Sananvapaus politiikassa

Sananvapaus tarkoittaa mahdollisuutta muodostaa ja ilmaista ajatuksia yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Monesti on niin, että vaikka ihmisillä olisi vapaus ajatteluun, eivät he kuitenkaan tuota oikeutta ja vapautta innokkaasti käytä. Monesti se, että ollaan yhdenmukaisia ja koetaan tarvetta vetäytyä toisten samalla tavalla ajattelevien taakse johtuu siitä, että ihmisten välinen laumahenki asettaa laumaan soveltuville pyrkimyksen muilta näyttämiseen. Minä olen mielestäni aina käyttänyt minullekin suotua sananvapautta. Varmaankin lievä autismini, aatelinen ja kosmopoliittinen sukutaustani ja tiettyjen aiemmin eläneiden sukulaisten uutteruus ja halu päästä käsiksi kokonaisuuksiin on aihettanut sen, että näytän varmaan monen mielestä varsin itsenäiseltä ajattelijalta. Sananvapautta pitää käyttää nimenomaan omalähtöisesti eikä esimerkiksi toisten ajatusten suhteen antamien ohjeiden mukaisella tavalla. Voi tietysti olla että ajattelu vaatii jonkintasoista lahjakkuutta mutta etenkin kielellistä älykkyyttä. Tähän liittyy useimmin asetelma, jossa tällainen ihminen suuntautuu etenkin yksilöstä rahvaaseen eikä toisin päin. Kaikki itsenäiset ajattelijat varmasti olevansa etenkin yksilöitä, jotka tunnistavat ihmisten vapauden ja riippumattomuuden sekä ihmisten väliset rajat. Tällaiset ihmiset varmasti kokevat ajatusten ja mielipiteidensä olevan tärkeämpiä kuin esimerkiksi se, millaisen käsityksen rahvas on hänestä persoonana ja ihmisenä saanut. On siis tärkeätä poliittisessa ajattelussa, ettei potentiaalisia äänestäjiä ei kohdella kuin vaalikarjaa, eikä vaalien jälkeen kiitellä rahvaan hänelle antamia ääniä, koska joka tapauksessa jokaisella äänestäjällä on arvonsa, eikä se ole erilaista niillä jotka ovat päättäneet äänestää tällaista kiittelijää. Sananvapauden tulisi tarkoittaa sitä, ettei siinä kielletä toisilta omaa sananvapauttaan Esimerkiksi sosialistien puolella on tyypillistä, että he kokonaisuudessaa pyrkivät vähentää porvarillisten puolueiden valtaa esimerkiksi siinä, kun sosialistit pyrkivät määrittelemään politiikan kielen ja muodostamaan valmiita ajatusrakenteita, jotka he aina tulkitsevat liittyvän esimerkiksi ”hyvinvointiyhteiskuntaan”. Sosialistit siis määrittelevät ne sanat, joilla asioista saa puhua ja mitkä ovat kyseenalaistamattomia puheen muotoja. On kuitenkin sanottava, etteivät asiat muutu sillä tavalla, jos niistä pitää puhua jollain tietyllä ja konsensuksen muotoisella tavalla. Tässäkin yhteydessä pitää korostaa objektiivisia arvoja ja pelkästään niitä. On selvää, että tiettyjen asioiden ja asioita koskevien sanojen konsensuksessa kieltäminen ei johda näiden asioiden kunnolliseen ratkaisuun, Olisi siis ensin muotoiltava omat arvot, niiden kautta johdetut ajatukset ja vasta sitten ryhtyä kutsumaan niitä jollain sanalla. Eli arvot ja ajatukset eivät muutu vaikka niiden kohdalla käytettäisiin millaista kieltä hyvänsä. Arvojen luominen liittyy alkuperässään tunteisiin, joita on kuitenkin tarkoitus ilmentää ja tulkita pelkän järjen avulla. Sosialistit käsittävät subjektiiviset arvonsa järjen tuotteena, vaikka ne toisin kuin objektiiviset arvot alkavat omasta mielestään poikkeavasta järjellisyydestä ja lopulta niistä tulee pelkkää tunteellisuutta. Eli subjektiiviset ja objektiiviset arvot alkavat eri järjestyksessä. Ja sen takia koska subjektiiviset arvot pysyvät pelkkänä tunteena, ovat ne helposti manipuloitavissa ontokratiaa ylläpitävän kommentaariaatin ja sen heikkoihin ihmisiin suuntaaman vaikutteellisuuden välinettä, jolla näistä ihmisistä pyritään tekemään ontokratian ja kommentaariaatin ohjailemia. Eli ontokratia pyrkii kommentaariaatilla tulkitsemaan kaikenlaisia elämänmuotoja ja somistamaan niistä itsensä kaltaisen. Kommentaariaatti siis suoraan sanoen nalkuttaa vapaille ja riippumattomille ihmisille. Ontokratia on siis sellaista elämää, jonka muoto on suosituinta esimerkiksi jollain pinnallisella mutta kuitenkin jatkuvalla tavalla ilmenevien ”julkkisten” keskuudessa. Yksi tapa taistella ontokratiaa vastaan tänä päivänä on se, että ilmaisee vastustuksensa ns. nuorisokulttuuria vastaan. Minuakin jotkut ovat tulkinneet vanhanaikaiseksi, kun joskus tahallani linkitän facebookiin esimerkiksi Erkki Junkkarisen Vesivehmaan jenkkaa. Kertoo tällaisten ihmisten kypsymättömyydestä ja ironian tajun puutteesta, jos he todella uskovat, että suosin aidosti tuollaisia iskelmiä, vaikka on sanottava esim. ko. Kappaleesta, että se on varsin mukaansatempaava. Ontokratia ilmenee siis etenkin sillä tavalla, että se pyrkii vaikuttamaan samanlaiselta, eli paremmalta kuin muut ja heidän keskuudessaan on sanomaton tietoisuus siitä, mitä pitää tehdä, jos haluaa kuulua tähän ns. eliittiryhmittymään. Jos joku kuvaa minua kaupunkilaiseksi, olen aina muistuttanut heitä siitä, miten lehmän utareita tulee rasvata säännöllisesti. Life-style bloggarit ovat siis kaikessa älyllisessä mataluudessaan ehkä tyypillisimpiä ontokratian välittäjiä. Kaiken pitää olla coolia, nuorta ja uudenaikaista. Jos joku on kiinni osittain vähän vanhemmassa kulttuurisessa traditiossa ei tällainen ihminen voi olla heidän mielestään vapaa, vaikka nämä ihmiset piehtaroivat omassa postmodernisuudessaan, jossa minkäänlaisella asialla, joka littyy historiaan ei ole suuremmin merkitystä. Mielestäni tuollainen adolescent-tyyli ei ole kovin henkisesti korkeaa. Siinä ollaan esimerkiksi tekemisissä vain samanikäisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi Suomessa monella tällaisella merkittävämpi asia kuin totuus on esimerkiksi Helsingissä asuminen ja sen myötäinen sellaisten ihmisten miellyttäminen, joista voi olla hyötyä. Tiedän esimerkiksi yhden ”kirjoittajan”, sukunsa toisen polven ylioppilaan, joka ei ole halunnut vastata, kun yritin ottaa häneen yhteyttä. Varmasti kyseessä oli hänen puoleltaan alemmuudentunto, koska kirjoitan nykyään paremmin kuin hän ja pyrin tavoittelemaan kirjoituksissani aina totuutta. Lisäksi minun blogiani on luettu monta kertaa enemmän kuin hänen ”kirjojaan”. Saati sitten jos ajatellaan sitä, kuinka impakteja nämä kirjoitukset ovat olleet lukijoiden mielestä. Eli mielestäni ryhmäajattelu ja konsensuksen hakeminen vaihtuisi siihen, jos ihmiset alkaisivat pohtia ja tulkita arvojaan itse. Sen jälkeen pitäisi tietysti pyrkiä olemaan niille uskollinen ja toimimaan niiden näyttämällä tavalla, joka toki on usealla varsin vaikea rasti.Pitäisi siis päästä siitä evoluution vielä mukana kulkevan laumavietin vaikutuksesta eroon, koska jos arvoja ei tulkita vapaasti ja yksilöllisesti, tulevat esimerkiksi tämä eliittiryhmittynä ontokratia ja sen käsikassara muovaamaan tällaisia ihmisiä enemmän kuin miten he itse voivat maailmaa ja todellisuutta muovata. Eli politiikassakin tulisi unohtaa yksilöpoliitikot ja puoluekuri ja tavoitella sitä kokonaisuutta, jonka parhaimmassa tapauksessa arvojaan kuunteleva poliitikko voi saavuttaa. Sosialisteille on kuitenkin tapana monesti liittää omaan poliittiseen suuntaukseensa jonkinlaisen moraalisuuden, jota heidän mielestään oikeistolaisilla ilmene. Näyttäähän aina hienommalta ajaa proletaarin kuin porvarin etuja. Kuitenkin kaikki ovat samanlaisia, eikä ketään voida syyllistää siitä, jos on sattunut menestymään paremmin kuin joku toinen.