Novelli

Joki

Jussi Valta-aho ja Mauri Valta-aho olivat veljeksiä, ensimmäinen vanhempi ja toinen nuorempi. Jussi oli aina ollut heistä harkitsevampi ja vähemmän riippuvainen toisista ihmisistä, kun taas Mauri oli perheen taiteilija ja filosofi jo hyvin nuorelta iältä. Myös Maurin kunniantunto oli veljeään paremmin näkyvä, minkä takia hän monesti puolusti heikompia ja almuja anovia. Jussi oli ollut näistä kahdesta aina sosiaalisempi ja parempi liikunnassa.

Veljekset olivat tämän takia olleet aiemmin varsinaisia kinastelijoita, ja siinä vuotta vanhempi Jussi, joka oli monest kiusannut pienempää veljeänsä oli niskan päällä. Kuitenkin nuorempi oli aina ollut heistä kielellisesti lahjakkaampi ja tappelutilanteissa hän pystyi viiltämään jo kielellään. Kuitenkin poikien kasvaessa he alkoivat tunnistaa toisissaan entistä enemmän yhtäläisiä piirteitä ja Jussille oli kehittynyr jonkinlainen suojeluvaisto veljensä suhteen.

Molempia veljeksiä kiusattiin toisinaan koulussa heidän isänsä takia, joka oli juoppolalli ja paikkakunnan harrastelijateatterissa hänet aina laitettiin monen mielestä hämelle luontaisesti sopivaan Pölhö-Kustaan rooliin. Kuitenkin he eivät alistuneet kiusaajien edessä, koska he olivat varsin suurikokoisia molemmat ja opiskelleet karatea harrastekerhossa. Myöskään minkään sortin alistumisesta he eivät tietäeet, koska valtiasvietti oli molemmilla pitkälle kehittynyt ja tulivathan he sellaisesta linjasta, jossa nöyristelyä ei oltu koskaan katsottu hyvällä. Monesti joku toinen keskenkasvuinen oli joutunut juoksemaan kotiinsa veri nenästä valuen tai mustelma silmäkulmassa sykkien äitiään huutaen.

Lapsina ja nuorina he puuhastelivat vanhempien kiireiden takia lähinnä lapsuudenkodissaan, joka oli suuri kartanomainen 1700-luvulla rakennettu kivitalo, jonka nimi oli Sarvikosken hovi, joka oli periytynyt pojille heidän äidiltään joka tuli varakkaasta perheestä. Äidin isä oli ollut aiemmin Suurikylän henkikirjoittaja, joka oli muuttanut myöhemmin Pienikylään. Veljesten lapsuudenkoti oli myös veljesten serkkujen kesäparatiisi, jonka niityille hyppelemään he palasivat aina joka kesänä.

Valta-ahot asuivat Pienikylässä Pohjanmaalla erään joen varrella, joka oli yksi Pohjanmaan lukuisista joista, jotka laskivat selkämeeen. Joen toisella puolella sijaitsi Suurikylä, Pienikylän sisarkaupunki, joiden asukkaat eivät kuitenkaan tulleet toimeen keskenään, ja jopa siltaa ei oltu rakennettu joen yli, koska sille ei koettu olevan tarvetta. Suurikyläläiset kokivat tavallisesti itsensä Pienikyläläisiä paremmiksi ihmisiksi, koska heidän puolellaan jokea sijaitsi sekä museo, taideteatteri sekä ammattikorkeakoulu, samalla kun Pienikylän puolella oli vain vaatimaton tarvittava määrä palveluita. Myöskin suurikyläläiset ajattelivat pienikyläläisten olevan maalaisempi ja rahvaanomaisempia ihmisiä kuin he itse. Kesällä joen yli mentiin lautalla, ja talvella kävellen jään yli.

Valta-ahojen rakkain setä Jooseppi Valta-aho oli kerran alkukeväästä jäätä pitkim joen yli kulkiessaan uponnut jäihin ja hukkunut. Jooseppi oli ammatiltaan kirkkoherra ja hän oli aina korostanut kristillistä sopua ja pyyteetötä rakkautta. Maurilta ja Jussilta kysyttiiin usein että olivatko he rovasti Valta-ahon poikia, koska hän oli niin tunnettu ja pidetty mies Pienikylässä. Jooseppi oli tunnettu anteeksiantavuudestaan ja siitä, miten hän ei tulkinnut Raamattua monien muiden tapaan kirjain kirjaimelta. Joosepin lapset ja vaimo eivät koskaan toipuneet ”äijän” menetyksestä, ja vaimo ei ottanut itselleen uutta kaveria. Joosepin perhe asui Rantakylässä, joka sijaitsi noin viisikymmentä kilometriä joenvartta eteenpäin. Jooseppi oli rakentant perheelleen pienen kartanon, joka ei kuitenkaan vetänyt vertoja Sarvikoskelle. Kerran rakennuksen salissa takasta oli lentänyt kipinä matolle ja seuranneen tulipalon seurauksena, vakka tuli saatiinkin sammutettua, olivat salissa olleet suvun jäsenten muotokuvat tuhoutuneet biedermaierkaluston ohessa. Perhe oli kuitenkin säilynyt vahingoitta, vaikka he alkoivatkin tämän jälkeen viettää enemmän aikaa suvun kesäparatiisissa Sarvikoskessa.

Kerran kun pojat olivat neljätoistavuotiaita, sanoi vanhempi heistä erään kerran perheen kokoonnuttua, että haluaisin sittenkin Suurikylään, koska siellä olisi paremmat mahdollisuudet opiskella insinööriksi. Tästä eivät vanhemmat pitäneet ja suorastaan järkytttyvät merkittävällä vanhemman pojan puheista. koska he olivat aina toivoneet, että veljeksisä ainakin hän olisi mennyt yliopistoon lukemaan historiaa. Toive jäi elämään vanhemman veljeksen aivoissa, vaikka vanhemmat olivat kerta kerralta sanoneet, ettei vanhan humanistisen yliopistosuvun vesasta voinut tulla minkäänlaista haalariherraa.

-Miksi te ahdistatte minua näin häijysti ja ajattelemattomasti? Insinöörinä voisin sentään saada jotain aikaaan toisin kuin te filosofeeraavat ajantuhlaajat ja älylliset rattopojat, Jussi puuskahti vanhemmilleen.

-Voit tietysti tehdä mitä hyvänsä, mutta täältä on turhaa odottaa myötätntoa tai rahaa! Vastasi isä.

-Siinä tapauksessa en tarvitse teitä. Sanokaamme toisillemme reilut hyvästit, Jussi sanoi surullisena ja alakuloisena ja lahjusti veltosti omaan päätykammariinsa.

Aikaa vierähti ja pian pojat olivatkin jo aikuisuuden kynnyksellä. Ylioppilaskirjoitukset olivat veljekisillä menneet vaihtelevasti, vanhempi Jussi oli saanut keskiarvokseen vain magnan, kun taas Mauri oli tuuletellut voitollaan – hän sai kolme laudaturia ja näin ollen sen keskiarvokseen. Jussi oli vihainen veljelleen ja vanhemmilleen, koska hän joutui tekemään osa-aikatöitä koko kirjoituksiin valmistautumisen ajan. Vanhemmat olivat vain sanoneet, ettei heilä ollut varaa elättää molempia veljeksiä, ja he suhtautuivat loppujen lopuksi suosien toista veljestä kohtaan, joka oli luvannut jatkaa sukunsa humanistiperinteitä. Jussi kuitenkin tunsi helpotusta siitä, että hän menisi kesätöiden jälkeen Suurikylään insinööriksi opiskelemaan ja saattoi unohtaa koko tekopyhältä vaikuttavan perheensä.. Kesä oli merkittävä myös siten, että Jussi menetti neitsyytensä erään nuoren ruotsalaisturistin kanssa. Mauri ei ollut vielä saanut mitään, mistä isoveli jaksoi hänelle muistuttaaa.

Kesä meni ja Jussi asui Suurikylässä, jonka metropolimaisuudesta hän oli heti vaikuttunut, sijaitsihan siellä kylän yhteinen viinakauppakin.Mauri oli matkannut Rantakylään opiskelemaan taidehistoriaa ja filosofiaa paikkakunnan omaan yliopistoon. Kuitenkin vanhemmat Pienikylässä jatkoivat hänen suosimistaan lähettämällä hänelle rahaa.

Kului vuosikymmen ja Mauri oli palannut Pienikylään opettajan töihin. Jussi oli yhä Suurikylässä ilman tutkintoa. Kun Mauri kerran eräänä kesäkuisesena iltana valjui uneen keskustakolmiossaan, näki hän unta ja vielä hyvin selkeää unta, jossa veljekset olivat rakentamassa siltaa joen yli, molemmat etenivät kohti joen keskiosaa ja sementoivat rivakasti siltaa.Kuitenkin yhtä äkkiä Jussi hävisi Suurkylän puolelta ja silta jäi kesken, koska Maurilla ei ollut enää varaa tarvikkeisiin. Kun Mauri nousi seuraavana aamuna sängystä ja avasi heijastimen ikkunastaan, joka antoi suoraan joen puolelle, oli hän hämmästynyt koska hän näki joen keskellä keskeneräisen sillan.

Seuraavana aamuna tuli odottamaton ja henkeäsalpaava suruviesti. Jussi oli kaaunut pyörällä Suurikylän keskustassa,, lyönyt päänsä ja kuollut. Kuitenkin jo opintoja aloittaesaan Jussi oli ehtinyt avioiua Sirkka Linnea Klenbergin kanssa ja pariskunta oli hankkinut yhden lapsen, jonka nimi oli myös Mauri setänsä mukaisesti.

Kymmenen vuotta kului ja Mauri oli jo miehen iässä. Maurista oli tullut isänsä tavalla setäänsä pidempi, mutta se ei haitannut veljenpojan ja sedän välejä, koska he olivat keskustelu keskustelulta alkaneet pitää toisistaan vähitellen enemmän ja enemmän. Hän siis seurusteli usein Mauri-setänsä kansa, koska nuorempi Mauri oli aina halunnut vierailla setänsä kartanossa Sarvikosen hovissa Pienikylässä. Kuitenkaan hän ei ollut aikonut muuttaa pois Suurikylästä ja hänellä oli kotipaikkakuntansa suhteen hieman korostunut itsetunto, no ainakin tässä asiassa..He nauttivat usein alkoholia kartanon terassilla ja filosofeerasivat, sillä Mauri nuorestakin oli tullut humanisti, itse asiassa jo varhain lukion alussa.

Mauri vanhemmalla oli kai alkanut vanhemmiten tulla alkoholin liialllsen käytön myötä kaatumistaudin oireita ja hän yksin asuvana oli monesti ollut pakotettu hakeutumaan psykiatrilisele poliklinikalle. Hän ei siitä pitänyt, ja oli vaatinut itselleen kypärää ja terveyskeskukseen yhdistävää hälytinnappia.Sähköhoitoihin hän ei ollut koskaan halunnut mennä, koska hän tietsi niiden lähimuistia heikentävät vaikutukset. Kerrankin, kun Mauri nuorempi oli tullut käymään setänsä luona ja kun he olivat ottaneet lämmittävää punssia, oli setä humalassa tupakalle mennessää kaatunut pihalla ja lyönyt päänsä, Mauri nuorempi kutsui ambulanssin ja lähti itse avuksi mukaan.

Kun setä oli päässyt pois sairaalasta ja kun hän väkeviä särkylääkkeitä päässään, täysin lääketokkurassa rupesi untenmaille, näki hän selkeässä unessaan seisovansa joen partaalla, ja Mauri nuorempi heilutti Suurikylän puolelta hänelle, ja jatkoi keskeneräisen sillan rakentamista. Aamulla kun Mauri vanhempi heräsi ja avasi ikkunan kaihtimet, näki hän valmiin sillan, jota pitkin autoilijat ja kävelijät jo ajoivat.