Mamma tulee! - Menisinkö karkuun?

Olen aina kokenut äitini olevan tyytymätön minuun. Hänen miesihanteensa on aina ollut röyhkeä, kova, epäinhimillinen, riitaa haastava ja väkisin naisen ottava. Hänen onnettomuudekseen isäni suvun verta saaneista ihmisistä ei aidosti ole tuohon rooliin, vaikka isäni on kovin yrittänyt elää hänelle asetetun ihanteen mukaisesti. Isäni on suunsoittaja ja riidanhaastaja ehdottomasti. Kuitenkin pollean ulkokuoren takana on kovaääninen pikkupoika, joka suuttuu ja parkuu, jos kaikkea ei tehdä täysin hänen mielensä mukaan. Olen huomannut samaa muutamissa äitini sukulaisissa: se on VÄÄRIN, jos minä en saa olla aina toisia parempi! Enää ihmisten arvoa ei mitata suvuittain, joka on jäänyt muutamilta suvun jäseniltä huomaamatta. Ja vaikka mitattaisiin, niin rahvaaseen vajonneet suvut lasketaan tavallisesti rahvaaksi. Hän on aina yrittänyt pelotella minua nuorena lapsena, joka on mielestäni ollut pahempaa kuin varsinainen fyysinen väkivalta, jota ei lapsuuden piiskaamisia lukuunottamatta ole varsin ilmennyt. Minulla on erilainen luonne, kuin mitä äitini pitää miehessä toivottavana. Minä esimerkiksi en voi kuvitella lähestyväni naista, jos hän selkeästi pyrkii osoittamaan jonkinlaista itseni vastaista antipatiaa. Olen todella herkkä antipatian ja torjunnan havaitsemiselle, mikä tekee minusta erilaisen äitini suvun miehiin verrattuna, jotka varmaan vain nauttivat naisen kesytyksen tapahtumasta, oli aikaisempia saatuja rumia tai enemmän rumia pakkeja ollut kuinka paljon tahansa. Eikös psykopaateista sanota sitä, etteivät he välitä mitään toisten reaktioista ja sanoista? Tästä voi ymmärtää ainakin sen, että minä en todennäköisesti ole psykopaatti. Voi sanoa, että jonkinlainen itseluottamus ja -varmuus minussa on, minkä takia kaupan ja alkon kassoilla olevat vanhat mummotkin kuvittelevat minun olevan itsevarma heidän takiaan. Minulla ei ole palvelutilanteissa tarvetta sanoa muuta kuin päivää, kiitos ja näkemiin, enkä minä vaivaa päätäni kaupan kassojen häiriintyneillä ihmissuhde- ja nuoruuskuvitelmilla. Olen kuullut monesti äitini mutisevan jotain kielteistä minusta: monesti se on ollut lyhyeksi, pieneksi, homoksi tai epämiehekkääksi vihjailemista. Äidissäni elää saksalainen Übermensch-moraali, jonka mukaan voittaja tai selviytyjä on aina arvokkaampi kuin sellainen, joka on joskus hävinnyt tai osoittautunut jotenkin epäkelvoksi. Vuodet olen miettinyt sitä, miten tämä käärme povella voisi vähetä merkityksessään elämässäni. Onneksi olen jo pitkään asunut sen verran kaukana vanhemmistani, ettei minun tarvitse niin selkeästi olla heidän vaikutuspiirissään. Äitini ei uskalla keskustella minkäänlaisista hänen mielestään arkaluonteisista asioista isäni kanssa – hän on sitä mieltä, mm. Nietzschen kuuluisan sitaatin seurapiirinaisista kertovalla tavalla, että sellaista asiaa ei ole olemassa, jota ei voi sanoa ääneen. Hän on mm. useita kertoja, kun olen hänenkin kanssaan käynyt ulkomailla matkustelemassa, kertonut isälleni matkalle lähtöä edeltävänä päivänä, että olemme lähdössä matkalle. Hän on niin epäsosiaalinen, että hän mutisee mieluummin itsekseen, kuin että puhuisi esimerkiksi miehensä kanssa. Sanoisin, että tämän jokseenkin häiriintyneen asenteen hän on omaksunut sen takia, koska hänen suvussaan useimmat miehet kokevat tärkeimmäksi vahvalta näyttämisen ja sen, että sen avulla voidaan saada jonkinlaisia voittoja, vaikka sitten kaikenlaisissa mäestäputoamisessa. Vahvalta näyttämisen halu – sanoisin, ettäpä aika Charles Darwinin kuvaileman eläinmaailman sisäinen piirre – on tullut sukuun sen takia, koska monessa mielessä tämän suvun ihmisillä ei ole muuta tehtävää maailmassa kuin nussiminen ja uusien maailmanomistajien maailmaan tuottaminen. Äitini on pienikokoinen ihminen ja sanoisin, että sadomasokismissa tämän harrasteen kirjallisen muodon toisena järjestyksessä olevaan aktiviteettiin suuntautuvainen ja harrastavainen. Voidaan sanoa, että monessa mielessä tuo miesihanne muistuttaa sitä, kun Hovimäki-sarjan ensimmäisellä kaudella venäläinen ruhtinas ja upseeri raiskasi Hovimäen sisäpiian, joka synnytti myöhemmin tästä tuloksena tulleen lapsen. Se on niin parasta, kun ylimys-jännämies, ominaisuuksiltaan kaikilta puolin parempi kuin harmaamman sukupuolen edustaja, ottaa väkisin! Minä olen isovanhemmistani aina kokenut muistuttavani luonteeltani äitini äitiä. Uskon, että hän havaitsi tämän yhdenmukaisuuden itsekin, ja sen takia tuki minua auliisti. Äitini on taas luonteensa puolesta tullut vähemmän räiskyväiseen isäänsä ja sen tai kasvatuksessa saatujen oppien tai molempien kautta aina ollut enemmän isänsä puolella. Äitiään äitini on pitänyt jotenkin vähempiarvoisena, rahvaanomaisempana ja maalaisempana kuin mitä isoisäni oli. Toisaalta joku psykoanalyytikko voisi ehkä sanoa, että hänen miesihanteensa on tullut hänen äitinsä persoonallisuudesta, johon malliin on vain lisätty suurempi fyysinen koko ja munat. Hän katsoo, että hänen tulee olla passiivinen, koska jännämies on niin mykistävän dominoiva. Sen takia hän varmasti hyväksyy sen ajatuksen, että kommunikaatiossakin, jokaisessa sen tilanteessa, voidaan osapuolet jakaa parempiin ja huonompiin. Tämä jako, jonka mukaan toiset ovat pysyväisesti parempia kuin toiset, on yleinen piirre sukuni ihmisillä. Toisaalta voi miettiä sitä, kumpaanko ryhmään nykyiset suvun jäsenet kuuluvat. Isäsuhteeni muistuttaa suuresti pianisti David Helfgottin elämästä kertovassa elokuvassa esiin tuotua isäsuhdetta. Toisaalta myös Kafkan isäsuhde on ollut samantyylinen. Hekin kuitenkin onnistuivat lopulta kasvamaan sosiaalisesti dominoivien isiensä ylitse – Helfgottin tapauksessa soittamalla ja Kafkan tapauksessa kirjoittamalla. No niin – Mamma tulee! - otanko hänet vastaan? Hän tekee aina kaikki käytännölliset asiat niin perusteellisesti ja tarkasti ja täyttää aina jääkaapin herkuilla. Siitä kiitos hänelle. Lisäksi olen aina ollut hänelle kiitollinen siitä, että olen myös hänen rahoillaan voinut ostaa itselleni kirjoja ja näin ollen vähitellen koko ajan laajentamaan yksityistä kirjastoani. Sanotaan, että tavallisesti ihmisillä on huono suhde vain toiseen vanhemmistaan, mutta minä olen varsinainen psykoanalyytikkojen märkä uni, koska minulla on ollut huono suhde molempiin näistä. Voi sitten ajatella, ajautuuko tällaisten vanhempien lapsi kaikenlaisiin defensseihin ja epäsosiaaliseen käytökseen. Varmasti tällaisista lapsuuden kokemuksista täytyy syntyä kirjailija ja taiteilija. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, kun olen suodattanut saamaani kasvatusta ja toisaalta omia kokemuksiani, eli toisaalta annettua ja valittua, niin olen mielestäni havainnut että tällaisellakin kasvatuksella minusta on tullut kunnon mies. Erityisesti olen aina korostanut sitä asiaa, että kohteliaana on pysyttävä joka tilanteessa, olivat toiset osapuolet kuinka epäkohteliaita ja vulgäärejä. Se on vielä kirjoitettava, että mainitsin äidilleni joskus sanat sanaton ymmärrys. Näin kuinka hänen silmänsä kirkaistuivat äkkiä ja näytti siltä, että hän olisi ajatellut: siinäpä loistava idea ja elämänasenne! Minä kuitenkin olen sitä mieltä, että ymmärrykseen johtava kommunikaatio vaatii keskustelua osapuolten välillä. Olen aina kokenut sen, ettei lapsuudenkodissani ei ole keskusteltu juuri mistään, saati älyllisistä aiheista. Isäni toisteli minulle jo lapsuudesta alkaen yhtä suosikkifraasiaan: ”Kukkaan muu ei ou sammoo mieltä ku sinä!” Ei tarvitse ihmetellä, jos tällaisesta kasvatuksesta tulee toisinajattelija, filosofi tai kirjailija. Minua on syyllistetty äitini nimen ottamisesta sillä tavalla, että joidenkin kateellisen rahvaan edustajien mielestä olen ottanut nimeni hienostellakseni - päinvastoin. Rahvas antaa nimelle suuremman arvon kuin minä, ja siksi he ovatkin rahvasta. Kuitenkin ensiksi on sanottava, että ihminen, jolla on terve itseluottamus elämän suhteen ei näe asioissa kuten ihmisten sukunimissä valta-arvoa, jonka saamiseksi tulisi koko ajan kamppailla. Toiseksi on sanottava, että isäni toinen lempifraasi jo lapsuudesta alkaen oli ”Ku minä sanon päivä, niin sinä sanot yö”. Hän kyllä aloitti minun vierauttamiseni jo varhaisessa vaiheessa olemalla pelottava, käskevä, tuomitseva, julistava alistaja. Se on myös lapsuuden aikaisia mieleeni jääneitä kokemuksia, kun julkisella paikalla hän tuli supisemaan korvaani ”Suat selekääs kotona”. Voi ajatella minkälaisia pelkoja tuollainen pelottelu voi pienessä lapsessa saada aikaan. Mutta tämä tästä toistaiseksi. Pitäisi kirjoittaa jostain tärkeämmästä aiheesta.

Runo

Paetaan, lähdetään, kadotaan!

Matkustetaan jonnekin

ja kierrellään maailmassa,

joka on vielä todellista

Ennen kuin meidät langetetaan

sinun vieressäsi mielelläni olisin

hiuksiasi mielelläni nuuskisin

ja löytäisin uuden maailman uudelleen

voisimme ajella

Ranskan viinimaiden halki

pysähtyä pikku kylien bistroihin

juoda absinttia – vihreätä keijua

- ja sekoaisimme yhdessä

sillä sinun kanssasi sekoaisin mieluiten

Näin sinut silloin,

mutta pysyin vaiti

nyt voisimme matkustaa jonnekin

jossa on vapaampaa kuin täällä

jossa Honore de Balzaciakin arvostetaan

ja jossa äidiltä peritystä aatelisnimestä

ei tehdä kummoisempaa meteliä,

koska kaikki haluavat siellä erottua

Olen saanut siellä parempia hotellihuoneita

ja parempia pöytiä ravintoloissa

ja kaikki ovat kohteliaasti kutsuneet sireksi

Nyt paetaan!

Jätetään tämä maailma taakse.

Sillä meillä on vielä mahdollisuus

pienoinen mahdollisuus joka on muualla

jos todellakin tahdot unohtaa,

lähteä mukaan

ja antaa sen minulle.

Koulutuspolitiikka ja onko yliopistotutkinnolla minkäänlaista arvoa

Soitin äskettäin erääseen kustantamoon ja tiedustelin heidän halukkuuttaan julkaisemaan tuleva kirjani. Täti-ihminen alkoi heti erotella minua, ja sanoi heidän kustantamiensa kirjojen kirjoittajien olevan "korkeasti koulutettuja ihmisiä". Maininta maisterin tutkinnostani sai tädin sanomaan ”hyvä!”. En ole koskaan kokenut tarvetta alkaa levennellä tutkinnollani, vaikka olenkin kieltämättä lehtikirjoitusteni yhteydessä halunnut ilmaista seikan akateemisena huomiona. Mielestäni jotkut ihmiset kuten Ahti Karjalaisen tytär, joka isästään kertovasta kirjasta kertovassa haastattelussa leventeli tohtorintutkinnollaan, eivät voi löytää itsestään muutakaan kehunnan aihetta, ja sen takia on mukava huomauttaa olevansa tohtorisihminen. Kuitenkaan tuo tytär ei maininnut, että ennen häntä ja isäänsä heidän sukulinjansa oli satojen vuosien ajalta täynnä yksinkertaisia maalaisihmisiä. Eli monessa mielessä tutkinto ja hyvät arvosanat ovat sellaisille ihmisille ydinkohta, joilla ei ole minkäänlaista muuta korostettavaa yhteiskunnassa. Monessa tapauksessa yliopistomaailmasta on naisenemmistöisyyden myötä tullut pintapuolinen näyttäytymispaikka, jossa arvosanat saadaan pintapuolisimpien nykyajan arvojen korostamisen perusteella. Yliopisto etenkin on paikka, joka muodostaa yhteiskuntaan poliittisen korrektisuuden ja no-no-asiat. Ihmiset, jotka toimivat tuon järjestelmän sisällä, eivät voi sanoa neekeriä neekeriksi tai väittää vastaan jossain naisten etua koskevassa kysymyksessä. Kiintiöt, identiteettipolitiikka ja poliittinen korrektisuus ovat nykypäivän asioita, koska nykypäivän päättävässä asemassa olevat miehet eivät ole miehiä ollenkaan, vaan naisten subjektiivisuuden ja itsekeskeisyyden orjia. Mielestäni yliopistoon otettaessa tulisi suosia sellaisia ihmisiä, joiden esi-isänsäkin ovat opiskelleet yliopistossa. Sosiologia, sosiaalipolitiikka ja naistutkimus ovat oppiaineita, jotka kaikki perustuvat marxistien maailmaan tuomaan sosiaalisen käsitteeseen, joka ei tosiasiassa tarkoita mitään näiden oppiaineiden lippusten ja lappusten ulkopuolella. Yliopiston käyminen naisten vallitsemissa aineissa saa monet älylliseen huoraamiseen taipuvaiset miehet alistumaan naisten seurueisiin, jotka seurueet ovat strategia sen suhteen, että hallitsevat naiset saavat korostaa omaa markkina-arvoaan keräämällä ympärilleen toisaalta eunukkiryhmän miehet, mutta toisaalta myös sellaiset miehet, joilla nainen näkee potentiaalia mahdollisen parittelun kannalta. Miesten ei tulisi suostua kaveruuteen naisten kanssa. Sillä sosiaalisella eristämisellä nämä naiset muistaisivat oman paikkansa. Nykypäivän tapa suhtautua naisten oikeuksiin, vie pois suurimman osan miesten oikeuksista. Yliopistossa tulisi keskittyä opiskelemiseen eikä sosiaaliseeraamiseen. Minun mielestäni esimerkiksi omalla yliopisto-opiskelullani oli pyrkimys etenkin sivistyksen hankkimisessa, eikä se että olisin halunnut lisätä yhteyksiäni tai parantaa mahdollisuuttani edetä johonkin tiettyyn ammattiin. Sivistys tarkoittaa sitä, että ihminen ymmärtää tärkeät asiat maailmassa ja pystyy ymmärtämään universaalilla tasolla arvoja. Mitä sitten yhteyksien muodostaminen ja etenemismahdollisuuksien turvaaminen tarkoittaa. Molemmat tarkoittavat potentiaalisen vallan tason kohottamista, toinen yhteyksillä ja toinen vähän rehellisemmin oman keskitetyn työn kautta. Kuitenkin laajojen kokonaisuuksien ja yksilöityjen tieteen alojen hallitseminen vaati välillä joutilaisuutta ja yksinoloa, eikä esimerkiksi seurustelemisessa sitä ilmene. Jos minulta kysyttäisiin, valitsisinko aatelisen taustani vai maisterin tutkintoni, jos minun pitäisi valita niistä vain toinen, niin valinta ei ymmärrettävästi olisi kovinkaan vaikea. Sivistyksessä olennaisen tärkeää on historian tutkimus, ja nämä naistutkijat, jotka olisivat tuhoamassa kaikki perinteet, eivät sitä suoranaisesti osaa. Se joka ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sitä, ja voidaan sanoa naisasianaisista, että he todennäköisesti ovat samanlaista historian toistamista kuten esimerkiksi marxistilainen kommunismi oli, tässä asiassa uhri on vain eri, vaikka uhriksi asettuminen on järjestelty samalla tavalla. Eli mielestäni koulutuksessa on olennaista vain sivistyminen, eikä sen ideaa voida miten muutenkaan kokonaisvaltaisesti ymmärtää. Tutkinnoilla on merkitystä vain sellaisille ihmisille, jotka tulevat pitkäikäisistä rahvaslinjoista ja joilla ei ole tuon tehdyn työpanoksen ohessa mitään muutakaan sanottavaa. Yleisiä näissä ihmisissä ovat kolmannen tasavallan toisen polven yliopistossa koulutetut piereskelevät feministiharput ja toisen polven yliopistossa koulutetut munattomat ja ponnettomat seurueen epämiesjäsenet. Jotkut näistä priimuksista korostavat vuosien jälkeen sitä, mitä koulua ovat käyneet tai miten ovat siellä menestyneet, vaikka omaperäisyyttä tai omaa luonnetta ei ole ilmentynyt vanhempien antamien ylikorostuneiden resurssien ohessa missään vaiheessa. Itse tulen äitini puolelta aatelissuvuista, joissa on ollut yliopistoissa koulutettuja jo 1400-luvulla. Kuitenkin olen kokenut saamieni laajojen materiaalisten resurssien ohessa sen, etten ole saanut paljon henkisisiä resursseja muuten kuin ehkä vain perityn geneettisen älykkyyden ohessa. En ole koskaan käynyt yhden yhtä älyllistä keskustelua isäni kanssa ja äitinikin kanssa ne ovat jääneet vähäisiksi. Isäni ei lue juuri koskaan kirjoja, ja äidillenikin lainaamani kirjat ovat monesti tulleet takaisin lukematta tai kesken jätettyinä. Eli jonkinlainen laiskuus opinnoissa, joka on johtanut epätasaisiin oppimistuloksiin, on tullut varmasti vanhemmiltani, jotka eivät ole harrastaneet keskittymistä vaativaa henkistä työskentelyä tai osoittaneet kiinnostusta minkäänlaisiin opintoihini. Isäni on aina kuvannut koulussa käyntiä ja opiskelua vain velvollisuutena ja samaa voin jossain mielessä havaita myös äidissäni, hänen mielestään se on paikka, jossa luonteen ei tule muuttua, vaan oppimistulosten täytyy osoittaa luonnetta, jossa voi olla kaikenlaisia oppimismenestystä heikentäviä piirteitä. Joku sanoi joskus, että Kafkan kirjoittajantyö olisi ollut pelkästään kostamista isälle. Sitä on kyllä hänen kohdallaan helppoa ymmärtää: Kafka oli fyysisesti heikko, neurasteeninen ja heiveröinen, samalla kun isänsä oli ruumiillista kulttuuria korostava, käytännöllisesti suuntautunut ja elinvoimainen. Kirjallisuus sai Kafkan tapauksessa muotonsa, koska hän ei ollut voinut pidättyvyytensä takia kostaa isälleen millään muullakaan tavalla. Eli mielestäni yliopisto on sivistyksen hankkimista, eikä velvollisuutta tai sitä, että sen ei annettaisi muuttaa itseään millään tavalla. On varmaan sukuni yhteydessä teeskenneltyä edes puhua mitään jonkinlaisista aatelisista piirteistä, koska ne ovat kyllä kaikonneet. Kuitenkin olen siinä mielessä harvinaisuus, että veriryhmäni on Orh- ja silmäni ovat vihreät. Myös kiharat hiukset ovat periytyneet minulle Beckerien aatelissuvusta. Mielestäni yliopiston sisällä tehtävät erottelut ovat väärin, koska niihin sisältyy miltei aina joko sosiaaliseen pätemiseen tai uramahdollisuuksien lisäämisen pyrkimyksiin liittyviä piirteitä. Eräs sosialistityttö, joka oli saanut ympärilleen eunukkimiesten piirin, sanoi minua kehitysvammaiseksi, ja yksi professori sanoi toiselle professorille, että ei ole lähelläkään mensan tasoa. Ai että he olivat varmaan oikeassa! Jotkut väitelleet julkaisivat joskus kirjan ”Kuinka meistä tuli filosofian tohtoreita”. Mielestäni he eivät osanneet tuossa vastata kysymykseen, koska voidaan sanoa, että heistä tuli niitä täysin sattuman ja vastaan sattumalta tulleiden samanmielisten professoreiden takia, joita he halusivat ehdoin tahdoin miellyttää.

Verkostoituminen, seurueet, älyllinen huoraaminen ja muu sosiaalinen huuhaa

Nykypäivänä naiset arvostavat ja puhuvat verkostoitumisesta tärkeänä taitona. Entäs sitten, jos ei ole koskaan kokenut minkäänlaista intoa tuollaista asiaa kohtaan? Entä jos joku sanoo, että yksilönä ja yksin pärjääminen ovat verkostoitumista tärkeämpiä asioita? Entä jos se, joka sen sanoo, olen minä? Kaikenlainen sosiaalinen huuhaa, jota naiset harrastavat matalamman kollektiivisen itsetuntonsa takia, on ottanut otteeseensa myös osia yhteiskunnasta, jotka olivat aikaisemmin miehisen päättelyn osa-alueita. Kaikenlaiset turhuuden tutkijat yliopistossa ja toimittajat, jotka ainakin pääkaupunkiseudulla ovat entistä enenevämmässä määrässä naisia, ovat tämän ”kehityksen” edistäjiä. Samalla verkostoituminen on tuonut maailmaan tämän käsittämätöntä humpuukia olevan mee-too-hankkeen, joka osoittaa siitä huolimatta, vaikka feministit korostavat naisten herkkyyttä ja korkeammuutta suhteessa mieheen, että he katsovat voivansa sulautua joka ikiseen toiseen naiseen heidän samannäköisten pissimisvärkkien perusteella, eli jokainen miehen penis, joka on uponnut yksittäisen naisen vaginaan, olisi joka tapauksessa voinut olla kenen hyvänsä naisen reiässä. Ja tästä on tullut tämän liikkeen toimintatapa – jos joku mies on uskaltanut lähennellä naisen mielestä häntä, on hän tehnyt sen kollektiivisella tasolla kaikkia muita naisia kohtaan. Jos ajatellaan seksuaalisen ahdistelun luonnetta, niin sellaista pornoerkkiä ei löydy maailmasta, joka olisi ahdistellut työpaikkansa tai koulunsa joka ikistä naista, kuten nämä tyttöset ovat esimerkiksi tässä Louhimiehen tunnetussa tapauksessa väittäneet. Vagina on niin korkea-arvoinen laitos, että sen omaaminen ilmeisesti yhdistää joitakin naisista toisiinsa niin vahvasti, että esimerkiksi aivotyöskentely ja järki jäävät vähäisemmälle painoarvolle. Ei ole vähempiarvoisempaa matelijaa, kuin ns. mies naisvaltaisessa yliopistomaailmassa, joka liikkuu näitten feministinaisten seurueitten keskellä seurueen jäsenenä, ja joka saattaaa jopa päästä harjoittamaan haureutta jonkun näistä kanssa, koska seurueen jäsen on näille tytöille aina arvokkaampi kuin seurueen ulkopuolella oleva, mutta etenkin sellainen joka voidaan kuvata jotenkin seksuaalisesti tai sosiaalisesti vähempiarvoiseksi. Älyllinen huoraaminen, jonka pyrkimys on itsensä korottamiseen jotenkin olemassaolevaksi tai vähän enemmän näkyväksi seurueen sisällä on naurettavaa ja halveksuttavaa toimintaa, joihin monia miehiä ajaa naisten miellyttäminen. Samalla, kun he voivat olla varmoja, ettei se nenä pystyssä kulkeva ulkoisesti näyttävä naaras koskaan antaudu heille, niin he antavat näille kurpille mahdollisuuden kasvattaa omaa markkina-arvoaan lisäämällä itselleen epätoivoisten eunukkimiesten kaveripiiriä, joka on toki hyödyllistä akan kannalta siinä mielessä, että aina on joku miellyttämässä ja heittämässä läppää, ja seurueen jäseneksi tulevan on aina pyrittävä miellyttämään tätä ämmää. Mielestäni nuorilla naisilla ei tulisi olla kuin muutamia ystäviä, ainakaan jos he eivät tule yhteiskunnan yläkerrostumasta. On turha luoda tällaisia pilvilinnoja tällaisille Tahiti Kinnusille, että he voisivat heti Helsinkiin muutettuaan liittyä heti seurapiirien jäseniksi. Olen joskus miettinyt, että sota voisi olla jopa hyväksi. Se ainakin toisi nuorille naisille nöyryyttä, ja näyttäisi heille sen oikean paikan, joka on loppujen lopuksi aika herkän ja rikkoutumiselle alttiin rakennelman päällä. Minä en ole koskaan hyväksynyt yhdenillansuhteita, vaikka olen niitä itsekin harrastanut: mikäs siinä, jos on sattunut olemaan niin itsevarma kaunispoika, että suurin osa eukoista tuli itse pyytämään yhdynnän aloittamista mahdollisimman pian. Seurauksena oli itseinhoa ja traumoja naisten ovariaanista tyrmää kohtaan. Kuitenkaan siemennesteen valuminen tähän laitokseen ei aiheuttanut minulle tarvetta liittyä näiden Tahiti Kinnusten seurueeseen tai pyrkimään seuraamaan tällaisia Tahiti Kinnusia, vain mulkun piilottamisen takia. Sittemmin olen ollut selibaatissa yli kymmenen vuotta ja tämä on ollut elämäni parasta aikaa. Jotkut sanovat, ettei älykäs mies jaksa tavallisesti sitä draamaa, mikä tulee nuorten naisten kanssa toimimisesta, niin järkevä sopimusavioliitto olisi ainakin jossain vaiheessa voinut tuntua hyvältä ratkaisulta. Ei draamaa eikä minkäänlaista tunneperäistä kamppailua toisen hallitsemiseen esimerkiksi seksiä verukkeenä käyttäen. Minä olen introvertti ja kulun tyhjiin virraltani ihmisten parissa. Sen takia minulla ei ole tarvetta harrastaa sosiaalista huuhaata, jota monesti etenkin nuoret naiset käyttävät selfhelpinä. Se että he ovat ruumiinsa vankeja, yhdistää heidät voimakkaammin toisiinsa ruumiin kautta, kuin että heitä erottaisi toisistaan yksilöllisyys, joka ei tunnusta pissimisvälineitä maailman tärkeimpinä asioina.

Vinoista mielipiteistä; ketkuttelua, imelää ja vaan näyteltyä

Monet ihmiset käyttävät asenteellista kieltä puhuessaan asioista, jossa he haluavat vinolla ja epäsuoralla tavalla ilmaista jonkinlaisia mielipiteitä joistakin asioista ja ihmisistä. Ja koska on selvää, että subjektiivisia ja itsekeskeisiä ja näin ollen tyypillisimpiä itsekehun haisemiseen ovat naiset ja henkisesti feminiiniset miehet, niin on myös selvää, että he monesti pyrkivät enemmänkin kuin kielellisillä eksplikaatioilla, niin asenteellisilla implisiittisillä reaktioilla ilmaisemaan sitä, mitä mieltä he kuvittelevat olevan jostakin asiasta tai ihmisestä. Esimerkiksi isoäitini kutsuu ”makeaa” ”imeläksi”, jolla on jo selkeä negatiivinen merkityskehys itsessään, eli hän pyrkii sanomaan, että makean nauttiminen on aina jotenkin väärin ja liioiteltua ja siksi sitä voidaan kutsua imeläksi. Monesti asenteellisia kielenilmaisuja luonnehtii jonkinlainen pohjaava ainakin hälveenä omaksuttu maailmankatsomus, joka voi olla motivoitunut uskonnollisista tunteista tai muunlaisista tunteista, joilla voidaan ilmaista esimerkiksi kielteistä asennoitumista seksuaalisessa viitekehyksessä, jota jollakin tavalla häiriintyneet ja seksuaalisesta itsetunnostaan ylpistyneet ihmiset pyrkivät koko ajan maailmalle julistamaan. Muistan aina, kun joku ihminen on saanut minun puheistani ylpistymisen aiheen, ja aina he ovat olleet joko naisia tai tyttömäisiä miehiä. Henkisesti maskuliininen mies voi ottaa vastaan palautetta vaatimattomalla tavalla ylpistymättä siitä. Ja aina mieleeni on noista itsekohotuksen tunteista jonka on voinut nähdä hymyyn vääristyneellä naamalla on jäänyt mieleen, ettei tällainen ihminen ole aito, ja hän on taipuvainen korottamaan ja korostamaan omaa asemaansa suhteissa toisiin ihmisiin. Etenkin naisilla on monesti tapana reagoida ja toimia epäsuorasti, eli he alkavat tarttumaan monesti johonkin yksityiseen ominaisuuteen kommunikaation toisessa puolessa. Eli passiivisaggressiivisuus on äärimmäisen epämiellyttävä piirre ihmisessä, vaikka toki voi sanoa, ettei periprimitiivinen suora aggressiivisuuskaan ole miellyttävää. Tavallisesti passiivisesti aggressiiviset eivät ole avoimia ja he pyrkivät ilmaisemaan epäsuoria ja vinoja mielipiteitään ja asenteitaan epäsuorasti, olematta rehellinen ja avoin toisen osapuolen kanssa, joka monessa tapauksessa voi itse pystyä aidompaan suoruuteen. Äitini on passiivisesti aggressiivinen ihminen, joka on vaikenemisestaan tullut niin epäsosiaaliseksi, että hän monesti luonani ollessa saattaa höpöttää itsekseen viereisessä huoneessa, joka on mielestäni todella epäsosiaalista ja epäsuoraa ja sitä voisi kutsua kommunikatiiviseksi masturboimiseksi. Ja jos joku vielä tekee sitä samassa asunnossa, jossa tämä voisia avautua ja keskustella toisen ihmisen kanssa, niin on se varsin käsittämätöntä ja ärsyttävää. Nämä ihmiset pyrkivät epäsuorilla teoilla ja itsekseen höpöttämisellä ilmaisemaan omia mielipiteitään eivätkä he osaa sanoa niitä suoraan. Isoäitini, joka on jossain mielessä suorempi ihminen kuin äitini, sanoi kerran, kun sanoin selkääni särkevän, että sinun pittää ruveta ketkuttelemaan ihtees. Tässäkin huomaan jonkinlaisen alentuvan äänensävyn, joka toki monilla maalaisperäisillä ihmisillä on, kun he puhuvat toisille ihmisille mielipiteitään siitä, mitä heidän tulisi tehdä. Alentuva on väärä sana, oikea olisi ehkä epäsuorasti loukkaava. Hänessä on myös vanhakirkollista moraalia, vaikka hän vähät ymmärtää mistään moraalista, ehkäpä käytännössä ilmenevä hälvemoraalisuus voisi oikea termi kuvaamaan hänen asennettaan esimerkiksi draamaa ja näyttelyä kohtaan: aina kun kerron jonkun elokuvan tai ohjelman juonta, sanoo hän ylimielisesti ”sehän on vuan nääteltyä”, ikään kuin minä en sitä tajuaisi. Hän siis kaikessa naiseuteen liittyvässä näyttelyssään kehtaa ajatella, että aito näyttely, kun se tehdään katsojia varten olisi jotenkin vähäarvoisempaa. Hän arvostaa vain realistista taidetta (ei kuitenkaan nakukuvia) ja ajattelee varmaan, että kaikki taidekin, ellei se ole vanhakirkollisen uskovaista moraalisaarnojen toistamista, on ”vuan nääteltyä”. Ja on hän sanonut kaunokirjallisuudestakin että ”se on vuan keksittyä”. Eli sellainen mikä ei toista reaalitodellisuuden osia tai asettaa jonkin teoksen esille on aina ”viärin”. Tällaisella ajattelutavalla kaikki taiteen tekeminen on jotenkin hänen mielestään halveksuttavaa itsensä korottamista, koska ei olla kaikessa tyhmyyteen asti rehellisiä ja koruttomia. Olen omaksunut jonkinlaisen dekadentin elämänasenteen etenkin Baudelairelta, Rimbaudilta ja Oscar Wildelta, ja isoäitini on kyllä täysi vastakohta tässä elämänasenteessa. Kaikessa pitää olla niin rehellisiä, koruttomia ja totuuteen pohjautuvia, koska vain tällaisen joukon ihmiset pääsevät taivaaseen. Eli taide ja älyllisyys eivät kuulu hänen mielenkiinnonkohteisiinsa, ja tietysti ironian ja itseironian käyttö on mahdotonta, koska hän ei tajua, mitä ne tarkoittavat. Maalaiset ihmiset ovat tavallisesti aina olleet rehellisiä, suoria ja koruttomia, vaikka myös toisaalta kaikkia suomalaisia on joskus kuvattu samanlaisiksi. Monesti nämä ovat myös niin itseoikeutuksellisia, että he pyrkivät levittämään aatteitaan ja tapojaa myös onnettoman lähipiirinsä tietoisuuteen ja tehtäväksi. Minä arvostan taidetta, draamaa ja kirjallisuutta ja kunnioitan myös taideteoksen käsitettä merkittävänä ihmiselämän pyrkimyksen kohteena. Miten ironia ja itseironia sitten poikkeavat asenteellisesta puheesta on se, ettei se sisällytä minkäänlaista asenteellista ideologiaa omaan toimivuuteensa. Se käyttää samoja sanoja, joita vallankäyttäjät ja toisiin vaikuttamaan pyrkivät käyttävät. Se näyttää vain sen, miten jonkinlainen vakavuus ja yksioikoisuus voi näyttää toisessa mielessä aivan erilaiselta asialta. Sen takia asenteellista ideologiaa kielellisillä muunnoksilla levittävät ihmiset perustavatkin kielensä vaan tietynlaiseen tilanteeseen, johon vaikuttamisen pyrkimys perustuu. Kuitenkin ihmiselämällä on pysyvämpiä ja myös korkeampia merkityksiä, joita niitäkin voidaan jossain mielessä kuvata myös kielellä. Imelä, ketkuttelu ja vuan näätelty ovat ehdottomasti jyrkkiä asenteita, joilla joidenkin syvemmän merkityksen omaavan asian pintamerkitys saadaan näyttämään jossain mielessä paheksuttavalta tai kielteiseltä. Mielestäni tällaisia sanoja ei tulisi käyttää, vaan pyrkiä saamaan ilmiöistä esille jotain syvällisempää.

Muutamia kehittyneen psykologian periaatteita

On mielestäni olemassa muutamia tärkeitä periaatteita, jotka voivat auttaa ihmisiä elämään oikein ja toimimaan oikein suhteessa itseensä ja toisiin ihmisiin. Ensimmäinen periaate käsittää moraalin sosiaalista perustaa, jossa tärkeitä asioita ovat etenkin intersubjektiviinen kompetenssi ja huomioiminen. Intersubjektiivinen kompetenssi tarkoittaa subjektien välistä kompetenssia eli oikein toimimisen taitoa, joka tarkoittaa sitä, että ihmisyksilö eli subjekti osaa toimia oikein toisten subjektien kanssa, eli etenkin tajuaa subjektien väliset rajat ja niiden omat alueet, joille ei oikein voi suorittaa minkäänlaista invaasiota. Eli tämä tarkoittaa sitä, että subjekteille on annettava niiden oma tilansa, johon ei saa puuttua, ja subjektien välisten rajojen tajuaminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi jonkinlainen rajanylitys siinä, että yrittäisi manipuloida toisia ihmisiä, ei onnistu eikä se ole sallittua.

Toinen asia liittyykin manipulointiin ja siinä tulisi huomioida se, ettei ihmisiä tule pyrkiä manipuloimaan eikä itsekään tule joutua manipuloinnin kohteeksi. Manipulointi tarkoittaa siis sitä, että saadaan ihminen toimimaan jonkun ulkoisen tahon tahdon mukaisesti, joka voi monesti myös tarkoittaa sitä, että manipuloitu ihminen ajautuu toimimaan oman hyvänsä vastaisesti ja voi joutua sen takia toiminnastaan vaikeuksiin ainakin omien päämääriensä kannalta.

Kolmas asia liittyy siihen, että tulee olla avoin. Aina kun kohtaa ihmisiä molemmille sopivissa olosuhteissa, tulisi pyrkiä olla avoin, eli ei tule peitellä omia mielipiteitä, arvoja ja ajatuksia ja samanaikaisesti tulee antaa tilaa kaikille vuorovaikutuksen osapuolille. Ei tule siis peitellä omaa minää, vaan antaa toisille ihmisille rehellistä palautetta sen mukaan, jos muutkin kommunikaation ja kohtaamisen osapuolet ovat avoimia ja rehellisiä.

Neljäs asia on mielestäni ehkä tärkein näistä kaikista ja se koskee sitä, että ihmisten kanssa toimiessa tulee aina korostaa ihmisten hyviä puolia ja ominaisuuksia. Mielestäni on vääränlaista kommunikaatiota ja tekemisissä oloa, jos samanaikaisesti avoimessa kommunikaatiossa ja palautteessa moititaan tai morkataan ihmsiä heidän joistain ominaisuuksistaan, koska silloin kommunikaatio ja tekemisissä oleminen ei voi olla tasaveroista ja tasapuolista. Silloin on selkeästikin kysymys siitä, että joku ihminen haluaa arvostaa itsessään olevia piirteitä liikaa ja epätasa-arvoisella tavalla. Tulisi aina antaa hyvää palautetta kritiikin ohella.

Viidenneksi voidaan sanoa, että aina pitäisi tarkkailla massoja sen suhteen, jos niiden aaltomainen käyttäytyminen uhkaa yksilöiden hyvää ja vie heiltä käsityskykyä sen suhteen, miten ihmisiin tai asioihin tulisi oikealla tavalla suhtautua. Eli yhteenvetona, tulisi käsittää moraalin sosiaalinen perusta, olla valpas manipuloinnista, olla avoin mahdollisimman usein ihmisiä ja asioita kohtaan, antaa rehellistä ja myönteistä palautetta, ja olla tietoinen massojen toiminnasta.

Olli von Becket

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Korruptio ja palveluiden ja viranomaisten työn läpinäkyvyydestä

On mielestäni olennaisen tärkeää, että yhteiskunnassa kokoonnutaan välillä yhteen sen edistämiseksi, että korruptioon taipuvaisia käytänteitä tarkastellaan ja pyritään tunnistamaan ne omassa ja toisten toiminnassa. Korruptio on siis liiallista omakohtaista hyötymistä etenkin sellaisissa tilanteissa ja tehtävissä, jotka vaatisivat tekijältään moraalista integriteettiä. Tällaiset tehtävät ovat sellaisia, joissa on kysymyksessä oman edun lisäksi myös toisen tai monen muun ihmisen etu. Jos joku pyrkii hyötymään toisia koskevassa asiassa omakohtaisesti, voidaan tällaista toimintaa kutsua korruptioksi. Mielestäni on selvää, että korruptiota on kaikkialla, ja on naiivia ja oman etunsa peittelemistä, jos sanomalehdet tai jopa poliitikot itse ovat toitottamassa väliajoin sivistymättömälle rahvaalle sitä ilonsanomaa, jonka mukaan esimerkiksi Suomessa ei ilmenisi ollenkaan korruptiota. Voidaan katsoa, että täällä ihmiset eivät tunnista yhtä herkästi sitä, jos esimerkiksi palvelutehtävästä voisi saada omakohtaista hyötyä. Korruptio on aina syvällä kulttuurissa, ja jos kulttuuri ilmoittaa ihmisille, ettei sen piirissä ilmene korruptiota, on se vain naurettavaa valetta. Korruptio voidaan myös legitimoida sillä tavalla, että sen mukaan toimivat sopivat yhdessä, että kaikki saavat jonkinlaisen inkrementin, jolloin oman mahan täyttyminen estää sen kyseenalaistamisen, että onko tämä sittenkään aivan oikein ja voiko tällaisen resurssien jaon hyväksyä, vaikka osa tiettyä tehtävää koskevien asioiden hoitajista saisikin samanlaisen palkkion sen johdosta, että kaikki vaikenevat eettisistä pikkukysymyksistä. On selvää, että eduskunnassa ja politiikassa jotkut pintapuolisimmat ja älyllistä huoraamista ja seurueita harrastavat poliitikot alkavat suhtautumaan sattumanvaraisesti samaan aikaan valittuihin toisiin viranhaltijoihin kuin he olisivat jonkinlaisia koulukavereita tai yliopistossa samaan aikaan olevia ja samanväriset haalarit omistavia bestiksiä. Mielestäni poliitikot kehittyisivät pitkälle poliitikon tehtävässä, jos he olisivat jotenkin kasvosokeita tai eivät kuitenkaan harrastaisi sosiaalista huuhaata siellä, minne se ei todella kuulu. Kansalaisille tulisi tarjota parempi pääsy esimerkiksi poliitikkojen tai heidän asioitaan hoitavien ihmisten tietoihin, jotka koskettavat heitä itseään. Esimerkiksi kehitysvammaisten tapauksessa heidän asioitaan hoitavien ihmisten tulisi säännöllisesti selvittää tiedot kaikenlaisesta rahaliikenteestä ja mihin rahoja on laitettu. Tässä asiassa asianajajien tulisi antaa palveluita sopuhintaan, mutta etenkin julkista oikeusapua harrastavien ihmisten tulisi olla tarkempia väärinkäytösten vaikka pienienkin julkituomisessa. Kaikesta byrokratiasta ja viranomaisten toiminnasta tulisi tehdä transparenttista ja virkamiesten tulisi itselähtöisesti olla tiedottamassa niitä henkilöitä, joita heidän toimintansa koskettaa, heidän toiminnastaan näiden ihmisten asioiden parissa. Olisi korostettava ihmisille heidän oikeuksiaan, sillä oikeuksien unohtaminen monesti johtaa väärinkäytöksiin ja pahuuteen.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Tulen eliitistä tahdostani riippumatta

Nimeni tulee vanhasta aatelisesta upseerisuvusta. Nimeni on toisen vanhempani suvun nimi. Olin aiemmin isäni nimen mukaan nen-päätteistä savolaista ”aatelia”. Sukupolvikokemus ohjasi minua äitini sukua päin, sillä olin aina kokenut äitini suvun enemmän itseni mukaiseksi kuin isäni suvun. Lisäksi myöhemmin kävi ilmi, että isäni isä oli saanut sukunimensä äidiltään, joten äitini suvun nimi, eli isoisäni nimi, on myös itselleni läheisimmän suvun miehen eli äitini isän isältään perimä nimi, samalla kun isäni nimi tulee minun toisen isoisäni äidiltä. Jonkinlainen isättömyyden kokemus on siirtynyt minuunkin saamani kasvatuksen muodossa, eli olen siis varsinainen paradoksi ja kapinallinen: tietyllä lailla isätön ihminen aatelisten maailmassa, joka korostaa pelkästään isiä. Suomalainen aateli ei ole koskaan suvainnut ja korostanut aatelista munasolua niin paljon kuin se on yliarvostanut aatelista siittiötä. Kuitenkin geeneistä tulee ainakin puolet myös äidiltä, ja kun olen jo lapsesta asti kokenut olevani enemmän kotona etenkin äitini vanhempien kanssa, niin minulle oli luontainen ratkaisu omaksua äitini suvun nimi, se oli pikemminkin vain piste iin päälle, eikä minkäänlainen muutos, sillä olin muuttunut äitini ja hänen sukunsa kaltaisekseen jo pikkupoikana. Mielestäni on väärin, jos jotkut haluavat suhtautua aateliseen sukuperimään karsastavalla tavalla, sillä olen sukuni kautta, joka on toki rappeutunut ja menettänyt joitakin ulkoisia ominaisuuksiaan, huomannut, että monesti aateliseen sukuun kuuluminen tarkoittaa sitä, että ihminen pääsee tekemisiin monien etenkin henkisen alan totuuksien kanssa. Mielestäni en ole hyötynyt nimestäni ja taustastani muuten kuin että korkeintaan olen saanut joskus paremman hotellihuoneen tai paremman pöydän tai parempaa palvelua ravintolassa. Yleensäkin olen kohdannut etenkin Suomessa sellaista, etteivät kaikki edes osaa kirjoittaa sukuni nimeä oikein, ja kun näin suomalaisperäisellä alueella kuin Pohjois-Savossa jotkut ihmiset kuvittelevat että kaikilla suomalaisilla on täysin suomalaisperäinen nimi, on minuakin kuviteltu saksalaiseksi tai ruotsalaiseksi, vaikka koen olevani etenkin suomalainen siitä huolimatta, vaikka suvussa onkin pitkään puhuttu toisena ja kolmantena kielenä ruotsia ja saksaa. Korostan aatelin yhteydessä sitä, että sen hyvät ominaisuudet ovat etenkin henkisiä ominaisuuksia. Suvun hallussa on ollut toki useita kartanoita, joista suurin osa on myyty, täysin rappiolla, palaneet maan tasalle tai siirtyneet naisten kautta toisille suvuille. Onkin varsinainen myytti, että aateli olisi enää nykyään rahvasta varakkaampaa, vaikka toki omia taloja, kesähuviloita, veneitä, autoja, metsää, maata ja rahaakin löytyykin keskimääräiseen verrattuna kohtalaisesti. Aatelin keskuudessa arvostetaan korkeata koulutusta ja moitteetonta käytöstä, minkä takia koenkin yliopistossa filosofiaa opiskeltuani täyttäneeni tällaisen osan ainakin joltain osalta, mikä minulle on annettu sen myötä, kun väistämätön tapahtui ja suuntauduin äitini sukuun, johon olen aina kuulunut.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Miten ihmisten etävyyttä voi edistää ja tukea

Ihmiset ovat korona-aikana tottuneet tekemään työtä etänä ja opiskelemaan etänä esimerkiksi kotoa käsin. Tässä joidenkin ominaisuudet ovat päässeet parempaan valoon ja toisin päin jotkut eivät ole pystyneet omaksumaan riittävän menestyksekästä asennetta etänä työskentelyyn tai opiskeluun. Mielestäni ihmisten luonnollisen sosiaalisuuden ohella ihmisillä on ja ihmisille on annettava mahdollisuus yksilöllisyyteen ja vapauteen myös esimerkiksi koulutuksen sisällä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi opetusta voida antaa pelkästään keskitysleirimäisissä laitoksissa, joita tulkittaisiin kliinisyystesteillä ja -harjoituksilla. Mielestäni opiskelu tulisi mahdollistaa etenkin juuri etäopiskelun keinoin, ja näin ollen ihmisten etävyyttä voitaisiin parantaa ja helpottaa. Koronavirus on estänyt myös viihteen piirissä tapahtuvaa vuorovaikutusta siinä muodossa, mihin ennen koronaa oltiin totuttu. Kuitenkin mielestäni etenkin yliopistoon jatkavien opiskelijoiden opiskelumetodeja tulisi tutkia ja tarkentaa. Esimerkiksi minä olen suorittanut suurimman osan yliopisto-opinnoistani kirjatentteinä ja nekin ennemmin kuin viralliseen tenttitilaisuuteen osallistumisen sijaan ovat suurimmalta osalta tulleet tentityksi tenttiakvaarioissa. Koulun ja yliopiston tulisi mahdollistaa opiskelijoille etenkin vapautta ja yksilöllisyyttä myös oppimismetodien ja käytäntöjen kohdalla. Ei voida sanoa, että vanhanaikainen luokkatilanne, jossa opettaja johtaa yksioikoisesti tilannetta, olisi enää minkäänlaisen koulunkäynnin kulmakivi, ja mielestäni opiskelijoille tulisi jo lukiossa antaa mahdollisuus myös vaihtaa roolia toisten opiskelijoiden ja opettajan kanssa, ja näin ollen kehittää omaa opettajan rooliaan. Myös on selvää, että opiskelijoille tulisi antaa suurempi valta opettajien opetusmenetelmien ja opetuksen sisällön kritisoimiseen, siten, että opettajat voisivat tämän palautteen myötä muokata omia opettamisen keinojaan. Lukiossakin opetuksen tulisi perustua pikkumaisten pikkutehtävien sijaan esseiden kirjoittamiseen. Myös on selvää, että itsenäisen työskentelyn ja itsenäisen alan asiantuntijaksi tulemisen myötä, kouluja tulisi yksityistää ja valtakunnallisen opintosuunnitelman purkamisella voitaisiin näitä kouluja alkaa erikoistaa tiettyihin aloihin, joista annettaisiin suurempi määrä kursseja suoritettavaksi kuin nykyisin. Tässä voitaisiin ottaa oppia hyvin järjestetyistä IB-kouluista, jotka muistuttava suurelta osin sitä, mihin itse olisin nykyaikaisen lukiojärjestelmän Suomessa ohjaamassa. On selvää, että sen myötä, kun yksilöllisyydelle ja vapaudelle annetaan suurempi rooli kouluissa ja yliopistoissa, ei sivistymistä ja tiedon lisäämistä voida asettaa pelkästään koulun harteille, vaan opiskelijoiden tulisi voida kokea suuria intohimoja oman erikoisalansa tai alojen kokonaisuuteen suuntautuessa. Toisin sanoen vapaa-aikaa ja työntekoa ei tulisi niin selkeästi erottaa toisistaan, mihin nykyiset keskitysleirimäiset laitoksemme ovat opiskelijoita ohjaamassa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija