Kunnianhimoisesta kouluttamisesta ja opiskelusta

Mielestäni Suomessa etenkin peruskoulujärjestys vaatii vakavaa uudelleen harkintaa ja muutosta. Sosialistien toteuttama peruskoulu-uudistus kuin piste iin päälle siinä kehityksessä, kun sosialistien ”tasa-arvoa” ja heikkolahjaisten paapontaa on tuotu valtion tasolla instituuioihin. Koko peruskoulujen perustaminen 70-luvulla oli virheliike. Mielestäni lukiot ja peruskoulun ala- ja yläasteet voitaisiin yksityistää, jotta voitaisiin samalla aloittaa niiden erikoistuminen toisistaan poikkeaviin erikoisaineisiin. Mielestäni esimerkiksi kieliä pitäisi opettaa mahdollisuuksien mukaan yhden oppiaineen sisällä ja tähän voitaisiin tuoda nykyistä enemmän vertailevaa kielitiedettä ja kielten historiaa. Kielet ovat loppujen lopuksi samantyylisiä järjestelmiä, jotka ovat aina polveutuneet jonkinlaisesta protokielestä. Eli mielestäni yksityinen opetussuunnitelma ei anna etenkään lahjakkaille ja varhaisessa vaiheessa erikoistuneille oppilaille heidän ansaitsemaansa kohtelua. Peruskoulujärjestelmä Suomessa on kuin keskitysleiri, jota tutkitaaan kliinisyysharjoituksilla kun samaan aikaan ajatushygieniasta vastaavat viranomaiset päättävät ihmisten tulevaisuudesta ja jopa vapaudesta. Mielestäni jonkinlainen Platonin malli, jossa kaikki lapset koulutetaan siten, millaisia potentiaalisuuksia heissä on, on vielä tänäkin päivänä ajankohtainen ja suorastaan universaali ajatusrakennelma. Eli on mielestäni selvää, että opetuksen kouluissa tulisi olla sellaista, joka muistaa myös yhteiskunnan tarpeet. Mielestäni asiantuntijoiden tuottaminen omilta aloiltaan olisi merkittävä askel siihen suuntaan, kun esimerkiksi työttömyyttä haluttaisiin käsitellä tässä kontekstissa. Minä katson, että etenkin yläasteaika oli minulle silkkaa ajanvietettä, koska koulussa korostettiin lähes ainoastaan urheilua, jossa en ole koskaan menestynyt. Mitä hyötyä nyt on siitä, että nämä urheilijanuorukaiset saivat kulkea nenä pystyssä sellaisten ohi, jotka kutsuttiin joukkueeseen viimeiseksi. Ja nyt nämä jolpit joiden tulevaisuuteen etenkin yläasteella vakavimmin, pelaavat lajiaan jossain kolmos- tai nelosdivarissa, jos pelaavat enää ollenkaan. Oliko kannattavaa silloin satsata vain heidän tulevaisuuteensa? Jos minä olisin saanut aloittaa filosofian, antiikin kulttuurin ja kielten opiskelun aiemmin olisin nyt niissä paljon kehittyneempi, ja varmasti olisin saanut aikaan muutaman paksun kirjan tähän mennessä kirjoitettujen vierustalle. Koko yläasteaika oli ajanhukkaa huonojen opettajien ja huonosti muotoillun opetussuunnitelman takia. Ehkä tämänkin takia, sen lisäksi, että suuntautumiseni arvofilosofiaan on johtunut suuresti kotioloista, niin on sekin vaikuttanut siihen, että koulussa ei ole tehty koskaan päätöstä siitä mitä ainetta tulisi korostaa. Huomasin että arvot ja arvostuksen kohteet liittyvät merkittävällä tavalla totuuteen ja sen etsintään. Ideaalein totuuden etsijän luonne vaati oikealla tavalla harkittuja ja koluttuja arvoja. Koen esimerkiksi itse, että totuuden etsiminen on tärkein asia maailmassa ja elämässä. Siinä siis etsitään vastausta siihen, mitä jokin on, toisin kuin että mietittäisiin sitä, miltä jokin näyttää. Eli näin ollen pitäisi etsiä objektiivisia totuuksia, eikä jumittua epätodellisiin subjektiivisuuksiin. Olen mielestäni aina ollut heikompien puolella, sillä jo lapsena koin jonkinlaista myötätuntoa etenkin sellaisia oppilaita kohtaan, jotka eivät menestyneet urheilussa ja joita kiusattiin pienen syyn takia. Jopa silloin kun enemmän urheilussa menestyneet tekivät kommentteja esimerkiksi vaikka jotain pyöreämpää oppilasta kohtaan, koin jo silloin myötätuntoa heitä kohtaan. Lisäksi olen jollain tavalla sitä kautta, koska isoäitini on työskennellyt kehitysvammaisten koulussa, alkanut suhtautumaan kehitysvammaisiin suvaitsevaisemmin. On aina sydäntä riipaisevaa jos jotkut psykopaattiset narsistit kiusaavat jotain kehitysvammaista, esimerkiksi vaikka tv-ohjelmissa. On minulla koulusta sellainen muisto, joka on kyllä muistiin jäänyt pysyvästi. Eräs, ehkä luokan heikkolahjaisimpiin ja häiritsevimpiin lapsiin kuuluva poika sanoi minusta olisikohan ollut nelosluokalla, että ”hirtetään se”. Tästä voi ajatella sitä, miten pahoja tuon ikäiset lapset voivat olla, mutta myös toisaalta sitä, kuinka vähän peruskoulu auttaa tuollaisten ajatusten kitkemisessä. Voidaan kysyä, olisiko tällaisille lapsille erilainen koulupaikka maassa, jossa olisi samanlaista porukkaa, eivätkä he olisi kiusaamassa ja hidastamassa lahjakkaampia oppilaita ja heidän opintojaan. Lisäksi tämän erikoistumisen takia tulisi valmistautua jo varhaisemmassa vaiheessa tarjoamaan lukiolaisille asuntoja ja jotkut tietyt yritykset/yliopisto pitäisi velvottaa ottamaan jotain tiettyä alaa lukevia lukiolaisia töihin itselleen ja maksamaan heille tästä työstä palkkaa. Eli tietysti, koska koulut tulisi yksityistää ja erikoistaa eivät ne toimisi enää suhteessa yhteiskuntaan ainakaan niin tiiviisti kuin nykyisin on. Myös pedagogiikka tulisi uudistaa ottamalla siihen erikoisalaan suuntautuva asenne. Sanoisin että minulla on tullut tästä asiasta mieleen termi Zweckmässigkeit, vaikka en nyt muista, mitä se on suomeksi. Kuitenkin se liittyy päämääriin, niiden tärkeyteen ja siihen tapaan, miten suurin päämäärä tulisi kokea voimakkaimmin. Opettajien taas pitäisi voida enemmän ottaa selvää niin sanotusta väärän vastauksen logiikasta, jota tutkimalla voitaisiin saada selville ne kognitiiviset polut, joita kautta oppilas tulee sanoneeksi väärän vastauksen. Koko vastauksen logiikkaa tulisi siis kehittää jatkuvalla tarkkailulla ja huomioimisella. Minä ainakin muistan koulu- ja lukioajoiltani, että jotkut etenkin luonnontieteen opettajat, saattoivat jopa naureskella tai kommentoida pilkallisesti jonkun väärän vastauksen jälkeen. Mielestäni voitaisiin harkita sitä että opettajat ja oppilaat vaihtaisivat jossain tilanteessa rooleja ja sen myötä voitaisiin optimoida luokkatilannetta mutta myös oikeanlaisinta vastauksen antamista. Kuitenkin mielellään pitäisi lisätä kouluihin etenkin suurempia opinnäytetöitä ja itsenäisempää opiskelua. Lukioihin pitäisi etenkin lisätä tenttiakvaarioita ja itsenäisen opiskelun muodostamia käyttänteitä. Sosialistien koululaitos on kuin keskitysleiri, jota vahtivat ajatuspoliisit, jotka ovat kiinnostuneita etenkin ajatushygieeniasta, pois suljettavista asioista ja no-no-asioista, Eihän siitä taida olla kuin lähes viisitoista vuotta, kun oli Jokelan kouluammunta. Sen jälkeenhän jotkut olisivat olleet valmiita kieltämään koko filosofian opetuksen maassamme, vain sen takia, koska ampuja oli lukenut ilmeisesti joitain helppotajuisia johdatuksia filosofian historiaan. Sen verran ”itsenäistä ajattelua” hänen manifestinsakin oli. Eli luokkatilanteella tulisi tavoitella jonkinlaista kognitiivista tonaalisuutta, jossa oikeasta tiestä puuttuvia oppilaita ohjattaisiin tunnistamaan väärän ja oikean vastauksen eron ja samalla uskomaan siihen, että näitä voidaan käsitellä samanaikaisesti. Eli kun tonaalisuudessa etsitään keskeistä toonikaa, etsitään kognitiivisessa tonaalisuudessa oikeinta ja keskitietä ilmentävää vastausta muunlaisista vastauksia.