Ideologisista nautinnoista

Ideologisuus tarkoittaa tavanomaisimmalla määreellään yhteiskunnallisuutta ja aatesuunnallisuutta. Se voi myös tarkoittaa kokonaisvaltaisemmin sellaista ajatuksellista alustaa, jonka avulla edetään maailmassa ja mahdollisesti aivan kaikissa yhteyksissä missä vain satutaaan toimimaan. Totalitaristiset ideologiat ovat vaarallisimpia, koska niissä kanonisoidaan yksi ainoa mielipide hyväksyttäväksi puheenvuoroksi asioista. Nautinnot taas ovat jotain sellaista millä ihmiset hakevat täytettä siihen tyhjyyteen minkä he kokevat ympärillään. Nautinto tuottaa ihmiselle alhaisiin tarpeisiin perustuvan hyvänolontunteen, joka vie hetkeksi ihmisen mielen pois elämänsä tyhjyydestä. Nautintojen hakeminen voi monesti myös kertoa siitä, ettei ihmisen ajatustoiminta ole tarpeeksi vilkasta. Monestikin nautintoriippuvaiset ovat aika tyhmiä ihmisiä. Nautintojen kautta kuvitellaan, että maailma nähdään sen jälkeen täysin uudenlaisena. Siinä haetaan pysyvyyttä vaikka olemuksensa perusteella se ei voi olla mitään pysyvää. Tyydytys siis jotenkin peittää tyhjyyden ainakin hetkeksi, minkä jälkeen aletaan uudelleen hakemaan samanlaista tyydytystä. Tällaiset ihmiset siis monesti elävät suoranaisesti nautinnosta. Näin monesti tulevat riippuvaiseksi erilaatuisista nautinnoista. Kun nautintoihin liitetään politiikka on kokonaisuus vielä moninkertaisesti pahempi. Se on pahempi, koska ideologisessa nautinnossa yhdistyy kaksi toiminnan ulottuvuutta, joihin ihmiset suhtautuvat kaikkein fanaattisimmin. Ja miksi sitten ihmiset yhdistävät monesti poliittisen suuntauksen ja elämäntapansa? Monilla ihmisillä on tapana kuvitella, että he toimivat ja ajattelevat täysin yhdenmukaisella tavalla. Tuo on kuitenkin varsin harvinaista ja siihen on Suomessa pystynyt ehkä vain Pentti Linkola. Ihmiset ovat nautinnonhaluisia ja sen takia ajattelutoiminta rajoittuu pienen ihmisten piirin sisään, jota edustaa esimerkiksi Pentti Linkola. Ideologisia nautintoja haettaessa politiikka määrittää elintapoja. Mielestäni politiikan ei tulisi puuttua ihmisten yksityiselämään, koska politiikka ei olemuksellisesti ole sellainen instituutio, joka kuuluisi ihmisten yksityiselämään. Se ei siis ole muodoltaan yhteismitallinen ihmisten tapojen ja maneerien kanssa. Ihmiset elävät siis jonkinlaisen nautinnon hakemisen kautta, monilla jokin määrittää kaikkea tarpeentyydytystä: se voi olla esimerkiksi alkoholi, huumeet, muut päihteet, ruoka tai esimerkiksi kikkeli ja pimppa. Näitä nautintoja etsiessään ihmiset unohtavat täysin henkiset tarpeensa, joiden muoto määrittyy monesti alempien tarpeiden sublimoinnista. Ihmiset omaksuvat kokonaisvaltaisia ideologioita kuten vaikkapa kasvissyönti tai sosialismi omasta elinympäristöstään. Tällä tavalla yhteiskunnallisen ideologian ja nautintojen piirin yhdistäminen perustuu jonkinlaiseen holismiin, joka ei missään nimessä ole kovinkaan myönteinen suuntaus ainakaan yhteiskunnan kannalta. Ideologinen nautinto-aate kehittyy etenkin kiinteissä yhteisöissä, joissa vaihdetaan paljon ajatuksia, se ilmenee etenkin työpaikoilla ja politiikassa. Nämä mukautumat ovat tietynlaisia adaptiivisia käytäntöjä. Kun ajatellaan muita syitä sille, miksi ideologioiden ei tulisi määrittää nautintoja tullaan jo edellä mainittuun, eli siihen, että elämän ja politiikan ei tulisi kuulua toisiinsa. Ideologia ei siis voi luoda pohjaa maailmalle, koska loppujen lopuksi ihmisen yksityiselämä vaikuttaa suuremmin siihen miten ihminen kokee maailman. Yksityiselämä ja politiikka ovat erillisiä. Tämän ei kuitenkaan tule tarkoittaa sitä, että tyydyttäisiin jonkinlaiseen kaksinaismoralismiin poltiitikkojen keskuudessa. Tämä vain tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat elää suhteessa toisiinsa ja luontoon täysin eettisesti ilman, että jokin poliittinen suuntaus tai instituutio pakottaa heitä toimimaan näin. Tämä elämäntavan ja politiikan erottava suuntaus vain pyrkii siihen, ettei poliitikoista tulisi liian fanaattisia ja toisten mielipiteitä näkemättömiä. Elämäntapaintiaaneja kyllä tarvitaan, mutta heidänkään ei välttämättä tulisi leiriytyä aivan täysin tavallisten ihmisten keskuuteen. Monet journalistit esimerkiksi hakevat ideologista nautintoa sen kautta, kun saavat tuoda lehdessä esiin kirjoituksiaan, jotka sisältävät jonkinlaisia ideologisia heittoja. Ideologisena nautintona tehty lehtikirjoitus ei loppujen lopuksi ole minkäänlainen hyvä kirjoitus, koska eri tavalla ajatteleva ei varmaankaan lähde muuttamaan käsityksiään asioista, ihmisestä ja maailmasta vaikka joku pikkutoimittaja paasoaa tuhannen kerran samaa ajatustaan eri kirjoituksessa ihmisten luettavaksi.