja rajoitteiden mukainen puhetapa, jossa tietynkaltaisia aiheita ei saa mainita eikä tietynkaltaisia mielipiteitä saa ilmaista. Monet saivartelevat ja binaarista vastakohtaisdemonisointia harrastavat porvarillisimmat poliitikot valvovat sitä, että jollakin tavalla diskurssista poikkeava poliitikko asetetaan natsin ja sadistin asemaan. Eikä porvarillisuus tarkoita tässä porvarillisten puolueiden edustajia pelkästään, vaan kaikkien puolueiden edustajissa on porvareita, jotka pitävät huolen siitä, että estetyt aiheet ja puhetavat eivät ilmene niin sanotussa poliittisessa keskustelussa, joka on tarkoin rajattua ja estettyä. Mielestäni olisi virkistävää, jos niin sanottu innovatiivinen politiikka voisi yleistyä. Nykypäivänä parlamentin sisäinen diskurssi koostuu asioiden jäävuoren huipusta, jonka myötä myös poliitikan merkitys on vähentynyt. Mielestäni politiikkaan tulisi kuulua kaikkien perustavimpien asioiden käsittely ja kaikenlaisten mielipiteiden ja arvojen kyseenalaistaminen ja kysymyksen alle asettaminen. Mielestäni jokainen poliitikko tarvitsisi aktiivisen poliittisen ideologian alla olevan poliittisen filosofian. Ja tämä ei onnistu myöskään nykyaikaisen akateemisen filosofian sisällä, joka keskittyy ”tulkintoihin”, ”reseptioihin” ja ”debatteihin”; joka tarkoittaa sitä, että kaikenlainen itselähtöinen ajattelu ja omaperäiset ajatukset pyritään reaktiivisesti kieltämään ja tekemään ne merkityksettömiksi. Tulkintoja tekevä ajattelu ei siis ole varsinaista ajattelua vaan reaktiivista toisten ihmisten ajatuksiin suuntautumista. Tämän myötä myöskin politiikassa omalähtöinen ajattelu on kadonnut ja kaikki, mutta etenkin vasemmistolaiset, suhtautuvat politiikkaan reaktiivisella tavalla, jossa kaikenlainen omaperäisyyteen viittaava pyritään kieltämään ja estämään. Näin ollen poliitikan alkuperäinen merkitys on kärsinyt, koska nykyaikana itsenäinen ajattelu pyritään kieltämään ajattelulle asetetuilla mielikuvien varassa toteutuvilla no-no-rajoitteilla. On selvää, että kansalaisten luottamus poliitikan muuttavaan luonteeseen pysyy yllä vain asioiden todellsella käsittelyllä. Sen takia tulisi ajatella ja esittää ajatuksia eikä kieltää niitä toisilta.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Rakkauden menetys

Rakkauden mä kauan sitten menetin

vaikka se ei ollut suuri vain

itseäni ehkä siinä vain vedätin

en ollut liikkunut aiemmin niillä main

nainen oli eloisa, nauravainen ja hauska

niin ystävällinen, kiltti ja mukava

oli alapää hänen jälkeen monesti ”rauska”

ja olo muutenkin kovin usein tukala

kuitenkin elin siinä rakkaudessa

vaikka hän ei ollut niin läsnä

menetin läsnäoloni suuressa tukaluudessa

eikä suunta ollut aina kovin täsmä

nauroin ja iloitsin kuin pieni lapsi

ja juoksin kohti päämäärää suurta

kuin nuorukainen verteä silohapsi

pian tuli kuitenkin talven valkea kuurta

ja pakkanen mielialaani kovasti napsi

ei ollut rakkaus tarpeeksi vahvaa

kun mielialani koko ajan kärsi

ja tavoittelin poispääsyn oven kahvaa

ja poispääsyn tavoite sieluani järsi.

James Bond on kuollut

Luulin että olit kuolematon

mutta luuloni osoittautui vääräksi

olit ihanteeni jo lapsesta asti

mutta olit kuolevainen silti

sinun jälkeesi kaikki näyttää selvältä

ympyrä on sulkeutunut kiinni

kaikki joet tulvineet laitojensa yli

ja minulla on enää aikaa -

orbis non sufficit!

Värin sävyjä

Ihmisten toimintaa yhteiskunnassa ja sosiaalisissa yhteyksissä luonnehtii muutamat olennaiset ja useimmiten ilmenevät piirteet. Mielestäni keskeisin näistä piirteistä on oman persoonan eheyden säilyttäminen, jonka eteen ihmiset tekevät suuresti työtä ja näkevät vaivaa. Oman persoonan eheyden säilyttämistä luonnehtii sellainen toiminta, jossa ihmiset pyrkivät tuomaan esiin asioita, joita he arvostavat ja joiden he katsovat olevan tärkeitä siinä, kun he tuovat esiin itsestään piirteitä. Näitä piirteitä voidaan tuoda esiin sellaisissa ympäristöissä, joissa ihmiset jakavat jonkinlaisen alustavan yhteisymmärryksen, jota voidaan pitää jonkinlaisena arvopohjana. Eli ihmisten kommunikaatio ja heidän kommunikaatiossaan luoma yhteisymmärrys luodaan tunnustamalla sellaisia arvoja, jotka ovat ominaisia kaikille kommunikaation osapuolille. Voidaan havaita, että ellei tällaisia arvoja ole olemassa ei keskustelulle ole kovinkaan suuria edellytyksiä. Esimerkiksi kieli, kansallisuus, kulttuuri tai erilaiset mielenkiinnonkohteet ovat monissa tapauksissa tuollaisia asioita, jotka voivat estää joidenkin ihmisten keskinäisen ymmärryksen ja jaetut intressit, jotka voisivat olla auttamassa keskustelun ja kommunikaation syntymistä. Mitä erikoistuneempi ja moniulotteisempi ihmisen mielenkiinnonkohteiden kokoelma on, sitä vaikeampaa hänen on löytää sellaisia yhteisöjä, joissa hän voisi vapaasti tuoda omaa persoonaansa ja intressejään esiin toisten ihmisten nähtäväksi. Toisaalta joillakin ihmisillä voi olla esimerkiksi korkeakulttuuristen kiinnostuksen kohteiden lisäksi sellaisia kiinnostuksen kohteita, jotka voivat funktioitua kulttuurin matalammilla asteilla, ja tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi vaikka urheilu, ruoka tai muoti. Mielestäni ihmiset voidaan heidän arvollisen funktioitumisensa kautta jakaa neljään ryhmään, joilla on erilaisia pyrkimyksiä toisten ihmisten kanssa tekemisissä ollessa. Nämä ryhmät ovat vapaat ihmiset, riippumattomat ihmiset, epävapaat ihmiset ja manipuloivat ihmiset. Manipuloivat ihmiset pyrkivät tekemään ihmisistä riippuvaisia ja epävapaita. Tämä vapauden menetys tapahtuu siinä, kun ihmiset johdetaan ajattelemaan arvoista tietyllä tavalla. Manipuloivat ihmiset pyrkivät edistämään sellaista pohjaavaa ajatusta vapaiden ja riippumattomien ihmisten keskuuteen, jonka mukaan arvot ovat jatkuvassa kilpailutilanteessa ja että arvollinen hajaannus on koko ajan kaiken arvottamisen ja arvojen tunnustamisen taustalla. Vaikka voidaankin sanoa, että arvoista on siinä mielessä taisteltava, ettei manipuloivien ihmisten vaikutteelliselle merkitysvallalle voida antaa liiallista roolia, niin on kuitenkin sanottava, ettei sen antamaa käsitystä siitä, että arvot on suljettava jonkin ajatuksen ja roolin sisään, ja että arvoinstituutioita on aina puolustettava tuki-instituutioilla, voida täysin hyväksyä, koska arvojen muodostamiselle tulisi antaa riippumaton vapaus riippumattomissa instituutioissa, jotka eivät voi olla jatkuvassa vastustusasenteessa ja kilpailussa suhteessa sellaisiin instituutioihin, jotka näyttävät voivan seisoa oman arvostamisen suuntansa varassa. Manipuloivat ihmiset pyrkivät tuomaan instituutioiden keskelle ajatusta, jonka mukaan tällaiset vapaat ja riippumattomat instituutiot tulee kaataa ja tehdä epävapaiksi, jonka jälkeen tällaista kaatamista tukevaa ajatusta ja arvojen lähdettä tulee alkaa suojella tukevilla instituutioilla, jotka ovat käytännössä poliisijärjestelmiä. Voivatko sitten instituutiot joskus olla niin vapaita, että ne voisivat seistä omilla jaloillaan. Mielestäni se onnistuu silloin, jos jokainen ihminen keskittyisi omaan tekemiseensä ja siihen, missä hän on hyvä. Reaktiivinen, relatiivinen ja negaatioon perustuva binaarinen arvottaminen on kaiken epäsopuun pyrkivän manipuloinnin pohjalla, ja tähän perustuu esimerkiksi se suuntaus suomalaisten nuorten keskellä, jonka mukaan suurin osa kannattaa joko Perussuomalaisia tai Vihreitä. Mielestäni nämä tahot ovat nykypäivänä sellaisia, vaikka hyväksyisikin linkolalaisen vihreyden ja vaikka kunnioittaisi kansakunnan kulttuurisesti etabloiduinta joukkoa (mitä perussuomalaiset eivät todellisuudessa tee, koska heidän kannattajakuntansa perustuu aivan erilaiseen porukkaan), niin on sanottava, että noissa puolueissa vallitsee nykypäivänä juuri reaktiivinen, relatiivinen ja negaatioon perustuva binaarinen ajatustapa. Yksi kevytkenkäisimmistä poliitikoista on Vihreiden puheenjohtajaksi valittu Iiris Suomela, joka kutsui ensimmäisessä eduskunnassa pitämässään puheessa puhemiestä ”puheenjohtajaksi”. Pitäisikö emäntääkin kutsua kiinteistön äidikkeeksi tai kiinteistön hallitsijaksi? Saati sitten muista esimerkeistä. Tämä kannatus kertoo siitä, että esimerkiksi merkittävällä tavalla kulttuuriin liittyvä maahanmuuttokysymys saa nuoret jakaantumaan kahteen ryhmään, jossa toiset hyväksyvät yhtä hullulla tavalla kaiken kun toiset taas kieltävät kaiken. Mielestäni kummassakaan näistä tahoista ei ilmene omasta mielestäni parhainta tapaa suhtautua tällaiseen kysymykseen, jonka voi tiivistää yksinkertaisella tavalla englanninkieliseen ilmaisuun live and let live. Se tarkoittaa sitä, että ihmisten ei tarvitse kiinnittää suurella tavalla huomiota toisiin ihmisiin kuin vain olla koko ajan tietoinen samassa tilassa ja yhteisössä olevien ihmisten hyvinvoinnista. Muuten ei tarvitse ottaa kantaa siihen, millaiset ihmiset ovat yhteiskunnassa, kunhan minkäänlainen ryhmä ei ala tehdä ihmisistä ja instituutioista epävapaita. Perussuomalaisten kannattajakunta, joka jonkin virheellisen hahmotustavan takia pitää itseään suomalaisten enemmistönä, ei ole kokenut esimerkiksi tavallisesti liberaaliksi koetun suomenruotsalaisen vähemmistön asemakokemusta, jossa he ovat joutuneet olemaan koko ajan toisenkielisen enemmistön keskellä, jossa suurin osa ihmisistä ei edes osaa heidän kieltään. Jos ajatellaan sitä mitkä ovat perustavat suomalaisuuden piirteet, niin niissä on varmasti hyvää, mutta joukossa on paljon negatiivisia piirteitä, jotka liittyvät etenkin siihen tapaan, missä suomalaiset ovat keskenään tekemisissä. Mielestäni kulttuureita voi vertailla ja niitä voidaan asettaa parhaimmuusjärjestykseen, ja tuossa järjestyksessä merkittävimmällä tavalla pärjäävimmät kulttuurit ovat niitä, jotka pystyvät diplomaattisesti olemaan tekemisissä toisten kulttuureiden kanssa. Monesti tuollaiseen diplomaattisuuteen johtaa se, jos on joutunut olemaan tekemisissä erilaisia arvoja ja erilaisia arvostuksia omaavien ihmisten kanssa. Ja tuosta voidaan helposti havaita se, että esimerkiksi suomenruotsalaiset tai suomensaksalaiset ovat monesti olleet sellaisia tahoja, jotka ovat joutuneet kohtaamaan runnovan enemmistön arvot ja intressit. Linkolan vihreydellä ei ole mitään tekemistä nykyisen vihreyden ja esimerkiksi Iiris Suomelan edustaman vihreyden kanssa. Linkola edusti vanhaa kulttuuria ja tuli kahdesta etabloituneesta ja vanhasta kulttuurisuvusta, voi kysyä mistä suvuista tämä Suomela tulee? Molemmat tahot, nykyiset vihreät ja perussuomalaiset ovat tahoja, jotka tahtovat edistää ihmisten vetäytymistä omien puolustettavien tahojensa sisälle, eivätkä ne anna ihmisille oikeutta olla rauhassa omien arvojensa ja omien kiinnostuksenkohteidensa kanssa. Tämä näkemys korostaa hyvin erikoistunutta ja jakautunutta yhteiskuntajärjestelmää, jossa kuitenkin kaikkia ihmisiä ja heidän välisiään suhteita luonnehtii vapaus olla omien arvojensa mukaisesti ja edistää arvollisuuden kehitystä esimerkiksi ironian, ironisen maailmankatsomuksen kautta, jossa valvotaan sitä, ettei asioiden luonne käänny liian vakavaksi ja muun maailman unohtavaksi. Nimen omaan ironiaa ei esiinny perussuomalaisten rasistien ja vihreiden unisexinttäjien keskuudessa. He ottavat itsensä liian vakavasti ja militantisti. Yhteiskunnan sisään ei tulisi rakentaa liian vastakkaisia militantteja tahoja, jotka olisivat valmiita tuomaan anarkiaa ja sopimattomuutta ihmisten keskelle. Siinä mielessä monesti esimerkiksi tiettyjen perinteiden ja konservatiivisten ihanteiden kunnioittaminen on tärkeää, sillä ei Suomessa koskaan ole ollut näin selkeästi yhden aatteiden puolueita, kuin miksi vihreitä ja perussuomalaisia voidaan nykypäivänä pitää. Vaikka radikaalia ajattelua ei tule pelätä ja sitä ei tule nimittää aina kielletyksi, niin voidaan sanoa, että sellaiset poliittiset tahot, jotka syntyvät pelottavan rooliin asetetusta negaatioista, ei voida pitää kovinkaan uskottavina ja omilla jaloillaan seisovina tahoina. Ihmisten yhteisymmärrystä tulisi lisätä siinä mielessä, ettei yhteiskunnasta tulisi liian yksioikoinen, eli erikoistuminen ja erilaiset mielenkiinnonkohteet tulisi hyväksyä, eikä niiden kautta käydä hyökkäykseen ja arvostelemaan toisia ihmisiä ja heidän erilaisia mielenkiinnonkohteitaan. Tulisi tukea erilaista suuntautumista eikä tuoda yksioikoisia parannusehdotuksia ihmisten keskuuteen, sillä yhteiskunnassa on valitettavasti myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat omiaan innostumaan negaatioon perustuvasta ajattelusta. Eli ihmisten tulisi arvostaa ironian ja kyseenalaistamisen keinoin syntyvää yhteiskunnan parantamista, eikä yrittää muuttaa yhteiskuntaa liian paljon, koska joku esimerkiksi minua älykkäämpi ihminen ja poliitikko on joskus todennut, että jokainen poliitikko huomaa ennen pitkää, että politiikassa voi loppujen lopuksi muuttaa vain omaa ajatteluaan politiikasta. Ei tulisi kuvitella, että valtaa on eri tavalla ihmisten kesken. Muutos alkaa aina yksilöistä, ja kun ihmiset eivät arvostaisi ja yliarvostaisi poliitikkoja, voitaisiin yhteiskuntaan saada pohjaava yhteisymmärrys siitä, että ihmiset voisivat toimia kulttuurin keskellä vapaasti ja erikoistuneesti ja muuttaa yhteiskuntaa, kun he käyttäisivät ironiaa ja eivät pyrkisi tekemään arvoista instituutioita ja niistä puolustettavia kolonnia, joiden tulisi koko ajan kyseenalaistaa olemassaolevaa ja olla kamppailussa toistensa kesken.