Puolueiden naturalisoitumisesta

Kun politiikassa aletaan olemaan eturyhmien ajajia ja kannattajia, naturalisoituu silloin politiikan luonne, joka ei ole symmetrisessä suhteessa ihmisten arvojen ja asenteiden kanssa. Eturyhmissä ajatellaan etenkin oman legitimiteetin oikeuttaneen tahon, ihmisten ja ihmisten ryhmien etuja, siinä poliitikosta tulee kuin vahtikoira, jonka on tarkoitus merkkauttaa paikkoja missä on ollut ja räksyttää toisten eturyhmien suuntaan. Eturyhmän edustajalla parlamentissa ei ole todellista valtaa, koska hänen toimintansa pohjana ei ole omantunnon oikeutusta. Omantunto toimii siten, että sen mukaan toimiva ihminen reagoi tilanteissa omaantuntoonsa nähden oikealla tavalla, ja joskus jotkut puolueet ovat antaneet edustajilleen oikeuden tehdä valintoja myös tämän tärkeän sisäisen instrumentin avulla. Eturyhmän ajaja ei ole poliittisesti utelias, ja hän on määritellyt itselleen ne kankeat asiat ja kysymykset, jotka liittyvät hänen oman eturyhmänsä kiinnostuksen kohteisiin. Mielestäni politiikassa mutta etenkin valtakunnan politiikassa tulisi pyrkiä selkeän avoimen ja laajan maailmankatsomusjärjestelmän muodostamiseen, eikä vain kiistellä oman alueensa teiden pinnoittamisesta. Politiikan tulisi olla etenkin omista arvoista ohjautuva asia, eikä siinä voida ajaa suoranaisesti jonkin eturyhmän oikeuksia. Poliitikot eivät kuitenkaan tietysti voi keskittyä vain oman olemassaolonsa edistämiseen politiikan yhteydessä, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että kannattajien ja äänestäjien tulisi tunnistaa ehdokkaansa hänen oman maailmankatsomusjärjestelmän osoittamalla tavalla. Poliitikkojen retoriikan taakse tulisi päästä kysymällä laaja-alaisesti kaikilta inhimillisen elämän osa-alueilta, ja onkin niin, että esimerkiksi Ranskassa poliitikkojen yleissivistykseen kiinnitetään huomiota. Ei voida valita ehdokasta vain sen perusteella miten hän on lukenut itselleen ulkoa kaikki tavanomaisimmat mielipiteet kyseisellä hetkellä eniten puheessa olevistaa aiheista. Myös joidenkin poliitikkojen tapa kutsua äänestäjiään ”tiimiksi” on asia joka on herättänyt mielessäni ärsyyntyneitä ajatuksia. Mielestäni kenenkään poliitikon äänestäminen ei ole niin selkeä asia, että joko poliitikko tai ”tiimin” edustaja voisi ajatella, että kannattaa olla tällaisia tiimejä, ja onkin niin, että nuorehkot naispoliitikot kuten Sanni Grahn-Laasonen ja Henna Virkkunen ovat niitä yksinkertaisia poliitikkoja, jotka käyttävät tällaista termiä, mikä viittaa siihen, ettei heillä ole uskallusta olla yksin siinä, kun määritellään tärkeimpiä yksilökohtaisella tasolla määriteltäviä kysymyksiä politiikan parissa. Politiikan naturalisoituminen tarkoittaa sitä kehitystä, jonka myötä poliitikot alkavat kuvittelemaan joidenkin olevan etenkin heidän tiiminsä jäseniä ja ihmiset alkavat ajatella, että poliitikot ovat joidenkin ryhmien etujen suoranaisia ajajia. Nämä tiimit tarkoittavat täysin päinvastaista asiaa, miten politiikka tulisi parhaimmillaan järjestää. Poliitikon tulisi olla varma siitä, että kenenkään hänelle antama ääni ei ole suoranaisesti ja varmasti hänen pussissaan, eikä sen tulisi olla. Politiikka koskee mielestäni etenkin etusijassa sellaisia kysymyksiä, joiden yksikkönä on yksittäinen ihmisyksilö. Sen takia poliitikoilla ei tulisi olla tiimejä, jotka vaikuttavat suoranaisessa suhteessa siihen, miten poliitikko pystyy muodostamaan oman poliittisen maailmankatsomuksensa ja miten hän pystyy sitä edistämään ja tuomaan esille. Naturalismi on ihmisen ominaisuuksien tuomista esiin ilman minkäänlaista luontoon nähden piilottelevaa tai kaunistelevaa asennetta. Politiikan naturalisoituminen tarkoittaa sitä, miten puolueista tulee eturyhmän palvelijoita ja miten äänestäjistä tulee eturyhmien jäseniä. Jokaisen poliittisen puolueen tulisi määritellä oman maailmankatsomuksensa rajoja, ja ehdokkaiden leimaantuminen puolueeseensa tulisi tapahtua sen kautta, kun he katsovat omaa maailmankatsomustaan. Kuitenkin kaikkeen poliitikan tekemiseen tulisi kuulua omantunnon kuunteleminen. Mielestäni esimerkiksi arkipäiväisellä sosiaalisella tasolla ei tulisi ottaa kantaa puolueeseen, ja tietynlaiset suuntautumiseen nähden määrittyvät ideologiset nautinnot ovat monesti määrittämässä sitä, millaisessa ihmisten piirissä kyseinen jonkin puolueen kannattaja liikkuu. Pitäisi pyrkiä siihen, ettei poliittinen suuntautuminen saisi määrittää sosiaalista piiriä. Nykypäivänä puolueen määrittää monesti tyhjää tyhjempi sanahelinä ja sisällöttömät arvokäsitteet. Tämä tiimiajatteleminen ilmaisee selkeimmin nykyaikaisen poliittisen eturyhmänepotismin piirteet. Sosialistit ajavat mahdollisimman työtöntä elämää, valtion velanottoa, suojatyöpaikkoja ja sosiaalituella elämistä. Keskusta vuotaa kumpaankin suuntaan ja Kokoomus on nykyään Jethro Rothstedtien ja kiinteistökauppakuningattarien puolue. Vihreät pyrkivät tukahduttamaan kaiken edistyksen ja tekemään ihmisestä ruoholla elävän kantturan. Ruotsalainen Kansanpuolue haluaa esittää kaiken suomenkielisten ja ruotsinkielisten välisenä kiistana. Pitäisi vähentää sitä holismia, joka joillakin ihmisillä vielä määrittää elämää. Arvot ovat parhaimmassa tapauksessa pyyteettömiä ja sen takia niitä ei tarvitse niin usein vertailla ihmisten välillä. Arvot tulisi määrittää omakohtaisen harkinnan ja maailmankatsomuksen järjestyksen kautta. Jos ihminen haluaa vain sitä, että jotkut käytännönmukaiset asiat ja niiden järjestäminen riittää siihen, että ihminen voi kuulua johonkin puolueeseen, ja jos äärimmäisessä mielessä ihminen katsoo vain joidenkin tiettyjen ihmisten olevan oikeutettuja omaksumaan jonkin puolueen edustaman arvopeitteen, on nykyaikainen demokratia ja puoluepolitiikka menettänyt oman pitävimmän merkityksensä.