Politiikan perusta: avoimet ja reaktiiviset arvot

Arvot voivat olla silloin jos ne ovat aitoja arvoja, yksilöllisiä arvoja, joita voidaan vertailla vain kollektiivisen vastaavuuden kautta, ja se tarkoittaa sitä, että arvojen toistumisessa on yhtäläisyyksiä laajalla asteella, eli se on siis sosiaaliseen jatkuvuuteen liittyvä piirre. Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa sitä, että tietyt arvoihin ja tosiasioihin liittyvät ominaisuudet liikkuvat sosiaalisuuden jatkumossa ilman suoranaista kausaalisuhdetta edeltävän ja jälkeisen tapahtuman välillä. Arvojen täytyy siis olla yksilöllisiä, mutta niitäkin voidaan tarkkailla tietyissä jatkumoissa siten että voidaan havaita niiden toistuvuus ja kollektiivisen tason jäsenyys. Reaktiiviset arvot siis tarkoittavat sellaisia arvoja, jotka ovat liikkuneet vaikutteiden kehässä erilaisilta tulkitsijoilta toisille, joka taas on aiheuttanut sen, ettei arvossa loppujen lopuksi ole mitään aitoa eikä mitään sellaista, minkä joku yksilöllinen taho olisi määritellyt. Minkä takia siis yksilöiden tulisi määritellä arvot? Se johtuu siitä, ettei jonkun kommunismin kaltaisen massaliikkeen resurssit lisääntyisivät, sillä niissä arvot päätetään irrallaan minkäänlaisista yksilöistä, ellei sitten sattunut olemaan Marx, Lenin tai Stalin. Kuitenkin yksilöllisiä arvoja voidaan järjestää yhteiskunnassa sen takia, että yhteiskunnan olemassaolo olisi mahdollista, joukkopriorisoinnilla. Joukkopriorisoinnissa siis unohdetaan tietyt arvot niiden pragmaattisen merkityksen takia. Joukkopriorisoinnissa tarkastetaan se, mitkä arvot ovat tärkeitä siinä mielessä, että muut yksilöt voisivat nähdä sen, mitkä arvot ovat tärkeitä ja minkä takia kaikki arvot eivät ole samanarvoisia, aivan samalla tavalla kuin arvot kehittävä emotionaalinen elämäkään ei ole reaktioissaan tasa-arvoinen. Politiikan yhteydessä voitaisiin selvästi sanoa, että koska yksilöiden arvo ja vapaudet ovat tärkeimpiä periaatteita politiikassa, pitäisi arvojen joita yhteiskunnassa toteutetaan muistuttaa vahvimpien yksilöiden välittömästi ilmaisevia arvoja, koska on selvää, että yksilön vapauden arvo tulee itsenäisistä arvoista ja itsenäisestä arvorealisaatiosta. Arvorealisaatio tarkoittaa sitä, kun arvotunne tullessaan tulkituksi erotellaan systemaattisen ja empaattisen toiminnon välissä, jolloin arvoiksi etenevät sellaiset arvotunteet joita systematisoidaan samalla kun merkityksettömät arvot ohjautuvat pelkästään subjektiiviseen tunne-elämään, ja onkin niin että suurella osalla ihmisiä painotus on joko systemaattisuudessa tai empatiassa. Eli voidaan tästä havaita se, että sellaiset ihmiset, jotka pystyvät käsittelemään arvojaan rationaalisesti, ovat myös yleisimmin niitä henkilöitä, joiden arvot tulevat koko yksilöllisen arvottelun muotiksi. Reaktiivisuudessa siis arvojen määritelmä ja sisältö muuttuvat ja silloin arvoista tulee epäaitoja, koska arvojen tulisi syntyä alkuperäisesti ihmisten subjektiivisesta tunne-elämästä, josta vahvimmat ja kyvykkäimmät ihmiset pystyvät muodostamaan adaptiivisen tulkinnan kautta objektiivisia arvoja, jossa kuitenkin arvojen luojien on annettava luottamuksen osoituksensa sen suhteen, että heidän tulisi preferenssiautonomisen arvion kautta korostaa ensin preferenssillistä vastuuta sen sijaan, että he ensiksi valitsisivat vapauden, mikä on useimmissa tapauksissa syyllinen siihen, minkä takia ihmisten subjektiiviset arvotunteet pysyvät subjektiivisena. On tarpeen pohtia sitä, mitä avoin arvo tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että kaikki ihmiset saisivat pieraista siihen omat jarrutusjälkensä, vaan sitä piirrettä ihmisissä, jonka mukaan nämä asiat ovat aina ihmisten keskuudessa intersubjektiivisia eli tarkoittaa sitä, että ihmisten välillä on arvojen kehittämisessä yhteys, joka eroaa reaktiivisesta mussutuksesta ja sekoittamisesta siten, että politiikassa ihmiset eivät aina ole rehellisiä ja keskittyvät nauttimaan eduistaan ja valehtelemaan yhtä soittoa kansalaisille. Eli toisin sanoen, suurin osa poliitikoista ei ole suuntautunut rehellisesti sille kanavalle, jonka kautta arvot saadaan ja joiden kautta niitä tulkitaan. Poliitikot, jos ei lasketa muutamia huomattavia poikkeuksia, suhtautuvat aina preferenssiautonomiaan ehdottoman vapauden kautta sen sijaan, että kantaisivat sen toista ääripäätä vastuuta, jonka he useimmiten jättävät äänestäjien ja vaalikarjan vastuulle. Suomessa on monesti niin, että vaalikarjaa kohdellaan kuin sosialistien pulskassa sikalassa, joka on Suomeen perustettu. Poliitkot muodostavat reaktiivisia arvoja itselleen, joita he sitten heittelevät äänestäjiään kohden, koska he eivät ota huomioon preferenssiautonomian tasapainoa, sillä esimerkiksi Ruotsissa maahanmuuton vastustamisesta on tehty häiriökäyttäytymisen oire, eikä esimerkiksi poliittista mielipidettä, joka pitäisi ottaa vakavasti huomioiden ruotsalaisen yhteiskunnan viimeaikaisen segregoituneisuuden. Reaktiiviset arvot ovat siis arvoja, jotka on tuotu epätasaisesti arvojen merkityksiä tulkitsevien ihmisten keskuuteen, joiden käsittelyn jälkeen alkuperäinen arvon merkitys ei säily. Poliittisessa prosessissa siis tavallisesti ainakin hallituspolitiikassa pyritään päättämään yhteisistä asioista yhteisymmärryksessä, ja voi tämän takia sanoa, että koulujen yksityistämisen jälkeen yhteiskunnassa olevat asiantuntijat voisivat tehdä läheisempää ja kokonaisvaltaisempaa työtä poliitikkojen kanssa, joiden ei kuitenkaan tulisi olla muuta kuin tietynlaisia edustavia virkamiehiä. Politiikassa uudistetaan lainsäädäntöä, ja kun huomataan että kaikkien lakien tulisi voida palvella yksilön vapautta samalla tavalla, voidaan sanoa, että lainsäädäntöä tulisi uudistaa eniten yksilöyttä edustavien ihmisten avulla. Tämä tarkoittaa asiantuntijoita, joita yhteiskuntaan voisi alkaa tulla uudistetuista kouluista, jotka perustuvat arvotunteista tuleviin arvoihin ja filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon yhdistävään arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiin. Koulujen yksityistäminen ja eri alojen asiantuntijoiden kehittämisen avulla voitaisiin löytää uudenlainen politiikka, joka perustuisi välittömästi ihmisyksilöiden arvotunteista tuleviin arvoihin, jotka ovat kehittyneet suurelle yksilöllisen intersubjektiivisuuden ansaitsevaille tasolle, jossa ei siis tarvita mitään vaikutteellisuuteen viittaavaa vaikutteiden vaihtoa eli tiettyjen asioiden kritiikitöntä hyväksymistä. Myös arvoja voidaan pitää objektiivisina silloin kun erottelukapasiteetin mukaan ne ovat irronneet julkisesta mielipiteestä, jona reaktiivisia arvoja voidaan nimittää. Voidaan sanoa, että sosialistien (demokraattisten, natsien ja kommunistien) politiikka perustuu kollektiivisuuteen, jossa yksilöillä ei ole minkäänlaista pääsyä arvoista päättämiseen. Heille myös harvoin annetaan oikeutta perustaa omaa maailmankatsomustaan toteuttavia yhteisöjä. Sosialistit eivät voi tulla porvareiksi ennen kuin tuo ammattijärjestöpolitrukki-riippuvaisuuskulttuuri ja tasa-arvo-vinkuminen loppuu. Lapsille ja nuorille voitaisiin opettaa kokonaisvaltaista suhtautumista elämään, arvottamiseen ja sosiaaliseen elämään, kun heille opetettaisiin lapsesta alkaen arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Arvojen manipulointi tarkoittaa politiikassa sellaista kun joku poliittinen taho omaksuu jonkun arvon ja sotkee sen omaan poliittiseen retoriikkaansa, jonka vaiheen jälkeen älyllinen rehellisyys lakkaa. Voidaan kuitenkin sanoa, että arvojen tulkinta voi poiketa tulkintaosassaan ihmisen sisäisen maailmankatsomuksen takia, vaikkei näiden arvojen alkuperä poikkeaisikaan.