Rappiosta

Dekadenssillä tarkoitetaan tavallisesti rappiota ja rappeutumista. Sillä monesti tarkoitetaan korkeasäätyisestä taustasta tulevaa ihmistä, jonka suvustaan perimät ominaisuudet ovat alkaneet muuttumaan huonompaan suuntaan. Esimerkiksi ohjaaja ja käsikirjoittaja Luchino Visconti kuvasi monesti elokuvissaan korkea-aatelisten henkilöhahmojensa rappeutumista ja maailmankuvan muuttumista. Evelyn Waugh taas kuvasi kirjoissaan englantilaisia aatelisia, joita hän kunnioitti tietyn säädystään johtuvan välimatkan päästä. Monesti rappeutuneet aateliset ovat sairaalloisia ja kärsivät erilaisista ahdistuneisuus-/mania/depressio-tiloista. Siinä mielessä vanhojen sukujen jäsenet muistuttavat luovia ihmisiä.

Ilahduin viime viikon Hesarin kuukausiliitteestä, jossa käsiteltiin marsalkka Mannerheimin tyttäriä, ”Stasieta” ja ”Sophya”. Marsalkan perhetaidot eivät olleet niin hyviä, että tyttärensä olisivat voineet sopeutua johonkin paikkaan. Stasien meno nunnaluostariin ja sieltä eroaminen on varmasti ollut vaikuttunut hänen dysfunktionaalisesta perheestään, vaikka kyllähän pappa lähetti tyttärilleen väliajoin rahaa. Molemmat tyttäret elivät naispuolisen kumppanin kanssa. Liitteessä oli loistava kuva venäläis-ranskalaisista aatelisista Etelä-Ranskan Chateau du Lacissa, erityisesti huomioni kiinnitti elegantisti pukeutunut harmaahapsinen vanhempi herra, joka näytti kaulushuivissaan aivan Gianni Versacelle.Puutarhapöytä oli täynnä röökiaskeja ja vermuttipulloja.Epäilemättä vallankumouksen jälkeen Eurooppaan lähteneet aateliset sopeuduttuaan Ranskaan toivat Pariisiin omaa väriään.

Rappion voi tunnistaa silloin, kun ihmisen maailmankatsomus muuttuu elämän- ja ihmisvastaiseksi. Minä en esimerkiksi ole koskaan nauttinut yhdynnästä, se tuntuu niin eläimelliseltä, enkä koe, että minun pitäisi muuttaa mielipidettäni. Jonkun mielestä tällainen käsitys voi olla ihmisvastainen, koska suurin osa ihmisten laumasta pyrkii juuri tähän toimintaan ja jotkut selittävät ihmisten toimintaa panseksuaalisesti sillä, että kaikki ihmiset pyrkivät ensisijaisesti yhdyntään. Monet kokevat elävänsä eniten sukupuolisessa yhdynnässä, minä taas koen menettäväni oman minäni.

Sukuni on toki alkanut rappeutumaan jo 1800-luvulla, esimerkiksi yksikään Reinhold von Beckerin neljästä lapsesta ei saanut lapsia eikä heistä ollut kuin yksi aviossa. Jean des Esseintes on JK Huysmansin romaanin päähenkilö, rappeutunut aristokraatti, joka vietettyään pitkään irstailevaa elämää Pariisissa, vetäytyy omaan idea-/taidemaailmaan. Kirja edustaa dekadenssia ja se on yksi suosikkikirjoistani. Sen saa nykyään myös Antti Nylenin suomennoksena.

Dekadenssi ja rappio ovat siis luonnonvastaisia ilmiöitä, vaikkakin mielestäni siihen liittyy myös jalous ja omaperäisyys. Toisaalta dekadentit ihmiset nauttivat elämästään, minkälaista elämänasennetta kohtaan tämä sekularisoitunut körttikansa suhtautuu äärimmäisen kieltävästi ja tuomitsevasti.