Minän käsitteestä

Minä tarkoittaa yksilöllisellä tavalla toisista viiteryhmänsä jäsenistä poikkeavaa instrumenttia, joka säätelee sen ihmisen toimintaa, jolla tämä minä on. Minä jakautuu kolmeen osa-alueeseen tai tietoisuuden osaan, sillä nimittäin tietoisuus tulee minän jälkeen. Osat ovat arvotietoisuus, tietoisuus ulkomaailmasta ja yksilötietoisuus. Noista tietoisuuden lajeista ulkomaailmaa koskevan tietoisuuden on tultava ensimmäiseksi, koska ilman tietoa ulkoisesta maailmasta minä olisi Locken sanoin tyhjä taulu, tabula rasa. Arvotietoisuus tulee ulkomaailmaa kohtaan suuntautuvan tietoisuuden jälkeen ja sen on tarkoitus näyttää ihmiselle mikä on tärkeää. Ulkomaailmaa kohtaan suuntautuvan tietoisuuden on siis tarkoitus näyttää ihmisille oma itsensä ulkomaailmassa. Arvotietoisuuden jälkeen tuleva yksilötietoisuus erottaa yksilöt toisistaan ja muodostaa arvoilla kyllästetyn minän päällysrakenteen. Joskus tietoisuus ulkomaailmasta ja arvotietoisuus voivat ottaa kovastikin yhteen, sillä arvojen muoto voi olla erilainen suhteessa ulkomaailmaan, ja tämän ulkomaailman ja arvojen välisen kiistan takia jotkut ihmisistä eivät koskaan tavoita tuota yksilötietoisuutta. Minän vastakohdaksi ja negaatioksi voidaan kuvailla täydellistä tyhjiötä, jossa mikään ei liikuta mitään. Näin ollen tästä voidaan havaita se, että minän on toimittava tietynlaisena kartanlukijana tai navigoijana ohjaamassa ihmistä erilaisista elämäntapahtumista toisiin. Minä siis ilmenee kolmen tietoisuuden tason kautta, joiden hierarkkinen järjestys on ulko-, arvo- ja yksilötietoisuus. Nämä kolme tasoa voidaan nähdä tietynlaisena itsetietoisuutena, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, mitä pissikset ja teinit sillä tarkoittavat, eli korostettua ja näyteltyä itsevarmuutta. Itsetietoisuus ja sen olemassaolo minässä kertovat yleensä vain hyvin kehittyneestä kokonaistietoisuudesta yksilössä. Myös se on todettava, että kahdella ihmisellä ei voi olla samanaikaisesti samaa minää, eli sen takia se on hyvin yksilöllinen ja itse asiassa yksilöllisyyden mahdollistaja. Minällä on kahdenlaisia yhteyksiä, joista toinen käsittää toiminnan ja toinen ajattelun. Ajattelun avulla minä tunnistaa itsensä maailmassa sen takia, koska ihminen on ensin maailmassa, ennen kuin hän on kokonaisvaltaisesti oman ajattelunsa välineenä. Toiminnan kautta minää tarkasteltaessa voidaan huomata, että minä voi olla toiminnassa subjekti tai objekti ja molemmat näistä toiminnan muodoista ovat tärkeitä yksilön ja minän kehityksen kannalta. Minä myös mittaa tietyllä tavalla toimintaa, koska se arvottaa yksilön tietoisuudessa syntyvien päämäärien mukaista toimintaa aina uudenlaisena tulevan tilanteen mukaan. Voi kysyä sitä mitä minä ja sen käsite todellisuudessa tarkoittaa tässä yhteydessä ja miten tarkkaan käsitettä pitää rajata. Ensimmäinen tarkoitus tällä käsitteellä tässä tilanteessa on varmaankin tehdä se perustava jaottelu ihmisten kesken, että on olemassa yksikköjä, entiteettejä tai monadeja, jotka voivat sisällyttää itseensä koko inhimillisen olemassaolon kaikki osa-alueet. Minää käsitteellisesti määriteltäessä määritellään samalla koko inhimillisen olemassaolon toimintakeskusta, jota ilman ihmisiä ei voisi olla olemassa. Käsitettä tarkasteltaessa voidaan myös kysyä voiko käsite muuttua? Se voi mielestäni laajeta kahdella erilaisella toisistaan poikkeavalla tavalla. Toisessa tapauksessa se laajenee ja imeytyy matalempiin käsitteisiin, joihin se siirtää merkitysarvonsa. Parempaan päin käsite voi siis muuttua yksilön kehityksen ja niitä seuraavien yhteiskunnallisten reformien kautta. Toinen esimerkki käsitteen alan määräämisestä tulee diktatuurimaista, joissa johtavat tahot pyrkivät määrittelemään kaikki tärkeät käsitteet itselleen ja omalle taholleen sopivalla tavalla. Voidaan sanoa, että mitä vähemmän vapautta yhteiskunnassa on, sitä enemmän valmiiksi ajateltuja ihmisten symboliset merkitykset ovat. Onhan selvää, että kun diktatuureissa suuri osa poliittisesta vallasta varataan Suurelle Johtajalle ja hänen mahdolliselle henkilökultilleen, ei muiden yhtä korkean näköisten tahojen palvelu ole sallittua, sillä johtajan on aina oltava korkeimmalla paikalla. Joissakin maissa tällainen henkilöpalvonta voi ylittää kaikki muut arvostukseen perustuvat ihmissuhteet, koska Johtaja on ainoa isä ja äiti. Silloin voi tapahtua sellaistakin, minkä esimerkiksi DDR:n salainen poliisi Stasi oli lanseerannut, nimittäin se, että perheenjäsenet saattoivat alkaa ilmiantaa toisiaan stasille mahdollisten johdon osoittamasta linjasta poikkeamisten takia. Käsitteiden tulisi siis saada alkunsa niin itsenäisesti ja riippumattomasti kuin mahdollista. Yhteiskunnan periaatteista voi olla erimielisyyttä ihmisten keskuudessa, ja sen takia näiden kantojen harkitsemiselle on annettava tilaa ja aikaa. Kuitenkin voidaan sanoa, että korkeimpiin olemisen periaatteisiin perustuvat ajatukset ja mielipiteet muistuttavat kuitenkin kirkkaimpaan muotoon hiottuna varsin suuresti toisiaan ihmisten keskuudessa. Sen takiakin ajattelussa on keskityttävä ajatuksen loogiseen muotoon ja ajatukseen itseensä, eikä turhan takia edes mainita näiden ajatusten ilmaisijan nimiä. Samalla tavalla minä voitaisiin asettaa oikeanlaiseen objektiiviseen valoon, kun esimerkiksi kuvataiteilijat ja muut taiteilijat alkaisivat suhtautua työhönsä käsityönä eikä jonkin sen ja sen korkeusasteen taiteilijoiden hierarkiassa omaavaan tähti- ja julkkiskulttiin. Itse asiassa yhteiskunnassa elävät ihmiset olisivat paljon onnellisempia, jos heidän ympärilleen ei olisi kytketty iltapäivä- ja viikkolehtien ylläpitämää liekanarua, jossa heille pakkosyötetään tietoa kaikista mahdollisista julkisuudella ratsastavista ihmisistä. Kaikki tarpeettomat hierarkiat tulisi yhteiskunnasta hävittää ja jäljelle tulisi enää jättää tämä väljä tunnustushierarkia, joka koostuu itsenäisistä ja riippumattomista instituutioista, ja jonka järjestysaste perustuu siihen,  kuinka pyyteettömiä ja riippumattomia instituutiot ovat. Itsenäisin ja riippumattomin taso tuossa hierarkiassa on metafysiikan ja uskonnollisuuden taso, koska ne ovat kaikista muista asioista, joiden ympärille on muodostettu instituutio, kaikkein itsenäisimpiä ja pyyteettömiä.