Porvareista ja pikkuporvareista

Porvari tarkoittaa tavallisesti hyvin tai keskitasoisesti toimeentulevaa aikuista, joka tavallisesti toimii jollain tavalla vapaan markkinatalouden säteen sisällä. Porvarit tekevät kauppaa ja heille on tärkeää rahan ja muiden elämässä tarvittavien kulutushyödykkeiden hankkiminen. On myös olemassa jonkinlainen porvarillinen etiikka, joka ohjailee näiden ihmisten toimintaa, vaikka he eivät aina sitä suoranaisesti tunnistaisikaan, ja se liittyy siihen, mitä näiden ihmisten tulee tehdä ollakseen jatkossakin porvareita. Porvarit ovat erityisen kiinnostuneita siitä, mitä muut ihmiset eli pääasiassa asiakkaat hänestä ja hänen Wirtschaftistaan ajattelevat. Näin ollen porvarin tehtävä on mukautua muiden ihmisten mielipiteisiin ja teeskennellä samalla että olisi todellisesti olemassa jonkinlainen autonomia, jonka päällä ja jonka perusteella porvari toimisi. Porvari on kameleontti, koska liiketoiminnan harjoittaminen vaatii aina muutosta ainakin perustavimmalla materialistisella tasolla. Loppujen lopuksi porvari myy sielunsa pirulle, kun hän jää osaksi kapitalismin seinäkellon ratasta. Porvari on kiinnostunut ennen kaikkea muodosta, ja heille muodon loukkaaminen näyttäytyy osana kokonaisen järjestelmän horjuttamista, johon pitää reagoida voimalla. Tavanomaiset ihmiset puhuvat aina toistensa kanssa sellaisista ihmisistä, joiden integriteetti ja autonomia ei anna periksi toisten ihmisten painostuksen edessä. Monet porvarit ovat myös hyvin uskonnollisia ja jotkut ajattelevat, että ankaralla ja raskaalla työnteolla kannetaan lopulta Jumalan porvarille asettama velvollisuus. Porvareille on tyypillistä, että he monesti kummastelevat ja kauhistelevat maailman tapahtumia oman pienen kuplansa sisältä, sillä tällainen hämmästelyhän on oleellista porvarille. Esimerkiksi kun menin varhaisnuorena hakemaan kirjoituskilpailupalkintoni Kuopiossa, äkkäsin Klingen ja menin hänen puheilleen sanoen ”Päivää professori Klinge!”. Tuo oli faux pas, mutta Klinge oli ystävällinen ja setämäinen. Muistan kuitenkin miten esimerkiksi Kari Rajamäki tuijotti minua kuin mykkä vittua – varmaan hänkin oli sellaisessa asemassa, että jonkun olisi pitänyt esitellä hänet Klingelle, eihän se Rajamäki ollut kuin 50-60-vuotias. Porvarille tyypillistä on se, että he haluavat ehdottomasti ”kuulua joukkoon” ja se on ehdottomasti kaikkein tärkeintä heille. Tällainen patologinen epäluottamus kaikkeen ”vieraaseen” tai ”ulkolaiseen” on niin ärsyttävää, että nyrkkiä pitää joskus pidätellä. He ovat säntillisiä, täsmällisiä ja moitteettomia, esimerkiksi isäni äidillä on tapana mennä linja-autoon lähtiessään asemalle vähintään puoli tuntia aikaisemmin, koska hänen mukaansa, ”kannattaa olla siellä hyvissä ajoin ettee aato lähe etuajassa”. Minä yritin kertoa hänelle, etteivät linja-autot lähde ennen aikataulussa mainittua lähtöaikaa, mutta vinkki kaikui kuuroille kiville. Paikalla on oltava ainakin 30 minuuttia aikaisemmin. Porvari eroaa kahdesta toisistaan poikkeavista väestöryhmistä, jotka ovat prole ja aristokratia. Sen takia porvarit tuntevat näihin kahteen muuhun ryhmään nähden painetta,, koska he sattuvat olemaan siinä keskellä. Prolet ovat alttiimpia muuttumaan ainakin suurten linjojen mukaisesti, ja taas kultivoitunut aatelisveri on monta kertaa arvokkaampaa kuin näiden tavanomaisten porvarien neste. Lisäksi suuret edistysaskeleet esimerkiksi kulttuurin, taiteen ja tieteen aloilla ovat tulleet aristokratian taholta, vaikka tässä aristokratialla ei tarkoiteta vain aatelisia, vaan myös muita niiden lähistöllä olevia sukuja kuten Enckell, ja sukuja jotka ovat liitteessä aatelisten sukujen kanssa esimerkiksi naimakauppojen kautta. Porvarit ovat tarkkoja nautintoaineista, ja heillä on aina patologinen kohtuullisuus ja kaiken excessin vastustaminen minkää takia he mielellään etenkin pikkuporvarit , haukkuvat erikoisempia alkoholia käyttäviä ihmisiä alkoholisteiksi ja juopoiksi. Porvarit mutta etenkin rouvashenkilöt ajattelevat, että oma minä ja oma joukko edustavat aina hyvää ja saman arvottamisen kautta paha sysätään ulkoiseen, vieraaseen, kaikkeen sellaiseen jonka ei voida katsoa liittyvän itseen. Tämähän on tyypillinen porvarillisen perhekeskeisyyden epitoomi ja tuottaa rouvalle hyvän olon, kun voi ajatella vapaasti että minä olen hyvä ja vieras on pahaa. Porvarit ihmettelevät kaikkea muuta ja eivät suvaitse mitään sellaista, joka voisi rikkoa muodon tai edes vahingoittaa sitä. Porvareilla esiintyy korostunutta ylpeyttä omista lapsistaan, jotka ovat aina parempia kuin muiden ihmisten kakarat. Muistan esimerkiksi kun olimme ystäväperheen kanssa Kyproksella kun olin vajaa kymmenen vuotta. Olimme uima-altaalla minä, ystäväperheen isä ja hänen tyttärensä. Yhdessä vaiheessa ystäväperheen isä sanoi ankaraan äänensävyyn ”anna se pallo Nooralle”. Tuo järkytti minua, sillä olen varma siitä, että minua ei ole koskaan puolustettu samaan sävyyn tai edes pyritty edistämään minun omaa hyvääni.  Vanhempani ovat aina ajatelleet, että toisten mutta etenkin sukulaisten lapset ovat omia parempia, ja aina kun olen joutunut verbaalisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi, eivät vanhemmat ole tehneet mitään – eihän ”sillä” ole mitään väliä. Porvareille on tyypillistä perhekeskeisyys, pienet piirit ja epäsosiaalisuus noiden piirien ulkopuolelle päin. Porvarit eivät siedä epäonnistumista, sillä he silloin pettävät omien vanhempiensa luottamuksen, koska he ajattelevat että vastuu ei ole vanhemmilla, vaan lapsella on velvollisuus vanhempiensa kohtaan, ettei tee heille haittaa. Jotkut píkkuporvarit toimivat körttiläismoraalin periaatteiden kautta. Esimerkiksi ”isäni” on joskus tokaissut: ”Koulu on lapsen työtä”. Porvarit eivät näe tulevaisuuteen, koska hei eivät ole ajattelijoita – heille merkitsee vain menneisyys ja nykyhetki, joita pitää koko ajan olla sovittamassa yhteen. Työn tekeminen ja sen jälkeen palkkapussilla kehuminen on tärkeä asia porvareille, sen kautta he voivat kokea olevansa kunnollisia ihmisiä, sillä tuo kunnollisuus on sellainen hyve, johon he koko ajan, joko tiedostamattomasti tai tiedostetusti pyrkivät. Porvari on Hullu Heideggerilta tulevan Das Man käsitteen mukainen – Das Man on kaikki eikä kukaan, ja nimenomaan autenttisuuden puute aiheuttaa sen, että porvarille todellisia ajankohtia ovat vain menneisyys ja sen määrittämä nykyisyys. Porvarit kummastelevat ja hämmästelevät sillä he seuraavat patologisella tavalla rutiinia ja päiväjärjestystä, joka aiheuttaa heille muodon yliarvostamisen ja myös sen, ettei heistä ole millään tavalla luovuutta esiintuoviksi yksilöiksi. Porvarille kaikki uusi on hirveää ja kaikki hirveä on liian uutta.