Soitin äskettäin erääseen kustantamoon ja tiedustelin heidän halukkuuttaan julkaisemaan tuleva kirjani. Täti-ihminen alkoi heti erotella minua, ja sanoi heidän kustantamiensa kirjojen kirjoittajien olevan "korkeasti koulutettuja ihmisiä". Maininta maisterin tutkinnostani sai tädin sanomaan ”hyvä!”. En ole koskaan kokenut tarvetta alkaa levennellä tutkinnollani, vaikka olenkin kieltämättä lehtikirjoitusteni yhteydessä halunnut ilmaista seikan akateemisena huomiona. Mielestäni jotkut ihmiset kuten Ahti Karjalaisen tytär, joka isästään kertovasta kirjasta kertovassa haastattelussa leventeli tohtorintutkinnollaan, eivät voi löytää itsestään muutakaan kehunnan aihetta, ja sen takia on mukava huomauttaa olevansa tohtorisihminen. Kuitenkaan tuo tytär ei maininnut, että ennen häntä ja isäänsä heidän sukulinjansa oli satojen vuosien ajalta täynnä yksinkertaisia maalaisihmisiä. Eli monessa mielessä tutkinto ja hyvät arvosanat ovat sellaisille ihmisille ydinkohta, joilla ei ole minkäänlaista muuta korostettavaa yhteiskunnassa. Monessa tapauksessa yliopistomaailmasta on naisenemmistöisyyden myötä tullut pintapuolinen näyttäytymispaikka, jossa arvosanat saadaan pintapuolisimpien nykyajan arvojen korostamisen perusteella. Yliopisto etenkin on paikka, joka muodostaa yhteiskuntaan poliittisen korrektisuuden ja no-no-asiat. Ihmiset, jotka toimivat tuon järjestelmän sisällä, eivät voi sanoa neekeriä neekeriksi tai väittää vastaan jossain naisten etua koskevassa kysymyksessä. Kiintiöt, identiteettipolitiikka ja poliittinen korrektisuus ovat nykypäivän asioita, koska nykypäivän päättävässä asemassa olevat miehet eivät ole miehiä ollenkaan, vaan naisten subjektiivisuuden ja itsekeskeisyyden orjia. Mielestäni yliopistoon otettaessa tulisi suosia sellaisia ihmisiä, joiden esi-isänsäkin ovat opiskelleet yliopistossa. Sosiologia, sosiaalipolitiikka ja naistutkimus ovat oppiaineita, jotka kaikki perustuvat marxistien maailmaan tuomaan sosiaalisen käsitteeseen, joka ei tosiasiassa tarkoita mitään näiden oppiaineiden lippusten ja lappusten ulkopuolella. Yliopiston käyminen naisten vallitsemissa aineissa saa monet älylliseen huoraamiseen taipuvaiset miehet alistumaan naisten seurueisiin, jotka seurueet ovat strategia sen suhteen, että hallitsevat naiset saavat korostaa omaa markkina-arvoaan keräämällä ympärilleen toisaalta eunukkiryhmän miehet, mutta toisaalta myös sellaiset miehet, joilla nainen näkee potentiaalia mahdollisen parittelun kannalta. Miesten ei tulisi suostua kaveruuteen naisten kanssa. Sillä sosiaalisella eristämisellä nämä naiset muistaisivat oman paikkansa. Nykypäivän tapa suhtautua naisten oikeuksiin, vie pois suurimman osan miesten oikeuksista. Yliopistossa tulisi keskittyä opiskelemiseen eikä sosiaaliseeraamiseen. Minun mielestäni esimerkiksi omalla yliopisto-opiskelullani oli pyrkimys etenkin sivistyksen hankkimisessa, eikä se että olisin halunnut lisätä yhteyksiäni tai parantaa mahdollisuuttani edetä johonkin tiettyyn ammattiin. Sivistys tarkoittaa sitä, että ihminen ymmärtää tärkeät asiat maailmassa ja pystyy ymmärtämään universaalilla tasolla arvoja. Mitä sitten yhteyksien muodostaminen ja etenemismahdollisuuksien turvaaminen tarkoittaa. Molemmat tarkoittavat potentiaalisen vallan tason kohottamista, toinen yhteyksillä ja toinen vähän rehellisemmin oman keskitetyn työn kautta. Kuitenkin laajojen kokonaisuuksien ja yksilöityjen tieteen alojen hallitseminen vaati välillä joutilaisuutta ja yksinoloa, eikä esimerkiksi seurustelemisessa sitä ilmene. Jos minulta kysyttäisiin, valitsisinko aatelisen taustani vai maisterin tutkintoni, jos minun pitäisi valita niistä vain toinen, niin valinta ei ymmärrettävästi olisi kovinkaan vaikea. Sivistyksessä olennaisen tärkeää on historian tutkimus, ja nämä naistutkijat, jotka olisivat tuhoamassa kaikki perinteet, eivät sitä suoranaisesti osaa. Se joka ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sitä, ja voidaan sanoa naisasianaisista, että he todennäköisesti ovat samanlaista historian toistamista kuten esimerkiksi marxistilainen kommunismi oli, tässä asiassa uhri on vain eri, vaikka uhriksi asettuminen on järjestelty samalla tavalla. Eli mielestäni koulutuksessa on olennaista vain sivistyminen, eikä sen ideaa voida miten muutenkaan kokonaisvaltaisesti ymmärtää. Tutkinnoilla on merkitystä vain sellaisille ihmisille, jotka tulevat pitkäikäisistä rahvaslinjoista ja joilla ei ole tuon tehdyn työpanoksen ohessa mitään muutakaan sanottavaa. Yleisiä näissä ihmisissä ovat kolmannen tasavallan toisen polven yliopistossa koulutetut piereskelevät feministiharput ja toisen polven yliopistossa koulutetut munattomat ja ponnettomat seurueen epämiesjäsenet. Jotkut näistä priimuksista korostavat vuosien jälkeen sitä, mitä koulua ovat käyneet tai miten ovat siellä menestyneet, vaikka omaperäisyyttä tai omaa luonnetta ei ole ilmentynyt vanhempien antamien ylikorostuneiden resurssien ohessa missään vaiheessa. Itse tulen äitini puolelta aatelissuvuista, joissa on ollut yliopistoissa koulutettuja jo 1400-luvulla. Kuitenkin olen kokenut saamieni laajojen materiaalisten resurssien ohessa sen, etten ole saanut paljon henkisisiä resursseja muuten kuin ehkä vain perityn geneettisen älykkyyden ohessa. En ole koskaan käynyt yhden yhtä älyllistä keskustelua isäni kanssa ja äitinikin kanssa ne ovat jääneet vähäisiksi. Isäni ei lue juuri koskaan kirjoja, ja äidillenikin lainaamani kirjat ovat monesti tulleet takaisin lukematta tai kesken jätettyinä. Eli jonkinlainen laiskuus opinnoissa, joka on johtanut epätasaisiin oppimistuloksiin, on tullut varmasti vanhemmiltani, jotka eivät ole harrastaneet keskittymistä vaativaa henkistä työskentelyä tai osoittaneet kiinnostusta minkäänlaisiin opintoihini. Isäni on aina kuvannut koulussa käyntiä ja opiskelua vain velvollisuutena ja samaa voin jossain mielessä havaita myös äidissäni, hänen mielestään se on paikka, jossa luonteen ei tule muuttua, vaan oppimistulosten täytyy osoittaa luonnetta, jossa voi olla kaikenlaisia oppimismenestystä heikentäviä piirteitä. Joku sanoi joskus, että Kafkan kirjoittajantyö olisi ollut pelkästään kostamista isälle. Sitä on kyllä hänen kohdallaan helppoa ymmärtää: Kafka oli fyysisesti heikko, neurasteeninen ja heiveröinen, samalla kun isänsä oli ruumiillista kulttuuria korostava, käytännöllisesti suuntautunut ja elinvoimainen. Kirjallisuus sai Kafkan tapauksessa muotonsa, koska hän ei ollut voinut pidättyvyytensä takia kostaa isälleen millään muullakaan tavalla. Eli mielestäni yliopisto on sivistyksen hankkimista, eikä velvollisuutta tai sitä, että sen ei annettaisi muuttaa itseään millään tavalla. On varmaan sukuni yhteydessä teeskenneltyä edes puhua mitään jonkinlaisista aatelisista piirteistä, koska ne ovat kyllä kaikonneet. Kuitenkin olen siinä mielessä harvinaisuus, että veriryhmäni on Orh- ja silmäni ovat vihreät. Myös kiharat hiukset ovat periytyneet minulle Beckerien aatelissuvusta. Mielestäni yliopiston sisällä tehtävät erottelut ovat väärin, koska niihin sisältyy miltei aina joko sosiaaliseen pätemiseen tai uramahdollisuuksien lisäämisen pyrkimyksiin liittyviä piirteitä. Eräs sosialistityttö, joka oli saanut ympärilleen eunukkimiesten piirin, sanoi minua kehitysvammaiseksi, ja yksi professori sanoi toiselle professorille, että ei ole lähelläkään mensan tasoa. Ai että he olivat varmaan oikeassa! Jotkut väitelleet julkaisivat joskus kirjan ”Kuinka meistä tuli filosofian tohtoreita”. Mielestäni he eivät osanneet tuossa vastata kysymykseen, koska voidaan sanoa, että heistä tuli niitä täysin sattuman ja vastaan sattumalta tulleiden samanmielisten professoreiden takia, joita he halusivat ehdoin tahdoin miellyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti