Sosiaalisesta poikkeavuudesta, ihmisten arvottamisesta ja ihmisten välisestä epätasa-arvoisuudesta

Ihmisten välillä kaikkialla ilmenee selkeänlaista epätasa-arvoisuutta, joka johtaa erilaisiin toiminta- ja ajattelumalleihin. Näiden toimintamallien perusteella annetaan joillekin kohtuutonta hyötyä verrattuna siihen miten pienellä kokonaisvaltaisuuden asteella heidän toimintansa tai ajattelunsa voi olla. Ihmiset siis korostavat valheellisella tavalla ihmisten välisiä eroja joissakin asioissa. Joillakin ihmisillä on tässä yhteiskunnassa enemmän oikeutta toimia ja ajatella kuin toisilla ihmisillä. Sen voidaan katsoa liittyvän jonkinlaiseen teennäiseen kuvitteluun, jonka mukaan vain joidenkin ihmisten näkymän voidaan katsoa liittyvän yhteen omien pyrkimysten ja tavoitteiden kanssa. Ihmiset siis rajaavat näkymiään, minkä takia monet heistä alkavat rajoittaa näkymäänsä vain itsensä preferoimiin asioihin. Siinä maailmankuvat saavat yhtäläisen horisontin. Monet epätasa-arvoisesti ihmisiä hahmottavat ihmiset katsovat, että ihmisten välillä olisi kohtuuttoman suuria eroja siinä mielessä, että toiset ihmiset voisivat olla suoranaisesti epäinhimillisyyden rajoilla sen suhteen, kuinka voimakkaasti heidän tulee voida kieltää itsensä toimiakseen yhteiskunnassa normaalisti. Epätasa-arvoisuus ihmisten kesken on useimmiten tiedostamatonta ja diskriminoivaa toimintaa harrastetaan huomaamatta. Tässä voidaan havaita se, että joissain ihmisissä ihmisten asettaminen parhaimmuusjärjestykseen olisi jonkinlainen kirjoittamaton sääntö, jonka oletetaan koskevan kaikkia sellaisia ihmisiä, jotka tekevät jonkinlaisia arvioita tai lauselmia ihmisistä. Monet katsovat, että koska elämä on muutenkin julmaa, niin ihmiset voivat paaduttaa järkensä toimimaan samalla yleisesti epäinhimillisellä tasolla. Epätasa-arvoisen kohtelun voidaan myös katsoa johtuvan jonkinlaisesta ihmisen ajattelutoimintojen symbolien epätasapainosta. Siinä tärkeät symbolit, eli syväsymbolit, eivät ole pystyneet muodostumaan yksilön arvottamisen pohjaksi, vaan keinotekoiset ja valheelliset vertailukohdalliset symbolit ovat saaneet ihmisen arvottamisjärjestelmässä selkeän yliotteen. Tässä kohdin ihmisten arvot ja symbolit liittyvät joko universaaliseen tasoon tai täysin tietynlaisista sosiaalisista tykkäämisistä liittyvään relatiiviseen asioiden havainnoimisen tapaan. Universaali taso tarkoittaa syväsymbolien tasoa ja sosiaalisista tykkäämisistä johtuva taso vertailukohdallisten symbolien tasoa. Vertailukohdallinen symboli on olemassa vain toisten ihmisten kanssa, mutta syväsymbolin totuus ylittää senkin olosuhteiden tason, joiden armoilla vertailukohdalliset symbolit ovat. Ne eivät siis muodossaan ole mitenkään aikaa kestäviä symboleita. Voidaan ajatella sitä, minkä takia suurin osa ihmisistä toimii tämän vertailukohdallisen varjotodellisuuden tasolla ja siihen voidaan sanoa, että monesti ihmiset eivät näe vaivaa siinä, että he pohtisivat niin syvällisiä asioita, jota syväsymbolien tason tavoittaminen ihmiseltä vaatii. Ihmiset nauttivat nykyaikaisessa yhteiskunnassa pinnallisuudesta, jonka koko yhteiskunta on tehnyt täysin legitiimiksi ja hyväksyttäväksi arvottamisen tavaksi. Sosiaalinen poikkeavuus ihmisissä voidaan johtaa yleisimmin erilaiseen tai eri tavoilla ilmenevään toimintaan tai ajatteluun. Useimmiten poikkeavuus määrittyy toisten ihmisten kautta eli sen kautta millainen sosiaalinen tai henkinen tasapaino tietyssä yhteisössä tai yhteiskunnassa kulloinkin on. Jonkinlainen sosiaalinen psykopatia on yleistä keskivertoisten ihmisten keskuudessa. Sosiaalisesti psykopaattinen ihminen nauttii yhteisöelämän tuomasta vapaudesta esimerkiksi ihmisten kommentoinnissa, mutta kieltäytyy kuitenkin ottamasta yksilöllistä vastuuta siitä, miten hän toimii silloin kun joukossa on muita ihmisiä. Tämä on todella yleistä suomalaisessa yhteiskunnassa ja tavallisessa rahvaassa. Kaikki kiinnittävät huomion ensisijaisesti toisiin ihmisiin ja siihen miten heistä voitaisiin henkilökohtaisella tasolla hyötyä. Samalla nämä ihmiset koettavat saada huomion kiinnittymään toisten asioihin, jottei heitä itseään arvosteltaisi tällaisen maneerin tavalla. Myös naisilla on tapana suhtautua kylmästi etenkin sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole aikaisemmin huomanneet heitä/antaneet heille pakit kylmällä tai lämpimämmällä tavalla. Naisilla monestikin ilmenevä pitkävihaisuus ei ilmene samalla tavalla miesten keskuudessa. Monilla ihmisillä siis sosiaalisen psykopatian myötä joukkotilanne, jossa on paljon samalla tavalla reagoivia ihmisiä, muuttaa muotoaan siten, että ihmisyyden ja humanismin periaatteet menettävät heillä merkityksensä. Joukossa olevalla heikolla ihmisellä on omasta mielestään enemmän valtaa tehdä asioita tai sanoa asioita kuin mihin hänestä on yksinään. Monista tulee laumassa jonkinlaisia rheesusapinoita, mikä johtuu siitä, miten ihmisten enemmistön geeniperimän mukaan ihminen ei voi olla arvokas ja tukeutua itsenäisesti omiin voimavaroihin laumassa hevostelun sijasta. Ihmiset ovat etenkin nuoremman ikäpolven aikana enemmän lauma- kuin yksilöihmisiä. Ihmisten keskuudessa siis pitäisi kunnioittaa tiettyjä asioita, joita nykyaikana ei kunnioiteta, esimerkiksi yksityisyydensuoja ja sukupuolinen suuntautuminen ovat tuollaisia kunnioituksen ansaitsevia asioita. Ihmisten pitäisi arvottamistilanteissa rajoittua käyttämään tarkasti formuloitua asioiden havainnoinnin tapaa. Yhteiskunnallisessa toiminnassa mikä ei siis liity vapaaseen talouteen, ei voida erotella ihmisiä yksityisten asioiden kautta. Julkisessa piirissä ei voida luoda epätasa-arvoista asemaa kansalaisten välille. Yleensäkin yhteiskunnassa tulisi suuntautua enemmän asiaperäisiin aiheisiin kuin yksilö/ihmisperäisiin aiheisiin. Ihmisten arvottaminen on hyvin tärkeä asia, esimerkiksi vaikka opiskelijoita tai palkattavia työntekijöitä haettaessa on tietysti hyvin olennaista, että ihmisiä voidaan luokitella joidenkin periaatteiden kautta. Nuo periaatteet tulisi kuitenkin useimmissa paikoissa formuloida uudelleen muistuttamaan oikeudenmukaisuuden ja ihmisten välisen hyvän periaatteita. Olisi määriteltävä se tarkkaan, mitä työssä tarvitaan eikä valita ihmisiä ja asetettava heitä paremmuusjärjestykseen mukakategorioiden kautta. Henkilökohtaisen tykkäämisen taso pitäisi siis unohtaa samalla kun tulisi korostaa sen korvaavaa oikeudenmukaisen kohtelun tasoa. Siitä mitkä asiat ihmiset havaitsevat voidaan sanoa, että ihmiset huomaavat ensisijaisesti sen, mikä tietyssä asiassa tai huonommassa tapauksessa ihmisissä ilmenevät. Ihmiset siis monesti tekevät arvionsa ihmisten ominaisuuksista sen perusteella miten he ilmenevät ulkoisesti. Ihmiset siis näkevät monesti vain symboleiden kauttaan määrittämän pinnan. Symbolit monesti voivat ominaisuuksiensa perusteella valita yksilölliset arvot sen perusteella korostavatko ne pintaa vai eivätkö ne sitä korosta. Ihmiset arvottavat ihmisiä ja asioita monesti sen takia miten he ja heidän viitekehyksensä voivat antaa jollekin kredittiä potentiaalisuuksista sen mukaan miten he voivat tuottaa hyötyä heille ja heidän viitekehykselleen. Ihmiset huomioivat monesti myös sen, mikä lisää heidän hyötyään tietyssä valinnassa. He siis katsovat, että jokin asia tai ihminen sopii heidän psykologiseen näkymäänsä. Tässä vastakohtana tulisi nähdä pyyteettömät symbolit jotka eivät vaadi sitä, että niitä tulisi voida koko ajan todistaa erilaisilla toimintamalleilla. Ihmiset muodostavat kategorioita itsestään ja toisista ihmisistä sen perusteella miten nämä ilmikategoriat asettavat ihmisen ja maailman välisen relaation. Kategorioiden tulisi määrittyä etenkin syväsymbolien kautta tai ei ollenkaan. Syväsymbolisuus ei suinkaan tarkoita vain sitä, että ihminen haaveilisi tai ajatuksen tasolla toivoisi määrittyvänsä jonkinlaisen viittausmerkin kautta, vaan siinä tulevat yhteen kaikki ihmisten pysyvällä tasolla toteutuvat symbolit ja asioiden viittauskohdat. Kategorioiden tekemisen taustalla on siis jonkinlainen ilmenemisen rakenne, joka muodostuu arvottamisen taustalla olevista symboleista. Symbolit siis asettavat tässä suhteessa kokemisen tavan. Arvottaminen siis monesti tapahtuu sen kautta minkälaiset symbolit sopivat ihmisen omaan symboliverkostoon. Se siis seuraa sitä, millainen näkymä voi yhdistää arvottamisen kohteen ja arvottaman samaan maailmankuvien horisontin hahmoon.