Olen lähdössä lähiaikoina Britanniaan, missä on tarkoitus vierailla etenkin maaseudulla. Minulla on syvä tunneyhteys, syvempi kuin suvullinen alkuperäni, Britanniaa kohtaan. Mikä tekee minusta poikkeavan on etenkin se, että kaikki on minulle pysyvän ja syvällisen tiedollista, mikä tarkoittaa sitä, että minä en pyri sanomisillani, kirjoituksillani tai kysymilläni minkäänlaiseen päämäärään tai tavoitteeseen. Nimenomaan tahdon kuolettaminen on asia, joka erottaa minut muista. Minä en harrasta kerskakulutusta ja matkustelunikin on varsin hillittyä. Mitä minä en ymmärrä on se, miten jotkut tavanomaisen alhaiset luonteet haluavat retostella toisten ”heikkouksien” kustannuksella kuin se kohottaisi heidän omaa arvoaan. Ja minkäänlaista pyhän asian rajaa tällaisissa kommenteissa ei ole. Olen myös ajatellut sitä, miten tavalliset ihmiset eivät tee eroa itselleen kuuluvien ja heille kuulumattomien asioiden välillä. Miksi ihmiset eivät elä, vaan tarkastelevat vain raaameja ja tulevia eläkepäiviä. Otteen saaminen elämästä on mielestäni hyvin tärkeä asia. Minä en myös ymmärrä sitä, jos jotkut ihmiset naureskelevat minun aidosti sanomille asioille, kuin tietäisivät minunkin tietävän jonkin hyvän kiertoilmaisun tai vitsin joka minusta on tehty. Niin alhaiseksi en kuitenkaan itseäni koe. Mitään ihmisen psyykeeseen liittyvää ei voida selittää ulkoa käsin tai vain toisten ihmisten esimerkin välittämänä. Parsifal on mietityttänyt minua kovin, sen teemat eivät voi jättää vaivaavasta minua, tietenkin ensimmäiseksi voidaan mainita isättömyys ja nimettömyys, jotka varmasti periytyvät ainakin kolmanteen polveen. Ihmisen täytyy itse antaa arvo omalle nimelleen, koska varmasti kukaan muu ei tällaista arvoa kenellekään muuten anna. On oltava kiitollinen ja armollinen itseään suhtaan, mutta samalla kuitenkin tehtävä ahkerasti työtä ja sitä kautta pystyä menestymään. Olisi paljon tehtäviä hankkeita ja projekteja, suuria, keskikokoisia ja pieniä. Niitä pitäisi vähitellen pystyä purkamaan paperille. Alan pitää mahdollista Virrantaloon muuttamista entistä epätödennäköisempänä, ehkä parempi on lähteä suoraan ulkomaille ja ei enää koskaan palata. Tietämykseni ja kielitaitoni on kehittynyt sellaiselle tasolle että mahdollisia paikkoja olisi varmasti paljon ja kaikki lähes yhtä hyviä. Jotenkin minua on kiehtonut viime aikoina Rooma: ystävällisiä ihmisiä, hyvää ruokaa ja suotuinen ilmasto. Olen lukenut italiaa jo lukiosta alkaen, vaikka ensimmäisen kurssin tuotos oli lähinnä: ”Io sono Olli”. Roomassa voisi lukea latinaa ja käydä Vatikaanissa. Olen suunitellut seuraavaksi ainakin kahta erilaista näytelmää, joista toinen on Filosofi ja toinen Maalaisritarillisuus. Tietysti jälkimmäisen nimi viittaa Mascagnin oopperaan ja se kertoo etenkin isoisästäni Leo Virrantalosta, joka on tietysti henkilö, johon nimi viittaa. Kuitenkin aiheesta voisi paremminkin tehdä romaanin tai ainakin pienoisromaanin, koska romaanityyli sallisi suuremman poeetttisuuden ja lyyrisyyden näytelmätyyliin verraten. Tarkoituksena on tutkia omavaraisuuden ja vastuunkannon katoamista sukupolvien välisessä verkossa ja miten ilmaisun tavat ja kommunikaation pitäminen ovat vaihtuneet ja muuttuneet vanhoista hyvistä ajoista (ol' days). Sinä näemmä kaipaat vahvempaa miestä oman heikkoutesi takia. Tarkoitus on pohtia miten sukupolvet, jotka ovat syntyneet siihen menetyksen olotilaan, johon suvun laajemman maa- ja muun omaisuuden menettäminen ovat suvussa aiheuttaneet. Kuitenkin on tarkoitus pohtia miten pienyhteisön asiat voivat niin paljon muuttua noin sadassa vuodessa. En käytä sukuni oikeaa nimeä kerronnassa kuin vain mahdollisesti viittauksena johonkin toiseen sukuun, vaikka annan pääasiasilliselle suvulle jonkin samantyylisen vanhagermaanisen nimen. Päähahmoja tulee olemaan maalaisritarin lisäksi ainakin epäolennaisiin asioihin innostunut jälkikasvu (mies), arvonsa säilyttämään pyrkivä jälkeläinen, joka yrittää tasapainoilla mielensä vaatimusten ja maailman vaatimusten välillä mahdollisimman hyvällä tavalla (nainen). Lisäksi mukana on ukkiaan ymmärtävä ja ihannisoiva kolmannen polven edustaja, joka itse asiassa pitää suvun nimen vielä jonkinlaisessa maalaisritarillisuuden jälkeen muodostuneessa etabliteetissa. Muut suvun nykyiset jäsenet ovat tarinassa vain samantyylisiä nimiä puhelinluettelossa, etenkin kun suuri osa on vielä suomentaneet sukunsa vanhan ja kunniakkaita perinteitä kantavan suvun alkuperäisen nimen. Todellakin vastuun kannon katoaminen, omavaraisuuden katoaminen, välien katoaminen ja välinpidon siirtyminen populaarien tiedonsiirtokanavien tehtäväksi ovat kirjan tärkeitä teemoja.. Teema Filosofi käsittelee etenkin sitä, mitä on olla filosofi ja etenkin sitä, miten filosofin tulisi olla voidaakseen olla filosofi. Olen ajatellut lukea uudestaan Ernest Hemingwayn kirja, joka käsittelee etenkin hänen nuoruusvuosiaan Pariisissa ja kirjoittajauran alkua. Naiskirjailijalla ja mieskirjailijalla on syvällisiä eroja, Naiskirjailijat ovat kokonaisuuden osia, jotka eivät voi tehdä työtään naisille tyypillisellä riippuvaisuudella tuntematta oman kulttuurinsa ja taiteensa traditioita, tästä saadaan ”vaikutteita” ja ylistetään niitä saman instituution aiempia jäseniä, jotka ovat päästäneet tällaisen naiskirjailijan instituution sisään ja mukaan. Miehet ovat tavallisesti ainakin kyvyllisiä suurempaan itsenäisyyteen, jossa edeltäjiä ei turhaan kiitellä. Miehillä on potentiaalia sanoa jotain omaperäisempää, kuin mistä naiskirjailija on oman ”lukeneisuutensa”, joka ei tavallisesti edes ole oikeiden olennaisten kirjojen lukemisen historiaa vaan pseudolukeneisuutta”, takia tehnyt joskus osuvankin pastissin tai jäljitelmä. Kuitenkin naisen ei tarvitse tehdä omaa epäoriginaalisuuttaan, koska epäoriginaalisuus on heissä pysyvänä ja joka paikassa ilmenevä. Toiset piirteet ovat sosiaalisuus ja seksuaalitalous. Minä esittelin jo kouluesseissä omaa filosofiaani. Minun mielestäni parasta huumoria ovat kuvauksen ja kerronnan eri tasoilla käyminen, ei jonkinlainen tyhmien ja ennakkoasenteellisten vitsien kertominen. Asioiden monella tavalla näkeminen on hauskaa ja tietysti sillä leikittely, joka tarkoittaa jossain mielessä samaa kuin ironia. Vitsi joka kertoo yksittäisen totaalistetun näkemyksen tai vaikutteellisen mielipiteen asiasta ei ole todellista huumoria. Tomasi di Lampedusan Tiikerikissa on toki ollut virikkeenä Maalaisritarillisuudelle Suku joka on svyällä rappiossaan ja suuremman omaisuuden jo menettänyt on pääaiheena omassakin proggiksessani. Filosofin jatko-osaksi voisi tehdä näytelmäyritelmän nimellä Runoilija, joka jatkaa Filosofin aloittamaa teemaa ja esittelee täydellisen runoilijan luonteen. Pääpointti tässä teemassa on se, että etenkin runoilijaksi ei tulla muulla tavalla kuin elämällä runoilijan elämä. On varmaan tyypillistä ajatella, että jokaisella aatelissukuun kuuluvalla ihmisellä on jonkinlainen kartanonrämä jossain maaseudulla, ja niin tietysti on omassakin tapauksessani. Sinne osittain muuttaminen olisi hienoa, mutta en varsinaisesti tiedä tällä hetkellä onko se kannattavaa. Vastuunkanto tarkoittaa mielestäni sen tuntemista, mitä ihmisen tulee tehdä, joka motivoituu etenkin toiminnan tarpeesta ja sen tunnistamisesta, että kukaan muu ei näytä vastuuta ottavan. Tässä mielessä rahvas haluaa aina sysätä vastuuta pois itseltään - ”Herrat hoitaa!”. Ja tässä mielessä epäoikeudenmukaisuudet ja huonot käytännöt jatkuvat, koska jotkut ihmisryhmät eivät anna kokemustaan yhteiskunnan toiminnasta siitä päättävien ihmisten keskuuteen. Siinä mielessä segregaatiota ja syrjäytymistä tulisi ehkäistä. Arvothan menettävät merkitystään koko ajan, kun niitä edustavat ihmiset muuttuvat ja tulevat järkensä arvolta vähemmäksi. Esimerkiksi, jos eletään yhteisöissä, jotka pitävät itseään toisia parempina, esimerkiksi joskus satoja vuosia sitten annetun aateluuden ja sen kaltaisen maa- ja muun omaisuuden kautta, joka oli suvussa vielä 1900-luvun alussa, voidaan katsoa tällaisen porukan olevan varsin harhaan johdettu porukka,. Ärsytän mielelläni isäni äitiä ironialla, itseironialla, nonsensellä ja satiirilla. Esimerkiksi olen varmasti useita satoja kertoja hänelle ja kysynyt kakalla käynnistä ja piereskelystä ja joka ikisellä kerralla vastaus on sama: kiivastuminen ja suuttuminen. Voisi varmaan hänkin miettiä minkälaiset periaatteet ovat hänelle hyväksi ja mitkä huonoksi. Kyllä hän tyhmän ihmisen tavalla osaa inttää typeryyksiään ja tämä toiminta jatkuu koko ajan vaikka normaali ihminen voisi naurahtaa ja siirtyä toisiin aiheisiin. Etenkin hänen periaatteensa, tosikkoutensa ja huumorintajuttomuutensa on tässä esillä, mikä johtaa suoraan hänen autismiinsa. Hänen mielestään asenteista, arvoista ja mielipiteistä ei voi keskustella eikä niitä soveltaa, vaan kaiken täytyy olla hoetun absoluuttista ja ilman vastaväitteitä. Tietysti mummon asenne johtuu luonteen ja autismin kautta hänen taustaansa, jossa korostuu vanhoillinen körttiläisyys ja porvarillisen kotirouvan aseman. Mitään joustavuutta, avaruutta ja avoimuutta hänen arvoillaan ja ”ajatuksillaan” ei ole, vaan hän naureskelee ja laskee kolmannen asemaan yhteisössä sellaisen, joka yrittää esittää jonkinlaista palautetta hänen ajattelustaan. ”Mätänkö minä?”, hän kysyi kerran jälkiruoan lisäämisestä lautaselle.. Absolutistit ja fundamentalistit kuvittelevat, että vain oman sanomansa toistaminen riittävän usein riittää siihen, että toiset ihmiset muuttavat käyttäytymistään, ja varmaan tämä on toiminut helposti ohjattavien ja manipuloitavien pikkulasten ja kehitysvammaisten piirissä, joiden keskellä mummoni on työskennellyt, mutta entäs sitten aikuiset ihmiset? Hän toki puhuu omasta alastaan, että neuvoo kuin pikkulasta, ettei vaan ole naamassa räkää ja vaatteet on hyvästi, samalla kun isäni kiinteistöalan ammattilaisena on aina ollut kiinnostunut huoneen siisteydestä. Siinäpä se, tällaiset arvovaikuttimet olen lähiympäristöstäni saanut. Äitini on näihin kahteen verrattuna paljon älyllisempi, eikä hänellä myöskään ole itsetunto-ongelmia ja halua rajoittaa itseään keksityillä ja hurskastelevilla periaatteilla tai niiden muotokuvilla. Äitini on eronnut jo aikoja sitten kirkosta ja tämähän tietysti oli järkyttävä ja itketyttävä asia mummoni kohdalla. Hänhän on mm. sanonut, tavallaan kun puuttuu omien lastensa asioihin, että hän itkisi itsensä kuoliaaksi, jos jompi kumpi hänen pojistaan eroaisi vaimostaan. Esimerkin antaminen voi joskus olla täysin typerää, jos se perustuu luuloon omien ajatustensa, arvojensa, asenteidensa ja mielipiteidensä paremmuudesta toisten vastaaviin nähden. Mummoni kantaa huolta arvoista, mutta hänelle ne ovat pikemminkin käytäntöjä ja maneereja, kuin periaatteita, joita olisi mahdollistaa soveltaa ja niistä keskustella. Hän korostaa itkeskelyään ja ”herkkyyttään”, vaikka kyse on tosiasiassa itsekeskeisyydestä ja kyseenalaistamattomuudesta itsensä kohdalla. Minullekin hän on sanonut ”äetis itköö siellä”; vaikka on varmaa että ei ole sellaista tilannetta, jossa äitini todella itkisi. Rahvas tunnistaa voimakkaimmin kaiken sellaisen, joka on heidän mielestään kiellettyä, sen sijaan että tietäisivät sen, mikä on ihmiselle ja kansalaiselle sallittua. Monet ihmiset, kuten mummoni tai isäni tavalla toisten määrittämien ja itse toteltavien periaatteiden, jotka rajoittavat ihmistä pieneksi, mukaan ja seuraamana. Minun mielestäni kaikilla tulisi olla jonkinlainen yleissivistys, jonka varassa ja pohjalta toimia. Suomessa tällaista ei ole, koska keskiluokka elää samanlaisessa epä-älyllisten periaatteiden täyttämässä sikalassa. Mutta mummollani ei varmaan ole peräaukkoa, joten senkin takia kyselyt piereskelystä ja kakalla käymisestä ovat varmaan hänelle asioita, jotka ovat aiheettomia ja kiusallisia. Jos rajoittaa itseään jollain tavalla, niin se voi nimenomaan alkaa siitä, jos rajoittaa asioita, joita voi tai ei voi vapaasti käsitellä. Naisilla ja feminiinisillä miehillä on etenkin halu sulautua ja sopeutua joukkoon, jossa ihminen, yksilö ja yksilöllisyys menettävät kokonaisuudessaan merkityksensä. Silloin on vain tärkeää, ettei erotu pintapuolisten kliseiden kautta porukasta, vaikka eipä näiltä kovin hyvin mikään itseilmaisun muoto tai luovuus erotu. Tärkeintä näiden mielestä on, ettei erotu kovin suurella tavalla kollektiivisesta viiteympäröstä ja tässä ovat kyllä tosiaan feminiiniset ihmiset näkyvällä paikalla. Kaikelle naureskellaan ja muodostetaan alentavia ja halventavia parafraaseja siihen, ettei myönteisesti laumasta poikkeavaa ei voida eikä saa – hyväksyä omassa arvossaan. Tavallisten ihmisten pärstän taustalla on samanaikaisesti monia muita ihmisiä ja ainakin selkeästi jossain puolella on toinen naama oikenlaatuista toimintaa varten. Ihmiset, jotka eivät voi avautua eikä ottaa vastaan toisen avautumista ovat todellakin feminiinisiä ja rahvaanomaisia ihmisiä. Tavanomaiset ihmiset eivät voi arvostaa suuruutta tai traagisuutta. Kyllä mielestäni vasemmistolaisuus voidaan määritellä yhdeksi mielialahäiriön lajiksi. Mummoni jaksaa inttää siitä, miksi minä kysyn häneltä piereskelystä tai kakalla käymisestä, mutta samanaikaisesti kysymys ja etenkin mahdollinen vastaus ovat niin epäsopivia aiheita, että hän jaksaa inttää vastaustaan kysymykseen vuodesta toimeen samalla tavalla, eikä edes yritä johdatella aihetta hienotunteisesti johonkin toiseen. Pitäisi varmaankin kirjoittaa myös historian arvostamisesta, jonka pääpointti on se, että ihmisten tulee arvostaa historiaa etenkin kulttuurin arvon tunnistamiseksi ja tunnustamiseksi. Historiaa on arvostettava etenkin jokaisen yleissivityksen ylläpitämisen takia ja arvosta. Ilman historian arvon tunnustamista ei voida myöskään tunnistaa minkään kulttuurin arvoa. Eli minkä takia esimerkiksi suomalaiset eivät nykypäivänä kunnioita omaa kulttuuriaan liittyy kulttuurin arvostamisen vähäisyyteen ja siihen, ettei suomalainen kulttuuri itse asiassa ole kovinkaan vanhaa, ainakin jos sitä verrataan vaikkapa britttiläisen kulttuurin historian pituuteen, ja miten siellä kaikki oppineet ihmiset saavat jo koulussa laajan historiallisen sivistyksen. Historian tietojen puuttuminen, sekä oman suomalaisen historian että yleisen historian, kannalta on suuri ongelma nykypäivän suomalaisten keskuudessa. Tämä on tehnyt suomalaisesta kulttuurista jonkinlaisen pienikokoisen Amerikan Yhdysvallat. Toivon saavani Reinhold von Beckerin elämäkerran kustantajalle mahdollisimman pian, etenkin jos saan hankkeen loppuunsaattamista varten apurahan työlle. On selvää, että kaikissa puolueissa elävä porvarillisuus saa tällaiset ihmiset nauramaan mutta toisaalta säälimään sellaista ihmistä, jonka kustannusella kaikki muut ihmiset pääsevät nauramaaan ja pilkkaamaan. Sen jälkeen kyse on siitä, missä puolueessa tällaista tarpeetonta porvarillisuutta ja pyhyyden ylistämistä on vähiten. Matala-asteisilla ihmisillä ei ole kykyä ymmärtää suuruutta itselähtöisesti ja etenkin kulttuurin käsitteen kautta, vaan he liittävät jonkinlaiseen uuteen kulttuurihahmoon alentavia esimerkkejä kulttuurin kaanonista, jonka he vain tuntevat, koska he eivät tunne sitä, mikä on todella kulttuurin ydin ja mitkä ovat sitä koossapitäviä voimia. Maalaisritarillisuus on siis parasta tehdä romaanin tai ehkä pienoisromaanin muodossa, koska näytelmä asettaa omat rajoitteensa kielellisellä ajattelulle ja luovuudelle. On mielestäni hyvä, että keskeneräisiä projekteja on tekeillä paljon, koska silloin voi saada hyvinkin laajoja tekstikokonaisuuksia aikaan pienessä ajassa. Pääasia on varmaan se, että mielenkiinto ja intressit pysyvät voimassa. Tällä hetkellä tärkeitä asioita itselläni ovat etenkin: haastattelut, apurahat, runoilija Uno von Schrowen elämänkerta, Adolf von Beckerin elämänkerta, valokuvanäyttely Brooklynissa ja matkustaminen Yhdysvaltoihin, väitöskirja, Virrantalon kunnostaminen, kaikenlaisten lehtikirjoituksien laatiminen sekä suomalaisiin että ulkomaalaisiin lehtiin, Magnum opus filosofiasta, näytelmät/kabareet ja ooppera (ainakin Hiljainen ooppera, Filosofi, Runoilija, Vanhan taiteilijan viimeinen aamu, Reinholtti rehellinen valmiiksi ja Maalaisritarillisuus), Frans Josef von Beckerin hyväntekeväisyysjärjestö, Hakeminen elokuvakouluun jonnekin päin maailmaa, Elämäni romaani, Baltisches Erben suomentaminen loppuun, Virrantalon Leo ja Salli, Adolf von Beckerin taidekilpailu ja valmiina olevien käsikirjoitusten saattaminen valmiiksi ja kustantajille, vaikka toisaalta tähän ryhmään voidaan varmasti lisätä myös Reinhold von Beckerin elämänkerta ja sukuhistoriikin laajentaminen. Lisäksi olen miettinyt kirjaa von Becker-suvun maa- ja kartano-omaisuudesta. Pitäisi taas viedä kirjoja takaisin kirjastoon, etenkin kun muutama niistä taitaa olla jo myöhässä, eihän ole kovin eettistä antaa toisen ihmisen odotuttaa kirjaansa, johon hän on tehnyt varauksen oikeassa aikajärjestyksessä. Olen miettinyt myös jonkinlaisen vihkosen tai esitelmän muodostamista Virrantalon tilan historiasta Kaavilla, vaikka tarvitsen sitä varten lähdemateriaalia, joka on todennäköisesti saatavilla vain Kaavilla Koillis-Savossa. Olen hankkinut jo tietoa pienpanimon perustamista varten, joka kuitenkin vielä tällä hetkellä saattaa tuntua liian kaukaiselta idealta. Olen miettinyt taas itsespekulaatiota tietyistä asioista, jotka voivat parantaa omaa itseymmärrystäni ja selvittää ihmisille se, miksi olen niin kehittynyt ihminen. Maalaisritarillisuus liittyy etenkin vastuunkantoon ja omavaraisuuteen, mikä on vähitellen kadonnut Suomesta ja ei pelkästään kaupungeista. Sukuni jäsenistä monet ovat kunnostautuneet myös kurjien ja köyhien hyväntekeväisyyden ja heikompien auttamisen kautta. Nykyään tämä ei enää toteudu, koska ihmisistä on tullut ahneita ja itsekeskeisiä eivätkä halua antaa pois edes paljostaan. Kun oltiin omavaraisia ja vastuuta kantavia, oli silloin myös aihetta ja mahdollisuutta toisille ihmisille annettavaan hyväntekeväisyyteen. On todellakin sanottava, että raha korostuu liikaa tässä päivässä, mutta etenkin oma raha, tai sellainen raha, joka voidaan tulkita jossain vaiheessa omaksi. Sarjassa Seitsemän ihmiset pullistelevat lottovoitollaan ja voittorahoillaan. Kokevat ilmeisesti hyvin kunnialliseksi tavaksi rikastua. Kaikessa korostuu oma minä ja omat rahat. Ja sitten kun voittolappu katoaa, on maailman tärkeintä ja arvostetuinta tehtävää saada lippu ja rahat takaisin. Ihminen voi säilyttää kunniallisuutensa ja oman arvonsa myös rahan edessä, ja on mielestäni olemassa sekä kunniallissta että vähemmän kunniallista rahaa. Minä en ainakaan haluaisi tehdä jotain tiettyä pelkästään rahan takia. Raha on minulle varsin pientä merkitystä kantava asia, sitä pitää olla mutta sen valtaan ei tarvitse langeta. Hyvin suuri osa maailmassa tapahtuvasta pahasta johtuu rahasta ja siitä, että useimmat ihmisistä haluavat nykypäivänä mahdollisimman paljon rahaa. On mainittava esimerkkinä Sinkkuillallisessa paritettavaksi tarjoutunut nainen kertoi linessaan haluavansa miljonääriksi, vaikka ei vielä kuitenkaan tiedä millä tavalla. Onhan siinäkin elämänasennetta tarpeeksi.Baltian perinnön suomentaminen on tärkeä asia, koska siinä tulee esiin baltiansaksalaisille perinteellisesti kuulunut itsetunto ja paremmuuden kokemus jopa muita saksalaisia kohtaan. Baltit olivat myös tieteilijöitä, taiteilijoita ja kirjailijoita. Yksi tärkeimmistä kirjailijoista oli Baltiassa etenkin vuonna 1918 kuollut Eduard Graf Keyserling. Baltiansaksalaisten aatelispiirteisyys oli havaittavaa ja se on maailman tiheimmin aatelisista koostunut väestöryhmä missään päin maailmassa. Toinen merkittävä baltiansaksalainen runoilija oli Gertrud von den Brincken, joka oli syntynyt vuonna 1892, eli hän oli Umsiedlungin aikaan jo viisissäkymmenissä. Yhdeksi merkittäväksi on mainittava myös Peter Freiherr Szoege-von Manteuffel, joka on myös kaukainen sukulaiseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti