Ajatuksensäätelykoneistoista

Ajatuksensäätelykoneistot ovat sellaisia instrumentteja, joilla puututaan ihmisten vapaasti käymään ajatteluun. Siinä ajatuksille annetaan sosiaalinen merkitys, vaikkei sitä todellisuudessa siinä olisikaan. Siinä siis otetaan huomioon vain se, mitä ajatus merkitsee yhteiskunnan ja sosiaalisen yhteisön kannalta. Siinä siis suoranaisesti ajatukset tehdään riippuvaisiksi yhteiskunnan näkökulmasta ja siitä näkymästä missä yhteiskunta ajatuksen näkee. Kun ajattelu tehdään riippuvaiseksi yhteiskunnasta, siinä käytetään hyväksi instituutioita, joista kommentaariaatilla on valmis vaikutteellisuuteen perustuva käsitys. Noita instituutioita voidaan nimittää arvo- ja tuki-insituutioiksi sen perusteella, mikä niiden rooli on ajatuksien vaikutteellistamisessa- Tuki-instituutiot toimivat tietynlaisen konstanttisuuden kautta, joiden myötä ne etsivät sellaisia merkityksiä, jotka voivat olla omiaan puolustamaan jonkinlaisten arvoinstituutioiden mukaista ajattelua. Kun ihmiset kokevat arvotunteita, kohtaavat he sellaisen esteen, jonka nimi on merkitysvalta. Tuolla merkityksen muuntelulla vaikuteellistetaan ihminen joko konstanttien tai vertailukohdallisten symbolien kautta yhteiskunnalliseen kommentaariaattiin, jonka tehtävänä on tunnustushierarkian sääteleminen ja manipulointi. Kun yksilö on vaikutteellinen, on hän silloin auttamatta tämän yhteiskunnan itse itsestään luoman eliitin määräysten alla. Yksi instituutio, joka puuttuu ajatteluun, on sosiaalitantat. He määrittelevät ja säätelevät omien käsityksiensä mukaan sitä, millainen toimintakyky ihmisillä on ja mihin he voivat omien voimavarojensa perusteella pystyä. Sosiaalitantat siis antavat ihmisille sosiaalisen arvion, mistä voi havaita sen, että sosiaalitantat ovat yksi muuttumiskyvyltään vaikeimmista instituutioista, koska sosiaalitanttojen luonne perustuu Suomessa ihmistyyppiin, joka on etenkin toisen sukupuolen osalla hyvinkin yleinen. Jotta voitaisiin päästä eroon sosiaalitantoista, pitäisi koko valtakunnan tasolla tapahtua muutos siihen suuntaan, ettei sosialidemokratiaa tarvitse enää Suomessa edistää esimerkiksi kaikenlaisten liittojen kautta. Työpaikoilla säädellään myös ajattelua, ja se perustuu etenkin siihen, että työpaikoilla altistutaan formaalisesti samanlaiseen ajankäyttöön, eikä nähdä mahdollisuuksia työn erilaatuiseen tekemiseen. Työn muotojen tiedettävyyden lisääminen olisi siis edistämässä sitä, että voitaisiin korostaa työn erilaisia muotoja, joihin yhteiskunnassa voidaan pyrkiä. Työpaikoilla esiintyy monesti myös kiusaamista ja nälvintää koulumestari-tyyppisten ihmisten taholta ja siinäkin pyritään sopeuttamaan toimintaa yhdenmukaiseksi ja konformiseksi. Työpaikoilla myös monesti alkaa viimeistään tietynkaltainen auktoriteetteja kohtaan suuntautuva ajattelu, jossa kaikki ylemmältä taholta tuleva palaute koetaan Jumalalta tulevaksi viestiksi. Tästä on esimerkiksi uutisoitu sellainen asia, että joku mielisairaalan hoitaja oli alkanut kiinnittämään huomiotaan siihen, miten suuresti henkilökunta kunnioittaa ylilääkärin sanaa, ja minullakin on tästä aiemmalta ajalta kokemuksia. Vanhakantaista hierarkiaa tulisi myös työpaikoilla pyrkiä särkemään ja ei tulisi ottaa huomioon ensisijaisesti esimiehen sanaa. Tämä onnistuisi varmaan parhaiten, kun koko työn merkitystä ja käsitettä tarkasteltaisiin uudenkaltaisesta näkökulmasta.   Kouluissa säädellään ajatuksia ja niissä se näkyy niin, että oppilaat pakotetaan opettajien valitsemaan opetusjärjestelmään ja tapoihin, ilman että otettaisiin huomioon oppilaan todellista kykyprofiilia. Oppilaat siis koulussa pakotetaan opetusmaneereiden säätelyyn, jota opettajat ja koulumestarioppilaat valvovat. Kouluissa myös säädellään ihmisen toimintaa siten, että ns. paremmissa kouluissa nauretaan joidenkin oppilaiden erilaisille tavoille ja huonommissa kouluissa kiusataan kouluun keskittyviä ja koulussa parempia oppilaita. Monesti etenkin ala-asteella opettajat ovat naisia, joka tyrehdyttää varhaiskypsien poikien etenemisen, koska naispuoliset opettajat tasapäistävät. Armeija on itsestäänselvästi paikka jossa säädellään ihmisten ajatuksia. Armeija pakottaa miehet samaan käytösmuottiin, jota kapiaiset säätelevät. Siinä siis ehdollistetaan ihmisiä valmiiksi määriteltyyn muotoon, jonka vuoksi armeija monesti tappaa ihmisestä ainakin hetkellisesti ei-autoritaarisen ajattelun. Ajatuksen säätely tapahtuu sillä tavalla, että siinä ikään kuin otetaan kiinni ajatuksesta ja pyritään muotoilemaan sille yhteiskunnallinen pintamuoto. Siinä siis puututaan ajatuksen kehitysrakenteeseen ja vaiheisiin. Ajatuksen vaiheet voidaan helposti määritellä käsittämään synnyn, kehityksen ja seurauksen. Ajatuksen syntyyn vaikuttamalla pyritään näyttämään, ettei ajatuksella ole ollut olemassa minkäänlaista yhteiskunnasta riippumatonta perua. Kehitykseen vaikuttamalla tehdään ajatuksesta vaikutteellinen siten, että sen suunta ohjataan pois omasta kehitysssuunnastaan. Ajatuksen seurausta tarkastelemalla voidaan havaita, että siihen puuttuminen pyrkii monesti vähentelemään ajatuksen alkuperää silloin, jos sen seuraus ei ole toivottava. Ajatuksen säätelyn vastakohta on luonnollisesti se, ettei ihmisten ajatteluun puututa yhteiskunnallisten pseudoinstituutioiden taholta, ja eri asia on se, jos ajatukset tulevat tekemisiin kehittyneempien ja uudistuneiden syväinstituutoiden kanssa, sillä ne vain ohjaavat ihmistä oikeaan suuntaan puuttumatta samalla ajatuksien vaiheisiin muuttamispyrkimyksen kanssa. Syväinstituutio toimii syväsymbolien tasolla ja siinä ei näin ollen ole yhteiskunnallisen säätelyn mukanaan tuomaa ajatuksiin puuttumista. Jotta ihminen ajattelullaan löytää nuo syväsymbolit, on hänen kehitettävä ajatteluaan riippumattomana yhteiskunnasta. Silloin ajatus on säätelemätöntä ja yhteiskunnalliselle kritiikille annetaan oikeanlainen suunta. Tässä siis arvoarvostelmien tekeminen sen mukaan miten ihmiset ajattelevat, on kiellettävä ja annettava kaikille avoin mahdollisuus ajatuksien rakentamiseen. Tässä myös tärkeätä on se, että ajatus otetaan ilman säätelyä kokonaisena, eikä käsitellä ajatusta etenkin omien osiensa kautta. Varmaan on kuitenkin yhteiskuntarauhan säilyttämisen kannalta totta, että yhteiskunnan tulee voida säädellä sellaista ajattelua, joka liittyy merkittävällä tavalla yhteiskunnan olemassaoloon. Tämäkin on tietysti varsin relatiivinen positio, koska esimerkiksi taiteen kannalta tulee muistaa myös yhteiskunnan negaatio, joka tarkoittaa vapautta sosiaalisista siteistä. Parhaimmillaan taide voi olla jotain sellaista, joka rakentaa itsestään kokonaisen uuden maailman, ja tässä parhaimpina esimerkkeinä voidaan varmaankin pitää esimerkiksi Picassoa ja Wagnerin kokonaistaideteos-oopperoita. Taiteen tulee siis olla vapaa pidikkeistä, jotka monesti yhteiskunta on lonkeroillaan asettamassa. Pidikkeiden puuttuminen voi itsessään olla mahdollistamassa sitä, että ihminen kokisi itsensä vapaaksi yhteiskunnassa eikä ajattelisi vain sitä, että jonkin hänen tekemisensä tulisi olla vapaata.  Parhaassa vaihtoehdossa sosiaaliselle säätelylle on huomioitava myös ajatusten vapaa kehitys ja siten ennakoitava sitä, millaisten periaatteiden avulla ihmisille voitaisiin opettaa ajattelua, jonka tulisi olla riippumatonta.