Oleminen ja joltain näyttäminen

Etenkin äitini suvun piirissä ihmiset kokevat tärkeäksi oikean vaikutelman antamisen. Tähän liittyy tarve näyttää voimakkaammalta kuin muut. On tarve korostaa sitä fasaadia, jonka kautta ihmiset näkevät tällaisen ihmisen. Totuus ei kuitenkaan minun mielestäni liity millään tavoin vaikutelmiin ja siihen käsitykseen, minkä ihmiset jostain ihmisestä saavat. Joltain näyttäminen on mielestäni selkeintä totuuden vastaisuutta. Siinä siis relativisoidaan totuus ja pyritään asettamaan asia sellaisen tarkastelun alle, jossa ihmiset subjekteina päättävät totuudenkin aina oman näkökulmansa ja jonkun hyvän tavoittelemisen kautta. Tällä tavalla totuudesta tehdään jonkin provinsiaalisen päämäärän palvelija. Totuuden on oltava riippumatonta kaikesta muusta kuin objektiivisesta havainnoimisesta. Kaikki epäolennaiset vaikuttimet on karsittava siitä sen ulkopuolelle. Monesti jopa yliopiston käyminen saati sitten professorit ja assistentit ja heidän toimintansa, sisältää paljon viitteitä sellaisesta, että provinsiaaliset päämäärät ohjailevat heitä. Olenhan todistanut yliopistoni aikana, että monet jopa professoreista arvostavat etenkin lapsiaan tai eukkoaan enemmän kuin totuutta, jonka yhteyteen tulisi koko ajan pyrkiä, ja jättää kaikki provinsiaalinen ja toissijainen toiminta nimenomaan toissijaiseksi toiminnaksi. Olenhan esimerkiksi tietoinen siitä, että monet samaan aikaan filosofian opiskelun aloittaneet ovat katsoneet yliopistossa olemisen keskittyvän vain rumien tyttöjen panemiseen eikä mihinkään muuhun. He siis asettavat filosofian, jota ovat tulleet opiskelemaan, vain pillunsaannin keppihevoseksi. Miten totuutta tavoitellaan, siinä mielestäni olennaisen tärkeää on pyyteettömyys eli etenkin yleisen edun ajaminen eikä omien provinsiaalisten tavoitteiden ajaminen. Provinsiaaliset tavoitteet voidaan poistaa ajattelusta sillä tavalla, kun pyritään muokkaamaan ja prosessoimaan arvoja jo nuorelta iältä alkaen. Mielestäni varhaiskasvatuksessa tulisi korostaa niin sotilaallisia arvoja kuin itsenäistä ajatteluakin. Arvojen kautta avautuu tie totuuden tunnustamiseen. Totuuden on oltava pyyteetöntä, ei-reaktiivisuutta, ei-relatiivisuutta ja ei-ristiriitaista. Ajattelen siis, että ihmisten tunnustamien arvojen keskenkin voidaan löytää jonkinlainen sovintoratkaisu. Ajattelen siis niin, että arvojen joukostakin voidaan löytää paljon ns. objektiivisia arvoja kuten myös subjektiivisia arvoja. Mielestäni totuutta tavoitellessa arvojen tulee olla objektiivisia, koska vain objektiiviset arvot voivat suunnata ihmisen niihin asioihin, jotka ovat yleisessä merkityksessä tärkeitä. Arvot siis nimenomaan ohjaavat ihmsiä suuntaamaan huomionsa sellaisiin asioihin, jotka ovat tärkeitä ja jotka voidaan arvojen universaalisuuden kautta todentaa. Eli monessa tapauksessa subjektiivisiin arvoihin hairahtuneet ihmiset ovat todellisuudessa liian heikkoja, mahdollisesti tyhmiä, mutta etenkin omien arvostustensa kautta vääriin päämääriin suuntautuvia ihmisiä. Arvot ovat siis ennen prosessoimistaan täysin subjektiivisia, eli niitä ei ole yhdistetty vielä maailmaan, sillä kaikki arvostus alkaa ihmisestä itsestään eikä jostakiin ulkoisesta vaikuttimesta. Totuus ja oleminen liittyvät siis merkittävästi yhteen. En tiedä, onko minusta huomaamatta tullut jonkinlainen antiikin filosofi, koska olen esimerkiksi tullut vuosi vuodelta entistä välinpitämättömäksi rahan suhteen. Minä olen tyytyväinen siihen mikä minulla on, koska mielestäni, jos aloitettaisiin rahaan liittyvä kilpajuoksu, ei maalia näkyisi missään vaiheessa. Jos rupeaisin joskus vakavammin tienaamaan rahaa tai saisin jostain esimerkiksi muutaman miljoonan, niin antaisin todennäköisesti siitä substantiaalisen osan esimerkiksi hyväntekeväisyyteen tai esimerkiksi joidenkin entisten koulujeni opetusjärjestelmän parantamiseen. Ajattelen vain, että jos saisin 1000 euroa nykyistä enemmän kuukaudessa, niin olisin siihen todella tyytyväinen. Eihän minulla loppujen lopulta ole elätettävänä muuta kuin kissa itseni lisäksi. Eli totuutta ei pitäisi valjastaa esimerkiksi vaikka pillun-, kyrvän- tai rahansaannin keppihevoseksi. Tähän totuuden inflaatioon on vaikuttanut etenkin se, että nykyään naisia on paljon entistä enemmän yliopistoissa ja luulen että se on selvästi vaikuttanut esimerkiksi tutkimuksen- opetuksen- ja opinnäytetöiden tasoon. Jos filosofiaan tuodaan vallitsevaksi naisten näkökulma on se yhtä kuin Finis Philosophiae. Mistä subjektiivisia arvoja tunnustavan ihmisen heikkous siis johtuu. Se johtuu monessa tapauksessa siitä, että he lankeavat ideologiseen nautintoon, joka tarkoittaa sitä, että jotkut ihmiset saavat esimerkiksi kuukausipalkkaa jonkinlaisten arvojen tunnustamisella. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa ja nimenomaan tuota valtaa tavoittelevat tarkoittavat ihmisryhmää jolla on mielestään eniten sanan- ja lausunnan valtaa yhteiskunnassa, kansalaisyhteiskunnassa ja politiikassa. Ontokratian etua ajaa kommentaariaatti, joka tarkoittaa nimenomaan pikkusieluisia näpertelijöitä, jotka ovat täysin reaktiivisia, relatiivisia ja ristiriitaisia. Subjektiiviset ihmiset keskittyvät toisia vastaan kalkattamiseen, joka liittyy etenkin siihen, että vaikkapa vaalikeskusteluissa tietyt poliittiset tahot, jotka ehkä eniten kasvotustuvat pääministeri Mariniin, harrastavat koko ajan reaktiivisuutta, relatiivisuutta ja ristiriitaisuutta. Mielestäni hän on keskittynyt näissä etenkin vain oikeistolaisia arvoja ja eniten Kokoomusta vasten rätkyttämiseen. Mielestäni, jos ihmisellä todella on aitoja arvoja, ei niitä pitäisi inttää vastalauseena toisten arvoille, vaan kehittää niitä ja tuoda niitä jalostetummassa muodossa esiin: Lopusta saisivat päättää äänestäjät. Mielestäni sosialistit ovat täysin subjektiivisia ja esimerkiksi tästä olemisen vallan tavoittelusta on esimerkkinä Marinin ja Anderssonin esittämä teoria siitä, että työviikkoa tulisi lyhentää neljään päivään tai työpäivää kuuteen tuntiin. Mielestäni selkeä piirre tästä ideologisen nautinnon hankkimisesta, eli siitä, että jotkut saavat suoranaista materiaalista voittoa siitä, jos he tunnustavat jonknlaisia oikeanlaisia arvoja, liittyy nykyään etenkin ideologisen nautinnon tavoittelemiseen. Kyllähän Marinkin bailaa Helsingin yössä lifestyle-bloggareidensa kanssa, napsuttelee sormiaan ja on kännissä kaikkien kansalaisten nähden. No ehkä tämä liittyy hänen suhteellisen nuoreen ikäänsä. Oleminen ja joltain näyttäminen ovat siis selkeästi hyvin kaukana toisistaan. Olemista etsiessä ei voi keskittyä siihen miltä näyttää muiden mielestä, ja taas toisaalta joltakin näyttämiseen ei monestikaan liity minkäänlaisia aidon totuuden merkkejä. Oleminen on riippumattomana elämistä, jossa saa toteuttaa itseään omien arvojensa kautta ja etsiä totuutta. Kun taas joltain näyttäminen on sitä, että omat arvot valjastetaan kollektiivia palvelemaan.