Pyrkyryydestä ja elintasopoliitikkoudesta

Viime viikolla näimme eduskunnassa kummallisen tapauksen. Ammattipoliitikot ja wannabe-ammattipoliitikot ylistivät parlamentissamme kauimmin istunutta elintaso- ja kulttuuripoliitikkoa Ilkka Kanervaa. Jopa parlamentin puhemies, nuoruudestaan huolimatta politiikan parlamentissa teon ihanteet omaksunut Maria Lohela yltyi ylistämään Kanervaa suorituksesta, jonka ylittämisen hänkin on varmasti toivomuslistalleen merkannut.

Miksi Kanervan onnittelijat ovat siis väärässä? He eivät usko välittömään demokratiaan, jossa parlamentin koostumus muuttuu koko ajan edustamaan koko kansakuntaa ja sen diversiteettiä. Kanerva on parlamentissa sen takia, koska hän on mieltynyt ilmaisiin taksikyyteihin, ilmaiseen Helsingin ja Turun välillä kulkemiseen lentokoneilla ja junilla sekä työn määrään nähden megalomaaniseen palkkaan. Muistan videon Teuvo Hakkaraisen ensimmäisestä päivästä eduskunnassa, ja tulihan Hakkarainen vallan käytävillä keskusteluun myös nohevan Kanervan kanssa, ja silloin Kanerva sanoi olleensa samoissa hommissa metsämies Hakkaraisen kanssa, kun oli kuulemma ollut poikasena kesän sahalla töissä. Tällaista paternalismia ja patronisointia harrastava mies ei ole soveliasta materiaalia eduskuntaan.

Miksi Kanervan onnittelija eivät katso olevansa väärässä? Vastaus siihen on se, että he ovat omaksuneet parlamentissa istujan tavan, eli korruptoituneen ilmapiirin, jonka mukaan on demokratian periaatteiden mukaista istua parlamentissa kymmeniä vuosia lukuisille toisille vähemmän korruptoituneille ihmisille kuuluvalla paikalla nauttimassa ammatti- ja elintasopoliitikon karriääristä, jossa voi välillä soitella ja tekstailla monta kymmentä vuotta nuoremmille tissimisuille ja tuoda nämä ”yksityisasiat” parlamenttiin asti vaikuttamaan männä vuosina hallitsemaansa ulkoministerin tehtävään.

Mitä tällainen ilmiö siis itsessään tarkoittaa, mistä tässä on kyse? Kansanedustajista on tullut niin sisäänlämpiävää joukkoa, että he ovat miltei kuin sukulaisia, tai jonkinlaisia superihmisiä, joiden tehtävän suorittaminen on tietysti tärkeämpää kuin ulkona parlamentista olevien. Esimerkiksi olen ollut jossain vaiheessa facebook-kaverina erään savolaisen mussuttajan, elintasopoliitikoksi pyrkivän rouvasihmisen kanssa, joka vuoden liukkaimpana aikana pahoitteli sitä, että toinen Savosta parlamenttiin hypännyt rouvasihminen oli tuhansien muiden tapaan kaatunut ja särkenyt paikkojaan. Kanerva-ilmiö on nurkkakuntanepotismia, häikäilemättömän korruptismin osoitusta, sillä varmaankin suurempi osa näistä kahdestasadasta kävelevästä instituutiosta kävi puristamassa tämän pyhän tammen kättä tämän ammattipoliitikkouden suuren päämäärän ja tarkoituksen saavuttamisen takia.

Demokratian periaatteisiin kuuluu päätöksentekijöiden vaihtuminen itsekorruptoitumisen estämiseksi. Parlamentin tulee muistuttaa yhteiskuntaa. Demokratiassa parlamenttiin tulee saada erilaisia ammattitaustaltaan ja koulutukseltaan eroavia ihmisiä. On väärin, että kauimmin eduskunnassa istuneimmasta ihmisestä tehdään kehuttava instituutio, samalla tavalla kuin mielisairaalassa asuvista ihmisistä tulee hoitajien yhteisen tuttavuuden osia. Suomalainen poliittinen järjestelmä, jossa suurin osa Kanervan äänestäjistä on nähnyt tämän kävelevän instituution vain ohimenevän taksin ikkunasta, ei tue ammattipoliitikkoutta, toisin kuin esimerkiksi Britanniassa, jossa kansanedustajat edustavat pientä maa-aluetta maan sisällä. He tuntevat äänestäjänsä.

Olli von Becker

Kirjoittaja on poliittiseen historiaan mieltynyt yhteiskuntatieteiden maisteri filosofian pääaineesta.