Käsiteabsolutismista

Käsitteet tarkoittavat sellaisia kielellisiä nimikkeitä, joiden tarkoitus on kuvata jonkinlaisia denotatiivisia ja konnotatiivisia merkityksiä ja joidenkin asiantilan yksityiskohtia. Jotkut ihmiset ymmärtävät käsitteet absoluuttisessa mielessä, ja tähän arviointiin ja nimittämiseen voi liittyä sen aiheuttajana esimerkiksi keskittyminen yhteen tiedon alaan, liiallinen uskonnollisuus tai välinpitämättömyys, pinnallisuus jne. Käsitteet eivät ole absoluuttisia, ainoastaan tieteessä saavutetut selkeät tulokset ja niiden käsitteellistäminen voidaan katsoa jossain mielessä pysyväksi, vaikka kuitenkin tieteenkin käsitteiden ja teorioiden täytyy olla fallibilistisia, eli niitä tulee voida muuttaa uudessa tilanteessa, jossa tieto on erilaista ja erilaisista asioista kertovaa. Epäilemättä kaikki käsitteet mutta etenkin niiden alat muuttuvat sen myötä, kun ihmiset saavat tarkempaa tietoa käsitteiden nimeämistä ilmiöistä. Ihmiset, jotka eivät hyväksy sitä, että ilmiöt tulee nimetä väliajoin uudestaan, ajattelevat siis, että jotkut käsitteet ovat muuttumattomia, eli niiden ulkoinen tai sisäinen olemus ei muutu milloinkaan miksikään. Näille ihmisille jotkut käsitteet ovat ehdottomia ja ne tarkoittavat kaikkialla samaa. Käsiteabsolutismiin liittyy myös se, että siinä ylläpidetään perustelemattomia dikotomioita ja vastakkainasetteluja, niiden mielestä siis, käsitettä on ylläpidettävä etenkin sen takia, ettei sen ”vastakohta” saisi valtaa ja aluetta alkuperäiseltä käsitteeltä. Tällainen kahtiajako on esimerkiksi uskonnosta tuleva kahtiajako hyvä ja pahan välillä. Tätä kahtiajakoa ylläpitävät vanhoilliset ja yksinkertaiset ihmiset, jotka ajateltuaan että minä olen hyvä, katsovat voivansa sen takia nimetä kaiken pahan itsestään lähtien ja itsen ulkopuolella. Ilmiön ala ja sen nimi, tulee voida nimetä aina uudelleen uusien ihmisten ja maailman muuttumisen takia. Siinä mielessä edustan kai jonkinlaista nominalismia käsitteiden suhteen. Tämä käsiteabsolutismin ongelma piilee myös siinä, että ihmiset eivät voi sen alaisina elää vapaana ja rauhassa. Vaihtoehdon mukaan ei ole olemassa sisällöltään ja nimeltään muuttumattomia käsitteitä. Käsitteet ja niiden ala rajataan ja nimetään siis uudestaan. Ei-tieteelliset käsitteet siis nimetään uudestaan aina uudessa hetkessä. Tässä tulisi kuitenkin varoa sitä, että tällaiset ihmiset jotka jonkin yhteisöllisen affiliaation perusteella tunnistavat vain tietyt käsitteet saisivat valtaa siinä mielessä, että he olisivat ensisijaisesti nimeämässä käsitteitä ja käyttämässä niitä. Voidaan siis sanoa, että tällainen absolutismi käsitteiden suhteen liittyy monesti etenkin vanhoilliseen uskonnollisuuteen, jotka eivät etenkään näe kirkkoa yhteiskunnan kontekstissa, vaan toisinpäin yhteiskunnan kirkon kontekstissa. Kun arvioidaan, mitkä käsitteet ovat etenkin tämän absolutismin kannalta vaikeita ja problemaattisia, niin voidaan sanoa, että esimerkiksi käsitteet isä, äiti, suku, perhe, kaverit Jumala, kirkko, hyvä, paha, oikea, väärä, yhteiskunta, yhteisö, yksilö ja kansallisvaltio ovat esimerkkejä tällaisista käsitteistä, jotka eivät ole sisällöltään täysin ehdottomia ja samaan muottiin vuosisadasta toiseen kuuluvia. Absolutismi tulee etenkin uskonnosta, ja monesti tuollaiset ihmiset eivät ole valmiita uskomaan sitä, etteivät tietyt Raamatussa lukevat asiat ole muuttumattomia ja uskomukseni mukaan Jeesuskaan ei koskaan väittänyt etteikö kirkko voisi muuttua ajasta aikaan, ja samalla yhteiskunnalliset päätöksentekorakenteet voisivat muuttua. Kristinusko ja valtiolliset kuristajat siis ovat ylläpitämässä näitä käsitteitä ihmisten keskuudessa, vaikkakin heidän tehtävänsä tässä on pikemminkin vaikuttaa tällaista tietoa ihmisten keskuuteen ja hyödyntää ihmisten yksinkertaisuutta ja promotoitava heille, että heidän ei kannata olla liian avoimia tai ennakkoluulottomia. Miksi nominalistinen ja relatiivinen näkemys suhteessa käsitteisiin on siis parempi suhteessa absolutismiin voidaan perustella sillä, että siinä annetaan mahdollisuus erilaisille ihmisille, jotka työskentelevät tai opiskelevat kielen ja arvojen parissa. Kirkonkin tulee mukautua yhteiskunnallisiin uudistuksiin, kuten esimerkiksi homojen ja lesbojen vihkimiseen. Ilmiötkin muuttuvat sitä mukaa, kun saamme uudistuksia tieteen ja tutkimuksen kautta, eli toisin sanoen maailma avartuu ja sen takia olisi tärkeää varmistaa se, että myös yhteiskunnan ja ei-tieteellisten käsitteiden osalla näkö kirkastuisi ja voisimme puhua ilmiöistä ajan myötä kehittyvillä käsitteillä. Ihmisten tulee siis nimetä käsitteet uudelleen ja muodostettava niille uudet jakolinjat sen mukaan miten ihmiset erikoistuvat yhteiskunnassa, vaikka kuitenkin paralleelisen olemisen myötä tulisi tukea kaikenlaista eri tasoilla sijaitsevaa erikoistumista. On kuitenkin myös valvottava sitä, että koska tutkimusta ja tiedettä tulee tukea taiteiden ohessa, tulisi yhteiskunnassa käytettyjen käsitteiden olla muunnoksia tieteen ja taiteen piirissä käytetyistä käsitteistä. Käsitteiden nimeäminen liittyy etenkin käsitteellistäjän kokemukseen ja sen vahvuuteen. Kuitenkin voidaan sanoa, etteivät kaikki asiat korostu yhtä voimakkaasti yhden ihmisen kohdalla. Sen takia vaaditaan erikoistumista ja sen myötä sitä, että yhteiskuntaan tulee käsitteitä usealta eri taholta ja että ne voivat muuttua ja elää sen myötä, miten tutkimustyö edistyy yliopistoilla. Tieteen ja tutkimuksen tulisi siis näkyä yhteiskunnassa etenkin sen kautta, kun käsitys käsitteiden takana olevista ilmiöistä kirkastuu ja tulee selväpiirteisemmäksi. Kaikki jumittuminen kansalaisyhteiskunnan ja uskonnon kautta vanhoihin ja muuttumattomiin käsitteisiin on epäilemättä asia, josta yhteiskunnan tulisi päästä ohi.