Jyvät akanoista

Nykyaikainen maailma lietsoo läheisriippuvaisuutta ja liiallista roikkumista poikakavereissa/tyttökavereissa ja ystävissä. Tämä aiheuttaa sen, etteivät nuoret näe jo varhaiselta iältä alkaen omaa polkuaan tässä maailmassa. Esimerkiksi työpaikkojen ja koulutuspaikkojen hankkiminen samalta paikkakunnalta ja samalta alalta on tähän ilmiöön liittyvä piirre.

Tietysti jokainen voi vapaasti olla tässä nykyaikaisessa maailmassamme, joka toki sallii kaikenlaiset hullut ilmiöt, niin läheisriippuvainen kuin haluaa. Mielestäni ainakin omien kokemuksieni perusteella mm. kahdeksalla reilillä käyneenä, parhaimmat sosiaaliset kontaktit ovat tulleet sellaisten ihmisten kanssa, jotka on tavannut ensimmäistä kertaa, ja joita ei ole suurimmaksi osaksi koskaan myöhemmin tavannut. Ihmiset, jotka ovat henkisesti kehittyneitä, osaavat olla spontaaneita suurimman osan ihmisistä kanssa, ja sen takia he pystyvät kommunikoimaan uusien ihmisten kanssa kuin sellaisten, joiden kanssa toimiessa suhdetta määrittelee rooleihin kuuluvat odotukset ja tietoisuus siitä millainen tämä ihminen jo valmiiksi on ennen kommunikaatiota.

Mieleeni on jäänyt mökämusiikin siedettävämpää puolta edustavan Snow Patrol-yhtyeen kappaleen Chasing cars musiikkivideo, jossa metrojuna lähtee liikkeelle asemalta ja vie ihmiset mennessään kauemmaksi aikaisista ihmiskontakteista ja väleistä. Mielestäni vanhaan aikaan liittyvän läheisriippuvuuden sijaan tulisi alkaa arvostaa sellaisia kontakteja, joissa ihmiset ovat spontaaneja ja avoimia.

Tietysti se, että ihminen kykenee olemaan spontaani ja avoin täysin vieraalle ihmiselle vaatii tiettyjä ominaisuuksia, joiden haltijat kyllä mielestäni ovat korkeammalla henkisellä tasolla, kuin esimerkiksi ns. ”childhood sweetheartsit” jotka asettuvat toisen kylkeen olemaan todellakin toisen kylkiluuna. Tällaiset ihmiset, jotka eivät pysty lähtemään kulkemaan omaa tietään pelotta ja ottamaan riskejä ja etenkin lähtemään liikkeelle ja matkalle ovat mielestäni vammaisia ja toimintakyvyttömiä, ja heidät tulisi ehdottomasti asettaa mitä pikimmin laitoshoitoon.

Läheisriippuvaiset ihmiset suhtautuvat eri tavalla pieneen tuttavapiirinsä kuin maailmankansalaiset. He tukeutuvat ihmisten kanssa tekemisissä ollessaan muistiin, joka on varsin tyttömäinen piirre. Maailmankansalaiset ovat uusia ihmisiä kohdatessaan jatkuvasti tekemisissä kaikissa ihmisissä vallitsevan universaalisen ihmistunnon kanssa, ja kohtaavat siinä mielessä koko ajan sen, mihin ihmisenä oleminen perustuu. Helmut Bergerkin on aikanaan todennut, että seksuaaliset suhteetkin ovat parasta silloin, kun kyse on pelkästä himosta ilman kummankaan puolista imartelua ennen tai jälkeen.

Sukukokous

Mutta miten se olikaan

voinko asettaa lasini pöydälle

joka kimaltaa heijastuksena profiiliasi

kuin Salome, joka herjaa

haluat kurittaa minua

olen perinyt luonteeni

isoisältäni, vanhalta aatelisherralta

jonka luona ollaan diskreettejä

ilman liiallista huolehtumista maailman tilasta

sillä tämä suku pysyy yllä

vaikka heikkoontuu haaleasta verestä

talonpoikaiset vaimot ovat

vaikuttaneet siihen että talo pysyy yllä

pereat mundus - pereat genus, se ei ole totta

sillä näitä pedanttisia ja tunteettomia

ihmistenkuvia tulee aina olemaan täällä

ahdistamassa muita omalla pakotettavuudellaan

nostamassa esiin statussymboleita

joihin sillä ei todellisesti olisi varaa

käydään joraamassa ritarihuoneella

ja ollaan suljetut viimeisen pöydän päähän

kuin yksinkertaiset maalaisserkut

Voi isoisoisä minkä teit!

Kahlitsit suvun maahan

ja nyt vain ei-aateliset sukulaiset

pystyvät nousemaan

Parnassovuoren jyrkkää seinämää

ja nousemaan kulttuurin kukkina pelloilla viljavilla

valoisilla, jotka sisältävät muiston 

lapsuuden kesäparatiisista

Isätön aatelinen

Suomalainen aatelisjärjestelmä perustuu patriarkaalisuuteen ja patrilineaarisuuteen. Se ohittaa aateliset naiset, elleivät he ole avioituneina toisten aatelisten kanssa, ja heidän jälkikasvuaan ei Suomessa tulkita aatelisiksi. Eikö isätönkin aatelisen naisen poika voisi kerran osoittaa arvostavansa perimäänsä ja kokea itsensä ylpeäksi suvustaan? Eikö vanhentuneet aateliset käytännöt voida silloin unohtaa, jos poikkeuksen tekijä on riittävästi erilainen, eikä mikään luokkaloinen. Isäni isä oli lehtolapsi, Alma Vehviläisen ulkopuolella avioliittoa saama poika. Isäni isästä tuli sittemmin metsäinsinööri ja Hackmanin metsäosaston piirityönjohtaja ja hän ansaitsi työstään huomattavasti keskimääräistä ansiotulon saajaa suuremman palkan. Sittemmin isoisäni kuoli vuonna 2001, kun olin 12-vuotias. Muistikuvani ukista ovat kaikki kirkkaita ja myönteisiä. Hän epäilemättä halusi kohdella lapsenlapsiaan paremmin kuin mitä oli kohdellut kahta poikaansa. Lehtolapsius voi periytyä suvussa monta polvea ellei joku jälkeläinen ala kyseenalaistamaan tämän kostonhimoisuuden, jonka mukaan vanhemmat voivat haluta kostaa itsensä saaman kasvatuksen. Äitini on hakenut isästäni korviketta omalle heikolle isälleen, jota hän on aina palvonut, ja joka ei ole koskaan onnistunut livahtamaan äitini äidin tossun alta. Näin ollen, koska hän edustaa ikiaikaisinta aatelista periaatetta eli isän mukaan periytymistä, on hän koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan hyväksynyt isäni despoottimaisen käytöksen omia lapsiaan, mutta etenkin minua kohtaan. Olen aina kokenut olevani keskimääräistä herkempi, ja sen takia ankara ja julma kasvatus on jättänyt minuun jälkensä. Ellei ihmisellä ole kuvaa hyvästä isästä, jonka myötä voisi mallintaa itse itsensä häneen, tulee se varmasti vaikuttamaan siihen, millainen isä hänestä itsestään tulee. Jotkut sanovat myös, että isätön lapsi muuttuu tavallisesti jotenkin mielisairaaksi, vaikka en tunnistanut isäni isässä tuollaiseen viittaavia piirteitä. Isätön aatelinen on absurdi käsite, mutta mielestäni tämä absurdius sopii hyvin nykypäivään kritisoimaan tiettyjä isälähtöisiä vanhentuneita yhteiskunnallisia käytäntöjä ja instituutioita. Onhan se aivan saman tekevää periikö lapsi aatelisen verensä äidiltä tai isältä. Sen takia minua on aina vähän huvittanut ritarihuonegenealogien ja muutamien oman sukuni miespuolisten edustajien lievästi halveksiva asenne, joka perustuu siihen, että he katsovat, etten minä ole yhtä hyvä aatelisen sukuni edustajat, kuin aatelisesta siittiöstä tulleet herraihmiset, jotka noudattavat traditioita ja perinteitä. Äitini isä on aina suhtautunut minuun arvostavasti ja voinkin jotenkin kokea, että hän oli ennen dementisoitumistaan minulle merkittävämpi isähahmo kuin oma isäni. Olen myös huomannut, että olen henkisesti kypsyttyäni alkanut muistuttaa etenkin äitini isää. Stiff upper lip ja tietyllä tavalla vanhanaikainen käytös, ovat asioita, joita olen alkanut nuoruuden kapinallisen vaiheen jälkeen arvostamaan. Jotkut sanovat, että ihmisen jumalsuhdekin häiriintyy yleisimmin, jos yksilöllä ei ole kuvaa hyvästä ja suvaitsevaisesta isähahmosta. En kuitenkaan ole ateisti, vaan enemmän agnostikko. Isäni on suorastaan eksplisiittisesti todennut moneen kertaan, että hän on mallintanut kasvatukseni itse saamaansa kasvatukseen ja ilmaissut, että hänestä ei saa etsiä moraalista esikuvaa.. En tiedä, miten tietoinen hän on ollut siinä, kun hän on näitä asioita kertonut, vai ovatko ne tulleet suoraan vaistoista kuin villieläimellä. Isäni on aina toistellut minulle mm. ”Kun minä sanon päivä, niin sinä sanot yö”, ”Et ou koskaan ollu kiinnostunu minun harrastuksista”- Mielestäni isäni olisi pitänyt ottaa joku tavallinen Möttönen puolisokseen, jos hän olisi todella halunnut, että harrastuksissa, koulutuksessa ja työssä olisi pitänyt mallintaa näitä toimintoja häneen. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin entinen pääministeri James Chichester-Clark tuli perheestä, jossa isä oli ottanut Irlannin protestanttiseen ylimystöön kuuluneen vaimonsa tyttönimen Chichester oman nimensä osaksi, ja etenkin Britanniassa on ollut useita samanlaisia sukuperinnön kunnioittamiseen liittyviä tekoja., ja etenkin skotlantilaisessa aatelissa ja landed gentryssä arvonimi on voinut periytyä naisen kautta, josta yhdeksi esimerkiksi muistuu Tam Dalyell, baronetti. Dalyell oli aikaisemmin ns Father of the house Britannian parlamentin alahuoneessa. Dalyell peri äitinsä kautta baronetin tittelinsä. Kuten isotätini Lempi Kinnunen aikanaan nuorempia sukulaisia neuvoi, olisi äitinikin pitänyt säilyttää oman sukunsa nimi nimensä osana. Aatelisuus on aina perustunut jalostuneeseen ja tarkasti tutkittuun isänlinjaan. Minulla ei tällaista isänlinjaa ole, koska isäni isän isää ei tiedetä, vaikkakin on sanottava, että isäni on ja isoisäni oli verrattain hyvätuloisia, mikä ei tietysti takaa sitä, että tällainen henkilö olisi täydellinen isähahmo.

Filosofian tehtävästä

Filosofia on tavallisesti tulkittu pelkäksi teorianeppailuksi ja nimidroppailuksi. Voidaan kuitenkin nähdä, että filosofiasta voidaan saada jotain hyötyäkin. Aristoteleen mukaan arvokkain aktiviteetti, jota ihminen voi harrastaa on teoreettinen mietiskely, joka myös tuottaa ihmiselle suurimman onnen. Filosofia siis tulee kreikan kielen sanoista, philos ja sophia, joista ensimmäinen tarkoittaa rakkautta (mutta etenkin veljellistä rakkautta) ja toinen viisautta, eli filosofian alkuperäinen merkitys on viisauden rakastaminen. Kuitenkin mielestäni voidaan filosofiaa viedä perusajatuksessaan myös käytännölliseen elämään, koska tänä päivänä ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita erilaisesta osallistumisesta, vaihtoehtoisista elämäntavoista ja eettisesti korkeatasoisista yhteisprojekteista. Osallistuva filosofia tarkoittaa filosofiaa, jota voidaan soveltaa käytännölliseen elämään. Ensinnäkin etiikasta voidaan kuvitella olevan suurta hyötyä siinä, kun pyritään olemaan elämäntapavalinnoissa eettisiä. Kuitenkin myös esimerkiksi logiikasta voidaan katsoa olevan hyötyä siinä, kun määritellään toiminnan tavoitteita ja päämääriä. Myös tieteen tekoon tulisi tuoda enemmässä määrin tieteenfilosofiaa, koska voisi kuvitella, että tieteentekijöiden luovuus ja innovativisuus lisääntyvät, kun he laajentavat käsitystään tieteenharjoittamisesta. Voidaan huomata, että käytäntöä varten tarvitaan kuitenkin myös teoriaa, vaikkakin niitäkin voidaan testata käytännöllisessä todellisuudessa. Filosofian tulisi samalla kun se on teoreettisena toiimintana lähinnä jonkinlaista aivojumppaa, ottaa merkittävämpi rooli yhteiskunnassa, ja tässä mielessä filosofia tarkoittaa etenkin soveltavaa filosofiaa. Soveltavassa filosofiassa filosofian teoreettista pohjaa mukautetaan sopimaan joihinkin esimerkiksi käytännöllisessä mielessä oleviin ongelmiin. Koska filosofia liittyy kaikkeen ja kattaa Hempelin peittävän lain mallin mukaisesti koko yhteiskunnan ja maailman ongelmat, tulisi sitä myös ruveta soveltamaan aktiivisemmin käytännölliseen elämään ja ihmisen maalliseen toimintaan, johon voidaan laskea esimerkiksi kulutustottumukset, ruokavalio, tavat toimia yhteiskunnan jäsenenä. Myös pitäisi voida tulkita politiikkaa filosofian kautta, koska onhan selvää, että kun esimerkiksi Platon piti yhteiskunnan korkeimmalla asteella olevia kuninkaita filosofisesti sivistyneinä, niin voidaan sanoa, että filosofia ei ole siinä mielessä vanhentunut vielä yhtään, joten esimerkiksi vallan käytäntöjä ja poliitikkojen etiikkaa tulisi alkaa purkamaan etenkin filosofiassa käytettävien toimintamallien avulla. Kaikessa yhteiskuntaa koskevassa kritiikissä tulisi käyttää filosofian tarjoamia käsitteellisiä ja metodologisia välineitä. Voidaan siis sanoa, että filosofian tärkein tehtävä tulevaisuudessa on aktivoituminen yhteiskuntaan, ihmisten keskelle, ja kritisoimaan valtaryhmittymiä ja vallankäyttöä. Mihin siis tarvitsemme filosofian professoreita, jotka puuhastelevat omissa pienenmallisissa klikeissään ja kirjoittavat kirjoja, joita varmaankin korkeintaan sata ihmistä lopulta lukee. Tällä professori-instituutioilla on myös tyypilliselle sisäryhmälle ominainen ylpeys , jonka kautta arvostellaan klikin ulkopuolisia ihmisiä. Myös joku filosofian professori oli sanonut, kun häneltä kysyttiin, että mikä on hänen merkittävin tieteellinen saavutuksensa, että suurin saavutukseni on neljä lastani. Voidaan sanoa, että professoriklikit, eivät poikkea mitenkään (ehkä lapsiensa kautta kuitenkin) tavallisesta yläasteella tai lukiossa muodostetuista laumayhteisöistä. On myös selvää, ettei filosofilla voi olla lapsia, tai ei ainakaan silloin, jos haluaa kokea itsensä jotenkin merkittäväksi ajattelijaksi. On myös tärkeätä miettiä sitä, mitä yleensäkään tarkoittaa termi tehtävä. Tehtävä tarkoittaa mielestäni etenkin sitä, mikä on jonkin asian funktio, mitä jokin asia tarvitsee toteutuakseen ja aktuaalisoituaakseen. Tavallinen filosofian yleisopetus yliopistossa ei tuo esiin muuta kuin aikaisin päänsä paisuttaneita kyynisiä pieniä yli-ihmisiä. Tulisi siis mielestäni ajatella usein sitä, mitkä ovat tietyn filosofisen teorian yhteiskunnalliset ja sosiaaliset implikaatiot. Kuitenkaan mielestäni radikaalia ajattelua ei tule vierastaa, sillä vaikkeivat ne muodostuisikaan koskaan vallitsevan yhteiskunnan muodoksi, voivat ne auttaa siinä, kun tarkastellaan tapoja, joilla yhteiskunnassa voidaan osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. Mietin joskus nuorempana, että olisiko yhteiskunnalle hyväksi, jos kaikki arkistot ja menneestä kertovat asiat poistettaisiin ja aloitettaisiin alusta. Tuohan on hyvin kulttuuribolsevikkinen ajatus, enkä missään mielessä kannata tuota teoriaa enää tänä päivänä. Korkeaan ajatteluun kykenevä ihminen on sellainen ihminen joka ei kannata klikkejä eikä pidä niissä notkumisesta. Sosiaalisesti tavalliset ihmiset ovat häikäilemätön, opportunistinen, alhainen, tavallinen ja matalamielinen joukkio. Sosiaalisesti erilaiset ihmiset voisivat filosofian avulla olla muuttamassa tätä yhteiskuntaa parempaan suuntaan, koska heillä on monesti omalaatuinen ja omaperäinen tapa tarkastella kaikkea yhteisöelämässä tapahtuvaa toimintaa ja ajattelua. On selvää, että kaikki universaalista yhteisön käsitettä eniten kehittäneet ihmiset ovat olleet jotenkin sosiaalisesti poikkeavia ja sen takia he ovat monasti ottaneet eniten osaa yhteiskunnan ja yhteisön teoreettiseen pohdintaan filosofian välinein, sen sijaan, että omaksuisivat kaiken annettuna, niin kuin ihmisten suuri enemmistö tekee.

Sosiaalisen elämän ja seuraelämän mullistus

Ihmiset ovat nykyaikaisessa yhteiskunnassa monesti tekemisissä toisten ihmisten kanssa, joko valinnan takia tai ilman omaa mielipidettä. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat saaneet enemmän valinnan vapautta sen suhteen, millaisten ihmisten kanssa he ovat ja haluavat olla tekemisissä. Näin ollen kontingenssi sen suhteen miten läheiset ihmiset valitaan on laajentunut ja voidaan epäillä, että se laajentuu tulevaisuudessa vielä enemmän nykyiseen verrattuna. Eli tästä voidaan sanoa, että aikaisempi agraarinen elämä tarkasti määritellyssä ympäristössä on muuttunut elintason nousun ja teknologian kehittämisen myötä. Kuitenkin on niin, että monessa mielessä aikaisemmassa järjestelmässä oli paljon hyvää, koska se piti silloin huolta ihmisten läheisimmästä sosiaalisuudesta ja yhteisöelämästä. Kuitenkin nykyaikainen järjestelmä sallii paremmin esimerkiksi sosiaalisen mobilisaation. Mielestäni on niin, että etenkin nykyaikainen teknologia on aiheuttanut sen, että monet saavat sen tarjoaman vapauden myötä oikeutuksen omalle töykeydelleen ja epäkohteliaisuudelleen. Minä en esimerkiksi pidä Helsingistä yhtä paljon kuin Keski-Euroopan suurkaupungeista, ja se saattaa liittyä siihen, miten Helsinki on Suomen tapaan nuori ja suurin osa siellä asuvista ihmisistä ei ole omaksunut muiden kehittyneempien kulttuureiden tavalla suurkaupungissa elämisen kulttuuria. Monissa kehittyneissä eurooppalaisissa kulttuureissa on ihmetelty sitä, miten suomalainen kulttuuri on teknologian kehittymisen myötä muuttunut aiempaankin nähden epäsosiaalisemmaksi, ja ihmiset eivät enää usein puhu toisilleen paitsi silloin kun on välttämätön pakko. On toisaalta myös niin, että sosiaalinen media on mahdollistanut ihmisten nolaamisen ja kiusaamisen ja monesti sen saa tehdä netissä anonyymisesti, samalla kun aiemmin kiusaajat jäivät kiinni toimintansa näkyvän luonteen ja itselähtöisyyden takia. Pitäisi miettiä sitä, miten sosiaalisesta elämästä tulisi tehdä enemmän eettinen. Etiikka sosiaalisen elämän yhteydessä tarkoittaa etenkin sitä, miten vastakkaiset mielipiteet voidaan yhdistää synteesiksi, joka palvelee moraalisuutta ja ihmisten henkilökohtaisia tarpeita ja ihanteita. Kun nykyaikainen monikulttuurinen yhteiskunta on tuonut samojen rajojen sisään suuren määrän toisistaan poikkeavia ihmisiä, voidaan sanoa, että eettisyys sosiaalisessa elämässä on tullut entistä vaikeammin tavoiteltava päämäärä. Koska enemmistön ei tarvitse missään yhteiskunnassa omaksua vähemmistöjen ominaisuuksia, jonka pitäisi olla aivan selvästi nähtävissä selväjärkiselle ihmiselle, on siis mietittävä sitä, miten vähemmistöt tulisi integroida enemmistön arvoihin ja tapoihin. Mielestäni on täysin virheellistä ajatella, että vähemmistöille voitaisiin sallia kaikkien kulttuuristen piirteidensä säilyttäminen länsimaisessa yhteiskunnassa. Koska kulttuurin omaksuttaminen vähemmistöille on vaikea homma, tulisi alkaa miettiä sitä, millaisella tavalla yhteiskunnassa voitaisiin mahdollistaa kaikkien kesken vallitseva ymmärrys. Voidaan katsoa, että suurin osa siitä puheesta ja kommunikatiivisesta toiminnasta, voitaisiin poistaa, koska se ei palvele koskaan kenenkään etua, sillä esimerkiksi monessa tapauksessa esimerkiksi vihapuheen tai kiusaamisen yhteydessä puheella vaurioitetaan jotain kommunikaation osapuolta. Yhteiskunnan tulisi sosiaalisuuden periaatteiden myötä suojella ihmisiä tietynkaltaiselta puheelta. Tämän takia koko yhteiskunnan kattavan kommunikaation yhteydessä tulisi korostaa tietynlaista leibnizilaista universaalikieltä, tai ainakin sellaista kieltä, joka ilmaisee jotain ja joka voidaan tarkasti formuloida nuhteellisen kielenkäytön rajojen mukaan, Yhteiskunnassa ei siis tulisi sallia esimerkiksi kiusaamista, liian väkevää sarkasmia, panettelua, tai toisten yläpuolelle asettumista. Ironia, satiiri ja itseironia tulisi säilyttää sen takia, koska ne pitävät yhteiskunnan johtohenkilöt ruodussa, ja sen takia niitä tulisi tarkoituksellisesti lietsoakin. Kommunikaation tulisi olla etenkin tiedon- ja mielipiteiden vaihtoa, joka ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voitaisiin hyväksyä toisten haukkuminen. Monesti provinsiaaliset tavat suhtautua puheeseen ja kommunikaatioon ovat peräisin siitä, kun ihminen ei ole ottanut selvää, koko kielen kokonaisuudesta ja sen funktiosta. Tämän takia kouluissa kaikkia kieliä tulisi opettaa saman oppiaineen sisällä, jossa kurssit vaihtelisivat esimerkiksi lauseopin, kielten historian ja vertailevan kielitieteen mukaisina. Kun ihmisten kielitaito nousisi, voitaisiin mahdollistaa se, että kielten korkeimmat piirteet muodostuisivat loogisesti formuloiduksi symbolikieleksi. Ihmisille tulisi siis opettaa logiikka ja logiikan historiaa jo ala.asteelta alkaen. Luonnolliset kielet kuten suomi tai ruotsi, tulisi jättää kommunikaation välineiksi, ja siinäkin olisi kritisoitava tiettyjä alaluokkaisia ilmaisutapoja, ja myöskään kaunokirjallisuutta ei tulisi sensuroida, vaan kielen käyttöä tulisi siis vartioida etenkin nuorisokulttuurin ja erilaisten hierarkkisten yhteisöjen sisällä. Kun kouluihin lisättäisiin vertailevaa kielitiedettä, eivät kielet kuten ruotsi vaikuttaisi passiivisten opiskelijoiden keskuudessa niin vastenmieliseltä opiskella. Kielten tutkimisessa ja opiskelussa tulisi korostaa universaalisuutta ja loogisuutta, ja tulisi Chomskyn esimerkin mukaisesti etsiä universaalista kielioppia ja protokieltä. Universaalinen kielioppi joka vallitsee kielten välillä olisi yksi tapa opiskella kaikkia kieliä samanaikaisesti, esimerkiksi sanaston oppiminen voitaisiin antaa nykyistä enemmän oppilaiden itsensä opiskeltavaksi (ja sen takia kustantamojen tulisi tuottaa opiskelijoille nykyistä edullisempia ja kattavampia sanakirjoja), ja kieliä tulisi opiskella kielten historian kielten genealogian ja universaaligrammatiikan mukaisesti. Mitkä puheyhteydet tulisi siis poistaa? Mielestäni aina jotakin yhtenäistä ryhmää korostavat tapahtumat perustuvat aina siihen, että siinä irrotetaan oma porukka muiden porukoista. Sen takia tällainen toiminta ei ole epäsosiaalisuudessaan sosiaalisuuden periaatteet huomioon ottavaa toimintaa. Lapset tulisi laittaa lukemaan alkukielistä kirjallisuutta, ja Panu Höglundin sanoin tulevaisuudessa ei tulisi pitää seitsemän kielen hallitsemista minkäänlaisena suurenmoisena kielellisenä oppineisuutena. Kielen ja sosiaalisen elämän uudelleen järjestämisellä tulisi etenkin vähentää toisten ihmisten arvostelua ja yleensäkin ihmisistä puhumista, ainakin siinä tapauksessa, jos tuo puhe on omiaan loukkaamaan jotain yksilöä tai yksilöiden ryhmää. Kielestä tulisi siis poistaa panettelu, vihapuhe ja loukkaavat ilmaisut, ja tämä onnistuu etenkin sillä, kun ihmisille tullaan opettamaan jo alaluokilta lähtien sitä, että kiusaaminen ei ole missään tilanteessa sallittua toimintaa, ja tuon varmistamiseksi ja estämiseksi tulisi sallia esimerkiksi piiskaaminen kiusaajien kohdalla. Ja sen varmistamiseksi, että se toimisi, voitaisiin piiskaus toimittaa esimerkiksi luokan edessä. Kielipolitiikalla ja sen varmistamisella, ettei huonostikäyttäytyviä klikkejä muodostuisi voitaisiin estää kiusaaminen. Esimerkiksi kun minä olin yläasteella, joukko omasta mielestään kovia poikia meni aina lunkisti jonon ohi, vaikka jonossa olisi ollut kolmisenkymmentä paremmin käyttäytyvää ihmistä, ja opettajat eivät tavallisesti puuttuneet millään tavalla siihen. Sosiaalisessa elämässä ja kouluissa tulisi estää se, että primitiivisimmät ja aikaisin pitkäksi kasvaneet voisivat muodostaa luokassa hierarkioita jonka mukaan he jaottelisivat ihmiset parhaimmuusjärjestykseen esimerkiksi sen mukaan, kenellä olisi oikeutta puhua ja arvostella näitä pikkuhitlereitä. Mielestäni puheoikeus ja kielellisen leikittelyn oikeus tulisi sallia tässä maailmassa etenkin henkisesti korkeimmalla tasolla oleville ja koulutetuimmille ihmisille. Rahvaalle kuuluva viihde tulisi poistaa, koska tällaiset sarjat ja elokuvat lietsovat nuoremmissa häiriökäyttäytymistä.

Suomalainen antieksentrismi – Mitä Suomi on?

Eksentrisyys tarkoittaa ns. epäkeskisyyttä ja ihmisten parissa etenkin sitä, että eksentriset ihmiset välittävät muita vähemmän siitä, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat. Monesti eksentrisillä ihmisillä voi olla vahvoja mielenkiinnonkohteita, joista he tietävät paljon ja monesti ovat oman alansa asiantuntijoita. Tässä mielessä eksentrinen ihminen vertaantuu aspergerin syndroomaiseen ihmiseen. Suomen yhteydessä voidaan kysyä sitä, minkä takia ihmisten huomio kiinnittyy toistuvasti tavallisesta poikkeaviin yksilöihin eikä esimerkiksi omien ominaisuuksiensa autonomiseen havainnointiin ja kehittämiseen. Poikkeaminen voi liittyä esimerkiksi ulkonäköön, pukeutumiseen, ulosantiin tai esimerikiksi mielenkiinnonkohteisiin ja harrastuksiin. Ihmiset siis katsovat monesti, että huomion kiinnittäminen muihin ja muiden kiusaaminen vie muilta pois huomion itsestä, ettei itse tulisi siinä arvioiduksi ja arvostelluksi. Monesti syy piilee siinä, että joillakin ihmisillä on korostunut tarve samanlaisuuteen, koska jotkut ihmiset kokevat sen turvalliseksi. Näin ollen köyhiä ovella käyviä puolalaisopiskelijoita pidetään muukalaisvihaisesti alempiarvoisena ja rikollisena joukkona. Esimerkiksi isöäitini on kertonut että hänen kesäasuntonsa ovelle tuli viime kesänä polkupyörällä köyhä puolalainen opiskelija myymään piirroksia, ja siitä isoäitini sanoi kuulleensa joltain etteivät ne edes aja pyörillään vaan ne kokoavat jossain pyörät autoista ja lähtevät systemaattisesti kiertämään paikkoja. Serkkuni ovella oli käynyt kuuro opiskelija, ja tietysti serkku oli huomannut sen samana päivänä puhumassa toisille kirkonkylässä. Erään mummon luona oli käynyt opiskelija, jonka mummo oli pyytänyt sisään ja kuulemma vielä vienyt viiden euron rahan, joka oli pöydällä. Kuinka moni mummo pitää viiden euron rahaa pöydällä, vai oliko se ns. syötti? Koska tällaisella porukalla on niin vähän oikeuksia suomalaisessa yhteiskunnassa, on heidän toimiaan myös helppo arvostella virheellisesti ja ksenofobisesti. Isoäitini on paranoidinen siinä mielessä, että hän kuvittelee koko ajan pahaa muista ihmisistä kuin pienestä sukulaistensa piiristä ja kaikki rahanpyytäjät ovat varmasti ”huijareita”. Hän myös tapaa uskoa kaiken, esimerkiksi mummojen kertomat asiat todellisina. Monilla ihmisillä on siis niin parkkiintuneet ja vakiintuneet ajatus- ja toimintatavat, että he jonkin vahvistimen kuten keski-ikäisyyden perusteella perustelevat sen, minkä takia hänen mielipiteensä on toista parempi. Monet arvostavat viisauden määrittämisessä etenkin ikää ja vanhuutta, vaikka on täysin varmaa, että vanhojen ihmisten joukossa on lähes yhtä paljon viisaudettomuutta kuin nuorten ihmisten keskuudessa. On siis käytettävä kehittyneempiä arvostelutapoja. Myös jotkut ihmiset tietävät omasta mielestään niin tarkkaan sen, miten maailma on ja mikä vastaa näiden ihmisten mielestä todellisuutta, niin näissä olosuhteissa poikkeavasti käyttäytyvää tai ajattelevaa ihmistä vain pilkataan. Todellisuudessa tulisi pilkata niitä ennakkoluuloja, joita monet ihmiset, mutta etenkin valtaakäyttävät ihmiset käyttävät päättelyn välineinä. Monet ihmiset ajattelevat, että jollei ole esim. värillisen vähemmistömme edustaja, niin poikkeava käytös ei ole silloin sallittua valkoihoiselta. Lakiin tulisi säätää uusi osa suvaitsevaisuudesta ja ns. eccentric clausesta. Siinä tulisi ajatella niin, että omaperäinen käytös kertoo monasti ylivoimaisesta persoonallisuudesta suhteessa massoihin ja laumoihin. Clausen mukaan tulisi hyväksyä eksentrinen käytös kaikissa yhteyksissä. Ihmiset eivät monesti anna erilaisuudelle tilaa sen takia, koska monilla ihmisillä on valmiit mielipiteet siitä, miten yhteiskunnassa pitää toimia ja mitä siinä saa tehdä tai ajatella. Monesti on kuitenkin niin, etteivät nuo mielipiteet ole liitteissä todellisiin arvoihin, vaan ne ovat enemmänkin reaktiivisia arvoja ja mielipiteitä, jotka syntyvät opportunistisista tarpeista, eivätkä ilmennä minkäänlaista tietyille arvoille kuuluvaa ainutlaatuisuutta. Näillä ihmisillä ns. yleinen mielipide määrittää myös suoranaisesti sen, mikä muodostuu omaksi mielipiteeksi, eikä noilla ihmisillä ole minkäänlaista autonomiaa sen suhteen, että he voisivat erottaa oman mielipiteensä ja toisten ihmisten mielipiteistä. Tällaiset ihmiset ovat tottuneet toimimaan ja ajattelemaan sillä tavalla, jolla vieressä oleva ihminen ajattelee ja toimii. Tuollaiset ihmiset eivät voi myöskään muodostaa suuresti omaperäisiä ajatuksia mistään, koska he ovat vaikutteellisia, vaikutteet siis suoranaisesti määräävät heidän ajattelunsa muodon ja sisällön. On tärkeää ajatella hieman samalla tavalla ja eri tavalla toimimista ja ajattelua. Suurimpia kiusaajia ovat aina ihmiset, jotka kokevat ryhmän painetta. Ryhmän paineen takia ihmiset ottavat yhteisön mielipiteen, jonka he monasti mieltävät omakseen, ja alkavat puskea tätä mielipidettä ihmisille arvokkaampana kuin mitä heidän omat mielipiteensä ovat. Näille ihmisille mielipide on jotain sellaista, jonka toiset ihmiset yksilölle sanelevat. Monesti ihmiset sanovat mielipiteissään hyväksyvänsä erilaisuutta, mutta jotka kuitenkin eivät käytännössä niin toimi. Ja tästä tulee mieleen Pertti Oinosen lausunto homoista: ”Jos joku haluaa olla nais- tai miesparina, niin siittä vaan, mutta minä en sitä hyväksy”. Eikö tässä ole pienoinen ristiriita ja logical fallacy? Miten siis pikkuihmiset muodostavat käsityksiä ja merkityksiä? Tällaiset ihmiset suodattavat kaikki omat mielipiteensä yleisen mielipiteen kautta. Se ei todellisuudessa ole edes mikään ”yleinen” mielipide, vaan se muodostuu siitä, koska ihmisillä on tapana ajatella, että olisi olemassa jonkinlainen yleinen mielipide. Ja kuten alussa kirjoitin puolalaisopiskelijoista, niin myös ennakkoluuloja viljellään laajasti tietynkaltaisten ihmisten ryhmien parissa. Miksi sitten erilainen ihminen pyritään siis aina vulgaarilla käytöksellä nolaamaan ja alentamaan? Sen takia, koska kiusaaja- ja manipuloija-tyypeillä on aina heidän mielestään valmis ja sen takia jo suljettu maailmankatsomus, eli he kuvittelevat tietävänsä toisia paremmin sen, minkälaiset asiat kuuluvat yhteiskuntaan ja mitä siinä saa tehdä tai ajatella. Tällaiset ihmiset ovat rajoitteidensa vankeja, ja ajatuksen vapauden puuttuminen saa heidät ajattelemaan, etteivät muutkaan saa olla vapaita. Yhteiskunnassa siis ilmenee monesti kollektiivista ajattelua ja toimintaa, jonka ovat saaneet yleisimmin aikaan vallanpitäjät ja mielipidevaikuttajat, mutta myös esimerkiksi viihdeteollisuudessa toimivat ihmiset.. Kuitenkin monissa vanhemmissa ja kultivoituneemmissa eurooppalaisissa kulttuureissa on sallittu Suomea pidemmän aikaa erilaisuutta ja eksentrisyyttä, joka ilmenee selkeimmin etenkin Englannissa. Eli Suomi on sen verran nuori kulttuuri, että aiemmin suuresta poikkeamisesta on saattanut mennä jopa henki. On yksi hauska esimerkki tästä: Etenkin Ranskassa ja muissa Keskieuroopan maiden sotaväessä vaaleanpunainen tai pinkki oli yksi yleisimmistä sotilasunivormujen väreistä, samalla kun nykyään Suomessa pinkkiä paitaa tai pinkkejä housuja käyttävää ihmistä luullaan vieläkin homoksi. Kun otetaan vastaan kulttuurisia tuulia Euroopasta, joista joillakin se on suoraan veressä, saavutetaan sellainen yhteiskunta ja kulttuuri, jossa poikkeavasti toimimista ja ajattelua voidaan suvaita, voidaan luoda myös sellainen olosuhde, joka tukee luovuuden ilmenemistä yhteiskunnassa. Samalla kun eksentrisyyttä arvostetaan, voidaan antaa myös muille muiden ominaisuuksien kautta erottuville ihmisille toimintatilaa tässä yhteiskunnassa. Eksentrisyys Englannin kontekstissa kertoo etenkin vapaudesta, sillä vain vapaassa yhteiskunnassa voidaan arvostaa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuksenkohteiltaan ja toiminnalta ja ajattelulta vapaita ja aidosti erilaisia. Nuorissa kulttuureissa ihmisten harrastuksetkin ovat usen samantyylisiä, sillä tällaiset ihmiset ajattelevat, että pitää harrastaa samanlaisia asioita kuin muutkin, että voisi jossain mielessä kuulua joukkoon. Uskalla tehdä poikkeus on mottoni ja se tarkoittaa muun muassa pahan ja hyvän kontekstissa sitä, että toisia ihmisiä ei tule alkaa nimittää pahoiksi sen takia, jos itse tekee hyvää. Pahuuden olosuhteet pikemminkin tarkoittavat sitä, etteivät kaikki ihmiset ole vielä alkaneet tietää sitä, mitä on olla hyvä ja missä tilanteissa hyvä toimiminen tai hyvänä toimiminen on tärkeää.

Vallan myytistä ja vallan symboleista

Vallan olemus on todella tärkeä moneen eri asiaan liityvä kysymys. Voidaan katsoa, että vallan hallitseminen on nykypäivänä etenkin sopimisen kautta saavutettua valtaa. Toki joillakin yhteiskuntaelämän osa-alueilla vallan tavoittaminen vaatii etenkin hierarkiassa etenemistä ja hyvin matalalta asteelta korkeammalle nousemista. Kuitenkin voidaan sanoa, että niin sanottu rahvas ei ymmärrä vallan olemusta, sillä he monesti kokevat, että jonkinlainen saavutettu asema tai vallan symboli näyttää heille sen, että tällaista ihmistä pitää kunnioittaa enemmän ja antaa hänelle enemmän puheenvaltaa ja oikeuksia kuin muille. Monet ihmiset eivät havaitse tätä vallan sopimusluonnetta, ja kuvittelevat, että valta-asemassa oleva ihminen on siinä etenkin omien huippuominaisuuksiensa ja ihmisyydellisen paremmuuden ansiosta. Minkä takia ihmiset siis kiinnittävät enemmän huomiota etenkin esimerkiksi kansanedustajiin. Se johtuu siitä, koska tällaiset ihmiset ovat auktoriteettiuskoisia ja luottavat hierarkkiseen tapaan hahmottaa yhteiskuntaa. Minun mielestäni suomalaiseen johtamiskulttuuriin tulisi tuoda totaalinen muutos. Myös kansanedustajien seremoniallisuutta tulisi alkaa vähentämään. Suomalaisen demokratian ja tasavallan säilyttämisen takia, tulisi kiinnittää huomiota siihen, millaisia asioita ihmiset tapaavat arvostaa. Jos valtaa ihaillaan vallan itsensä takia tulee se monesti johtamaan korruptioon ja stagnatisoitumiseen eli muutoksen ja dynaamisen eteenpäin menemisen häviämiseen. Myös vallan symbolit jo kalliista puvusta ja silkkisolmiosta lähtien on myös yksi huolen aihe nykaikaisessa yhteiskunnassame. Tämä liittyy rahan ja maun ylikorostamiseen, jossa pääkohta on rahassa. Millainen sitten on ihminen joka on tyytyväinen omaan olemiseensa ja joka ei anna sen suurempaa arvoa kenellekään tai millekään ilman perusteita. Sellainen on etenkin itselleen ja totuudelle uskollinen ihminen. Eli ihmisen tekee onnelliseksi etenkin se, kun hän kokee olonsa hyväksi ja perustarpeiltaan tyydytetyksi ja ei katso, että hänen tulisi pyrkiä entistä korkeampaan elintasoon ja vaikutusvaltaan. Olen huomannut, että etenkin vanhoilla ihmisillä on etenkin maaseudulla tapa arvostaa kansanedustajia korkeampina herroina, joille voidaan ihan vahingossakin heittää ääniä esimerkiksi sen perusteella, kun jotkut kuvittelevat hullusti ja absurdisti, että on parasta äänestää istuvaa kansanedustajaa, koska ”se pääsee kuitenkin läpi. Mielestäni kansanedustajien vaalikausien määrästä tulisi keskustella ja vähentää niitä. Tämä sen takia, että kymmeniä vuosia eduskunnassa olleet edustajat tulevat pompööseiksi ja varmasti ajan myötä myös mukavuudenhaluisiksi, jolloin voi lainsäädäntötyön sijasta nauttia enemmän liian korkeata palkkaa ja muita luontaisetuja, lentokoneella lentämistä ja taksilla ajamista. Revan saaminenkin voi joskus olla mahdollista ministerin tai kansanedustajan statuksella. Organisaatioissa joissa on johtajia, tulisi alkaa Brittiläisen imperiumin Intian korkeimman hallitsijan Viceroy of India mukaisesti kutsumaan varajohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi. Tämä sen takia, koska absoluuttinen keskitetty valta saa monesti organisaatiossa aikaan sen, että johtajan ominaisuuksia aletaan liioittelemaan, eikä kaikissa tapauksissa uskota edes siihen, että voitaisiin vastata johtajalle tai keskustella hänen kanssaan vallankäytöstä. Johtajan roolin tai kansanedustajan roolin ei tulisi olla ominaisuuksiltaan poiketa millään tavalla tavallisen virkamiehen roolista. Voitaisiin jopa väittää, että hyväksi organisaatioiden kannalta olisi se, jos korkeinta valtaa niissä käyttävät ihmiset vaihtuisivat organisaatiossa tietynlaisen reshufflen kautta aina tietyin väliajoin. Organisaatioiden vallankäyttäjien tulisi myös käydä jatkuvaa vuorovaikutusta matalemmalla asteella organisaatiossa olevien ihmisten kanssa. Minkä takia rahvas siis monesti ajattelee, että esimerkiksi kansanedustaja tarvitsee erityiskohtelun ja kunnioitusta. Se liittyy varmasti etenkin sihen,että heillä ei ole paljon itseluottamusta eivätkä he varsinaisesti pysty tunnistamaan sitä, mitä yhteiskunnallinen ja poliittinen valta tarkoittavat. Tällaiset ihmiset ovat vaikutteellisia eivätkä he voi itse päättää edustajaansa – monesti lämmin kupponen hernekeittoa ratkaisee joillekin äänestyspäätöksen. No tietysti tällainen väki kuuluu tavallisesti kepulaisiin tai sosialisteihin, heidän vaalikarjaansa. Ihmiset eivät ajattele valta-asemia näin: entä jos kaikki kansanedustajan kannattajat päättäisivätkin yhtä äkkiä että hei eivät enää haluakaan kannattaa edustajaa? Säilyisikö vallan leima tuollaisessa ihmisessä vai olisiko hän sittenkin paljaaksi riisuttu nakke, jolla ei enää ole valtaa? Mielestäni ihmiset voisivat tuolla tavalla sisäistää itselleen sen, mitä valta on. Se on riippuvaista meistä kaikista.

Isot pojat itkevät

Isot pojat itkevät

vaikka muut tunteita heistä pois kitkevät

Minä itken, mutten vuoksesi

itken kosmisen arvon takia

itken myös joskus jalkapallon takia

vaikken aina turkkilaisessa raflassa juo myös rakia

itken ihmisen tragediaa

joka vetää maton jalkojemme alta

joka toistuu kaikialla samoin tavoin

koska kaikki eivät voi olla samaten avoin

ihminen tappaa itsestään tunteen

laittaa tunteidensa alut umpeen

itke siis mies, näytä tunteesi

ei itkun aihe ole mikään proteesi

itku ei kuulu pelkästään naisille

noille kapoisille olennoille maisille

meidän on voitava näyttää tunteemme

muutenkin kuin vain kertomalla unemme

Ei rakkaus ole henkilöitynyttä

aina tussun ympärille pönkitettyä

En itke vuoksesi koska

ei minua koske rakkautesi tuska

vaikka kävelisit perääni

en lopeta siksi erääni

Isot pojat itkevät, ja sitä ei tarvitse peitellä

eikä siitä mitään heitä kohtaan heitellä

Vaasankin veri vapisee

Hei Kosola, hei Kares

Hei Leinonen ja Santeri Alkio

Ette aseta minulle muuta mahdollisuutta

kuin arvioida uudestaan asemanne

sillä Vaasankin veri vapisee

Vaasankin veri vapisee

kun joukot nuoret Savonmaan

asettavat maan järjestykseen

ilman suurta uhoa

ilman suurta tuhoa

sillä Vaasankin veri vapisee

Vaasankin veri vapisee

kun joukot Karjalanmaan

joukot urheat Savonmaan

asettavat asiat kuntoon

vaikuttamatta maan tuntoon

voitamme kaikki lopulta

sillä Vaasankin veri vapisee

Vaasankin veri vapisee

Hei Mietaa, hei Isotalo

Hei Susanna Koski

ette lopulta ole niin mahtavia

eivätkä naiset yhtä pantavia

Sillä Vaasankin veri vapisee

Vaasankin veri vapisee

Kun joukot Suomen itäisen

Näyttävät suunnan

jota Vaasa ei muunna

Voisimmeko jo unohtaa pohjalaisen uhon

jotta välttäisimme joukon mahtavan tuhon

Sillä Vaasankin veri vapisee

Vaasankin veri vapisee

samalla kun kansa eteläinen rapisee

kuin rotat piironkien alla

siellä pohjalaisella maalla

jossa miehet ovat miehiä

ja vieras ei ammenna suuresti kieliä

Sillä Vaasankin veri vapisee

Vaasankin veri vapisee.

Nuorisokulttuurista tulee luopua

Koulujärjestelmämme joka noudattaa opetuksessaan nuorisokulttuuria ja sen mukaisia kulttuurisia artefakteja, ei ota huomioon sitä, että nuorisokulttuuri taannuttaa ja ei valmista nuoriamme aikuisuuden mukanaan tuomiin velvoitteisiin. Ei ole mitään syytä siihen, että meidän tulisi mallintaa esimerkiksi kielten opetus vastaamaan esimerkeissään jotain viihdekulttuurin eri tavalla matalalla asteella olevia ”tähtiä” ja heidän täysin todellista elämää vastaamattomia elämiään huumeiden ja kevytkenkäisten huvien parissa. Nuorisokulttuuri, joka ylistää huumeiden käyttöä, alkoholia ja harkitsemattomia seksuaalisia relaatioita ei sovi nuorille, koska se ei ota huomioon mitään järjellistä elämässä tärkeää roolinmukaisuutta.

Miksi jotkut nuoret sitten tarvitsevat itselleen tällaista viihdettä? Sen takia, koska he katsovat kehittymättömästi, että jotkut voisivat ottaa aikuisuuden tuomat nautinnot ilman sitä, että he ottaisivat vastaansa aikuisuuden tuomat velvoitteet ja vastuut. Etenkään ei tulisi omaksua eurooppalaiselle kulttuurille vieraita kulttuurisia esikuvia, jos nyt niitä voidaan edes minkään kulttuurin mielessä todella kuvata.

Minkä takia suomalainen koulujärjestelmä on omaksunut tavakseen käyttää tällaisia esikuvia koulunkäynnissä? Se liittyy siihen, kun vasemmistolaisesti orientoitunut ja täydellisesti sosialismin perinteitä edustava kulttuurin kommentaariaatti, feministit ja olematonta autonomiaa kulttuurisena esikuvanaan käyttävä väki, joka on pesinyt vaikka minne osiin tätä yhteiskuntaa, katsoo että nuoriso pysyy tyytyväisenä kun siitä ei odoteta liikaa ja nuorille ihmisille annetaan kuva, ettei heidän tarvitse pystyä nuorella iällä mihinkään suurempaan.

Tämänkaltaiset vasemmistolaiset ihmiset, joiden mielestä yhteiskunnan alalla pientä vapaudenalaa ylläpitävien mielestä on helpompaa, jos nuoriso passivoidaan puuhakerhoihin kuten nuorisovaltuustoihin ja kaikenlaisen mökämusiikin edustajien fanikerhoihin, jossa he eivät olisi nuoruudelle kuuluvalla innolla antamassa esiin mielipiteitä, jotka voisivat olla piristävämpiä kuin näiden keski-ikäisten sosialistien omat mielipiteet, ovat varsin epäpäteviä poliittisia kannanottajia.

Nuorille on annettava tila ottaa roolinsa ja kasvaa oikeanlaisten, ei-passivoivien esikuvien mukaan, että he voisivat näyttää meille vanhemmille itsensämukaisia mielipiteitä, jotka voisivat haastaa sosialistisesti ajattelevan ja passivoivan kulttuurieliitin. Sosialistisesti ajatteleva kulttuurieliitti, joka on kaikkialla määrittelemässä sitä, mikä vapaus heidän mielestään sopii erilaisille ihmisille, ajattelee, että kaikki ihmiset eivät voi olla tässä yhteiskunnassa samalla tavalla vapaita.

Vapaus tulee sallia myös nuorille, ja sen heijastinkohtana pitää käyttää sillä tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka ovat maailmankirjallisuudessa, -taiteessa ja filosofiassa edistäneet vapauden ja kriittisesti ja satiirisesti vallankäyttöä ja yhteiskunnallista valtaa kohtaan suuntautuvaa ajattelua. Nuorille on annettava oikeanlaisia esikuvia, eikä mölisevää, häiritsevää ja väkivaltaa ja huumeiden käyttöä ihannoivaa nuorisokulttuuria malliksi siihen, millaisia heistä tulisi tulla.

Sosialistit haluavat passivoida ja vähentää ihmisillä olevaa vapautta. Tämän he tekevät sen takia, koska he itse eivät ole uskaltaneet koskaan antaa itselleenkään edes henkistä vapautta olla jotain suurempaa kuin se, mitä vieressä oleva ihminen on.

Olli von Becker

YTM

Petteri Orpo ei vie Kokoomusta voittoon tulevissa vaaleissa

Petteri Orpo ei ole puolueellemme sellainen puheenjohtaja, joka voisi estää seuraavien vaalien jälkeen Keskustan ja sosialistien keskenään muodostaman punamultahallituksen. Orpo on väritön, aatteeton, ja muistuttaa mielestäni läheisimmin vuokrakiinteistövälittäjää. Orpo on näköjään päättänyt, että valtionvarainministerinä hänen ei tarvitse ottaa selkeän aatteellista kantaa mihinkään asiaan. Hän lähinnä myötäilee pääministeri Sipilää, eikä huomaa, että tuollainen toiminta ei aseta häntä kovin hyvään asemaan tulevia vaaleja ajatellen. Eihän hän ole pystynyt estämään dissidenttien ilmaantumista sote-malliasiassakaan.

Puoluejohtajan tulisi ottaa selkeästi kantaa oikeistolaisista aatteista, sekä taloudellisella että sosiaalisella puolella. On selvää, että Kokoomuspuolue tarvitsee uuden puheenjohtajan, joka voi vastata siihen puutteeseen, minkä valtakunnanpolitiikan ulkopuolelle siirtyneen puolueemme todellisen ideankantajan Jan Vapaavuoren poistuminen eduskunnasta ja hallituksesta on aiheuttanut. On selvää, että Vapaavuori olisi tullut valita silloin puheenjohtajaksi kun puolueen kevytkenkäinen siipi näki paremmaksi valita puheenjohtajaksi silmänkääntäjä ja pelleilijä Alexander Stubbin.

On selvää, että puolueen vapaavuorelainen suuntaus on aidoin, rehellisin ja puolueuskollisin liike puolueemme sisällä. Sen takia tarvitsemme tähän aatteelliseen suuntaukseen liittyvän puheenjohtajan, joka ei pelkää sanoa aatteeseemme kuuluvia oikeistolaisia mielipiteitä erilaisissa tilanteissa kuten esimerkiksi muiden puolueiden edustajien kanssa tekemisissä ollessa. Kokoomus on ajautunut ”keskustaoikeistolaisuuteen” sen takia, koska sosialistit ovat alkaneet vaikuttaa koko Suomen poliittisen kartan tulkintaan siten, että jokainen suoraselkäinen ja aito oikeistolainen ajatus tulkitaan Suomessa nykyisin sosialistien äärisiiven propagoiman ajatuksen mukaan äärioikeistolaisuudeksi ja fasismiksi.

Kokoomuksen on saatava puoluejohtaja, joka on taloudellisesti liberaali, ja sosiaalisesti yhdistää liberaaleja ja konservatiivisia ajatuksia. On mielestäni selvää, että Kokoomus tarvitsee nuoren ja dynaamisen puoluejohtajan, joka voi viedä tämän puolueen 2020-luvulle ja olla aidosti oikeistolainen ja vaalia niitä aatteita, jotka mainittiin tälle puolueelle tyypillisiksi, jo silloin kun Pehr Evind Svinhufvud loi alkusanat tälle puolueelle.

Mielestäni mäntyharjulainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Antti Häkkänen on ainoa kunnon vaihtoehto puolueemme puheenjohtajaksi, kun Jan Vapaavuori ei ole enää tarjolla tähän tehtävään. Mielestäni Häkkänen edustaa sellaista poliitikkotyyppiä, jossa häntä voidaan pitää puolueen vapaavuorelaisen perinnön jatkajana. Kun saamme uuden nuoren puoluejohtajan, joka ei pelkää sanoa ääneen niitä oikeistolaisia aatteita, joita lähes kaikki edustamme, voimme katsoa hyvin mielin tulevaan ja tuleviin vaaleihin.

Orpo on jo varsin iäkäs ja mitäänsanomaton. Onhan hän vanhempi kuin esimerkiksi Jyrki Katainen. Hän ei edusta peruskokoomulaisia aatteita, ja voidaan olettaa, että hän Stubbin tapaan vähentää yleisesti Kokoomuksen kannattajakuntaa, ainakin jos hän on asemmassaan vielä silloin, kun äänestetään poliittisesta vastuusta. Puolue kaipaa värikästä dynaamista ja nuorta johtajaa, jonka avulla voimme kulkea voittoon tulevissa vaaleissa. Orpo on siirrettävä syrjään, jotta tuo tavoite voi toteutua.

Olli von Becker

YTM

Oppivelvollisuusikää ei saa nostaa

Jotkut sosialistit ovat viime aikoina puhuneet sen kaltaisesta hankkeesta, jonka myötä oppivelvollisuusikää nostettaisiin kahdeksaantoista ikävuoteen. Tämä on täysin hullu ajatus. Jos se kävisi toteen, nuoret ja jo varhain oman oppisuuntansa tietävät ihmiset pakotettaisiin olemaan passiivisina koulussa ilman valinnanvapautta ja kykyä vaikuttaa opintojensa suuntaan ja muotoon . Voidaan sanoa, että jo nykyinen oppivelvollisuusikäkin viidessätoista ikävuodessa on aivan kipurajoilla. Koululaisia tulisi rohkaista koko koulun ajan olemaan kiinnostuneita ja erikoistumaan sellaiseen alaan, joka heitä aidosti ja yksilöllisesti kiinnostaa. Koulujärjestelmän ei tulisi olla tämän pyrkimyksen tiellä. Pitäisi saada erikoistua jo varhain.

Lukiot tulisi yksityistää ja poistaa käytöstä antiikkinen ja rajoittava opetussuunnitelma. Lukiot tulisi järjestää erillisten koulutusyhtymien alaiseksi, jossa koulutusyhtymä pitäisi huolen siitä, että sen sisällä olisi tarjolla mahdollisimman monta erikoistumisalaa tarjoavaa oppilaitosta. Lukioiden oppimiskäytännöissä tulisi alkaa korostamaan itsenäistä opiskelua, ja siihen liittyen yksityiset työnantajat tulisi velvoittaa palkkaamaan lukioikäisiä nuoria erikoistumisalansa mukaisiin osa-aikatyötehtäviin.

Voidaan helposti nähdä, että jo nykymuotoinen oppivelvollisuus rajoittaa lahjakkaimpien oppilaiden pyrkimyksiä. Sen takia tällainen hullu vasemmistolaisperäinen ajatus oppivelvollisuusiän nostamisesta on väärä ja se tulisi estää. Toki sosialistit ajavat tässäkin hankkeesssa vain oman äänestäjäryhmänsä, niiden ihmisten asioita, joihin kouluoppi kaikkein vaikeimmin tekee jäljen.

Koulupolitiikassa tulisi tehdä kaikki sen eteen, että ihmiset voisivat erikoistua mahdollisimman nuorella iällä, ja yhteiskunta saisi sen myötä enemmän asiantuntijoita ja tutkijoita keskuuteensa. Jos nuoret pakotetaan olemaan samantasoisessa koulussa kahdeksaantoista ikävuoteen asti koulunkävijöiden heikoimman osan takia, vietäisiin siinä samanaikaisesti potentiaalia, jonka tarjoavat ne ihmiset, jotka näkevät omat tavoitteensa selkeästi jo ensimmäisen asteen koulussa.

Mikä siis on ensinnäkin koko koulunkäynnin tarkoitus? Se ei ole se, että koululaiset pakotettaisiin olemaan koulussa räknäämässä kertotaulua. Koulun tulee tarjota oppilailleen sellaista itsevarmuutta, jossa he näkevät oman paikkansa tässä maailmassa, joka on monissa heistä jo varhaiselta ikävuodelta alkaen. Ainoa vaihtoehto, jossa tämä ehdotus voisi toimia olisi se, jos oppivelvollisuusikä määrättäisiin jo koululaisten ollessa lapsia, kypsyyden, toimintakykyisyyden ja älykkyyden mukaan.

Olli von Becker

YTM

Lämpimät ja empaattiset vanhempani

On korostettava aluksi väärinkäsitysten estämisen takia se, että minulla on tänä päivänä kohtuullisen hyvät välit vanhempiini. Minulla ei ole tarkoitus tällä kirjoituksella demonisoida heitä, vaan tuoda esiin sellaisia pointteja, joita ei olisi kannattavaa toistaa lapsien kasvatuksessa. Kaikki alla esitetyt lausahdukset ja ovat autenttisia. Jotkut niistä ovat olleet mielessäni näihin päiviin ja jotkut miltei parikymmentä vuotta.

”Älä tie niin kuin minä tien, vuan tie niin kun minä sanon.”

-Isäni vaalilause

”Ei saa erottua joukosta.”

-Äidin vaalilause

”Aapisia ja lorukirjoja”

-Isäni mielipide kiinnostuksestani korkeakirjallisuutta kohtaan

”No sepä oli lempeästi sanottu!”

-Isäni äidin mielipide isäni korkeakirjallisuudesta tekemää kommenttia kohtaan

”Yhtä punaset korvat ku meijän entisellä koiralla.”

-Isäni havainto noin kymmenvuotiaana kokemastani ujoudesta

”Mene vuan koppiis!”

-Isäni lapsuudenkodissa usein antama neuvo

”Persettäskö sinä menet sinne myymään?”

-Äitini tiedustelu ulkomailla opiskeluun kokemaani tarvetta kohtaan

”Ee vuan sinä laetat sen sinne ku minä niin sanon.”

-Isäni täsmennys käskyvallan järjestystä kohtaan

”Pese hampaas!”

-Monesti kuulemani kommentti kun isäni tuli kotiin, tietynlainen ensitervehdys

”Hah, en usko”

-Äitini esittämä huomio naismarkkinoilla menestystäni kohtaan

”Onks sul kavereita”

-Tyypillinen isäni esittämä, monesti pienessä tai suuremmassa hönössä esitetty vinoilu pakotettua epäsosiaalisuuttani kohtaan

”Koulu on lapsen työtä.”

-Isäni esittämä körttiläisyydestä epäilemättä vaikutteita saanut käsitys siitä miten kouluun ja oppimiseen tulisi suhtautua

”Pidä turpas kiinni!”

-Isäni usein esittämä huomio joskus esiin tullutta iloisuuttani kohtaan

”Tunge se vaikka perseesees.”

-Isäni ehdotus, kun jouluna pyysin saada yhden saunakaljan

”Mene minne hyvänsä kunhan et pyytele täältä rahaa”

-Äitini neuvoja ulkomaille lähtemisen hetkellä

”Mene minne hyvänsä kunhan et soittele tänne.”

-Isäni neuvoja ulkomaille lähtemisen hetkellä

”Antaa tehä!”

-Isäni anarkistinen huomio kun äitini yritti antaa neuvoja toiminnan suhteen

”Pidä persereikäs kiinni!”

-Isäni ei hyväksy muiden kuin omaa piereskelyään

”Perkele kun minä lossautan”

-Useasti 7-18-vuotiaana isäni esittämä arvelu seuraavasta toiminnasta

”Onko huone siivottu!?”

-Useasti ensimmäisiä esitettyjä sanoja, kun isäni tuli töistä

”Putkimiehen koulutuksella olis töitä!”

-Isäni esittämä arvio yliopistokoulutukseni arvosta

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi että menestyisit hyvin ja tulisit autuaaksi maan päällä”

-Isäni äidin useimmin vanhemmista sanotun arvostelevan sanan jälkeen esittämä kommentti

Paradoksi

Kun lapsi A käyttäytyy huonosti tuottaa hän vanhemmilleen häpeää, koska he ovat osa tätä.

Entä jos kuitenkin käytös johtuu puutteesta joka liittyy kasvatuksen puuttumiseen?

Aggressiivinen, karkea, maalainen mitätöivä. Alistava narsistinen ja persooallisuushäiriöinen junttieinari

Miten muuten vanhemmat voisivat vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kuin kasvattamalla häntä?

Eli kun olen jotenkin huono tai paha, ei se liity kasvatuksen puuttumiseen vaan siihen että olen paha ja huono vanhempiani kohtaan.

Eli: vanhempi aina oikeassa. Minä sanelen yksipuolisesti sinulle velvoitteet minua kohtaan mutta minulla ei ole mitään, esimerkiksi esikuvana olemisen, velvoitteita sinua kohtaan ja sinun hyväksesi.

Katson kuitenkin, että olen jossain mielessä saanut hyvän kasvatuksen, koska kohtelu on monesti tuonut oman minuuteni ja oikeudenmukaisuuden tunteeni esiin. Minua ei ole vain hivelty vaaleanpunaisessa kuplassa, kuten monia muita ikäisiäni, vaan olen joutunut havainnoimaan itseäni. Olen saanut hyvän kasvatuksen, koska minua on koeteltu ja olen selvinnyt siitä. Kuitenkin, voisin sanoa samoin kuin Snelkku, että olen tehnyt pääni itse. Jos olisin tyytynyt lapsuudenkodissa vain passiiviseen ympärillä annettuna olevien resurssien käyttämiseen ja dysfunktionaalisten vanhempieni epä-älyllisten aktiviteettien seuraamiseen, olisi minusta varmaankin tullut se putkimies, mitä he ilmeisesti olisivat hallunneetkin.

Niin minullekin tehtiin!

En minäkään suanu

Kun minä sanon päivä niin sinä sanot yö

Kukkaan muu ei ou sammoo mieltä ku sinä

Minä tien teille ihan niin kun minä halluun!

YTM Yritän olla tekemättä mitään

Mitä sinun pitää vielä tähän lisätä

Jos tämä ee kelepoo, niin olokoon iliman

Lapsen velvollisuus on kuunnella minun mölinäni ja olla silti hiljaa

Uudistus kieltenopetukseen

Kielten opiskelu kouluissa ja lukioissa kaipaa uudenlaista oppimisjärjestelmää. On mielestäni väärin, että kieliä koulussa opiskelevat oppilaat pakotetaan ottamaan osaa samanaikaisille eri kielten kursseille. Kielten opiskelussa tulisi korostaa nykyistä enemmän vertailevaa kielitiedettä, kielten genealogiaa ja kielten historiaa. Tämä sen takia, että nykyinen heittelevyys eri kielten arvosanoissa ei näkyisi yhtä selvänä.

Kaikkia indoeurooppalaisia kieliä voitaisiin opettaa saman oppiaineen alla, jossa kursseja olisi nykyistä enemmän, ja siinä pyrittäisiin lähestymään Noam Chomskyn ja Kalevi Wiikin käsitteellistämää eri kielten välistä (Wiikin tapauksessa suomen kielen) protokieltä. Suomen kielen opiskelun yhteydessä tulisi korostaa kokonaista finnougristen kielten kokoelmaa, mutta painottaen etenkin niihin kieliin, joiden puhujat asuvat lähellä maamme rajoja. Samalla kun tässä oppiaineessa opetettaisiin kaikkia kieliä, saisivat oppilaat keskittyä kaikkien kielten tosiasiallisuuden, historian ja vertailuvuuden oppimiseen.

Vertaileva kielitiede tarkoittaa kielten ominaispiirteiden vertailua toisten kielten ominaispiirteiden kanssa. Ei todellakaan tarvittaisi useita oman nimensä alla opetettavia kielikursseja, kun kaikkia voitaisiin opiskella yhden nimikkeen alla, sillä esimerkiksi indoeurooppalaisissa kielissähän on paljon yhtäläisyyksiä toistensa välillä. Samalla kun perehdyttäisiin kielten historiaan ja etenkin niiden yhteiseen historiaan, voitaisiin saada käsitys kaikkien kielten pohjalla olevista erityispiirteistä.

Esimerkiksi englannin opiskelussa tulisi keskittyä esimerkiksi Beowulfin opiskeluun, ja ranskassa voitaisiin hyödyntää mm. Rabelaisin renessanssin aikaista kieltä. Samalla kun keskeisimmät kieliaineet ovat ruotsi, englanti ja saksa; mutta mahdollisuuksien mukaan myös ranska, jos voitaisiin opettaa myös romaanisten kielten historiaa, jota kautta avautuisi tie myös espanjaan, italiaan ja romaniaan; niin voitaisiin myös opettaa muinaiskreikkaa ja latinaa, samalla kun niidenkin yhtäläisyyksiä voitaisiin pohtia vertailevan kielitieteen avulla.

Nuorisokulttuuri tulisi poistaa kielten opetuksesta, koska se passivoi ja ei edistä nuorten aikuistumista. Samalla tulisi poistaa tuohon nuorisokulttuuriin perustuvat pikkutehtävät, jotka edistävät vain koulumestariloimista. Oppilaat tulisi laittaa lukemaan klassikoita, kuten saksassa esimerkiksi Niebelungeinlaulua, ranskassa Rolandin laulua ja sukulaiskielemme viron opiskelussa Kalevipoegia. Ja mielestäni myös kääntämistä opeteltavalta kieleltä vastaanottajakielelle tulisi arvostaa nykyistä enemmän, sillä sehän on perusmerkityksessään tärkein opeteltavan kielen funktio.

Olli von Becker

YTM