Filosofialla tarkoitetaan tänä
päivänä lähinnä käsiteanalyysia. Käsiteanalyysi tarkoittaa
sitä, että siinä tutkaillaan filosofian ja tieteiden piirissä
käytettävien käsitteiden merkitysarvoa siinä kun ne vastaavat
ilmiöitä, joita niillä on tarkoitus kuvata. Käsitteiden
koherenssi on tärkeä piirre tässä. Muita tieteen filosofian
menetelmiä ovat myös tieteen käsittäminen foundationalistisella
tavalla ja toisaalta korrespondenssiin vedoten. Edellinen tarkoittaa
sitä, että jotkut alkuperäiset peruslauseet riittäisivät siihen,
että siitä johtuvat muut lauseet voitaisiin hyväksyä valideina.
Jälkimmäisessä tapauksessa teorioita ja lauseita verrataan
todellisuuteen sillä tavalla kun se ilmenee ihmisille. Niiden täytyy
olla riittävän hyvässä konsistenssissa, sikäli että niiden
piirteet riittävät kuvaamaan totuudessa olevia piirteitä.
Aikaisemmin filosofian piirissä on tarkasteltu esimerkiksi
metafyysisiä kysymyksiä, jotain sellaista, jossa olisi tarkoitus
saada käsitys jonkinlaisesta absoluutista tai jostakin sellaisesta
asiasta jota ei voida aistien avulla havaita. Monet filosofit tähän
mennessä ovat luoneet oman metafyysisen järjestelmän, joita ei
voida nykypäivän näkökulmasta edes vertailla toisiin tai saada
käsitystä näiden järjestelmien totuutta kuvaavuudesta. Myös Karl
Marxin Pääomassaan kuvaama teoria on täysin epätieteellinen sen
takia, koska sitä ei voida minkäänlaisin menetelmin kumota. Karl
Popper on kuvannut eräässä kirjassaan historisismia, tapaa asettaa
sellaisia teorioita, joista voisi ennakoida historian kulkua, ja
Marxin dialektinen materialismi on yksi tuollaisista järjestelmistä.
On siis oletettava, että nykyaikaisen filosofian menetelmät eivät
riitä totaalisen ideologian tai kaikkeen vastaavan
maailmanennakoimisteorian luomiseksi. Ainakin voidaan sanoa, että
johonkin ideologistisen maailmankatsomusjärjestelmän hyväksyminen
useille ihmisille levitettäväksi ei ole kovin älyllisesti
rehellistä. Toisaalta voidaan varmaan sanoa, että monille oma
filosofinen maailmankatsomusjärjestelmä on jonkinlainen
defenssimenetelmä, jonka kanssa puurtamisesta yksittäinen
filosofian harrastaja voi saada psyykkistä helpotusta. Kuitenkin
filosofian on siis tarkoitus kuvata etenkin sitä, miten tieteen
kielen lauseet hahmottuvat maailmassa. Kuitenkaan en usko, että
filosofian pitäisi antautua jonkinlaisen yksioikoisen empiirisen
teorian alaiseksi. Filosofia terminä tarkoittaa muinaiskreikaksi
viisauden rakastamista, ja sen takia voidaan ajatella, että yksi sen
perustarkoituksista on selventää ihmisen suhdetta maailmaan, eikä
pelkästään tieteen menetelmien suhdetta maailmaan. Filosofiassa on
myös muita osa-alueita kuin pelkästään tieteenfilosofia tai
tietoteoria. Filosofia voi tutkia totuuden käsitteen lisäksi myös
kauneuden ja hyvyyden käsitteitä ja esimerkiksi uskontojen tapaa
muodostua maailmankatsomusteorioiden aluiksi. Ihmisen on tarkoitus
havainnoida maailmaa ja selittää sitä itselleen, ja tuohon
tarkoitukseen voi filosofia ehkä merkittävämmin vastata. Kuitenkin
Wienin piiri, joka käsitteli etenkin empiiristä filosofiaa, meni
liian pitkälle siinä, että filosofia voitaisiin alistaa pelkästään
empiirisen tieteen alustalaiseksi. Sen takia voidaan sanoa, että
kaikki filosofian osat eivät voi olla pelkästään tietoa tieteen
empiiristen lauseiden koherenssista. On myös sanottava, että
esimerkiksi etiikka on sellainen filosofian osa-alue, joka ei
suoranaisesti ole yhteydessä empiirisiin tieteisiin, vaikka
kuitenkin siinäkin esimerkiksi soveltavan etiikan ja luovan
osallistumisen kautta voidaan saada tietoa siitä palautteesta, jonka
esimerkiksi jonkinlaisen käyttäytymismallin noudattaminen
yhteiskäytänteissä voi saada aikaan. Etiikka ei voi tänä päivänä
rajoittua velvollisuusetiikkaan ja hyve-etiikkaan, koska niissä
etiikan piiriin tuleva toiminta on määritelty tarkasti
jonkinmuotoiseksi, ja etenkin hyve-etiikassa ajatellaan jonkinlaisten
antiikkisten kardinaalihyveiden kautta, jotka eivät ole enää
pitkään olleet filosofisia kirjoituksia lukevien ja kirjoittavien
ihmisten joukossa. Joku voisi varmaan sanoa, että kardinaalihyveet
ovat hävinneet sen takia, koska empiirinen tiede on murentanut
tietyt ihmisen havaintopiirin ulkopuolella olevien hyveiden
totuudellisuuden. Kuitenkin on varmaan sanottava, että on parempi
että filosofia on nykypäivänä apuna myös empiiristen tieteiden
määrittelyssä ja niiden tuloksien tarkastelemisessa. Teologiaa ei
missään nimessä tarvitsisi enää olla Jumalan käsitteen kautta
yhteydessä filosofiaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että metafysiikka
on teologian ohella ihmisten iättömimpien ominaisuuksien muotoa
käsitteleviä oppimuodostelmia, ja sen takia niillä voidaan katsoa
olevan jonkinlainen merkitys samalla kun yhteiskunnan muotoa
tarkastellaan. Varmasti Neuvostoliiton bolsevikkijärjestelmä tai
Saksan natsijärjestelmä ovat esimerkkejä sellaisen yhteiskunnan
dystopioista, joissa ei ilmene ihmisen iättömimpien osien muotoa
määrittäviä oppijärjestelmiä. Voidaan siis mielestäni sanoa,
että filosofia voidaan jakaa kahteen osaan, jossa toisessa on
empiirisen tieteen alainen tieteen menetelmiä havainnoiva
pragmaattinen tai välinearvollinen osa, ja toisaalta myös toisena
sellainen osa, joka tarkastelee esimerkiksi ontologiaa, etiikkaa tai
estetiikkaa. Tämä jälkimmäisenä mainittu osa tarkoittaa etenkin
yhteiskunnan muotoa ja olemusta käsitteleviä filosofian
osa-alueita, jotka ovat tarkoitettu etenkin ihmisen henkisen
järjestelmän ylläpitoa ja koostumista määritteleviin tietämis-
ja uskomisjärjestelmien hahmottamiseen. Tieteen apuna toimiva osa
filosofiasta on tarkoitettu edistämään filosofian käsitettä
yhteiskunnan sisällä. Tämä edistäminen tulee esiin esimerkiksi
soveltavan etiikan kautta, jonka avulla filosofian käsitettä ja
auttamisaluetta on tarkoitus laajentaa käsittämään uusia
tietämisjärjestelmiä. Tässä soveltavammassa toimessa siis on
tarkoitus saada filosofisista termeistä ja käsitteistä apua
uudenlaisen tietämisen avuksi. Filosofian on siis tässä mielessä
autettava tieteen eri alueiden tulosten hahmottumista havaitsemisen
kohteeksi. On siis sanottava, että filosofian on siis tarkasteltava
erilaisten käsitteiden havaittavaksi asettumista. Esimerkiksi
Husserlin filosofia väittää, että kaiken objektiivisena ilmenevän
todellisuuden taustana on ihmisen subjektiivinen havaintolaitteisto,
joka ainoastaan pyrkii näyttämään kaiken riippumattomana
havainnosta. Filosofian siis pitää olla jossain mielessä erossa
tieteestä, koska sen teoriat eivät kaikki pyri tieteellisyyteen, ja
aiheen vaikeuden takia voidaan sanoa, että filosofisten ongelmien
pohtiminen on vähintäänkin hyvää aivojumppaa siihen, kun
pyritään ylläpitämään riittävän analyyttistä ja synteettistä
menetelmää henkisten asioiden arvioinnissa. Jotkut siis sanovat,
että kaikki filosofiset teoriat, jotka eivät pyri tieteellisyyteen,
ovat merkityksettömiä. Niistä on kuitenkin mielestäni apua siinä
kun pyritään ylläpitämään filosofista maailmankatsomusta ja
erilaisia filosofisia maailmankatsomusjärjestelmiä. Filosofialla
perenniaalisessa muodossaan on siis hyötyä ainakin maailman
havainnnoimisen muotojen sisäistämisessä, ja sen takia siitä ei
tulisi tehdä täysin empiiristen tieteen teorioiden alaista.
Kuitenkin filosofian menetelmillä voidaan havainnoida myös sitä
miten tiede määrittyy. Tästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi
Ludwig Wittgenstein, Rudolf Carnap ja Moritz Schlick. Filosofinen
lause voi siis perustua niin todellisuuden havaittaviin osiin samalla
kun se voi myös perustua filosofian historiaan, jota voidaan
varmasti pitää yhtenäisenä samassa muodossa kehittyvänä
historiallisena eteenpäin kulkuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti